Miehen JÄRKKY neljänkympin kriisi - mitä kaikkea siihen kuuluu ja kuinka jeesuksen pitkään se kestää? Mikä on paras lääke vaivaan?

Loppuu kun tulee viidenkympin kriisi.

Yksi miehisyyden todellisia ongelmia. Naisia on mailmassa ihan valtavasti ja aikaa on niin vähän. 

Kerrot omaavasi hyvän itsetunnon, mutta ei se ihan siltä vaikuta kun katselet tuollaista.

Tuo ei kuulosta vain ikäkriisiltä vaan siitä, että mies on löytönyt toisen ja haluaisi erota, muttei uskalla ja saa aikaiseksi, joten laittaa sinun syyksesi sen, että joutuu olemaan yhä kanssasi.

Jstkamalla tilannetta se ei lopu lainkaan, et saa miestä havahtumaan ja ymmärtämään parastaan noin. Se päättyy eroon kuitenkin.

Ainoa miten hän voi tulla järkiinsä ja tajuta mitä menettää sinussa on se, jos heität miehen pois kotoa ja pidät arvokkuutesi. 99% varmuudella sekopäisenä eronnut mies tulee parin vuoden sisään anelemaan takaisin. Hän huomaa, ettei elo toisen kanssa ollutkaan auvoa.

Jos teillä on lapsia, niin huoltajuussopimuksista pitää pitää kiinni tiukasti ja huolehtia, että lapset saavat olla miehen hoidossa puolet ajasta. Lasten ei pifä menettää isäänsä. Siksi älä ala haukkua miestä heille vaan yritä olla asiallinen, mutta tiukasti oikeudenmukainen. Älä luovu oikeuksistasi ollaksesi mukava vaan kaikki tiukasti lain mukaan.

Voi olla, ettet itse enää halua miestä takaisin sitten aikanaan, mutta tämä on ainoa tapa, jolla siihen on mahdollisuus. Nykytoiminnallasi (olet täydellinen kynnysmatto) hän lähtee varmaan lopullisemmin.

Olet ehkä vähän in denial siitä, että tuo ei ole mitään ikäkriiseilyä, vaan miehellä on toinen. Katso tosiasioita silmiin.

voisit pitää aikalisän, lähde lomalle yksin selvitteleen omaa päätäsi ja lepään. ihastunut mies yleensä haastaa riitaa vaimon kans johtuu kovasta vedosta toisen luo.

mielestäni sun pitää huolehtia omasta olosta ja mahdollisten lasten olotilasta. antaa miehen kokea millaista on olla yksin kotona ja mitä arki on yksin.

eron jälkeen moni katuu, uusi kumppani olikin vikatikki. arki olikin paskaa ihastuksen kans.kun ei ole arjen realismia. moni katuu sitä hyvää kumppania joka jätetiin ihastuksen huumas.

Kurko kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te jotka olette vierestä seuranneet miesten neljänkympin kriisejä, niin mitä se käytännössä eteni? Kuinka hulluna mies oli ja ymmärsikö tätä itse ja jos kyllä, niin missä vaiheessa? Kuinka kauan tällainen kriiseily oikein kestää? Kuinka äkisti kriisi loppuu? Miten tämän saa kestettyä ja minimoitua vahingot niin, ettei koko perhe hajoa?

Mies on saanut oman kriisinsä joskus v. 2017/2018 vuoden taitteessa, mutta tämä vuosi on ollut jotakin aivan järkyttävää. Tänä vuonna on kyseenalaistanut yhteisen elämän, uhoaa ja uhmaa. Syyttää minua, ystäviään ja sukulaisia kaikesta ja kaikki asiat on huonosti. On ihastunut kolmanteen, ostelee hullunlailla tavaraa ja käy parturissa ja vaatekaupassa muutaman viikon välein. On kotiaskareissa flegmaattinen ja kiukuttelee siitäkin.

Mielipiteet vaihtelee päivittäin ja suuttuu käsittämättömistä asioista, esim. on itse ehdottanut edellisenä päivänä jotakin,  ja jos olen hyvää hyvyyttäni selvittänyt asiaa ja kertonut sitten hänelle, että tämä homma onnistuisi, niin sitten asia onkin yhtäkkiä aivan syvältä ja suuttuu. Aivan käsittämätöntä.

Koko yhteinen elämämme (20 v) onkin ollut nyt yhtäkkiä täysin hirveää aikaa ja hän on minun takia menettänyt elämän. Syyttelee 15 vuotta vanhoista jutuista, kuin ne olisi eilen tapahtunut. Kiukuttelee ja uhoaa kotona, kuin näppynaamainen teini. Koko maailman on häntä vastaan, paitsi tämä ihana uusi, nuori typy, joka on kenties hänen kauan etsimänsä elämänkumppaninsa. Huoh. Millään ei tunnu olevan väliä, paitsi sillä omalla navalla ja peilikuvalla. Kaikki aiemmin tehdyt päätökset ovatkin olleet yhtäkkiä AIVAN vääriä eikä häntä ole IKINÄ kuunneltu missään asiassa. Mieliala heittelee laidasta laitaan. Ollaan yhtäkkiä oltu AINA aivan vääriä tyyppejä toisillemme.

Muuten olisin lähtenyt kävelemään jo aikaa sitten, mutta ko kyseessä on ollut aikaisemmin tasapainoinen ja normaali mies ja perheen isä. Nyt on kuitenkin pari vuotta hypännyt hulluna, mutta aivan erityisesti tämän vuoden.

En ole oikein mistään löytänyt varsinaista faktaa tästä ukkojen neljänkympin kriisistä, joten ihmettelen tässä, että tuleeko se järki joskus vielä päähän ja kuinka kauan tällainen kriisi kestää? Ukko täyttää ensi vuonna 40 v.

Mulla on hyvä itsetunto ja tiedän tasan tarkkaan, että muitakin ottajia omavaraiselle, työteliäälle ja katseenkestävälle naiselle kyllä olisi, jolla on jalat maassa. Olenpahan kuitenkin sinnikkoluonteeltani ja rakkaudesta jäänyt katsomaan, että palaako se järki sinne kalloon. Noin hulluna ei voi nimittäin loputtomiin olla.

Testosteroiinin puute?

Tähän astihan tuollainen kiukuttelu on ollut naisten yksinoikeus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olette olleet liian nuoresta asti yhdessä. En tiedä miten tuo ongelma ratkaistaan, mutta tuohon se juurtaa. Monilla miehillä ei tule mitään kriisiä tuossa iässä.

Me olemme olleet 19-vuotiaista yhdessä ja nyt viisikymppisiä. Mitään kriisejä ei ole kummallakaan ollut kertaakaan. Teoriasi ei pidä paikkaansa.

Heeei viiskymppinen, pientä ajatusta mukaan. Koeta ymmärtää, että sinun ja miehesi tarina ei ole se ainoa oikea. Ja voit ehkä tajuta, ettei tuo edellinen kirjoittaja ehkä niin väärässä olekaan.

Ei olekaan, on erilaisia tarinoita. Tässä kuitenkin väitettiin kaiken johtuvan liian aikaisin aloitetusta parisuhteesta. Tämä on kuitenkin vain yksi tarina, muilla muunlaisia.

Sitä kutsutaan yleistämiseksi, ja jokainenhan tietää, että poikkeus vahvistaa säännön. Mutta enivei, hyvä, että teillä sujuu kuin Strömsössä :) Ei kaikki kykenekään näkemään aina niitä kokonaisuuksia, kun oma napa on niin lähellä.

Eroahan se rakentelee. Valmistaudu itse hyvissä ajoin. Sitten istutte alas ja kylmän asiallisesti alat järjestellä lasten asioita. Viikko/viikko-asuminen, kuka muuttaa ja minne, jne jne. Saattaa ääni kellossa muuttua kun arjen realiteetit tulevat vastaan.

Ap, kommentteja?

Onpa täällä erikoisia ihmisiä mielipiteineen, kun nuorena alkanut, onnellinen ja pitkä suhde on usean mielestä poikkeuksellista.

Me olemme olleet 37 vuotta yhdessä ja olemme alle kuusikymppisiä. Tuttavapiirissämme on monia yhtä pitkiä liittoja. Omat vanhempani ehtivät olla naimisissa 58 vuotta ja appivanhempani 64 vuotta. Emme ole uskovaisia, jos joku nyt epäilee sellaistakin. Ihan tavallisia työssäkäyviä suomalaisia. Ikäkriisejä, pettämisiä, parisuhde väkivaltaa, luottotietojen menetystä, työttömyyttä, mielenterveysongelmaa ym. ikäviä asioita ei ole myöskään esiintynyt.

Ehkä tämän päivän ihmiset on niin eri puusta veistettyjä.

Vierailija kirjoitti:

Kerrot omaavasi hyvän itsetunnon, mutta ei se ihan siltä vaikuta kun katselet tuollaista.

Ymmärrän hyvin että haluaa pitää viimeiseen asti kiinni lasten ydinperheestä ja siitä että jos mies järkiintyisi. Meillä oli kriisi kun esikoinen syntyi (yllätysvauva jota mies ei olisi halunnut) ja sen yhteydessä mies aloitti sivusuhteen. Saimme terapiassa asiat selvitettyä, kunnes tuli toinen kriisi kun minun läheiseni sairastui vakavasti ja olin paljon pois kotoa. Sekin asia selvitettiin terapiassa. Nyt ei ole moneen vuoteen ollut mitään kriisejä ja olemme onnellisia yhdessä.

Ymmärrän kyllä ap:ta, mutta erona ikävä kyllä meidän tilanteeseemme on se että mies halusi itse suhteemme jatkuvan ja suostui terapiaan. Jos ap:n mies ei halua edes terapiaa, niin en enää odottelisi, olen pahoillani.

Mun ex lainasi kirjastoista kaikenlaisia elämän tarkoitusta käsitteleviä kirjoja, ja vähän aikaa siitä eteenpäin halusi erota. Eihän siinä mitään, mun elämäni kannalta ihan parasta mitä on ikinä tapahtunut! Mikä vapaus!

Päästä mies vapauteen. Voi olla ettei se nuori typy ihan tosissaan haluakaan vanhaa ukkoa, jolla on jo lapsiakin. Nauroin partaani kun exäni uusi ihastus lähti aika nopeasti, ei auta kuin todeta että oli huomattavasti minua fiksumpi se nainen kun tajusi niin äkkiä mikä äijä on miehiään.

Takaisin en ottaisi vaikka mitä maksettaisiin.

Minusta sinä vähättelet miehen tunteita ja sanoja törkeästi. Olet naispuolinen versio niistä äijistä, joille ero tulee "ihan yllätyksenä vaikka kaikki oli aina niin hyvin". Oletko miettinyt hetkeäkään jos mies onkin aidosti sitä mieltä mitä sanoo?

Toki häneltä on äärimmäisen epäreilua jos hän on ollut johonkin tyytymätön vuosia eikä ole sanonut mitään - mutta voi se silti totta olla, eikä hänen tunteidensa leimaaminen höpöhöpöksi varmasti ainakaan palauta rakkauden tunteita sinua kohtaan.

Kuunteletko puolisoasi aidosti?

Mulla on sulle yksi kysymys - miksi haluat olla ihmisen kanssa joka ei halua olla sinun kanssasi?

Vierailija kirjoitti:

Mulla on sulle yksi kysymys - miksi haluat olla ihmisen kanssa joka ei halua olla sinun kanssasi?

Johan se on selitetty aloituksessa. Suhde on ollut ihana ja ap haluaa perheen pysyvän koossa ja odottaa että jos tuo ilmiselvä sekoilu loppuisi. Ymmärrän hyvin, mies näyttää seonneen. Mikä ihmeen lapsi se mies olisi että jos hän tosiaan haluaisi lähteä, ei osaisi erota ihan omillaan??

Miehesi voi olla yksinkertaisesti erittäin ihastunut toiseen naiseen ja kokee pahaa oloa näistä tunteista (syyllisyys) ja toisaalta uuden ihastuksen tuomaa iloa. Miehelle on oman syyllisyyden tuntonsa kanssa helpompi kiukutella ja saada sinut käytöksellään jättämään hänet. Tällöin mies ei joudu tekemään päätöksiä suhteen päättämisestä.

Ihastus menee kuitenkin onneksi jossain vaiheessa yleensä ohi ja harva mies haluaa perhettään hylätä. On täysin sinusta itsestä kiinni, kuinka kauan itse jaksat.

Siis kyllä olen miestä kuunnellut aivan ajatuksen kanssa ja huomannutkin, että joissakin asioissa on parantamisen varaa, kuten kaikissa suhteissa. Niille asioille olen omalta puoletani tehnyt jo muutoksia.

Kyse on nyt kuitenkin siitä, että ei ole ollut tänä vuonna vähääkään oma itsensä. On ajanut itsensä melkoiseen ansaan, missä on huono olla. Sekoillut niin huolella ja suoltaa päivät pitkät erittäin sekavia juttuja, mielipide vaihtelee luokattoman paljon. Kuvitelmat muiden arkielämästä on kuin satukirjasta ja sitten välillä taas väläyttelee kommentteja meidän arkielämästä, että sehän on aina ollut toimivaa ja hyvää. Toisessa hetkessä elämä on pilattu eikä mikään ole ollut hyvin, IKINÄ. Kulkee pää huurussa.

Itse tiedän, että meidän arki on ollut oikein toimivaa aikaisemmin ja on vaikka minkälaisista myrkyistä selvitty. On tehty sitä tätä ja tuota ja on ollut mukavaa, molemmilla. Ei ole ollut pihtarointia eikä rahapulassa kärvistelyä. On ollut aikaa yhdessä ja erikseen, eikä ole vankina kotona pidetty. On ollut molemminpuolista joustoa ja luottamusta.

Missään vaiheessa en ole ukkoa pakottanut kotiin kanssani jäämään, vaan olen sanonut, että lähtijälle on ovi auki. Olen sanonut, että jos hän on varma, että onni odottaa häntä kodin ulkopuolella, niin halaan lähtijäiseksi ja toivotan hänelle hyvää loppuelämää.

Sen olen kuitenkin myös kertonut, että minun apu ja tuki, keskusteluhetket, mielipiteiden jakamiset, yhteinen arki, seksi, taloudellinen tuki sun muut on siinä vaiheessa menetetty. Hän on sitten täysin omillaan, miten järjestää asiansa, 50-50 lastenhoidon, sun muut "pikkuseikat". Pakottahaan ei ketään voi jäämään, mutta eipä tuo ole saanut eropapereita tehtyä eikä asuntoa hommattua.

Joku tässä siis mättää, kun ei saa lähdettyä, jos liitto on ollut todella niin hirvittävä. Kummalisinta tässä on, että ei ole tästä hirvittävästä elämästä saanut mainittua aikaisemmin, vaan se on tullut mieleen mainita juuri nyt, kun pörrää kuin päihtynyt ampiainen seinästä seinään. Aikaisemmin on tosiaankin vaikuttanut aivan tyytyväiseltä elämäänsä ja käyttäytynyt hyvätapaisesti niin minua kuin muitakin ihmisiä kohtaan.

Itse olen sanonut, että minä en kotoa lähde yhtään mihinkään, enkä myös eropapereita laita. Se on ilman muuta sen tehtävä, joka haluaa lähteä.

40 on sellainen hämärä ikä.

50-vuotiaana jo tajuaa että aikaa ei ole hukattavaksi. Kun kavereita alkaa kuolemaan, itselle tulee kremppaa, vanhemmat vanhenee ja lapset aikuistuu, kriisiä se on sittenkin.

Mutta sillä tavalla erilaista että tajuaa ajan rajallisuuden ja valitsee taistelunsa.

Ei ole mikään häpeä, vaikka kävisi jossain psykologilla, ammatinvalinnan ohjaajalla tms juttelemassa.