Kutsuuko kälynne/ kälyn perhe teitä koskaan kylään? Meillä ei kutsu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset ovat nykyään niin itsekkäitä ,että pienikin asia joka ei juuri nyt miellytä minua ja ole täysin sitä mistä itse tykkään niin siihen ei sitten panosteta yhtään. Vaikka kyse olisikin perheestä tai sukulaisista.

Osittain totta, osittain ei. On ihan tavallista, että miehen odotetaan nk katkaisevan napanuoransa. Tarkoittaa, että miehen ei tule enää pitää kuin harvakseltaan yhteyttä vanhempiinsa ja sisaruksiinsa. Meille naisille tällaista velvoitetta ei ole vaan voimme pitää yhteyttä lapsuudenperheeseemme just niin paljon kuin haluamme. Onko siis mikään ihme, jos miehet eivät pidä enää yhteyttä? On opetettu siihen, ettei heidän kuulukaan pitää. 

Omat lapseni ja siskoni lapset on opetettu toisin. Nyt aikuisina sisarukset pitävät yhteyttä toisiinsa ja samoin serkkuihinsa. Samoin isovanhempiinsa, täteihinsä ja setiinsä. Siskoni lapset soittelee mulle ja kyselee kuulumisia. Samoin omat lapseni (tyttö ja poika kuten siskollanikin)  pitävät yhteyttä siskooni. Tämä tapa mulle ja siskolleni opetettiin jo lapsena. Molemmilla vanhemmillani on iso suku ja isä piti yhteyttä vanhempiinsa ja sisaruksiinsa aivan kuten äitinikin piti omiinsa. Oikeastaan tämä onkin äitini ansiota, koska hän ei koskaan olettanut isäni nk katkaisevan napanuoraansa lapsuudenperheeseensä. 

Ihanaa, ja todella fiksusti toimitte! 🥰🥰

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset ovat nykyään niin itsekkäitä ,että pienikin asia joka ei juuri nyt miellytä minua ja ole täysin sitä mistä itse tykkään niin siihen ei sitten panosteta yhtään. Vaikka kyse olisikin perheestä tai sukulaisista.

No ei se nyt ole ihan pieni asia, kenen kanssa aikansa viettää. Mahtavatko nämä muiden väitetystä itsekkyydestä herneen nenäänsä vetäneet henkilöt olla kovinkaan hyvää ja antoisaa seuraa... ja usein tosiaan ei tarvitse edes olla se maailman tylsin tai törkein tyyppi vaan yksinkertaisesti eri tilanteissa ja eri aaltopituuksilla. 

Mistä lie kiinni , ihmisen itsekkyydestä tai luonteesta , että onko se esim kerran kuussa parin tunnin seurustelu omien / puolison sisarusten kanssa iso asia vai ei 😅 näköjään monelle se on ylitsepääsemätöntä. Surullista mutta minkä taakseen jättää sen edestään löytää. Viimeistään silloin kun olet vanha niin varmasti tulet kärsimään yksinäisyydestä koska sukulaisillasi on parempaa ja mielekkäämpääkin tekemistä kuin sinun kanssa seurustelu.

Ihan samaa mieltä sun kans🙏 todella surullinen trendi, että ei ole tapoja ja kerran kuussa sukulaisten kyläily on liikaa. Itse yritän luoda sosiaalisen ja avoimen perheen❤️

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää on kyllä niin tyypillistä suomalaisille. Noloa ja täysin käsittämätön ajattelutapa että ”miksi pitäisi olla tekemisissä vain koska on sukua”. Siis missään muuallamaailmassa ei ajatella näin vaan perhe ja suku on aina tiivis , toisia tuetaan ja autetaan , ollaan tekemisisssä (Poikkeustapaukset toki eri asia) ja näin automaattisesti perhesuhteiden ylläpitäminen ja hoitaminen siirtyy esimerkin kautta lapsille.

Ja se nyt vaan on fakta, että naiset ovat yleensä se ongelma. Miksi muuten melkein _aina_ nainen valittaa nimenomaan miehen siskosta , miehen äidistä , miehen siitä ja tästä ja kuinka miehen suku on niin juntti jne jne ettei tarvitse olla tekemisissä. ”Hoitakoot itse oman sukunsa ”

Kyllä minä ainakin naisena ja henkilönä joka pitää tiivistä yhteyttä omaan puoleen sukuni myös usein muistutan miestäni soittamaan hänen sisaruksilleen. Hän kun helposti unohtaa / ei tule miehenä ajatelleeksi. Miksi en haluaisi pitää myös miehen puolista sukua lähellä varsinkin jos lapsista kyse. Uskomatonta touhua.

Meilläkin sama tilanne kuin ap:llä. Lopetin yhteydenpidon veljeeni ja hänen perheeseen kun on tehty selväksi että meidän seura ei kiinnosta , toisen veljeni ja hänen perheensä kyllä. Muutaman vuoden katselin , kutsuin illallisille , järjestin lapsille treffejä jne , vastakaikua ei koskaan tullut mutta veljen vaimon puolen sukua kyllä kutsuttiin ja näkivät viikottain. Pahalta tuntuu varsinkin kun olen ainoa sisko, lasten kannalta harmittaa valtavasti , omat lapseni eivät saa läheisiä välejä serkkuihin taikka enoonsa, enkä minä pääse olemaan täti mitä itse lapsena kaipasin :/. Noh , heidän mokansa.

Tuskin he kokevat mokanneensa tai jäävänsä paitsi. Ihmisillä on rajallinen määrä aikaa ja resursseja, jolloin on ymmärrettävää, että he viettävät aikaansa heille tärkeimpien kanssa. Toivottavasti itsekin ymmärrät keskittää energiasi ihmisiin, joiden kanssa teillä on yhteneväiset ajatukset ja tarpeet viettää aikaa keskenänne.

Näissä jutuissa se tuppaa vaan yleensä menemään niin että jos vanhemmilla tämä ajatustapa että ”ton siskon kans en oo samaa mieltä asioista vaikka mukava onkin , en siis tuhlaa aikaani hänen seuraansa , veljeeni tai toiseen siskoni kumminkin pidän läheiset välit” niin sitten kun teidän omat lapset on isoja niin turha surkutella ja yrittää paikkailla sisarusten välejä keskenään jos vaikka yhtäkkiä veli päättää katkaista välit siskoonsa täysin tyhjästä. Koita siinä sitten tytärtäsi lohduttaa ”kun ei Matti-Pekan mikään pakko sun kanssa ole olla tekemisissä jos ei niin halua” :). Itse ainakin opetan lapsilleni että perhe on aina perhe , ja tässä epävarmassa maailmassa tulisi ainakin voida luottaa siihen että perhe on aina tukemassa. Järkyttävää että koko lapsuus ja nuoruus vietetään saman katon alla mutta sitten kun menee naimisiin ja ”oman” perheen niin sitten tanssitaan sen puolison pillin mukaan ja jos puoliso ei tykkää esim sun sisaruksista niin voi voi.

Sukulainenkin voi olla ihan täysi k-pää, eikä sellaisen ihmisen kanssa tarvitse olla missään tekemisissä velvollisuuden tunnostakaan. Sukulaisuussuhde ei mielestäni velvoita pitämään yhteyttä. Oikeastaan mikään ei velvoita pitämään yhteyttä. Ei yhteydenpidon kuulu olla mikään velvollisuus ylipäätään kenenkään kanssa. Sen kuuluu olla tarve ja halu, joka yhteydenpitoa ohjaa. Vietän aikani mieluummin ihmisten kanssa, joiden elämä ja jutut minua kiinnostavat. Toisaalta taas, jos välini ovat kohteliaat lähisukulaisiin, voin auttaa heitä kyllä ongelmatilanteissa, vaikkei yhteisiltaa ei oltaisikaan vietetty kymmeneen vuoteen. Minun puoleltani suhteet eivät tavallaan muutu negatiivisiksi pitkänkään ajan kuluessa. Edelleen ajattelen lämmöllä peruskouluaikaisia ystäviäkin, joihin yhteydenpito on katkennut erilaisten elämäntilanteiden vuoksi jo kauan sitten. Auttaisin heitä oikein mielelläni tarpeen tullessa. Erilaiset elämäntilanteet ovat kuitenkin muokanneet yhteydenpitoa niin, että yhdessä olo itsessään ei enää anna mitään, eikä sitä tarvitse ylläpitää. Se ettei pidä yhteyttä ei automaattisesti siis tarkoita, että jompikumpi vihaisi toista. Kyseessä on vain yhteisten mielenkiinnonkohteiden puute. Väkinäinen tapailu vain huonontaa suhteita.

Meillä on tilanne kuten Aplla. Käly ilmeisesti pitää yhteyttä muualla asuvaan perheeseensä ja omiin kavereihinsa. Asumme samalla paikkakunnalla, mutta meihin ei pidetä mitään yhteyttä.

Whatsapp-ryhmässä käly ei vastaa yleensä mitään, ja heillä voi mennä viikonkin vastata viestiin. On aiemmin kutsuttu aktiivisesti meille, mutta psykologin ja Av:n kehotuksesta olemme myös lopettaneet yksipuolisen yhteydenpidon ja kutsumisen, sillä seurauksella että hekään eivät kutsu. Olemme viimeksi nähneet kesällä pari tuntia, vaikka meillä on pienet serkukset ja asumme samalla paikkakunnalla.

Miehen ollessa työmatkoilla nyt keväällä ja syksyllä, olen viettänyt pienen lapsemme kanssa useita viikonloppuja yksin, eikä minua tai meitä ole yhtenäkään viikonloppuna kutsuttu samalle paikkakunnalle näille sukulaisille syömään, saunaan, lastamme leikkimään, tai mihinkään. Tällöin kerran nähdessämme he vain naureskelivat, että sulla on varmaan ollut yksinäistä, he heh.

Jos olisi minun perheeni samalla paikkakunnalla, kaikki olisi erilaista. Ei tarvitsisi edes sopia mitään kyläilyjä, vaan olisimme toki tekemisissä viikottain puolin ja toisin.

Miten olemme ”ratkaisseet” asian?

Ajatelleet että he eivät muutu

Lopettaneet toivomisen että miehen perhe olisi myös sukurakas ja kutsuisi myös heille tai ehdottaisi jotain

Sopineet viikonlopuille ohjelmaa ystäviemme kanssa, ettei ole niin yksinäistä

Nähneet toisen puolen isovanhempia ja sisaruksia ja serkkuja

Erittäin pahalta tuntuu myös täällä, ei ole sanoja🥺

Jotkut eivät koskaan kutsu ketään. Se pitää hyväksyä.

Jotkut haluaa vaan pitää omaa elämänsä.Olla esim. vapaa päivät läheisten kanssa.Tänä päivänä aika on monelle rajallinen,varsinkin jos on työelämässä!Joidenkin kanssa ei vain suju,ei ole mitään yhteistä .Vaikka olisi sukua,tai mutkan kautta sukua.Uskon kyse ennen kaikkea: Aika rajalinen ja vapaa aika halutaan olla omien kanssa,ilman mitään syytä .

Ei enää. Aiemmin kutsui paljonkin. Vierailtiin puolin ja toisin. En ymmärrä. Varmaan erilaiset elämäntilanteet.

Miehet on jotenkin huonoja kutsumaan kylään. Sanon aina omalle miehelleni kesäisin että kutsu siskosi perhe ja grillaile. Minä toki auttelen mutta en ota kaikkea siivous/ tarjoamisvastuuta sekä omista että miehen sukulaisista. Se on liikaa! En nauti emäntäpuuhista. Mies ei saa aikaiseksi kutsua ja käly valittaa selän takana.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on tilanne kuten Aplla. Käly ilmeisesti pitää yhteyttä muualla asuvaan perheeseensä ja omiin kavereihinsa. Asumme samalla paikkakunnalla, mutta meihin ei pidetä mitään yhteyttä.

Whatsapp-ryhmässä käly ei vastaa yleensä mitään, ja heillä voi mennä viikonkin vastata viestiin. On aiemmin kutsuttu aktiivisesti meille, mutta psykologin ja Av:n kehotuksesta olemme myös lopettaneet yksipuolisen yhteydenpidon ja kutsumisen, sillä seurauksella että hekään eivät kutsu. Olemme viimeksi nähneet kesällä pari tuntia, vaikka meillä on pienet serkukset ja asumme samalla paikkakunnalla.

Miehen ollessa työmatkoilla nyt keväällä ja syksyllä, olen viettänyt pienen lapsemme kanssa useita viikonloppuja yksin, eikä minua tai meitä ole yhtenäkään viikonloppuna kutsuttu samalle paikkakunnalle näille sukulaisille syömään, saunaan, lastamme leikkimään, tai mihinkään. Tällöin kerran nähdessämme he vain naureskelivat, että sulla on varmaan ollut yksinäistä, he heh.

Jos olisi minun perheeni samalla paikkakunnalla, kaikki olisi erilaista. Ei tarvitsisi edes sopia mitään kyläilyjä, vaan olisimme toki tekemisissä viikottain puolin ja toisin.

Miten olemme ”ratkaisseet” asian?

Ajatelleet että he eivät muutu

Lopettaneet toivomisen että miehen perhe olisi myös sukurakas ja kutsuisi myös heille tai ehdottaisi jotain

Sopineet viikonlopuille ohjelmaa ystäviemme kanssa, ettei ole niin yksinäistä

Nähneet toisen puolen isovanhempia ja sisaruksia ja serkkuja

Erittäin pahalta tuntuu myös täällä, ei ole sanoja🥺

Minun kälyni ei koskaan kutsu tosiaan heille, eikä vastaa Whatsapp viesteihin, mutta ehtii koko ajan päivitellä Insta-storejaan🙄🤷‍♀️

En jaksa enää seurata niitä, kun ei livenä voi ottaa yhteyttä.

Minun arvomaailmassani ollaan ensisijaisesti yhteyksissä sukulaisiin, ja toissijaisesti esitetään somessa…