Mikä ongelma on kaverilla/ miehellään, kun eivät voi tulla koskaan kylään yhdessä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi on niin tärkeää, että koko perhe tulee? Saako eronnut tulla yksin? Saako tulla ilman lapsia, jos vaikka mummo on ottanut ne yökylään?

Mikä siinä loukkaa, että jokainen ei tule? Tuo paikalle saapuva puoliso kuitenkin varmaan on se alkuperäinen ystäväsi, ketä halusit nähdä?

Eikö ole vähän outoa ja surullistakin, että meiltä paikalla on molemmat minä ja mieheni, ja ystävä tulee _aina_ yksin?

Ei ole outoa eikä surullista. Outoa ja surullista olisi, jos pitäisi tulla vasten tahtoaan tedän seuraanne, joka mitä ilmeisimmin ei kiinnosta. Ymmärrän sen, että joskus on lähdettävä puolison aveciksi esimerkiksi häihin tms paikkaan pönöttämään, mutta noin muuten voi aika pitkälti valita, mihin riekkujaisiin osallistuu ja mihin ei. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö ole vähän outoa ja surullistakin, että meiltä paikalla on molemmat minä ja mieheni, ja ystävä tulee _aina_ yksin?

Minusta ei ole outoa. Eikä surullistakaan, jos kyseinen perhe itse on tyytyväinen. Ihan yhtä hyvin voisi kysyä, eikö ole outoa ja ahdistavaa, jos joku perhe liikkuu koko ajan yhdessä.

Ap, oletan että olet sittenkin ihan tosissasi, etkä vain provoile, joten selitän sinulle asiaa, sillä luulen tietäväni, mistä voi olla kyse. Olen nimittäin itse sellainen ihminen, etten mielelläni kyläile enkä kovin mielelläni kutsu ihmisiä meillekään. Puolisoni on toista maata, hänellä on laaja tuttavapiiri ja enemmän ystäviä kuin minulla ja hän myös kaipaa kanssakäymistä minua enemmän. Meillä on lapsia, heistä toinen on enemmän isäänsä tullut tässä asiassa ja toinen minuun. 

Mitä ongelmia tämä siis aiheuttaa perheessämme? No ei mitään. Minä olen nuorempana tehnyt enemmän asioita, joista en niin ole välittänyt, tai joista en ole suorastaan pitänyt, nyt vanhemmiten yhä vähemmän, vaan olen alkanut suoda itselleni oikeuden olla sellainen kuin olen. Tottakai minäkin käyn sukulaisten synttärit ja ystävien viiskymppiset (ollaan jo sen ikäisiä; että niitä on jo tiuhaan), mutta mitään illanistujaisia ja perheitten kylästelyjä en ole harrastanut enää vuosiin. En vain viihdy, en ole hyvää seuraa, en voisi lähteä aikaisemmin kotiin. Ystävät ja tuttavat tietävät millainen olen ja ihme kumma he silti pitävät minusta. Jotkut eivät tosin ole ehkä pitäneet ja yhteydenpito on heidän kanssaan jäänyt. Se on varmasti molemmin puolin ihan hyvä asia. 

Miten tämä sitten on vaikuttanut lapsiin? Ei heille ole koskaan tarvinnut selitellä, heistä ei ole tullut epäsosiaalisia sen takia, että minä en mene kylään. Eikä heiltä ole kyläpaikoissa kyselty, että missäs se äiti on. Ihmiset keskimäärin ymmärtävät aivan hyvin, että meitä on olemassa monenlaisia ihmisiä, itse asiassa kaikki me olemme omanlaisiamme. 

Siitä minä saattaisin vähän pahastua, jos minusta puhuttaisiin pahaa selän takana sen takia, etten tykkää käydä kylässä. Mutta onneksi sellaista ei ole tullut korviini. 

Korostan vielä, ettei tämä minun seurankartteluni johdu siitä, että inhoaisin tuttujani, kavereitani ja ystäviäni, eiväthän he olisi tuttujani, kavereitani tai ystäviäni. En vain halua kyläillä toisten kodeissa kuin hyvin harvoissa tilanteissa, minulle se ei ole mukavaa. Enkä näe syytä, että minun olisi muuta teeskenneltävä. 

Miltä tämä selitys kuulosti?

Onko tässä taustalla sellaista, että teillä on joku vanha ja kiinteä kaveriporukka, jossa miehet ja naiset ovat tunteneet vuosikausia ja sitten yksi puoliso on tullut kuvioon myöhemmin - vaikka hänkin jo vuosia sitten?

Meillä nimittäin oli tällainen: minun vanhassa kaveriporukassani oli jo vakiintuneet kaverisuhteet, miehet olivat vanhoja tuttuja keskenään ja heillä oli omat sisäpiirin juttunsa. Alussa yritettiin mennä niin, että mieheni tuli mukaan ja yritti tutustua tähän porukkaan.

Mies ei ole yltiösosiaalinen, mutta ei mikään mörököllikään. Jäi toistuvasti sen ukkoporukan ulkopuolelle, ei ollut yhteistä jutun juurta. Monta kertaa kokeiltiin. Miksi väkisin tuppautua johonkin juhliin, joissa ei ole hauskaa ja jää vähän yksin seisoskelemaan? Niinpä ollaan vuosien saatossa päädytty siihen, että minä käyn yksin tämän vanhan, jo kouluaikaisen porukan pirskeissä (joita nyt on enää nykyisin hyvin harvoin, lähinnä läheisimpien kavereiden pyöreitä synttäreitä). Miehellä on sellaisia kavereita, joiden kanssa vain hän on yhteyksissä ja kyläileekin siellä yksin.

Sitten meillä on pari sellaista hyvää ystäväperhettä, joiden kanssa vietetään aikaa pariskuntina. Näissä me kaikki pidämme toisistamme ja viihdymme hyvin toistemme seurassa. Ei ole väkinäistä, eikä jutun juurta tarvitse kenekään keksiä.

25 vuotta ollaan oltu naimisissa, en pidä tätä millään tavalla outona. Kai ihminen saa vapaa-aikanaan valita seuransa? Jos tuo mies ei viihdy siinä teidän porukassanne? Ehkä sun ukkosi ja muut miehet on vaan olleet tuolla lailla inhottavia ja mies on todennut, että pitäkää tunkkinne.

Vierailija kirjoitti:

Eikö ole vähän outoa ja surullistakin, että meiltä paikalla on molemmat minä ja mieheni, ja ystävä tulee _aina_ yksin?

Ehkä ystäväsi näkisi sinua silloin tällöin mieluummin omana itsenäsi, ilman lisäosia? Miksi miehesi on aina mukana kun kuitenkin tietää ettei saa miesseuraa? Jos kaverisi seura kelpaa yhtä lailla miehellesi ja toisin päin niin miksi kaverin miehen puuttuminen on niin kova pala?

Vierailija kirjoitti:

Ap, oletan että olet sittenkin ihan tosissasi, etkä vain provoile, joten selitän sinulle asiaa, sillä luulen tietäväni, mistä voi olla kyse. Olen nimittäin itse sellainen ihminen, etten mielelläni kyläile enkä kovin mielelläni kutsu ihmisiä meillekään. Puolisoni on toista maata, hänellä on laaja tuttavapiiri ja enemmän ystäviä kuin minulla ja hän myös kaipaa kanssakäymistä minua enemmän. Meillä on lapsia, heistä toinen on enemmän isäänsä tullut tässä asiassa ja toinen minuun. 

Mitä ongelmia tämä siis aiheuttaa perheessämme? No ei mitään. Minä olen nuorempana tehnyt enemmän asioita, joista en niin ole välittänyt, tai joista en ole suorastaan pitänyt, nyt vanhemmiten yhä vähemmän, vaan olen alkanut suoda itselleni oikeuden olla sellainen kuin olen. Tottakai minäkin käyn sukulaisten synttärit ja ystävien viiskymppiset (ollaan jo sen ikäisiä; että niitä on jo tiuhaan), mutta mitään illanistujaisia ja perheitten kylästelyjä en ole harrastanut enää vuosiin. En vain viihdy, en ole hyvää seuraa, en voisi lähteä aikaisemmin kotiin. Ystävät ja tuttavat tietävät millainen olen ja ihme kumma he silti pitävät minusta. Jotkut eivät tosin ole ehkä pitäneet ja yhteydenpito on heidän kanssaan jäänyt. Se on varmasti molemmin puolin ihan hyvä asia. 

Miten tämä sitten on vaikuttanut lapsiin? Ei heille ole koskaan tarvinnut selitellä, heistä ei ole tullut epäsosiaalisia sen takia, että minä en mene kylään. Eikä heiltä ole kyläpaikoissa kyselty, että missäs se äiti on. Ihmiset keskimäärin ymmärtävät aivan hyvin, että meitä on olemassa monenlaisia ihmisiä, itse asiassa kaikki me olemme omanlaisiamme. 

Siitä minä saattaisin vähän pahastua, jos minusta puhuttaisiin pahaa selän takana sen takia, etten tykkää käydä kylässä. Mutta onneksi sellaista ei ole tullut korviini. 

Korostan vielä, ettei tämä minun seurankartteluni johdu siitä, että inhoaisin tuttujani, kavereitani ja ystäviäni, eiväthän he olisi tuttujani, kavereitani tai ystäviäni. En vain halua kyläillä toisten kodeissa kuin hyvin harvoissa tilanteissa, minulle se ei ole mukavaa. Enkä näe syytä, että minun olisi muuta teeskenneltävä. 

Miltä tämä selitys kuulosti?

Ei sovi tähän, sillä puhut tutuista, kavereista ja ystävistä, tämä Apn ystävän mieshän ei heitä edes tunne, kun ei ole KOSKAAN käynyt/ tavannut. 😊

Kyllä lapsesi aistii ettei tuo ole normaalia, vaikka kukaan ei sitä kysyisikään. Lapset ovat paljon viisaampia kuin luulet.

Ap on varmaan näitä, joka raahaa miehensä mukaan niihin tyttöjen iltoihinkin. "Koska me ollaan pariskunta ja meidän kaikki asiat ja ystävät on yhteisiä".

Taas naiset osoittavat olevansa miehiä alistavia narsisteja.

Mies on vain objekti, jonka pitää hyppiä naisen pillin mukaan, vaikka miestä itseään ei kiinnostaisi.

Moniko nainen on valmis hyppimään miehen ehdoilla? Ei yksikään

Vierailija kirjoitti:

Tämä aloitus voisi hyvinkin kertoa meidän perheestä, mutta olemme vasta 30. Emme ole koskaan kyläilleet missään yhdessä.

Mies kyläilee lapsen kanssa omat kaverinsa ja sukunsa ja minä omani, enkä näe tässä mitään outoa.

Me olemme kyläilleet myös yhdessä ja meillä on kyläilty, mutta pääsääntöisesti molemmat tapaavat erikseen omia ystäviään. En todellakaan halua käyttää vapaa-aikaani miehen ystäväpariskuntien kanssa hengailemiseen, kun ei meillä ole yhteistä historiaa eikä yhteisiä kiinnostuksen kohteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö ole vähän outoa ja surullistakin, että meiltä paikalla on molemmat minä ja mieheni, ja ystävä tulee _aina_ yksin?

Minusta ei ole outoa. Eikä surullistakaan, jos kyseinen perhe itse on tyytyväinen. Ihan yhtä hyvin voisi kysyä, eikö ole outoa ja ahdistavaa, jos joku perhe liikkuu koko ajan yhdessä.

Miksi väännät asian eri tavalla? He eivät liiku koko ajan yhdessä. Aloituksessa lukee että he eivät liiku koskaan yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, oletan että olet sittenkin ihan tosissasi, etkä vain provoile, joten selitän sinulle asiaa, sillä luulen tietäväni, mistä voi olla kyse. Olen nimittäin itse sellainen ihminen, etten mielelläni kyläile enkä kovin mielelläni kutsu ihmisiä meillekään. Puolisoni on toista maata, hänellä on laaja tuttavapiiri ja enemmän ystäviä kuin minulla ja hän myös kaipaa kanssakäymistä minua enemmän. Meillä on lapsia, heistä toinen on enemmän isäänsä tullut tässä asiassa ja toinen minuun. 

Mitä ongelmia tämä siis aiheuttaa perheessämme? No ei mitään. Minä olen nuorempana tehnyt enemmän asioita, joista en niin ole välittänyt, tai joista en ole suorastaan pitänyt, nyt vanhemmiten yhä vähemmän, vaan olen alkanut suoda itselleni oikeuden olla sellainen kuin olen. Tottakai minäkin käyn sukulaisten synttärit ja ystävien viiskymppiset (ollaan jo sen ikäisiä; että niitä on jo tiuhaan), mutta mitään illanistujaisia ja perheitten kylästelyjä en ole harrastanut enää vuosiin. En vain viihdy, en ole hyvää seuraa, en voisi lähteä aikaisemmin kotiin. Ystävät ja tuttavat tietävät millainen olen ja ihme kumma he silti pitävät minusta. Jotkut eivät tosin ole ehkä pitäneet ja yhteydenpito on heidän kanssaan jäänyt. Se on varmasti molemmin puolin ihan hyvä asia. 

Miten tämä sitten on vaikuttanut lapsiin? Ei heille ole koskaan tarvinnut selitellä, heistä ei ole tullut epäsosiaalisia sen takia, että minä en mene kylään. Eikä heiltä ole kyläpaikoissa kyselty, että missäs se äiti on. Ihmiset keskimäärin ymmärtävät aivan hyvin, että meitä on olemassa monenlaisia ihmisiä, itse asiassa kaikki me olemme omanlaisiamme. 

Siitä minä saattaisin vähän pahastua, jos minusta puhuttaisiin pahaa selän takana sen takia, etten tykkää käydä kylässä. Mutta onneksi sellaista ei ole tullut korviini. 

Korostan vielä, ettei tämä minun seurankartteluni johdu siitä, että inhoaisin tuttujani, kavereitani ja ystäviäni, eiväthän he olisi tuttujani, kavereitani tai ystäviäni. En vain halua kyläillä toisten kodeissa kuin hyvin harvoissa tilanteissa, minulle se ei ole mukavaa. Enkä näe syytä, että minun olisi muuta teeskenneltävä. 

Miltä tämä selitys kuulosti?

Ei sovi tähän, sillä puhut tutuista, kavereista ja ystävistä, tämä Apn ystävän mieshän ei heitä edes tunne, kun ei ole KOSKAAN käynyt/ tavannut. 😊

Kyllä lapsesi aistii ettei tuo ole normaalia, vaikka kukaan ei sitä kysyisikään. Lapset ovat paljon viisaampia kuin luulet.

Okei, oletin sen olevan kertomani perusteella selvää, etten todellakaan halua mennä kylään minulle tuntemattomien ihmisten luokse.  

Ja heh nyt sentään, sovitaan sitten niin, että on epänormaalia, ettei käy kylässä. Ja lapsetkin sen ymmärtää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi on niin tärkeää, että koko perhe tulee? Saako eronnut tulla yksin? Saako tulla ilman lapsia, jos vaikka mummo on ottanut ne yökylään?

Mikä siinä loukkaa, että jokainen ei tule? Tuo paikalle saapuva puoliso kuitenkin varmaan on se alkuperäinen ystäväsi, ketä halusit nähdä?

Eikö ole vähän outoa ja surullistakin, että meiltä paikalla on molemmat minä ja mieheni, ja ystävä tulee _aina_ yksin?

Ei ole outoa eikä surullista. Outoa ja surullista olisi, jos pitäisi tulla vasten tahtoaan tedän seuraanne, joka mitä ilmeisimmin ei kiinnosta. Ymmärrän sen, että joskus on lähdettävä puolison aveciksi esimerkiksi häihin tms paikkaan pönöttämään, mutta noin muuten voi aika pitkälti valita, mihin riekkujaisiin osallistuu ja mihin ei. 

Ei voi tietää kiinnostaako seura, kun on aina jättänyt tulematta. 😊

Vierailija kirjoitti:

Jotkut naiset ovat yhtä neuroottisia kuin muslimit eli eivät kykene, halua tai pysty puhumaan vieraiden miesten kanssa yhtään mistään. Eivät siis näe näitä ihmisinä vaan pelkästään ja ainoastaan "miehinä".

Edesmennyt äitini oli tällainen neurootikko, kunnon 1930-luvun kasvatti.

 

Jaa, mun äitikin syntyi 30luvulla, ja osas jutella kenen kanssa vaan.

Mutta palstalaisista monille lienee tuttua tämmöinen, kun ei miehillä saisi olla naisia kavereinakaan.

Vierailija kirjoitti:

Ap, oletan että olet sittenkin ihan tosissasi, etkä vain provoile, joten selitän sinulle asiaa, sillä luulen tietäväni, mistä voi olla kyse. Olen nimittäin itse sellainen ihminen, etten mielelläni kyläile enkä kovin mielelläni kutsu ihmisiä meillekään. Puolisoni on toista maata, hänellä on laaja tuttavapiiri ja enemmän ystäviä kuin minulla ja hän myös kaipaa kanssakäymistä minua enemmän. Meillä on lapsia, heistä toinen on enemmän isäänsä tullut tässä asiassa ja toinen minuun. 

Mitä ongelmia tämä siis aiheuttaa perheessämme? No ei mitään. Minä olen nuorempana tehnyt enemmän asioita, joista en niin ole välittänyt, tai joista en ole suorastaan pitänyt, nyt vanhemmiten yhä vähemmän, vaan olen alkanut suoda itselleni oikeuden olla sellainen kuin olen. Tottakai minäkin käyn sukulaisten synttärit ja ystävien viiskymppiset (ollaan jo sen ikäisiä; että niitä on jo tiuhaan), mutta mitään illanistujaisia ja perheitten kylästelyjä en ole harrastanut enää vuosiin. En vain viihdy, en ole hyvää seuraa, en voisi lähteä aikaisemmin kotiin. Ystävät ja tuttavat tietävät millainen olen ja ihme kumma he silti pitävät minusta. Jotkut eivät tosin ole ehkä pitäneet ja yhteydenpito on heidän kanssaan jäänyt. Se on varmasti molemmin puolin ihan hyvä asia. 

Miten tämä sitten on vaikuttanut lapsiin? Ei heille ole koskaan tarvinnut selitellä, heistä ei ole tullut epäsosiaalisia sen takia, että minä en mene kylään. Eikä heiltä ole kyläpaikoissa kyselty, että missäs se äiti on. Ihmiset keskimäärin ymmärtävät aivan hyvin, että meitä on olemassa monenlaisia ihmisiä, itse asiassa kaikki me olemme omanlaisiamme. 

Siitä minä saattaisin vähän pahastua, jos minusta puhuttaisiin pahaa selän takana sen takia, etten tykkää käydä kylässä. Mutta onneksi sellaista ei ole tullut korviini. 

Korostan vielä, ettei tämä minun seurankartteluni johdu siitä, että inhoaisin tuttujani, kavereitani ja ystäviäni, eiväthän he olisi tuttujani, kavereitani tai ystäviäni. En vain halua kyläillä toisten kodeissa kuin hyvin harvoissa tilanteissa, minulle se ei ole mukavaa. Enkä näe syytä, että minun olisi muuta teeskenneltävä. 

Miltä tämä selitys kuulosti?

Kuulosti nimenomaan selitykseltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö ole vähän outoa ja surullistakin, että meiltä paikalla on molemmat minä ja mieheni, ja ystävä tulee _aina_ yksin?

Minusta ei ole outoa. Eikä surullistakaan, jos kyseinen perhe itse on tyytyväinen. Ihan yhtä hyvin voisi kysyä, eikö ole outoa ja ahdistavaa, jos joku perhe liikkuu koko ajan yhdessä.

Miksi väännät asian eri tavalla? He eivät liiku koko ajan yhdessä. Aloituksessa lukee että he eivät liiku koskaan yhdessä.

Ehkä edellinen tarkoitti aloittajaa eikä aloittajan kaveria?

Vierailija kirjoitti:

Tämä hänen/ heidän käytöksensä vaikuttaa negatiivisesti vain heihin, eli emme enää jatkossa kutsu heitä kun on niin vaikeaa.

Kiinnosti vaan tietää, miksi joku toimii näin. Uskon että puolisoaan tämä hävettää...

Kutsumme jatkossa sellaisia jotka tulevat koko perhe ☺️😌🤝👍

Rankaiset ystävääsi siitä ettei hänen puolisonsa ole kiinnostunut teidän perheyksiköstänne? Asiallista ja aikuismaista toimintaa.

Psst... Vaikeaahan tuo on ainoastaan sinulle. Ketään muuta ei kiinnosta. Mutta kenenkään muun mielipiteellähän ei ole väliä, eikös?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut naiset ovat yhtä neuroottisia kuin muslimit eli eivät kykene, halua tai pysty puhumaan vieraiden miesten kanssa yhtään mistään. Eivät siis näe näitä ihmisinä vaan pelkästään ja ainoastaan "miehinä".

Edesmennyt äitini oli tällainen neurootikko, kunnon 1930-luvun kasvatti.

 

Jaa, mun äitikin syntyi 30luvulla, ja osas jutella kenen kanssa vaan.

Mutta palstalaisista monille lienee tuttua tämmöinen, kun ei miehillä saisi olla naisia kavereinakaan.

Tästä ketjusta myös näkee, että monille palstalaisille huono käytös ja sen selittely on ihan arkipäivää. Huh huh... kyllä me kyläillään yhdessä aina kun kutsutaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi on niin tärkeää, että koko perhe tulee? Saako eronnut tulla yksin? Saako tulla ilman lapsia, jos vaikka mummo on ottanut ne yökylään?

Mikä siinä loukkaa, että jokainen ei tule? Tuo paikalle saapuva puoliso kuitenkin varmaan on se alkuperäinen ystäväsi, ketä halusit nähdä?

Eikö ole vähän outoa ja surullistakin, että meiltä paikalla on molemmat minä ja mieheni, ja ystävä tulee _aina_ yksin?

Ei ole outoa eikä surullista. Outoa ja surullista olisi, jos pitäisi tulla vasten tahtoaan tedän seuraanne, joka mitä ilmeisimmin ei kiinnosta. Ymmärrän sen, että joskus on lähdettävä puolison aveciksi esimerkiksi häihin tms paikkaan pönöttämään, mutta noin muuten voi aika pitkälti valita, mihin riekkujaisiin osallistuu ja mihin ei. 

Ei voi tietää kiinnostaako seura, kun on aina jättänyt tulematta. 😊

Joitakin ei vain kiinnosta tutustua uusiin ihmisiin. Se riittää ihan syyksi olla tulematta kylään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä hänen/ heidän käytöksensä vaikuttaa negatiivisesti vain heihin, eli emme enää jatkossa kutsu heitä kun on niin vaikeaa.

Kiinnosti vaan tietää, miksi joku toimii näin. Uskon että puolisoaan tämä hävettää...

Kutsumme jatkossa sellaisia jotka tulevat koko perhe ☺️😌🤝👍

Rankaiset ystävääsi siitä ettei hänen puolisonsa ole kiinnostunut teidän perheyksiköstänne? Asiallista ja aikuismaista toimintaa.

Psst... Vaikeaahan tuo on ainoastaan sinulle. Ketään muuta ei kiinnosta. Mutta kenenkään muun mielipiteellähän ei ole väliä, eikös?

Ei kukaan rankaise. Ainoastaan ihmettelee mihin tämä maailma ja käytöstavat ovat menneet...? Juuri tuohon on menty, että mikään mm tavat, ja ystävät eivät kiinnosta. Surullista

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, pidätkö sinä tästä kaverin miehestä? Onko hän sinusta kivaa seuraa?

Ei olla nähty kuin 1-2 kertaa hänet ohimennen, kun aina kutsuvat heille vain naisia, ja hän ei tule pyydettäessä kylään paikalle.

Tämän käytöksensä perusteella pidän häntä joko epäkohteliaana tai käytöshäiriöisenä.

Onneksi muilla kavereilla on sosiaaliset ja hyväkäytöksiset puolisot.

Ap

Meillä juurikin tällainen parisuhde. Yhdessä ollaan oltu lähes 20v. ja ikää 30+ ja lapsia pari. Haluan itse viettää mieluummin aikaa kavereiden kanssa, ei kavereiden puolisot niinkään kiinnosta tai illanvietot niin että perheistä kaikki paikalla . Kylään tullessa hetki tulee kavereiden puolisoidenkin kanssa juteltua, mutta usein he hipsivät omiin puuhiin siitä sitten. Kyläilen useimmiten lasten kanssa. Oma mies saa sillä välin sopivasti omaa aikaa, tämä järjestely sopii hienosti meille. Meillä mies on kyllä paikalla kun kaverit saapuu ja muutaman sanan siinä vaihtaa heidänkin kanssaan ja sukulaisten luona käydään koko perhe.

Eipä ole tullut mieleenkään että tämä meidän tapa toimia häiritsisi joitain muita!