Syyllisyyden tunne: hankkiuduinko raskaaksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, lapsesi on sata kertaa tärkeämpi kuin miehesi. Luen rivien välistä että kaihoaf miestä takaisin ja alitajuisesti syytöt lasta siitä että mies lähti. Se on väärin! Lapsi on viaton! Eikä lapsi valinnut tänne tuloaan.

Olet velkaa lapsellesi rakkaudellisen lapsuuden. Teeskentele jos ei tunnu siltä, lasta täytyy kehua ja kannustaa ja sanoa usein että rakastat.

Hae keskusteluapua, neuvolapsykologi on ilmainen.

Et ole itse tehnyt mitään väärää, kieroa tai holtitonta vaan ollut vastuullinen, lopeta siis itsestytös ja ole ylpeä itsestäsi ja vastuuntunnostasi. Suloinen pieni lapsi elää rakkaudesta. Unohda se hunsvotti mies ja keskity rakastamaan suurinta aarretta ja lahjaa elämässäsi, ihanaa lastasi.

Tämä. Ja miksei mies maksa elareita? Kuulostat turhan kiltiltä tässä kohtaa. Kuten mies sanoo, olette yhdessä vastuussa. Kertomasi mukaan mies myös tulee ja menee miten haluaa. Jos hän haluaa vielä palata, niin päätä sinä välillä puolestaan, että antaa olla. Ei sun tarvitse nöyristellä. Olet vastuullinen, vahva ja ihana nainen!

Mies sanoi keväällä, että on tajunnut, ettei ikinä olekaan tuntenut mitään minua kohtaan. Hän seurustelee jo uuden kanssa, nainen tutustutettu jo miehen perheeseen, joten en usko hänen enää ikinä palaavan.

Raha-asiansa sotki ja lakkasi maksamasta (meillä suullinen sopimus), ei ole saapunut lastenvalvojan tapaamisiin, jotta voisimme sopimuksen tehdä. Lasta näki enemmän aiemmin, joka toinen viikonloppu lapsi hänen luonaan ja tapasi arkena. Muutamia kuukausia sitten vain lakkasi ottamasta, oli kuulemma sekaisin. Taisi uusi nainen saada hänet sekaisin. Nyt ei ole enää nähnyt ollenkaan.

Haluan olla ihana. Miehen jäljiltä olen vain aika pienenä muruna. Häpeä itseäni ja millaiseksi olen vajonnut. Katson peiliin ja ainoa sana, joka tulee mieleen on 'säälittävä'. Ap

Sä olet ihana<3 älä väheksy itseäsi tuollaisen mu*kun takia. Ehdotan sulle edelleen kun kirjoitin sulle tuolla aiemmin,mene terapiaan,hanki itsellesi harrastus missä saat hyvin todennäköisesti ystäviä=itsetuntosi kohenee pikkuhiljaa ja se viimeisin tärkeä tehkää lapsesi kanssa joka päivä jotain sellaista mistä pidätte molemmat ja tvt,puhelimet yms. kiinni. Että keskitytte vain toisiinne,teidän suhde vahvistuu sitä myötä. Ja hemmottele itseäsi aina joka viikko.

Aloitin loppukesästä lukio-opinnot ja tähtään yliopistoon. Haluan pystyä tarjoamaan pojalleni paremman elämän. Olen vuosia haaveillut opiskelusta, vasta poikani myötä olen löytänyt motivaation. Haluan antaa hänelle maailman. Koulusta saan iloa. Toivon, että saisin tuotua iloa myös poikani ja omaan arkeeni muutenkin. Toivon, että omat ongelmani eivät ole pilanneet poikani mahdollisuuksia hyvää elämään. Ap

Mietin myös, että onko sulla vähän epärealistisia kuvitelmia siitä rakkauden tunteesta poikaa kohtaan? Mitä muuta se on kuin rakastamista jos kuitenkin pidät huolta, pidät lähellä ja menettämistäkin pelkäät? Rakkaus voi olla myös tasaista, ei tunteiden loimahteluja.

Tosin ensisijaisesti veikkaisin masennuksen vaikutusta tunteiden kokemiseen sun tapauksessa. Tällainenkin nousi kuitenkin mieleen.

Rakkauden puutteen vuoksi ei mitään huostaanottoja tehdä. Voithan aloittaa esim. siellä neuvolapsykologilla kuitenkin puhumalla yleisesti masennuksestasi.

Terapiaan pääsee yksityiselle Kelan tukemana kun on lyhyt hoitojakso esim. julkisen puolen psykiatrisen sairaanhoitajan tms. kanssa. Nämä ja elatusasiat selviää kun lähdet hakemaan apua tilanteeseesi.

Vierailija kirjoitti:

Tässä tarinassa on vain yksi konna ja se on ex-miehesi. Unohda hänet ja uusi naisensa ja hae käräjäoikeudessa elatusapua lapselle niin, että lapsi on asianomistajana (maksaa vähemmän) ja sitten tarvittaessa kylmästi rahat Kelan kautta ja exälle ulosottoon jos ei maksa.

Olet varmasti hyvä äiti, mutta masentunut ja sekaisin tuon eksänkin pelaamisen vuoksi. Yritä saada esim. Vanhemmiltasi lasten hoitoapua ja hoidata itsesi kuntoon. Vaikka sairaalassa jos se on tarpeen. Parempi lapselle olla vaikka kuukausi sinusta erossa niin, että saat lepoa ja kunnon lääkkeet kun se, että pinnistelet vuositolkulla murtumispisteessä lapsen vuoksi ja tunne elämäsi on kaaoottista ja latistunutta. Se ei tee hyvää kummallekaan.

Tuollaista lepoa ehkä toivoisinkin, mutta pelkään, että lapsi viedään minulta kokonaan.

Haluaisin pistää miehen kärsimään, tunnen niin suurta vihaa häntä kohtaan. En ole koskaan elämässäni tuntenut vihaa ketään kohtaan, ajattelen kaikista aina parasta. Jos lähtisin oikeuslinjalle pelkään kokevani syyllisyyttä siitä, että teen miehen elämän vaikeaksi. Ja tiedän, tuossa ei ole järkeä.

Jotkut ovat joskus sanoneet, että olen liian kiltti, liian hyväsydäminen ja se voi aiheuttaa minulle harmia. Taisivat olla oikeassa.

Kuten joku sanoi, tarkoitukseni on oppia tästä kaikesta jotain ja ehkä opin, että hyvätkin ihmiset kykenevät pahoihin tekoihin. Ap

Suosittelen kyllä ennemmin psykoterapiaa kuin neuvolapsykologia.

Psykoterapeuteilla on aika korkea kynnys alkaa tekemään mitään ns turhia lasuja.

Psykoterapeutille pääset yksityisesti, jolloin sinun ei tarvitse kertoa asiasta esim neuvolassa. Silloin joudut maksamaan käynnit itse.

Kuitenkin jos haluat kelan tukea niin silloin pitää olla 3 kk hoitojakso joko julkisisissa mt-palveluissa tai yksityisellä psykiatrilla. Tällöin saat mys diagnoosin, esim masennus, jonka turvin sitten haet terapiaa.

Tähän liittyy myös se puoli, että sinua saatetaan kehottaa tai painostaa myös lääkitykseen, mutta sitä ei ole pakko aloittaa. Jos tulee tiukka paikka, niin lääkkeet voi hakea apteekista ja olla syömättä (jos siis et halua lääkkeitä).

Jos sinulla vain on rahaa niin suosittelen hoitamaan asian kokonaan yksityispuolella, mutta jos ei, niin julkiseltakin saat lähetteen kelaa varten.

Vierailija kirjoitti:

Suosittelen kyllä ennemmin psykoterapiaa kuin neuvolapsykologia.

Psykoterapeuteilla on aika korkea kynnys alkaa tekemään mitään ns turhia lasuja.

Psykoterapeutille pääset yksityisesti, jolloin sinun ei tarvitse kertoa asiasta esim neuvolassa. Silloin joudut maksamaan käynnit itse.

Kuitenkin jos haluat kelan tukea niin silloin pitää olla 3 kk hoitojakso joko julkisisissa mt-palveluissa tai yksityisellä psykiatrilla. Tällöin saat mys diagnoosin, esim masennus, jonka turvin sitten haet terapiaa.

Tähän liittyy myös se puoli, että sinua saatetaan kehottaa tai painostaa myös lääkitykseen, mutta sitä ei ole pakko aloittaa. Jos tulee tiukka paikka, niin lääkkeet voi hakea apteekista ja olla syömättä (jos siis et halua lääkkeitä).

Jos sinulla vain on rahaa niin suosittelen hoitamaan asian kokonaan yksityispuolella, mutta jos ei, niin julkiseltakin saat lähetteen kelaa varten.

Yritän lähteä ajamaan asiaani psykoterapian puolesta. Jos otan ensin yhteyttä terveyskeskukseen ja yritän sitä kautta? Jos ensin sitä kautta sen 3kk saisin jotain apua ja sitten hakisin tuettua psykoterapiaa. En haluaisi vain lääkitystä, koska sitten varmaan söisin niitä lopun elämääni.. Ap

Mietin, että osa siistä syyllisyyden tunteesta kumpuaa siitä tiedosta, että mies halusi minun tekevän abortin enkä tehnyt. Jotenkin en pääse yli siitä, toimen poikani vanhemmista ei halunnut hänen syntyvän. Isä kantoi ultrakuvaa lompakossaan pari viikkoa ja vasta sitten tuli sanomaan, että haluaisi minun tekevän abortin. Halusi, että tapan sikiön. Poikaa katsoessani usein asiaa hiipii mieleeni, kun hän hymyilee ja nauraa: "sinua ei haluttu, sinun haluttiin kuolevan". Pelkään, että viimeistään siinä vaiheessa, kun mies tekee lisää lapsia, hän hylkää pojan kokonaan, koska ei pidä tämän äidistä, minusta. Lapsikin väärä, koska äiti väärä, niin sanotusti. :( Ap

Vierailija kirjoitti:

Mutta mitä jos olen jotenkin alitajuisesti ollut niin petollinen, että hankkiuduin raskaaksi? Miten kestän elämää ja katsoa lastani, jos hänen äitinsä onkin vain petollinen ihminen? Hän ansaitsee paremman äidin, paremman elämän. Ap

Minulla oli synnytyksen jälkeen jotain masennusta/ baby bluesia.

Koin syyllisyyttä ja surin sitä, että lapsiparallani on näin huono äiti, kun täydellinen pikkuinen ansaitsisi niin paljon parempaa.

Eikä noille ajatuksille ollut mitään perää. Olin (ja olen) naimisissa lapsen isän kanssa ja yhdessätuumin lapsi hankittu, tulotaso ihan ok, koulutukset molemmilla kunnossa jne.

Eli kaikkiaan ihannetilanne, vaan silti tunsin, että olen p*skin äiti universumissa ja lapseni ansaitsisi parempaa.

Tuo meni onneksi ohi aikanaan, mutta oli kyllä raskasta aikaa. Jälkikäteen mietittynä harmittaa, että vauva-ajan ihanuus peittyi noiden harmaiden pilvien taakse.

.

No niin ap: olet katala ja v-mäinen luuseri. Tämänhän oikeasti halusit kuulla, jotta voisit lisää velloa itsesäälissä ja olla ottamatta vastuuta elämästäsi.

Kuulostaa että sekä sinulla että lapsen isällä on ongelmia, kenties elämänhallinnan kanssa tai masennusta.

Nyt hakeudu hoitosuhteeseen, jotta saat apua ongelmiisi. Sinä et ole huono äiti, olet vain masentunut ja sinulla ei ole keinoja käsitellä tilannetta.

Sinä itse olet tehnyt ratkaisut, että et käytä kunnon ehkäisyä, et tehnyt aborttia ja olit on-off -suhteessa lapsen isän kanssa etkä vaadi häneltä elatusta. Nyt sinun pitää tulla asioiden kanssa sinuiksi ja osaa sinun on mahdollista muuttaa, kuten elatus.

Lapsen isän käytös kuulostaa kamalalta, mutta valitettavasti et pysty sitä mitenkään muuttamaan, vain itseäsi.