Voiko arki vauvan kanssa olla edes kivaa?

Vauvat ja tilanteet on erilaisia. Mulla oli esikoinen, joka alkoi nukkua kokonaisia öitä siinä 7 viikkoisena, oli tyytyväinen lapsi kaikin puolin. Hänen kanssaan pystyi hyvin käymään shoppailemassa, museoissa ja kahviloissa eikä vauva itkenyt juuri koskaan.

Toisen lapsen syntyessä esikoinen oli vielä taapero, mutta omaa tahtoa alkoi löytyä. Silloin vauvankaan kanssa ei ollut enää niin helppoa. Mutta hyvin me pärjättiin.

Vaikka lapsilla onkin ollut erinäisiä vaivoja (refluksia, allergioita jne) niin silti vauva- ja taaperoaika on ollut ihanaa! Ehkä ihaninta oli viimeisen lapsen kanssa, kun isommat lapset olivat jo koululaisia ja sai viettää melkein kuin esikoisen vauva-ajan uudelleen, mutta ilman epävarmuutta. Alun imetysmaratooneissa sain vain köllötellä sohvan nurkassa vauva sylissä ja katsella Netflixiä, ja myöhemmin on sitten ehtinyt tehdä kaikkea muuta. Valvominen kestää vain oman aikansa, ja alkuvaiheessa hormonit auttavat siinä todella paljon. Meidän lapset eivät ole itsestään alkaneet nukkua täysiä öitä, mutta ollaan aina pidetty unikoulu n. 9kk ikäisenä ja se on toiminut.

Elämä muuttuu monella tavalla, kun saat lapsen. Elämänmuutos vaatii paljon, mutta antaa sitäkin enemmän. 

Suurinta rakkautta tuntee, kun sylissä on oma lapsi. Kipeintä tekee, kun täytyy pelätä jotakin lapsensa puolesta. Kaikki tunteiden kirjot tähän väliin.

Äitiysloma: elämäni ihanin vuosi.

Vierailija kirjoitti:

Vaikka lapsilla onkin ollut erinäisiä vaivoja (refluksia, allergioita jne) niin silti vauva- ja taaperoaika on ollut ihanaa! Ehkä ihaninta oli viimeisen lapsen kanssa, kun isommat lapset olivat jo koululaisia ja sai viettää melkein kuin esikoisen vauva-ajan uudelleen, mutta ilman epävarmuutta. Alun imetysmaratooneissa sain vain köllötellä sohvan nurkassa vauva sylissä ja katsella Netflixiä, ja myöhemmin on sitten ehtinyt tehdä kaikkea muuta. Valvominen kestää vain oman aikansa, ja alkuvaiheessa hormonit auttavat siinä todella paljon. Meidän lapset eivät ole itsestään alkaneet nukkua täysiä öitä, mutta ollaan aina pidetty unikoulu n. 9kk ikäisenä ja se on toiminut.

Mukava kuulla hyviäkin asioita. Missään nimessä helppoutta en odota, mutta jutut mitä olen lukenut/kuullut ovat enemmänkin olleet ihan pelottavia ja että tyyliin menettää mielenterveytensä. 

Mulla on paha atopia niin yöt menee jo nyt valvoessa, kun herään raapimiseen kerran tunnissa/kahdessa, joten jotain kuvaa väsymyksestä jo onkin... :D 

ap

Itselläni raskausaika oli niin kamala kokemus synnytyksineen ettei toista lasta sen takia. Vauvavuosi oli antoisa vaikkakin väsyttävä, mutta sen voisikin elää uudelleen. Harmi että olen nainen enkä mies.

Hei ap, en ehtinyt nyt lukea koko ketjua mutta halusin silti vastata aloitukseesi koska tunnistan mietintäsi. Harkitsin pitkään olenko valmis lapsen tuloon ja sain esikoiseni v. 2018. Moni ehkä on sanonutkin tämän, mutta kaikkea lapsen mukanaan tuomaa käytännön hankaluutta on helpompi kuvata muille kuin sitä syvää merkityksellisyyden ja rakkauden tunnetta. Tuntuisi aika itseriittoiselta kuvailla lapsettomille ystäville miten hullun rakastunut olen lapseeni ja miten merkityksellistä elämä nyt on. Lapselliset kaverit taas tietävät sen itsekin. :) siksi kielteisistä asioista on helpompi puhua. Niihin myös kaipaa käsittelyapua, koska onhan lapsen tulo myös järisyttävä muutos elämään ja hetkittäin tulee oloja että mitä olen mennyt tekemään. Haluaisin antaa sulle tällaisen vertauksen lapsen syntymälle: vanhemmuus on kuin maailmanympärimatka reppureissaten puolison kanssa. Se koettelee parisuhdetta ja hermoja, välillä mietit miksi hemmetissä edes lähdit kun kotona olisi ollut niin paljon helpompaa, mutta voi että miten tunnetkaan eläväsi, ja jälkeenpäin et taatusti kadu, ellei nyt jotain ihan poikkeuksellista tapahdu.

Paljon tsemppiä vanhemmuuteen. Anna itsellesi ja myös puolisollesi runsaasti aikaa ja armoa siihen sopeutumiseen. Opitte ja kypsytte omaan tahtiinne matkan varrella, lapsi kasvattaa teitä. ❤

Minulla oli mukavaa vauvan kanssa kotona. Lapsi olin kovin toivottu, helppo ja suloinen. Ulkoilutin koiria vaunujen kanssa, vauvan päiväunien aikaan katsoin ohjelmia ja tein käsitöitä. Minulla oli oma auto käytössä koko ajan joten pääsin lähtemään minne vaan.

Täällä 3. vauvavuosi menossa. Vauva on ollut haastavampi kuin sisaruksensa, ekat viikot olivat rankimmat. Vauvan hymyilemään alkaminen noin 6 viikon iässä on niin palkitsevaa, että se korvaa monet itkut ja valvomiset. Vanhemmuus on sitovampaa, mutta myös paljon antoisampaa kuin sitä lapsettomana osasi ajatella. Suosittelen "hurahtamista" johonkin vauvajuttuun: vaatteet, vauvakirjat, laulaminen, muskari jne. Imettäessä ehtii katselemaan telkkaria, kuuntelemaan äänikirjoja.

Vierailija kirjoitti:

Täällä 3. vauvavuosi menossa. Vauva on ollut haastavampi kuin sisaruksensa, ekat viikot olivat rankimmat. Vauvan hymyilemään alkaminen noin 6 viikon iässä on niin palkitsevaa, että se korvaa monet itkut ja valvomiset. Vanhemmuus on sitovampaa, mutta myös paljon antoisampaa kuin sitä lapsettomana osasi ajatella. Suosittelen "hurahtamista" johonkin vauvajuttuun: vaatteet, vauvakirjat, laulaminen, muskari jne. Imettäessä ehtii katselemaan telkkaria, kuuntelemaan äänikirjoja.

Imettämään en tule, joten saan vähän enemmän vapautta kun mieskin pystyy syöttämään joskus. Vauvavaatteet onneksi on saanut minuun edes jotain intoa tämän synkkyyden keskelle :)

Luulin itse ihan samaa tätä palstaa luettuanu, mutta sain lapsen ja asiat ovat miljoona kertaa helpompia ja kivempia kuin luulin. Samaa oon lukenut fb:n vauvaryhmästä - isoin yllätys monelle oli vauva-arjen mukavuus sekä se, miten hyvin vauva nukkuu. Toivotaan, että sinäkin kuulut tähän joukkoon joka ei ilmeisesti pidä turhaa mölyä itsestään netissä.

Vierailija kirjoitti:

Luulin itse ihan samaa tätä palstaa luettuanu, mutta sain lapsen ja asiat ovat miljoona kertaa helpompia ja kivempia kuin luulin. Samaa oon lukenut fb:n vauvaryhmästä - isoin yllätys monelle oli vauva-arjen mukavuus sekä se, miten hyvin vauva nukkuu. Toivotaan, että sinäkin kuulut tähän joukkoon joka ei ilmeisesti pidä turhaa mölyä itsestään netissä.

Toivotaan :) outoa, että joka paikassa halutaan vetää odottavat ihmiset alakuloiseksi. Itse en ole kovin herkkä uskomaan muita missään ja koen että asenne ratkaisee, mutta tässä asiassa paniikki on saanut vallan koska onhan se kuitenkin aika lailla suurin asia mitä elämässä tapahtuu ja mistä ei voi saada mitään osviittaa etukäteen. Koiranpennun tosin yksinäni kasvatin ja ekat viikot seurasin kuin hai laivaa sitä koska kerrostalossa sisäsiistiksi opettaminen oli hankalampaa, mutta ei sekään  nyt ole silti millään lailla sama :D Ehkä vaan täytyy jättää nyt lukematta kaikki huonot jutut ja yrittää vaan keskittyä positiivisiin ajatuksiin, vaikka se vaikeaa onkin välillä.

Minä olen kokenut vauva-ajat ihanina, vaikka esikoinen vaativa vauva olikin. Omaa aikaa puuhata mitä tahtoo kunhan huomioi vauvan tarpeet. Ehdin opiskellakin kuopuksen kanssa kun nukkui pitkiä päikkäreitä ja luin itseni maisteriksi suurimmaksi osin äitiyslomavuotena. Ehti hyvin pitää kotia kunnossa ja harrastaa, toki vähemmän tuli tavattua työelämässä olevia läheisiä kun arkirytmi niin erilainen. Jätä ap ne negistelijät omaan arvoonsa, mieti millaista arkea haluat elää. Minusta pikkulasten vaivalloisuutta liioitellaan, se on vain yksi hyvin lyhyt vaihe elämässä, ja voi olla tosi ihanaakin.

Erikoista ap jos et aio ollenkaan imettää? En ala paasaamaan ja tuomitsemaan, ihmetyttää vain miksi et? Vaikka onkin nyt vähän ohi aiheen.

Itselläni ei ole lapsia, mutta koskaan en ole suvusta tai ystäviltä kuullut että vauva-aika olisi ollut kurjaa.

He ketkä näin kokeneet ovat varmaan paljon yksin vauvan kanssa ja kokevat ylikuormitusta, koska kyllähän sitä apua varmasti tarvitsisi. Ehkä vielä koliikkivauva ja vaikea synnytyksestä toipuminen takana, ehkä sitä masennustakin. Mutta ei ole tällaista omassa lähipiirissä ilmeisesti tapahtunut tai sitten eivät ole puhuneet.

Tuntuu kyllä että yleisesti moni kokee helmasyntinä jos vauvasta "valittaa", ihan kuin se tarkottaisi ettei ole kiitollinen ja rakastava vanhempi vaikka välillä olisikin vähän liian raskasta. Tai ehkä ei haluta myöntää että joku ns. peloteltu asia olisikin totta "antaa vauvavastaisille lisää aseita"...

Vierailija kirjoitti:

Erikoista ap jos et aio ollenkaan imettää? En ala paasaamaan ja tuomitsemaan, ihmetyttää vain miksi et? Vaikka onkin nyt vähän ohi aiheen.

Itselläni ei ole lapsia, mutta koskaan en ole suvusta tai ystäviltä kuullut että vauva-aika olisi ollut kurjaa.

He ketkä näin kokeneet ovat varmaan paljon yksin vauvan kanssa ja kokevat ylikuormitusta, koska kyllähän sitä apua varmasti tarvitsisi. Ehkä vielä koliikkivauva ja vaikea synnytyksestä toipuminen takana, ehkä sitä masennustakin. Mutta ei ole tällaista omassa lähipiirissä ilmeisesti tapahtunut tai sitten eivät ole puhuneet.

Tuntuu kyllä että yleisesti moni kokee helmasyntinä jos vauvasta "valittaa", ihan kuin se tarkottaisi ettei ole kiitollinen ja rakastava vanhempi vaikka välillä olisikin vähän liian raskasta. Tai ehkä ei haluta myöntää että joku ns. peloteltu asia olisikin totta "antaa vauvavastaisille lisää aseita"...

Minulla on sairaus johon minun tulee syödä lääkitystä, siksi en imetä jos noin kiinnostaa. Mikä helvetti siinä on että muilla on oikeus kyseenalaistaa toisten valintoja. Vaikka en imettäisi huvikseen niin tietääkseni se ei sinua liikuta. Vituttaa nämä tyypilliset syyllistävät äidit.