Lue keskustelun säännöt.
Exän numeron poistaminen
26.12.2019 |
Erosimme kesällä ja olen pitänyt exän numeroa puhelimessa, koska meillä yhteinen lapsi. Sovimme asiat kuitenkin aina sähköpostitse. Mies on löytänyt uuden naisen ja ei enää vastaa puheluihini (lapsi olisi toivonut hänet viettämään joulua kanssamme) tai viesteihin tai edes lue niitä (whatsapp). Ei ota lastaa enää luokseen tai tapaa muutenkaan, ei enää kuukausiin. Elatuksia ei maksa.
Minulla on paha tapa alkaa suutuspäissäni soittamaan hänelle useita kertoja ja laittamaan viestejä ja en vaan enää haluaisi tehdä sitä, mutta suututtaa niin paljon lapsen puolesta, joka kaipaa isäänsä.
Voinko vaan poistaa exän numeron lopullisesti, vaikka meillä onkin yhteinen lapsi? Lapsi ei tunnut miestä tällä hetkellä kiinnostavan ja se surettaa ja suututtaa niin paljon, että sormet syyhyten olen hänelle soittamassa ja viestittämässä ja vihaan tehdä sitä, koska vaikutan säälittävältä ja sitä en halua.
Mitä mieltä olette? Onko numero pakko säilyttää? Jos mies päätyy ottamaan yhteyttä, niin sähköposti kuitenkin on ja se on aina pelittänyt hyvin.
Ja jos lapsella olisi joku hätä, niin ei se miestä hetkauta. Ei vastaa silloinkaan viesteihin tai puheluihin, todettu on.
Kommentit (43)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mistä se 2-vuotias lapsi on saanut päähänsä, että isä tulee jouluksi, jos hän ei kuulu elämäänne millään tavalla?
Minä en oikeasti käsitä. En oikeasti. Uskon, että innostus jouluun tullut tarhasta, sillä minä en ole edes puhunut pojalle Joulupukista ja silti odotettiin pukkia ja sitä, että isän kanssa voi avata lahjat. Olin aidosti hämilläni, kun poika mainitsi asiasta ensi kerran noin kaksi viikkoa ennen joulua. Missään vaihessa en sanonut, että isä tulisi, yritin vain vaihtaa aihetta ja puhua uusita joulujutuista, kun joulusta tuntui olevan niin innoissaan. En tiedä voiko johtua siitä, että poika vaikuttaa ikäistään kypsemmältä (näin siis mm. Tarhassa ja neuvolassa sanoivat), minä en osaa sanoa.
Mutta en enää pitkään aikaan ole puhunut lapselle isänsä tulemisesta, liian monta kertaa peruttiin, kun isä teki oharit. Jos lapsi haluaa isästään puhua, niin puhutaan tietenkin ja usein kyselee milloin menemää yhdessä isille, mutta kerron aina, että isi nyt kipeä.Tämä on juuri se syy miksi haluan miehen nyt toimivat oikein: joko on 100% isä lapselle tai tajuaa pysyä poissa, jotta ei hämmentäisi lasta enempää tai satuttaisi jatkuvilla ohareilla ja tapaamisten puitteilla. Ap
No nyt lopetat ensin sen lapselle valehtelun. Kerrot vain, että isä ei tule etkä selitä mitään sairausjuttuja. Jos haluat pehmentää sanomaasi, sano vaikka, että hän on nyt niin kaukana eikä hän tule takaisin. Jos kerrot joka kerta jonkun sairaushätävalheen, tottakai lapsi odottaa, että parin päivän päästä isä ehkä tuleekin. Etkä herranjestas puhu mistään tapaamisista, vaikka isä lupaisi tullakin. Kerrot vasta sitten, kun isä on oven takana.
Kuten jo mainitsin, en lapselle ikinä mainitse tapaamisista. Tai en enää kuukausiin. Liian usein petyimme (mies siis otti lasta aiemmin joka viikonloppu hoitoon), mutta yhtenä viikonloppuna ei vaan enää tullut. Ja silloin ennen minun oli pakko puhua lapselle tulevasta viikonlopusta ja valmistella häntä, sillä, jos isä vain ilmestyi oven taakse ja he lähtivät, niin lapsi huutoitki ja riehui ja viikonloppu meni itkuisena.
Isän sairaus ei sinänsä ole valhe. Kuulin miehen perheeltä, että hänellä on todettu nyt masennus (käy kuitenkin normaalisti töissä ja uusi parisuhde, eli ei kuitenkaan mikään sänkyyn kaatava masennusbkyseeasä, tarkemmin en tiedä). Olen siis sanonut lapselle, että isä kipeä ja väsynyt eikä nyt voi tulla. Onko se siis ollut väärin? Olen aidosti hämilläni siitä mitä lapselle pitäisi sanoa tai kertoa, uskoin tekeväni näin oikein. Voinko siis sanoa lapselle suoraan, että isä ei nyt tule, mutta äiti on tässä aina? Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Numeron voi poistaa. Mutta ongelma ei poistu sillä. Sulla on käynnissä prosessi joka on kaikkien käytävä tuossa tilanteessa. Se on vaikeaa, mutta se etenee. Viimein "päästät irti". Eli tulee hyväksyntä. Asiat on nyt näin ja elämä jatkuu, ilman tuota miestä.
Nyt menee energiaa tavallaan hukkaan. Käytät sitä vihaan, katkeruuteen. Tämä on ihan normaalia, kestää aikansa ja menee vähitellen ohi.
Tässä on murrosvaihe. Vaikeaa on oman itsensä kanssa, järki sanoo jotakin ja tunteet voittaa, niinkuin ne aina tahtoo voittaa. Mutta koko ajan mennään parempaan suuntaan.
Olet oikeassa. Energiaa menee hukkaan. Ehkä on vain vaikea ymmärtää miksi joku ei haluasi sopia lapsensa asioita kerralla hyvin kuntoon ja pääsisi minusta. Itse olen sellainen. Haluaisin vain saada asiat järjestykseen ja jatkaa elämää. Meillä on asiat hyvin lapsen kanssa, vaikka mies ei maksa elareita. Itse pyrin aina rehellisyyteen ja muut ihmiset huomioonottavaa käytökseen ja vihaan itseäni pommittamisesta, mutta jotenkin, kun kyse omasta lapsesta ja hänen hyvinvoinnistaan, onnestaan ja tulevaisuudestaan, niin palaa käpy, kun toinen ihminen ei välitä lapsestaan sen verran, että sanoisi suoraan, että ei nyt vaan kykene olemaan isä. Minulle se olisi täysin ok. Tietäisin ainakin suoraan missä mennään. Ehkä ei kannattaisi uskoa hyvään kaikissa ihmisissä.. ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mistä se 2-vuotias lapsi on saanut päähänsä, että isä tulee jouluksi, jos hän ei kuulu elämäänne millään tavalla?
Minä en oikeasti käsitä. En oikeasti. Uskon, että innostus jouluun tullut tarhasta, sillä minä en ole edes puhunut pojalle Joulupukista ja silti odotettiin pukkia ja sitä, että isän kanssa voi avata lahjat. Olin aidosti hämilläni, kun poika mainitsi asiasta ensi kerran noin kaksi viikkoa ennen joulua. Missään vaihessa en sanonut, että isä tulisi, yritin vain vaihtaa aihetta ja puhua uusita joulujutuista, kun joulusta tuntui olevan niin innoissaan. En tiedä voiko johtua siitä, että poika vaikuttaa ikäistään kypsemmältä (näin siis mm. Tarhassa ja neuvolassa sanoivat), minä en osaa sanoa.
Mutta en enää pitkään aikaan ole puhunut lapselle isänsä tulemisesta, liian monta kertaa peruttiin, kun isä teki oharit. Jos lapsi haluaa isästään puhua, niin puhutaan tietenkin ja usein kyselee milloin menemää yhdessä isille, mutta kerron aina, että isi nyt kipeä.Tämä on juuri se syy miksi haluan miehen nyt toimivat oikein: joko on 100% isä lapselle tai tajuaa pysyä poissa, jotta ei hämmentäisi lasta enempää tai satuttaisi jatkuvilla ohareilla ja tapaamisten puitteilla. Ap
No nyt lopetat ensin sen lapselle valehtelun. Kerrot vain, että isä ei tule etkä selitä mitään sairausjuttuja. Jos haluat pehmentää sanomaasi, sano vaikka, että hän on nyt niin kaukana eikä hän tule takaisin. Jos kerrot joka kerta jonkun sairaushätävalheen, tottakai lapsi odottaa, että parin päivän päästä isä ehkä tuleekin. Etkä herranjestas puhu mistään tapaamisista, vaikka isä lupaisi tullakin. Kerrot vasta sitten, kun isä on oven takana.
Kuten jo mainitsin, en lapselle ikinä mainitse tapaamisista. Tai en enää kuukausiin. Liian usein petyimme (mies siis otti lasta aiemmin joka viikonloppu hoitoon), mutta yhtenä viikonloppuna ei vaan enää tullut. Ja silloin ennen minun oli pakko puhua lapselle tulevasta viikonlopusta ja valmistella häntä, sillä, jos isä vain ilmestyi oven taakse ja he lähtivät, niin lapsi huutoitki ja riehui ja viikonloppu meni itkuisena.
Isän sairaus ei sinänsä ole valhe. Kuulin miehen perheeltä, että hänellä on todettu nyt masennus (käy kuitenkin normaalisti töissä ja uusi parisuhde, eli ei kuitenkaan mikään sänkyyn kaatava masennusbkyseeasä, tarkemmin en tiedä). Olen siis sanonut lapselle, että isä kipeä ja väsynyt eikä nyt voi tulla. Onko se siis ollut väärin? Olen aidosti hämilläni siitä mitä lapselle pitäisi sanoa tai kertoa, uskoin tekeväni näin oikein. Voinko siis sanoa lapselle suoraan, että isä ei nyt tule, mutta äiti on tässä aina? Ap
Eihän se lapsi ymmärrä, että isää ei nyt nähdä välttämättä enää koskaan, jos sanot, että hän on kipeä. Lapselle kipeänä olo tarkoittaa sitä parin päivän kuumetta. Tottakai hän tajuaa sen siten, että sitten parin päivän päästä isä on taas terve ja odottaa, koska sitten taas voisi tulla. Kyllä, se on väärin lasta kohtaan, vaikka et valehtelekaan. Ja kyllä, sinulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin sanoa, että isä ei tule, mutta äiti on tässä aina. Totuushan se on. Sanat voi vain valita vähän varovaisemmin. Lapsi esimerkiksi voi ymmärtää asian lopullisuuden paljon paremmin, jos kerrot, että hän on kaukana eikä ihan fyysisesti voi tulla. Juu, valhehan se on, mutta ei tuon ikäinen lapsi voi ymmärtää mitään masennuksia ja miten uusi suhde ja suoranainen k*sipäisyys estää isää nyt tulemasta. Ja ihan turha minusta selittää lapselle nyt sitäkään, että isä ei häntä nyt vain halua. Mitä hyötyä siitä olisi? Lapsihan vain hajoaisi. Joskus se valehteleminen on vain kaikkien kannalta parempi. Lapsen kannalta on ihan sama tässä vaiheessa, mikä se oikea syy on. Tärkeintä on, että hän ymmärtäisi, ettei isä nyt vain tule.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Numeron voi poistaa. Mutta ongelma ei poistu sillä. Sulla on käynnissä prosessi joka on kaikkien käytävä tuossa tilanteessa. Se on vaikeaa, mutta se etenee. Viimein "päästät irti". Eli tulee hyväksyntä. Asiat on nyt näin ja elämä jatkuu, ilman tuota miestä.
Nyt menee energiaa tavallaan hukkaan. Käytät sitä vihaan, katkeruuteen. Tämä on ihan normaalia, kestää aikansa ja menee vähitellen ohi.
Tässä on murrosvaihe. Vaikeaa on oman itsensä kanssa, järki sanoo jotakin ja tunteet voittaa, niinkuin ne aina tahtoo voittaa. Mutta koko ajan mennään parempaan suuntaan.
Olet oikeassa. Energiaa menee hukkaan. Ehkä on vain vaikea ymmärtää miksi joku ei haluasi sopia lapsensa asioita kerralla hyvin kuntoon ja pääsisi minusta. Itse olen sellainen. Haluaisin vain saada asiat järjestykseen ja jatkaa elämää. Meillä on asiat hyvin lapsen kanssa, vaikka mies ei maksa elareita. Itse pyrin aina rehellisyyteen ja muut ihmiset huomioonottavaa käytökseen ja vihaan itseäni pommittamisesta, mutta jotenkin, kun kyse omasta lapsesta ja hänen hyvinvoinnistaan, onnestaan ja tulevaisuudestaan, niin palaa käpy, kun toinen ihminen ei välitä lapsestaan sen verran, että sanoisi suoraan, että ei nyt vaan kykene olemaan isä. Minulle se olisi täysin ok. Tietäisin ainakin suoraan missä mennään. Ehkä ei kannattaisi uskoa hyvään kaikissa ihmisissä.. ap
Minä toisaalta ymmärrän nuo sinun ajatuksesi, että asiat pitää selvittää, että saataisiin jatkaa puhtaalta pöydiltä omiin suuntiin. Nyt vain näyttäisi siltä, että yrität käyttää lasta vielä tekosyynä miehen häiritsemiseen ja toivot yhteen paluuta tai ainakin jotain kostoa. Eikö se nyt ole jo ihan selvää, että hän ei halua olla lapsen kanssa tekemisissä, joten mitä sinä nyt enää haluat hänen kanssaan selvittää. Sinähän tiedät jo, missä mennään. Ja itse sanoit, että lapsen kanssa teillä on asiat ok. Tiedän, että tuo sattuu varmasti todella paljon, mutta näin ulkopuolisen silmin on selvää, että et sinä tuota tee nyt lapsen takia vaan oman pahan olosi takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Numeron voi poistaa. Mutta ongelma ei poistu sillä. Sulla on käynnissä prosessi joka on kaikkien käytävä tuossa tilanteessa. Se on vaikeaa, mutta se etenee. Viimein "päästät irti". Eli tulee hyväksyntä. Asiat on nyt näin ja elämä jatkuu, ilman tuota miestä.
Nyt menee energiaa tavallaan hukkaan. Käytät sitä vihaan, katkeruuteen. Tämä on ihan normaalia, kestää aikansa ja menee vähitellen ohi.
Tässä on murrosvaihe. Vaikeaa on oman itsensä kanssa, järki sanoo jotakin ja tunteet voittaa, niinkuin ne aina tahtoo voittaa. Mutta koko ajan mennään parempaan suuntaan.
Olet oikeassa. Energiaa menee hukkaan. Ehkä on vain vaikea ymmärtää miksi joku ei haluasi sopia lapsensa asioita kerralla hyvin kuntoon ja pääsisi minusta. Itse olen sellainen. Haluaisin vain saada asiat järjestykseen ja jatkaa elämää. Meillä on asiat hyvin lapsen kanssa, vaikka mies ei maksa elareita. Itse pyrin aina rehellisyyteen ja muut ihmiset huomioonottavaa käytökseen ja vihaan itseäni pommittamisesta, mutta jotenkin, kun kyse omasta lapsesta ja hänen hyvinvoinnistaan, onnestaan ja tulevaisuudestaan, niin palaa käpy, kun toinen ihminen ei välitä lapsestaan sen verran, että sanoisi suoraan, että ei nyt vaan kykene olemaan isä. Minulle se olisi täysin ok. Tietäisin ainakin suoraan missä mennään. Ehkä ei kannattaisi uskoa hyvään kaikissa ihmisissä.. ap
Minä toisaalta ymmärrän nuo sinun ajatuksesi, että asiat pitää selvittää, että saataisiin jatkaa puhtaalta pöydiltä omiin suuntiin. Nyt vain näyttäisi siltä, että yrität käyttää lasta vielä tekosyynä miehen häiritsemiseen ja toivot yhteen paluuta tai ainakin jotain kostoa. Eikö se nyt ole jo ihan selvää, että hän ei halua olla lapsen kanssa tekemisissä, joten mitä sinä nyt enää haluat hänen kanssaan selvittää. Sinähän tiedät jo, missä mennään. Ja itse sanoit, että lapsen kanssa teillä on asiat ok. Tiedän, että tuo sattuu varmasti todella paljon, mutta näin ulkopuolisen silmin on selvää, että et sinä tuota tee nyt lapsen takia vaan oman pahan olosi takia.
Olet ehkä oikeassa. Yhteen en halua palata, mutta ehkä se jonkinlainen kostonhalu sitten on. Tämä oli ensimmäinen "suhteeni" ja eroni, joten en oikein siltäkään kannalta osaa toimia oikein, vaikka ikääkin jo on 30 :( Olen ehkä hiukan naiivi ja siksi jotenkin vaan toivoin, että mies heräisi ja haluaisi olla isä lapselleen, kun oma isänsä oli ollut samanlainen hylkääjä. En osannut ajatella häiritseväni, vaikka tiedän, että niin tein, koska surettaa vaan niin paljon lapsen takia, joka kuitenkin edelleen puhuu isästä niin paljon ja kertoo, että rakastaa.
Mutta olet oikeassa. Lopetan sen nyt. Yritän parantaa itseni ja sydämeni ja olla lapselle paras äiti ja antaa rakkautta kahden edestä. Ja lapsella on rakastava suku niin minun kuin isänsäkin puolelta. Lopetan nyt. Siksi poistin nyt puhelinnumeronkin. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mistä se 2-vuotias lapsi on saanut päähänsä, että isä tulee jouluksi, jos hän ei kuulu elämäänne millään tavalla?
Minä en oikeasti käsitä. En oikeasti. Uskon, että innostus jouluun tullut tarhasta, sillä minä en ole edes puhunut pojalle Joulupukista ja silti odotettiin pukkia ja sitä, että isän kanssa voi avata lahjat. Olin aidosti hämilläni, kun poika mainitsi asiasta ensi kerran noin kaksi viikkoa ennen joulua. Missään vaihessa en sanonut, että isä tulisi, yritin vain vaihtaa aihetta ja puhua uusita joulujutuista, kun joulusta tuntui olevan niin innoissaan. En tiedä voiko johtua siitä, että poika vaikuttaa ikäistään kypsemmältä (näin siis mm. Tarhassa ja neuvolassa sanoivat), minä en osaa sanoa.
Mutta en enää pitkään aikaan ole puhunut lapselle isänsä tulemisesta, liian monta kertaa peruttiin, kun isä teki oharit. Jos lapsi haluaa isästään puhua, niin puhutaan tietenkin ja usein kyselee milloin menemää yhdessä isille, mutta kerron aina, että isi nyt kipeä.Tämä on juuri se syy miksi haluan miehen nyt toimivat oikein: joko on 100% isä lapselle tai tajuaa pysyä poissa, jotta ei hämmentäisi lasta enempää tai satuttaisi jatkuvilla ohareilla ja tapaamisten puitteilla. Ap
No nyt lopetat ensin sen lapselle valehtelun. Kerrot vain, että isä ei tule etkä selitä mitään sairausjuttuja. Jos haluat pehmentää sanomaasi, sano vaikka, että hän on nyt niin kaukana eikä hän tule takaisin. Jos kerrot joka kerta jonkun sairaushätävalheen, tottakai lapsi odottaa, että parin päivän päästä isä ehkä tuleekin. Etkä herranjestas puhu mistään tapaamisista, vaikka isä lupaisi tullakin. Kerrot vasta sitten, kun isä on oven takana.
Kuten jo mainitsin, en lapselle ikinä mainitse tapaamisista. Tai en enää kuukausiin. Liian usein petyimme (mies siis otti lasta aiemmin joka viikonloppu hoitoon), mutta yhtenä viikonloppuna ei vaan enää tullut. Ja silloin ennen minun oli pakko puhua lapselle tulevasta viikonlopusta ja valmistella häntä, sillä, jos isä vain ilmestyi oven taakse ja he lähtivät, niin lapsi huutoitki ja riehui ja viikonloppu meni itkuisena.
Isän sairaus ei sinänsä ole valhe. Kuulin miehen perheeltä, että hänellä on todettu nyt masennus (käy kuitenkin normaalisti töissä ja uusi parisuhde, eli ei kuitenkaan mikään sänkyyn kaatava masennusbkyseeasä, tarkemmin en tiedä). Olen siis sanonut lapselle, että isä kipeä ja väsynyt eikä nyt voi tulla. Onko se siis ollut väärin? Olen aidosti hämilläni siitä mitä lapselle pitäisi sanoa tai kertoa, uskoin tekeväni näin oikein. Voinko siis sanoa lapselle suoraan, että isä ei nyt tule, mutta äiti on tässä aina? Ap
Eihän se lapsi ymmärrä, että isää ei nyt nähdä välttämättä enää koskaan, jos sanot, että hän on kipeä. Lapselle kipeänä olo tarkoittaa sitä parin päivän kuumetta. Tottakai hän tajuaa sen siten, että sitten parin päivän päästä isä on taas terve ja odottaa, koska sitten taas voisi tulla. Kyllä, se on väärin lasta kohtaan, vaikka et valehtelekaan. Ja kyllä, sinulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin sanoa, että isä ei tule, mutta äiti on tässä aina. Totuushan se on. Sanat voi vain valita vähän varovaisemmin. Lapsi esimerkiksi voi ymmärtää asian lopullisuuden paljon paremmin, jos kerrot, että hän on kaukana eikä ihan fyysisesti voi tulla. Juu, valhehan se on, mutta ei tuon ikäinen lapsi voi ymmärtää mitään masennuksia ja miten uusi suhde ja suoranainen k*sipäisyys estää isää nyt tulemasta. Ja ihan turha minusta selittää lapselle nyt sitäkään, että isä ei häntä nyt vain halua. Mitä hyötyä siitä olisi? Lapsihan vain hajoaisi. Joskus se valehteleminen on vain kaikkien kannalta parempi. Lapsen kannalta on ihan sama tässä vaiheessa, mikä se oikea syy on. Tärkeintä on, että hän ymmärtäisi, ettei isä nyt vain tule.
Kiitos neuvosta! Aion jatkossa sanoa lapselle, että isä ei enää tule ja on esim. niin kaukana, ettei voi tulla. Kerron, että äiti kuitenkin aina tässä. Olen tosiaan ollut todella hämilläni siitä, mitä sanoa. En tunne henkilökohtaisesti ketään, jotka olisivat eronneet pikkulapsiaikana ja välejä ei olisi. Kaikkien ystävieni vanhemmat yhä yhdessä ja perheet ehjiä. Ei ole oikein voinut edes neuvoa pyytää keneltäkään. Omat vanhempani erosivat, kun oli 12 ja tulevat edelleen hyvin toimeen, lasten asiat aina sovittu hyvin. Nytkin äiti vietti joulua isäni luona uuden miehensä kanssa. Ehkä vain toivoin, että kaksi aikuista voisi saada asiat toimimaan. Olin väärässä. Kaikki eivät toimi samoin.
Jätän miehen nyt rauhaan ja jatkan elämää. Numeron jo poistin ja sähköpostitse laitan tiedon, kun samalle varmistuksen uudesta lastenvalvojan tapaamisesta, jos nyt mies ilmestyisi paikalle ja saisimme elatussopimuksen tehtyä. Ap
borta bra kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin on vaan tuntunut, että lapsen takia pitäisi numero säilyttää, mutta turhaahan se on, kun mies ei vastaa ja minulle vain vaarana jatkaa viestisotaa yksinäni. Poistan siis numeron! Ao
Onko luita, jotka ovat poistaneet exän numeron, vaikka yhteisiä lapsia on?
Mä tein niin. Mies ei pitänyt mitään yhteyttä sen koommin,ei hakenut lasta,"unohti" kerran ja jouduin valehtelemaan lapselle että "töissä". Siihen loppui se "isyys". sitten kun oli 15v kaivoin mummon kautta numeron ja annoin lapselle että saa soittaa itte jos haluaa.
Yhtään ei kiukutellu ex numerottomuudesta.
Mites se vois edes siitä kiukutella, ellet siis itse numeron poistoa puhelimesta hänelle kerro? Eihän siellä exän puhelimessa tapahdu yhtään mitään sinun tekemistäsi asioista johtuen. Hän voi edelleen pitää numeroasi, tai olla pitämättä teit sinä omaan puhelimeesi mitä tahansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellänikin vähän samanlainen tilanne. Onko muilla kokemuksia? Onko joku toiminut täysin päin p*täyttä ja aiheuttanut vaikeuksia itse. Olen itse tehnyt nyt niin, mutta sydämeni on niin särkynyt itseni ja lapsiemme takia. Kävin exän oven takana raivoamassa ja laitoin Facebookissa viestiä uudelle naiselle ja sanoin, että vie lapsilta isän. Hävettää niin paljon ja nyt mies ei enää vastaa puhelimeen ollenkaan. Mitä pitäisi tehdä? Pitäisikö minunkin vain poistaa numero?
Sitähän tämä valitettavasti usein on. Erotaan, mutta koska nainen ei kestäkään ajatusta että miehellä on uusi naisystävä, keksii nainen tikusta asiaa ja pommittaa miestä viesteillä ja soitolla, "lapsen vuoksi." Lapsen vuoksi tule kylään, lapsen vuoksi tule jouluksi luokseni jne.
https://uusperhe.fi/2019/12/24/yhteistyota-vai-manipulaatiota/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sitähän tämä valitettavasti usein on. Erotaan, mutta koska nainen ei kestäkään ajatusta että miehellä on uusi naisystävä, keksii nainen tikusta asiaa ja pommittaa miestä viesteillä ja soitolla, "lapsen vuoksi." Lapsen vuoksi tule kylään, lapsen vuoksi tule jouluksi luokseni jne.
https://uusperhe.fi/2019/12/24/yhteistyota-vai-manipulaatiota/
Oletko ollut tilanteessa itse äitinä tai isänä?
Minä tiedän, että miehen uusi nainen tuntuu pahalta minusta, tiedän, että ajatus siitä, että he viettäisivät kolmisin aikaa yhdessä tuntuu pahalta, mutta silti toivon, että mies viettäisi aikaa lapsen kanssa. Mutta minusta sen pitää tapahtua lapsen ehdoilla. Ei silloin tällöin vaan säännöllisesti ja ennakoitavasti. Se, että lapsi kävi isällään joka toinen viikko sopi minulle hyvin, kunnes mies lopetti ne. Olisin toivonut myös arkitapaamisia, olisivat esim menneet puistoon tai muuta, mutta ne eivät miehelle ikinä sopineet.
Varmasti on naisia, jotka käyttävät lasta tekosyynä, mutta minä olen aidosti surullinen siitä (ja varmasti ovat monet äidit), että lapsi menettäisi isän. En osaa edes kuvitella miltä sellainen voi ihmisestä tuntua. Ja vain niin paljon voi tehdä toisen ihmisen puolesta. Et voi hoitaa omaa äitiyttäsi ja siihen päälle vielä isän isyyttä. Minä olen kaikki mahdolliset vaihtoehdot tarjonnut. Jopa sitä, että mies voisi säännöllisesti tavata lasta isoäidillään ja minä en olisi paikalla. Ei sopinut. Ja on monia jotka viettävät joulua yhdessä eron jälkeen, omat vanhempani mm. Vielä 20 vuotta eron jälkeen. Juuri meidän lasten takia ja nyt ovat ystäviä.
Miksi se on niin, että miehet katoavat ja hylkäävät, mutta äidit ovat niitä p*skiaisia, kun yrittävät vaan tehdä lapsiaan onnellisiksi. Miksi äitien (tai lähivanhemman yleensä) pitäisi olla aina valmiina sitten, kun isälle (etälle) sopii. Ei se voi olla niin. Meillä on oma elämä, omat rytmit ja tavat. Kyllä isän niitä pitäisi kunnioittaa. Miksi meidän pitäisi aina laittaa elämä sekaisin, kun miehestä parin kuukauden ajan tuntuu, että voisi taas olla isä ja kadota sitten taas. Miksi ei saisi varjella lasten tunteita?
Jos saan päättää lähteekö mies lapsen elämästä kokonaan tai tapaa ehkä parin kuukauden välein, niin valitsen ensimmäisen vaihtoehdon. Hän saa palata sitten, kun tietää varmasti, että kykenee olemaan isä lapselleen 100%:sti. Minusta siinä ei ole mitään väärää. Jos se aika ei ikinä tule, niin ainakaan ei ole satuttanut lasta jatkuvalla jahkailulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkäpä se sun lapsi tapaisi isäänsä edes parin kuukauden välein? Mutta ei. Kun SINÄ saat päättää, niin olkoon poissa kokonaan sitten.
Hienoa (?) että omat vanhempasi viettävät joulua keskenään. Mutta se nyt on poikkeus valtameressä. Kaikki eivät sitä halua. Kaikki eivät halua viettää joulua ex-puolisonsa kanssa... Lopeta vaatimasta ja jankkaamasta, vähemmästäkin saat exäsi karkotettua kokonaan!
"Liian usein petyimme (mies siis otti lasta aiemmin joka viikonloppu hoitoon), mutta yhtenä viikonloppuna ei vaan enää tullut."
"Se, että lapsi kävi isällään joka toinen viikko sopi minulle hyvin, kunnes mies lopetti ne."
"Olisin toivonut myös arkitapaamisia, olisivat esim menneet puistoon tai muuta, mutta ne eivät miehelle ikinä sopineet."
Koita nyt päättää. SINÄ haluat tätä, SINÄ vaadit tuota. Sinäsinäsinä. Haluat päättää kaikesta, jos ei mene niin kuin sinä tahdot, niin sitten ei ollenkaan. Parempi SINULLE.
Mies käyttäytyy paskasti epäilemättä, mutta eron jälkeen harvemmin asiat on niin kuin ennen. Harvemmin ne lapset on sillä viikko viikko jaolla. Sinä itse ahdistat miestä ja saat aikaan paon. Lapsella on oikeus vanhempiin, ja nyt olet viemässä lapselta isän kokonaan kun ei tee niin kuin SINÄ tahdot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai niin... Ja mies olisi jopa jouluksi tullut käymään, mutta SINÄ halusit että on exänsä eli sinun luona KOKO joulun joten ei sopinut. Hei oikeesti.
Täytyy todeta että pinna katkesi kokonaan kun isä ei lupauksista huolimatta yhteyttä pitänyt. Sain järjettömän raivarin. Olin niin pahoillani ja pettynyt lasten puolesta.
Eipä se mitään tietenkään auttanut. Ihmettelin itsekin niin primitiivistä reaktiota vaan syyt varmasti omissa pettymyksissä joita en lapsille halunnut.
Yhden ainoan kerran räjähdin niin. Tajusin itsekin typeryyteni sekä sen että aikuinen ihminen vastaa omista teoistaan. Millä pakotat tapaamaan kun omat lapset ei kiinnosta.
Anna olla, poista numero ja hae Kelasta elatus. Hoitakoon sitä kautta maksut.
Mä en kokonaan hävittäisi numeroa. Voihan joskus tulla joku todellinen hätätilanne, esim.lapsi joutuu vakavaan onnettomuuteen tms. ja isä olisi pakko saada nopeasti kiinni. Sen sijaan ap sun kannattaa hankkia apua siihen, että saat loppumaan sen pakonomaisenm viestittelyn ja viesteillä pommittamisen eli pääset teidän erosta vähitellen yli.
Ja hoida myös ne elariasiat kuntoon. Sulla ap on selvästi eron käsittely niin henkisesti kuin konkreettisten asioiden hoitamisen tasolla vielä ihan kesken.
Vierailija kirjoitti:
Saahan sen numeron tarvittaessa jostain numerotiedustelusta, ellei mies ole laittanut sitä salaiseksi.
Ota tosiaan lastenvalvojaan yhteys että saat edes nuo elatusasiat kuntoon. Lapsen vuoksi. Lapsella on oikeus elatukseen vaikkei isä hänestä piittaisikaan.
Kunhan vaan pidätte sitten huolen, että jokainen sentti sitten tosiaan käytetään lapsen hyväksi eikä äidin rakennekynsiin tai rantalomaan.
Vierailija kirjoitti:
"Liian usein petyimme (mies siis otti lasta aiemmin joka viikonloppu hoitoon), mutta yhtenä viikonloppuna ei vaan enää tullut."
"Se, että lapsi kävi isällään joka toinen viikko sopi minulle hyvin, kunnes mies lopetti ne."
"Olisin toivonut myös arkitapaamisia, olisivat esim menneet puistoon tai muuta, mutta ne eivät miehelle ikinä sopineet."
Koita nyt päättää. SINÄ haluat tätä, SINÄ vaadit tuota. Sinäsinäsinä. Haluat päättää kaikesta, jos ei mene niin kuin sinä tahdot, niin sitten ei ollenkaan. Parempi SINULLE.
Mies käyttäytyy paskasti epäilemättä, mutta eron jälkeen harvemmin asiat on niin kuin ennen. Harvemmin ne lapset on sillä viikko viikko jaolla. Sinä itse ahdistat miestä ja saat aikaan paon. Lapsella on oikeus vanhempiin, ja nyt olet viemässä lapselta isän kokonaan kun ei tee niin kuin SINÄ tahdot.
Joka toinen viikonloppu oli siis maksimi mihin mies kykeni ja yritin ehdottaa myös yhtä arkipäivää viikossa, koska kaikkialle toitotetaan sitä, että olisi hyvä olla tapaamisia usein ja lapsella oli ikävä isäänsä. Koska mies ei kyennyt siihen, niin minulle sopi e joka toinen vkl, olin vain iloinen, että edes tapaa, koska aiemmin ei ollut tavannut ollenkaan omien ongelmiensa takia (huumeet mm.). Mutta ne tosiaan loppuivat kuin seinään isänpäivä viikonloppuna.
En ole viemässä lapselta isää. Tässähän taistelen, että pysyisi edes jotenkil mukana, MUTTA SÄÄNNÖLLISESTI. Kysyttäessä monelta, jonka isä tehnyt ohareita tai psykologilta; tapaamiset pitää järjestää säännöllisesti. Sitä minä toivon, en sitä, että me täällä olemme aina valmiina, kun mies laittaa viestiä, kuten esim eilen aamupäivällä, kun minä töissä ja poika hoidossa, voisi tänään tulla. Eihän tuokaan voi olla reilua? Ja silti minä vien lapselta isän vai? Onko sinulla lapsia? Jos voit välttää heidän sydämensä särkymisen jouluna, etkö tee sitä? Ehkä olen väärässä, mutta isänsä näkeminen pari tuntia aamukiiressä jouluna ei linusta ole reilua minua eikä lasta kohtaan.
Laitoin illalla viestiä ja lies sanoi, että ei nyt vaan kykene olemaan isä tällä hetkellä sittenkään. Pyysi anteeksi.
Ei noin häilyväkseen ihmisen tahdissa voi mennä, olen pahoillani, että sinua loukkaa, että yritän luoda sääntöjä ja säännöllisyyttä lapseni käymään, kun hänen isänsä muuttaa päivittäin mieltä siitä mitä haluaa.
Se joka sanoi, että minulla ero vielä täysin läpikäymättä, niin se on itsellenikin selvää. Ero tapahtui vain 4kk sitten, kai toipumiseen saa pidemmän aikaa kulua?
Tiedostin, että vihani miestä kohtaan vaikutti päätöksiini ja pyysin mieheltä anteeksi pommittamistani ja sanoin, että vaikka linuun sattuu on hänellä oikeus olla onnellinen. Pyysin, että pyrkisimme kunnioittamaan lapsemme hyvinvointia ja tulevaisuutta ja sopimaan hänen tapaamisiinsa ja elatukseensa liittyvät asiat. Mies vastasi, että ei voi nyt olla isä. Ja anteeksi.
Joo, tiedän olevani ärsyttävä ja agressiivinen pommitteluni kanssa ja siitä olen mieheltä pyytänyt anteeksi, mutta eikö olisi miehellekin helpompaa vain vastata heti ksimläiseennviestiin tai puheluun ja kertoa rehellisesti, että ei nyt vain kykene isyyteen sen sijaan, että ei vastaa puheluihin tai viesteihin ja vikittelee, joka sitten saa minyt pommittamaan. En yritä oikeittaa tekonani, mutta kun ämä ei ole ensimmäinen kerta, kun mies vain katoaa ja lakkaa vastaamasta, ja kyllä, kerran olimme matkalla lapsen kanssa sairaalaan naama veressä, silmäkulma auki ja mies ei vastannut. Pommittaminen ei lissään tapauksessa ole oikein, sen tiedän ja vihaan, kun siihen päädyn, mutta olisi se joskus kiva vain saada vastaus heti, eikä odottaa päiväkausia. Ap
Mikä määrä kirjoitusvirheitä.. elämä ja puhelin. Ap
Numeron voi poistaa. Mutta ongelma ei poistu sillä. Sulla on käynnissä prosessi joka on kaikkien käytävä tuossa tilanteessa. Se on vaikeaa, mutta se etenee. Viimein "päästät irti". Eli tulee hyväksyntä. Asiat on nyt näin ja elämä jatkuu, ilman tuota miestä.
Nyt menee energiaa tavallaan hukkaan. Käytät sitä vihaan, katkeruuteen. Tämä on ihan normaalia, kestää aikansa ja menee vähitellen ohi.
Tässä on murrosvaihe. Vaikeaa on oman itsensä kanssa, järki sanoo jotakin ja tunteet voittaa, niinkuin ne aina tahtoo voittaa. Mutta koko ajan mennään parempaan suuntaan.