Lapsen kummallinen suhtautuminen joululahjaan

Tän takia vihaan joulua... Aikuiset stressaa kun kaikki ei ole just niin kuin haluaa ja asettaa korkeat odotukset niin itselleen kuin lapsille. Lasten pitäisi pystyä esittämään kiitollista ja iloista, vaikka olisi paha olla. Ei kalliit hienot lelut korvaa ikävää ja aitoa läsnäoloa.

En ole itsekään mikään malliäiti ja välillä loukkaannun liian herkästi ja stressaan turhasta, mutta korvaan puutteeni viettämällä aikaa lasteni kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä on moni sanonut että ongelma on jossain muussa kuin itse lahjassa. Paljon mahdollista. Kummilapseni on suhtautunut samalla tavalla kiinnottomasti ja kiittämättä antamiini lahjoihin jo vuosia, toisinaan jopa vähän kiukkuisesti. Hänen kotitilanteensa on sekava, avioero ja lukuisia koulun vaihtoja, eikä hänellä tunnu olevan oikein käsitystä tai ainakaan mukavia mielikuvia joulusta. Lahjan annosta sitten hämmentyy, koska ei ole kokemusta miten niissä tilanteissa toimitaan. Vika ei siis todennäköisesti ainakaan hänen kohdallaan ole niissä itse lahjoissa.

Mä veikkaisin uusperheen äitinä vähän tätä samaa. Joulu on ollut pojalle tähän asti siirtoa paikasta toiseen, aatto äidin luona ei ole varmaan ollut kovin onnellinen ja nyt lahja voi olla todella mieluinen mutta lapsi on aivan hämillään tilanteesta kun saa jotain mieluista (hänhän oli toivonut myös tuota legojuttua!) tunnelma on lämmin ja rauhallinen... Lapsi hämmentyy kun välittää varmasti äidistään ja nyt pohtii, miksi äidin luona oli paha olla ja nyt sitten tilanne on ihan eri... Älkää tehkö lahjasta nyt numeroa tai tentatko mitään että eikö tykkää ja miksi ei tykkää tai muutakaan, vaan jatkakaa joulunpyhiä eteenpäin normaalisti ja antakaa lapselle aikaa, läheisyyttä, välittämistä ja turvaa. Sitä kaikkea mitä lapsi tarvitsee, mutta mitä vaille hän jää toiselta vanhemmaltaan.

Jotenkin jaksaa aina hämmästyttää miten äitipuolet leimataan paholai siksi välittömästi. Tässäkin on kyseenalaistettu että mistä ap muka tietää että äiti ei joulusta pidä/vietä sitä/halua lastaan luokseen. Onko teille todella niin käsittämätön ajatus että toiset parisuhteessaan keskustelevat? Eiköhän AP.n mies ole tietoinen exänsä tavoista ja käyttäytymisestä tai AP itsekin voi kys. naisen kanssa olla tekemisissä.

Voihan ap toki sepostaa omiaan, mutta ikävä kyllä on niitä äitejä, jotka heivaavat "vanhat" lapsensa uuden perheensä tieltä ja lähinnä vanhemmat lapset ovat jotain kotiapulaisia kun äidin aika ja energia menee uuden onnen rakkaudenhedelmien hellimiseen. Omassa perheessä miehen lapset olivat myös miltei koko aaton äidillään vaikka äiti ei oikein osannut päättää, haluaako lapset sinne vai ei. Ajateltiin kuitenkin että koska äiti on kuitenkin lapsille tärkeä, olisi heidän hyvä olla siellä edes vähän aikaa. No, aattoilta täällä kotona olikin sitten ihan katastrofi joka johti nuoremman lapsen kunnon itkupotkuraivareihin ja pitkään lohduttomaan itkuun isänsä sylissä. Nyt vasta tänä aamuna teini loikoili kanssani sohvalla ja ohimennen kertoi, kuinka äiti oli ollut koko aaton kuin per see seen ammuttu karhu, huutanut ja raivonnut ja syytellyt vanhempia lapsiaan kun eivät olleet ihan joka hetki ehtineet äidin uuden taaperon perään, eivät olleet tuoneet taaperolle äidin mielestä tarpeeksi hyviä lahjoja, nuorempi lapsista oli yrittänyt halata/päästä äitinsä syliin useamman kerran mutta taapero oli välittömästi otettu tilalle..Teini antoi ymmärtää että uutena vuotena voisi olla parempi että olisivat sisaruksensa kanssa täällä kun äidillä on kuulemma ehkä jotain menoa, vaikka olisikin äidin uudenvuoden vuoro...

Äiti on lapselle aina tärkeä ja moni lapsi kaipaa jollain tasolla takaisin sitä menettämäänsä ydinperhettä. Tämä ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita sitä että jokainen äiti olisi se myyttinen, lempeä pullantuoksuinen mamma joka kohtelee lapsiaan tasapuolisesti ja rakastaen ja äitipuoli olisi aina se sadun pahis joka kohtelee lapsia kaltoin. Aika usein ne roolit on toisin päin...

Ajattelimme tosissaan, että pojan olisi hyvä olla yksi ”ylimääräinen päivä” putkeen äidillään ja viettää sielläkin joulua, jotta poika kokisi, että myös äiti välittää hänestä. Näin pojalle ei myöskään tullut ”pompottelua paikasta toiseen”. Äidin luona oli kuitenkin myös isovanhemmat paikalla. Toinen vaihtoehto olisi ollut, että poika olisi ollut koko joulun meillä, mikä olisi tietenkin käynyt meille, mutta ajattelimme poikaa ja hänen äitisuhdettaan. Ja mietimme, että kohta äiti ei varmaan halua nähdä poikaa enää ollenkaan, kun ei joulunakaan haluaisi.

Pojan isä on maailman paras isä, hän on välittänyt ja huolehtinut pojasta aina, silloinkin kun olivat vielä pojan äidin kanssa yhdessä mies hoiti pojan lähestulkoon yksin. Pojan äiti lähti mm. toiselle paikkakunnalle opiskelemaan kun poika oli 1 v (mikä ei olisi ollut välttämätöntä tai edes tarpeellista) ja mieheni asui sitten viikot yksin pojan kanssa. Me välitämme pojasta ja yritämme tehdä hänelle onnellisen ja normaalin lapsuuden, mutta se on pojan äidin takia haastavaa. Ehkä poika tosissaan sitten hämmentyi jotenkin siitä, kun hän sai isoimman paketin. Kertoi meille, että äidillään pikkusisko (joka ei edes vielä ymmärrä lahjojen päälle) oli saanut enemmän paketteja, kun kysyimme montako suunnilleen saivat. Olimme aivan ihmeissämme ja kysyimme miksi, johon poika sanoi, että ”koska se oli ollut paljon kiltimpi”. Minä taas olen aina ollut tarkka siitä, että kaikki lapset saavat täsmälleen yhtä monta ja samanarvoisia lahjoja (paitsi vauvat voivat saada vähemmän, kun eivät niiden päälle vielä ymmärrä).

Ap

Kuulostaa siltä, että tuon pienen pojan elämässä on moni asia nyt tavalla, joka surettaa/ahdistaa/masentaa häntä. Ongelmana ei nyt ole joku yksittäinen joululahja tai pehmolelu tai lego vaan se, että häntä on jo pienestä asti elämässä seurannut toistuvat hylkäämiskokemukset äidin taholta. Lapselle äiti on aina äärimmäisen tärkeä silti, vaikka äiti olisi hylkäävä äiti, ja jokainen torjuminen ja hylkäyskokemus äidin taholta raastaa lasta. Sinä ilmeisesti yrität vähän paikata asiaa, mutta ei se ole täysin mahdollista niin, koska oma äiti on aina oma äiti.

Huomio kiinnittyi myös tuohon tummentamaani lauseeseen ja tuli suru pienen pojan puolesta. 6-vuotias on vielä todella pieni ja hän ansaitsisi tulla ihailluksi ja rakastetuksi sellaisena kuin on eikä jotenkin ehtojen kautta ("jos olet riittävän kiltti niin..."). Nyt lapsella on olo, että se pikkusisarus on tärkeämpi ja parempi lapsi kuin hän itse ja ehkä nyt kaikki joululahjat edustaa pojalle sitä samaa viestiä. No se ei sinun vika ap ole, mutta ehkä auttaa jos ymmärrät pojan tilannetta. Koittakaa antaa pojalle paljon huomiota, läsnäoloa, rakkautta, empatiaa ja lämpöä ja korostaa teillä sitä miten yhtä tärkeä ja hyvä ja arvokas poika on kuin se teidän 1-vuotias. Ja antakaa pojalle extra-huomiota ja kahdenkeskistä aikaa ilman sitä yksivuotiasta ja ilman vauvojen juttuja. Unohtakaa koko joululahjaepisodi ja keskittykää vaikka yhdessä lautapelien pelaamiseen, laittakaa popcornit ja suklaat ja viettäkää kivaa iltaa pojan kanssa tehden jotain hänelle mieleistä. 

Lapselle on iso stressi viettää joulua äidin luona poissa omasta kodista. Äitisuhde on tunnesuhde, johon vaikuttaa se, millaista hoivaa ja turvaa on saanut äidiltä.

Onneksi lapsi pääsi nyt kotiin. Varmasti hän kaipaa nyt turvallista yhdessäoloa enemmän kuin uusia legoja. Kuusi vuotias on vielä tosi pieni ja tarvitseva.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mekin siis olimme pyytäneet poikaa merkkailemaan lelukirjaan mieleisiä lahjoja Ja eniten olisi halunnut pehmoleluja, mutta kun meillä on niitä kymmeniä, niin yritimme ilahduttaa jollain muulla tavoin.

Ap

Miksi kummassa kysytte mitä lapsi toivoo, jos kuitenkin päätätte hänen puolestaan, että ei saakaan sitä mitä toivoo vaan saakin jotain aivan muuta?! Aika loukkaavaa sitä lasta kohtaan. Te väheksytte sen lapsen persoonaa, haaveita ja tunteita. 

Aivan! Minä olisin aikuisenakin tuohtunut ja harmissani, jos minulta pyydettäisiin lahjatoivelistaa, ja sitten lahjan antaja itse sooloilisikin ihan muita lahjoja. Itse kerään kirjoja, joten toivoisin niitä. Ei hirveästi riemu repeäisi, jos lahjan antaja sanoisikin, että "Kun sulla on jo noita kirjoja niin paljon, niin en ostanut, kun et sä tartte niitä. Mutta hei, tässä on sulle lautapeli, kun sulla ei ole yhtään niitä!" (ja ihan syystä ei ole). Totta kai minulla on kirjoja, jos kerään itselleni kotikirjastoa! Totta kai aion hankkia niitä lisää ja ei, ei niitä ei voi koskaan olla liikaa. Tai jos sanoisin, etten tarvitse kahviastiastoa ja silti pukki toisi minulle turhan kahviastiaston, kun pukin itsensä mielestä se on hirveen kiva.

Ei pidä kuvitella, että tietää itse paremmin kuin lahjan saaja sen, mitä toinen haluaa ja mistä hän ilahtuu. Älkää kysykö lahjatoiveita, jos ette halua toteuttaa niitä, vaan sooloilette itse omin päin lahjan listasta huolimatta.

Meillä harrastetaan kaikkien aikuisten kesken lahjalistoja. Helpottaa, eikä tule turhaa roinaa tai rahanmenoa hutiostoksilla. 

Vierailija kirjoitti:

En ehtinyt lukea kaikkia kommentteja, mutta ap on kyllä tosi epäempaattinen. Lasta on voinut surettaa perheen hajanaisuus koko joulun eikä silloin edes hieno lahja pysty piristämään. Eikä se, että äitipuoli ja ehkä isäkin pitää outona ja kiittämättömänä, auta yhtään asiaa.

Ja lapsella on sisarpuolia tai syntymässä olevia molempien vanhempien luona. Pikkuressu. Lelu ei ollut se, mitä hän eniten kaipaa vaan tunnetta siitä, ettei ole ylimääräinen jämä molempien vanhempiensa perheessä.

Paha äitipuoli! Häpeä! Kuinka kehtaat haukkua täällä pientä poikaa?

Tosi törkeää. Vähän kuin antaisi lahjaksi kirpparilta ostetun linnakundin vanhan pleikkarin kun lapsi on toivonut uusinta mallia.

Juuri tuosta syystä meillä lahjatoiveisiin suhtaudutaan hyvin varauksella, eikä niitä juuri kukaan esittänyt, tosin lapset ovat teinejä.

Ja kaikki lahjat oli mieluisia, jopa anopin neulomat villasukat ja koiran kanssa ulkoiluun tarkoitetut nahkarukkaset. Ja lahjat otettiin heti käyttöön.

Vierailija kirjoitti:

Minä vähän luulen, ettää lapsilla joulu ja lahjat menettää merkityksensä, kun joulua vietetään ja lahjoja avataan monessa eri paikassa. Ilo laimenee eikä lopulta tunnu enää miltään.

Totta. Olen avioerolapsi ja olihan se jotenkin tylsää, kun jouluakin vietettiin moneen kertaan. Mielluummin olisi ollut yksi juhla, jossa kaikki läheiset paikalla. Musta tuntui kuin jostain sirkuseläimestä. Joka paikassa töllisteltiin ja odotettiin mun reaktioita lahjoihin, ruokiin. Iloista naamaa piti näyttää.

Ap, mokasit kertomalla avauksessa että kyseessä on miehesi poika.

Et tule saamaan yhtäkään järkevää kommenttia, vaan ainoastaan toteamuksia kuinka paska äitipuoli olet, ja kuinka kaikki on vikaasi.

Kukaan ei tällä palstalla ole yhtä alhainen olento kuin lapsen isän uusi kumppani.

Vierailija kirjoitti:

Miksi Suomessa joululahjat annetaan päivää ennen joulua? Meillä annetaan aina 25.päivä.

Viitaten moniin kommentteihin aiheesta.

Kulttuurista johtuva. Suomessa ja Englannin kuningashuoneessa lahjat annetaan jouluaattona, Euroopassa joulupäivänä, Venäjällä uutenavuotena jne.

Ei se ole sen kummempaa. Outoa, kun kirjoitat kuitenkin sujuvasti suomen kieltä ja tiedät jouluperinteistä noin vähän, vai oletko muuttanut vähän aikaa sitten Suomesta Eurooppaan ja unohtanut kotimaasi perinteet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä on moni sanonut että ongelma on jossain muussa kuin itse lahjassa. Paljon mahdollista. Kummilapseni on suhtautunut samalla tavalla kiinnottomasti ja kiittämättä antamiini lahjoihin jo vuosia, toisinaan jopa vähän kiukkuisesti. Hänen kotitilanteensa on sekava, avioero ja lukuisia koulun vaihtoja, eikä hänellä tunnu olevan oikein käsitystä tai ainakaan mukavia mielikuvia joulusta. Lahjan annosta sitten hämmentyy, koska ei ole kokemusta miten niissä tilanteissa toimitaan. Vika ei siis todennäköisesti ainakaan hänen kohdallaan ole niissä itse lahjoissa.

Mä veikkaisin uusperheen äitinä vähän tätä samaa. Joulu on ollut pojalle tähän asti siirtoa paikasta toiseen, aatto äidin luona ei ole varmaan ollut kovin onnellinen ja nyt lahja voi olla todella mieluinen mutta lapsi on aivan hämillään tilanteesta kun saa jotain mieluista (hänhän oli toivonut myös tuota legojuttua!) tunnelma on lämmin ja rauhallinen... Lapsi hämmentyy kun välittää varmasti äidistään ja nyt pohtii, miksi äidin luona oli paha olla ja nyt sitten tilanne on ihan eri... Älkää tehkö lahjasta nyt numeroa tai tentatko mitään että eikö tykkää ja miksi ei tykkää tai muutakaan, vaan jatkakaa joulunpyhiä eteenpäin normaalisti ja antakaa lapselle aikaa, läheisyyttä, välittämistä ja turvaa. Sitä kaikkea mitä lapsi tarvitsee, mutta mitä vaille hän jää toiselta vanhemmaltaan.

Jotenkin jaksaa aina hämmästyttää miten äitipuolet leimataan paholai siksi välittömästi. Tässäkin on kyseenalaistettu että mistä ap muka tietää että äiti ei joulusta pidä/vietä sitä/halua lastaan luokseen. Onko teille todella niin käsittämätön ajatus että toiset parisuhteessaan keskustelevat? Eiköhän AP.n mies ole tietoinen exänsä tavoista ja käyttäytymisestä tai AP itsekin voi kys. naisen kanssa olla tekemisissä.

Voihan ap toki sepostaa omiaan, mutta ikävä kyllä on niitä äitejä, jotka heivaavat "vanhat" lapsensa uuden perheensä tieltä ja lähinnä vanhemmat lapset ovat jotain kotiapulaisia kun äidin aika ja energia menee uuden onnen rakkaudenhedelmien hellimiseen. Omassa perheessä miehen lapset olivat myös miltei koko aaton äidillään vaikka äiti ei oikein osannut päättää, haluaako lapset sinne vai ei. Ajateltiin kuitenkin että koska äiti on kuitenkin lapsille tärkeä, olisi heidän hyvä olla siellä edes vähän aikaa. No, aattoilta täällä kotona olikin sitten ihan katastrofi joka johti nuoremman lapsen kunnon itkupotkuraivareihin ja pitkään lohduttomaan itkuun isänsä sylissä. Nyt vasta tänä aamuna teini loikoili kanssani sohvalla ja ohimennen kertoi, kuinka äiti oli ollut koko aaton kuin per see seen ammuttu karhu, huutanut ja raivonnut ja syytellyt vanhempia lapsiaan kun eivät olleet ihan joka hetki ehtineet äidin uuden taaperon perään, eivät olleet tuoneet taaperolle äidin mielestä tarpeeksi hyviä lahjoja, nuorempi lapsista oli yrittänyt halata/päästä äitinsä syliin useamman kerran mutta taapero oli välittömästi otettu tilalle..Teini antoi ymmärtää että uutena vuotena voisi olla parempi että olisivat sisaruksensa kanssa täällä kun äidillä on kuulemma ehkä jotain menoa, vaikka olisikin äidin uudenvuoden vuoro...

Äiti on lapselle aina tärkeä ja moni lapsi kaipaa jollain tasolla takaisin sitä menettämäänsä ydinperhettä. Tämä ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita sitä että jokainen äiti olisi se myyttinen, lempeä pullantuoksuinen mamma joka kohtelee lapsiaan tasapuolisesti ja rakastaen ja äitipuoli olisi aina se sadun pahis joka kohtelee lapsia kaltoin. Aika usein ne roolit on toisin päin...

Ajattelimme tosissaan, että pojan olisi hyvä olla yksi ”ylimääräinen päivä” putkeen äidillään ja viettää sielläkin joulua, jotta poika kokisi, että myös äiti välittää hänestä. Näin pojalle ei myöskään tullut ”pompottelua paikasta toiseen”. Äidin luona oli kuitenkin myös isovanhemmat paikalla. Toinen vaihtoehto olisi ollut, että poika olisi ollut koko joulun meillä, mikä olisi tietenkin käynyt meille, mutta ajattelimme poikaa ja hänen äitisuhdettaan. Ja mietimme, että kohta äiti ei varmaan halua nähdä poikaa enää ollenkaan, kun ei joulunakaan haluaisi.

Pojan isä on maailman paras isä, hän on välittänyt ja huolehtinut pojasta aina, silloinkin kun olivat vielä pojan äidin kanssa yhdessä mies hoiti pojan lähestulkoon yksin. Pojan äiti lähti mm. toiselle paikkakunnalle opiskelemaan kun poika oli 1 v (mikä ei olisi ollut välttämätöntä tai edes tarpeellista) ja mieheni asui sitten viikot yksin pojan kanssa. Me välitämme pojasta ja yritämme tehdä hänelle onnellisen ja normaalin lapsuuden, mutta se on pojan äidin takia haastavaa. Ehkä poika tosissaan sitten hämmentyi jotenkin siitä, kun hän sai isoimman paketin. Kertoi meille, että äidillään pikkusisko (joka ei edes vielä ymmärrä lahjojen päälle) oli saanut enemmän paketteja, kun kysyimme montako suunnilleen saivat. Olimme aivan ihmeissämme ja kysyimme miksi, johon poika sanoi, että ”koska se oli ollut paljon kiltimpi”. Minä taas olen aina ollut tarkka siitä, että kaikki lapset saavat täsmälleen yhtä monta ja samanarvoisia lahjoja (paitsi vauvat voivat saada vähemmän, kun eivät niiden päälle vielä ymmärrä).

Ap

Kyllähän tuollainen lapsen tenttaaminen vie jouluisen mielen. Kyselette lahjojen lukumäärät ja muut. Miksi toinen sai enemmän lahjoja... Ihan älytöntä. Avioerolapset oppivat myös hyvin nopeasti mitä kertovat asioistaan vanhemmilleen. Lapsi huomaa, että jos sanon että on ollut pahaa ruokaa tai märät vaatteet, niin siitä sitten toisessa paikassa vähän kuin ilahdutaan.

Minusta kuulostaa siltä, että halusi leikkiä sisaruksensa kanssa. Varmaan ollut tylsää jos ei ole ollut kuin aikuisten seuraa tarjolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä on moni sanonut että ongelma on jossain muussa kuin itse lahjassa. Paljon mahdollista. Kummilapseni on suhtautunut samalla tavalla kiinnottomasti ja kiittämättä antamiini lahjoihin jo vuosia, toisinaan jopa vähän kiukkuisesti. Hänen kotitilanteensa on sekava, avioero ja lukuisia koulun vaihtoja, eikä hänellä tunnu olevan oikein käsitystä tai ainakaan mukavia mielikuvia joulusta. Lahjan annosta sitten hämmentyy, koska ei ole kokemusta miten niissä tilanteissa toimitaan. Vika ei siis todennäköisesti ainakaan hänen kohdallaan ole niissä itse lahjoissa.

Mä veikkaisin uusperheen äitinä vähän tätä samaa. Joulu on ollut pojalle tähän asti siirtoa paikasta toiseen, aatto äidin luona ei ole varmaan ollut kovin onnellinen ja nyt lahja voi olla todella mieluinen mutta lapsi on aivan hämillään tilanteesta kun saa jotain mieluista (hänhän oli toivonut myös tuota legojuttua!) tunnelma on lämmin ja rauhallinen... Lapsi hämmentyy kun välittää varmasti äidistään ja nyt pohtii, miksi äidin luona oli paha olla ja nyt sitten tilanne on ihan eri... Älkää tehkö lahjasta nyt numeroa tai tentatko mitään että eikö tykkää ja miksi ei tykkää tai muutakaan, vaan jatkakaa joulunpyhiä eteenpäin normaalisti ja antakaa lapselle aikaa, läheisyyttä, välittämistä ja turvaa. Sitä kaikkea mitä lapsi tarvitsee, mutta mitä vaille hän jää toiselta vanhemmaltaan.

Jotenkin jaksaa aina hämmästyttää miten äitipuolet leimataan paholai siksi välittömästi. Tässäkin on kyseenalaistettu että mistä ap muka tietää että äiti ei joulusta pidä/vietä sitä/halua lastaan luokseen. Onko teille todella niin käsittämätön ajatus että toiset parisuhteessaan keskustelevat? Eiköhän AP.n mies ole tietoinen exänsä tavoista ja käyttäytymisestä tai AP itsekin voi kys. naisen kanssa olla tekemisissä.

Voihan ap toki sepostaa omiaan, mutta ikävä kyllä on niitä äitejä, jotka heivaavat "vanhat" lapsensa uuden perheensä tieltä ja lähinnä vanhemmat lapset ovat jotain kotiapulaisia kun äidin aika ja energia menee uuden onnen rakkaudenhedelmien hellimiseen. Omassa perheessä miehen lapset olivat myös miltei koko aaton äidillään vaikka äiti ei oikein osannut päättää, haluaako lapset sinne vai ei. Ajateltiin kuitenkin että koska äiti on kuitenkin lapsille tärkeä, olisi heidän hyvä olla siellä edes vähän aikaa. No, aattoilta täällä kotona olikin sitten ihan katastrofi joka johti nuoremman lapsen kunnon itkupotkuraivareihin ja pitkään lohduttomaan itkuun isänsä sylissä. Nyt vasta tänä aamuna teini loikoili kanssani sohvalla ja ohimennen kertoi, kuinka äiti oli ollut koko aaton kuin per see seen ammuttu karhu, huutanut ja raivonnut ja syytellyt vanhempia lapsiaan kun eivät olleet ihan joka hetki ehtineet äidin uuden taaperon perään, eivät olleet tuoneet taaperolle äidin mielestä tarpeeksi hyviä lahjoja, nuorempi lapsista oli yrittänyt halata/päästä äitinsä syliin useamman kerran mutta taapero oli välittömästi otettu tilalle..Teini antoi ymmärtää että uutena vuotena voisi olla parempi että olisivat sisaruksensa kanssa täällä kun äidillä on kuulemma ehkä jotain menoa, vaikka olisikin äidin uudenvuoden vuoro...

Äiti on lapselle aina tärkeä ja moni lapsi kaipaa jollain tasolla takaisin sitä menettämäänsä ydinperhettä. Tämä ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita sitä että jokainen äiti olisi se myyttinen, lempeä pullantuoksuinen mamma joka kohtelee lapsiaan tasapuolisesti ja rakastaen ja äitipuoli olisi aina se sadun pahis joka kohtelee lapsia kaltoin. Aika usein ne roolit on toisin päin...

Ajattelimme tosissaan, että pojan olisi hyvä olla yksi ”ylimääräinen päivä” putkeen äidillään ja viettää sielläkin joulua, jotta poika kokisi, että myös äiti välittää hänestä. Näin pojalle ei myöskään tullut ”pompottelua paikasta toiseen”. Äidin luona oli kuitenkin myös isovanhemmat paikalla. Toinen vaihtoehto olisi ollut, että poika olisi ollut koko joulun meillä, mikä olisi tietenkin käynyt meille, mutta ajattelimme poikaa ja hänen äitisuhdettaan. Ja mietimme, että kohta äiti ei varmaan halua nähdä poikaa enää ollenkaan, kun ei joulunakaan haluaisi.

Pojan isä on maailman paras isä, hän on välittänyt ja huolehtinut pojasta aina, silloinkin kun olivat vielä pojan äidin kanssa yhdessä mies hoiti pojan lähestulkoon yksin. Pojan äiti lähti mm. toiselle paikkakunnalle opiskelemaan kun poika oli 1 v (mikä ei olisi ollut välttämätöntä tai edes tarpeellista) ja mieheni asui sitten viikot yksin pojan kanssa. Me välitämme pojasta ja yritämme tehdä hänelle onnellisen ja normaalin lapsuuden, mutta se on pojan äidin takia haastavaa. Ehkä poika tosissaan sitten hämmentyi jotenkin siitä, kun hän sai isoimman paketin. Kertoi meille, että äidillään pikkusisko (joka ei edes vielä ymmärrä lahjojen päälle) oli saanut enemmän paketteja, kun kysyimme montako suunnilleen saivat. Olimme aivan ihmeissämme ja kysyimme miksi, johon poika sanoi, että ”koska se oli ollut paljon kiltimpi”. Minä taas olen aina ollut tarkka siitä, että kaikki lapset saavat täsmälleen yhtä monta ja samanarvoisia lahjoja (paitsi vauvat voivat saada vähemmän, kun eivät niiden päälle vielä ymmärrä).

Ap

Kysyitte pieneltä lapselta a) kuinka monta lahjaa hän oli saanut, b) kuinka monta lahjaa hänen siskonsa oli saanut, ja c) miksi he olivat saaneet lahjoja eri määrän? Mitä ihmettä AP? Miksi???

Jotenkin avauksesta välittyy, että lahjat ovat tässä tapauksessa tärkeämpiä aikuisille kuin lapselle. En minä lasta moittisi siitä, että hän keskittyy lahjan avaamisen jälkeen leikkimään 1-v sisaruksensa kanssa lahjapaperilla.  Tuollainen vuosikas kun on usein niin innoissaan rapisevista lahjapapereista ja minusta osoittaa isoveljeltä hienoa pikkusisaruksen huomioimista tilanteessa.

Loppujen lopuksi lapsen tekee onnelliseksi hyvin pienet asiat, ei onnellisuuteen materialismia tarvita. 

(Sitä paitsi eiköhän muutaman päivän jälkeen ja arjen alettua lapsi leiki saamallaan lahjalla ihan normaalisti. Antakaa hänelle aikaa)

Rakkautta ei koskaan korvata tavaralla!

Käsittämättömän typeriä ja rumia kommentteja on ap saanut, vaikka ei ole itse tässä toiminut mitenkään väärin. Paitsi että hänhän tietty on se "paha äitipuoli",  joka ei tämän palstan mielestä voi koskaan tehdä mitään oikein, ihan vain periaatteen takia.

Tsemppia sinulle ap!

Mun 5-vuotias poika rakastaa legoja, mutta vain hurjia legoja = Ninjago, Star Wars ja Avengers. Kaikki poliisiasemat ja paloasemat on hänestä ihan plääh. Ehkä poika ei välitä poliisijutuista tai Lego Citystä? Ehkä se oli hänestä liian pikkulasten juttu? Tiedättekö mistä hän tykkää? Tuon ikäinen voi esim. fanittaa Minecraftia.

Vierailija kirjoitti:

Mekin siis olimme pyytäneet poikaa merkkailemaan lelukirjaan mieleisiä lahjoja Ja eniten olisi halunnut pehmoleluja, mutta kun meillä on niitä kymmeniä, niin yritimme ilahduttaa jollain muulla tavoin.

Ap

Lapsenlapseni (6 pikku ihmistä) rakastavat pehmojaan ja toivovat aina niitä lisää. Ja myös leikkivät niiden kanssa. Ehkä ne tuovat - osaltaan - lämpöä ja turvallisuutta tässä kylmässä teknologiamaailmassa.

Kun olin pieni, maalla, meillä oli jatkuvasti kissanpentuja koiranpentuja, vasikoita, lampailla vuonia (karitsoja), sialla porsaita. Lähes kaikkia eläimiä sai ainakin jotenkin silittää, tai antaa vaikka ruokaa. Nykylapsilla ei ole aina mahdollisuutta yhteenkään lemmikkieläimeen, joten antakaamme heille pehmojen lauma hoivattavaksi :)

Turhaan koetat lasta lahjoa. Lapsi olisi mieluummin äidillään leikkimässä pehmoilla