Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Tunnen itseni surulliseksi: olin menossa lasten, jotka asuvat isällään, luo, niin siellä olikin lapsella kaveri ja hirveä hulabaloo päällä :(

Vierailija
25.12.2019 |

Eilisen vietin perheen parissa myös ja illalla oli puhetta, että ainakin yritän tänäänkin mennä. Lapset ovat isällään siksi, etten oikeastaan jaksanut seuraavanlaisia tilanteita, joita tässäkin kerron.
En soittanut ennen lähtöäni, vaan ajattelin, että yllätän perheen iloisesti menemällä jo ihan aamupäivästä ja olin siellä noin tunti sitten. Niin eikös siellä tytön kaveri riehu sotkun keskellä, mies on unessa ja isoveli ilmeisesti nukkui tai oli ainakin huoneessaan koska eihän kukaan täysipäinen kestä siskon huonoja tapoja (ei siis huomioi muita kuin itsensä, ja vässykkä-isä hyväksyy tämän.)
Kysyin, että miksi täällä on vieraita ja kun en saanut kunnon vastausta, käännyin kannoillani ja sanoin, että sitten minä lähden. Olisin halunnut soittaa pianoa ja tutkia lasten kanssa yhdessä heidän eilen saamiaan lahjoja, jutella lasten ja lasten isän kanssa ja syödä jotain (toin ruokaa mukanani).
Mutta ei.
Mies ehdotti, että tytöt menisivät tytön kaverille. Kuinkahan moni muu huusholli on niin hullu, että kaipaa lapsen kaveria joulupäivänä kotiinsa heilumaan? Ymmärrän, jos mies olisi vaikka pistänyt viestiä, että täällä onkin lapsen kaveri, koska siitä on ennenkin puhuttu, että jos minä vietän siellä aikaa lasten kanssa, en halua kavereita sinne.
Että sellaista taas tänä jouluna.

Kommentit (874)

Vierailija
161/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikea tajuta että joku voi äitinä olla noin itsekäs ja ajatella omaa harmiaan vaan. Jos lapsi oli tietämättä äidin mielipiteitä kutsunut kaverin kylään, äiti olisi voinut opettaa että nyt on joulupäivä ja nyt ollaan perheen kesken. Äiti on vastuussa tästä tilanteesta, ei äidin perinteitä tietämätön lapsi. Äiti olisi voinut sanoa että nyt me tehdään näin, ja kaikki olisi mennyt erilailla. Lopeta kaikkien muiden haukkuminen. Jos puoliso on masentunut, AUTA. Jousta omista toiveista, jos ne eivät täysin voi toteutua. Näe lasten hätä. Kukaan ei tahdo sulle pahaa. Se tuntuu susta pahalta, koska et osaa hallita turhautumisen aiheuttamaa aggressiota, kun todellisuus ei vastaa toiveitasi. Opettele rauhoittamaan itsesi noissa tilanteissa, lastesi takia.

Olisipa jossain kuunneltavissa YLE radion dokumentti ”orjuuden sisälläni”, siitä olisi sinulle apua. Tässä ylen sivulta tekstiä tosta dokumentista. Jos saat sen jostain käsiisi, kuuntele!

”Lapsuudessa traumatisoituneen toistuva kokemus on tunne siitä, että on täysin toisen vallassa ja puolustuskyvytön. Vielä aikuisuudessakin, kun alistusreaktiota kantava traumakokemuksen osa aktivoituu, käyttäytyy traumatisoitunut aikuinen pienen puolustuskyvyttömän lapsen tavoin.

Monesti tällainen lapsuudessa traumatisoitunut aikuisena vihaa vahingoitetun lapsen kokemusosia itsessään ja syyttää itseään kaikesta tapahtuneesta tuntien syvää lojaalisuutta vanhempiaan kohtaan. Persoonan lapsiosat kantavat tavallisesti pelkoon, häpeään, vihaan, rakkauden kaipuuseen ja yksinäisyyteen liittyviä kokemuksen osia traumatapahtumasta.

Vakavistakin traumoista voi toipua. Kun traumatisoitunut alkaa tuntea myötätuntoa itseään kohtaan ja tulee pelon sijasta uteliaaksi omaa mieltään kohtaan, sitä paremmin tulee mahdolliseksi mielen menneiden päättymättömien tapahtumien muuttuminen muistoiksi, jotka eivät enää hallitse nykyelämää.”

Tsemppiä.

Minä olen itse masentunut ja miehen pitäisi auttaa minua tässä! Kun minä jaksan mennä sinne, niin kaverit eivät ole silloin siinä! En ole kovin usein ollut sinne änkemässä!!!

Ap

Miksi miehen pitäisi sua auttaa? Ei hän ole susta missään vastuussa. Sun pitäisi olla aikuinen, joka osaa itse hoitaa omat asiansa.

Lasten takia pitäisi välittää minusta.

Ap

Miksi? Lasten takia eronneiden vanhempien olisi hyvä tulla keskenään toimeen ja saada asiat hoidettua, mutta mikään pakko ei eksästä ole enää välittää. Välitätkö sinä itse entisestä miehestäsi? Ilkeämielisten viestiesi perusteella et.

Välitän minä, minäkö tässä häntä satutin? Miten?

Ap

Sinä satut heitä kaikkia.

Etkö tajua sitä. Juuri sen pitäisi tehdä sinut surulliseksi, että loukkaisit heitä. Sinun pitäisi hävetä.

Minun reaktioni, että pahoitan mieleni, saa heidät surulliseksi? Voi voi.

Ap

Siis etkö ymmärrä että olet heidän äitinsä? Sun tehtävä on kestää se, että lapset on esimerkiks, no, LAPSIA. Jos sun mieli harmistuu, voit hetken hengitellä ja vaikka laskea kymmeneen. Ja sitten ottaa tilanne hallintaan ja muistaa että sinä luot omilla teoillasi näiden lasten joulun ja joulumuistot.

Vierailija
162/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin. Perinteenä on ollut ettei joulupäivänä vierailla. Tapanin päivänä sen sijaan ON perinteisesti tapana vierailla.

Mutta mutta... sinähän et asu siinä miehen asunnossa. Eli sinä olit menossa vierailemaan. Ja sehän ei ole tapana, joten....

Olen perheenjäsen.

Ap

Höpöhöpö

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
163/874 |

Hylkäsit perheesi. Pysy nyt vain omassa läävässäsi ja anna toisten elää kuten itse haluavat. Sinun ei kuulu määräillä siellä enää.

Niin, näköjään mies haluaa elää ilman minua, pahoitin lasten puolesta mieleni.

Ap

Vierailija
164/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap, miksi jätät lääkkeesi syömättä ennen joulua?

Vierailija
165/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka tämä ehkä onkin probo, niin valitettavasti tälläisiä ap.n kaltaisia ihmisiä on olemassa. Syytetään muita omista ongelmista ja sen sijaan että yrittäisi itse löytää ratkaisun ongelmaan jankuttaa siitä että muut ovat syyllisiä. Säälin lapsiasi onneksi heillä on kuitenkin isä, sinun olisi syytä tutkia asiaa siltä kannalta, että jos muut tekivät väärin, niin miten itse olisit voinut toimia niin että kenenkään, edes sinun oma mielesi ei olisi pahoittanut. Meille vieraat tulevat yleensä juuri Joulupäivänä ja Tapaninpäivänä, ja varsinkin ne lasten kaverit, eivätkä ole edes sukulaisia. Se on meidän tapamme ollut aina, ja vieraat ovat tervetulleita. Se että itse olet sitä mieltä että silloin ei kuulu olla vieraita, ei tarkoita että kaikki muut ajattelisivat niin.

Siitä on aiemminkin jo puhuttu perhetyön ja perheterapeutin kanssa, että lasten ystävät eivät saa häiritä minun ja lasten yhdessä viettämää aikaa.

Ap

Olisit sitten kutsunut ne lapsesi luoksesi.

Vierailija
166/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä he nyt syövät?

Omia ruokiaan, tietysti, ääliö.

Ap

Mitä? Ei heillä taida mitään olla. Rahat loppu.

M7ksi muuten sinne olisit ruokaa vienyt?

No etten syö heidän ruokiaan!

Ap

Mitä olit viemässä?

Mitä ruokaa he tänään syövät?

Mitä söitte eilen?

Kuka ne ruuat maksoi?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
167/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikea tajuta että joku voi äitinä olla noin itsekäs ja ajatella omaa harmiaan vaan. Jos lapsi oli tietämättä äidin mielipiteitä kutsunut kaverin kylään, äiti olisi voinut opettaa että nyt on joulupäivä ja nyt ollaan perheen kesken. Äiti on vastuussa tästä tilanteesta, ei äidin perinteitä tietämätön lapsi. Äiti olisi voinut sanoa että nyt me tehdään näin, ja kaikki olisi mennyt erilailla. Lopeta kaikkien muiden haukkuminen. Jos puoliso on masentunut, AUTA. Jousta omista toiveista, jos ne eivät täysin voi toteutua. Näe lasten hätä. Kukaan ei tahdo sulle pahaa. Se tuntuu susta pahalta, koska et osaa hallita turhautumisen aiheuttamaa aggressiota, kun todellisuus ei vastaa toiveitasi. Opettele rauhoittamaan itsesi noissa tilanteissa, lastesi takia.

Olisipa jossain kuunneltavissa YLE radion dokumentti ”orjuuden sisälläni”, siitä olisi sinulle apua. Tässä ylen sivulta tekstiä tosta dokumentista. Jos saat sen jostain käsiisi, kuuntele!

”Lapsuudessa traumatisoituneen toistuva kokemus on tunne siitä, että on täysin toisen vallassa ja puolustuskyvytön. Vielä aikuisuudessakin, kun alistusreaktiota kantava traumakokemuksen osa aktivoituu, käyttäytyy traumatisoitunut aikuinen pienen puolustuskyvyttömän lapsen tavoin.

Monesti tällainen lapsuudessa traumatisoitunut aikuisena vihaa vahingoitetun lapsen kokemusosia itsessään ja syyttää itseään kaikesta tapahtuneesta tuntien syvää lojaalisuutta vanhempiaan kohtaan. Persoonan lapsiosat kantavat tavallisesti pelkoon, häpeään, vihaan, rakkauden kaipuuseen ja yksinäisyyteen liittyviä kokemuksen osia traumatapahtumasta.

Vakavistakin traumoista voi toipua. Kun traumatisoitunut alkaa tuntea myötätuntoa itseään kohtaan ja tulee pelon sijasta uteliaaksi omaa mieltään kohtaan, sitä paremmin tulee mahdolliseksi mielen menneiden päättymättömien tapahtumien muuttuminen muistoiksi, jotka eivät enää hallitse nykyelämää.”

Tsemppiä.

Minä olen itse masentunut ja miehen pitäisi auttaa minua tässä! Kun minä jaksan mennä sinne, niin kaverit eivät ole silloin siinä! En ole kovin usein ollut sinne änkemässä!!!

Ap

Miksi miehen pitäisi sua auttaa? Ei hän ole susta missään vastuussa. Sun pitäisi olla aikuinen, joka osaa itse hoitaa omat asiansa.

Lasten takia pitäisi välittää minusta.

Ap

Miksi? Lasten takia eronneiden vanhempien olisi hyvä tulla keskenään toimeen ja saada asiat hoidettua, mutta mikään pakko ei eksästä ole enää välittää. Välitätkö sinä itse entisestä miehestäsi? Ilkeämielisten viestiesi perusteella et.

Välitän minä, minäkö tässä häntä satutin? Miten?

Ap

Sinä satut heitä kaikkia.

Etkö tajua sitä. Juuri sen pitäisi tehdä sinut surulliseksi, että loukkaisit heitä. Sinun pitäisi hävetä.

Minun reaktioni, että pahoitan mieleni, saa heidät surulliseksi? Voi voi.

Ap

Siis etkö ymmärrä että olet heidän äitinsä? Sun tehtävä on kestää se, että lapset on esimerkiks, no, LAPSIA. Jos sun mieli harmistuu, voit hetken hengitellä ja vaikka laskea kymmeneen. Ja sitten ottaa tilanne hallintaan ja muistaa että sinä luot omilla teoillasi näiden lasten joulun ja joulumuistot.

Eihän tätä riitaa tai mielen pahoittumista lasten kanssa käydäkään, vaan miehen. Palstalaiset vetävät lasten tunteet tähän mukaan. Ymmärrän, että niihin voi koskea, mutta siksihän mieleni pahoittuminen onkin huono asia ja ongelma.

Ap

Vierailija
168/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis lapset asuvat isällään, koska et jaksa heidän kavereitaan? No ehkä hyvä niin. En ymmärrä, mitä se lapsen kaveri olisi siinä haitannut. Tai olisit sanonut, että alatte kohta perheen kanssa syömään ja kaverinkin olisi aika mennä kotiin syömään. Ei kai siinä muuta. Minusta olet ylireagoinut.

Eihän se ole minun kotini. Miten minä voisin sen kaverin sieltä helkkariin heittää?

Ap

Miks sit änkeet kutsumatta toisten kotiin?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
169/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Lapsille kaverit ovat tärkeitä. Varsinkin jos isä vain nukkuu joulupäivänä.. Kaverilta saa huomiota ja läheisyyttä. Jokainen perhe elää tavallaan joulunajat. Lapset ovat kyllä niin energisiä että on ihan hyvä antaa keskenään touhuta myös joulu pyhinä.

Isän päihdeongelmaa ei sitten saatu tänäkään vuonna hoidettua.

Vierailija
170/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka tämä ehkä onkin probo, niin valitettavasti tälläisiä ap.n kaltaisia ihmisiä on olemassa. Syytetään muita omista ongelmista ja sen sijaan että yrittäisi itse löytää ratkaisun ongelmaan jankuttaa siitä että muut ovat syyllisiä. Säälin lapsiasi onneksi heillä on kuitenkin isä, sinun olisi syytä tutkia asiaa siltä kannalta, että jos muut tekivät väärin, niin miten itse olisit voinut toimia niin että kenenkään, edes sinun oma mielesi ei olisi pahoittanut. Meille vieraat tulevat yleensä juuri Joulupäivänä ja Tapaninpäivänä, ja varsinkin ne lasten kaverit, eivätkä ole edes sukulaisia. Se on meidän tapamme ollut aina, ja vieraat ovat tervetulleita. Se että itse olet sitä mieltä että silloin ei kuulu olla vieraita, ei tarkoita että kaikki muut ajattelisivat niin.

Siitä on aiemminkin jo puhuttu perhetyön ja perheterapeutin kanssa, että lasten ystävät eivät saa häiritä minun ja lasten yhdessä viettämää aikaa.

Ap

Olisit sitten kutsunut ne lapsesi luoksesi.

Miksi? Heillä on kaikki lahjat, tv (konsolille) ja lasten oma miljöö.

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
171/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hmmmmm eli sinua siis ap harmittaa että lapsella oli kivaa ilman sinua. Että koko perhe ei odottanutkaan kuin kuuta nousevaa josko äiti sattumalta tulisi käymään. Ja lapset eivät huutaneet kuin pikkutaaperot ”äiti äiti äiti” ja juosseet sinua vastaan eteiseen kun saavuit yllättäen.

Huokaus. Aika itsekeskeinen kyllä olet. Ja jotenkin et ihan tässä maailmassa.

Vierailija
172/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis lapset asuvat isällään, koska et jaksa heidän kavereitaan? No ehkä hyvä niin. En ymmärrä, mitä se lapsen kaveri olisi siinä haitannut. Tai olisit sanonut, että alatte kohta perheen kanssa syömään ja kaverinkin olisi aika mennä kotiin syömään. Ei kai siinä muuta. Minusta olet ylireagoinut.

Eihän se ole minun kotini. Miten minä voisin sen kaverin sieltä helkkariin heittää?

Ap

Miks sit änkeet kutsumatta toisten kotiin?

Kutsumatta? Mies ei sanonut, älä tule, miksi en olisi ollut menossa?

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
173/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei Ap halunnut soittaa pianoa eikä tutkia lasten kanssa heidän lahjojaan. Ap halusi mennä tarkistamaan onko asunnossa alkoholia, jota voisi kaapata mukaansa ja palata juomaan itsemurhayksiöönsä.

Vierailija
174/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka tämä ehkä onkin probo, niin valitettavasti tälläisiä ap.n kaltaisia ihmisiä on olemassa. Syytetään muita omista ongelmista ja sen sijaan että yrittäisi itse löytää ratkaisun ongelmaan jankuttaa siitä että muut ovat syyllisiä. Säälin lapsiasi onneksi heillä on kuitenkin isä, sinun olisi syytä tutkia asiaa siltä kannalta, että jos muut tekivät väärin, niin miten itse olisit voinut toimia niin että kenenkään, edes sinun oma mielesi ei olisi pahoittanut. Meille vieraat tulevat yleensä juuri Joulupäivänä ja Tapaninpäivänä, ja varsinkin ne lasten kaverit, eivätkä ole edes sukulaisia. Se on meidän tapamme ollut aina, ja vieraat ovat tervetulleita. Se että itse olet sitä mieltä että silloin ei kuulu olla vieraita, ei tarkoita että kaikki muut ajattelisivat niin.

Siitä on aiemminkin jo puhuttu perhetyön ja perheterapeutin kanssa, että lasten ystävät eivät saa häiritä minun ja lasten yhdessä viettämää aikaa.

Ap

Olisit sitten kutsunut ne lapsesi luoksesi.

Miksi? Heillä on kaikki lahjat, tv (konsolille) ja lasten oma miljöö.

Ap

No ei olisi kukaan häirinnyt.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
175/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Hmmmmm eli sinua siis ap harmittaa että lapsella oli kivaa ilman sinua. Että koko perhe ei odottanutkaan kuin kuuta nousevaa josko äiti sattumalta tulisi käymään. Ja lapset eivät huutaneet kuin pikkutaaperot ”äiti äiti äiti” ja juosseet sinua vastaan eteiseen kun saavuit yllättäen.

Huokaus. Aika itsekeskeinen kyllä olet. Ja jotenkin et ihan tässä maailmassa.

Ei, vaan olisin halunnut vietää aikaa PERHEEN kanssa. Kuten eilen illalla. Jatkaa siitä, mihin eilen jäätiin. Ja soittaa pianoa. Kaipaan rauhaa, myös ollessani lasten kanssa, en koe mitään virkaa siellä, jos lapsella on kaveri.

Ap

Vierailija
176/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sinun kannattaisi hankkia ammattiapua ensin itsellesi, sitten voisit ehkä olla avuksi myös petheellesi. Ymmärrän että pahoitit mielesi, kun kaikki ei mennytkään sinun suunnitelmiesi mukaan, mutta ymmäräthän että myös tyttäresi lahjoitti mielensä, kun tulit yllättäen ja syyllistit häntä siitä että hän leikki kaverinsa kanssa. Sanoit että tyttäresi oli hokenut että olisi pitänyt kertoa sinulle että kaveri on kylässä, mutta sinun olisi pitänyt ilmoittaa kun olit tulossa, niin kaveri olisi ehtinyt lähteä, eikä kukaan olisi pahoittanut mieltään. Sinä OLETIT että joulupäivänä ei voi olla vieraita, ja he OLETTIVAT että ilmoitat kun olet tulossa. Voidaan myös ajatella että syyllisiä ei ollut, kaikki vain OLETTIVAT asioiden olevan toisin. Tyttäresi säälittää paljon, hän ei tehnyt mitään väärä, mutta lahjoitti mielensä joulupäivänä, kun äiti tuli ilmoittamatta, suuttui kun kaveri oli kylässä ja lähti.

Vierailija
177/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikea tajuta että joku voi äitinä olla noin itsekäs ja ajatella omaa harmiaan vaan. Jos lapsi oli tietämättä äidin mielipiteitä kutsunut kaverin kylään, äiti olisi voinut opettaa että nyt on joulupäivä ja nyt ollaan perheen kesken. Äiti on vastuussa tästä tilanteesta, ei äidin perinteitä tietämätön lapsi. Äiti olisi voinut sanoa että nyt me tehdään näin, ja kaikki olisi mennyt erilailla. Lopeta kaikkien muiden haukkuminen. Jos puoliso on masentunut, AUTA. Jousta omista toiveista, jos ne eivät täysin voi toteutua. Näe lasten hätä. Kukaan ei tahdo sulle pahaa. Se tuntuu susta pahalta, koska et osaa hallita turhautumisen aiheuttamaa aggressiota, kun todellisuus ei vastaa toiveitasi. Opettele rauhoittamaan itsesi noissa tilanteissa, lastesi takia.

Olisipa jossain kuunneltavissa YLE radion dokumentti ”orjuuden sisälläni”, siitä olisi sinulle apua. Tässä ylen sivulta tekstiä tosta dokumentista. Jos saat sen jostain käsiisi, kuuntele!

”Lapsuudessa traumatisoituneen toistuva kokemus on tunne siitä, että on täysin toisen vallassa ja puolustuskyvytön. Vielä aikuisuudessakin, kun alistusreaktiota kantava traumakokemuksen osa aktivoituu, käyttäytyy traumatisoitunut aikuinen pienen puolustuskyvyttömän lapsen tavoin.

Monesti tällainen lapsuudessa traumatisoitunut aikuisena vihaa vahingoitetun lapsen kokemusosia itsessään ja syyttää itseään kaikesta tapahtuneesta tuntien syvää lojaalisuutta vanhempiaan kohtaan. Persoonan lapsiosat kantavat tavallisesti pelkoon, häpeään, vihaan, rakkauden kaipuuseen ja yksinäisyyteen liittyviä kokemuksen osia traumatapahtumasta.

Vakavistakin traumoista voi toipua. Kun traumatisoitunut alkaa tuntea myötätuntoa itseään kohtaan ja tulee pelon sijasta uteliaaksi omaa mieltään kohtaan, sitä paremmin tulee mahdolliseksi mielen menneiden päättymättömien tapahtumien muuttuminen muistoiksi, jotka eivät enää hallitse nykyelämää.”

Tsemppiä.

Minä olen itse masentunut ja miehen pitäisi auttaa minua tässä! Kun minä jaksan mennä sinne, niin kaverit eivät ole silloin siinä! En ole kovin usein ollut sinne änkemässä!!!

Ap

Miksi miehen pitäisi sua auttaa? Ei hän ole susta missään vastuussa. Sun pitäisi olla aikuinen, joka osaa itse hoitaa omat asiansa.

Lasten takia pitäisi välittää minusta.

Ap

Miksi? Lasten takia eronneiden vanhempien olisi hyvä tulla keskenään toimeen ja saada asiat hoidettua, mutta mikään pakko ei eksästä ole enää välittää. Välitätkö sinä itse entisestä miehestäsi? Ilkeämielisten viestiesi perusteella et.

Välitän minä, minäkö tässä häntä satutin? Miten?

Ap

Sinä satut heitä kaikkia.

Etkö tajua sitä. Juuri sen pitäisi tehdä sinut surulliseksi, että loukkaisit heitä. Sinun pitäisi hävetä.

Minun reaktioni, että pahoitan mieleni, saa heidät surulliseksi? Voi voi.

Ap

Siis etkö ymmärrä että olet heidän äitinsä? Sun tehtävä on kestää se, että lapset on esimerkiks, no, LAPSIA. Jos sun mieli harmistuu, voit hetken hengitellä ja vaikka laskea kymmeneen. Ja sitten ottaa tilanne hallintaan ja muistaa että sinä luot omilla teoillasi näiden lasten joulun ja joulumuistot.

Eihän tätä riitaa tai mielen pahoittumista lasten kanssa käydäkään, vaan miehen. Palstalaiset vetävät lasten tunteet tähän mukaan. Ymmärrän, että niihin voi koskea, mutta siksihän mieleni pahoittuminen onkin huono asia ja ongelma.

Ap

Tytärhän siinä oli toinen osapuoli.

Juuri häntä sinä lo6kkasit taas.

Siitä sinun mielesi kuuluisi pahoittua, loukkasit taas lastasi.

Vierailija
178/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka tämä ehkä onkin probo, niin valitettavasti tälläisiä ap.n kaltaisia ihmisiä on olemassa. Syytetään muita omista ongelmista ja sen sijaan että yrittäisi itse löytää ratkaisun ongelmaan jankuttaa siitä että muut ovat syyllisiä. Säälin lapsiasi onneksi heillä on kuitenkin isä, sinun olisi syytä tutkia asiaa siltä kannalta, että jos muut tekivät väärin, niin miten itse olisit voinut toimia niin että kenenkään, edes sinun oma mielesi ei olisi pahoittanut. Meille vieraat tulevat yleensä juuri Joulupäivänä ja Tapaninpäivänä, ja varsinkin ne lasten kaverit, eivätkä ole edes sukulaisia. Se on meidän tapamme ollut aina, ja vieraat ovat tervetulleita. Se että itse olet sitä mieltä että silloin ei kuulu olla vieraita, ei tarkoita että kaikki muut ajattelisivat niin.

Siitä on aiemminkin jo puhuttu perhetyön ja perheterapeutin kanssa, että lasten ystävät eivät saa häiritä minun ja lasten yhdessä viettämää aikaa.

Ap

Olisit sitten kutsunut ne lapsesi luoksesi.

Miksi? Heillä on kaikki lahjat, tv (konsolille) ja lasten oma miljöö.

Ap

No ei olisi kukaan häirinnyt.

Joo, mutta ois voinut olla tylsää. Toki ei NÄIN tylsää, mutta mistä sen tiesi etukäteen? En halua lapsia tänne itseni takia. Enkä taas ole varma, tulisivatko he oikeasti mielellään.

Ap

Vierailija
179/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aplla lähestymiskielto ja bmi 32.

Vierailija
180/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikea tajuta että joku voi äitinä olla noin itsekäs ja ajatella omaa harmiaan vaan. Jos lapsi oli tietämättä äidin mielipiteitä kutsunut kaverin kylään, äiti olisi voinut opettaa että nyt on joulupäivä ja nyt ollaan perheen kesken. Äiti on vastuussa tästä tilanteesta, ei äidin perinteitä tietämätön lapsi. Äiti olisi voinut sanoa että nyt me tehdään näin, ja kaikki olisi mennyt erilailla. Lopeta kaikkien muiden haukkuminen. Jos puoliso on masentunut, AUTA. Jousta omista toiveista, jos ne eivät täysin voi toteutua. Näe lasten hätä. Kukaan ei tahdo sulle pahaa. Se tuntuu susta pahalta, koska et osaa hallita turhautumisen aiheuttamaa aggressiota, kun todellisuus ei vastaa toiveitasi. Opettele rauhoittamaan itsesi noissa tilanteissa, lastesi takia.

Olisipa jossain kuunneltavissa YLE radion dokumentti ”orjuuden sisälläni”, siitä olisi sinulle apua. Tässä ylen sivulta tekstiä tosta dokumentista. Jos saat sen jostain käsiisi, kuuntele!

”Lapsuudessa traumatisoituneen toistuva kokemus on tunne siitä, että on täysin toisen vallassa ja puolustuskyvytön. Vielä aikuisuudessakin, kun alistusreaktiota kantava traumakokemuksen osa aktivoituu, käyttäytyy traumatisoitunut aikuinen pienen puolustuskyvyttömän lapsen tavoin.

Monesti tällainen lapsuudessa traumatisoitunut aikuisena vihaa vahingoitetun lapsen kokemusosia itsessään ja syyttää itseään kaikesta tapahtuneesta tuntien syvää lojaalisuutta vanhempiaan kohtaan. Persoonan lapsiosat kantavat tavallisesti pelkoon, häpeään, vihaan, rakkauden kaipuuseen ja yksinäisyyteen liittyviä kokemuksen osia traumatapahtumasta.

Vakavistakin traumoista voi toipua. Kun traumatisoitunut alkaa tuntea myötätuntoa itseään kohtaan ja tulee pelon sijasta uteliaaksi omaa mieltään kohtaan, sitä paremmin tulee mahdolliseksi mielen menneiden päättymättömien tapahtumien muuttuminen muistoiksi, jotka eivät enää hallitse nykyelämää.”

Tsemppiä.

Minä olen itse masentunut ja miehen pitäisi auttaa minua tässä! Kun minä jaksan mennä sinne, niin kaverit eivät ole silloin siinä! En ole kovin usein ollut sinne änkemässä!!!

Ap

Miksi miehen pitäisi sua auttaa? Ei hän ole susta missään vastuussa. Sun pitäisi olla aikuinen, joka osaa itse hoitaa omat asiansa.

Lasten takia pitäisi välittää minusta.

Ap

Miksi? Lasten takia eronneiden vanhempien olisi hyvä tulla keskenään toimeen ja saada asiat hoidettua, mutta mikään pakko ei eksästä ole enää välittää. Välitätkö sinä itse entisestä miehestäsi? Ilkeämielisten viestiesi perusteella et.

Välitän minä, minäkö tässä häntä satutin? Miten?

Ap

Sinä satut heitä kaikkia.

Etkö tajua sitä. Juuri sen pitäisi tehdä sinut surulliseksi, että loukkaisit heitä. Sinun pitäisi hävetä.

Minun reaktioni, että pahoitan mieleni, saa heidät surulliseksi? Voi voi.

Ap

Siis etkö ymmärrä että olet heidän äitinsä? Sun tehtävä on kestää se, että lapset on esimerkiks, no, LAPSIA. Jos sun mieli harmistuu, voit hetken hengitellä ja vaikka laskea kymmeneen. Ja sitten ottaa tilanne hallintaan ja muistaa että sinä luot omilla teoillasi näiden lasten joulun ja joulumuistot.

Eihän tätä riitaa tai mielen pahoittumista lasten kanssa käydäkään, vaan miehen. Palstalaiset vetävät lasten tunteet tähän mukaan. Ymmärrän, että niihin voi koskea, mutta siksihän mieleni pahoittuminen onkin huono asia ja ongelma.

Ap

Tytärhän siinä oli toinen osapuoli.

Juuri häntä sinä lo6kkasit taas.

Siitä sinun mielesi kuuluisi pahoittua, loukkasit taas lastasi.

Miten niin loukkasin? Enkö saa käydä siellä kääntymässä? Eikö poiskääntymisen syy saa olla hänen kaverinsa?

Ap

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi yhdeksän neljä