Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Tunnen itseni surulliseksi: olin menossa lasten, jotka asuvat isällään, luo, niin siellä olikin lapsella kaveri ja hirveä hulabaloo päällä :(

Vierailija
25.12.2019 |

Eilisen vietin perheen parissa myös ja illalla oli puhetta, että ainakin yritän tänäänkin mennä. Lapset ovat isällään siksi, etten oikeastaan jaksanut seuraavanlaisia tilanteita, joita tässäkin kerron.
En soittanut ennen lähtöäni, vaan ajattelin, että yllätän perheen iloisesti menemällä jo ihan aamupäivästä ja olin siellä noin tunti sitten. Niin eikös siellä tytön kaveri riehu sotkun keskellä, mies on unessa ja isoveli ilmeisesti nukkui tai oli ainakin huoneessaan koska eihän kukaan täysipäinen kestä siskon huonoja tapoja (ei siis huomioi muita kuin itsensä, ja vässykkä-isä hyväksyy tämän.)
Kysyin, että miksi täällä on vieraita ja kun en saanut kunnon vastausta, käännyin kannoillani ja sanoin, että sitten minä lähden. Olisin halunnut soittaa pianoa ja tutkia lasten kanssa yhdessä heidän eilen saamiaan lahjoja, jutella lasten ja lasten isän kanssa ja syödä jotain (toin ruokaa mukanani).
Mutta ei.
Mies ehdotti, että tytöt menisivät tytön kaverille. Kuinkahan moni muu huusholli on niin hullu, että kaipaa lapsen kaveria joulupäivänä kotiinsa heilumaan? Ymmärrän, jos mies olisi vaikka pistänyt viestiä, että täällä onkin lapsen kaveri, koska siitä on ennenkin puhuttu, että jos minä vietän siellä aikaa lasten kanssa, en halua kavereita sinne.
Että sellaista taas tänä jouluna.

Kommentit (874)

Vierailija
141/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikea tajuta että joku voi äitinä olla noin itsekäs ja ajatella omaa harmiaan vaan. Jos lapsi oli tietämättä äidin mielipiteitä kutsunut kaverin kylään, äiti olisi voinut opettaa että nyt on joulupäivä ja nyt ollaan perheen kesken. Äiti on vastuussa tästä tilanteesta, ei äidin perinteitä tietämätön lapsi. Äiti olisi voinut sanoa että nyt me tehdään näin, ja kaikki olisi mennyt erilailla. Lopeta kaikkien muiden haukkuminen. Jos puoliso on masentunut, AUTA. Jousta omista toiveista, jos ne eivät täysin voi toteutua. Näe lasten hätä. Kukaan ei tahdo sulle pahaa. Se tuntuu susta pahalta, koska et osaa hallita turhautumisen aiheuttamaa aggressiota, kun todellisuus ei vastaa toiveitasi. Opettele rauhoittamaan itsesi noissa tilanteissa, lastesi takia.

Olisipa jossain kuunneltavissa YLE radion dokumentti ”orjuuden sisälläni”, siitä olisi sinulle apua. Tässä ylen sivulta tekstiä tosta dokumentista. Jos saat sen jostain käsiisi, kuuntele!

”Lapsuudessa traumatisoituneen toistuva kokemus on tunne siitä, että on täysin toisen vallassa ja puolustuskyvytön. Vielä aikuisuudessakin, kun alistusreaktiota kantava traumakokemuksen osa aktivoituu, käyttäytyy traumatisoitunut aikuinen pienen puolustuskyvyttömän lapsen tavoin.

Monesti tällainen lapsuudessa traumatisoitunut aikuisena vihaa vahingoitetun lapsen kokemusosia itsessään ja syyttää itseään kaikesta tapahtuneesta tuntien syvää lojaalisuutta vanhempiaan kohtaan. Persoonan lapsiosat kantavat tavallisesti pelkoon, häpeään, vihaan, rakkauden kaipuuseen ja yksinäisyyteen liittyviä kokemuksen osia traumatapahtumasta.

Vakavistakin traumoista voi toipua. Kun traumatisoitunut alkaa tuntea myötätuntoa itseään kohtaan ja tulee pelon sijasta uteliaaksi omaa mieltään kohtaan, sitä paremmin tulee mahdolliseksi mielen menneiden päättymättömien tapahtumien muuttuminen muistoiksi, jotka eivät enää hallitse nykyelämää.”

Tsemppiä.

Minä olen itse masentunut ja miehen pitäisi auttaa minua tässä! Kun minä jaksan mennä sinne, niin kaverit eivät ole silloin siinä! En ole kovin usein ollut sinne änkemässä!!!

Ap

Miksi miehen pitäisi sua auttaa? Ei hän ole susta missään vastuussa. Sun pitäisi olla aikuinen, joka osaa itse hoitaa omat asiansa.

Lasten takia pitäisi välittää minusta.

Ap

Miksi? Lasten takia eronneiden vanhempien olisi hyvä tulla keskenään toimeen ja saada asiat hoidettua, mutta mikään pakko ei eksästä ole enää välittää. Välitätkö sinä itse entisestä miehestäsi? Ilkeämielisten viestiesi perusteella et.

Välitän minä, minäkö tässä häntä satutin? Miten?

Ap

Vierailija
142/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä he nyt syövät?

Omia ruokiaan, tietysti, ääliö.

Ap

Mitä? Ei heillä taida mitään olla. Rahat loppu.

M7ksi muuten sinne olisit ruokaa vienyt?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
143/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No, onneksi mieskin alkaa masentua, ihan oikein mokomallekin p*skalle.

Ap

Normaalia ihmistä pitäisi huolettaa lasten puolesta jos heidän huoltajansa on masentunut. Sinun reaktiosi taas on kuin 14-vuotiaalla. Ei hyvää päivää.

Saanko heittää arvauksen? Epävakaa persoonallisuushäiriö, mahdollisesti narsistinenkin sekä henkinen kehitys ei todellakaan iänmukainen. Osuinko oikeaan?

Vierailija
144/874 |

Ethän sinäkään välitä kenestäkään muista kuin itsestäsi. Niin metsä vastaa...

Kuule jos mä vain välittäisin itsestäni en pitäisi heihin tämänkään vertaa yhteyttä. Mihin mä lapsia tartten?

Ap

Yleisöksi. Uhreiksi. Ruokkimaan sun narsismia.

Elämäni ei ole mitenkään riippuvaista heistä. Minä menin heidän luokseen ihan vain HEIDÄN TAKIAAN. Ei minulla tarvitse olla perhettä.

Ap

Vierailija
145/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, onneksi mieskin alkaa masentua, ihan oikein mokomallekin p*skalle.

Ap

Normaalia ihmistä pitäisi huolettaa lasten puolesta jos heidän huoltajansa on masentunut. Sinun reaktiosi taas on kuin 14-vuotiaalla. Ei hyvää päivää.

Saanko heittää arvauksen? Epävakaa persoonallisuushäiriö, mahdollisesti narsistinenkin sekä henkinen kehitys ei todellakaan iänmukainen. Osuinko oikeaan?

Kyllä minua huolestuttaakin lasten osalta, mutta koska olen itsekin masentunut, niin mitähän ehdottaisit ratkaisuksi?

Ap

Vierailija
146/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikea tajuta että joku voi äitinä olla noin itsekäs ja ajatella omaa harmiaan vaan. Jos lapsi oli tietämättä äidin mielipiteitä kutsunut kaverin kylään, äiti olisi voinut opettaa että nyt on joulupäivä ja nyt ollaan perheen kesken. Äiti on vastuussa tästä tilanteesta, ei äidin perinteitä tietämätön lapsi. Äiti olisi voinut sanoa että nyt me tehdään näin, ja kaikki olisi mennyt erilailla. Lopeta kaikkien muiden haukkuminen. Jos puoliso on masentunut, AUTA. Jousta omista toiveista, jos ne eivät täysin voi toteutua. Näe lasten hätä. Kukaan ei tahdo sulle pahaa. Se tuntuu susta pahalta, koska et osaa hallita turhautumisen aiheuttamaa aggressiota, kun todellisuus ei vastaa toiveitasi. Opettele rauhoittamaan itsesi noissa tilanteissa, lastesi takia.

Olisipa jossain kuunneltavissa YLE radion dokumentti ”orjuuden sisälläni”, siitä olisi sinulle apua. Tässä ylen sivulta tekstiä tosta dokumentista. Jos saat sen jostain käsiisi, kuuntele!

”Lapsuudessa traumatisoituneen toistuva kokemus on tunne siitä, että on täysin toisen vallassa ja puolustuskyvytön. Vielä aikuisuudessakin, kun alistusreaktiota kantava traumakokemuksen osa aktivoituu, käyttäytyy traumatisoitunut aikuinen pienen puolustuskyvyttömän lapsen tavoin.

Monesti tällainen lapsuudessa traumatisoitunut aikuisena vihaa vahingoitetun lapsen kokemusosia itsessään ja syyttää itseään kaikesta tapahtuneesta tuntien syvää lojaalisuutta vanhempiaan kohtaan. Persoonan lapsiosat kantavat tavallisesti pelkoon, häpeään, vihaan, rakkauden kaipuuseen ja yksinäisyyteen liittyviä kokemuksen osia traumatapahtumasta.

Vakavistakin traumoista voi toipua. Kun traumatisoitunut alkaa tuntea myötätuntoa itseään kohtaan ja tulee pelon sijasta uteliaaksi omaa mieltään kohtaan, sitä paremmin tulee mahdolliseksi mielen menneiden päättymättömien tapahtumien muuttuminen muistoiksi, jotka eivät enää hallitse nykyelämää.”

Tsemppiä.

Minä olen itse masentunut ja miehen pitäisi auttaa minua tässä! Kun minä jaksan mennä sinne, niin kaverit eivät ole silloin siinä! En ole kovin usein ollut sinne änkemässä!!!

Ap

Miksi miehen pitäisi sua auttaa? Ei hän ole susta missään vastuussa. Sun pitäisi olla aikuinen, joka osaa itse hoitaa omat asiansa.

Lasten takia pitäisi välittää minusta.

Ap

Miksi? Lasten takia eronneiden vanhempien olisi hyvä tulla keskenään toimeen ja saada asiat hoidettua, mutta mikään pakko ei eksästä ole enää välittää. Välitätkö sinä itse entisestä miehestäsi? Ilkeämielisten viestiesi perusteella et.

Välitän minä, minäkö tässä häntä satutin? Miten?

Ap

Sinä satut heitä kaikkia.

Etkö tajua sitä. Juuri sen pitäisi tehdä sinut surulliseksi, että loukkaisit heitä. Sinun pitäisi hävetä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
147/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä he nyt syövät?

Omia ruokiaan, tietysti, ääliö.

Ap

Mitä? Ei heillä taida mitään olla. Rahat loppu.

M7ksi muuten sinne olisit ruokaa vienyt?

No etten syö heidän ruokiaan!

Ap

Vierailija
148/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaikka tämä ehkä onkin probo, niin valitettavasti tälläisiä ap.n kaltaisia ihmisiä on olemassa. Syytetään muita omista ongelmista ja sen sijaan että yrittäisi itse löytää ratkaisun ongelmaan jankuttaa siitä että muut ovat syyllisiä. Säälin lapsiasi onneksi heillä on kuitenkin isä, sinun olisi syytä tutkia asiaa siltä kannalta, että jos muut tekivät väärin, niin miten itse olisit voinut toimia niin että kenenkään, edes sinun oma mielesi ei olisi pahoittanut. Meille vieraat tulevat yleensä juuri Joulupäivänä ja Tapaninpäivänä, ja varsinkin ne lasten kaverit, eivätkä ole edes sukulaisia. Se on meidän tapamme ollut aina, ja vieraat ovat tervetulleita. Se että itse olet sitä mieltä että silloin ei kuulu olla vieraita, ei tarkoita että kaikki muut ajattelisivat niin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
149/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin. Perinteenä on ollut ettei joulupäivänä vierailla. Tapanin päivänä sen sijaan ON perinteisesti tapana vierailla.

Mutta mutta... sinähän et asu siinä miehen asunnossa. Eli sinä olit menossa vierailemaan. Ja sehän ei ole tapana, joten....

Vierailija
150/874 |

Minun reaktioni, että pahoitan mieleni, saa heidät surulliseksi? Voi voi.

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
151/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Niin. Perinteenä on ollut ettei joulupäivänä vierailla. Tapanin päivänä sen sijaan ON perinteisesti tapana vierailla.

Mutta mutta... sinähän et asu siinä miehen asunnossa. Eli sinä olit menossa vierailemaan. Ja sehän ei ole tapana, joten....

Olen perheenjäsen.

Ap

Vierailija
152/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitäs sun äidillesi kuuluu näin jouluna?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
153/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä kaiken pitäisi pyöriä sen ympärillä, että _sun_ mieli ei pahoitu? Kai ymmärrät, että kaikilla muillakin on mieli, joka voi pahoittua. Miksi sillä ei ole väliä, sulla vain? Miksi juuri sinä ja sinun mielesi pahoittuminen ovat niin erikoisia?

Missä olen sanonut niin? Kenen mielen MÄ pahoitin?

Ap

Jokaisessa viestissähän sä valitat, että olet surullinen ja sulle tuli paha mieli kun kaikki ei mennytkään niin kuin olit kuvitellut.

Veikkaan, että pahoitit lastesi mielen kun ensin ilmaannut ruokien kanssa ja sitten lähdet suuttuneena kun lapsella oli kaveri kylässä. Tuollainen ei ole normaalia käytöstä.

Siitä on puhuttu, että kaverit eivät saa häiritä minun ja lasten yhdessäoloa.

Olen pahoillani, jos lasten mieli pahoittuu, mutta niin pahoittui minunkin mieleni, ettei lasten isää kiiinnosta, olenko tulossa.

Ap

No en ihmettele, ettei kiinnosta. Taisi toivoa, että et tulisi.

Sen voi sanoa suoraankin! Eikö olisi vähän helpompaa? Tuollainen mukavälittäminen on paljon pahempaa, kuin suora puhe siitä, mikä on okei, ja mikä ei. Mutta kun sitten ei voi esittää hyvää isää perhetyön edessä. Siis isää, joka hanskaa sen, mitä minulle on tapahtunut. (Äitini halveksunta). Mies tiesi sen, itse on valinnut edetä.

Ap

Toki perhetyötäKIN kiinnostaa eniten se mitä sinä olet kokenut ja miten perhe voisi Sinua auttaa. Mm odottamalla, jos äiti sattuu tulemaan.

Vierailija
154/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vaikka tämä ehkä onkin probo, niin valitettavasti tälläisiä ap.n kaltaisia ihmisiä on olemassa. Syytetään muita omista ongelmista ja sen sijaan että yrittäisi itse löytää ratkaisun ongelmaan jankuttaa siitä että muut ovat syyllisiä. Säälin lapsiasi onneksi heillä on kuitenkin isä, sinun olisi syytä tutkia asiaa siltä kannalta, että jos muut tekivät väärin, niin miten itse olisit voinut toimia niin että kenenkään, edes sinun oma mielesi ei olisi pahoittanut. Meille vieraat tulevat yleensä juuri Joulupäivänä ja Tapaninpäivänä, ja varsinkin ne lasten kaverit, eivätkä ole edes sukulaisia. Se on meidän tapamme ollut aina, ja vieraat ovat tervetulleita. Se että itse olet sitä mieltä että silloin ei kuulu olla vieraita, ei tarkoita että kaikki muut ajattelisivat niin.

Siitä on aiemminkin jo puhuttu perhetyön ja perheterapeutin kanssa, että lasten ystävät eivät saa häiritä minun ja lasten yhdessä viettämää aikaa.

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
155/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin. Perinteenä on ollut ettei joulupäivänä vierailla. Tapanin päivänä sen sijaan ON perinteisesti tapana vierailla.

Mutta mutta... sinähän et asu siinä miehen asunnossa. Eli sinä olit menossa vierailemaan. Ja sehän ei ole tapana, joten....

Olen perheenjäsen.

Ap

Hylkäsit perheesi. Pysy nyt vain omassa läävässäsi ja anna toisten elää kuten itse haluavat. Sinun ei kuulu määräillä siellä enää.

Vierailija
156/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mitäs sun äidillesi kuuluu näin jouluna?

Varmaan halveksii ns normaaleja pikku asunnossaan.

Ap

Vierailija
157/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vaikka tämä ehkä onkin probo, niin valitettavasti tälläisiä ap.n kaltaisia ihmisiä on olemassa. Syytetään muita omista ongelmista ja sen sijaan että yrittäisi itse löytää ratkaisun ongelmaan jankuttaa siitä että muut ovat syyllisiä. Säälin lapsiasi onneksi heillä on kuitenkin isä, sinun olisi syytä tutkia asiaa siltä kannalta, että jos muut tekivät väärin, niin miten itse olisit voinut toimia niin että kenenkään, edes sinun oma mielesi ei olisi pahoittanut. Meille vieraat tulevat yleensä juuri Joulupäivänä ja Tapaninpäivänä, ja varsinkin ne lasten kaverit, eivätkä ole edes sukulaisia. Se on meidän tapamme ollut aina, ja vieraat ovat tervetulleita. Se että itse olet sitä mieltä että silloin ei kuulu olla vieraita, ei tarkoita että kaikki muut ajattelisivat niin.

Taidat olla uusi täällä?

Vierailija
158/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuo vierailu joulupäivänä... kyllä se niin on, ettei  jouluaattona eikä ensimmäisenä joulupäivänä tapojen mukaan lähdetä vieraisille - poikkeuksena tietenkin läheiset perheenjäsenet, jotka on kutsuttu syömään tai ihastelemaan lasten joululahjoja.. ensimmäinen vierailupäivä on tapanina.  Nyt tietenkin kuuluu mutinaa ja jupinaa, mutta kyllä tämä on ihan se oikea tapa, jota tulisi noudattaa. Joulurauha tarkoittaa juurikin sitä että perheille annetaan se oma aika pariksi päiväksi.. ja on siis vanha tapa, ei mikään uusi moderni keksintö

159/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei sulla ole oikeutta mennä tunkeilemaan "iskän" vuorolle etuajassa, et sinäkään halua että "iskä" keksii samoja tempauksia sinun ajalles.

Vai että sinä halusit soitella pianoa, tajuutko ettei muut ehkä ole kiinnostunu siitä pimputuksesta?

AP on selkee narsisti, ymmärrän miksi asuvat erillään! Vain hänen näkemykset ja mieltymykset hyväksyttäviä...

Vierailija
160/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitäs sun äidillesi kuuluu näin jouluna?

Varmaan halveksii ns normaaleja pikku asunnossaan.

Ap

Hän on siis teidän yläpuolellanne. Tuskin kohdistaisi teihin muuta kuin halveksuntaa. Hyväksytte vieraita joulupäivänä? Ei niin kuulu tehdä.

Ap

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän seitsemän kolme