Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Tunnen itseni surulliseksi: olin menossa lasten, jotka asuvat isällään, luo, niin siellä olikin lapsella kaveri ja hirveä hulabaloo päällä :(

Vierailija
25.12.2019 |

Eilisen vietin perheen parissa myös ja illalla oli puhetta, että ainakin yritän tänäänkin mennä. Lapset ovat isällään siksi, etten oikeastaan jaksanut seuraavanlaisia tilanteita, joita tässäkin kerron.
En soittanut ennen lähtöäni, vaan ajattelin, että yllätän perheen iloisesti menemällä jo ihan aamupäivästä ja olin siellä noin tunti sitten. Niin eikös siellä tytön kaveri riehu sotkun keskellä, mies on unessa ja isoveli ilmeisesti nukkui tai oli ainakin huoneessaan koska eihän kukaan täysipäinen kestä siskon huonoja tapoja (ei siis huomioi muita kuin itsensä, ja vässykkä-isä hyväksyy tämän.)
Kysyin, että miksi täällä on vieraita ja kun en saanut kunnon vastausta, käännyin kannoillani ja sanoin, että sitten minä lähden. Olisin halunnut soittaa pianoa ja tutkia lasten kanssa yhdessä heidän eilen saamiaan lahjoja, jutella lasten ja lasten isän kanssa ja syödä jotain (toin ruokaa mukanani).
Mutta ei.
Mies ehdotti, että tytöt menisivät tytön kaverille. Kuinkahan moni muu huusholli on niin hullu, että kaipaa lapsen kaveria joulupäivänä kotiinsa heilumaan? Ymmärrän, jos mies olisi vaikka pistänyt viestiä, että täällä onkin lapsen kaveri, koska siitä on ennenkin puhuttu, että jos minä vietän siellä aikaa lasten kanssa, en halua kavereita sinne.
Että sellaista taas tänä jouluna.

Kommentit (874)

Vierailija
121/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä kaiken pitäisi pyöriä sen ympärillä, että _sun_ mieli ei pahoitu? Kai ymmärrät, että kaikilla muillakin on mieli, joka voi pahoittua. Miksi sillä ei ole väliä, sulla vain? Miksi juuri sinä ja sinun mielesi pahoittuminen ovat niin erikoisia?

Missä olen sanonut niin? Kenen mielen MÄ pahoitin?

Ap

Jokaisessa viestissähän sä valitat, että olet surullinen ja sulle tuli paha mieli kun kaikki ei mennytkään niin kuin olit kuvitellut.

Veikkaan, että pahoitit lastesi mielen kun ensin ilmaannut ruokien kanssa ja sitten lähdet suuttuneena kun lapsella oli kaveri kylässä. Tuollainen ei ole normaalia käytöstä.

Siitä on puhuttu, että kaverit eivät saa häiritä minun ja lasten yhdessäoloa.

Olen pahoillani, jos lasten mieli pahoittuu, mutta niin pahoittui minunkin mieleni, ettei lasten isää kiiinnosta, olenko tulossa.

Ap

No en ihmettele, ettei kiinnosta. Taisi toivoa, että et tulisi.

Vierailija
122/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On hyvin kohtuutonta olettaa toisten käyttäytyvän itse haluamallaan tavalla ja rangaista siitä sitten lapsia.

Lastenhan olisi pitänyt nyt istua ja odottaa vain sinua, joka ehkä tulet, useimmiten et. Jos näin ei ole niin lähdet pois, koska sinulle he eivät kelvanneet nukkuvina ja ystävien kanssa leikkivänä.

Ikävä kyllä tulevaisuudessa lapset huomaavat ketkä ovat paikalla heidän takiaan, olkoon se ystävä, opettaja, isä, täti tai joku muu. Äiti silloin kun kaikki tanssii hänen mukaansa ja jos hän jaksaa.

On hyvä opettaa suvaitsevaisuutta mutta sillä ettet yritä hoitaa itseäsi ja/tai sopeutua opetat vain miten saa väkisin huomion. Pahimmassa tapauksessa lapset opivat huonon käytösmallin.

Joulupäivänä ei normaalistikaan vierailla missään, tajuatko? Istuminen ja odottaminen ei siten ollut riippuvaista minusta, tajuatko? Jos olisikin ollut joku eri päivä, asia olisi täysin eri, tietenkin, haloo! Lapsille ei ole mitenkään vaarallista tylsistyä toisinaan.

Ap

Heillä vierailtiin.

Ja sinä oletat, että muut saa vain odottaa, jos sinä sattuisit tulemaan. Narsisti.

EN OLETA, vaan on ihan normaali joulupäivän käytäntö, ettei jouluaamuna vierailla, ymmärrätkö, ääliö? Se on poikkeus, ei se, että vierasta ei ole ja JOS äiti tulee, niin sitten ollaan äidin kanssa. Jos äiti ei tule, ollaan keskenään ILMAN äitiä. Tajuatko? Se on NORMAALIA. Jos siitä poiketaan, on hyvä ILMOITTAA MINULLE. Edellisenä päivänä oli puhetta, että tulisin seuraavana päivnä, ta ju at ko?

Ja aikaisemmin on ollut puhetta, että kaverit häiritsevät minun ja laten yhteistä aikaa, jos olen menossa, ei kavereita, ta ju at ko? Siitä on ihan ol lut pu het ta. Perhetyön kans sa.

Ap

Onko perhetyö sitä mieltä, että heidän pitää aina istua ja odottaa, jos äiti sattuu tulemaan.

Jos elävät elämäänsä, pitää ilmoittaa sinulle.

Ettei vaan äiti pahouta mieltään!

No on! Että jos on sellainen päivä, että minä tulen, niin ei kavereita silloin! Ja ei voi herranjumala olla vaikeaa JOULUPÄIVÄNÄ! Helpoin päivä vuodesta se toteuttaa!!! Ja luonnollisin. Miehelle on sanottu, ettei kaverit saa häiritä minun ja lasten yhdessäoloa!

Ap

Juu, sun MAHDOLLISTA paikalle ilmaantumistahan lasten pitääkin odottaa kädet ristissä 365 päivää vuodesta. Ei jessus sentään...

Älä vääristele, kysymys on nimenomaan 1-2 päivästä vuodessa! Joulupäivä ja Tapani!

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
123/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olipa kerran minä, minä, minä, minä ja vielä kerran minä. Ei muuta sanottavaa. 

Vierailija
124/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä kaiken pitäisi pyöriä sen ympärillä, että _sun_ mieli ei pahoitu? Kai ymmärrät, että kaikilla muillakin on mieli, joka voi pahoittua. Miksi sillä ei ole väliä, sulla vain? Miksi juuri sinä ja sinun mielesi pahoittuminen ovat niin erikoisia?

Missä olen sanonut niin? Kenen mielen MÄ pahoitin?

Ap

Jokaisessa viestissähän sä valitat, että olet surullinen ja sulle tuli paha mieli kun kaikki ei mennytkään niin kuin olit kuvitellut.

Veikkaan, että pahoitit lastesi mielen kun ensin ilmaannut ruokien kanssa ja sitten lähdet suuttuneena kun lapsella oli kaveri kylässä. Tuollainen ei ole normaalia käytöstä.

Siitä on puhuttu, että kaverit eivät saa häiritä minun ja lasten yhdessäoloa.

Olen pahoillani, jos lasten mieli pahoittuu, mutta niin pahoittui minunkin mieleni, ettei lasten isää kiiinnosta, olenko tulossa.

Ap

No en ihmettele, ettei kiinnosta. Taisi toivoa, että et tulisi.

Sen voi sanoa suoraankin! Eikö olisi vähän helpompaa? Tuollainen mukavälittäminen on paljon pahempaa, kuin suora puhe siitä, mikä on okei, ja mikä ei. Mutta kun sitten ei voi esittää hyvää isää perhetyön edessä. Siis isää, joka hanskaa sen, mitä minulle on tapahtunut. (Äitini halveksunta). Mies tiesi sen, itse on valinnut edetä.

Ap

Vierailija
125/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On hyvin kohtuutonta olettaa toisten käyttäytyvän itse haluamallaan tavalla ja rangaista siitä sitten lapsia.

Lastenhan olisi pitänyt nyt istua ja odottaa vain sinua, joka ehkä tulet, useimmiten et. Jos näin ei ole niin lähdet pois, koska sinulle he eivät kelvanneet nukkuvina ja ystävien kanssa leikkivänä.

Ikävä kyllä tulevaisuudessa lapset huomaavat ketkä ovat paikalla heidän takiaan, olkoon se ystävä, opettaja, isä, täti tai joku muu. Äiti silloin kun kaikki tanssii hänen mukaansa ja jos hän jaksaa.

On hyvä opettaa suvaitsevaisuutta mutta sillä ettet yritä hoitaa itseäsi ja/tai sopeutua opetat vain miten saa väkisin huomion. Pahimmassa tapauksessa lapset opivat huonon käytösmallin.

Joulupäivänä ei normaalistikaan vierailla missään, tajuatko? Istuminen ja odottaminen ei siten ollut riippuvaista minusta, tajuatko? Jos olisikin ollut joku eri päivä, asia olisi täysin eri, tietenkin, haloo! Lapsille ei ole mitenkään vaarallista tylsistyä toisinaan.

Ap

Heillä vierailtiin.

Ja sinä oletat, että muut saa vain odottaa, jos sinä sattuisit tulemaan. Narsisti.

EN OLETA, vaan on ihan normaali joulupäivän käytäntö, ettei jouluaamuna vierailla, ymmärrätkö, ääliö? Se on poikkeus, ei se, että vierasta ei ole ja JOS äiti tulee, niin sitten ollaan äidin kanssa. Jos äiti ei tule, ollaan keskenään ILMAN äitiä. Tajuatko? Se on NORMAALIA. Jos siitä poiketaan, on hyvä ILMOITTAA MINULLE. Edellisenä päivänä oli puhetta, että tulisin seuraavana päivnä, ta ju at ko?

Ja aikaisemmin on ollut puhetta, että kaverit häiritsevät minun ja laten yhteistä aikaa, jos olen menossa, ei kavereita, ta ju at ko? Siitä on ihan ol lut pu het ta. Perhetyön kans sa.

Ap

Pershäiriöisen aspergerin joulu.

Vierailija
126/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Lasten isää ei kiinnosta, olenko tulossa. Sellainen loukkaa kyllä todella.

Ap

Ettekö te ole eronneet? Itsehän sä lähdit. Miksi miestä pitäisi nyt kiinnostaa jos satut sinne yhtäkkiä tulemaan? Eikö hän saa edes nukkua siltä varalta, että hänen ylhäisyytensä suvaitsee tulla käymään? Etkö sinä ollut menossa sinne lasten luo etkä eksän?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
127/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

No, onneksi mieskin alkaa masentua, ihan oikein mokomallekin p*skalle.

Ap

Vierailija
128/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No, onneksi mieskin alkaa masentua, ihan oikein mokomallekin p*skalle.

Ap

Ihan kuten sinullekin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
129/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikea tajuta että joku voi äitinä olla noin itsekäs ja ajatella omaa harmiaan vaan. Jos lapsi oli tietämättä äidin mielipiteitä kutsunut kaverin kylään, äiti olisi voinut opettaa että nyt on joulupäivä ja nyt ollaan perheen kesken. Äiti on vastuussa tästä tilanteesta, ei äidin perinteitä tietämätön lapsi. Äiti olisi voinut sanoa että nyt me tehdään näin, ja kaikki olisi mennyt erilailla. Lopeta kaikkien muiden haukkuminen. Jos puoliso on masentunut, AUTA. Jousta omista toiveista, jos ne eivät täysin voi toteutua. Näe lasten hätä. Kukaan ei tahdo sulle pahaa. Se tuntuu susta pahalta, koska et osaa hallita turhautumisen aiheuttamaa aggressiota, kun todellisuus ei vastaa toiveitasi. Opettele rauhoittamaan itsesi noissa tilanteissa, lastesi takia.

Olisipa jossain kuunneltavissa YLE radion dokumentti ”orjuuden sisälläni”, siitä olisi sinulle apua. Tässä ylen sivulta tekstiä tosta dokumentista. Jos saat sen jostain käsiisi, kuuntele!

”Lapsuudessa traumatisoituneen toistuva kokemus on tunne siitä, että on täysin toisen vallassa ja puolustuskyvytön. Vielä aikuisuudessakin, kun alistusreaktiota kantava traumakokemuksen osa aktivoituu, käyttäytyy traumatisoitunut aikuinen pienen puolustuskyvyttömän lapsen tavoin.

Monesti tällainen lapsuudessa traumatisoitunut aikuisena vihaa vahingoitetun lapsen kokemusosia itsessään ja syyttää itseään kaikesta tapahtuneesta tuntien syvää lojaalisuutta vanhempiaan kohtaan. Persoonan lapsiosat kantavat tavallisesti pelkoon, häpeään, vihaan, rakkauden kaipuuseen ja yksinäisyyteen liittyviä kokemuksen osia traumatapahtumasta.

Vakavistakin traumoista voi toipua. Kun traumatisoitunut alkaa tuntea myötätuntoa itseään kohtaan ja tulee pelon sijasta uteliaaksi omaa mieltään kohtaan, sitä paremmin tulee mahdolliseksi mielen menneiden päättymättömien tapahtumien muuttuminen muistoiksi, jotka eivät enää hallitse nykyelämää.”

Tsemppiä.

Minä olen itse masentunut ja miehen pitäisi auttaa minua tässä! Kun minä jaksan mennä sinne, niin kaverit eivät ole silloin siinä! En ole kovin usein ollut sinne änkemässä!!!

Ap

Miksi miehen pitäisi sua auttaa? Ei hän ole susta missään vastuussa. Sun pitäisi olla aikuinen, joka osaa itse hoitaa omat asiansa.

Vierailija
130/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasten isää ei kiinnosta, olenko tulossa. Sellainen loukkaa kyllä todella.

Ap

Ettekö te ole eronneet? Itsehän sä lähdit. Miksi miestä pitäisi nyt kiinnostaa jos satut sinne yhtäkkiä tulemaan? Eikö hän saa edes nukkua siltä varalta, että hänen ylhäisyytensä suvaitsee tulla käymään? Etkö sinä ollut menossa sinne lasten luo etkä eksän?

Lasten takia. Ja en olisi tullut YHTÄKKIÄ ja jonain OUTONA päivänä vuodesta, VAAN PERHEKESKEISYYDEN IKONIPÄIVÄNÄ, jouluPÄIVÄNÄ.

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
131/874 |

Lasten takia pitäisi välittää minusta.

Ap

Vierailija
132/874 |

Varsinainen perhekeskeisyyden ikoni siellä märisee...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
133/874 |

Ethän sinäkään välitä kenestäkään muista kuin itsestäsi. Niin metsä vastaa...

Vierailija
134/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tää vain vie kaiken sen kivan pois lapsilta, jota minä voisin heille antaa.

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
135/874 |

Kuule jos mä vain välittäisin itsestäni en pitäisi heihin tämänkään vertaa yhteyttä. Mihin mä lapsia tartten?

Ap

Vierailija
136/874 |

Miksi? Lasten takia eronneiden vanhempien olisi hyvä tulla keskenään toimeen ja saada asiat hoidettua, mutta mikään pakko ei eksästä ole enää välittää. Välitätkö sinä itse entisestä miehestäsi? Ilkeämielisten viestiesi perusteella et.

Vierailija
137/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tää vain vie kaiken sen kivan pois lapsilta, jota minä voisin heille antaa.

Ap

Niin, kuten ahdistuneen mielen, pelokkaan olon ja mielenterveysongelmat.

Vierailija
138/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sä olet oikea anti-Midas. Kaikki mihin kosket muuttuu pas.kaksi. Olet ollut suurimman osan elämästäsi masentunut, poikasi on masentunut ja erakoitunut pelimaailmaan ja nyt mieskin on masentunut. Vielä kun saat sen tytönkin alamaihin, niin kaikki on täydellistä.

Vierailija
139/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikea tajuta että joku voi äitinä olla noin itsekäs ja ajatella omaa harmiaan vaan. Jos lapsi oli tietämättä äidin mielipiteitä kutsunut kaverin kylään, äiti olisi voinut opettaa että nyt on joulupäivä ja nyt ollaan perheen kesken. Äiti on vastuussa tästä tilanteesta, ei äidin perinteitä tietämätön lapsi. Äiti olisi voinut sanoa että nyt me tehdään näin, ja kaikki olisi mennyt erilailla. Lopeta kaikkien muiden haukkuminen. Jos puoliso on masentunut, AUTA. Jousta omista toiveista, jos ne eivät täysin voi toteutua. Näe lasten hätä. Kukaan ei tahdo sulle pahaa. Se tuntuu susta pahalta, koska et osaa hallita turhautumisen aiheuttamaa aggressiota, kun todellisuus ei vastaa toiveitasi. Opettele rauhoittamaan itsesi noissa tilanteissa, lastesi takia.

Olisipa jossain kuunneltavissa YLE radion dokumentti ”orjuuden sisälläni”, siitä olisi sinulle apua. Tässä ylen sivulta tekstiä tosta dokumentista. Jos saat sen jostain käsiisi, kuuntele!

”Lapsuudessa traumatisoituneen toistuva kokemus on tunne siitä, että on täysin toisen vallassa ja puolustuskyvytön. Vielä aikuisuudessakin, kun alistusreaktiota kantava traumakokemuksen osa aktivoituu, käyttäytyy traumatisoitunut aikuinen pienen puolustuskyvyttömän lapsen tavoin.

Monesti tällainen lapsuudessa traumatisoitunut aikuisena vihaa vahingoitetun lapsen kokemusosia itsessään ja syyttää itseään kaikesta tapahtuneesta tuntien syvää lojaalisuutta vanhempiaan kohtaan. Persoonan lapsiosat kantavat tavallisesti pelkoon, häpeään, vihaan, rakkauden kaipuuseen ja yksinäisyyteen liittyviä kokemuksen osia traumatapahtumasta.

Vakavistakin traumoista voi toipua. Kun traumatisoitunut alkaa tuntea myötätuntoa itseään kohtaan ja tulee pelon sijasta uteliaaksi omaa mieltään kohtaan, sitä paremmin tulee mahdolliseksi mielen menneiden päättymättömien tapahtumien muuttuminen muistoiksi, jotka eivät enää hallitse nykyelämää.”

Tsemppiä.

Minä olen itse masentunut ja miehen pitäisi auttaa minua tässä! Kun minä jaksan mennä sinne, niin kaverit eivät ole silloin siinä! En ole kovin usein ollut sinne änkemässä!!!

Ap

Miksi miehen pitäisi sua auttaa? Ei hän ole susta missään vastuussa. Sun pitäisi olla aikuinen, joka osaa itse hoitaa omat asiansa.

Lasten takia pitäisi välittää minusta.

Ap

Ethän sinäkään välitä kenestäkään muista kuin itsestäsi. Niin metsä vastaa...

Kuule jos mä vain välittäisin itsestäni en pitäisi heihin tämänkään vertaa yhteyttä. Mihin mä lapsia tartten?

Ap

Voin heidän kanssaan toki pitää hauskaa, mutta ei elämäni ole MITENKÄÄN riippuvaista siitä.

Ap

Vierailija
140/874 |

Yleisöksi. Uhreiksi. Ruokkimaan sun narsismia.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi kolme yksi