Onko joku noussut burnoutista ja löytänyt mielekkään tavan tehdä töitä?

Naistenlehdet ovat tällaisia tarinoita täynnä. En tunne ketään tavista jolle olisi näin käynyt.

Seuraan innolla millaisia vastauksia tulee. Oma tilanne on samantyyppinen: takki on uskomattoman tyhjä, nuppi ei toimi eikä pysty kuvittelemaan mitään realistista parempaa suuntaa.

Ei.

Täällä myös sama tilanne. Olen töissä ärtynyt ja ärähtelen työkavereille eli instrusta olisi päässyt punaiseen joukkueeseen. Taitaa tosin sama olla edessä nytkin. Iso työjuttu keskeneräisenä, stressaa mutta tahtoisin sen kuitenkin hoitaa loppuun.

Sairauslomalle jääminenkin pelottaa, toisaalta olisi ihana jäädä kokonaan pois töistä (ja palkka juoksisi) mutta tiedän etten kuntoudu siitä enää ainakaan samaan lafkaan töihin. Työkaverit kyylää, kyttää ja kantelee pomoille jos yhtään poikkipuolista sanaa sanon eli ei voi kuin teeskennellä muuta kuin mitä on.

Ensin pitäisi varmaankin saada ammatillinen itsetunto nousemaan, aloittamalla kevyesti. Onko se sitten selvästi alemman tason tai eri alan tehtävä, osa-aikatyö, tms. Jos tunnistat nuo aiemmat ongelmakohdat ja osaat haastatteluissa etsiä ja vaatia parempaa, voithan hyvällä tuurilla päästä sellaiseen inhimilliseen työhön, jossa pystyt sinun koulutuksellasi ja kokemuksellasi työskentelemään. Kannattanee kuitenkin olla sen verran realisti, että neutraali 8-16 työ olisi sekin aivan huippu, mikäli aiempi työ on ollut sietämätön.

Yrittäjyys olisi tietysti hyvä vaihtoehto, jos on liikeidea, ja mikäli työssä koetut ongelmat ovat johtuneet esim. johtajuudesta tai siitä, että työ kävelee omien rajojen yli.

Naistenlehdissä yleensä valaistutaan ja ryhdytään hyvinvointivalmentajiksi ja lifestyle yrittäjiksi askartelemaan voimalauseita. Elämän arvojen selkiytyminen on hienoa, mutta mielellään lukisi lisää tarinoita, joissa nuo uudet ajatukset on voinut yhdistää ihan palkkatyöhön...

Minä opiskelin toisen yliopistotutkinnon ja löysin ihan eri alan, jolla viihdyn nyt mainiosti. Sain myös lapsen, joten työssäkäynnillekin on oma mielekkyytensä ihan eri tavalla.

Minä.

Yläasteen koulukiusaaminen ja lukio polttivat minut totaalisesti loppuun. Tosin ei sitä kukaan silloin huomannut tai siitä piitannut, en itsekään. Yliopisto meni sitten penkin alle, kun mitään ei jaksanut aloittaa kunnolla ja alkoholikin alkoi maistua.

Sitten vaihdoin kurinalaisempaan oppilaitokseen ja löysin sen kautta tolkullisen elämänrytmin uudelleen. Vielä kun löytyi puoliso ja hänen kanssaan perhe, niin motivaatio on kohdallaan ja elämällä on taas tarkoitus.

Mutta lähellä oli, etten olisi nähnyt 30. ikävuotta.

Vierailija kirjoitti:

Minä opiskelin toisen yliopistotutkinnon ja löysin ihan eri alan, jolla viihdyn nyt mainiosti. Sain myös lapsen, joten työssäkäynnillekin on oma mielekkyytensä ihan eri tavalla.

Kuulostaa upealta. Miten työelämästä hypätään yliopistoon? Vai opiskelitko työn ohessa? Unelmoin itsekin yliopisto-opinnoista mutta en tässä aivojumissa onnistu laskemaan miten se voisi onnistua, kun elämiseen tarvitaan rahaakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä opiskelin toisen yliopistotutkinnon ja löysin ihan eri alan, jolla viihdyn nyt mainiosti. Sain myös lapsen, joten työssäkäynnillekin on oma mielekkyytensä ihan eri tavalla.

Kuulostaa upealta. Miten työelämästä hypätään yliopistoon? Vai opiskelitko työn ohessa? Unelmoin itsekin yliopisto-opinnoista mutta en tässä aivojumissa onnistu laskemaan miten se voisi onnistua, kun elämiseen tarvitaan rahaakin.

Sain lapsen. Opiskelin vauvan nukkuessa ja olin kotona lapsen kanssa kolme vuotta, opiskelin sinä aikana kandin verran. Gradun ja syventävät tein kokopäivätyön ohessa.

Minä. Sama työnantaja, mutta jo 7 vuotta etätöitä.

Paatero

Miten teitte sen?

Minä,kaikki alkoi haastavista työtejtävistä joihin ei pyynnöistä huolimatta johtaja antanut tukea eikä ottanut tosissaan.Meitä tippu useampi yhtäaikaa samojen syitten takia sairaslomalle.

Itse olin 2 kk:tta pois töistä,kävin psykologin kanssa juttelemassa ja sain häneltä paljon vinkkejä miten jaksaa.Pomolta en missään vaiheessa saanut tukea.En saanut osa-aikaista paluuta niin kuin toivoin.No,olin 3vk töissä ja menin lääkäriin et ei onnistu,en pysty olemaan koko päiviä töissä.Työ asiakaspalvelutyötä.

Jäin sairaslomalle takasin.WVk:n jälkeen yllättäen kävikin että saan palata 4h/pv töihin.Teìn sitä kuukauden ja sitten palasin täysin töihin ja mielestäni työkuntoisena myös.Koko aikana pomo ei kysynyt kuinka voit,eikä pyytänyt keskustelemaan jaksamisesta.

Sain onneksi siirron toisen johtajan alaisuuteen,eri yksikköön ja se oli parasta mitä tapahtui.Nyt voin todella hyvin ja työ on mielekästä vaikka edelleenkin on haastavia tilanteita mutta pomolta saa tuen niihin.

On mahdollista.

Mitä tarvitsee ainakin opetella:

-tunnistamaan omat rajat ja oppia sanomaan rakentavasti ei ja perustelemaan hyvin

- opetella parempaa itsesäätelyä ja huolehtimaan ensisijaisesti itsestään: joka päivä on oltava asioita, joista saa mielihyvää ja, jotka tukee hyvinvointia (ts.ei mitään tunnesyöpöttelyä, alkoholia tai valvomista)

- laskea rimaansa: kunhan tekee työnsä RIITTÄVÄN HYVIN

- työtehtävien priorisointi, jaksamista ja keskittymistä tukevat tauotukset ja ajanhallinta ylipäätään

Näitä voi harjoitella jo kotona sairauslomalla aloittamalla siten, että menee nukkumaan ajoissa ja herää ajoissa ja joka päivä samaan aikaan. Myös viikonloppuna. Rento ja ihana aamupalahetki, jonka jälkeen velvollisuuksien hoito eli kotityöt, asioinnit. Sitten lepoa ja itselle mielekästä puuhaa. Joillekin päiville ulkona kävelyä, alkaen toki vaikka siitä, että kunhan menee ovesta ulos. Ulkoilmassa kävely parantaa aivojenkin toimintakykyä. Terveellistä ruokaa ja sellaista. Ei ehdi kirjoittaa kaikkea. Tsemppiä!!

Ps. Tarvittaessa tietty työpaikan, alan vaihto.

Ihan mahtava lukea noita onnistumistarinoita 🙂 toivon sydämestäni että muutkin pääsisivät parempaan suuntaan.

Vierailija kirjoitti:

Minä opiskelin toisen yliopistotutkinnon ja löysin ihan eri alan, jolla viihdyn nyt mainiosti. Sain myös lapsen, joten työssäkäynnillekin on oma mielekkyytensä ihan eri tavalla.

Sama mulla. Vanhaan en olisi pystynyt palaamaan. Vaihto kannatti myös taloudellisesti, tienaan nyt huomattavasti enemmän, vaikka aikuisena opiskelu ei aina ihan mutkatonta olekaan :)

Jos on joku joka elättää kun askartelet voimalauseita auringonlaskusta.

Yrittäjänä olen päässyt burn outista, mutta on toisella tavalla stressaavaa ja raskasta usein. Ei kuitenkaan kulu minuuttiakaan elämästä työpaikkaongelmien vatvomiseen.

Kyllä. Ja olen vieläpä samassa työpaikassa kuin missä 8 vuotta sitten paloin loppuun, samassa työtehtävässäkin. Loppunpalamiseni oli ihan ns. kunnollinen eli päädyin työterveyteen tilassa jossa en enää pystynyt tkeemään töitä yhtään vaikka halusin, ja lääkärillä vain itkin, en voinut puhua. Psykiatrikäyntejä ja 4 kk saikkua siiitä tuli.

Mulla se pointti oli se että tajusin että MINÄ olin itse pääsyyllinen omaan burnoutiini, ei työnantaja kuten olin olettanut. Kun psykiatri alkoi ensin kartoittaa omia asenteitani, olin ihan puolustuskannalla, että jaahas, syyllistetään uhria eikä orjapiiskuria joka on minusta uhrin tehnyt - ja niinhän se meneekin, kun on kyseessä työterveyshuolto ja työnantaja tuonkin psykiatrin palkat maksaa! Kuitenkin vähitellen tajusin että omissa asenteissani oli ihan valtavasti vikaa. Työkulttuuri oli sellainen, että sitä kyllä (ehkä paljolti tahattomasti) hyväksikäytettiin, mutta toisin kuin uskoin, olisin voinut sanoa itse ei ja pitää rajani. Uskomuksiani joita minulla oli ja jotka johtivat loppuun palamiseen:

- Olen alallani lahjaton ja keskimääräistä tyhmempi, ja jatkuvasti vaarassa jäädä siitä kiinni ja joutua irtisanotuksi. Minun siis pitää jatkuvasti vapaa-ajallani salaa tehdä paljon töitä, jotta kukaan ei huomaa lahjojeni puutetta. Pystyn 12 tunnissa tekemään sen mitä muut kahdeksassa.

- Alani nyt vaan on sellainen että vapaa-aikaa täytyy käyttää paljon työasioihin. Kaikki muutkin tekee niin ja sellaiset jotka ei jousta joutuu heti ulos.

- Julmettu perfektionismi. Pelkäsin hysteerisesti virheitä ja tarkistelin, teiin uusiksi ja paremmin, mikä johti hitaaseen tekemiseen. Josta kohtaan 1, koska perfektionismista johtuvan hitauden takia oletin olevani tyhmyyttäni liian hidas.

- Pomon pyyntöihin ei voi sanoa ei, koska työntekijöiden kesken on koko ajan kova kilpaiu keskenään kuka on hyvä. Yt:t pyörii usein ja jos joskus sanoisi ei, vaikka kysyttäessä viikonloppuylitöihin tai hoitamaan oman työn ohessa toisenkin työt, niin varmasti olisi seuraavissa yt:issä potkujen paikka.

Pyörittelin siis omassa päässäni ahdistuneena sitä, millainen orjapiiskuri työnantajani on ja ajaa minut loppuun. Kun tosiasiassa esim. pomoni ei voinut mistään edes tietää että olen ylikuormitettu, kun en koskaan siitä maininnut vaan tekoinnokkaasti sanoin (potkujen pelon takia) aina "mielelläni" tai "kyllä" kun nakitettiin lisää töitä jo ennestään ylikuormatilanteessa. Pomon näkemys ilmeisesti oli, että olen vaan superlahjakas ja supertehokas, ja siksi selviän niin helposti ihan hurjistakin työmääristä. Hän ei todellakaan tajunnut, että tein niitä ilmaisina ylitöitä etänä yötkin.

🙄