Touhula-päiväkoti ja kokemus sijaisena
Kommentit (58)
Aloittaja ja seuraava vastaaja taitavat olla yksi ja sama henkilö. Katsokaa vaikka aikaleimoja.
Vierailija kirjoitti:
Tämän takia hoidan lapseni kotona kunnes nuorin on 3v.
T: Kotiäiti
Toimisivatpa kaikki noin. Vielä parempi, jos kotihoitoa voisi venyttää lähemmäs 4 ikävuoteen.
Perheille kannattaisi räätälöidä hoitomahdollisuuksia, jossa perheet auttaisivat toisiaan. Hoitaisivat vuorotellen 2-3 arkipäivää toistensa lapsia ja voisivat halutessaan näin käydä töissä 2-3 päuvää viikossa.
Alle 3,5 vuotiaan lapsen paikka ei mielestäni ole päiväkodissa.
Ainakin yhdessä touhulassa missä olen ollut sijaisena pyöritetään muutamaa ryhmää kahdella hoitajalla per ryhmä vaikka lapsia olisi kolmelle. Vajetta paikkaillaan siirtelemällä hoitajia osastoilta toiselle eli laitetaan vain vahinko kiertämään.Lisäksi sijaisia ei saa kuin äärimmäisessä hädässä eikä ylitöitä saa tehdä joten pahimmillaan siellä ollaan yksin koko ryhmän kanssa ja pyytämällä voi saada esimerkiksi siivoojan avuksi pukemiseen.
Johtajaksi pääsee touhulassa kuka vaan ja sen kyllä huomaa ammattitaidon puutteena. Henkilökuntaa painostetaan tulemaan sairaana töihin ja johtajan mielialat kyllä yhteisössä huomataan.
Touhulan toiminnasta julki tulleet epäkohdat ovat vain jäävuoren huippu.

Tuollahan sitä tulosta tehdään.
24 lasta hoitaa kaksi kolmen sijaan. Eihän toiminta voisi muuten olla kannattavaa.
Vai paljonko tällainen päiväkoti maksaa kuukaudessa?
Menoa seurannut kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän takia hoidan lapseni kotona kunnes nuorin on 3v.
T: Kotiäiti
Toimisivatpa kaikki noin. Vielä parempi, jos kotihoitoa voisi venyttää lähemmäs 4 ikävuoteen.
Perheille kannattaisi räätälöidä hoitomahdollisuuksia, jossa perheet auttaisivat toisiaan. Hoitaisivat vuorotellen 2-3 arkipäivää toistensa lapsia ja voisivat halutessaan näin käydä töissä 2-3 päuvää viikossa.
Alle 3,5 vuotiaan lapsen paikka ei mielestäni ole päiväkodissa.
Mistä ihmeestä löydät tänä päivänä työpaikan, joka suostuu noin joustaviin työaikoihin? Kyllä työelämä on nykyään niin vaativaa ja kilpailtua, että siitä putoaa pois, jos on vuosia kotona eikä jousta työnantajan hyväksi. Harvalla on kotiin jäämiseen myöskään varaa, kun jo ihan vuokra-asunnotkin ovat aivan riistohintaisia. Samaan aikaan puhutaan kuinka tulevaisuudessa eläkkeitä ei makseta ja koulutus on maksullista. Kyllä vanhemmat ovat puun ja kuoren välissä näissä asioissa. Hyviä vaihtoehtoja ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja ja seuraava vastaaja taitavat olla yksi ja sama henkilö. Katsokaa vaikka aikaleimoja.
Minä ymmärsin sen jo keskustelun otsikosta. Ei aloittajan tarkoitus kai ollut salata olevansa sama henkilö?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin yhdessä touhulassa missä olen ollut sijaisena pyöritetään muutamaa ryhmää kahdella hoitajalla per ryhmä vaikka lapsia olisi kolmelle. Vajetta paikkaillaan siirtelemällä hoitajia osastoilta toiselle eli laitetaan vain vahinko kiertämään.Lisäksi sijaisia ei saa kuin äärimmäisessä hädässä eikä ylitöitä saa tehdä joten pahimmillaan siellä ollaan yksin koko ryhmän kanssa ja pyytämällä voi saada esimerkiksi siivoojan avuksi pukemiseen.
Johtajaksi pääsee touhulassa kuka vaan ja sen kyllä huomaa ammattitaidon puutteena. Henkilökuntaa painostetaan tulemaan sairaana töihin ja johtajan mielialat kyllä yhteisössä huomataan.
Touhulan toiminnasta julki tulleet epäkohdat ovat vain jäävuoren huippu.Tuollahan sitä tulosta tehdään.
24 lasta hoitaa kaksi kolmen sijaan. Eihän toiminta voisi muuten olla kannattavaa.
Vai paljonko tällainen päiväkoti maksaa kuukaudessa?
Yritysten tehtävänä on tuottaa voittoa. Tällä alalla voittoa ei ole mahdollista saada ilman, että jostain nipistetään. Usein nämä ovat sitten juuri noita mainitsemiasi, kuten riittävästi hoitajia ja sijaisia, siivous (kaikki taudit leviää), keittiöhenkilökunta (hoitajat ja opettajat laittavat ruokaa), tilat, piha jne.
Tämä ei koske pelkästään mitään yhtä ketjua, vaan aivan kaikkia yritystoimintaan perustuvia yksityisiä.
"Pistin myös merkille yhden puutteen, mitä sijaisuuden aikana Touhulassa en tavannut.
Lämpö.
Lapsiin ei kohdistu aikuisilta minkäänlaista lämpöä tai hellyyttä.
Aloin pohtiin, että se ei välttämättä enää johdu työkiireestä vaan siitä, että aikuiset eivät tunne minkäänlaista intohimoa tekemäänsä työtään kohtaan.
Muistuttaakseni vielä, että kohteena on siis pienet lapset, joista moni viettää pidemmät tunnit päivässä päiväkodin henkilökunnan parissa, kuin omien vanhempiensa. Yksikin lapsi tuotiin joka aamu 6.30 ja haettiin klo 16 jälkeen.
Toisen vakkarin palatessa monen päivän saikulta, hän ei edes tervehtinyt yhtäkään lapsista tai kysellyt heiltä mitään. Hän tuli vaan minulle nurisemaan, että ei millään jaksaisi mennä tällä ilmalla pihalle.
On myös mielestäni epäammattimaista, että työntekijät valittavat työhön liittyvistä asioista lasten kuullen. Joka ryhmässä on aina lapsi, joka kuuntelee korvat höröllä ja muistaa kuulemansa asiat vielä pitkään.
En myöskään nähnyt kertaakaan vakkareiden leikkivän tai touhuavan lasten kanssa. Lattianrajassa palapelien seassa lasten keskellä istuivat joko minä tai eri ryhmissä vieraileva nuori opiskelija."
Millainen palkka (bruttona) on ?
Olen ollut vain kunnallisella ja sama meininki sielläkin. Miinus astianpesukoneen tyhjennys. Olen nyt poistunut alalta ja vahvasti tuntuu, että palaan vain jos asiat muuttuu. Olen erittäin suuttunut ja huolestunut siitä miten lapsia kohdellaan ja mitkä työolot henkilökunnalla on. Ja olen siis valmistunut vaka opettajaksi.
Tuo mitä sanottiin kauhan koskettamisesta lautasiin, niin mun tietääkseni sitä vältetään a) jotta lapsi oppii että niin ei tehdä, b) että allergisille tai erityistä ruokavaliota noudattaville ei tule kosketusta sopimattomiin ruoka-aineisiin, c) lisää hakiessa kauhan koskettaminen merkitsisi syljen siirtymistä (myös aikuisille jotka eivät muuten nuole leluja, pintoja ja toisiaan pitkin päivää).
Lopetin juuri harjoittelujakson Touhulassa. Ihan hirveä kokemus, kamala! Lapset pyritään pitämään hengissä, sentään, mutta eipä muuta.
" Sijaisia työllistetään tökerösti Touhulassa.
Olinpahan sitten tullut aamu,-väli,-tai iltavuoroon niin joka kerta olin se, ketä lähti ensimmäisenä pihalle ja vietti siellä suurimman osan ajasta yksin lasten kanssa noin 2h. Kahvitaukoja en ole kysellyt, kun eivät niitä muutkaan pidä.
Kerran muistan viettäneeni ruokataukoni eteisessä muovikipon kanssa kun samalla vahdin vessatusta suu täynnä tulikuumaa ruokaa. Todistin myös kerran kun yksi vakkari söi keittoa eväskipostaan samalla kun ulkoili pihalla. Ei kuulemma olisi muuten ehtinyt.
En myöskään nähnyt kertaakaan mitään merkkejä pienryhmätoiminnasta. Aloin jossain kohtaa epäilemään, että ei sellaisia ole edes olemassakaan tässä ryhmässä. Melutaso oli aivan järjetön, harkitsin tosissani, että ottaisin korvatulpat vielä joku päivä mukaan. Välipalan jälkeen olisi aina ollut satuhetki. Juuri heränneitä ja sokerilla kyllästettyjä appelsiinikiisseleitä huiviinsa kiskanneita lapsia olisi taas pitänyt istuttaa lattialla kun aikuinen lukee satua jonka kuvia kaikki ei edes näe. Luetaanko edes kaikissa perheissä enää lapsille kirjoja vai onko kaikki vaihtunut välkkyviin, äänekkäisiin ruutuihin? Satuhetki ei ole millään tavalla toimiva, ne ketkä kuuntelisivat, eivät kuule mitään, kun joku toinen häiritsee, tönii, potkii, heittelee paikkamerkkiä toisia päin ja syö sitä.
Missä on suunnitteluaika, milloin sitä ehtii käyttämään? Ajattelin, että nukkariaikana tietysti. Mennessäni nukkariin olin jotenkin hyvilläni, että täällä nyt olen ja vakkarit ehtii suunnittelemaan ja tekemään tietokoneen parissa työjuttuja. Ei muuten ehdi.
Kun nukkarin ovi sulkeutuu, niin toinen vakkari alkaa pyyhkimään pöytiä, nostelemaan kaikki 23 tuolia pöydille.
Sen jälkeen hän esipesee lasten ruokalautaset, aterimet ja mukit. (Jätin kerran esipesemättä ja apk ei pessyt kunnolla niitä).
Tämän jälkeen täytetään astianpesukone, kerätään loput ruoat ruokakärryyn ja viedään se keittiöön. Tämän jälkeen ehtii hetken suunnitella.
En jaksa kirjoittaa enempää, vituttaa sen verran. Tuntuu pahalta, kun tiedän, että monessa päiväkodissa asiat eivät ole kunnossa ja lapsia ohjataan pelolla lannistavassa ja kylmässä ilmapiirissä. Missä kohtaa aikuinen ei enää tiedosta omaa käyttäytymistään tai myönnä, että suurin osa työpäivästä menee tiuskimiseen? MIssä kohtaa sille tulee sokeaksi?"
.
Vierailija kirjoitti:
Olen kunnalla töissä ja sijaisia ei saa mistään, aivan kamala pula.
Kunta tai yksityinen, työvoimapula tuntuu...
Onko tää tilanne yhtään muuttunut? Meinasin vaihtaa alaa ja hakea työkokeiluun Touhulaan Tampereella (liikunta) Onko tuoreita kokemuksia?
Samanlaista menoa edelleen ainakin täällä pk seudulla, en suosittele. Hirvein työpaikka ikinä missä itse olen työskennellyt, kunnallisella puolella ihan erilainen meno. Ero kuin yöllä ja päivällä.
2022 olin harkassa Touhulassa, enkä voi myöskään suositella kenellekään.
Itse vajaa vuoden työskentelin touhulassa ja se oli hirvein kokemus ja työpaikka ikinä, johtaja sabotoi työntekijöitään ulos jonka asenne,luonne ja ulkonäkö ei miellyttänyt. Minä olin yksi niistä. Hän muka kokoajan sai minusta huonoa palautetta muilta kollegoiltani ja aina kun kysyin että mitä nämä asiat ovat ja mistä hän on niitä kuullut, en koskaan saanut asioihin selvyyttä, ainoastaan epäselvää muminaa joka jätti minut ?. Luulenkin että hän oli itse kollegoideni kanssa keksinyt näitä huonoja " palautteita " minusta vaan sen takia ettei pitänyt minusta. Koin tämän työpaikkakiusaamisena hänen ja näiden minusta juoruajien puolelta jolloin päätin että lähden ja se oli paras päätös elämässäni pitkiin aikoihin ja en ole katunut päivääkään, jos olisin vielä jäänyt touhulaan töihin, olisin todennäköisesti palanut loppuun ja uupunut totaalisesti, työpaikka ja työmäärä verrattuna nykyiseen työhöni kunnallisella puolella olisi imenyt minusta viimeisetkin mehut sekä syönyt loppuun oman ihmisarvonikin. Ei ikinä enään touhulaan töihin. Nykyään olen niin onnellinen nykyisestä työstäni ja työpaikasta kunnallisella puolella että menen joka päivä suurella ilolla töihin ja palaan sieltä iloisena myös takaisin ja energiaa riittää myös elämään työn ulkopuolella. Ero touhulaan ja sen menoon on kun yöllä ja päivällä ja mikä parasta en koe minkäänlaista työpaikka kiusaamista johtajalta tai muulta henkilökunnalta.
Olen samaa mieltä, valitettavasti Touhulassa ei ole mitään hyviä puoleja. Olen ollut itse monessa Touhuloissa töissä mutta ei ole mikään ikinä totta, mitä ne näyttävät vanhemmille. Aina kun menen hakemaan ystävän lasta sielä Touhulassa, missä hän on minulle ei ikinä sanota huomenta, näyttävät aivan väsyneeltä hoitajat aina eli jotakin on mennyt pieleen, lapseni on ollut ilman kenkiä ulkona ja on ollut sadetta, lapset annettaan mennä ilman että hoitaja menee ensin ulos eli vaarallista. Antavat mennä aitaa suoraan päin pulkan kanssa ja on vaara että naama kokonaan aukeaa! Mitä helvettiä ja missä ne hoitajat ovat eli älkää laittako lapset Touhulaan! Älkää itse menkö Touhulaan töihin se on virhe varsinkin kun et saa mistään ylitöistä palkkaa vaikka olisi hyvä peruste.
Olen kunnalla töissä ja sijaisia ei saa mistään, aivan kamala pula.