säikky, takertuva lapsi, kouliako itsenäiseksi vai pitää lähellä?

kai mun täytyy ihan ottaa ja sisäistää, että tää aika tämän lapsen kanssa on tällaista, ja vasta ajan kanssa asiat muuttuu.



ja joo, liioittelin vähän kun sanoin että huudatin lasta 3 tuntia putkeen. tai siis lapsi kyllä huusi 3 tuntia putkeen, minä välillä rauhoittelin häntä ja kun ei rauhoittunut niin yritin olla välittämättä huudosta ja laitoin pyykkejä pesukoneeseen yms. en hylännyt häntä yksinään huutamaan vaan roikkui tapansa mukaan mulla puntissa.



eilen kirjoitin että varsinainen ongelma liittyy miehen työvuoroihin ja vaihtuviin viikkorytmeihin, mutta se VARSINAINEN ongelma liittyy oikeasti mun masennukseen (synnytyksen jälkeinen, jatkunut nyt n. vuoden). masennus on hoidon alla ja aika hyvin hallinnassa, mutta se mihin se mulla pahiten vaikuttaa on oma luovuus ja mielikuvitus. jos 1-v on valvottanut yöllä ja aamu tuntuu kovin raskaalta, on paljon itkeskelyä yms. niin musta tuntuu että oma pää on ihan jumissa, en osaa keksiä yhtään mitään tilanteen auttamiseksi, haluan vaan vetäytyä pääni sisään rauhaan ja hiljaisuuteen.



esikoinen ( 3v, se rohkea) kärsii kun 1-v:n huutoon kyllästyneenä en meinaa jaksaa häneltä yhtään mitään, vaan puuskahdan että "älä nyt SINÄ aloita" jos meinaa yhtyä pikkusiskon kiukutteluun.



1v on myös mustasukkainen minusta, ei siedä että 3v on sylissä, vaan kiukkuaa ja huutaa kunnes luovutan ja otan hänet tilalle. mulla on monesti kova kiusaus pyytää 3v:tä luopumaan esim. paikastaan sylissä tai jostain lelusta tms. ihan vaan että se HUUTO LOPPUISI. ja tää on juuri se ansa jonka olen päättänyt välttää sisarusten kasvatuksessa. mutta se huuto.. se on niin rasittavaa ja hermoille käypää, kun se jatkuu ja jatkuu ja jatkuu.



katson lapsia silmiin ja yritän muutenkin "kohdata" heidät, mutta joskus niinä masentuneina ja väsyneinä hetkinä vetäydyn itseeni, olen ikäänkuin krampissa sisältä ja yritän vaan suorittaa kaikki työni ja sulkea varsinkin 1v:n huudon itseni ulkopuolelle, koska tuntuu että olen aivan täynnä sitä. tiedän ettei tämä vetäytyminen auta mitään.



ap

olemassa tuon masentuneisuuden takia. Puhu siellä noista jutuista, puhu puhu ja puhu, se jo auttaa.

Esikoiseni oli takertuva ja ujo. Oli vielä kouluun mennessään. Nyt on kohta täysi-ikäinen, herkkä, mutta pärjäävä nuori. Hiljainen eikä hallitse small talkia vieraiden kanssa, mutta uskon, että ajan kanssa sekin vielä alkaa sujua, mikä helpottaa tulevaisuutta työelämässä.

Anna lapsillesi aikaa. Koeta keksiä jotain kolmikeskistä tekemistä. Sormiväreillä läträystä vaikka. Niin että et hermostu kumpaankaan lapsesi, olet molempien kanssa ja sisaruksillakin on iloa toisistaan. Sotkua tulee, mutta unohda se!

jos lapselle ei esim. ravintolan ruoka maistu, hän alkaa takertua ja marista...

mutta takertuminen oli jo ennen masennuksen tuloa. lapsi on 1v 2kk, masennus puhkesi vajaa vuosi sitten muuttamisen stressin laukaisemana.



ap