säikky, takertuva lapsi, kouliako itsenäiseksi vai pitää lähellä?

Haha, aivan varmasti 1 vuotias osaa olla jo ovela ja "vedättää" vanhempia, tehdä kaiken mahdollisen että hänen tahtonsa menee läpi.



Alkuperäiselle antaisin neuvoksi, että sun tilanteessasi mä alkais vaan "kylmästi" pitämään hieman vähemmän sitä lasta sylissä. Vaikka sitte menis pari päivää - tai useampikin - siihen, että itkee vaan kokoajan, jos itse täytyy tehdä omia askareita tms. Eiköhän se lapsi jossain vaiheessa hoksaa. :P



Älkää nyt hyvät ihmiset paapoko niitä lapsianne (esikoisianne) tuollaisiksi, että kaikki annetaan periksi.

nyt kun näin tuon otsikkoni tuossa (ja kun säikky ja takertuva lapseni on nukkumassa eikä roikkumassa minun puntissani) niin sydämeni sanoo että haluan pitää lapsen lähellä kunnes on valmis oppimaan itsenäisemmäksi.



..mutta huomenna taas ole tosi ärtynyt ja rasittunut kun heti aamusta alkaa puntissa roikkuminen ja syliin kärttäminen. lapsi on nyt 1v. ja on ollut samanlainen syntymästään alkaen. sylissä on hyvä, muualla ei. itkee sydäntä särkevästi, heittäytyy holtittomaksi, saattaa satuttaa itsensä kun epätoivoissaan viskaa itsensä lattialle vaikka takaraivo edellä jos ei saa olla sylissä.



ei suostu enää syömään syöttötuolissa vaan hulluilee ja kiipeää pois, haluaa syödä sylissä. itseasiassa ei syö muualla kuin sylissä, jollei saa olla sylissä niin ruoka ei kelpaa, ja painonsa menee -15 käyrällä, joten mielelläni haluaisin että söisi.



jollen huomioi ja sylittele vaan teen pokkana muita hommia niin huutaa vaikka 3 tuntia putkeen (tämäkin kokeiltiin tällä viikolla), lopettaa kun pääsee syliin. käyn monesti vessassa lapsi sylissä, käsienpesun ajaksi lasken hänet lattialle huutamaan.



mitä mun pitää tehdä?

-20 on normaalin raja.



Sun pitää vierottaa lapsi.

hän on vasta 1vuotias, joten oikeasti ette ole vielä edes tutustuneet toisiinne :) voin luvata että hän ehtii muuttua vielä MONTA kertaa ja olla ihan mitä tahansa! missään nimessä 1vuotiasta ei kouluteta eikä karaista mihinkään, vaan annetaan hellyyttä ja turvaa, koska juuri ne auttavat myöhemmin sitten ponnistamaan irti ja itsenäisyyteen. karaisemista voi harkita lähempänä tarhaan viemistä ja silloinkin hyvin hellästi. lapsella on oikeus olla lähellä vanhempiaan. jostain syystä länsimaissa on menty siihen että lasten täytyy heti syntymästään lähtien kiihtyvässä tahdissa oppia pärjäämään ja takertuva lapsi on "huono"... pitää nukkua omassa huoneessa, istua kärryissä itsekseen ja mieluiten leikkiä rauhassa itsekseen puuhaillen. monissa kulttuureissahan lapset ovat parivuotiaiksi kantoliinoissa äidin sydämen vieressä, koko perhe nukkuu samassa huoneessa... jännä muuten että näissä usein köyhissä maissa kun on tutkittu ihmisten onnellisuutta niin he kokevat itsensä onnellisemmiksi kuin länsimaissa.

ja esikoinen oli ihan toisenlainen. ehdin jo luulla että olen tosi etevä ja hyvä kasvattaja kun esikoinen oli (ja on) niin reipas ja rohkea. häntäkin imetin aika pitkään eikä silti roikkunut mun puntissa.



kiitos kirjavinkistä, aion tutustua!



ap

Liisa keltikangas-Järvisen kirjoittama.



Jos tilanne on todella vaikea, ota yhteyttä perheneuvolaan. Mutta noin periaatteessa lapsi ei siitä reipastu vaikka kuinka käskis sen olemaan reippaampi! Se vaatii paljon enemmän työtä ja harjoittelua koska on sisäänrakennut toimintatapa.

Sun pitää vierottaa lapsi.

tykkäisin mielelläni imettää vielä. jotenkin.. no kun meisän päivät on toisinaan yhtä porua ja hulluilua niin se rauhallinen imetyksen hetki on niin luksusta. tuntuu helpottavalta kun on edes se yksi asia, jolla saan huudon ja itkeskelyn loppumaan. jos mä lopetan imetyksen siihen luottaen että juonittelu ja huuto loppuu, mutta se ei lopukaan niin mitäs hittoa sitten teen?

anoppikin vierestä seuraa tätä hommaa ja on sitä mieltä että imetys on lopetettava, että sitten lapsi oppii itsenäisemmäksi, mutta mä en oikein näe suoraa syy-yhteyttä siinä. vaikuttaako se todella niin?

ap

1 vuotias lapsi ei JUONITTELE, hän haluaa olla lähelläsi. tämä kausi on pahin koska sen ikäinen lapsi tajuaa olevansa erillinen ihminen ja se on pelottavaa.



1 vuotiaan ei tarvitse eikä tule olla ITSENÄINEN vaikka tuhat anoppia siitä pajattaisi.

3-vuotiaana laitoin päiväkerhoon ja sinne(kin) jääminen oli työn ja tuskan takana, mutta nyt kun on 4-vuotias, on uskomattoman reipas ja rohkea ja itsenäinen.



Tarvitsi sitten vissiin pidemmän hellyyden tankkausajan, jotta pääsi omilleen.

Jos 4 - 5-vuotias olisi noin takertuvainen, niin sitten jo vähän koulisin, mutta en nyt sentää 1-vuotiasta, joka on vielä melkein vauva. Mihin tämä maailma on menossa, kun edes vauvat ei saa olla takertuvaisia ja äitistään riippuvaisia, ihmettelen vain.

1 vuotias lapsi ei JUONITTELE, hän haluaa olla lähelläsi. tämä kausi on pahin koska sen ikäinen lapsi tajuaa olevansa erillinen ihminen ja se on pelottavaa.

1 vuotiaan ei tarvitse eikä tule olla ITSENÄINEN vaikka tuhat anoppia siitä pajattaisi.

jossain neuvolan 1-vuotis-esitteessäkin käytettiin juonittelu-sanaa, ja mun mielestä se on hupaisa ilmaus. itsenäisyydellä tarkoitan lähinnä sitä, että lapsi antaisi mun mennä vessaan rauhassa, en ole häntä siirtämässä omaan yksiöön tai edes omaan sänkyyn.

ulkona tämä lapsi on paljon reippaampi, leikkii hiekkalaatikolla ja menee liukumäessäkin ihan omin voimin jne. rappukäytävässäkin kulkee itse, mutta sitten kun ollaan asunnossa sisällä niin alkaa taas huuto ja puntissa roikkuminen.

ap

että yhtä av-mammaa rassaa kun pitää pissatakin lapsi sylissä.

Mihin tämä maailma on menossa, kun edes vauvat ei saa olla takertuvaisia ja äitistään riippuvaisia, ihmettelen vain.

omasta mielestäni annan tällekin lapselleni ihan reilusti läheisyyttä ja hellittelyä (siis imetän vielä, nyt kesällä meni ekan kerran rattaisiin kun on tähän saakka kannettu, nukkuu mun vieressä, syö sylissä, käy mun kanssa vessassa...)

ongelma on lähinnä siinä että mun mies on 3-vuorotyössä eli meidän arki rakentuu eri viikkoina eri tavoin, enkä voi esim. antaa kotitöiden välttämättä odottaa siihen saakka kun mies tulee töistä. perunoiden kuoriminen yms. alkaa olla tosi hankalaa kun kokoajan pitää roikottaa 8-kiloista mötkälettä sylissä (no voi ne perunat kuoria lattiallakin, tiedetään, ja joskus niin teenkin).

ap

Minulla on kaksi adoptiolasta, joilla on molemmilla ollut hervoton takertumisvaihe. Ergossa oli helppo pitää lasta koko ajan lähellä ja tehdä silti hommia.

olet äitinä yhtä vanha kuin vanhin lapsesi. oikeastaan sekään ei ole totta. lapsethan ovat hyvin erilaisia. nähtävästi esikoisenne ei ole käynyt kovinkaan vahvasti tuota riippuvaisuus vaihetta läpi, joten tietysti tilanne on teille uusi. lapsi tuskin on ollut vuotta riippuvainen, ensinhän hän on ollut sylivauva joten toki riippuvainen, varmaan välissä on ollut aavistuksen helpompikin kausi? koska juuri noin 9kk iästä jonnekin puolentoista joillain myöhempäänkin ikään lapset käyvät läpi vaihetta jossa ymmärtävät olevansa erillinen henkilö, eivät osa äitiään. se on lapselle pelottavaa tajuta että onkin tavallaan "yksin" "yksilö". toki tilanne on rassaava, muistan sen hyvin, mutta se kestää oman aikansa ja helpottaa kyllä. nyt kannattaa kotitöitä koittaa minimoida, koska mitään et voi asialle tehdä :) lapselle kannattaa rauhassa antaa läheisyyttä ja luottaa siihen, että omien hommien teko luonnistuu kyllä tulevaisuudessa. joissain asioissa et tietysti voi joustaa, esim ruokaa on tehtävä ja silloin laitat vaikka korvatulpat :)

Minulla on kaksi adoptiolasta, joilla on molemmilla ollut hervoton takertumisvaihe. Ergossa oli helppo pitää lasta koko ajan lähellä ja tehdä silti hommia.

mutta nyt en enää jaksa, koska lapsella on tapana tarttua minua naamaan ja tukkaan, tai sitten venkoilla ja kurkotella ympäriinsä. etupuolella siis kannoin, yritin selässä kantamista mutta se oli mielestäni oudon tuntuista.

nyt mulla on renkasliina ja kantopussi, niiden avulla kannan lonkalla jonkun verran, ja kieltämättä imurointi yms. sujuu aika kivasti niin. tiskaaminen ei luonnistu, koska lapsi kurkottelee astioita yms. ja lonkalla kantaessa toinen käsi on kuitenkin vähän blokattuna.

yksimielinen päätös lienee että mun pitää vaan pitää lapsi lähellä.

ap

Minunkin kuopukseni tarrautui kiinni ensi hetkestä, ei päästänyt irti äidistään. Nukkui sylissä, rintarepussa, kantoliinassa, muttei omassa sängyssään. Vuosikkaana roikkui lahkeessa, nukkui vain vieressä tai sylissä. Kävelemäänkin lähti myöhään, oli varmasti turvallisempaa katsella maailmaa äidin lahkeeseen tarrautuen.



Muistan hyvin, ettei aina ollut helppoa äidille. Mietin samoja kuin sinä, mutta intuitioni oli, että rohkeutta tulee vain, jos saa ensin tankattua riittävästi turvaa ja läheisyyttä.



Nyt olen tyytyväinen toimintatavastani. Lapsi rohkaistui joskus neljän-viiden vaiheilla, omaan sänkyynsä muutti nukkumaan vasta kuusi vuotiaana. Mutta koulua aloittelee nyt hyvin reipas, iloinen, liikunnallinen ja muutenkin lahjakas lapsi, jolle kaverit ovat tärkeitä. Hellyyttä ei voi antaa liikaa!!



Toki kannattaa keskustella neuvolassa asiasta, anoppia älä kuitenkaan kuuntele.

ei ihme jos on takertuvainen sen jälkeen

Tuossa iässä on muutenkin vaihe, jossa lapsi tarrautuu. Herkillä se korostuu.



Kyllä se joskus helpottaa. Oma roikkujani on jo 4-v ja aika oma-aloitteinen tyyppi nykyään.

Jos et ala puhua ja selittää asioita. Kerro mitä teet ja ei ole hätää, äiti tulee pian jne.



Ymmärrän että olosi on stressaantunut ja se heijastuu myös lapseen. Yritä rentoutua, lapsikin rentoutuu.



Minun tyttö vaatii katsekontaktia kun puhun tai hän puhuu muuten tuntuu ettei häntä kuunnella, olisiko teillä samaa.

1 v on vielä ihan vauva. Kyllä se aika tulee kun hän ei enää takerru. Jokin pelkotila hänellä on ja se ei parane sillä että hänet koulitaan reippaaksi, päinvastoin.



Mua ärsyttää anoppien ja omien äitien mustavalkoiset kommentit. Olen kuullut niitä ihan tarpeeksi omalta äidiltäni joka kaiken huipuksi oli itse huono kasvattaja.