Lue keskustelun säännöt.
"Nyt se on varmaan tv lupatarkastaja!" ja muita juttuja jotka eivät aukene nuoremmalle sukupolvelle
Jos ovikello soi emmekä odota ketään, vitsaillaan miehen kanssa että siellä on lupatarkastaja, telkka piiloon! Jälkikasvu ei ymmärrä.
Kommentit (1826)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laskut maksettiin (vielä 2000- luvulla) pankin maksuautomaatilla. Sitä ennen laskut vietiin kirjekuoressa pankkiin , jossa pankkineidit näpytteli ne pankin tietokoneelle.
Ja rahat nostettiin pankkinirjalla pankista. 80- luvulla tuli Pankkikortti ja pystyi nostamaan automaatista. Pankkikortilla maksettiin, niin oli semmoinen " höyläyslaite", ja piti allekirjoittaa se
Isä hankki aina kaikki uutuudet ja verkkopankki oli käytössä varmaan heti kun sellaisen sai. Mutta siitä pitikin aina sitten sanoa, että hän lähtee nyt pankkiin kun meni tietokoneelle. Perin isän vanhan NMT-puhelimen kun hän osti GSM:n. Puhelimessa oli se ylös nostettava antenni eikä se enää silloin pysynyt kunnolla ylhäällä vaan laskeutui puhelun aikana. Muistaakseni puhelimeen sai tallennettua numeroita, mutta ei nimettyä niitä mitenkään. Puhelin hävetti niin paljon, että jos se oli pakko ottaa mukaan kouluun, pidin sen piilossa repussa.
Oliskohan mun systerillä ollu NMT ja siihen sai vastaanottaa tekstiviestejä, mutta ei lähetettyä niitä
Mulla oli 90-luvulla NMT ja kyllä sen tekstiviesti toimi ihan molempiin suuntiin.
Operaattori oli Radiolinja.Tekstarit on puhtaasti GSM ominaisuus, eivätkä ole koskaan toimineet NMT:llä.
Radiolinjalla ei edes ole ollut NMT-puhelimia, NMT oli Telen monopoli.
Kyllä tekstarit toimi myös NMT-puhelimilla Suomessakin.
Se ei vain tullut kovin yleisesti tietoon, koska GSM löi itsensä voimalla läpi.
Tekstariominaisuus tuli NMT 450i puhelimiin, samoin saapuvan puhelun numeron näyttö. Pian tämän jälkeen koko NMT verkko ajettiin alas, tavallaan sen kehitys jäi kesken.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tekstiviesti
Viimeisiin malleihin tuli myös puheen salaus, toimiakseen tämä vaati, että salaus on sekä puhelimessa että tukiasemassa. Eihän se mikään kaksinen salaus ollut, mutta skannerimiehet olisi kyllä tippuneet linjoilta. Salaus ei tosin tainnut ehtiä Suomessa käyttöön ennen verkon alasajoa.
Tuossa on Nokia 650 NMT450i, samat valikot ja toiminnot kuin Nokian GSM puhelimissa tuohon aikaan.
Tekstiviestien käyttö NMT:ssä on sama asia, kuin soittaisi CD-levyjä gramofonilla, eli toimii vain valemuistoissa, sillä NMT oli analoginen järjestelmä ja GSM on digitaalinen järjestelmä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Brother kirjoituskone kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulussa oli valinnaisaineena konekirjoitus. Tytär ei ollut uskoa kun kuuli. Mä otin sen koska siitä ei tullut koskaan läksyjä.
Kun tietokoneiden tekstinkäsittelyohjelmat yleistyivät 1990-luvulla, niin monet kirjoituskoneella kirjoittaneet käyttivät vielä samalla tavalla voimaa niiden tietokoneen näppäimien painamiseen kuin mitä he olivat käyttäneet kirjoituskirjoituskoneella kirjoittaessa. Niissä sähkökirjoituskoneessa oli korjausnauhat, joilla pystyi korjaamaan yksittäisiä sanoja.
Tekstinkäsittelyohjelmat kuten WordPerfect ja Microsoft Office Word mahdollistivat mm. sen että lopputulos oli aina siisti kun sitä A4-arkki ei tarvinnut tulostaa ennen kuin oli täysin tyytyväinen tekstiin. Tosin jos on oppinut kirjoittamaan kymmensormijärjestelmällä, niin esimerkiksi a-kirjain painetaan vasemman käden pikkusormella eikä käytetään pelkästään kahta sormea.
Niiden esivaihe oli sähkökirjoituskone, jolla saattoi kirjoittaa tekstin ensin valmiiksi, tallentaa ja sitten tulostaa. Ensimmäisessä tietokoneessani oli Teko+ tekstinkäsittelyohjelma. Olihan se tehokasta, kun joku tuli työhuoneeseeni ja samaan aikaa sekä sähkökirjoituskone että tietokoneen tulostin oli tulostamassa.
Vierailija kirjoitti:
Pihatalkoot, joissakin paikoissa kutsutaan kökäksi. Meillä talkoissa talon asukkaat haravoivat, korjattiin aitaa jne. kerran vuodessa. Me lapset autettiin lähinnä pyörimällä niissä lehtikasoissa. Lapsille oli limpparia ja aikuisille kaljaa, tietysti lasipulloissa. Taloyhtiön saunassa oli erikseen naisten ja miesten vuorot.
Meillä on edelleen 1-2 kertaa vuodessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käteistä nostettiin pankkikirjalla pankin tiskiltä. Pankkineiti merkitsi mustekynällä käsin nostot ja talletukset. Oli jo edistystä kun saivat mikrofilmit ja kone merkkasi pankkikirjalle tarvittavat tiedot.
Eikä ollut palvelumaksuja.
Olin 60-luvulla ekassa vakipaikassa ja mulla oli shekkivihko, enkä käyttänyt yleensä käteistä kuin joskus kiskalla karkkia ostaessani.
Ihmettelin, miten monet aikuiset käyttivät aina käteistä.
T.mummeliKyllä menisi kiireisiltä jonottajilta hermot, jos nykyään vielä kirjoiteltaisiin shekkejä kassalla! Kai ne pystyi kirjoittamaan osittain valmiiksi, mutta en muista tätä varmasti. Meillä ei vaan ollut silloin niin kiire. Onko Jenkkilässä vieläkin shekit käytössä?
Jenkit käyttää sekkejä edelleen. En tiedä miten se käytännössä toimii, mutta automaatilla pystyi nostamaan rahaa (?) myös sekkitililtä
Onko kukaan aikoihin hyppinyt twistillä? Sillä kuminauhalla, jonka kaksi laittoi jalkojen ympäri (tai tuolin, tolpan tms.) ja yksi hyppi sen päälle, yritti temppuja ym.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tupakkaa sai ostaa 16-vuotiaana. En kuitenkaan polttanut.
Meillä oli yläasteella oikeen rakennettu röökipaikka näille laillisille tupakoitsiloille. "Poissa käytöstä" jo siinä vaiheessa kun itse aloitin yläasteen.
Kuullut myös että oli erityisesti nuorille suunnattua tupakkaa, makuna joku minttu-suklaa ja askissa 14 tai 16 röökiä.
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa on varmaan monta sellaista, jotka eivät ole olleet hammaslääkärin käsittelyssä siihen aikaan, kun pora oli poljettava ja imuja ei ollut (piti sylkeä siihen kuppiin). Ystäväni teini-ikäiselle lapselle oli uutta myös se, että joskus hampaita on paikattu amalgaamilla. Terveydenhoito on muutenkin kehittynyt niin nopeasti, ettei uskoisi, millä vempaimilla ihmisiä on tutkittu esim. 60 luvulla.
Mä järkytyin kun pari kaveria esitteli amalgamejaan 90-luvulta. Pikkupaikkakunnilla ei näemmä vielä silloin ollut muoveista kuultu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tupakkaa sai ostaa 16-vuotiaana. En kuitenkaan polttanut.
Meillä oli yläasteella oikeen rakennettu röökipaikka näille laillisille tupakoitsiloille. "Poissa käytöstä" jo siinä vaiheessa kun itse aloitin yläasteen.
Kuullut myös että oli erityisesti nuorille suunnattua tupakkaa, makuna joku minttu-suklaa ja askissa 14 tai 16 röökiä.
Tuollaista tupakkaa ei ollut ainakaan enää 80-luvun lopussa.
Vierailija kirjoitti:
Nuoriso ei lue historiaa. Eletään tätä päivää hällä väliä tyylillä.
Mitä niiden pitäis lukea? Kirjastosta hakea Arjen 1970-luvun historia ja jatko-osat 80- ja 90-luvuille? Milloin muuten 00 ilmestyy?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko kukaan aikoihin hyppinyt twistillä? Sillä kuminauhalla, jonka kaksi laittoi jalkojen ympäri (tai tuolin, tolpan tms.) ja yksi hyppi sen päälle, yritti temppuja ym.
Joskus leikittiin tuolla narulla niin että kaksi tyyppiä teki siitä sellaisen hämähäkinverkon josta muut yritti päästä läpi koskematta naruihin, vähän entrapment-tyyliin. On myös hämärä muistikuva että siitä twist-narusta olisi tehty jokin matala aita useamman tyypin toimesta mutta en muista ollenkaan mikä leikki oli kyseessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tupakkaa sai ostaa 16-vuotiaana. En kuitenkaan polttanut.
Meillä oli yläasteella oikeen rakennettu röökipaikka näille laillisille tupakoitsiloille. "Poissa käytöstä" jo siinä vaiheessa kun itse aloitin yläasteen.
Kuullut myös että oli erityisesti nuorille suunnattua tupakkaa, makuna joku minttu-suklaa ja askissa 14 tai 16 röökiä.Tuollaista tupakkaa ei ollut ainakaan enää 80-luvun lopussa.
Ainakin Marlborosta oli kymmenen tupakan "sippiaski" ja lähes kaikilla merkeillä Menthol -versiot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Veikkaanpa että omille lapsille saa pitkään selittää miten äidin lapsuudessa 20-vuotta sitten kuunneltiin kasetilta iltasatuja ja piip äänen jälkeen käännettiin kasetti ympäri että satu jatkui. Ja tosiaan kuunteluhan tapahtu radiosoittimella jossa oli patterit!
Vierailija kirjoitti:
Eikös se ollut niin, että pelkän TV:n omistamisen vuoksi ei tarvinnut maksaa lupaa. Eli jos TV oli vaikka pleikkarin näyttönä tai katsoi vain videoita niin lupaa ei tarvinnut. Mutta sen todistaminen, että ei katso tv-lähetyksiä saattoi olla vaikeaa. Varmaan antennnin puuttuminen riitti?
Ei muuten riitänyt, eikä riittänyt että pitäisi TV:tä kaapissa, vintillä, kellarissa tai autotallissa pihalla.
TV-lupa piti olla, jos "lähetyksen vastaanottamiseen tarvittava laite oli vähäisin toimin käyttöön otettavissa.", josta seurasi se, että laitteen piti olla jossain paljon kauempana josta sen hakemiseen kuluva aika ja vaiva ei olisi vähäinen. Käytännössä siis vaikkapa puolen tunnin ajomatkan päässä autolla, ei ehkä tarkastajan mielestä olisi ollut vähäinen vaiva.
Mökillä tai toisella asunnolla piti olla kanssa erillinen lupa, jos oli mahdollisuus, että siellä joku katsoo televisiota samaan aikaan. Eli siis, esim. avioparilla, piti olla koska heistä toinen voi katsoa mökillä kun yksi käyttää lupaa kotona. Yksinäisen ihmisen ei katsottu voivan siihen kyetä, joten hän pärjäsi yhdellä luvalla.
Moniko muuten muistaa vielä radioluvan?
Kävin postista lunastamasta radioluvan pienelle transistoriradiolle, jonka isä toi työmatkalta muistaakseni -69. En olisi uskaltanut ottaa radiota uimarannalle mukaan ilman lupaa, siitä olisi voinut tulla sakko, maksun lisäksi, jos siellä olisi tarkastaja käynyt eikä olisi ollut lupaa näyttää.
Radiolupa oli kertamaksu, ei vuosittain perittävä. Lupapaperi oli sellainen pieni valkoinen vanhan pahvisen ajokortin kokoinen lomake, jossa sitten omistajan ja radion tiedot sekä leimamerkki ja postin kassalla lyömä leima.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 1980 ja 2006 syntynyt tyttöni ei tykkää yhtään kun käytän ilmaisuja kuten venttaa ja revippä siitä. Kerran tyttö jätti minut keskellä HenkkaMaukkaa koska olin kuulemma niin nolo sanoessani tsiikaa näitä, huutelin sitten perään että Ada venttaa :D
Jos joku huutelis mulle että venttaa niin kyllä se mustakin vähän juntilta kuulostaisi. Nyt, ja olis kuulostanut aiemmin.
Ylipäätänsä perään huutelu kaupan poikki tuntuisi juntilta oli sana mikä hyvänsä. N88
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tupakkaa sai ostaa 16-vuotiaana. En kuitenkaan polttanut.
Meillä oli yläasteella oikeen rakennettu röökipaikka näille laillisille tupakoitsiloille. "Poissa käytöstä" jo siinä vaiheessa kun itse aloitin yläasteen.
Kuullut myös että oli erityisesti nuorille suunnattua tupakkaa, makuna joku minttu-suklaa ja askissa 14 tai 16 röökiä.Tuollaista tupakkaa ei ollut ainakaan enää 80-luvun lopussa.
Ysärillä oli Yo! -tupakkaa eli oikein värikkäitä graffittiaskeja joita kerättiin (niin en mä tupakkaa sen tupakan vuoksi osta vaan askin :) ku 16-vuotiaana sai ostaa. Ehdin itse poltella laillisesti kuukauden kun helmikuussa täytin 16, ja tupakkaikäraja nousi maaliskuussa (1995).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistatteko miten reteetä oli, kun cd-levykarusellit ilmestyivät? Kyllä oli paremmat bileet, kun pisteltiin shufflella eri levyjen biisejä sekalaisessa järjestyksessä.
Levyn vaihtuminen kesti vain 10 sekuntia. 😃
Mulls ei ollu karuselliä vaan CDt kiersi vähän niinku hississä. Olisin halunnut karusellin, mutta "hyvät merkit" ei myynyt niitä ja oli pakko olla parempi, ei mun vaan faijan mielestä. Kesätyörahoilla ostettiin siis 2400 markan kolmen CDn vaihtaja kahdella kasettipesällä. Cool
Vierailija kirjoitti:
Koko monisataoppilaisen yläaste-lukiokompleksissa oli yksi homppelipoika. Hänkin koitti vaivastaan eheytyä adventtiseurakunnan yhteydessä.
Noin isosta otannasta pitää olla useampia. Raukat eivät vain olleet tulleet kaapista
Vierailija kirjoitti:
Olin 80-luvun alussa Citymarketin kassalla ja siinä tosiaan pankkikortit höylättiin laittella, joka kopioi paperille sen kokokirjaimilla olevan tekstin kortista. Kassoilla oli myös lista pankkikorttien numeroista, jotka oli varastettu. Jos sellaisen kortin sai kiinni, sai muistaakseni jonkun kympin palkkion.
Luottokortit höylättiin samalla laitteella. Minulle kävi kerran läheltä piti Jyväskylässä asuessani Tammivuoren liikkeessä. Olin lähdössä työmatkalle Espanjaan ja olin kävin ostamassa lyhythihaista valkoisia paitoja pari, kun aiemmat alkoivat näyttää jo hieman kuluneelta, niin etten voinut ajatella olevani riittävän siisti iltatilaisuuksissa.
Ne korttihöylät oli aika raskaita käyttää ja myyjän piti käyttää hieman voimaa, jotta sai vedettyä telan yli ja takaisin. Usein niiden piti mankeloida useamman kerran, ennen kun kuluneesta paljon käytetystä kortista saatiin riittävä jälki kemiallisesti jäljentävään paperiin kaupan ja asiakkaan kopioon. Kauppa otti sen päällimmäisen, johon kuitattiin allekirjoituksella ja maksaja sai alemman jäljennöksen maksusta tositteeksi. Kuitti sitten vielä erikseen, eihän siitä maksutositteesta nähnyt mitä oli ostettu.
Mutta niitä paitoja maksaessa, myyjä veti telaa yli ja jostain syystä kortti oli liikahtanut paikalta siellä maksulomakkeen alla ja korttiin tuli selvä vekki kuin sitä olisi taitettu. Se tarkoitti, että kortti oli siitä lähtien käyttökelvoton eikä enää voimassa. Myyjä oli todella pahoillaan ja myymäläpäälikkökin tuli siihen tapahtunutta pahoittelemaan. Eihän myyjä sitä tietenkään tahallaan tehnyt, puhdas vahinko hänelle sattui.
Minä yritin vain kiirehtiä, että hoidetaan tämä maksu nyt kiireesti, minun täytyy vielä ehtiä pankkiin nostamaan käteistä ja matkashekkejä, koska en voi lähteä reissuun. Kello oli jo niin paljon, että aikaa ei ollut hukattavaksi. Pankit meni kiinni viideltä ja kello oli jo hieman yli neljän. Minun piti lähteä reissuun kentälle aikaisin ennen pankkien avautumista.
Sain pankista nostettua markkoja, hieman pesetoja ja matkashekkejä, silloin se vielä onnistui ilman etukäteistilausta. Sitten kiirehdin kotiin soittamaan luottokunnalle kertomaan tapahtumasta, he lupasivat lähettää uuden kortin kirjattuna minulle reissuun perille kun kerroin missä hotellissa majoituimme. Minulle oli sitten jätetty viesti hotellin respaan ja kävin paikallisessa pankissa hakemassa kortin tiskiltä. Tutkivat passia kyllä tarkkaan minulta ja mukana olleelta kollegalta, että varmasti antavat kortin oikealle henkilölle.
Tuon kortin särkyminen opetti minulle, että aina pitää olla kaksi kansainvälistä maksuvälinettä kun matkustaa, yhteen ei voi luottaa. Yksi voi vahingoittua, hukkua, tulla varastetuksi tai vaikka mitä voi sattua. Aina kaksi korttia käytössä. Kotimaassa pelkästään pärjää yhdelläkin siihen kun saa uuden, jos ymmärtää pitää hieman käteisvaroja jemmassa, mutta reissussa varsinkin ulkomailla tulee helposti isoja ongelmia jos ja kun maksaminen ei onnistu.
Eddie "the Eagle" Edwards
Benny Hill