Olen ansassa liitossani enkä voi erota koska ei ole varaa elämiseen

Jos et voi lähteä, se tarkoittaa, että luksus on sinulle vapautta tärkeämpää. Sen takiahan olet yhä liitossa. Vain sinä tiedät, kumpi on pienempi paha: liitto rahan vuoksi, vai köyhyys vapauden vuoksi.

Minä myös, eroaisin ellei elintaso romahtaisi.

Minä olin ihan samassa tilanteessa pari vuotta sitten. Lähdin lasten kanssa silti pois, en olisi jaksanut semmoista elämää. Tottakai olen saanut karsia paljon menoista, mutta ruokaa on ja vaatteet päälle. Mielummin elän tiukemmalla budjetilla ja olen onnellinen kuin rikas ja onneton

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ok. Olen eronnut, työtön ja asun vuokrayksiössä. Olen onnellinen.

Et siis elätä itseäsi. Itse haluaisin kyllä kustantaa elämiseni.

Ethän sinä nytkään elätä täysin itseäsi jos riippuvainen liiton elättäjästä

Ala ottaa selvää erilaisista tuista. Ensimmäiseksi pyri hoitavan lääkärisi puheille ja pyydä häntä tekemään osa-aikaeläkepaperit, jotka toimitat Kelaan. Kelasta otat selvää, mitä tukia sinulle kuuluu (toimeentulotuki, asumistuki ja mahdollisesti tuo osa-aikaeläke). Unohda ylpeytesi. Sinä olet maksanut veroja, joten sinulla on ihan samanlainen oikeus tukiin kuin muillakin, jopa niillä, jotka eivät ole koskaan veroja maksaneet. Ja jos et jaksa käydä ollenkaan jatkossa töissä,hanki eläkepaperit.

Kokeile Espoota, jos löytyy edullisempi asunto tai muu paikkakunta? Mistä paikkakunnasta pidät? Itse Helsinki lienee kallein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässäpä sinulle toimintasuunnitelma kun et näköjään itse osaa:

Asunto kaupungilta, mahd. Pieni ja halpa ja lähellä työpaikkaa. Ota lapsi samalle hakemukselle vaikka hakisit yksiötä. (Lapsen kanssa muuttavat menevät jonon ohi) Lukiolainen voi sen jälkeen hakea omaa opiskelija asuntoa.

Käyt töissä la, su, ma. Pyri tekemään la iltaa/yötä, sunnuntaina mahd. Pitkä päivä ja ma vaikka lyhyt iltavuoro. Näin saat enemmän rahaa kun teet tuplapalkalla mahd. Paljon tunteja. Onnistuu hyvin pk-seudulla vaikka ihan keikkaa tekemällä.

Hae tukia jos palkka ei riitä asumiseen ja laskuihin.

Hae ma-pe päivinä ruokajaosta ruokaa. Esim. Mullypuro ja Hursti. Niistä saat niin paljon ruokaa että säästät n. 300e/kk ruokakuluissa. Eväät töihin.

Vaatteet osta uffilta 8-1e päiviltä. Harrasta kaikkea ilmaista kuten pyöräilyä leipäjonoon ja kirjasto. Hki on myös paljon ilmaisia kulttuuri tapahtumia. Kesällä uintia luonnon vesissä ja ilmaiskonsertteja. Talvella voi käydä vaikka uimassa hallissa ja kaupungin halvoilla saleilla.

Unohdit lisätä että hae timantteja afrikasta keksiviikkoisin  ja öljyä kaliforniasta ämpärillä torstaisin.

kai tiedät että "hoitsuille töitä kaikkialla"-jutut on loppuneet jo 15 vuotta sitten ,todellisuus ihan muuta.

ja pätkätyöt ja papereiden lähettely tukia varten ,ja ne parin kk viivästymiset rahoissa yms.

Laiskojen verukkeita. Hoitajalle on aina töitä ja ainakaan minulla ei tuet ole viivästyneet. Huolehtii vaan itse aktiivisesti asioistaan.

Vaikka teillä on avioehto, niin se kumoutuu osittain pitkässä liitossa ja saat osan omaisuudesta. Mene oikeusaputoimistoon kysymään neuvoja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ok. Olen eronnut, työtön ja asun vuokrayksiössä. Olen onnellinen.

Et siis elätä itseäsi. Itse haluaisin kyllä kustantaa elämiseni.

Öh... Etkö juuri sanonut, ettet voi erota, koska et itse voi elättää itseäsi? Sivistyneessä länsimaassa ei kenenkään tarvitse jäädä onnettomaan liittoon pelkän toimeentulon takia.

Jos liitto vasta "alkaa olemaan iensä päässä", niin ehditte tehdä vielä paljon sen eteen!

Terapiaa ja uuteen nousuun, kärsivällisyyttä ja rakkautta toivottelen teille <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ok. Olen eronnut, työtön ja asun vuokrayksiössä. Olen onnellinen.

Et siis elätä itseäsi. Itse haluaisin kyllä kustantaa elämiseni.

Kuka niin sanoi? Voihan se olla vaikka sijoittaja tai lottovoittaja tai vaikka perinnön saanut työtön. Kuka sanoi että ei elätä itseään?

PS. Työttömätkin käy töissä. Usein pätkätöissä tai osa-aikaisesti.

Tuntuu ettei moni ymmärrä kuinka aivokasvain voi vaikuttaa ihmisen ajattelutaitoihin. Mekaanista työtä voi tehdä mutta sekin rasittaa niin että ei pysty tekemään sitä täysipäiväisesti. Voi ajatella että aivokasvaimen omaavalle joku kaupassa käyttikin on samanlainen henkinen ponnistus kuin toiselle sisäänpääsykokeeseen opiskelu ja itse koetilanne. Aivomme toimivat ison osan huomaamattamme autopilotilla, emme mieti ”ja nyt katson että mitä jääkaapissa on, jos siellä ei ole xyz menen kauppaan, se kauppa sijaitsee siellä ja täällä, sinne kannattaa siis mennä kävellen/autolla/bussilla, kaupassa muistan ottaa korin, leivät löytyvät hyllyyn xyz luota, sitten muistan katsoa listasta että tuli kaikki ostettua, kassat löytyvät tuolta, muistan että otan kassalta muovikassin ellen ole ottanut kotoa sitä mukaan”. Jne jne. On lukuisia asioita joita teemme huomaamatta mutta jotka aivovammaisiksi henkilön pitää miettiä ja pohtia erikseen. Aivan kuin täysin uudelleen joka kerran. Minkään vähääkään monimutkaisemman tekeminen ei onnistu.

Ja sitten ap:lle sanotaan: nyt heti huomenna haet tukea. Sen hakeminen on ap:lle luultavasti yhtä hepreaa kuin jos olisi sanottu 35v sitten 1984 jostain ”no mee Googleen ja tsekkaa sieltä”. Mikä Google? Miten sinne mennään? Onko se kaukana? Tarviiko bussia sinne pääsyyn? Miten sieltä tsekataan mitään? Maksaako se kysyminen erikseen jotain? Ei ap luultavasti tosiaan vaan ymmärrä miten hoitaa näitä asioita eikä hänellä ole henkistä kapasiteettia siihen vaan hän tarvitsee ihan kädestä pitäen apua.

Toinen asia mikä pisti silmään on että ap sanoi miehensä olleen iso johtaja. Tarkoittanee jotain yli 10000e/kk palkkaa. Silloin ei ole pahemmin joutunut tosiaan miettimään mitään apuja yhteiskunnalta. Joten asiat ovat jääneet selvittämättä jo senkin takia varsinkin kun oma henkinen kapasiteetti on aivokasvaimen takia huono.

Joku jo ihanasti kirjoitti ap:lle että ap sinun pitää soittaa jonnekin sosiaaliviranomaisille ja kertoa olevasi eroamassa jne jne että tarvitset apua. Tämä onkin varmaan se ainoa millä ap pääsisi eteenpäin. Mutta luulen että tämäkään ei vielä riitä ap:lle vaan hänelle pitäisi antaa ohjeet luokkaa:

Soita maanantaina aamulla klo 9 numeroon xyz josta vastaa sellainen ja sellainen virkailija. Kerro hänelle, x, y, z, ä, å. Kerro että sinulla on aivokasvain etkä pysty ymmärtämään näiden asioiden hoitoa itse. Pyydä että voisit tavata jonkun joka auttaa sinua kädestä pitäen x, y, z hakemusten teossa ja neuvoo sinut eteenpäin.

Ei kaikilla ole samanlaiset henkiset valmiudet. Joillain jaksaminen ja ymmärrys on heikkoa. Eivät he ole naurun ja pilkan tai ivan arvoisia vaan heitä tulisi kädestä pitäen auttaa.

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu ettei moni ymmärrä kuinka aivokasvain voi vaikuttaa ihmisen ajattelutaitoihin. Mekaanista työtä voi tehdä mutta sekin rasittaa niin että ei pysty tekemään sitä täysipäiväisesti. Voi ajatella että aivokasvaimen omaavalle joku kaupassa käyttikin on samanlainen henkinen ponnistus kuin toiselle sisäänpääsykokeeseen opiskelu ja itse koetilanne. Aivomme toimivat ison osan huomaamattamme autopilotilla, emme mieti ”ja nyt katson että mitä jääkaapissa on, jos siellä ei ole xyz menen kauppaan, se kauppa sijaitsee siellä ja täällä, sinne kannattaa siis mennä kävellen/autolla/bussilla, kaupassa muistan ottaa korin, leivät löytyvät hyllyyn xyz luota, sitten muistan katsoa listasta että tuli kaikki ostettua, kassat löytyvät tuolta, muistan että otan kassalta muovikassin ellen ole ottanut kotoa sitä mukaan”. Jne jne. On lukuisia asioita joita teemme huomaamatta mutta jotka aivovammaisiksi henkilön pitää miettiä ja pohtia erikseen. Aivan kuin täysin uudelleen joka kerran. Minkään vähääkään monimutkaisemman tekeminen ei onnistu.

Ja sitten ap:lle sanotaan: nyt heti huomenna haet tukea. Sen hakeminen on ap:lle luultavasti yhtä hepreaa kuin jos olisi sanottu 35v sitten 1984 jostain ”no mee Googleen ja tsekkaa sieltä”. Mikä Google? Miten sinne mennään? Onko se kaukana? Tarviiko bussia sinne pääsyyn? Miten sieltä tsekataan mitään? Maksaako se kysyminen erikseen jotain? Ei ap luultavasti tosiaan vaan ymmärrä miten hoitaa näitä asioita eikä hänellä ole henkistä kapasiteettia siihen vaan hän tarvitsee ihan kädestä pitäen apua.

Toinen asia mikä pisti silmään on että ap sanoi miehensä olleen iso johtaja. Tarkoittanee jotain yli 10000e/kk palkkaa. Silloin ei ole pahemmin joutunut tosiaan miettimään mitään apuja yhteiskunnalta. Joten asiat ovat jääneet selvittämättä jo senkin takia varsinkin kun oma henkinen kapasiteetti on aivokasvaimen takia huono.

Joku jo ihanasti kirjoitti ap:lle että ap sinun pitää soittaa jonnekin sosiaaliviranomaisille ja kertoa olevasi eroamassa jne jne että tarvitset apua. Tämä onkin varmaan se ainoa millä ap pääsisi eteenpäin. Mutta luulen että tämäkään ei vielä riitä ap:lle vaan hänelle pitäisi antaa ohjeet luokkaa:

Soita maanantaina aamulla klo 9 numeroon xyz josta vastaa sellainen ja sellainen virkailija. Kerro hänelle, x, y, z, ä, å. Kerro että sinulla on aivokasvain etkä pysty ymmärtämään näiden asioiden hoitoa itse. Pyydä että voisit tavata jonkun joka auttaa sinua kädestä pitäen x, y, z hakemusten teossa ja neuvoo sinut eteenpäin.

Ei kaikilla ole samanlaiset henkiset valmiudet. Joillain jaksaminen ja ymmärrys on heikkoa. Eivät he ole naurun ja pilkan tai ivan arvoisia vaan heitä tulisi kädestä pitäen auttaa.

No tuossa vaiheessa sitten ei ole enää kyse rahan puutteesta tai parisuhteesta, vaan edelleen siitä elämänhallinnan puutteesta, jonka olen jo pariinkin kertaa tässä ketjussa maininnut. Ja taisinpas mainita holhoojankin. Ei se meidän keskustelijoiden vika ole, jos ap ei halua hakea Kelan tukia, koska haluaa elättää itsensä. Hän ihan itse niin sanoi. Vaikka olisi millainen aivovamma, ei se oikeuta ylimielisyyteen ja avun halveksuntaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu ettei moni ymmärrä kuinka aivokasvain voi vaikuttaa ihmisen ajattelutaitoihin. Mekaanista työtä voi tehdä mutta sekin rasittaa niin että ei pysty tekemään sitä täysipäiväisesti. Voi ajatella että aivokasvaimen omaavalle joku kaupassa käyttikin on samanlainen henkinen ponnistus kuin toiselle sisäänpääsykokeeseen opiskelu ja itse koetilanne. Aivomme toimivat ison osan huomaamattamme autopilotilla, emme mieti ”ja nyt katson että mitä jääkaapissa on, jos siellä ei ole xyz menen kauppaan, se kauppa sijaitsee siellä ja täällä, sinne kannattaa siis mennä kävellen/autolla/bussilla, kaupassa muistan ottaa korin, leivät löytyvät hyllyyn xyz luota, sitten muistan katsoa listasta että tuli kaikki ostettua, kassat löytyvät tuolta, muistan että otan kassalta muovikassin ellen ole ottanut kotoa sitä mukaan”. Jne jne. On lukuisia asioita joita teemme huomaamatta mutta jotka aivovammaisiksi henkilön pitää miettiä ja pohtia erikseen. Aivan kuin täysin uudelleen joka kerran. Minkään vähääkään monimutkaisemman tekeminen ei onnistu.

Ja sitten ap:lle sanotaan: nyt heti huomenna haet tukea. Sen hakeminen on ap:lle luultavasti yhtä hepreaa kuin jos olisi sanottu 35v sitten 1984 jostain ”no mee Googleen ja tsekkaa sieltä”. Mikä Google? Miten sinne mennään? Onko se kaukana? Tarviiko bussia sinne pääsyyn? Miten sieltä tsekataan mitään? Maksaako se kysyminen erikseen jotain? Ei ap luultavasti tosiaan vaan ymmärrä miten hoitaa näitä asioita eikä hänellä ole henkistä kapasiteettia siihen vaan hän tarvitsee ihan kädestä pitäen apua.

Toinen asia mikä pisti silmään on että ap sanoi miehensä olleen iso johtaja. Tarkoittanee jotain yli 10000e/kk palkkaa. Silloin ei ole pahemmin joutunut tosiaan miettimään mitään apuja yhteiskunnalta. Joten asiat ovat jääneet selvittämättä jo senkin takia varsinkin kun oma henkinen kapasiteetti on aivokasvaimen takia huono.

Joku jo ihanasti kirjoitti ap:lle että ap sinun pitää soittaa jonnekin sosiaaliviranomaisille ja kertoa olevasi eroamassa jne jne että tarvitset apua. Tämä onkin varmaan se ainoa millä ap pääsisi eteenpäin. Mutta luulen että tämäkään ei vielä riitä ap:lle vaan hänelle pitäisi antaa ohjeet luokkaa:

Soita maanantaina aamulla klo 9 numeroon xyz josta vastaa sellainen ja sellainen virkailija. Kerro hänelle, x, y, z, ä, å. Kerro että sinulla on aivokasvain etkä pysty ymmärtämään näiden asioiden hoitoa itse. Pyydä että voisit tavata jonkun joka auttaa sinua kädestä pitäen x, y, z hakemusten teossa ja neuvoo sinut eteenpäin.

Ei kaikilla ole samanlaiset henkiset valmiudet. Joillain jaksaminen ja ymmärrys on heikkoa. Eivät he ole naurun ja pilkan tai ivan arvoisia vaan heitä tulisi kädestä pitäen auttaa.

No tuossa vaiheessa sitten ei ole enää kyse rahan puutteesta tai parisuhteesta, vaan edelleen siitä elämänhallinnan puutteesta, jonka olen jo pariinkin kertaa tässä ketjussa maininnut. Ja taisinpas mainita holhoojankin. Ei se meidän keskustelijoiden vika ole, jos ap ei halua hakea Kelan tukia, koska haluaa elättää itsensä. Hän ihan itse niin sanoi. Vaikka olisi millainen aivovamma, ei se oikeuta ylimielisyyteen ja avun halveksuntaan. 

Ei ap ole ylimielinen ja apua halveksiva. Et yhäkään ymmärrä mistä on kyse. Ap ei oikeasti ymmärrä mitä tämä apu käytännössä on jota voisi hakea ja miten hakea sitä.

Voi hyvin olla että hän tarvitsisi virallisen asioiden hoitajan itselleen. Tähän asti tuo on epävirallisesti ollut hänen miehensä jonka ”siipien alla” ap on voinut pärjätä jotenkuten vaikka aivokapasiteetti onkin pieni.

Se ettei ymmärrä ei ole ylimielisyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu ettei moni ymmärrä kuinka aivokasvain voi vaikuttaa ihmisen ajattelutaitoihin. Mekaanista työtä voi tehdä mutta sekin rasittaa niin että ei pysty tekemään sitä täysipäiväisesti. Voi ajatella että aivokasvaimen omaavalle joku kaupassa käyttikin on samanlainen henkinen ponnistus kuin toiselle sisäänpääsykokeeseen opiskelu ja itse koetilanne. Aivomme toimivat ison osan huomaamattamme autopilotilla, emme mieti ”ja nyt katson että mitä jääkaapissa on, jos siellä ei ole xyz menen kauppaan, se kauppa sijaitsee siellä ja täällä, sinne kannattaa siis mennä kävellen/autolla/bussilla, kaupassa muistan ottaa korin, leivät löytyvät hyllyyn xyz luota, sitten muistan katsoa listasta että tuli kaikki ostettua, kassat löytyvät tuolta, muistan että otan kassalta muovikassin ellen ole ottanut kotoa sitä mukaan”. Jne jne. On lukuisia asioita joita teemme huomaamatta mutta jotka aivovammaisiksi henkilön pitää miettiä ja pohtia erikseen. Aivan kuin täysin uudelleen joka kerran. Minkään vähääkään monimutkaisemman tekeminen ei onnistu.

Ja sitten ap:lle sanotaan: nyt heti huomenna haet tukea. Sen hakeminen on ap:lle luultavasti yhtä hepreaa kuin jos olisi sanottu 35v sitten 1984 jostain ”no mee Googleen ja tsekkaa sieltä”. Mikä Google? Miten sinne mennään? Onko se kaukana? Tarviiko bussia sinne pääsyyn? Miten sieltä tsekataan mitään? Maksaako se kysyminen erikseen jotain? Ei ap luultavasti tosiaan vaan ymmärrä miten hoitaa näitä asioita eikä hänellä ole henkistä kapasiteettia siihen vaan hän tarvitsee ihan kädestä pitäen apua.

Toinen asia mikä pisti silmään on että ap sanoi miehensä olleen iso johtaja. Tarkoittanee jotain yli 10000e/kk palkkaa. Silloin ei ole pahemmin joutunut tosiaan miettimään mitään apuja yhteiskunnalta. Joten asiat ovat jääneet selvittämättä jo senkin takia varsinkin kun oma henkinen kapasiteetti on aivokasvaimen takia huono.

Joku jo ihanasti kirjoitti ap:lle että ap sinun pitää soittaa jonnekin sosiaaliviranomaisille ja kertoa olevasi eroamassa jne jne että tarvitset apua. Tämä onkin varmaan se ainoa millä ap pääsisi eteenpäin. Mutta luulen että tämäkään ei vielä riitä ap:lle vaan hänelle pitäisi antaa ohjeet luokkaa:

Soita maanantaina aamulla klo 9 numeroon xyz josta vastaa sellainen ja sellainen virkailija. Kerro hänelle, x, y, z, ä, å. Kerro että sinulla on aivokasvain etkä pysty ymmärtämään näiden asioiden hoitoa itse. Pyydä että voisit tavata jonkun joka auttaa sinua kädestä pitäen x, y, z hakemusten teossa ja neuvoo sinut eteenpäin.

Ei kaikilla ole samanlaiset henkiset valmiudet. Joillain jaksaminen ja ymmärrys on heikkoa. Eivät he ole naurun ja pilkan tai ivan arvoisia vaan heitä tulisi kädestä pitäen auttaa.

No tuossa vaiheessa sitten ei ole enää kyse rahan puutteesta tai parisuhteesta, vaan edelleen siitä elämänhallinnan puutteesta, jonka olen jo pariinkin kertaa tässä ketjussa maininnut. Ja taisinpas mainita holhoojankin. Ei se meidän keskustelijoiden vika ole, jos ap ei halua hakea Kelan tukia, koska haluaa elättää itsensä. Hän ihan itse niin sanoi. Vaikka olisi millainen aivovamma, ei se oikeuta ylimielisyyteen ja avun halveksuntaan. 

Ei ap ole ylimielinen ja apua halveksiva. Et yhäkään ymmärrä mistä on kyse. Ap ei oikeasti ymmärrä mitä tämä apu käytännössä on jota voisi hakea ja miten hakea sitä.

Voi hyvin olla että hän tarvitsisi virallisen asioiden hoitajan itselleen. Tähän asti tuo on epävirallisesti ollut hänen miehensä jonka ”siipien alla” ap on voinut pärjätä jotenkuten vaikka aivokapasiteetti onkin pieni.

Se ettei ymmärrä ei ole ylimielisyyttä.

Juuri näin. Se ettei ymmärrä miten voi saada apua ei ole ylimielisyyttä. Se ettei ymmärrä selitystenkään jälkeen ei myöskään ole ylimielisyyttä tai halveksuntaa niitä kohtaan jotka koittavat selittää. Se on yhä ymmärtämättömyyttä.

Toki jos on elänyt kuplassa jossa kaikki ovat älykkäitä eikä ole sattunut heikkolahjaisia vastaan voi olla vaikea ymmärtää ettei joku ilkeyttään ole ymmärtämättä. Hän ei vaan ymmärrä, oikeasti.

Minua huolettaa eniten, ettei ap vaikuta välittävän miten lasta todella vahingoittaa jatkuva mitätöinti ja vähättely. Ymmärtää sen, että se on väärin, mutta ei tarpeeksi, koska on antanut sen jatkua. Se että jokaisen kerran vain kieltää sen, on sama kuin antaisi aina anteeksi pahantekijälle, eli antaa kuitenkin pahan jatkua. Ukko on aina ollut empatiakyvytön ja ap herää vasta nyt, tosin pääasiassa ajatellen vain itseään.

Avioliitosta ei saa erota. Vai onko miehesi pettänyt eli tehnyt aviorikoksen? Siinä tapauksessa se sallitaan.

Avioliitto on lupaus itselle, puolisolle ja Jumalalle. Kai ymmärrät, että rikot kaikkia vastaan, jos eroat? Olen tehnyt lupauksesi niin teethän nyt kaikkesi sen eteen, että liitto palautuu raiteilleen. Varsinkin jos teillä on lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ok. Olen eronnut, työtön ja asun vuokrayksiössä. Olen onnellinen.

Et siis elätä itseäsi. Itse haluaisin kyllä kustantaa elämiseni.

Toiset elää yhteiskunnan ja toiset miehensä rahoilla :)

Voit sairauteni perusteella hakea osatyökyvyttömyyseläkettä ja tehdä virallisesti vain puolta työaikaa. On puolet laskennallisesti täydestä eläkkeestä.

osassa kommentteja  on hyviä neuvoja, osa kiusaamista. mutta vielä yksi näkökulma puuttuu. Mies on parantumaton narsisti, näitä on paljon miesjohtajissa, ja yleensä tuollainen ilkeys, jopa omaa lasta kohtaan, vain pahentuu kun tuontyyppinen työnarkomaani jää/joutuu eläkkeellä. Tuollainen ihmistyyppi, jolla ei ole ystäviä, harrastuksia, kiinnostuksen kohteita , sosiaalista elämää, ei mitään muuta kuin työn kautta saavutettu arvostus,  ei osaa muuta kuin projisoida oman suunnattoman pahanolonsa läheisiinsä. Eivät tällaiset tyypit lähde mihinkään parisuhdeterapiohin, ne muhinoivat omissa liemissään tai ampuvat itsensä. Pari/perhesuhteissa nämä ovat tuhoisia ja parantumattomia. Ainoan hyvän neuvon tiedän, että pelasta itsesi ja lapsesi kun vielä voit. Älä hätiköi, ota selvää täälläkin annetuista neuvoista ja suunnittele "pakeneminen" harkitusti. Tällaiset tyypit eivät nöyrry eivätkä anna periksi. Vaikka voisivat huonostikin , eivät myönnä. Näitä tapauksia on lehdet, kirjat ja elokuvat täynnänsä. Itse olen läpikäynyt ja selvinnyt,kiitos oman terveen kasvu-alustan, mutta  vanhana viisaana naisena sanon nuorille ja kauniille naisille, että kavahtakaa sellaista puolisoehdokasta joka on kaikinpuolin täydellinen, komea, menestynyt elämässään, mutta ei yhtään todellista hyvää ystävää, ei yhtään pitkää ihmissuhdetta, välit omaan perheeseen huonot, kovat arvot ja empatiakyvyttömyys. Ei mikään kaunis sisustus ole sen arvoinen.