Pohdintaa ja vuodatusta
Olen siis uusi täällä ja vauvat vasta suunnitelmissa hamassa tulevaisuudessa, mutta pääätin nyt kuitenkin kirjoittaa hieman ajatuksia selvemmäksi.
Olen 21 vuotias nainen, ja tuo samanikäinen mies on kulkenut mukana kolme vuotta, neljäs lähti toukokuussa käyntiin, kihloissa juhannuksesta 04 ja samana syksynä muutettiin samankaton alle. Naimiiin pitäisi mennä kolmen vuoden sisällä, kiirettä ei kuitenkaan ole.
Itselleni on iskenyt mieletön vauvakuume(tai oikeastaan ollut vaihtelevasti jo parisen vuotta), samoin mies katselee lasten perään, ja tulee muutenkin lasten kanssa toimeen.
Itselläni " nuoruus" oli ja meni ilman sen suurimpia sekoiluita, eikä kyllä vieläkään ole mitään kiinnostusta lähteä baariin tai bilettämään. Eikä tosin miestäkään kovemmin juhliminen kiinnosta.(tässä vaiheessa kuvittelette meidän olevan tooooodella tylsiä). Eli kuvittelisin olevani ihan hyvä äiti .(enkä nyt yleistä, että kaikkien pitäisi istua kotosalla).
Mutta järki/muut ihmiset sanovat EI vauvalle, koska:
*joku kumma " näkymätön" määritelmä siitä, että olemme molemmat hyvän perheen lapsia estää hankkimasta lapsia nuorena. Pilaamme elämämme.
*Miehen sisarukset ovat reilusti vanhempia kuin hän ja kaikki tietysti olettavat, että he saavat lapsen ennen meitä.
*Itse valmistun 07 keväällä, minkä jälkeen olisi oiva tilaisuus mennä joksikinaikaa töihin tienaamaan pesämunaa perheen perustamista varten. Mutta valitettavasti EN valmistu korkeakoulusta(kaikki äidithän on mukamas maistereita).
*Mitä muut sanovat?! Vaativatko keskeytystä? Häpeävätkö meitä? Itse en pystyisi kuvittelemaan, että oma isäni kertoisi työpaikallaan tulleensa papaksi ylpeänä....(kotona vauva olisi papan kullanmuru) tai saatika miehen suku(enhän ole käynyt sitä korkeakoulua). Tosin muiden mielipiteitä ei pitäisi ajatella, mutta, mutta....
*meidän kahta kissaakin jo päivitellään, saatika miten päiviteltäisiin lasta.
*ja ihan realistinen peruste on RAHA. Itse voi tinkiä ruuasta ja vaatteista, mutta lapsi ei.
Tiedän, että koko viestissä ei ole mitään järkeä, mutta kunhan kirjoitin asioita ylös.
Kommentit (6)
Samaa mäkin oon miettinyt! Ikää mulla on 21, miehellä 20.
Mä haluaisin ihan älyttömästo lasta jo (pillereitä syön) mies vielä toppuuttelee tässä asiassa... kyllä sekin pitää lapsista ja varmasti haluaa, mutta ei ihan vielä, kun nuoria ollaan.
Mäkin joskus ajattelen et toisaala kivaa olla kahdestaan nyt kun ei ole vielä lapsia. mutta toisaalta mulla on niin kamala kuume että ei voi kuvaillakkaan... eikä kauheesti auta kun tuttavat/sukulaiset saa vauvoja...
Ihana kuulla, että on samanikäisiä ihmisiä, jotka tasapainottelevat asioiden välillä. Itse kirjoitin tuon alkuperäisen viestin hieman tuohtuneena, mutta samoja asioita edelleen pohdin.
Tosiaankin, tänään tuli pääsykokeiden tulokset...jäi neljä(4) pistettä, että olisin päässyt sisään tiedekuntaan.*kiroaa*. Se saattaa olla jopa hyvä juttu, sillä ei ole ainakaan opiskeluja estämässä lasten saamista. Töihin aion kyllä heti mennä,(tosin oman alan paikkoja tuskin on) kun valmistun keväästä yo-pohjaiselta linjalta ammattiin. Pettynyt olen kyllä hieman itseeni.
Miehessä olen huomannut kummallisen piirteen. Muiden lapset ovat niiiiiin ihania, mutta kun mahdollinen oma lapsi tulee puheeksi, se ei ole enää niin ihana. Tosin todella ymmärrettävää. Enkä aiokkaan painostaa miestä, koska en ole itsekkään varma, mitä oikeasti haluan tulevaisuudessa tehdä.
Mutta sen olen vakaasti päättänyt, että jos nyt tapahtuisi vahinko, en tekisi aborttia, antaisi adoptoitavaksi(kirpaiseekin ajatus molemmista) tai muuta peruuttamatonta vaikka mies niin haluaisi järkevyyssyistä. Silläkin uhalla, että suhteemme lasta kestäisi. Tulisin myöhemmin sitä kuitenkin katumaan.
Tutustuin nykyiseen mieheeni, kun olin 16-vuotias, mies pari vuotta vanhempi ja kun täytin 18, muutettiin yhteen ja kukaan minun sukulaisista ei sitä hyväksynyt (äitini kommentti " kato sitte ettet tuu raskaaksi" ). Sitten mentiin kihloihin eikä juuri onnitteluja satanut (paitsi miehen puolelta). 20-vuotiaana tulin raskaaksi, olin haaveillut jo pitkään mutta mies toppuutteli. Sitten mentiin naimisiin ja lapsi syntyi kuukauden kuluttua kun olin täyttänyt 21. Vauvasta kukaan sukulainen ei juurikaan mitään sanonut mutta tietäähän niiden ajatukset, kun nuorimmasta pästä olin meidän sukua eikä muilla ollut vielä lapsia. Toinen tyttö syntyi kun esikoinen oli 1,8-vuotias. Toista odottaessa ihmiset vähän kyseli, että kuinka nyt näin pian? Vaikka mies ei alunperin niin innostunut vauvasta, mutta kun aika kului hän rakastui korviaan myöten pikku tuholaiseen. Kumpikin meistä käy töissä ja talo on. Vaatteita ja tavaroita löytää halvalla käytettynä, että rahan ei pitäisi olla este lasten hankinnalle. Ja minä elän omaa elämää eikä siihen vaikuta toisten puheet.
Itselläkin on joskus tullut pohdittua, että " mitähän ne muut ajattelevat" mutta onneksi pystyn kuitenkin sivuuttamaan ne ajatukset sillä, että kyseessä on minun elämäni josta yksin minä päätän ja olen vastuussa.
Aloittajakin voisi nyt ottaa itseään niskasta kiinni ja miettiä hetken kenen elämästä tässä oikeasti onkaan kyse! Miksi pitää niin paljon välittää muiden mielipiteistä? Tokihan muiden torjuvat mielipiteet voivat ottaa koville ja olla kipeitä, mutta ei niiden pitäisi antaa vaikuttaa omaa elämää koskevissa päätöksissä!
Sanoit, että " olette liian nuoria ja elämä menee " pilalle" " jos teette lapsia. Ajatteletko siis itse näin vain ajatteleeko joku muu näin? Jos omasta mielestäsi elämäsi menee pilalle lasten myötä, niin eipä niitä paljon kannata silloin tehdä. Jos taas et itse ajattele näin, niin miten lapsi silloin voisi pilata elämäsi? Vain siksi, että JOKU JOSSAIN on sitä mieltä, että lapset pilaavat elämän. Eihän se sinun elämään vaikuta, jos jonkun toisen elämä menee pilalle lasten syntymän myötä, vai vaikuttaako?
Omista kokemuksistani sen verran, että itse olen aina ollut enemmän tai vähemmän riippuvainen muiden mielipiteistä, mutta viime vuosina olen onneksi jo ymmärtänyt sen, että oman elämän rakentaminen muiden ihmisten mielipiteiden varaan on TYPERÄÄ. Olen lopultakin oppinut, että muiden mielipiteet ovat VAIN muiden mielipiteitä ja se, mikä oikeasti vaikuttaa, on OMA näkemys. Jos joku ajatteleekin, että lapsia ei kannata tehdä ennen kuin on vähintään 27-vuotias ja maisteri, se todellakin on vain jonkun ihmisen näkemys eikä se vaikuta MINUN ajatteluuni eikä tekemisiini. Minun mielestäni lapsia voi ja kannattaa tehdä silloin, kun itsestä tuntuu hyvältä. Eri asia on, missä iässä se sitten tuntuu hyvältä.
Edellämaininut " väitteet" (aloitusviestissä) ovat tosiaankin MUIDEN ihmisten perusteita miksi lasta ei tulisi hankkia vielä näin nuorena. Tuossa joku taisi mainitakin, että ei sitä lasta kannata hankkia jos itse ajattelee kuten edellä olen kirjoittanut.
Tiedän, että annan muiden ihmisten kommenttien vaikuttaa vähän liikaakin omaan elämääni, mikä tosiaankaan ei tee hyvää.
no tehän olette siis jo 21-vuotiaita.Miksi muka pilaisitte perheen iällänne? jos olette valmiita hoitamaan ja rakastamaan lasta niin aika on sopiva! :) älkää välittäkö niin sanotuista " järki ihmisistä" , mitäs se neuvomaan tetä, jos olette valmiita! Eihän se koulutus merkitse sitä että muut olis täydellisii, ei tietenkään, kun löydät ihanan ammatin ja talo pään päällä ja on varaa pitää lasta nii ei muuta kun onnea yritykselle! Sanon vielä että oliko teillä tarkoitus alkaa yrittää sitten kun malmistaudut ja saat opintosi loppuun? kannattaa odottaa sen verran että opiskelu ei häiriinny, että saat opiskella rauhassa, sitten kun olette valmiita!
~tyttå_
p.s onnea! :)