Lue keskustelun säännöt.
Nalkutus tappaa minut hitaasti
10.12.2019 |
Olen aina nauranut vanhojen Suomi-filmien tohvelisankareille, joille Justiinat kaulin kädessä pitävät kuria. Mikset vienyt roskia? Taas on kuraiset kengät eteisessä!
Kuvittelin nalkutuksen olevan jonkinlainen koominen pikkuharmi. Valitusta arkisista ongelmista. Olin lapsellinen ja elämää kokematon. En osannut edes tunnistaa nalkutusta.
Oikeasti nalkutus on loputon YLE-helvetin puheohjelma, jota ei voi sammuttaa. Se on tuntikausien passiivisagressiivista monologia. Vastaa siihen aivan mitä tahansa, niin vastauksesi todistaa ettet ymmärrä ja tilanne pahenee. Ole hiljaa ja kuuntele, niin olet mykkä etkä yritä auttaa tai et ymmärrä miten väärin toimit.
Hiljaisuus on kuitenkin parempi vaihtoehto. Istut hiljaa ja kuuntelet ja kuuntelet. Loputtomasti. Päivästä toiseen. Kuukaudesta toiseen. Taitava nalkuttaja ei sano 99% ajasta mitään mihin voisit päästä kiinni. Kaikki yritykset viedä tämä "keskustelu" konkreettiselle tasolle ovat loukkaavia ja todiste siitä etten ymmärrä. Pahinta on kysyä suoraan mikä nyt on ongelma koska sinun kuuluu tietää se.
Mitä minä en ymmärrä? Sinun pitää ymmärtää se tai et ymmärrä mitään. Miksi puhut minulle jos en ymmärrä mitään?
Ja lopulta et enää pysty nukkumaan. Kotioven avaaminen on jännittävää. Kaikki on mustaa. Olet nahkasi sisällä. Se on puutunut, mutta puutumus ei poista pahaa oloa. Sitä pahaa oloa oksennetaan päällesi joka päivä. Olet ihminen, josta on tullut ukkosenjohdatin.
Ja aina välilllä. Silloin tällöin. Toinen kysyy sinulta: "Oletko masentunut? Näytät niin surulliselta?" Se on kaikkein kamalinta.
Kommentit (305)
Vierailija kirjoitti:
On ehkä syytä kääntää katse välillä nalkuttajaankin siinä katsannossa että kylläpä on vähissä hänelläkin ongelmanratkaisutaito. Nalkuttaminen on nalkuttajalle tosi raskas olotila. Niin sitä ajattelisi että tekisi mieluummin ihan mitä muuta vain, mutta ei, vuodesta toiseen, päivästä toiseen hän ei muuta osaa toistuvissa tilanteissa tehdä kuin nalkuttaa. Nalkuttaa nalkuttamasta päästyään ja sen jälkeen vielä nalkuttaa.
Totta kai. Ja oletettavasti hänkin hautoo eroa tai vähintään on todella tyytymätön suhteeseen.
Nalkuttajalla on hermosto jäänyt jumiin tiettyyn asentoon, vähän kuin yleinen ahdistushäiriö tms. Tilanne pitäisi saada poikki, mutta ei se muutu sillä, että molemmat jatkavat samaa tuttua rataa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:lle ja kaikille muillekkin ajateltavaa.
Me eletään täällä vain kerran, ja mikään asia harvemmin selviää jollei sitä itse yritä selvittää. Joskus pitää vaan mennä itseensä ja ottaa niskasta kiinni vaikka se tuntuisi kuinka alistavalta : parisuhteessa kun on kaksi niin toisen se on aloitettava jos toinen ei siihen kykene.
Itse voin sanoa, että rakastan miestäni paljon kaikesta siivousvalituksesta huolimatta jos hän ehdottaisi terapiaa menisin, sillä tässä suhteessa en ole koskaan miettinyt eroa; se ei ole käynyt edes mielessä. Jos mieheni haluaisi erota: suostuisin tähänkin mukisematta ja itkua pidätellen, todennäkösesti romahtaisin, mutta sieltä ylös nousisin lasten takia ja elämänhalun sekä kirkkaamman huomisen toivosta. En jäisi vänkäämään tai anelemaan yhteen paluun perään ja syynä tähän on se mitä edellisissä suhteissa joutunut itse kokemaan; en haluaisi olla se joka toisen elämän pilaa tai kuluttaa loppuun. Ei kukaan tiedä kauan me täällä eletään ja suotakoon kaikille onnellisuus ja parempi elämä jos siltä tuntuu ettei enempää ole annettavana.
Vierailija kirjoitti:
Itselleni herää kysymys että osaatko Ap olla tunneyhteydessä ihmisiin ylipäätään? Vaikuttaa siltä että tunnepuhe on sinulle vähän vierasta, kuvailet pahaa oloasi kyllä, mutta et kovin analyyttisesti.
Jos kyky kommunikoida omia tunteitaan on heikko, niin tunteista puhuminen voi tuntua ahdistavalta ja uhkaavaltakin, kuten myös toisen osapuolen tunteista kuuleminen. Jos tunnepuhe aiheuttaa valmiiksi ahdistusta, niin tapahtuu väärintulkintoja, toisen kertomus omasta pahasta olosta muuttuukin vaatimuksiksi ja syytöksiksi itseä kohtaan, vaikka toisen tarve olisi vain se, että toinen huomaa ja rekisteröi hänen tunteensa. Nalkutus on usein toisen tapa reagoida tunneyhteyden puuttumiseen, sillä halutaan tehdä itsensä näkyväksi ja kuulluksi silloin kun kumppani tuntuu vetäytyneen tunnetasolla pois. Ehkä et kuule tätä viestiä? Moni nainen nalkuttaa sillä kokee jääneensä arjessa ja lasten- ja kodinhoidossa yksin, toinen on fyysisesti läsnä mutta vetäytyy, ja toinen vetäytyy sillä tulkitsee toisen hätäviestit hyökkäyksiksi.
Te molemmat todennäköisesti kaipaatte toistenne luo.
Tähän viestiin kiteytyy hyvin kaikki.
Vierailija kirjoitti:
Itselleni herää kysymys että osaatko Ap olla tunneyhteydessä ihmisiin ylipäätään? Vaikuttaa siltä että tunnepuhe on sinulle vähän vierasta, kuvailet pahaa oloasi kyllä, mutta et kovin analyyttisesti.
Jos kyky kommunikoida omia tunteitaan on heikko, niin tunteista puhuminen voi tuntua ahdistavalta ja uhkaavaltakin, kuten myös toisen osapuolen tunteista kuuleminen. Jos tunnepuhe aiheuttaa valmiiksi ahdistusta, niin tapahtuu väärintulkintoja, toisen kertomus omasta pahasta olosta muuttuukin vaatimuksiksi ja syytöksiksi itseä kohtaan, vaikka toisen tarve olisi vain se, että toinen huomaa ja rekisteröi hänen tunteensa. Nalkutus on usein toisen tapa reagoida tunneyhteyden puuttumiseen, sillä halutaan tehdä itsensä näkyväksi ja kuulluksi silloin kun kumppani tuntuu vetäytyneen tunnetasolla pois. Ehkä et kuule tätä viestiä? Moni nainen nalkuttaa sillä kokee jääneensä arjessa ja lasten- ja kodinhoidossa yksin, toinen on fyysisesti läsnä mutta vetäytyy, ja toinen vetäytyy sillä tulkitsee toisen hätäviestit hyökkäyksiksi.
Te molemmat todennäköisesti kaipaatte toistenne luo.
Tämä pitäisi tatuoida jokaisen miehen käteen luettavaksi
Kerrankos eletään kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselleni herää kysymys että osaatko Ap olla tunneyhteydessä ihmisiin ylipäätään? Vaikuttaa siltä että tunnepuhe on sinulle vähän vierasta, kuvailet pahaa oloasi kyllä, mutta et kovin analyyttisesti.
Jos kyky kommunikoida omia tunteitaan on heikko, niin tunteista puhuminen voi tuntua ahdistavalta ja uhkaavaltakin, kuten myös toisen osapuolen tunteista kuuleminen. Jos tunnepuhe aiheuttaa valmiiksi ahdistusta, niin tapahtuu väärintulkintoja, toisen kertomus omasta pahasta olosta muuttuukin vaatimuksiksi ja syytöksiksi itseä kohtaan, vaikka toisen tarve olisi vain se, että toinen huomaa ja rekisteröi hänen tunteensa. Nalkutus on usein toisen tapa reagoida tunneyhteyden puuttumiseen, sillä halutaan tehdä itsensä näkyväksi ja kuulluksi silloin kun kumppani tuntuu vetäytyneen tunnetasolla pois. Ehkä et kuule tätä viestiä? Moni nainen nalkuttaa sillä kokee jääneensä arjessa ja lasten- ja kodinhoidossa yksin, toinen on fyysisesti läsnä mutta vetäytyy, ja toinen vetäytyy sillä tulkitsee toisen hätäviestit hyökkäyksiksi.
Te molemmat todennäköisesti kaipaatte toistenne luo.Tämä pitäisi tatuoida jokaisen miehen käteen luettavaksi
Aivan yhtä lailla naisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:n vaimo tarvitsisi kumppanikseen miehen, eikä hiirulaista joka nielee naiseltaan millaista käytöstä tahansa.
Prkele lyö nyrkkiä pöytään ja kerro että nyt tuo vitun nalkutus loppuu tai se laitetaan loppumaan. Viime kädessä siten, että tämä ukko kerää kamppeensa ja häipyy.
Oletettavasti tilanne ei ole enää korjattavissa millään terapialla tai perheneuvonnalla.
Kun voimakastahtoinen nainen, joka ei tiedä mitä tahtoo ja heikkotahtoinen mies, joka pelkää jätetyksi tulemista ja alistuu mille tahansa kohtelulle kohtaavat, on lopputulos molempien kannalta surullista katseltavaa.
Nainen ei voi hyvin lassukkamiehensä kanssa, jota voi syyttää kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan väliltä.
Miehenkuvatus ei voi hyvin kun pelkää Justiinaansa enemmän kuin mitään muuta ja ennenkaikkea matalaksi poljetun itsetuntonsa seurauksena näkee silmissään yksinäisen juopon rukkarin kohtalon lähiökapakan samanlaisessa seurakunnassa.
Voihan vitalis mikä kohtalo molemmilla.
Tee Ap. palvelus itsellesi ja vaimollesi. Pakkaa kamasi ja lähde.
Kun yksi ovi sulkeutuu, pystyy näkemään ne sadat muut ovet, avaamaan ne ja astumaan niistä sisään.
Tässä on yksi oikea pointti ja toisaalta sitten tämä käsittämätön käsitys.
Se oikea pointti on lähteminen. Myönnän ajattelevani sitä yhä useammin. En kuitenkaan kykene pienten lapsieni takia. En tahdo särkeä heidän kotiaan. En kykene ajattelemaan elämää, jossa en näkisi heitä joka päivä.
Käsittämätön käsitys on se, että jos nainen on ihmissuhteessa, jossa hän kokee henkistä tai fyysistä väkivaltaa on vastuussa väkivaltainen mies. Jos mies on tällaisessa suhteessa hän on "l**ssukka" koska... Niin siis miksi olen l**sukka? Siksikö etten tuki vaimoni t urpaa nyrkillä?
"Kun voimakastahtoinen nainen, joka ei tiedä mitä tahtoo ja heikkotahtoinen mies"
Onko vaimoaan pahoinp*televä mies siis "voimakastahtoinen"? Onko vaimonsa väkivall*n (koska väkiv*ltaa tämä on) todellakin heikkotahtoinen`? Siitäkö parisuhdev**ivallassa lopulta onkin kysymys? Niinkö todella?
Ap
PS
Omituinen sensuuri pakotti lisäämään **
Minkä ihmeen takia olet mennyt nussimaan niitä lapsia useamman, jos vaimosi kerran on niin kamala nalkuttaja?!? Ihan taatusti olet tiennyt asiasta, joten olisit nyt lopettanut alkuunsa lapsien vääntämisen ja vaihtanut maisemia. Mutta etpä sinä tietenkään, sinä valitat. Valitat, itket ja ruikutat. Uskomatonta.
Eli minä sukupuoleni takia olen aina ja kaikkialla subjekti, syyllinen ja ruikuttaja. Nainen on sukupuolensa takia samassa tilanteessa objekti, uhri ja pyytää apua.
Et ole mielipiteesi kanssa yksin. Miksi luulet minun lopettaneen avun hakemisen ja asiasta omalla naamalla puhumisen jo ajat sitten? En puhu tästä edes ystävilleni. Joten ruikuttamisestani sinun on turhaa huolestua. Minä pysyn hiljaa mitä nyt täällä anonyymisti mieltäno puran.
Kyllä minä tiedän ettei mitään sympatiaa ole saatavilla mistään.
Ap
Vaikutat suoraansanoen tyypilliseltä uhriutujalta, mieheltä vailla omaa tahtoa.
Tai masennuksesta kärsivältä, jolla ei ole enää mahdollisuutta nähdä mikä sen masennuksen on taudiksi puhkaissut, eli perhe-elämä.
Ehkä olet jollakin tavalla fiksautunut alistettuun asemaasi ja jollakin perverssillä tavalla nautit siitä, kukapa senkään tietää?
Sinun pitäisi ehkä ensimmäisenä saada menneisyyden möröt hoideltua omasta päästäsi, syyt jotka saavat sinut elämään puolisosi mielivallan alla ja ruikuttamaan kovaa kohtaloasi vauva palstalla.
Ottakaa etäisyyttä toisiinne, ehdota väliaikaista eroa, selvitä oma pääsi ja palatkaa yhteen jos se vielä senjälkeen tuntuu kummallekaan osapuolelle järkevältä vaihtoehdolta.
Asia on yksinkertaisempi eikä tarvitse mitään syvyyspsykologista analyysiä minun perversioistani:
En halua tulla savustetuksi lasteni elämästä.
Ap
Mä kasvoin perheessä, jossa isä oli nalkuttaja. Aina napisemassa ja nalkuttamassa ja kitisemässä ja sitä prkleen monologikitinää oli joka päivä - ja sitten vastavuoroisesti mykkäkoulua. Väliin ei voinut sanoa mitään, nalkuttaminen olisi vaan kiihtynyt, kun herra uhriutuja keskeytetään ja pahimmillaan olisi saanut nyrkistä (koskaan ei onneksi saatu).
Urheasti vaan hampaita kiristellen olivat yhdessä äidin kanssa KOSKA LAPSET. Viddu. Elo muuttui heti paljon paremmaksi ja keveämmäksi, kun puupäät tajusivat erota nuorimman lapsen ollessa 16v, kun nyt on lapset isoja, ei tarvii enää olla skarppina perheenä yhdessä.
Olisivat eronneet jo ajat sitten.
Jos ajattelet lapsiasi, ajattelet heille positiivisen ja hyvän kasvuympäristön. Et selitä ja perustele omaa eroamisen pelkoasi lapsilla. Lapsille muodostuu vääränlainen kuva parisuhteista ja ihmisten välisistä kanssakäymisistä. Haluatko, että omat lapsesi ovat samassa jamassa kuin sinä aikuisina, onnettomina hirviöpuolison kanssa? Jos et, näytät heille esimerkkiä terveistä rajojen asettamisesta, sekä tietysti siitä, että hoidat hommasi. Jos sinulla on tytär, et varmaan toivo, että hänestä(kin) tulee piika miehelle, jolle pitää nalkuttaa, kun mikään ei muuten luonnistu.
Vierailija kirjoitti:
Kerrankos eletään kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselleni herää kysymys että osaatko Ap olla tunneyhteydessä ihmisiin ylipäätään? Vaikuttaa siltä että tunnepuhe on sinulle vähän vierasta, kuvailet pahaa oloasi kyllä, mutta et kovin analyyttisesti.
Jos kyky kommunikoida omia tunteitaan on heikko, niin tunteista puhuminen voi tuntua ahdistavalta ja uhkaavaltakin, kuten myös toisen osapuolen tunteista kuuleminen. Jos tunnepuhe aiheuttaa valmiiksi ahdistusta, niin tapahtuu väärintulkintoja, toisen kertomus omasta pahasta olosta muuttuukin vaatimuksiksi ja syytöksiksi itseä kohtaan, vaikka toisen tarve olisi vain se, että toinen huomaa ja rekisteröi hänen tunteensa. Nalkutus on usein toisen tapa reagoida tunneyhteyden puuttumiseen, sillä halutaan tehdä itsensä näkyväksi ja kuulluksi silloin kun kumppani tuntuu vetäytyneen tunnetasolla pois. Ehkä et kuule tätä viestiä? Moni nainen nalkuttaa sillä kokee jääneensä arjessa ja lasten- ja kodinhoidossa yksin, toinen on fyysisesti läsnä mutta vetäytyy, ja toinen vetäytyy sillä tulkitsee toisen hätäviestit hyökkäyksiksi.
Te molemmat todennäköisesti kaipaatte toistenne luo.Tämä pitäisi tatuoida jokaisen miehen käteen luettavaksi
Aivan yhtä lailla naisen.
Niin, minulla oli tosiaan nalkuttava mies, enkä tajunnut silloin yhtään mistä oli kysymys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itselleni herää kysymys että osaatko Ap olla tunneyhteydessä ihmisiin ylipäätään? Vaikuttaa siltä että tunnepuhe on sinulle vähän vierasta, kuvailet pahaa oloasi kyllä, mutta et kovin analyyttisesti.
Jos kyky kommunikoida omia tunteitaan on heikko, niin tunteista puhuminen voi tuntua ahdistavalta ja uhkaavaltakin, kuten myös toisen osapuolen tunteista kuuleminen. Jos tunnepuhe aiheuttaa valmiiksi ahdistusta, niin tapahtuu väärintulkintoja, toisen kertomus omasta pahasta olosta muuttuukin vaatimuksiksi ja syytöksiksi itseä kohtaan, vaikka toisen tarve olisi vain se, että toinen huomaa ja rekisteröi hänen tunteensa. Nalkutus on usein toisen tapa reagoida tunneyhteyden puuttumiseen, sillä halutaan tehdä itsensä näkyväksi ja kuulluksi silloin kun kumppani tuntuu vetäytyneen tunnetasolla pois. Ehkä et kuule tätä viestiä? Moni nainen nalkuttaa sillä kokee jääneensä arjessa ja lasten- ja kodinhoidossa yksin, toinen on fyysisesti läsnä mutta vetäytyy, ja toinen vetäytyy sillä tulkitsee toisen hätäviestit hyökkäyksiksi.
Te molemmat todennäköisesti kaipaatte toistenne luo.
Koettakaa nyt päättää. Olenko täällä ruikuttamassa sääliä vai onko tunnepuhe minulle vähän vierasta?
En katsonut oman tunnemaailmani analyyttisen avaamisen tuovan tähän mitään merkittävää. Halusin tehdä tiettäväksi oman näkökulmani edes jossain ja purkaa omaa pahaa oloani ilman, että kukaan siitä joutuu kärsimään.
Miltä tuntuu olla toisen henkisenä nyrkkeilysäkkinä ja pahan olon roskiksena? Miltä tuntuu saada jatkuvasti kuulla olevansa kyvytön auttamaan tai edes ymmärtämään rakasta ihmistä? Miltä se ihan oikeasti tuntuu?
Se vetää mielen mustaksi ja toivottomaksi. Se tekee katkeraksi. Se saa aikaan henkisen halvaantumisen tilan, jossa seisot jossain itsesi sisällä kuin liian kylmissä vaatteissa kovalla pakkasella. En pärjää. Minut on lyöty. Lyöty niin totaalisesti etten enää edes ymmärrä mitä oikein tässä yritän. Analyyttisesti puhuen uskon olevani lievästi tai keskivaikeasti masentunut.
Epätoivoisessa nuorukaisessa on jotain karismaattista. Epätoivoisessa miehessä on jotain pelottavaa. Epätoivoisessa vanhemmassa miehessä on vain jotain halveksuttavaa epämääräistä heikkoutta.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselleni herää kysymys että osaatko Ap olla tunneyhteydessä ihmisiin ylipäätään? Vaikuttaa siltä että tunnepuhe on sinulle vähän vierasta, kuvailet pahaa oloasi kyllä, mutta et kovin analyyttisesti.
Jos kyky kommunikoida omia tunteitaan on heikko, niin tunteista puhuminen voi tuntua ahdistavalta ja uhkaavaltakin, kuten myös toisen osapuolen tunteista kuuleminen. Jos tunnepuhe aiheuttaa valmiiksi ahdistusta, niin tapahtuu väärintulkintoja, toisen kertomus omasta pahasta olosta muuttuukin vaatimuksiksi ja syytöksiksi itseä kohtaan, vaikka toisen tarve olisi vain se, että toinen huomaa ja rekisteröi hänen tunteensa. Nalkutus on usein toisen tapa reagoida tunneyhteyden puuttumiseen, sillä halutaan tehdä itsensä näkyväksi ja kuulluksi silloin kun kumppani tuntuu vetäytyneen tunnetasolla pois. Ehkä et kuule tätä viestiä? Moni nainen nalkuttaa sillä kokee jääneensä arjessa ja lasten- ja kodinhoidossa yksin, toinen on fyysisesti läsnä mutta vetäytyy, ja toinen vetäytyy sillä tulkitsee toisen hätäviestit hyökkäyksiksi.
Te molemmat todennäköisesti kaipaatte toistenne luo.Koettakaa nyt päättää. Olenko täällä ruikuttamassa sääliä vai onko tunnepuhe minulle vähän vierasta?
En katsonut oman tunnemaailmani analyyttisen avaamisen tuovan tähän mitään merkittävää. Halusin tehdä tiettäväksi oman näkökulmani edes jossain ja purkaa omaa pahaa oloani ilman, että kukaan siitä joutuu kärsimään.
Miltä tuntuu olla toisen henkisenä nyrkkeilysäkkinä ja pahan olon roskiksena? Miltä tuntuu saada jatkuvasti kuulla olevansa kyvytön auttamaan tai edes ymmärtämään rakasta ihmistä? Miltä se ihan oikeasti tuntuu?
Se vetää mielen mustaksi ja toivottomaksi. Se tekee katkeraksi. Se saa aikaan henkisen halvaantumisen tilan, jossa seisot jossain itsesi sisällä kuin liian kylmissä vaatteissa kovalla pakkasella. En pärjää. Minut on lyöty. Lyöty niin totaalisesti etten enää edes ymmärrä mitä oikein tässä yritän. Analyyttisesti puhuen uskon olevani lievästi tai keskivaikeasti masentunut.
Epätoivoisessa nuorukaisessa on jotain karismaattista. Epätoivoisessa miehessä on jotain pelottavaa. Epätoivoisessa vanhemmassa miehessä on vain jotain halveksuttavaa epämääräistä heikkoutta.
Ap
Usko pois, netti on ihan täynnä apua ja avaimia tuohon tilanteeseen, jos vaan haluat niitä löytää. Terapiaakin on tarjolla. Meillä oli ongelma, se rasitti minua ja halusin siitä eroon. Löysin vaikka kuinka paljon tietoa ja ratkaisuesityksiä.
Haluatko sinä nähdä sen vaivan? Vai olla vain lyöty ja vaimo pahoinvoiva ja lapset seilaavat siinä myrskyssä? Vai antaa periksi ja lähteä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselleni herää kysymys että osaatko Ap olla tunneyhteydessä ihmisiin ylipäätään? Vaikuttaa siltä että tunnepuhe on sinulle vähän vierasta, kuvailet pahaa oloasi kyllä, mutta et kovin analyyttisesti.
Jos kyky kommunikoida omia tunteitaan on heikko, niin tunteista puhuminen voi tuntua ahdistavalta ja uhkaavaltakin, kuten myös toisen osapuolen tunteista kuuleminen. Jos tunnepuhe aiheuttaa valmiiksi ahdistusta, niin tapahtuu väärintulkintoja, toisen kertomus omasta pahasta olosta muuttuukin vaatimuksiksi ja syytöksiksi itseä kohtaan, vaikka toisen tarve olisi vain se, että toinen huomaa ja rekisteröi hänen tunteensa. Nalkutus on usein toisen tapa reagoida tunneyhteyden puuttumiseen, sillä halutaan tehdä itsensä näkyväksi ja kuulluksi silloin kun kumppani tuntuu vetäytyneen tunnetasolla pois. Ehkä et kuule tätä viestiä? Moni nainen nalkuttaa sillä kokee jääneensä arjessa ja lasten- ja kodinhoidossa yksin, toinen on fyysisesti läsnä mutta vetäytyy, ja toinen vetäytyy sillä tulkitsee toisen hätäviestit hyökkäyksiksi.
Te molemmat todennäköisesti kaipaatte toistenne luo.Koettakaa nyt päättää. Olenko täällä ruikuttamassa sääliä vai onko tunnepuhe minulle vähän vierasta?
En katsonut oman tunnemaailmani analyyttisen avaamisen tuovan tähän mitään merkittävää. Halusin tehdä tiettäväksi oman näkökulmani edes jossain ja purkaa omaa pahaa oloani ilman, että kukaan siitä joutuu kärsimään.
Miltä tuntuu olla toisen henkisenä nyrkkeilysäkkinä ja pahan olon roskiksena? Miltä tuntuu saada jatkuvasti kuulla olevansa kyvytön auttamaan tai edes ymmärtämään rakasta ihmistä? Miltä se ihan oikeasti tuntuu?
Se vetää mielen mustaksi ja toivottomaksi. Se tekee katkeraksi. Se saa aikaan henkisen halvaantumisen tilan, jossa seisot jossain itsesi sisällä kuin liian kylmissä vaatteissa kovalla pakkasella. En pärjää. Minut on lyöty. Lyöty niin totaalisesti etten enää edes ymmärrä mitä oikein tässä yritän. Analyyttisesti puhuen uskon olevani lievästi tai keskivaikeasti masentunut.
Epätoivoisessa nuorukaisessa on jotain karismaattista. Epätoivoisessa miehessä on jotain pelottavaa. Epätoivoisessa vanhemmassa miehessä on vain jotain halveksuttavaa epämääräistä heikkoutta.
Ap
Ei nyt millään pahalla, mutta millä kuvittelet pääseväsi tämän asian yli jos et ala sitä selvittämään puolisosi kanssa nyt?
Kuulisin enemmän kuin mielellään ap:n vaimon version asiasta.
Sen toivon kuitenkin, että vaimo kerää kimpsunsa ja kampsunsa lasten kanssa ja jättää äijän lopullisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
siis sinä yrität auttaa, mutta apu ei vaimolle kelpaa?
No ei se muutosta halua, se haluaa valittaa. Eikä se piittaa lapsista pätkääkään, ihan sama sille voivatko lapset huonosti
Minä toivon että ap:n puoliso löytää voimaa lähteä huonosta suhteesta, ihan niiden lastenkin vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselleni herää kysymys että osaatko Ap olla tunneyhteydessä ihmisiin ylipäätään? Vaikuttaa siltä että tunnepuhe on sinulle vähän vierasta, kuvailet pahaa oloasi kyllä, mutta et kovin analyyttisesti.
Jos kyky kommunikoida omia tunteitaan on heikko, niin tunteista puhuminen voi tuntua ahdistavalta ja uhkaavaltakin, kuten myös toisen osapuolen tunteista kuuleminen. Jos tunnepuhe aiheuttaa valmiiksi ahdistusta, niin tapahtuu väärintulkintoja, toisen kertomus omasta pahasta olosta muuttuukin vaatimuksiksi ja syytöksiksi itseä kohtaan, vaikka toisen tarve olisi vain se, että toinen huomaa ja rekisteröi hänen tunteensa. Nalkutus on usein toisen tapa reagoida tunneyhteyden puuttumiseen, sillä halutaan tehdä itsensä näkyväksi ja kuulluksi silloin kun kumppani tuntuu vetäytyneen tunnetasolla pois. Ehkä et kuule tätä viestiä? Moni nainen nalkuttaa sillä kokee jääneensä arjessa ja lasten- ja kodinhoidossa yksin, toinen on fyysisesti läsnä mutta vetäytyy, ja toinen vetäytyy sillä tulkitsee toisen hätäviestit hyökkäyksiksi.
Te molemmat todennäköisesti kaipaatte toistenne luo.Koettakaa nyt päättää. Olenko täällä ruikuttamassa sääliä vai onko tunnepuhe minulle vähän vierasta?
En katsonut oman tunnemaailmani analyyttisen avaamisen tuovan tähän mitään merkittävää. Halusin tehdä tiettäväksi oman näkökulmani edes jossain ja purkaa omaa pahaa oloani ilman, että kukaan siitä joutuu kärsimään.
Miltä tuntuu olla toisen henkisenä nyrkkeilysäkkinä ja pahan olon roskiksena? Miltä tuntuu saada jatkuvasti kuulla olevansa kyvytön auttamaan tai edes ymmärtämään rakasta ihmistä? Miltä se ihan oikeasti tuntuu?
Se vetää mielen mustaksi ja toivottomaksi. Se tekee katkeraksi. Se saa aikaan henkisen halvaantumisen tilan, jossa seisot jossain itsesi sisällä kuin liian kylmissä vaatteissa kovalla pakkasella. En pärjää. Minut on lyöty. Lyöty niin totaalisesti etten enää edes ymmärrä mitä oikein tässä yritän. Analyyttisesti puhuen uskon olevani lievästi tai keskivaikeasti masentunut.
Epätoivoisessa nuorukaisessa on jotain karismaattista. Epätoivoisessa miehessä on jotain pelottavaa. Epätoivoisessa vanhemmassa miehessä on vain jotain halveksuttavaa epämääräistä heikkoutta.
Ap
Oletko ajatellut tehdä mitään? Neuvoja on tullut kymmeniä, mutta sinä vain laulat sitä samaa virttä.
Sinussakin on vikaa. Ja paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselleni herää kysymys että osaatko Ap olla tunneyhteydessä ihmisiin ylipäätään? Vaikuttaa siltä että tunnepuhe on sinulle vähän vierasta, kuvailet pahaa oloasi kyllä, mutta et kovin analyyttisesti.
Jos kyky kommunikoida omia tunteitaan on heikko, niin tunteista puhuminen voi tuntua ahdistavalta ja uhkaavaltakin, kuten myös toisen osapuolen tunteista kuuleminen. Jos tunnepuhe aiheuttaa valmiiksi ahdistusta, niin tapahtuu väärintulkintoja, toisen kertomus omasta pahasta olosta muuttuukin vaatimuksiksi ja syytöksiksi itseä kohtaan, vaikka toisen tarve olisi vain se, että toinen huomaa ja rekisteröi hänen tunteensa. Nalkutus on usein toisen tapa reagoida tunneyhteyden puuttumiseen, sillä halutaan tehdä itsensä näkyväksi ja kuulluksi silloin kun kumppani tuntuu vetäytyneen tunnetasolla pois. Ehkä et kuule tätä viestiä? Moni nainen nalkuttaa sillä kokee jääneensä arjessa ja lasten- ja kodinhoidossa yksin, toinen on fyysisesti läsnä mutta vetäytyy, ja toinen vetäytyy sillä tulkitsee toisen hätäviestit hyökkäyksiksi.
Te molemmat todennäköisesti kaipaatte toistenne luo.Koettakaa nyt päättää. Olenko täällä ruikuttamassa sääliä vai onko tunnepuhe minulle vähän vierasta?
En katsonut oman tunnemaailmani analyyttisen avaamisen tuovan tähän mitään merkittävää. Halusin tehdä tiettäväksi oman näkökulmani edes jossain ja purkaa omaa pahaa oloani ilman, että kukaan siitä joutuu kärsimään.
Miltä tuntuu olla toisen henkisenä nyrkkeilysäkkinä ja pahan olon roskiksena? Miltä tuntuu saada jatkuvasti kuulla olevansa kyvytön auttamaan tai edes ymmärtämään rakasta ihmistä? Miltä se ihan oikeasti tuntuu?
Se vetää mielen mustaksi ja toivottomaksi. Se tekee katkeraksi. Se saa aikaan henkisen halvaantumisen tilan, jossa seisot jossain itsesi sisällä kuin liian kylmissä vaatteissa kovalla pakkasella. En pärjää. Minut on lyöty. Lyöty niin totaalisesti etten enää edes ymmärrä mitä oikein tässä yritän. Analyyttisesti puhuen uskon olevani lievästi tai keskivaikeasti masentunut.
Epätoivoisessa nuorukaisessa on jotain karismaattista. Epätoivoisessa miehessä on jotain pelottavaa. Epätoivoisessa vanhemmassa miehessä on vain jotain halveksuttavaa epämääräistä heikkoutta.
Ap
Olen todella pahoillani tilanteestasi. Nyt vain näiden viestiesi perusteella päättelen, ehkä virheellisesti, et et ole ehkä maailman ratkaisukeskeisin, kommunikaatiokykyisin ja helpoin kumppani. Tai ehkä tulehtunut tilanne ja masennus aiheuttavat sen Osaat kyllä tuottaa tekstiä mutta pääsetkö eteenpäin?
Sinulta on kysytty useaan kertaan menisitkö konkreettisemmalle tasolle, kertoisitko lisää? Suhtaudut hieman passiivis-aggressiivisesti ja torjuvasti suoriin kysymyksiin. Tottakai saat avautua, en tarkoita sitä.
Olisi kiinnostavaa kuulla puolisosi versio.
Se on todennäköisesti erilainen.
Oletko harkinnut eroa?
Mietin huolissani noita väitteitä tyyliin "nalkuttaja on epävarma itsestään, nalkutus on omien mt-ongelmien projisointia, nalkutus ei johdu kohteesta vaan nalkuttajasta itsestään".
Nalkuttaminen on ruma sana toistolle. Jotain pyyntöä tai kehotusta toistetaan, jotta se menisi perille.
Mites tilanne, jossa sulla on sanotaan 5-vuotias lapsi joka vitkastelee aamuisin tai vaikkapa ei kerää lelujaan. Nalkutat hänelle siitä. Miten itse arvioisit: onko kyse siitä, että olet epävarma mielenterveysongelmainen, joka projisoi omaa pahaa oloa viattomaan lapseen? Vai oisko kuitenkin niin, että lapsi vitkastelee eikä kerää lelujaan.
Entä tilanne, jossa esim. puolisosi pesee villapaitasi 95 asteessa ja se kutistuu. Jättää ruoaksi ostetun raa'an kananlihan pöydälle ja se pilaantuu syömäkelvottomaksi. Jättää kirjaston kirjasi autoon ja sinä saat sakot ja lainauskiellon. Jättää tärkeät liput ostamatta, menee väärään paikkaan vääränä aikana, unohtaa talvirenkaat, veroilmoituksen, varmuuskopiot, juhlapäivät, vanhempainillat... Sinä muistutat ja muistutat ja muistutat ja muistutat, siis nalkutat, auttaaksesi häntä saamaan nämä pienet arjen jutut sujumaan. Miten itse arvioisit tätä kokonaistilannetta. Oletko mielisairas, joka projisoi sairaita kuvitelmiaan viattomaan puolisoon? Vai onko puolisosi vain laiska vätys, joka ei välitä perheestänne pätkääkään vaan heittäytyy tekemättömäksi vauvaksi, jonka jälkiä saa selitellä ja korjailla.
Nalkutus on siitä jännä ilmiö, että sehän loppuu kuin seinään, kun sinä vihdoin teet sen yhteistä arkeanne helpottavan askaren. Kannat kortesi kekoon. Ryhdistäydyt. Kuuntelet, mitä toinen ohjeistaa, ja toteutat sen.
Vierailija kirjoitti:
Kuulisin enemmän kuin mielellään ap:n vaimon version asiasta.
Sen toivon kuitenkin, että vaimo kerää kimpsunsa ja kampsunsa lasten kanssa ja jättää äijän lopullisesti.
Voi, voi... mutta hyvä on. Jaan sinulle vähän siitä viisaudesta, jota minulle jaetaan.
Miksi sen henkilön mielipide on sinulle tärkeä, jonka kerron käyttävän minuun henkistä väkivaltaa jos en kerro kuka hän on tai kuka minä olen?
Miksi kirjoituksen ahdistaa sinua niin kovasti, että sympatiasi kääntyvät heti sen anonyymin henkilön puoleen, jonka rumasta käytöksestä kerron?
Kukaan ei koskaan kohtele kumppaniaan tällä tavalla saadakseen hänet lähtemään suhteesta vaan pakottaakseen hänet pysymään siinä. Pakottaakseen hänet lopulta omaisuudeksi ja esineeksi. Sen verran olen jo itse ymmärtänyt.
Ap
Ap: lle kysymyksiä
Mitä teet töistä kotiin tullessa? Vai käytkö edes töissä?
Mitä teet vapaa aamuina, kun lapset heräävät?
Mitä teet kun leluja on siellä täällälasten jäljiltä?
Mitä teet kun ruuan jälkeen pöydälle jää likaiset astiat?
Mitä teet kun tuulikaappi/ lattiat ovat hiekanmuruissa tmv?
Mitä teet kun lapset juoksevat ympäri kämppää tai kinastelevat?
Mitä teet kunon lapsilla iltatoimien aika?
Mitä teet kun lapset ovat menneet nukkumaan?
Itselleni herää kysymys että osaatko Ap olla tunneyhteydessä ihmisiin ylipäätään? Vaikuttaa siltä että tunnepuhe on sinulle vähän vierasta, kuvailet pahaa oloasi kyllä, mutta et kovin analyyttisesti.
Jos kyky kommunikoida omia tunteitaan on heikko, niin tunteista puhuminen voi tuntua ahdistavalta ja uhkaavaltakin, kuten myös toisen osapuolen tunteista kuuleminen. Jos tunnepuhe aiheuttaa valmiiksi ahdistusta, niin tapahtuu väärintulkintoja, toisen kertomus omasta pahasta olosta muuttuukin vaatimuksiksi ja syytöksiksi itseä kohtaan, vaikka toisen tarve olisi vain se, että toinen huomaa ja rekisteröi hänen tunteensa. Nalkutus on usein toisen tapa reagoida tunneyhteyden puuttumiseen, sillä halutaan tehdä itsensä näkyväksi ja kuulluksi silloin kun kumppani tuntuu vetäytyneen tunnetasolla pois. Ehkä et kuule tätä viestiä? Moni nainen nalkuttaa sillä kokee jääneensä arjessa ja lasten- ja kodinhoidossa yksin, toinen on fyysisesti läsnä mutta vetäytyy, ja toinen vetäytyy sillä tulkitsee toisen hätäviestit hyökkäyksiksi.
Te molemmat todennäköisesti kaipaatte toistenne luo.