Anoppi toi kassillisen verran meille jouluyllätystä,
Tokmannilta oli ostanut krääsää: jotain koristeita, valoja ja pöytäliinaa, joulumukitkin ihan 6kpl. Kyseli innoissaan mihin aion mitäkin koristetta sijoitella ja sitten jouluna on mukava joulutunnelma, kun hekin tulevat käymään, kun tavanomaisesti ei ole kuin yksi kynttelikkö ikkunalla, elävä kynttilä pöydässä ja kuusi.
Voi huoh sanon minä. Mitä mä teen, mä EN halua tuota roskaa kotiimme. Ollaan sanottu tuhat kertaa että meillä on minimalistinen koti ja emme halua tavaraa. Mitä voin tehdä??? Mies vaan sanoo että antaa sen tuoda, mutta mun vastuulle jää niiden rojujen vienti pois. Entä kun meillä ei todellakaan ole edelleenkään jouluna kuin se minimalistinen joulu, noita en aio esille laittaa.
Kommentit (722)
Vierailija kirjoitti:
Tuo on tietysti aika vaikea tilanne, uskooko anoppi, että lapsesi tai miehesi kaipaa sellaista krääsäjoulua? Minulla ei ole enää anoppia, mutta hän kyllä antoi mieluisia lahjoja, hienoja käsin kudottuja sukkia ja muita käsitöitä.
Sinuna tekisin ehkä ison kranssin, johon kiinnittäisin kaikki ne kiiltävät koristeet ja laittaisin sen ulko-oveen. Minullakin minimalistilla on ovessa aina joku koriste, ulkopuolinen voisi jopa luulla, että meillä asuu jouluihminen.
Ei nämä romut sovellu kranssiin. Esim keramiikka tonttu noin 20cm ja vihreitä lasisia kuusituikkukynttilälyhtyjä. Koristetähti noin 20cm, koristepuu yli puoli metriä ym ym. ap
Vierailija kirjoitti:
Ei onnostuisi meillä! Takaisin lähtisi anopin matkaan hetkessä jokainen tavara minkä tuo.
Sinä et edes ansaitse anoppia.
Vierailija kirjoitti:
Vuosi 2045 (aivan, ihan kamalan kaukana kuten vuosi 1993...). Ap on itse anoppi miniä kirjoittaa: Aivan hirveää krääsää toi kun pyysin lahjakorttia...
Äitini kävi minulla tämän tästä ja kyynelsilmin muistelen kun kävi kaupungilla ja toi sieltä pöytäliinaa ja muuta...voi kunpa olisin kiittämällä kiittänyt ja pitänyt sitä pöytäliinaa pöydällä (liina oli tietysti minun mielestä ihan kamala).
Elämä voi olla yhtäkkiä ohi. Siksi yletä arkisten suuttumusten yläpuolelle. Siskonpedin sketseissä on se anoppi, joka osti sen uuden sohvankin (vanha vietiin pois 😀).
Sitä suuremmalla syyllä on turha lykätä oman kodin laittamista kauniiksi heti eikä ensi vuosikymmenellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei onnostuisi meillä! Takaisin lähtisi anopin matkaan hetkessä jokainen tavara minkä tuo.
Annatko muutenkin aina kaikki lahjat takaisin antajalle jos et pidä niistä? Miksi pahoittaa tahallaan toisen mieli, kun ajatellut vain hyvää?
Onneksi on olemassa hyviä tyyppejä miniöinä.
Tuollaiset miniät ovat surullinen juttu . Etsivät kaikesta syyn hermostua. Jopa mummeleiden joulukrääsästä josta mumskut ovat innoissaan kun on syy kierrellä Tokmannilla ja mainostaa kuinka tässä pojan /tytön perheelle . . .
Helkkarin sydämetöntä porukkaa noi naiset nykyään, ei ihme että ukot pysyy sinkkuina.
"meillä on minimalistinen koti" :D
Sen takia se ei tajua, kun teillä on ruma, tyhjä koti. Sitähän nää minimalisti kodit ovat. Sohva olkkarissa, ei muuta. Pöytä keittiössä liian vähän tuoleja. Lapsella kolme puista lelua, joista saa leikkiä yhdellä kerrallaan. Loput ovat kaapissa ylähyllyllä, ettei tule sotkua.
anoppi nyt rakkaudella yrittää täyttää sun tyhjää sieluas. Niin, sun ideashan tää minimalistinen sisustus on, ei miehes ja mahdollisten lasten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä laskin että ton kassin arvo on takuulla yli 50e. Olisi antanut lahjakorttina, niin oltaisi voitu sentään ostaa sillä vaikka kuivaelintarvikkeita. ap
Mutta hän itse ei olisi ilahtunut siitä. Sä et ehkä ymmärrä mutta lahjojen antajakin ilahtuu siitä kun hän antaa toiselle lahjan, jonka arvelee ilahduttavan. Sille nyt ei voi mitään, ettei anoppisi tunne sinua, eikä tiedä mistä sä oikeasti ilahdut. Hän kuvittelee, että ilahdut samanlaisista asioista kuin hänkin kun kerran olet hänen poikansakin kelpuuttanut.
Joo en vaan ymmärrä. Mä annan kohteliaasti tavarat anopille takaisin ja kerron että satsaa mieluummin shoppailurahansa ja shoppailuaikansa muihin. Mä olen kertonut jo useita kertoja että jouluruokia voi tuoda, mutta anoppi näköjään "haluaa ilahduttaa" ja nyt toi romukasa ärsyttää vaan tossa nurkassa. ap

Ei se miniä ole vastuussa anopin tunteista.
Vierailija kirjoitti:
Anna kassi hänelle takaisin sellaisenaan kun jouluna tulee.
Mikä sinua vaivaa?
Onko sinua ehkäpä nöyryytetty paljon lapsena?
Vierailija kirjoitti:
"meillä on minimalistinen koti" :D
Sen takia se ei tajua, kun teillä on ruma, tyhjä koti. Sitähän nää minimalisti kodit ovat. Sohva olkkarissa, ei muuta. Pöytä keittiössä liian vähän tuoleja. Lapsella kolme puista lelua, joista saa leikkiä yhdellä kerrallaan. Loput ovat kaapissa ylähyllyllä, ettei tule sotkua.
anoppi nyt rakkaudella yrittää täyttää sun tyhjää sieluas. Niin, sun ideashan tää minimalistinen sisustus on, ei miehes ja mahdollisten lasten.
Minimalistinen kotimme lähti mieheni ehdotuksesta! ap
Ei varmaan teidän minimalistisuutta pilaa jos tarjoatte glögit niistä joulumukeista ja laitatte jonkun tontun eteiseen vastaanottamaan anoppia jouluna. Kynttilät jonnekin ikkunalaudalle. Ei kaikkea krääsää tarvii laittaa.
Miehen lapsuudenkoti on täynnä just kaikkea tavaraa ja krääsää, mies itse halusi että meidän kodissamme EI nimenomaan ole ylimääräistä tavaraa. lisäys, ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei onnostuisi meillä! Takaisin lähtisi anopin matkaan hetkessä jokainen tavara minkä tuo.
Annatko muutenkin aina kaikki lahjat takaisin antajalle jos et pidä niistä? Miksi pahoittaa tahallaan toisen mieli, kun ajatellut vain hyvää?
Onneksi on olemassa hyviä tyyppejä miniöinä.
Tuollaiset miniät ovat surullinen juttu . Etsivät kaikesta syyn hermostua. Jopa mummeleiden joulukrääsästä josta mumskut ovat innoissaan kun on syy kierrellä Tokmannilla ja mainostaa kuinka tässä pojan /tytön perheelle . . .
Helkkarin sydämetöntä porukkaa noi naiset nykyään, ei ihme että ukot pysyy sinkkuina.
Ei se miniä ole vastuussa anopin tunteista.
Miehet , valitkaa nainen joka osaa käyttäytyä tilanteessa kuin tilanteessa kuin hieno nainen.
Tulette onnellisiksi suhteessanne sellaisen naisen kanssa jolla on hieno luonne.
Nimittäin puupäitä ja salailkeitä hattarapäitä löytyy aina, ja valitettavasti ne paljastuu vasta silloin kuin äitisi muuttuu niiden anopeiksi. Silloin ne ei pysty enää luonnettaan pidättelemään.
T. Mies.
Näin hyvin pienisukuisena, ilahtuisin kovasti, jos joku ilmestyisi tuomaan lahjan, vaikkei se itse lahja olisikaan täysin mieleinen. Ihan hyvin voisin jotain rumia esineitä katsella sukulaisen käynnin ajan, huumorilla vähän pidempäänkin. Jotenkin tuntuu, että monilla ihmisviha ja minä minä -asenne on mennyt täysin överiksi nykyään, kun tuollaisesta pikkuasiastakin vedetään herne nenään.
Vierailija kirjoitti:
Ei varmaan teidän minimalistisuutta pilaa jos tarjoatte glögit niistä joulumukeista ja laitatte jonkun tontun eteiseen vastaanottamaan anoppia jouluna. Kynttilät jonnekin ikkunalaudalle. Ei kaikkea krääsää tarvii laittaa.
Jos nyt taivun tälle, niin taatusti on sama meininki vuoden ja sitä seuraavankien vuosien päästä. Varastomme pursuaa kymmenen vuoden päästä anopilta saatuja Tokmannin joulukoristeita. Ei kiitos!! ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä laskin että ton kassin arvo on takuulla yli 50e. Olisi antanut lahjakorttina, niin oltaisi voitu sentään ostaa sillä vaikka kuivaelintarvikkeita. ap
Mutta hän itse ei olisi ilahtunut siitä. Sä et ehkä ymmärrä mutta lahjojen antajakin ilahtuu siitä kun hän antaa toiselle lahjan, jonka arvelee ilahduttavan. Sille nyt ei voi mitään, ettei anoppisi tunne sinua, eikä tiedä mistä sä oikeasti ilahdut. Hän kuvittelee, että ilahdut samanlaisista asioista kuin hänkin kun kerran olet hänen poikansakin kelpuuttanut.
Joo en vaan ymmärrä. Mä annan kohteliaasti tavarat anopille takaisin ja kerron että satsaa mieluummin shoppailurahansa ja shoppailuaikansa muihin. Mä olen kertonut jo useita kertoja että jouluruokia voi tuoda, mutta anoppi näköjään "haluaa ilahduttaa" ja nyt toi romukasa ärsyttää vaan tossa nurkassa. ap
Ei hän osaa/jaksa laittaa ruokia. Vaadit mahdottomia. Laita itse ruokasi ja tyydy siihen, että anoppisi kuitenkin yrittää hyvää. Huonomminkin voisi olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laittaisin siksi aikaa esille, kun ovat käymässä, sen jälkeen antaisin seuraavalle.
Tässä on se huono puoli, että tällöin tulee annettua anopille "lupa" tuoda tavaraa ja itselle aiheutetaan pois viennin vaiva.
"Viennin vaivaan" voi vaikka kuolla. On se niin hirvee vaiva, tosissaan.
Parempi pahoittaa vaan miehen äidin mieli.
Näkee samalla kuka täällä määrää.
Mä ihmettelen sitä, miksi sun mies ei ota kantaa tähän, jos hän nimenomaan tykkää minimalistisesta joulusta eikä halua krääsää. Eikö hän uskalla sanoa äidilleen vastaan?
Vierailija kirjoitti:
Näin hyvin pienisukuisena, ilahtuisin kovasti, jos joku ilmestyisi tuomaan lahjan, vaikkei se itse lahja olisikaan täysin mieleinen. Ihan hyvin voisin jotain rumia esineitä katsella sukulaisen käynnin ajan, huumorilla vähän pidempäänkin. Jotenkin tuntuu, että monilla ihmisviha ja minä minä -asenne on mennyt täysin överiksi nykyään, kun tuollaisesta pikkuasiastakin vedetään herne nenään.
Minustakin joululahjoissa juuri on se idea, että toinen haluaa ilahduttaa. Onnistui se sitten nappiin tai ei. Se pyrkimys hyvään on se pointti ja siitä pitää kiittää ja iloita.
Kyllä lahjan antajakin vois vähän mietiskellä, minkälainen on saaja.
Minimalistinen / graafinen / maalaisromanttinen / retrotyylinen / talonpoikainen / scifi / kartanotyylinen sisustus toki saattaa fiksuimmille antaa viitettä siitä, minkälainen saajan maku on. Ja vuosien mittaan sitä voi havainnoida myös esim. juhlapyhinä.
Niin minäkin. Alkuperäinen aloittaja on tosi tylsä.