Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Oon se nainen, joka löytää heti uuden.
08.12.2019 |
Pitkään (+10vee) suhteeseen ja lyhyempään suhteeseen. Miehiä on aina ollut jonossa. Useimmat ei tietenkään sitä, mitä etsin, mut onneksi niitäkin joukossa. Oon naisellinen, pidän ulkonäöstäni huolta mutten tökerösti, lisäksi lämmin, ystävällinen ja (mausta riippuen) hauska. Ikää kolmenkympin puolivälille.
Muttamutta. Viimeksimmät miehet on itse ehdottaneet muista suhteista luopumista heti seksin jälkeen. Kyllä, juuri siksi (kaikki me ollaan hyviä jossain). Ja ei, tämä ei lupaa hyvää.
Mutta kaksi. Oon oikeesti kiltti ja parhaani mukaan keskityn ihmisten hyviin puoliin, eli helposti jään jonkun kans, vaikka ei kannattaisikaan. Vaikka tietäisin, että tässäkin pätee kohta Muttamutta, yritän löytää yhdistävät ja positiiviset piirteet miehessä viimeiseen asti. Vaikka huomaisin et kiltteyttäni käytetään muutenkin hyödyksi, en osaa lopettaa tilannetta. Toisin sanoen, seksi on toki plussaa, mut muuten jään suhteissa helposti antamaan ja hyväksymään ihan liikaa.
Onnekkaampia lie kuitenkin ne, jotka on myös yksin?
Kommentit (48)
Oot se nainen, joka ei osaa olla yksin. Jos olisit mielenkiintoinen, kestäisit itseäsi ilman jotakuta toista ihmistä toisena puoliskonasi. Itseään voi myös kehittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mistä sä niitä miehiä löydät? Ihan konkreettisesti?
Tässä muutama vaihtoehto:
- Kerää salilla kauhean lauman ukkoja ja valkkaa sieltä parhaimman
- Jumittaa hetken aikaa Tinderissä tehden saman tempun
- Lähtee lomamatkalle -> ''uusi'' löytyi klubilta/rannalta
- Bileistä sattui löytymään
Summa summarum, nainen joka on avoin maailmalle sekä omaa houkuttelevan olemuksen. Johan täälläkin on useasti ulikoiden toimesta sanottu etteivät lähesty bitch facen omaavia/ylipainoisia naisia.
Vierailija kirjoitti:
Minuakin kiinnostaa, miten ihan vahingossa päätyy nopeasti suhteeseen. Erosin pitkästä suhteesta yli vuosi sitten, eikä kukaan ole edes pyytänyt treffeille.
Toki käyn lähinnä töissä ja harrastuksissaan ei ole oman ikäisiä miehiä.
Onko tuokaan nyt niin huono asia? Enemmän kaveripiiri olisi ihmeissään siitä jos olisit miesten tavoin päätynyt ottamaan ihan kenet tahansa tai vielä parempaa tuomaan lomaromanssin mukanasi. Olen ymmärtänyt tältä palstalta ettei lämpimien maiden tuonnit olisi enää in vaan ennemmin pitäisi olla länsimaalainen, kuten vaikkapa saksalainen tai pohjoismaalainen.
Vierailija kirjoitti:
Oot se nainen, joka ei osaa olla yksin. Jos olisit mielenkiintoinen, kestäisit itseäsi ilman jotakuta toista ihmistä toisena puoliskonasi. Itseään voi myös kehittää.
Mielestäni siinäkään ei ole mitään viehättävää, että on kateellinen toisen läheisriippuvuudesta ja kokee tarvetta loukata ja "pistää ruotuun" naisen, jolla on selvästi jonkinlaisia mt-ongelmia.
Olen itse myös läheisyysriippuvuuteen taipuvainen, mutten sanoisi, etten olisi mitenkään mielenkiintoinen. Minulla on itse asiassa kiinnostavia harrastuksia, itsessäni intohimoja herättävä työ, kiinnostavia ystäviä ja keskustelu sujuu monen kanssa.
Kovin helposti ei kuitenkaan saa muutettua kaltoinkohtelua lapsuudessa ja sen jälkeisissä parisuhteissa, jota on opetellut katsomaan läpi sormien ja ajattelemaan, että ne virheet eivät olleet henkilökohtaisia vaan rakkaalla ihmisellä on muuten vaikeaa.
Ette taida osata asettua toisen asemaan ja toki ei kaikessa tarvitsekaan edes yrittää, eihän sitä ehtisi muuten elää omaa elämäänsä. Jos kuitenkin vaivautuu kirjoittamaan kommentteja aiheesta niin voisi edes miettiä mistä ilmiössä on kyse.
Pieni lapsi on täysin riippuvainen vanhemmistaan, kiintynyt ja lojaali eikä hän kykene mitenkään ajattelemaan "vai kohtelet minua kuin paskaa? no pärjään sitten paremmin yksin ilman sinua." Se kiintymistapa muodostuu lapsuudessa ja näkyy aikuisiän parisuhteissa. Syventyneet parisuhteet taas vaikuttavat aina myös tiedostamattasi sinuun vaikka olisit kuinka tiedostava ja harva on vielä kovin nuorena kuitenkaan.
Minä ainakin olen ottanut turpaani, tullut räiskatuksi, saanut tauteja, menettänyt rahani ja saanut vahinkolapsen (maailman rakkaimman) sen vuoksi, että minulle elämässä tärkeintä oli, että saa olla jonkun lähellä ja "turvassa". Ap ei ole samanlainen ääripää, mutta jotain yksinolemisen vaikeutta hänellä on selvästi vaikkei hän hyväksyisi aivan yhtä hirveää p:tä kuin minä luultavasti hyväksyisin jos en olisi äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oot se nainen, joka ei osaa olla yksin. Jos olisit mielenkiintoinen, kestäisit itseäsi ilman jotakuta toista ihmistä toisena puoliskonasi. Itseään voi myös kehittää.
Mielestäni siinäkään ei ole mitään viehättävää, että on kateellinen toisen läheisriippuvuudesta ja kokee tarvetta loukata ja "pistää ruotuun" naisen, jolla on selvästi jonkinlaisia mt-ongelmia.
Olen itse myös läheisyysriippuvuuteen taipuvainen, mutten sanoisi, etten olisi mitenkään mielenkiintoinen. Minulla on itse asiassa kiinnostavia harrastuksia, itsessäni intohimoja herättävä työ, kiinnostavia ystäviä ja keskustelu sujuu monen kanssa.
Kovin helposti ei kuitenkaan saa muutettua kaltoinkohtelua lapsuudessa ja sen jälkeisissä parisuhteissa, jota on opetellut katsomaan läpi sormien ja ajattelemaan, että ne virheet eivät olleet henkilökohtaisia vaan rakkaalla ihmisellä on muuten vaikeaa.
Ette taida osata asettua toisen asemaan ja toki ei kaikessa tarvitsekaan edes yrittää, eihän sitä ehtisi muuten elää omaa elämäänsä. Jos kuitenkin vaivautuu kirjoittamaan kommentteja aiheesta niin voisi edes miettiä mistä ilmiössä on kyse.
Pieni lapsi on täysin riippuvainen vanhemmistaan, kiintynyt ja lojaali eikä hän kykene mitenkään ajattelemaan "vai kohtelet minua kuin paskaa? no pärjään sitten paremmin yksin ilman sinua." Se kiintymistapa muodostuu lapsuudessa ja näkyy aikuisiän parisuhteissa. Syventyneet parisuhteet taas vaikuttavat aina myös tiedostamattasi sinuun vaikka olisit kuinka tiedostava ja harva on vielä kovin nuorena kuitenkaan.
Minä ainakin olen ottanut turpaani, tullut räiskatuksi, saanut tauteja, menettänyt rahani ja saanut vahinkolapsen (maailman rakkaimman) sen vuoksi, että minulle elämässä tärkeintä oli, että saa olla jonkun lähellä ja "turvassa". Ap ei ole samanlainen ääripää, mutta jotain yksinolemisen vaikeutta hänellä on selvästi vaikkei hän hyväksyisi aivan yhtä hirveää p:tä kuin minä luultavasti hyväksyisin jos en olisi äiti.
No, sinuunkin sopii hyvin tuo, että "itseään voi kehittää".
Sinun kohdallasi se kehitys todennäköisesti tapahtuisi terapiassa.
Jos ripustaa onnellisuutensa muihin ihmisiin, on liian suuri riski päätyä onnettomaksi. Se ei yksinkertaisesti kannata.
Ei kannata piiloutua traumojensa taakse, vaan käsitellä ne.
Alkup. viestini oli tahallisen provosoiva. Tunnen monta tällaista ihmistä, jotka eivät kestä yksinoloa. Heille viestini osuu kuin nappi otsaan.
Oman itsensä olemassaolon kannattaa olla elämisen arvoista jo itsessään, ei vain muiden jatkeena.
Alue: Aihe vapaa
Minuakin kiinnostaa, miten ihan vahingossa päätyy nopeasti suhteeseen. Erosin pitkästä suhteesta yli vuosi sitten, eikä kukaan ole edes pyytänyt treffeille.
Toki käyn lähinnä töissä ja harrastuksissaan ei ole oman ikäisiä miehiä.