Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Peräkamarin poikien äidit ja isät?
08.12.2019 |
Minkälaisia on tuntemanne peräkamarin poikien vanhemmat?
Lasken nyt myös omillaan asuvat aikuiset miehet, jotka ei ole sitä napanuoraa poikki saaneet, vaan viettävät suuren osan ajasta vanhempien kanssa. Riippuvuussuhde molemmin puolin.
Minun tuntemillani "pojilla" on äidit, jotka passaa eteen, pesee pyykit, tekee ruoat, huolehtivat hirveästi näistä aikuisista pojistaan, kuin ne olisivat vielä 10 vuotiaita. Että olisi lomalla tekemistä jne. Ostavat vaatteita. Tukeutuvat myös itse näihin poikiin siten, että odottavat huomiota ja osallistumista vastavuoroisesti.
Isät on jotenkin sulkeutuneet kuoreen, eivät puhu tai pussaa, sulkevat silmänsä ilmiöltä ja luikkivat omiin hommiinsa.
En ole koskaan nähnyt minkään menevän, itsestään huolta pitävän, iloisen ja toisiinsa panostavan pariskunnan onnistuvan kasvattaa pojastaan peräkamarin poikaa!
Kokemuksia?
Syy aloitukseen on se, että meillä suvussa on tää ilmiö vahvana, ja haluan sen katkaista tähän sukupolveen. Omaa poikaa en halua sellaiseksi kasvattaa, mutta jotenkin pelottaa että tuttuja latuja hiihdellään.
Kommentit (86)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muualla maailmassa on aivan tavallista,että lapset asuvat kotonaan jopa kolmikymppisiksi.
Suomessahan ei tunnetusti sukulaissuhteista huolehdita.Vanhukset hylätään laitoksiin ja lapset työnnetään kotoaan pois mahdollisimman aikaisin pärjäämään omillaan.
Meidän 20v poika palasi armeijasta kotiin.Jatkaa opiskeluja ja käy töissä,maksaa omat kulunsa itse.
Asuminen tietenkin ilmaista ja ruoka.Tosin syö usein muualla.
Saa asua ilmaiseksi kotona ihan niin kauan kuin haluaa.Älytöntä olisi lähteä tässä tilanteessa maksamaan korkeaa vuokraa.
On ihanaa kun poika kotona ilonamme ja apunamme.
Olenkin ehdottanut että lohkaistaisiin tontistamme pala,mihin voisi rakentaa oman talon.
Olisi apunamme sitten vanhuudessa.Tästä ei kyllä järin innostunut ole:D
Ja vielä kun saataisiin äidille ja anopille tilat,kun eivät enää yksinään pärjää,ettei tarvitsisi laitokseen laittaa.Onko tämä viesti vitsi? Ajattelit sitten selvästi, että poikasi ei tarvitse pariutua vaan saa elämäänsä sisällön teidän hoitamisesta?
Tottakai hän pariutuu:D Meillä on valtava tontti ja paljon rakennusoikeutta,johon voisi halutessaan rakentaa.Olisi kiva kun asuisi perheineen lähellä ja me puolestamme voisimme auttaa lastenlasten hoidossa?Mikä asiassa on niin paheksuttavaa,jos haluaa asua lastensa lähellä?
No ei kai siinä sitten muuta kuin onnea vaan hänelle miniän etsintään tuollaiseen kuvioon. Tuskin kovin moni innostui siitä näkymästä, että tulevaisuus on sidottu appivanhempien hoitoon. Näen kyllä tuossa järjestelyssä kaikkien kannalta enemmän uhkia kuin mahdollisuuksia.
Ai.En tiedä mistä olet lähtöisin ja mitkä välisi perheeseesi,mutta meidän suvussa normaalia,että vanhempia autetaan kykyjen mukaan.
Minä ja mieheni autamme tällä hetkellä omia vanhempiamme kun apua tarvitsemme ja todellakin odotamme sitä myös omilta pojiltamme.Vain nuorin asuu enää kotona opintojensa ajan.
Kyllä meidänkin suvussa autetaan ja välitetään ja tavataan puolin ja toisin. Silti jotkut pojista on jääneet kahleisiin joita eivät ole aikamiehinäkään saaneet katkaistua. Ja se on hyvin erilainen äiti-poika suhde se, kuin esim. perheellisillä ihmisillä jotka vanhempiaan auttelevat muun elämänsä muassa.
Ilmeisesti sinulla ei ole peräkamarin poikia, onnittelut siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moi
Onko siinä jotain pahaa että on "peräkammarin" poika/tyttö? Jos se kaikille sopii niin ok?
Olemme menevä pariskunta, teemme paljon töitä pois kotoa, harrastamme keskenämme paljon, käymme kaksistaan mökillä.. Poikani 26v. asuu kotona, hoitaa kämppää (iso omakotitalo) ja koiria kun olemme pois. Käy töissä. Teen koko perheelle ruuat ja pesen pyykit, hassua olisi jos yksi tekisi omat ruuat ja pesisi omat pyykkinsä. Matkailemme kaikki yhdessä ja joskus kahdestaan mieheni kanssa.
Jos poikani haluaa muuttaa omaan kotiin, se sopii minulle, mutta nyt tuntuisi hassulta tuhlata iso osa palkasta vuokraan, kun kotona saa asua halvemmalla. En laskuta kotona asumisesta mitään, mutta joskus hän maksaa puolestani jonkun laskun johon ei just ole rahaa.
Ei tuossa ole mitään pahaa, jos se ei haittaa nuoren sosiaalista elämää. Usein se on sen ilmentymä että ei ole ystäviä, ei seksiä, ei kiinnosta mennä minnekkään eikä tavata ketään. Jos saa sosiaalisen elämän hoidettua terveellä tavalla vaikka asuu kotona, niin sitten se on ihan ok.
Itse kirjoitin oman viestini jo tähän ketjuun ( nuori nainen) ja samalla minua jotenkin naurattaa se ajatus, että jos sitten asuisin omillani niin olisi sitten niin sosiaalinen elämä. Asia kun ei ole näin ja olisin yhtä yksinäinen ( ja oikeastaan vielä yksinäisempi) jos asuisin omillani. Olen jo nuorena ollut kiusattu ja jäänyt porukoista tämänkin takia ja niinpä huvittaa se sosiaalisen elämän korostus. Tunnen myös monia nuoria joilla ei ole ystäviä ja se arki on töissä tai koulussa käymistä ilman mitään muuta ohjelmaa. Myös monet työttömät ( niin minäkin) ovat oikeasti hyvin yksinäisiä ja se arki menee siellä kotona. Tähän pitää vielä sanoa, että kaipaisinko sosiaalista elämää ja vastaus siihen on, että en paljonkaan. Minulle riittäisi yksi hyvä samankaltainen ystävä ja muuten en halua käydä missään baareissa ja seksistä en haaveile lainkaan. Muutenkin pakko sanoa, että viihdyn kotona paljon. Perhettäkään en koskaan halua ( ainakaan itse lapsia) joten minulla ei ole kiirettä senkään asian kanssa yhtään.
Minusta tässä jotenkin korostetaan sitäkin, että ihmisen pitäisi olla tietynlainen ja jos ei ole niin on jotenkin outo. Me olemme erilaisia ja minusta se on vaan hyvä asia. Ei sen takia saisi koskaan ajatella, että ihmisen pitää olla juuri sellainen kuin muut. Sitä painetta kun tulee muutenkin ja välillä ajattelee, että onneksi osaa ajatella erilailla ja se auttaa myös omassa elämässä. Joku sellainen joka ei osaa ajatella niin olisi varmaan todella surullinen jos eläisi minun elämääni, mutta itse osaan hyväksyä asioita ja se auttaa eteenpäin. Jos tätä taitoa ei olisi niin en olisi kestänyt tätä kaikkea niin hyvin. Haluan olla positiivinen ihminen aina, vaikka elämässä ollut vaikeaa.
Sitä sosiaalista elämää syntyy paremmin silloin kun vaihtoehtona on yksinäisyys. Silloin on edes vähän mielenkiintoa yrittää tutustua muihinkin ihmisiin. Jos on järjestänyt elämänsä niin että aina on äiti pitelemässä kädestä, niin ei kai siinä tunnu siltä että ketään välttämättä tarvitsisikaan. Suurin osa meistä kaikista muistakin on aloittanut nollasta. Muuttanut opiskelemaan uudelle paikkakunnalle ja nyhjännyt ensi alkuun yksin yksiössä. Siitä se sitten pikkuhiljaa lähtee. Elämälle täytyy antaa edes tilaisuus alkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moi
Onko siinä jotain pahaa että on "peräkammarin" poika/tyttö? Jos se kaikille sopii niin ok?
Olemme menevä pariskunta, teemme paljon töitä pois kotoa, harrastamme keskenämme paljon, käymme kaksistaan mökillä.. Poikani 26v. asuu kotona, hoitaa kämppää (iso omakotitalo) ja koiria kun olemme pois. Käy töissä. Teen koko perheelle ruuat ja pesen pyykit, hassua olisi jos yksi tekisi omat ruuat ja pesisi omat pyykkinsä. Matkailemme kaikki yhdessä ja joskus kahdestaan mieheni kanssa.
Jos poikani haluaa muuttaa omaan kotiin, se sopii minulle, mutta nyt tuntuisi hassulta tuhlata iso osa palkasta vuokraan, kun kotona saa asua halvemmalla. En laskuta kotona asumisesta mitään, mutta joskus hän maksaa puolestani jonkun laskun johon ei just ole rahaa.
Ei tuossa ole mitään pahaa, jos se ei haittaa nuoren sosiaalista elämää. Usein se on sen ilmentymä että ei ole ystäviä, ei seksiä, ei kiinnosta mennä minnekkään eikä tavata ketään. Jos saa sosiaalisen elämän hoidettua terveellä tavalla vaikka asuu kotona, niin sitten se on ihan ok.
Itse kirjoitin oman viestini jo tähän ketjuun ( nuori nainen) ja samalla minua jotenkin naurattaa se ajatus, että jos sitten asuisin omillani niin olisi sitten niin sosiaalinen elämä. Asia kun ei ole näin ja olisin yhtä yksinäinen ( ja oikeastaan vielä yksinäisempi) jos asuisin omillani. Olen jo nuorena ollut kiusattu ja jäänyt porukoista tämänkin takia ja niinpä huvittaa se sosiaalisen elämän korostus. Tunnen myös monia nuoria joilla ei ole ystäviä ja se arki on töissä tai koulussa käymistä ilman mitään muuta ohjelmaa. Myös monet työttömät ( niin minäkin) ovat oikeasti hyvin yksinäisiä ja se arki menee siellä kotona. Tähän pitää vielä sanoa, että kaipaisinko sosiaalista elämää ja vastaus siihen on, että en paljonkaan. Minulle riittäisi yksi hyvä samankaltainen ystävä ja muuten en halua käydä missään baareissa ja seksistä en haaveile lainkaan. Muutenkin pakko sanoa, että viihdyn kotona paljon. Perhettäkään en koskaan halua ( ainakaan itse lapsia) joten minulla ei ole kiirettä senkään asian kanssa yhtään.
Minusta tässä jotenkin korostetaan sitäkin, että ihmisen pitäisi olla tietynlainen ja jos ei ole niin on jotenkin outo. Me olemme erilaisia ja minusta se on vaan hyvä asia. Ei sen takia saisi koskaan ajatella, että ihmisen pitää olla juuri sellainen kuin muut. Sitä painetta kun tulee muutenkin ja välillä ajattelee, että onneksi osaa ajatella erilailla ja se auttaa myös omassa elämässä. Joku sellainen joka ei osaa ajatella niin olisi varmaan todella surullinen jos eläisi minun elämääni, mutta itse osaan hyväksyä asioita ja se auttaa eteenpäin. Jos tätä taitoa ei olisi niin en olisi kestänyt tätä kaikkea niin hyvin. Haluan olla positiivinen ihminen aina, vaikka elämässä ollut vaikeaa.
Jos olet itse tyytyväinen elämääsi, niin hyvä niin. Minun tuntemani peräkamarin pojat eivät tunnu olevan, mutta mitään eväitä tilanteen muuttamiseenkaan ei ole. Minusta vanhemmat ovat toiminnallaan pitkälti aiheuttaneet (ja jatkavat sitä aina vain) poikien saamattomuuden. Ilmeisesti sinun tilanteesi on täysin erilainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muualla maailmassa on aivan tavallista,että lapset asuvat kotonaan jopa kolmikymppisiksi.
Suomessahan ei tunnetusti sukulaissuhteista huolehdita.Vanhukset hylätään laitoksiin ja lapset työnnetään kotoaan pois mahdollisimman aikaisin pärjäämään omillaan.
Meidän 20v poika palasi armeijasta kotiin.Jatkaa opiskeluja ja käy töissä,maksaa omat kulunsa itse.
Asuminen tietenkin ilmaista ja ruoka.Tosin syö usein muualla.
Saa asua ilmaiseksi kotona ihan niin kauan kuin haluaa.Älytöntä olisi lähteä tässä tilanteessa maksamaan korkeaa vuokraa.
On ihanaa kun poika kotona ilonamme ja apunamme.
Olenkin ehdottanut että lohkaistaisiin tontistamme pala,mihin voisi rakentaa oman talon.
Olisi apunamme sitten vanhuudessa.Tästä ei kyllä järin innostunut ole:D
Ja vielä kun saataisiin äidille ja anopille tilat,kun eivät enää yksinään pärjää,ettei tarvitsisi laitokseen laittaa.Onko tämä viesti vitsi? Ajattelit sitten selvästi, että poikasi ei tarvitse pariutua vaan saa elämäänsä sisällön teidän hoitamisesta?
Tottakai hän pariutuu:D Meillä on valtava tontti ja paljon rakennusoikeutta,johon voisi halutessaan rakentaa.Olisi kiva kun asuisi perheineen lähellä ja me puolestamme voisimme auttaa lastenlasten hoidossa?Mikä asiassa on niin paheksuttavaa,jos haluaa asua lastensa lähellä?
No ei kai siinä sitten muuta kuin onnea vaan hänelle miniän etsintään tuollaiseen kuvioon. Tuskin kovin moni innostui siitä näkymästä, että tulevaisuus on sidottu appivanhempien hoitoon. Näen kyllä tuossa järjestelyssä kaikkien kannalta enemmän uhkia kuin mahdollisuuksia.
Ai.En tiedä mistä olet lähtöisin ja mitkä välisi perheeseesi,mutta meidän suvussa normaalia,että vanhempia autetaan kykyjen mukaan.
Minä ja mieheni autamme tällä hetkellä omia vanhempiamme kun apua tarvitsemme ja todellakin odotamme sitä myös omilta pojiltamme.Vain nuorin asuu enää kotona opintojensa ajan.
Asun eri maassa kuin vanhempani. Vanhempani ovat aina kannustaneet etsimään omaa paikkaa maailmassa. Isä on jo kuollut. Äiti hoiti omaa äitiään ja suunnilleen hänen pahin pelkonsa on joutua sukulaisten vaivoiksi vanhana. Enkä itsekkään toivo omille lapsilleni sitä että jossain vaiheessa pesevät minun takapuoltani.
Vierailija kirjoitti:
Peräkammaripoika ilmoittautuu. Nyt pian nelikymppinen ja omilleni muutin 30 täytettyäni, eli hirveän kauan en omillani ole asunut. Kauan aikaa kamppailin asian kanssa, kun halusin pois kotoa mutta en vaan jotenkin päässyt, joku henkinen kahle piti minut siellä kotona. Vanhempani riitelivät usein ja käytin sitä sitten ehkä tekosyynä, että minun pitää muka heitä siellä vahtia. Töihin päästyäni aloin maksamaan äidille vuokraa, koska tunsin niin suurta häpeää siitä kotona asumisesta ja näin halusin edes jotenkin vähentää sitä. Sainhan kuitenkin ruuat ja pyykinpesut tyypilliseen tapaan täyshoitona. Asuintilani sentään siivosin itse.
Kuvittelin, että omilleni päästyäni elämäni muuttuisi, mutta ei se ole kauheasti kyllä muuttunut. Elelen kämpässäni yhtä erakkona kuin aiemmin vanhemmillakin, vaikka toisaalta takaisin kotiin en enää muuttaisi, on se oma rauha ja yksityisyys kuitenkin sellainen juttu mistä en luovu. Mahdollisuuksia parisuhteeseen olisi ollut, mutta eihän siitä naisten kanssa sosialisoinnista mitään ole tullut, kun olen jäänyt jotenkin keskenkasvuiseksi henkisesti. Mielessäni olen kai yhä se nolo peräkammarin poika joka ei ole tarpeeksi hyvä naisille ja haluaisin juosta pakoon. Vanhempani eivät juurikaan vieraile luonani, mutta itse käyn heillä viikoittain ja äiti lataa aina lähtiessäni mukaan milloin mitäkin hyödykettä, eli olen edelleen sellainen mammanpoika ja äiti varmaan pelkää että näännyn nälkään tai jotain. Tavallaan haluaisin, että äiti lopettaisi tuon mutta taas toisaalta en halua loukata ja otan kaikki vastaan, koska "äidit on äitejä".
Toisinaan kyllä mietin, että mitähän sitten kun vanhempani kuolevat ja elämästäni häviää se vähäkin perheentapainen, eikä minulla ole juurikaan syytä lähteä enää mihinkään asuntoni ulkopuolelle työn ja kaupan lisäksi. Vaikuttaa hieman ankealta.
Paljon tsemppiä sinulle! Jännää (ja surullista), että koet häpeää/noloutta, kun itse päinvastoin luen tarinastasi paljon rohkeutta ja kasvamista.
Minua kosketti myös kirjoituksesi viimeinen kappale, tunnen samoin omassa elämässäni.
kaikkea hyvää sinulle! t: hengenheimolainen (n)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moi
Onko siinä jotain pahaa että on "peräkammarin" poika/tyttö? Jos se kaikille sopii niin ok?
Olemme menevä pariskunta, teemme paljon töitä pois kotoa, harrastamme keskenämme paljon, käymme kaksistaan mökillä.. Poikani 26v. asuu kotona, hoitaa kämppää (iso omakotitalo) ja koiria kun olemme pois. Käy töissä. Teen koko perheelle ruuat ja pesen pyykit, hassua olisi jos yksi tekisi omat ruuat ja pesisi omat pyykkinsä. Matkailemme kaikki yhdessä ja joskus kahdestaan mieheni kanssa.
Jos poikani haluaa muuttaa omaan kotiin, se sopii minulle, mutta nyt tuntuisi hassulta tuhlata iso osa palkasta vuokraan, kun kotona saa asua halvemmalla. En laskuta kotona asumisesta mitään, mutta joskus hän maksaa puolestani jonkun laskun johon ei just ole rahaa.
Ei tuossa ole mitään pahaa, jos se ei haittaa nuoren sosiaalista elämää. Usein se on sen ilmentymä että ei ole ystäviä, ei seksiä, ei kiinnosta mennä minnekkään eikä tavata ketään. Jos saa sosiaalisen elämän hoidettua terveellä tavalla vaikka asuu kotona, niin sitten se on ihan ok.
Itse kirjoitin oman viestini jo tähän ketjuun ( nuori nainen) ja samalla minua jotenkin naurattaa se ajatus, että jos sitten asuisin omillani niin olisi sitten niin sosiaalinen elämä. Asia kun ei ole näin ja olisin yhtä yksinäinen ( ja oikeastaan vielä yksinäisempi) jos asuisin omillani. Olen jo nuorena ollut kiusattu ja jäänyt porukoista tämänkin takia ja niinpä huvittaa se sosiaalisen elämän korostus. Tunnen myös monia nuoria joilla ei ole ystäviä ja se arki on töissä tai koulussa käymistä ilman mitään muuta ohjelmaa. Myös monet työttömät ( niin minäkin) ovat oikeasti hyvin yksinäisiä ja se arki menee siellä kotona. Tähän pitää vielä sanoa, että kaipaisinko sosiaalista elämää ja vastaus siihen on, että en paljonkaan. Minulle riittäisi yksi hyvä samankaltainen ystävä ja muuten en halua käydä missään baareissa ja seksistä en haaveile lainkaan. Muutenkin pakko sanoa, että viihdyn kotona paljon. Perhettäkään en koskaan halua ( ainakaan itse lapsia) joten minulla ei ole kiirettä senkään asian kanssa yhtään.
Minusta tässä jotenkin korostetaan sitäkin, että ihmisen pitäisi olla tietynlainen ja jos ei ole niin on jotenkin outo. Me olemme erilaisia ja minusta se on vaan hyvä asia. Ei sen takia saisi koskaan ajatella, että ihmisen pitää olla juuri sellainen kuin muut. Sitä painetta kun tulee muutenkin ja välillä ajattelee, että onneksi osaa ajatella erilailla ja se auttaa myös omassa elämässä. Joku sellainen joka ei osaa ajatella niin olisi varmaan todella surullinen jos eläisi minun elämääni, mutta itse osaan hyväksyä asioita ja se auttaa eteenpäin. Jos tätä taitoa ei olisi niin en olisi kestänyt tätä kaikkea niin hyvin. Haluan olla positiivinen ihminen aina, vaikka elämässä ollut vaikeaa.
Sitä sosiaalista elämää syntyy paremmin silloin kun vaihtoehtona on yksinäisyys. Silloin on edes vähän mielenkiintoa yrittää tutustua muihinkin ihmisiin. Jos on järjestänyt elämänsä niin että aina on äiti pitelemässä kädestä, niin ei kai siinä tunnu siltä että ketään välttämättä tarvitsisikaan. Suurin osa meistä kaikista muistakin on aloittanut nollasta. Muuttanut opiskelemaan uudelle paikkakunnalle ja nyhjännyt ensi alkuun yksin yksiössä. Siitä se sitten pikkuhiljaa lähtee. Elämälle täytyy antaa edes tilaisuus alkaa.
Minulle ei ainakaan kannata puhua yksinäisyydestä kun se on tuttu asia ja oikeasti en ymmärrä mitä tarkoitat tällä. Olen minäkin todellakin yrittänyt nuorempanakin saada seuraa, mutta ei se aina ole niin helppoa ollut ja monet huonot kokemukset saattavat myös lannistaa ihmistä ja tulee varovaisemmaksi. En siis itse todellakaan ole valinnut yksin oloa ja varsinkin vuosia sitten olen todella surullinen tästä kaikesta ja siinä mielessä olen yksinäinen ja se tuntuu monesti pahalta. Kyllä minullakin on mielenkiintoa ihmisiä kohtaan ja olen aina sellainen joka kohtelee muita hyvin. Tämä ei vaan usein riitä ja jos olet ujompi ihminen niin ei se aina ole helppoa ja todellakin minulle ei kannata puhua yksinäisyydestä kun tiedän siitä kaiken. Minunkaan äitini ei todellakaan ole "pitänyt kädestä" ja olen aina ollut omillani niin hyvässä kuin pahassa ja jäänyt ilman apua silloinkin kun sitä olisin tarvinnut. Tämä kaikki siitäkin huolimatta, kun nyt satun asumaan kotona tällä hetkellä.
Se kaikki riippuu myös siitä mitä elämältään haluaa. Kaikki eivät koskaan pysty olemaan sellaisia ihmisiä joilla paljon seuraa ja käyvät monissa paikoissa ja on vilkas elämä. Monille riittää vähempikin. Minulla on myös muuten sellainen tilanne, että todellakaan ei ole helppoa muuttaa nyt pois ja en ole päässyt opiskelemaan. Tekosyitä ja valheita varmaan moni ajattelee. Sekä miettii minun olevan huono ihminen ja senkin takia vaikeaa tänne kirjoittaa ja selittää näitä juttuja. Jokaisella on eri tilanne ja elämä.
Minäpä tunnen yhden "keissin" lapsuudenkotini naapurista. +30 vuotias mies, asuu omakotitalossa vuokralla, kunta maksaa. Iskä käy ajamassa nurmikot ja tekee lumityöt ja äiti kotityöt. Tää mies oli kunnalla töissä, mutta omi niin huono työntekijä ja niin usein rotukissa, että sai edut. Viikonloput ryyppää uuden naisystävänsä kanssa. Ollut jopa naimisissa, mutta eka vaimo ei kestänyt. On niin patalaiska, kuin kukaan vaan olla voi, ja äiti ja iskä,eläkkeellä oleva pari hoivas ja hyysää miestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Te äidit jotka kuvittelette että se on palvelus pojillenne, että annatte asua siellä nurkissanne aikuisena, ei se ole. Näin pojan sosiaalinen elämä laahaa jäljessä. Ei voi tuoda mitään baaripokia kotiin. Ei voi pyytää kavereita tulemaan porukalla (johon ehkä kuuluisi tyttöjäkin), ei ole paikkaa missä viettäisi ensimmäisen yön suuren rakkauden kanssa, kun äiti kutoo sukkaa heti makkarin oven takana ja kuuntelee korvat höröllä. Tuo on karhunpalvelus minkä teette.
Tuota niin niin... mikä ihmeen saavutus se on ihmisellä elämässä, että voi tuoda baaripokia kotiin?
Kun parin kerran on kokeillut baaripikia, niin suurin osa hmisitä tulee päätelmään, että onkin ihan vain ihmissuhdeihminen tai parisuhdeihminen, eikä näistä yhdenillan panoseuralaisista sitten mitään iloa loppujen lopuksi ollut.
Puolisoni taitaa olla peräkammarinpoika. :)
Käy vanhemmillaan vähintään 2 krt/viikko ja käskee samalla vanhempiaan laittamaan ruokaa. Mieheni soittaa joka aamu äidilleen, yleensä vielä toistamiseen myöhemmin päivällä. Äiti jakelee ohjeita lapsemme kasvatukseen ja poika hyväksyy kaiken kyseenalaistamatta. Miehelläni on vaatekerrasto vanhemmillaan ja välillä vaihtaa siellä vaatteet, jotka sitten äiti pesee. Näitä esimerkkejä riittäisi ties kuinka.
Olen ikuisesti toinen nainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Perägammari kirjoitti:
Jatkoa:
Vartuin ja valmistuin ammattiin 1990-luvun laman pahimpaan aikaan ja työtä en tietenkään saanut. Äitini sätti että miten ei aikuinen 19-vuotias mies muka löydä Suomessa työtä? Käski menemään tehtaan portille työtä kysymään kuten hänen nuoruudessaan. Seurasi sellaista opiskelua opiskelun vuoksi ja silloin minulla oli oma talous mm. Helsingissä kaukana kotoa. Mutta lomat ja viikonloputkin vietin kotona, en yksinäisyydessäni muutakaan keksinyt. Äitini tuolloin myös avokätisesti antoi ruokarahaa ja hänen rahoillaan ostettiin tavaroita minulle. En vastustanut, koska rahaa oli minulla oikeasti niukasti ja katsoin että maksakoot nyt, on sen verran tehnyt vahinkoakin.
Äitini kuoli asuessani ulkomailla, mistä olin viimein saanut työtä. Mutta elämä oli silti kurjaa, etenevien mt-ongelmieni takia. Lopuksi minulla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin ottaa loparit ja muuttaa Suomeen vieraan isäni kanssa asumaan. On niin iäkäs ettei pärjää yksin, eli minä Pyöritän taloutta ja elämme hänen eläkkeellään ja säästöillään. Oman työkyvyttömyseläkkeeni säästän oikeastaan kokonaan.
Koen että tiivistin elämänkohtaloni hyvin näihin kahteen viestiin. Loppu.
Hirveän surullinen tarina, varsinkin se alkuosa. Ei tämä aivan peräkammarin pojan kriteereitä täytä enää kuitenkaan jos sinä pyörität taloutta ja olet muuttanut iäkkään isäsi avuksi ja seuraksi. Sehaän on hienoa. Peräkammariuteen kuuluu ujo poikamiehyys ilman omaa seuraelämää ja vanhempien vaate- ja ruokahuollossa oleilu. Vähän päätä pystyyn.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Peräkammaripoikien vanhemmilta puuttuu usein se painostus, jolla kannustaa poikastaan lähtemään pesästä. Antavat täysin vapaasti pojan jäädä kotiin asumaan antaen kuvan että se on ihan ok. Ja poikahan sitten toki jää. Asiaa pahentavat vielä juurikin äidit passaamisellaan, kuka tahansa täysjärkinen käskisi aikuisen miehen pestä itse kalsarinsa ja siivota jälkensä, mikä toimisi juurikin kannustimena muuttaa omilleen. Sanoisiko, että peräkammaripoikien vanhemmilla/äideillä on liiallinen hoivavietti.
Painostus? Mitään painostusta ei tarvita, kaikki nuoret lähtevät innolla elämään omaa elämäänsä.
Öh? Selvästikään asia ei ole näin, joten hieman kummallinen kommentti.
Olin lukion jälkeen muuttamassa suurella innolla muualle opiskelemaan, kuten myös miehenikin, jonka tapasin myöhemmin opiskeluiden parissa. Nyt 15 v. lapsi miettii lukiovalintoja ja sitä muuttaisiko niiden perässä toiseen kaupunkiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi lähteä kotoa kun vaihtoehtona on asua yksin kunnan vuokrayksiössä?
Vierailija kirjoitti:
Miksi lähteä kotoa kun vaihtoehtona on asua yksin kunnan vuokrayksiössä?
Siksi, että itsenäistyisi ja löytäisi sen elämänsä rakkauden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Peräkammarin pojat ovat yleensä ylijäämämiehiä. Otan osaa heidän kohtalostaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi lähteä kotoa kun vaihtoehtona on asua yksin kunnan vuokrayksiössä?
Siksi, että itsenäistyisi ja löytäisi sen elämänsä rakkauden.
70 000 miestä ei tule löytämään itselleen naista, koska miehiä on tuon verran enemmän 20-40-vuotiaissa. Tämä on matemaattinen fakta, jolle ei mitään mahda.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi lähteä kotoa kun vaihtoehtona on asua yksin kunnan vuokrayksiössä?
Siksi, että itsenäistyisi ja löytäisi sen elämänsä rakkauden.
Entä jos jo itse tiedostaa että on inhottava luonteeltaan, eikä omaa mitään ulkoisiakaan ominaisuuksia joihin joku voisi ihastua.?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi lähteä kotoa kun vaihtoehtona on asua yksin kunnan vuokrayksiössä?
Siksi, että itsenäistyisi ja löytäisi sen elämänsä rakkauden.
Entä jos jo itse tiedostaa että on inhottava luonteeltaan, eikä omaa mitään ulkoisiakaan ominaisuuksia joihin joku voisi ihastua.?
Kyse on matemaattisesta faktasta.
Se on kuin tuolileikkiä, ja osa miehistä jää väistämättä ilman.
En ole äiti mutta kelpaako sisko? Veljeni syntyi iltatähtenä kun olin 13, isä oli tuossa vaiheessa juonut itsensä toinen jalka hautaan ja minä minä kävin läpi murkkuiän kuohuja, äiti haki lohtua ja merkitystä elämälleen vauvasta. Veli sai ihan erillaisen kasvatuksen kuin minä, äiti ei kieltänyt pikkuiseltaan mitään, mm. kerran veljellä oli 3 joulukalenteria... veli myös nukkui vielä ala-asteellakin äidin kanssa samassa sängyssä mikä oli minusta sairasta. Äiti kehitti jonkinlaisen läheisriippuvuuden ja samalla tukahdutti poikansa . Veljeni ei edes mennyt ajokouluun, kun äidistä se oli hirmuisen vaarallista! Minulle ei aikoinaan sanonut mitään kun kortin ajoin.
Nyt veljeni on 40-vuotias, pahasti ylipainoinen ja mielenterveysongelmainen (paniikkikohtauksia, jonkinlainen torikauhu), ei töitä ei omaa perhettä. Yksi lyhyt seurustelusuhde ja pari epäonnistunutta työkokeilua takana, ei kai sitä töissä tahdo käydä kun äitikulta aina latonut rahaa käteen ilman että tarvitsee varvastaan liikuttaa ! Pelaa pleikkaa, katsoo pornoa ja mässää karkkia kaikki päivät asunnollaan, jossa äiti käy siivoamassa. Äiti on 77-vuotias ja todennäköisesti kuolee joku päivä veljeni vessanpyttyä kuuratessaan..
Minä luulen, että tämä koko peräkammarinpoika/tyttö -ilmiö johtuu vain siitä, että nyky-Suomessa ei itsenäinen elämä ole mahdollista surkean taloudellisen tilanteen vuoksi.
Ihmisten itsenäistyminen kotoa tyssää siihen, ettei saada opiskelupaikkaa eikä työpaikkaa ja asuminen/elämiskulut maksavat liikaa. On edullisempaa asua kotona.
Italiassa ja muissa köyhissä EU-maissa on aivan samanlainen ilmiö, että nuoret aikuiset eivät pysty asumaan omillaan.
Alue: Aihe vapaa
Ja nyt vasta huomasin, että kysyit AP:lta etkä minulta! Pahoittelut turhasta viestistä!