Kysymys: sukulaisteini joka ei ikinä kiitä lahjoista...

Minä kerran sanoin sukulaisteineille, että olisko kiitos liikaa. Toljottivat vaan ymmärtämättömän näköisinä. Ihan hyvällä omallatunnolla lopetin lahjomisen. Rahat menevät niille, jotka osaavat kiittää.

Meillä taas on suvussa yks teinityttö kanssa joka ei kiitä koskaan. Kerran kun hän sai lahjan niin ihan röyhkeesti sano vaan "ai tämmönen vaan?" Ja hirveä nyrpeä naama. No en yhtään ihmettele hänen käytöstään, vanhemmat yhtä töykeitä jotka ei osaa kiittää mistään.

Vierailija kirjoitti:

Tässä on eroja perheiden välillä tapakulttuurin suhteen. Kaikissa perheissä ei ole tapana erikseen kiittää postitse saapuneesta lahjasta, ainoastaan käteen annetusta. Teini ei välttämättä ole siis kiittämätön vaan saattaa vilpittömästi olla siinä kuvitelmassa, että kiitos ei ole tarpeen.

Olen itse melkein nelikymppinen nainen enkä näe kiittämistä tarpeellisena. En itsekään odota kiitosta lähetettyäni paketin. Tiedän kahden vanhemman sukulaisen toivovan kiitosta ja heidän lahjoistaan yritän aina muistaa kiittää. Ehkä voisit kysyä, miten nuorta on perheessään opetettu toimimaan ja toki voit itsekin viestiä hänelle toiveistasi.

Tunnen nyt jo aikuisen kummipoikani sen verran hyvin, etten odota erikseen kiitosta lahjasta. Kun nähdään ja näen lahjat käytössä tai äitinsä lähettää kuvia tai kertoo lahjan miellyttäneen, riittää minulle kiitokseksi.

Iäkkäille sukulaisille postikortit ovat tärkeitä, mutta lakkasin lähettämästä niitä esim matkoilta, koska en jaksa sitä, että yksi täti soittaa minulle kiittääkseen saamastaan kortista. Lähetän edelleen sille, joka ei soita joka kortista, mutta kerran kertoi kuinka paljon ne kortit häntä ilahduttavat.

Auta vähän sitä teiniä ja ota yhteyttä. Siinä se saattaa kiitoskin pullahtaa ihan vaivihkaa, ja ainakin tulisi ylläpidettyä ihmissuhdetta. Ei ne teinit todellakaan valmiita ole, vaan usein kömpelöitä, omaan napaan tuijottavia, vähän yksioikoisia. Jos niille ei ole kiitosta opetettu, sitä ei ehkä voikaan osata. Jollekin taas on opetettu, ja silti se kiittäminen tuntuu jotenkin kauhean vaikealta. Mutta sieltä on kasvamassa aikuinen, jonka otsolohko sallii pian jo ihan älykästä kanssakäymistä.

Jos et halua pitää yhteyttä, ei sinun kyllä tarvitse sitä lahjaakaan lähettää. Matkan antamisen pitäisi tuntua teistä molemmista kivalta. Nyt ei taida olla niin.

Kipuilen hieman tuon ajatuksen kanssa, minkä ikäiseksi joululahjoja pitäisi ylipäätään vaikkapa kummilapselle ostaa? Oma kummityttöni on jo yliopistossa, mutta silti lähetin hänelle lahjan. Lahjan valinta käy vuosi vuodelta hankalammaksi, koska hän elää jo itsenäistä, omaa opiskelijaelämäänsä, enkä oikein tiedä, mitä hänelle ostaisi. Rahaa olen antanut syntymäpäivänä, ja myös joskus jouluna. Mutta se tuntuu jotenkin persoonattomalta.

Olen pikkuhiljaa alkanut miettimään, jos muistaisi jatkossa vain kortilla. Minkä ikäisinä lopetatte lahjojen antamisen sukulaislapsille? Vaikka tässä tapauksessahan ei lapsesta ole enää kysymys.

Mä olen lopettanut kaikkien sellaisten sekä nuorten että aikuisten huomioimisen jouluna, jotka eivät kiitä ja huomioi.

Erehdyin aikoinaan lupautumaan kummiksi (nykyään ex-)miehen veljen lapselle. Paha vaan, että tuosta kakarasta on kasvatettu niin ylimielinen ja kiittämätön pentu ettei tee mieli ostaa mitään. Olen todella pienituloinen tällä hetkellä ja juuri ja juuri on varaa ostaa omille lapsille pienet lahjat. Lapsi on aina saanut kaiken mitä on pyytänyt hintaan katsomatta, joten on aika turhaa edes lahjoa häntä, kun ei ole mahdollista työntää sataa euroa yhteen lahjaan. Koskaan ei ole kiitosta tullut ja epäilenkin etteivät edes huomaisi, jos vain jättäisin lahjomatta.

Vierailija kirjoitti:

Minä lopetin aka varhain kummipoikani lahjomisen, koska hänkään tai edes hänen äitinsä ei osannut kiittää. Vain tärkeimpinä merkkipäivinä (yo-juhla ja häät) hankin lahjan. Häälahjasta kiitti hänen herttainen vaimonsa, jonka olin tavannutvain pari kertaa. Jakuitenkaan pojan, nyt jo aikomiehen vanhemmat eivät ole mitään moukkia, vaan pitkälle koulutettuja.

Tulee mieleeni oma varhaislapsuus. Isotätini lähetti silloin tällöin paketteja pääkaupunkiseudulta, kauniita mekkokankaita ja kivoja vaatteita. Oli itsestäänselvä kiittää lahjoista. Heti kun opin lukemaan ja kirjoittamaan, niin äiti pani minut väsäämään kiitoskirjeen, ja siitä se tapa tarttui nopeasti.

Teidän suvun juttu taitaa olla, että äidit ja vaimot vastaa kiitoksista.

Me on nöitä nykyteinixiä, jotka matkustelee izkän rahoilla thaikkuun yma ja zitten ollaan huolizzaa ilmaztonmuutoksesta....

Been there seen tht..

Kiittämättömiä ja nokkavia pikku pazkoja.. :)

Muinoin kiitettiin jopa hellaksen ruususuklaasta, jos joku sukulainen sellaisem toi. Pelkkä ajatus oli merkitsevä. Nylyteinixit 90 lukulaiset tottuneet tavaramääriin ja nyt ne sitten konmarittaisi mummojenkin tavarat. Toki huutonetin kautta. Ei mitään yhteyttä näihin kaikkitännemeilehetinuoriin. Eivät osaa kunnioittaa edellisiä sukupolvia mitenkään. Koko ajan pitä olla kivaa sitä jos tätä. Vanhemmat ostaneet rahoilla rakkautta, so wht can u expect.

Niinpä. Mitä seuraava sukupolvi näiden teinixitkupillien kasvatettavana. Huh huh.

Itse muistan nykyään juurikin tästä syystä max korteilla, kun kiittämättömyys on nykynuorien juttu. Omahyväisiksi kasvatettu.

Jos on moukiksi kasvatett, minkäs sille tekee. Edestään löytävät jonain päivänä hekin oman käytöksensä.

Ei olisi tullut kuulonkaan aikaisemmin, että ei huomioida jonkun huomioimista.

Minä lopetan myös. Ei sen kiitoksen sanomisen pitäisi niin vaikeaa olla.

Seura tekee kaltaisekseen. Nolot vanhemmat, moukat lapset.

Rahalla ei saa kaikkea. Sivistystä niinq.

Jos et todella halua antaa lahjaa, mielestäni sinun ei pitäisi. Se saattaa olla vain lahja, mutta sen on oltava vapaaehtoista. Sinun ei myöskään tarvitse odottaa jotain vastineeksi, jos annoit jollekin jotain. Se on elämää… Jos on perheenjäsen, joka on ollut todella myrkyllistä, mielestäni ei ole mitään vikaa hänen leikkaamisessa pois elämästäsi.

Meillä on koko öauma veljenkakaroita, joille ei ole perustapoja opetettu. Lapsesta asti tavaroilla ostetut kakarat ei ole millänsäkää n kun suku tuo lahjoja. Joo ja kiitosta ei kuulu heiltä, paitsi jos joku pakottaa. Sano kiitz.

Gordon kirjoitti:

Jos et todella halua antaa lahjaa, mielestäni sinun ei pitäisi. Se saattaa olla vain lahja, mutta sen on oltava vapaaehtoista. Sinun ei myöskään tarvitse odottaa jotain vastineeksi, jos annoit jollekin jotain. Se on elämää… Jos on perheenjäsen, joka on ollut todella myrkyllistä, mielestäni ei ole mitään vikaa hänen leikkaamisessa pois elämästäsi.

Ja mitähän sinä tiedät siitä, kuka on ollut myrkyllinen. Nää nykyperheet ja oma napa edellä. Pahat puheet ja erotteöut helpåo laumassa,aikaansaada, jossa yksikin toxinen sukuun naitu tai kade sisarus. Nähty on. Pitäköön näytelmänsä, surullista nähdä mielenterveyshäiriöiset lapsensa..

Totuus tulee

Aina julki. Ja karma toimii.

En lähettele lahjoja postitse tai ainakin olen henkilökohtaisesti yhteydessä lahjan saajaan. Jos on niin etäiset välit että yhteydenpito tapahtuu vain paketin ja tekstarin en lahjo ketään.

Mistälähtien lasten on pitänyt kiitellä joululahjoista? Ei lapsi tai teini välttämättä tiedä keneltä ne ovat. Vielä vähemmän teinillä on yhteystietoja näille lahjoja lähettäneille aikuisille. Vanhemmat voivat kiittää lastensa puolesta.

 

Yhdelläkään sukulaisteinilläni ei taida olla minun puhelinnumeroa tai sähköpostia. Yksi on kaverina facessa.

En odota heidän kiittelevän lahjoista.

jotkuthan ei osaa edes tervehtiä, en tarkoita mitään käsipäivää, vaan ihan moikkaamista. Eivät kavereitaan, eikä sukulaisiaan, nuo kiittämättömät kuuluu samaan joukkoon.... ovat aika möllejä. Tulee olemaan vaikeaa saada edes töitä.

Tottakai teinin pitää osata itsekin, mutta se kertoo jo tarpeeksi, ettei vanhemmatkaan... Eivät todennäköisesti ole opettaneet kiittämään. Eipä tule välttämättä kiitosta edes niiden pienten lasten vanhemmiltakaan.