Mitä ajattelet ihmisestä joka on hyvännäköinen mutta masentunut?

Vierailija kirjoitti:

Omasta kokemuksesta tiedän että rumalla on oikeus olla masentunut, kauniilla ei.

Ei katso ulkonäköä tai menestystä työelämässä. Masennus on siitä salakavalaa, että se tulee pikkuhiljaa. Alakuloisuus lisääntyy ja lopulta olet niin sairas että et halua nousta sängystä. Olotilaa voisi verrata flunssaan.

Vierailija kirjoitti:

Kaikkeen masennukseen ei auta terapia, vain lääkitys. Kannattaa miettiä, haluaako olla lääkityn ihmisen kanssa. Lääkitys muuttaa ihmistä kuitenkin.

Masennuslääkityksen nimenomaan kuuluu muuttaa ihmistä, mutta jos muutos on negatiivinen, silloin lääkitys on väärä.

Vierailija kirjoitti:

Kaikkeen masennukseen ei auta terapia, vain lääkitys. Kannattaa miettiä, haluaako olla lääkityn ihmisen kanssa. Lääkitys muuttaa ihmistä kuitenkin.

masennukseen paras hoito on terapia. ei lääke korjaa mitään syitä miks ihminen on masentunu.

ja lääke ei muuta ihmistä täysin. lääkkeet lähinnä vievät tunteet pois, eli lääkitty ei koe onnea ja surua voimakkaasti enää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei hyvännäköiset, kauniit ja komeat ihmiset masennu. Heille maailma on avoin ja kaikki kannustavat.

Mikko Kuustonen jota pidän ihan komeana oli masentunut ja söi lääkkeitä masennukseensa kun valittiin vuoden positiivisimmaksi ihmiseksi. Silloin levyt myi, telkkarissa oli suosittu ja varmaan olisi naisiakin riittänyt.

Maa jonka kansa on maailman onnellisimpia, itsemurhat ovat myös yleisimpiä, jotenkin tuli tuosta Mikosta mieleen, että Suomessa pätee kakku teoria moni kakku päältä kaunis, varsinkin jos puhutaan onnellisuudesta.

Et kaikki sano et kauniilla on kaikki paremmin. Eli miksi se on masentunut. Rumatki luulee olevansa kauniita ja niillä on kaikki hyvin ja onnellisia.

:)

Vierailija kirjoitti:

Miehiä ei niinkään kiinnosta onko nainen masentunut vaan onko hän miellyttävän näköinen. Mutta toisin on naisilla. Masentunut mies laskee selvästi naisen haluja.

Nää on ihan yleisesti selvää asiaa ja käy myös nopeasti ilmi tämänkin palstan vastauksia lukiessa.

Ehkä yhden yön jutuissa tai kevyissä suhteissa. Mutta oikeasti masentuneen kanssa on raskasta, jos masentunut ei itse tajua mennä lääkäriin.

Täytyy tykätä toisesta tosi paljon, että jaksaa. Se on suhteen alkuvaihetta, että ihmiset haluavat kuoria kakusta kermat, ketään ei kiinnosta pohjat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikkeen masennukseen ei auta terapia, vain lääkitys. Kannattaa miettiä, haluaako olla lääkityn ihmisen kanssa. Lääkitys muuttaa ihmistä kuitenkin.

masennukseen paras hoito on terapia. ei lääke korjaa mitään syitä miks ihminen on masentunu.

ja lääke ei muuta ihmistä täysin. lääkkeet lähinnä vievät tunteet pois, eli lääkitty ei koe onnea ja surua voimakkaasti enää.

Pelottavaa kun masentuneena muutenkin latistuu tunteet. Eri asia toki jos on niin tuskainen että on jo itsemurhavaara tms. Mutta muutoin, eikö vika ole silloin jossain muussa? Eikö ihminen saisi surua (ja muitakin tunteita) enää tuntea?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikkeen masennukseen ei auta terapia, vain lääkitys. Kannattaa miettiä, haluaako olla lääkityn ihmisen kanssa. Lääkitys muuttaa ihmistä kuitenkin.

masennukseen paras hoito on terapia. ei lääke korjaa mitään syitä miks ihminen on masentunu.

ja lääke ei muuta ihmistä täysin. lääkkeet lähinnä vievät tunteet pois, eli lääkitty ei koe onnea ja surua voimakkaasti enää.

Ei se terapiakaan aina auta, varsinkin jos sen masennuksen aiheuttaa ulkoiset tekijät vaikkapa ylivelkaantuminen tai riippuvuus. Varmasti helpottaa mutta ei yksistään ratkaise, masennukselle ei ole löydetty yhtä parantavaa ratkaisua, koska syiyäkin on monia. Se on vähän kuin antaisi insuliinipiikin kaikille sairauksille ja toivoisi ihme parannusta, jos aletaan määräämään että tämä yksi asia parantaa masennuksesta.

Eri

Vierailija kirjoitti:

Et kaikki sano et kauniilla on kaikki paremmin. Eli miksi se on masentunut. Rumatki luulee olevansa kauniita ja niillä on kaikki hyvin ja onnellisia.

:)

No jos jaksaa huolehtia itsestään ja ulkonäöstään ja tehdä työnsä, niin ei voi olla vakavasti masentunut. Vakavasti masentunut nukkuu vain, eikä mikään kiinnosta.

Jokaisella ihmisellä on varmasti alakulon kausia elämässä. Se on ihan normaalia masentua, jos tulee muutos elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikkeen masennukseen ei auta terapia, vain lääkitys. Kannattaa miettiä, haluaako olla lääkityn ihmisen kanssa. Lääkitys muuttaa ihmistä kuitenkin.

masennukseen paras hoito on terapia. ei lääke korjaa mitään syitä miks ihminen on masentunu.

ja lääke ei muuta ihmistä täysin. lääkkeet lähinnä vievät tunteet pois, eli lääkitty ei koe onnea ja surua voimakkaasti enää.

Pelottavaa kun masentuneena muutenkin latistuu tunteet. Eri asia toki jos on niin tuskainen että on jo itsemurhavaara tms. Mutta muutoin, eikö vika ole silloin jossain muussa? Eikö ihminen saisi surua (ja muitakin tunteita) enää tuntea?

ilmeisesti toivotaan et suru ei laukase itsemurhayritystä yms. ite en pysty käyttää

lääkkeitä kun haluan tuntea edes ne pienet

ilon ja onnen hetket, joita en lääkkeiden kanssa tunne. vaikka sillä verukkeella joudunkin kärsimään tuplasti pahemmin kaikki negatiiviset tunteet, koska en osaa niitä käsitellä / jaksa käsitellä.

Vierailija kirjoitti:

Ulkonäkö ja luonne ratkaisee. Lievä ja kohtalainen masennus ei haittaa. Vaikea masennus alkaa jo vaikuttaa ihmisen käytökseen ja olemiseen sen verran että voi vaikuttaa kiinnostavuuteen. Tai sitten ei, riippuu monista asioista.

Miten nämä erottaa? Siis lievän, kohtalaisen ja vaikean masennuksen? Toisen käytöksestä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikkeen masennukseen ei auta terapia, vain lääkitys. Kannattaa miettiä, haluaako olla lääkityn ihmisen kanssa. Lääkitys muuttaa ihmistä kuitenkin.

masennukseen paras hoito on terapia. ei lääke korjaa mitään syitä miks ihminen on masentunu.

ja lääke ei muuta ihmistä täysin. lääkkeet lähinnä vievät tunteet pois, eli lääkitty ei koe onnea ja surua voimakkaasti enää.

Ei se terapiakaan aina auta, varsinkin jos sen masennuksen aiheuttaa ulkoiset tekijät vaikkapa ylivelkaantuminen tai riippuvuus. Varmasti helpottaa mutta ei yksistään ratkaise, masennukselle ei ole löydetty yhtä parantavaa ratkaisua, koska syiyäkin on monia. Se on vähän kuin antaisi insuliinipiikin kaikille sairauksille ja toivoisi ihme parannusta, jos aletaan määräämään että tämä yksi asia parantaa masennuksesta.

Eri

ei varmasti aina autakaan, kuten ei lääkekään. mut se lääke kun ei korjaa mitään. jos riippuvuus aiheuttaa masennusta, masennus korjaantuu riippuvuudesta eroon pääsemällä, ei jatkamalla riippuvuutta ja syömällä lääkettä.

varmasti on ihmisiä joille ainut apu on lääkkeessä. mutta liian moni vaan turvautuu lääkkeeseen eikä yritä päästä terapiaan tai syventyä ongelmiin, jotka saattas parantaa masennuksen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikkeen masennukseen ei auta terapia, vain lääkitys. Kannattaa miettiä, haluaako olla lääkityn ihmisen kanssa. Lääkitys muuttaa ihmistä kuitenkin.

masennukseen paras hoito on terapia. ei lääke korjaa mitään syitä miks ihminen on masentunu.

ja lääke ei muuta ihmistä täysin. lääkkeet lähinnä vievät tunteet pois, eli lääkitty ei koe onnea ja surua voimakkaasti enää.

Pelottavaa kun masentuneena muutenkin latistuu tunteet. Eri asia toki jos on niin tuskainen että on jo itsemurhavaara tms. Mutta muutoin, eikö vika ole silloin jossain muussa? Eikö ihminen saisi surua (ja muitakin tunteita) enää tuntea?

Totta, olen kokenut tuon. Olin pitkään masentunut ja itkin vain. Sitten aloin syömään lääkettä ja yhtäkkiä elämänilo käveli elämään. Muistan kuinka oli talvi ja yhtäkkiä tuli mielihalu tehdä lumienkeleitä. Makasin lumessa ja olin onnellinen, koska lumi oli kylmää ja taivas oli sininen. Pitkään mikään ei ollut tuntunut miltään, en jaksanut oikein tehdä mitään. Enkä tuntenut iloa mistään.

Jotenkin yhteiskunnassa on tehty masennuksesta parantumaton sairaus, mitä jos ajattelisi eritavalla, että masennus olisikin osa normaalia tunneskaala? Jokainen kokee joskus sen, toisilla se pitkittyy, se yleensä johtuu asioista fyysinen ja/tai psyykkinen joka ei ole kunnossa.

Antaisiko myös masentuneelle toivoa, että kyseessä ei ole sairaus jonka kanssa tulisi oppia elämään, vaan tunne?

Leikittelee vain ja olen kyllä itsekkin vaikean masennuksen ja keskivaikea diagnoosin kanssa kamppaillut, mutta oli itselleni rohkaisevaa ajatella näin kuin että palaisi siihen että tässä nyt ollaan ja tämä on loppuelämän kuoppani josta kipuilen (koska sekin on käynyt mielessä ja vaikutti aika toivottomalta).

Chester Bennington, Tim Bergling, Demi Lovato...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikkeen masennukseen ei auta terapia, vain lääkitys. Kannattaa miettiä, haluaako olla lääkityn ihmisen kanssa. Lääkitys muuttaa ihmistä kuitenkin.

masennukseen paras hoito on terapia. ei lääke korjaa mitään syitä miks ihminen on masentunu.

ja lääke ei muuta ihmistä täysin. lääkkeet lähinnä vievät tunteet pois, eli lääkitty ei koe onnea ja surua voimakkaasti enää.

Ei se terapiakaan aina auta, varsinkin jos sen masennuksen aiheuttaa ulkoiset tekijät vaikkapa ylivelkaantuminen tai riippuvuus. Varmasti helpottaa mutta ei yksistään ratkaise, masennukselle ei ole löydetty yhtä parantavaa ratkaisua, koska syiyäkin on monia. Se on vähän kuin antaisi insuliinipiikin kaikille sairauksille ja toivoisi ihme parannusta, jos aletaan määräämään että tämä yksi asia parantaa masennuksesta.

Eri

ei varmasti aina autakaan, kuten ei lääkekään. mut se lääke kun ei korjaa mitään. jos riippuvuus aiheuttaa masennusta, masennus korjaantuu riippuvuudesta eroon pääsemällä, ei jatkamalla riippuvuutta ja syömällä lääkettä.

varmasti on ihmisiä joille ainut apu on lääkkeessä. mutta liian moni vaan turvautuu lääkkeeseen eikä yritä päästä terapiaan tai syventyä ongelmiin, jotka saattas parantaa masennuksen.

En puolustellut lääkkeitä, huomautin vain että aina se terapia ei sitä ratkaise, varsinkin jos syy masennukseen on jossain muualla kuin psykologialla selvitettävissä esimerkiksi juuri velkaantuminen, työttömyys, syrjäytyminen. Terapiasta on varmasti silloin apua selviämään, mutta eihän se sitä tilannetta ratkaise joten helpottaa oiretta mutta ei korjaa ongelmaa kuten lääkkeet, ellei sitten satu olemaan se yksi harva vähemmistö jonka aivokemiat aiheuttavat masennuksen mihin nykyajan lääkkeet jopa auttavat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ulkonäkö ja luonne ratkaisee. Lievä ja kohtalainen masennus ei haittaa. Vaikea masennus alkaa jo vaikuttaa ihmisen käytökseen ja olemiseen sen verran että voi vaikuttaa kiinnostavuuteen. Tai sitten ei, riippuu monista asioista.

Miten nämä erottaa? Siis lievän, kohtalaisen ja vaikean masennuksen? Toisen käytöksestä?

Vaikeasti masentunut ihminen eristäytyy, pahimmillaan saattaa maata sängyssä ja unohtaa syödä. Katsopa Tracy Emin teos Bed. Rakastajansa jätettyä hän makasi sängyssä monta kuukautta.

Keskivaikeassa masennuksessa ihminen pitää kulisseja vielä yllä, käy töissä ja huolehtii jollakin tavalla ulkonäöstään. Illat ja viikonloput saattaa mennä itkiessä.

Lievässä masennuksessa alakulon oloja ei ole joka päivä, ihminen tuntee vielä mielihyvää asioista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikkeen masennukseen ei auta terapia, vain lääkitys. Kannattaa miettiä, haluaako olla lääkityn ihmisen kanssa. Lääkitys muuttaa ihmistä kuitenkin.

masennukseen paras hoito on terapia. ei lääke korjaa mitään syitä miks ihminen on masentunu.

ja lääke ei muuta ihmistä täysin. lääkkeet lähinnä vievät tunteet pois, eli lääkitty ei koe onnea ja surua voimakkaasti enää.

Pelottavaa kun masentuneena muutenkin latistuu tunteet. Eri asia toki jos on niin tuskainen että on jo itsemurhavaara tms. Mutta muutoin, eikö vika ole silloin jossain muussa? Eikö ihminen saisi surua (ja muitakin tunteita) enää tuntea?

Totta, olen kokenut tuon. Olin pitkään masentunut ja itkin vain. Sitten aloin syömään lääkettä ja yhtäkkiä elämänilo käveli elämään. Muistan kuinka oli talvi ja yhtäkkiä tuli mielihalu tehdä lumienkeleitä. Makasin lumessa ja olin onnellinen, koska lumi oli kylmää ja taivas oli sininen. Pitkään mikään ei ollut tuntunut miltään, en jaksanut oikein tehdä mitään. Enkä tuntenut iloa mistään.

Kiitos näkökulmasta! Minäkin olen kokenut tunteiden latistumisen, muistan kun etsin nettikaupasta itselleni takkia enkä enää tiennytkään sanoa subjektiivista mielipidettä siitä, pidänkö vai en vaan ainoastaan näkyvät ominaisuudet kuten väri ja koko. Se oli kummallinen tunne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et kaikki sano et kauniilla on kaikki paremmin. Eli miksi se on masentunut. Rumatki luulee olevansa kauniita ja niillä on kaikki hyvin ja onnellisia.

:)

No jos jaksaa huolehtia itsestään ja ulkonäöstään ja tehdä työnsä, niin ei voi olla vakavasti masentunut. Vakavasti masentunut nukkuu vain, eikä mikään kiinnosta.

Jokaisella ihmisellä on varmasti alakulon kausia elämässä. Se on ihan normaalia masentua, jos tulee muutos elämässä.

Monelle esimerkiksi itse.murhan tehneen läheiselle teko tulee yllätyksenä, itse.murha ajatukset lasketaan aina vakavan masennuksen mittariksi, joten se siitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikkeen masennukseen ei auta terapia, vain lääkitys. Kannattaa miettiä, haluaako olla lääkityn ihmisen kanssa. Lääkitys muuttaa ihmistä kuitenkin.

masennukseen paras hoito on terapia. ei lääke korjaa mitään syitä miks ihminen on masentunu.

ja lääke ei muuta ihmistä täysin. lääkkeet lähinnä vievät tunteet pois, eli lääkitty ei koe onnea ja surua voimakkaasti enää.

Pelottavaa kun masentuneena muutenkin latistuu tunteet. Eri asia toki jos on niin tuskainen että on jo itsemurhavaara tms. Mutta muutoin, eikö vika ole silloin jossain muussa? Eikö ihminen saisi surua (ja muitakin tunteita) enää tuntea?

Totta, olen kokenut tuon. Olin pitkään masentunut ja itkin vain. Sitten aloin syömään lääkettä ja yhtäkkiä elämänilo käveli elämään. Muistan kuinka oli talvi ja yhtäkkiä tuli mielihalu tehdä lumienkeleitä. Makasin lumessa ja olin onnellinen, koska lumi oli kylmää ja taivas oli sininen. Pitkään mikään ei ollut tuntunut miltään, en jaksanut oikein tehdä mitään. Enkä tuntenut iloa mistään.

Kiitos näkökulmasta! Minäkin olen kokenut tunteiden latistumisen, muistan kun etsin nettikaupasta itselleni takkia enkä enää tiennytkään sanoa subjektiivista mielipidettä siitä, pidänkö vai en vaan ainoastaan näkyvät ominaisuudet kuten väri ja koko. Se oli kummallinen tunne.

Tuo nyt ei kuulosta mielestäni masennukselta, jos ei löydä sopivaa takkia. Voi ihminen muutenkin inhota kaupoissa juoksemista ja vaatteiden sovittamista.