Lue keskustelun säännöt.
Yksinasuva & lapseton = palvelija?
03.12.2019 |
Tämä ei ole sitten valituspostaus. Enemmän kysely, että onko joku muu havainnut elämässään samankaltaista kaavaa tai onko miten yleistä.
Lapsia olisin aikanani halunnut, mutta kun ei onnistu, niin ei onnistu. Asun nykyään yksin, lapsia ei ole. Käyn töissä ja olen aloittanut prosessin päästä sijaisvanhemmaksi SOS-lapsikylän kautta. Harrastan melko aktiivisesti paria asiaa; liikun tavoitteellisesti (pitkänmatkanjuoksua) ja olen vapaaehtoistöissä Mannerheimin Lastensuojeluliitolla. Minulla on ollut vuosien saatossa useita koiria ns. sijoituksessa, siis näitä kodittomia suomalaiskoiria joille etsitään uutta kotia mutta jotka jonkun eläinsuojan sijaan asuvat tavallisissa kodeissa sen väliajan. Tällainen koira minulla on tälläkin hetkellä.
En ole ylikiireinen enkä väsynyt. VIihdyn elämässäni. Tekemistä kuitenkin riittää, ja tapaamiset kanssani ovat melko samanlaisia kuin monen muunkin: harvoin onnistuu ex tempore, vaan pitää sopia ja järjestellä hieman etukäteen ettei mene päällekkäin työ- tai vapaaehtoisasioiden kanssa. MUTTA. Erityisesti sukupiiristä löytyy paljonkin niitä, jotka joko sanovat suoraan tai antavat käytöksellään ymmärtää, että yksinasuvana ja lapsettomana minulla tulisi olla aina loputtomasti aikaa auttaa heitä mitä erilaisimmissa asioissa ja että minun tulisi suunnilleen sormennapsauksella olla valmis rukkaamaan menojani ja velvollisuuksiani heidän aikataulujensa mukaan.
Autan toki mielelläni, kun pystyn. Mutta jossain mättää, jos minulta yritetään edellyttää automaationa milloin mitäkin: järjestelemään hoitokotiasioita, auttamaan kelapapereiden kanssa, järjestämään jonkun kaukaisen sukulaisen syömishäiriön hoitoa, käyttämään päiväni ajeluttaen paria sukulaista kaupoilla ja virastoissa (he ovat fyysisesti terveitä ja julkinen liikenne kaupungissa on hyvä) jne. Toistan, että autan mielelläni silloin kun pystyn ja ehdin; mutta ei kai se saa automaattinen vaatimus olla? Missä menee avun kysymisen ja hyväksikäytön raja? Miten sanon kauniisti, että riittää? Miten saada nämä sukulaiset ymmärtämään, että sinkkuus tai lapsettomuus eivät tarkoita sitä, että työni, koira, vapaaehtoistyöt + tuo sijaisvanhemmuusprosessi veisivät minulta vähemmän aikaa kuin jos asuisin miehen kanssa?
Yritän pitää tasapainon sukupiirissä. Minua satuttaa kuunnella ilkeitä sanoja siitä, miten "itsekäs" olen, kun en peru MLL:n päivystysvuoroani siksi, että erästä sukulaista hänen kelapapereissaan tai perhekahvilavuoroani siksi, että erästä ystävää "ahdistavat" hänen aikuisopintonsa ja hän haluaisi sopia tapaamisemme toiselle ajalle, koska ei ahdistukseltaan herännyt ajoissa tullakseen sopimillemme aamukahvitreffeille. Samaa kokeneet; miten olette onnistuneet tuossa tasapainottelussa?
Kommentit (60)
Vierailija kirjoitti:
Jep, tunnistan nuo lapsettomat hengailijat. Minä esim laitan aina koko suvun joulun, kun "minä perheenemäntänä muutenkin olen tottuneempi kokkaaja" jne.
Meillä laittaa kaikki omat joulunsa, kukaan ei hengaile, eikä ole piikoja tai palvelijoita. On kyllä ihme sukuja vielä nykyään. Kukaan muu ei sitä epäoikeudenmukaista systeemiä muuta kuin sinä ja te muut itse. Palvelijat lopettakaa palveleminen ja antakaa hengailijoiden opetella laittamaan oma joulunsa. sillä eihän valittamalla vain mikään muutu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap on itse tehnyt itsestään piian ja marttyyrin. Lopeta tuo äiti teresan rooli, ja ala sanoa ei. Tottakai sulle nyt suututaan kun olet jo totuttanut kaikki siihen, että sulla ei ole pokkaa kieltäytyä. Joo joo, olet hyvä ihminen, se tuli selväksi, mutta jos jatkat tuota niin lopeta sitten valittaminen.
Niinpä. Eikä tuo liity siihen onko lapsia vai ei.. Täällä ilmottautuu yks äiti teresa, jolla on lapsikatras ja kovasti hommaa, mut silti suku alkoi nakittaa kaikkea enkä tarpeeksi ajoissa tajunnut sanoa ei. Lapsettomat ja muut perheelliset saa tehda rauhassa mitä tekevät. Kenellekään ei tule edes mieleen kysyä muilta... No, omaa typeryyttä aloitin joskus tekemään palveluksia kun uskoin vastavuoroisuuteen. Mut nysse loppuu.
Työelämässä sama juttu. Jos pari kertaa suostuu tekemään ylitöitä tai auttamaan työkaveria niin ei se tarkoita sitä että joskus sitten itse saisi apua. Se tarkoittaa sitä että sen jälkeen aina vaaditaan jäämään ylitöihin ja tekemään muiden hommia. Ihmiset on idiootteja.
"Jokainen joka apua saa joskus tajuu myös auttaa". Joo ei todellakaan. Pikemminkin: "joka kerran auttaa joutuu aina auttamaan".
Vastavuoroisuutta ei ole olemassakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avunvaatijajankkaaja: Pääsetkö auttamaan mua muutossa ensi viikonloppuna?
Minä: En.
Avunvaatijajankkaaja: Miksi et?
Minä: En vain pääse.
Avunvaatijajankkaaja: Niin mutta miksi et?
Minä: No en vain pääse.
Avunvaatijajankkaaja: No ei mutta kerro nyt että miksi et? Kai sä nyt voit sun syyn kertoa? Mitä sulla ensi viikonloppuna on kun et pääse auttamaan?
Minä: Sä kysyit jo kahdesti, vastasin jo kahdesti. Jos vielä kerrankin kysyt niin mä lopetan tän puhelun.
Avunvaatijajankkaaja: Mitä sä nyt tolla lailla alat? Mikä sulla oikein on? Onko sulla jotain vaikeuksia?
---
Tuossa vaiheessa lyön luurin korvaan. Jos hän vielä soittaa minulle niin teen poliisille rikosilmoituksen rauhanhäirinnästä. En ole hänen kanssaan enää missään tekemisissä, enää ikinä.
Millään muulla tavalla noilta jankkaajilta ei saa rauhaa. Välit poikki!
Koko suku täynnä samanlaisia jankkaajia. En ole vuosiin nähnyt heistä ainuttakaan, jankatkoot keskenään. Ja minä kuulemma olen "itsekäs ja hankala" ihminen.
Mikä ihmeen ongelma olisi sanoa, että on töitä, teatteri, matka tms. Aika omituista, jos kaverille on ongelma kertoa menoista..
Jospa on suunnitellut lepäävänsä raskaan työviikon jälkeen ja vaikka vähän siivoilevansa. Tuollaisiinkin suunnitelmiin on täysi oikeus eikä niitä ole pakko muuttaa, vaikka joku vaatii.
Mutta ans kattoo, kun joku suvussa alkaa rakentamaan omakotitaloa. Pidetään itsestään selvyytenä, että se suvun (miesoletettu) lapseton sinkku viettää koko kesälomansa siellä raksalla. Ei edes kysytä, että haluatko tulla, vaan kysytään, milloin loma alkaa, ja "tule sitten raksalle".
Ja sitten kun se sinkku kohteliaisuudesta katsomassa sitä omakotitalotyömaata, niin lähtiessä ihmetellään silmät pyöreinä, että "mihinkäs sinä nyt lähdet? Meillä olisi sinulle täällä hommia."
Hoivapaikan järjestäminen esim voi vaatia tiedonhakua tms. Se on kuitenkin kertaluonteinen asia jonka voi hoitaa.
Kirjassa "kiltteydestä kipeät" vanhempi nainen kertoo miten ennenvanhaan oletettiin, että jos ei perusta omaa perhettä, yksi ehkä vanhin tyttö jää hoitamaan vanhempia.
Tuo on kamala taakka. Kehitys kuitenkin menee eteenpäin, on sossut, turvapuhelimet ym. Ehkä vanhat oikeasti uskoo uskomuksiinsa.
Kun kiltti tyttö alkaa sitten elää omaa elämää, saa kuulla ties minkälaista ilkeilyä. Se on kuin valinta ruton tai koleran väliltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä tämä enemmän riippuu persoonasta ja toki myös muista ihmisistä kuin siitä, onko lapsia. Kaikki tuntemani lapsettomat luovat uraa ja ovat kiireisiä töistä ja muista, joten tuskin kukaan heitä "turhiin" juttuihin pyytää avuksi. Enemmän näitä äiti teresoita on kyllä lapsiperhetutuissa.
Vauvakuumeileva sinkkukaveri kysyi, jos hän saisi lapsen, hoitaisinko sitä.
Olen mielenterveyssyistä eläkkeellä, joten minulla olisi aikaa kun kaveri käy töissä. Olisin kai saanut lapsen hengissä pidettyä, mutta onneksi mitään ei ole kuulunut. Ei ollut edes sukulainen, vaan tuttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnistan tuon ilmiön omallakin kohdalla. Juuri vanhemmat sukulaiset ja jotkin (entiset) kaverit ovat olleet juuri tuollaisia. Muistan, kun vuosia sitten silloinen pitkä parisuhde tuli tiensä päähän. Käytös perheellisten kavereiden osalta paljasti, että olin pudonnut lähes välittömästi ihmisarvoasteikon alalaitaan. Minua ruvettiin pompottelemaan, käskyttämään ja syyllistämään milloin missäkin asiassa ja oltiin jatkuvasti apua vailla. En ensin oikein ymmärtänyt mistä asiassa oli kyse, kun en ollut koskaan aikaisemmin joutunut tuollaisen käytöksen kohteeksi. Alussa autoinkin jonkin verran, kun kaverit näyttivät olevan jonkinlaisessa tilanteessa, jonka kuvittelin yhtäkkiseksi "kriisiksi" tai yllättäväksi/satunnaiseksi superkiireeksi ruuhkavuosien keskellä.
Pian aloin kuitenkin tajuta, mistä hommassa oli kyse. Käytöksen muuttuminen ajoittui juuri samoihin aikoihin parisuhteen päättymisen kanssa ja lisäksi huomasin, etteivät he kohdelleet kuitenkaan muita ihmisiä (perheellisiä tai parisuhteessa olevia) samalla tavalla. He näyttivät todella kuvittelevan, ettei elämässäni ollut mitään tärkeää sisältöä ja minulla olisi jonkinlainen velvollisuus omistautua vain heidän tarpeilleen. Todellisuus kuitenkin oli ihan toinen. Olin opintojeni loppusuoralla, kirjoitin kahta gradua ja suoritin viimeisten kurssien lisäksi myös harjoittelua loppuun. Lisäksi kävin monena iltana ansiotöissä henkeni pitimiksi. Vapaa-aikaa ei ollut ja alussa jouduin todella järjestelemään asioitani, jotta pääsin auttelemaan. Palkaksi sain ehkä kerran kuulla sanan "kiitos" ja myöhemmin sekin korvautui sivulauseisiin upotetuilla syyllistämisillä ja arvomaailmaani kohdistuvilla arvosteluilla.
Vaikka näistä tapahtumista on jo vuosia, ne ovat jääneet aika vahvasti mieleeni. Yhtenä elämäni rankimpana ajanjaksona, oli aika ikävä vielä lisäksi huomata, kuinka ennen mukavaksi kuvittelemat ihmiset paljaistuivat ihan toisenlaisiksi..ja vielä niin vanhanaikaisen syyn takia!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avunvaatijajankkaaja: Pääsetkö auttamaan mua muutossa ensi viikonloppuna?
Minä: En.
Avunvaatijajankkaaja: Miksi et?
Minä: En vain pääse.
Avunvaatijajankkaaja: Niin mutta miksi et?
Minä: No en vain pääse.
Avunvaatijajankkaaja: No ei mutta kerro nyt että miksi et? Kai sä nyt voit sun syyn kertoa? Mitä sulla ensi viikonloppuna on kun et pääse auttamaan?
Minä: Sä kysyit jo kahdesti, vastasin jo kahdesti. Jos vielä kerrankin kysyt niin mä lopetan tän puhelun.
Avunvaatijajankkaaja: Mitä sä nyt tolla lailla alat? Mikä sulla oikein on? Onko sulla jotain vaikeuksia?
---
Tuossa vaiheessa lyön luurin korvaan. Jos hän vielä soittaa minulle niin teen poliisille rikosilmoituksen rauhanhäirinnästä. En ole hänen kanssaan enää missään tekemisissä, enää ikinä.
Millään muulla tavalla noilta jankkaajilta ei saa rauhaa. Välit poikki!
Koko suku täynnä samanlaisia jankkaajia. En ole vuosiin nähnyt heistä ainuttakaan, jankatkoot keskenään. Ja minä kuulemma olen "itsekäs ja hankala" ihminen.
Mikä ihmeen ongelma olisi sanoa, että on töitä, teatteri, matka tms. Aika omituista, jos kaverille on ongelma kertoa menoista..
Olen eri, mutta eipä sille pääsemättömyydelle välttämättä muuta syytä ole, kuin että ei jaksa tai huvita. Ymmärrän tämän hyvin, jotkut ihmiset ovat koko ajan vaatimassa apua eivätkä itse auta koskaan missään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä on se yksinasuva lapseton passattavia prinsessa, joka vain ilmoittaa tulevansa esim. jouluksi tai pummata kyytiä, kun ei yksin asuvana kannata omistaa autoa jne.
Miksi tämä sai niin paljon alapeukkuja suhteessa yläpeukkuihin? Minä peukutin ylös. Todellakin lapsettomatkin osaavat tämän!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avunvaatijajankkaaja: Pääsetkö auttamaan mua muutossa ensi viikonloppuna?
Minä: En.
Avunvaatijajankkaaja: Miksi et?
Minä: En vain pääse.
Avunvaatijajankkaaja: Niin mutta miksi et?
Minä: No en vain pääse.
Avunvaatijajankkaaja: No ei mutta kerro nyt että miksi et? Kai sä nyt voit sun syyn kertoa? Mitä sulla ensi viikonloppuna on kun et pääse auttamaan?
Minä: Sä kysyit jo kahdesti, vastasin jo kahdesti. Jos vielä kerrankin kysyt niin mä lopetan tän puhelun.
Avunvaatijajankkaaja: Mitä sä nyt tolla lailla alat? Mikä sulla oikein on? Onko sulla jotain vaikeuksia?
---
Tuossa vaiheessa lyön luurin korvaan. Jos hän vielä soittaa minulle niin teen poliisille rikosilmoituksen rauhanhäirinnästä. En ole hänen kanssaan enää missään tekemisissä, enää ikinä.
Millään muulla tavalla noilta jankkaajilta ei saa rauhaa. Välit poikki!
Koko suku täynnä samanlaisia jankkaajia. En ole vuosiin nähnyt heistä ainuttakaan, jankatkoot keskenään. Ja minä kuulemma olen "itsekäs ja hankala" ihminen.
Mikä ihmeen ongelma olisi sanoa, että on töitä, teatteri, matka tms. Aika omituista, jos kaverille on ongelma kertoa menoista..
Koska jos avunvaatijaihmisille kertoo syyn, niillä on tapana alkaa keksiä tapoja kiertää ne syyt. Parasta sanoa vain ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä kävi päin vastoin.
Kun sain lapsen tuli minusta ihminen, jolla ei ole muuta kuin aikaa (vaikka äitiyden lisäksi myös opiskelin) ja jonka kontolle pystyi nakittamaan koirien hoitamista ja talojen vahtimista lomien ajaksi (koska enhän lapsen, kanssa pääse mihinkään), muiden muuttojen ja juhlien järjestelyjä, kaupassa kipaisuja jne.
Jepjep, monelta murheelta olisi nyt viisaampana välttynyt, jos olisi osannut vaatia apua (esim. Lapsen hoitoon) itselleenkin.
Jos esim. puhelimessa pyydetään palveluksia, ap voi alkaa laveasti kuvailla huonovointisuuttaan, väsymystään, hammasvaivojaan, mielikuvitusystävänsä "Petteri-Annikin" huonoa käytöstä ja pikavippikierrettään sekä pyytää soittajalta paria tonnia lainaksi takaisinmaksuehdolla "maksan heti kun pystyn".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Useimmiten se kyllä menee niin että se kiltti, tunnollinen, ahkera, opiskellut ja fiksu sisarus hankkii miehen, perheen, kodin, työn ja rahaa jne ja sitten se onneton sinkku on kuin ylimääräinen alaikäinen holhottava siinä joukon jatkona.
No ei todellakaan mene vaan ne lapselliset pitävät itsestään selvänä asiana että sinkkusisko on ilmainen lapsenvahti ja kaikkea muuta ja jos kehtaa tai julkeaa sanoa ei niin jo on sota käynnisså kun kyllä toista pitåå auttaa jne. ja välit poikki kun on tuommoinen eli ei voi hyötyä.
Ilmeisesti olet kiltti ja mukautuva ihminen? Jos minulle tultaisiin sanomaan kuinka itsekäs olen tuollaisissa tilanteissa kuin sinulle, luultavasti sanoisin aika kärkkäästi, mitä mieltä olen heistä ja heidän oikeutuksestaan vaatia asioita. Lopettaisin yhteydenpidon. Niin olen lopettanutkin. Haluatko kuitenkin olla väleissä vai olisiko vaan parempi olla enää vastaamatta yhteydenpttoihin. "Ei sovi/Minulla on muuta" eikä mitään selontekoa syistä. Ei törkeitä ihmisiä tarvitse passata. Olen sen läksyn alkanut oppia ohikulkijoista ja sittemmin soveltanut tuttaviin.
Vierailija kirjoitti:
Useimmiten se kyllä menee niin että se kiltti, tunnollinen, ahkera, opiskellut ja fiksu sisarus hankkii miehen, perheen, kodin, työn ja rahaa jne ja sitten se onneton sinkku on kuin ylimääräinen alaikäinen holhottava siinä joukon jatkona.
Pitää paikkansa.
Me kaikki sinkut olemme tupakoivia luuserijuoppoja työnvieroksujia, joiden lapset otetaan tämän tästä huostaan. Ongelmana on vain se, että olemme lapsettomia.
Yllättävän monen tunnollisen ja kunnollisen palstalaisen luona vaikuttaa vierailevan lasu tämän tästä. Outoa.
Vierailija kirjoitti:
Avunvaatijajankkaaja: Pääsetkö auttamaan mua muutossa ensi viikonloppuna?
Minä: En.
Avunvaatijajankkaaja: Miksi et?
Minä: En vain pääse.
Avunvaatijajankkaaja: Niin mutta miksi et?
Minä: No en vain pääse.
Avunvaatijajankkaaja: No ei mutta kerro nyt että miksi et? Kai sä nyt voit sun syyn kertoa? Mitä sulla ensi viikonloppuna on kun et pääse auttamaan?
Minä: Sä kysyit jo kahdesti, vastasin jo kahdesti. Jos vielä kerrankin kysyt niin mä lopetan tän puhelun.
Avunvaatijajankkaaja: Mitä sä nyt tolla lailla alat? Mikä sulla oikein on? Onko sulla jotain vaikeuksia?
---
Tuossa vaiheessa lyön luurin korvaan. Jos hän vielä soittaa minulle niin teen poliisille rikosilmoituksen rauhanhäirinnästä. En ole hänen kanssaan enää missään tekemisissä, enää ikinä.
Millään muulla tavalla noilta jankkaajilta ei saa rauhaa. Välit poikki!
Koko suku täynnä samanlaisia jankkaajia. En ole vuosiin nähnyt heistä ainuttakaan, jankatkoot keskenään. Ja minä kuulemma olen "itsekäs ja hankala" ihminen.
Tämä on sukua niille yökyläsukulaisjankkaajille eli ihmisille jotka tarvitsevat ilmaista yöpaikkaa.
Olin tyhmyyksissäni aiemmin majoittanut sukulaisia luonani. Päätin että enää. Kävi näin;
J. Tullaan viikon päästå sinne.
M. Aha.
J. Siis tullaam sinne yöksi.
M. Nyt ei sovi.
J. Siis me tullaan.
M. Nyt ei.voi tulla.
J. Nyt miksi ei voi???????
M. Kun minulla on silloin yövuoro.
J. No mutta ei se meitä haittaa.
M. Mutta minun pitää nukkua päivällä niin nyt ei käy.
J. No nuku ei se meitä haittaa.
M. Minua haittaa eli ette voi olla täällä yötä.
J. Mitä ihmettä, ainahan me ollaan saatu olla...
M. Nyt ei.
J. Muut saa kyllä olla.
M. No ei saa
J. Ei kyllä voi olla niin kuin ennen, kun oot tuommonen.....
M. Tuut, tuut, tuut....
Ei muuten ole tuosta porukasta sen jälkeen kuulunut eli semmoisia sukulaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Useimmiten se kyllä menee niin että se kiltti, tunnollinen, ahkera, opiskellut ja fiksu sisarus hankkii miehen, perheen, kodin, työn ja rahaa jne ja sitten se onneton sinkku on kuin ylimääräinen alaikäinen holhottava siinä joukon jatkona.
No ei todellakaan mene vaan ne lapselliset pitävät itsestään selvänä asiana että sinkkusisko on ilmainen lapsenvahti ja kaikkea muuta ja jos kehtaa tai julkeaa sanoa ei niin jo on sota käynnisså kun kyllä toista pitåå auttaa jne. ja välit poikki kun on tuommoinen eli ei voi hyötyä.
Miksi tästä pitää väitellä, kun totuus on, että kumpi tahansa (perheellinen/sinkku) voi olla kummassa tahansa roolissa. Riippuu ihan tilanteesta. Miksi näistä pitää aina alkaa vänkäämään???
Varmasti voi olla joko perheellinen tai sinkku. Mutta.
Aina se on nainen, jolta näitä lapsenhoito - ym. juttuja vaaditaan. Miehillähän on aina kaikkea tärkeää tekemistä...
Missä on hippejä ja hamppua, siellä tarvitaan Nokian kumipamppua
Mikä ihmeen ongelma olisi sanoa, että on töitä, teatteri, matka tms. Aika omituista, jos kaverille on ongelma kertoa menoista..