Lue keskustelun säännöt.
Yksinasuva & lapseton = palvelija?
03.12.2019 |
Tämä ei ole sitten valituspostaus. Enemmän kysely, että onko joku muu havainnut elämässään samankaltaista kaavaa tai onko miten yleistä.
Lapsia olisin aikanani halunnut, mutta kun ei onnistu, niin ei onnistu. Asun nykyään yksin, lapsia ei ole. Käyn töissä ja olen aloittanut prosessin päästä sijaisvanhemmaksi SOS-lapsikylän kautta. Harrastan melko aktiivisesti paria asiaa; liikun tavoitteellisesti (pitkänmatkanjuoksua) ja olen vapaaehtoistöissä Mannerheimin Lastensuojeluliitolla. Minulla on ollut vuosien saatossa useita koiria ns. sijoituksessa, siis näitä kodittomia suomalaiskoiria joille etsitään uutta kotia mutta jotka jonkun eläinsuojan sijaan asuvat tavallisissa kodeissa sen väliajan. Tällainen koira minulla on tälläkin hetkellä.
En ole ylikiireinen enkä väsynyt. VIihdyn elämässäni. Tekemistä kuitenkin riittää, ja tapaamiset kanssani ovat melko samanlaisia kuin monen muunkin: harvoin onnistuu ex tempore, vaan pitää sopia ja järjestellä hieman etukäteen ettei mene päällekkäin työ- tai vapaaehtoisasioiden kanssa. MUTTA. Erityisesti sukupiiristä löytyy paljonkin niitä, jotka joko sanovat suoraan tai antavat käytöksellään ymmärtää, että yksinasuvana ja lapsettomana minulla tulisi olla aina loputtomasti aikaa auttaa heitä mitä erilaisimmissa asioissa ja että minun tulisi suunnilleen sormennapsauksella olla valmis rukkaamaan menojani ja velvollisuuksiani heidän aikataulujensa mukaan.
Autan toki mielelläni, kun pystyn. Mutta jossain mättää, jos minulta yritetään edellyttää automaationa milloin mitäkin: järjestelemään hoitokotiasioita, auttamaan kelapapereiden kanssa, järjestämään jonkun kaukaisen sukulaisen syömishäiriön hoitoa, käyttämään päiväni ajeluttaen paria sukulaista kaupoilla ja virastoissa (he ovat fyysisesti terveitä ja julkinen liikenne kaupungissa on hyvä) jne. Toistan, että autan mielelläni silloin kun pystyn ja ehdin; mutta ei kai se saa automaattinen vaatimus olla? Missä menee avun kysymisen ja hyväksikäytön raja? Miten sanon kauniisti, että riittää? Miten saada nämä sukulaiset ymmärtämään, että sinkkuus tai lapsettomuus eivät tarkoita sitä, että työni, koira, vapaaehtoistyöt + tuo sijaisvanhemmuusprosessi veisivät minulta vähemmän aikaa kuin jos asuisin miehen kanssa?
Yritän pitää tasapainon sukupiirissä. Minua satuttaa kuunnella ilkeitä sanoja siitä, miten "itsekäs" olen, kun en peru MLL:n päivystysvuoroani siksi, että erästä sukulaista hänen kelapapereissaan tai perhekahvilavuoroani siksi, että erästä ystävää "ahdistavat" hänen aikuisopintonsa ja hän haluaisi sopia tapaamisemme toiselle ajalle, koska ei ahdistukseltaan herännyt ajoissa tullakseen sopimillemme aamukahvitreffeille. Samaa kokeneet; miten olette onnistuneet tuossa tasapainottelussa?
Kommentit (60)
Pitää opetella kestämään, että muut paheksuvat, ärsyyntyvät sinun tekemisistäsi, vaikka se olisi epäreilu reaktio. Pikkuhiljaa he oppivat rajasi.
T. Opettelemassa itsekin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnistan ilmiön.
Mulle on ehdotettu jopa sellaista, että jättäisin menemättä töihin, kun lapsi tarvitsee hoitajaa. Ja siis kyseessä kahden työssäkäyvän aikuisen perhe, jotka halusivat pitää lapsensa kesän kotona. Vaikka itse sitten heillä olikin muuta menoa.
Tuo oli ehkä törkein.
Missä on hippejä ja hamppua, siellä tarvitaan Nokian kumipamppua
Meillä on se yksinasuva lapseton passattavia prinsessa, joka vain ilmoittaa tulevansa esim. jouluksi tai pummata kyytiä, kun ei yksin asuvana kannata omistaa autoa jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Useimmiten se kyllä menee niin että se kiltti, tunnollinen, ahkera, opiskellut ja fiksu sisarus hankkii miehen, perheen, kodin, työn ja rahaa jne ja sitten se onneton sinkku on kuin ylimääräinen alaikäinen holhottava siinä joukon jatkona.
En kyllä tunnista tuota ilmiötä. Ap:n kuvaamia tapauksia tiedän useampia.
Kuulostaa erittäin tutulta. Kuin se Solsidanin Annan veli.
Jep, tunnistan nuo lapsettomat hengailijat. Minä esim laitan aina koko suvun joulun, kun "minä perheenemäntänä muutenkin olen tottuneempi kokkaaja" jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan tuota olettamusta paljon jos sen sallii. Aiemmin olin itsekin "kiltti" ja autoin aina kun esimerkiksi vanhempani tai sisarukseni tarvitsivat. Vanhempani asuvat parin kilometrin etäisyydellä kahdesta muusta sisaruksestani ja minä noin sadan kilometrin päässä. Silti minä olin se jonka piti tulla auttamaan aina viikonloppuisin ja tarvittaessa myös viikolla. Sisaruksiani ei voinut vaivata koska heillä perhettä. Samoin sisarukseni pitivät itsestään selvänä että samalla autoin myös heidän perheissään. Lopulta kyllästyin ja kerroin etten enää halua olla mikään itsestäänselvyys apuna enkä tekisi asioita enää samaan tapaan. Voisin auttaa joskus mutten aina kun minulla vapaa-aikaa.
Yli vuosi aikaa ja ainoastaan ennen viime joulua äitini soitti ja kyseli ettenkö todellakaan tule heille tekemään jouluvalmistelut yhteiseen joulunviettoon kuten ennenkin. Kerroin etten tee yhtään enempää kuin muutkaan. Äiti tuumi ettei tarvitse tulla siinä tapauksessa lainkaan ja sen jälkeen emme ole olleet yhteydessä. Sisaruksilta tullut pari kertaa viestiä miten olen sairaan itsekäs ja muuta. Oikeastaan kadun vain sitä etten toiminut näin jo vuosia sitten.
Olet aktiivinen ihminen, etkä piilottele sitä. Haet sijaisvanhemmaksi ja hoidat löytökoiria. Onko mikään ihme, jos muut ajattelevat, että tykkäät auttaa?
Minä olen myös yksinasuva nainen. Olen usein sairas, en osaa remontoida, tehdä ruokaa tai mitään muutakaan. Lempipuuhaani on roikkua netissä ja katsoa televisiota.
Ei kukaan pyydä minulta palveluksia.
Olet oman tiesi valinnut. Jos et kykene edes sanomaan 'ei', niin syytä itseäsi, älä muita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap on itse tehnyt itsestään piian ja marttyyrin. Lopeta tuo äiti teresan rooli, ja ala sanoa ei. Tottakai sulle nyt suututaan kun olet jo totuttanut kaikki siihen, että sulla ei ole pokkaa kieltäytyä. Joo joo, olet hyvä ihminen, se tuli selväksi, mutta jos jatkat tuota niin lopeta sitten valittaminen.
Niinpä. Eikä tuo liity siihen onko lapsia vai ei.. Täällä ilmottautuu yks äiti teresa, jolla on lapsikatras ja kovasti hommaa, mut silti suku alkoi nakittaa kaikkea enkä tarpeeksi ajoissa tajunnut sanoa ei. Lapsettomat ja muut perheelliset saa tehda rauhassa mitä tekevät. Kenellekään ei tule edes mieleen kysyä muilta... No, omaa typeryyttä aloitin joskus tekemään palveluksia kun uskoin vastavuoroisuuteen. Mut nysse loppuu.
Vierailija kirjoitti:
Olet aktiivinen ihminen, etkä piilottele sitä. Haet sijaisvanhemmaksi ja hoidat löytökoiria. Onko mikään ihme, jos muut ajattelevat, että tykkäät auttaa?
Minä olen myös yksinasuva nainen. Olen usein sairas, en osaa remontoida, tehdä ruokaa tai mitään muutakaan. Lempipuuhaani on roikkua netissä ja katsoa televisiota.
Ei kukaan pyydä minulta palveluksia.
Olet oman tiesi valinnut. Jos et kykene edes sanomaan 'ei', niin syytä itseäsi, älä muita.
Kyllä mä väittäisin et syytä on niissä kysyjissäkin. Ihan oikeeesti teidän mielestä on ok kysyä mitä vaan toiselta? Eikö peruskäytöstapoihin kuulu joku taju sentään mitä voi pyytää toiselta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kyllä tunnista ollenkaan ilmiötä, ennemminkin asia on päinvastoin. Lapsettomana minulla on luonnollisesti aika paljon harrastuksia ja työkin vaatii aikaa, joten oma kalenteri on paljon täydempi kuin kavereiden, joilla on lapsia. Koska lapsellisilla aika menee lasten harrastusrumbassa, niin heille on ihan sama, viekö äiti vai isä lapsen, joten päivät ja tapaamiset sovitaan kyllä minun kalenterin mukaan. Samaa kyllä olen huomannut töissä; harvalla lapsellisella työkaverilla on mitää sellaista menoa iltaisin tai viikonloppuisin, joten aikalailla minun kalenterin mukaan joudutaan menemään.
Jossain joulunvietossa puolestaan teen ihan mielellään ruoat, kun itsellä kivasti lomaa ennen joulua ja teen myös paljon parempaa ruokaa kun muut. Avustaminen ja muut nyt menevät aika yhteen, kun toki yksinasuvana tarvitsen apua muutoissa ja muissa, mitä ei yksin pysty hoitamaan ja toki myös autan sitten muita vastaavissa jutuissa ja toki hoidan tarvittaessa lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Onhan tuota olettamusta paljon jos sen sallii. Aiemmin olin itsekin "kiltti" ja autoin aina kun esimerkiksi vanhempani tai sisarukseni tarvitsivat. Vanhempani asuvat parin kilometrin etäisyydellä kahdesta muusta sisaruksestani ja minä noin sadan kilometrin päässä. Silti minä olin se jonka piti tulla auttamaan aina viikonloppuisin ja tarvittaessa myös viikolla. Sisaruksiani ei voinut vaivata koska heillä perhettä. Samoin sisarukseni pitivät itsestään selvänä että samalla autoin myös heidän perheissään. Lopulta kyllästyin ja kerroin etten enää halua olla mikään itsestäänselvyys apuna enkä tekisi asioita enää samaan tapaan. Voisin auttaa joskus mutten aina kun minulla vapaa-aikaa.
Yli vuosi aikaa ja ainoastaan ennen viime joulua äitini soitti ja kyseli ettenkö todellakaan tule heille tekemään jouluvalmistelut yhteiseen joulunviettoon kuten ennenkin. Kerroin etten tee yhtään enempää kuin muutkaan. Äiti tuumi ettei tarvitse tulla siinä tapauksessa lainkaan ja sen jälkeen emme ole olleet yhteydessä. Sisaruksilta tullut pari kertaa viestiä miten olen sairaan itsekäs ja muuta. Oikeastaan kadun vain sitä etten toiminut näin jo vuosia sitten.
Voi elämä! Tällaista se juuri on. Huhhuh. Ei herätä edes siinä vaiheessa kun toinen vaatii tasa-arvoista kohtelua. No kiitä onneasi. Tuo olis pahentunut vaan...
Ja täällä av:lla kaikki tulee väittämään et vika oli sun kun viitsit auttaa alunperin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhemmat ovat kuolleet, olen ainoa lapsi ja autoin kyllä heitä ja he minua. Muut sukulaiset asuvat kaukana. Joskus olen käynyt jossain sukujuhlissa tai lomalla lyhyellä vierailulla. Kenenkään mökeille tms en ole koskaan hinkunut kun en tykkää mökkeilystä. Onneksi minulta ei pyydetä mitään. Joskus olen kuullut että olen päässyt helpolla. Mistä hekään minun asiani tietäisivät. Töissä olen ollut melkein 40v ja vielä muutaman vuoden. En kyllä suostuisi piikomaan varsinkaan yksipuolisesti.
Vierailija kirjoitti:
Useimmiten se kyllä menee niin että se kiltti, tunnollinen, ahkera, opiskellut ja fiksu sisarus hankkii miehen, perheen, kodin, työn ja rahaa jne ja sitten se onneton sinkku on kuin ylimääräinen alaikäinen holhottava siinä joukon jatkona.
Onneton sinkku :D, niin kuin perheellinen olisi väistämättä onnellinen. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen yksin asuva ja lapseton, kaikki kaverit joilla lapsia olettaa että minulla on aikaa ja halua vahtia/hoitaa heidän lapsiaan niin he pääsisivät salille jne lähtemään. En halua
Avunvaatijajankkaaja: Pääsetkö auttamaan mua muutossa ensi viikonloppuna?
Minä: En.
Avunvaatijajankkaaja: Miksi et?
Minä: En vain pääse.
Avunvaatijajankkaaja: Niin mutta miksi et?
Minä: No en vain pääse.
Avunvaatijajankkaaja: No ei mutta kerro nyt että miksi et? Kai sä nyt voit sun syyn kertoa? Mitä sulla ensi viikonloppuna on kun et pääse auttamaan?
Minä: Sä kysyit jo kahdesti, vastasin jo kahdesti. Jos vielä kerrankin kysyt niin mä lopetan tän puhelun.
Avunvaatijajankkaaja: Mitä sä nyt tolla lailla alat? Mikä sulla oikein on? Onko sulla jotain vaikeuksia?
---
Tuossa vaiheessa lyön luurin korvaan. Jos hän vielä soittaa minulle niin teen poliisille rikosilmoituksen rauhanhäirinnästä. En ole hänen kanssaan enää missään tekemisissä, enää ikinä.
Millään muulla tavalla noilta jankkaajilta ei saa rauhaa. Välit poikki!
Koko suku täynnä samanlaisia jankkaajia. En ole vuosiin nähnyt heistä ainuttakaan, jankatkoot keskenään. Ja minä kuulemma olen "itsekäs ja hankala" ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Onhan tuota olettamusta paljon jos sen sallii. Aiemmin olin itsekin "kiltti" ja autoin aina kun esimerkiksi vanhempani tai sisarukseni tarvitsivat. Vanhempani asuvat parin kilometrin etäisyydellä kahdesta muusta sisaruksestani ja minä noin sadan kilometrin päässä. Silti minä olin se jonka piti tulla auttamaan aina viikonloppuisin ja tarvittaessa myös viikolla. Sisaruksiani ei voinut vaivata koska heillä perhettä. Samoin sisarukseni pitivät itsestään selvänä että samalla autoin myös heidän perheissään. Lopulta kyllästyin ja kerroin etten enää halua olla mikään itsestäänselvyys apuna enkä tekisi asioita enää samaan tapaan. Voisin auttaa joskus mutten aina kun minulla vapaa-aikaa.
Yli vuosi aikaa ja ainoastaan ennen viime joulua äitini soitti ja kyseli ettenkö todellakaan tule heille tekemään jouluvalmistelut yhteiseen joulunviettoon kuten ennenkin. Kerroin etten tee yhtään enempää kuin muutkaan. Äiti tuumi ettei tarvitse tulla siinä tapauksessa lainkaan ja sen jälkeen emme ole olleet yhteydessä. Sisaruksilta tullut pari kertaa viestiä miten olen sairaan itsekäs ja muuta. Oikeastaan kadun vain sitä etten toiminut näin jo vuosia sitten.
Uskomatonta miten inhottavia sukulaisia sinulle on sattunut. Onneksi aloit pitämään puoliasi.
Vierailija kirjoitti:
Jep, tunnistan nuo lapsettomat hengailijat. Minä esim laitan aina koko suvun joulun, kun "minä perheenemäntänä muutenkin olen tottuneempi kokkaaja" jne.
Yksinasuvana, on kuitenkin ollut lokkipoikaystäviä, joille olen puolipakolla laittanut ruokaa. Vuosikaudet.
Äiti ei anna koskea keittiöönsä, hänen valtakuntansa romahtaisi.
En tiedä onko hyvä vai huono jos laittaa ruokaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jep, tunnistan nuo lapsettomat hengailijat. Minä esim laitan aina koko suvun joulun, kun "minä perheenemäntänä muutenkin olen tottuneempi kokkaaja" jne.
Yksinasuvana, on kuitenkin ollut lokkipoikaystäviä, joille olen puolipakolla laittanut ruokaa. Vuosikaudet.
Äiti ei anna koskea keittiöönsä, hänen valtakuntansa romahtaisi.
En tiedä onko hyvä vai huono jos laittaa ruokaa.
Lapsiperheen äiti kokkaa koko ajan. Siinä se joulukin tietty menee.
On yritetty. Koiranhoito, lainakoiran hoito jos ei itseä kiinnostakaan, "Käytkö katsomassa onko tapahtumaan x jonoa" (asuin parin kilsan päässä), kuskina toimiminen sinnetänne jne. Vanhemmilla on ollut sitkeä kuvitelma, että voin tarvittaessa vaikka muuttaa lapsuudenkotiin väliaikaisesti. Joissakin asioissa olen auttanut hyvinkin aktiivisesti, viime aikoina alkanut vetää tiukempia rajoja.
😮😮😮