Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Ujojen introverttien kohtaamisongelmat
01.12.2019 |
Pistetäänpä alulle taas yksi yksinäisen miehen vuodatusketju, kun tänne näin anonyyminä saa kertoa.
Liityn tähän kolmekymppisten joukkoon, joka ei koskaan ole ollut parisuhteessa.
Koen olevani noin päällisin puolin suht' normaali - koulutettu, käyn töissä, maksan asuntolainaa, alkoton ja savuton. Olen keskivertoa pidempi ja BMI on normaalirajojen keskellä. Kaikin puolin tavis. Harrastuksia löytyy, muun muassa urheilua, mutta kaikki on sooloaktiviteettejä.
Olen koittanut etsiä kaverihaku.netin kautta harrastuskaveria (miehiä sekä naisia) näin alkuun, mutta ei tunnu ihmisiä kiinnostavan. Saavatko he niin paljon vastauksia, että eivät pysty vastaamaan kaikille? Pitäisi varmaan luoda oma ilmoitus ja testata niinkin päin.
Näin ujona introverttinä en ole mitään supliikkimiehiä ja koskaan ei ole ollut pokkaa lähestyä naisia muussa kuin jonkin konkreettisen asian hoitamisen yhteydessä. Veikkaan että muut näkevät minut etäisenä henkilönä ja täten naisetkaan eivät ole koskaan lähestyneet minua.
He jotka hieman tuntevat minua, todennäköisesti pitävät minua hieman erilaisena. Suomen alkoholikulttuurissa niin monesti se alkoton henkilö on vähän outo - "miksi et ryyppää?". Minua on esimerkiksi luultu uskovaiseksi, mahdollisesti lestadiolaiseksi (asun Oulussa, missä lestadiolaisia on reilusti). Olen agnostikko, jos jotain sattuu kiinnostamaan.
Joku kuitenkin kysyy minkälaisen naisen "kelpuuttaisin". Unelmanaisen kanssa olisin asioista samalla aaltopituudella. Hän tietäisi mitä introversio oikeasti tarkoittaa pääkopan sisällä, esim. miksi baarit ei kiinnosta minua tai miksi uusiin ihmisiin tutustuminen on niin vaikeaa kun siihen lisätään ujous päälle.
Hänellä olisi oma elämä kunnossa ja asialliset elämäntavat. Mikään siveydensipuli ei tarvitse olla, kunhan ei ole pettänyt ketään ja tällä iällä ymmärrän, jos on tullut lapsikin tai kaksi tehtyä. Eihän tässä enää teinejä olla.
Täälläkin on usein mainittu, että kukaan ei tule minua kotoa hakemaan. Ja tottahan tämä on, tiedän varsin hyvin. Mutta kun persoonallisuustyyppi on mitä on, niin tähän tilanteeseen olen ajautunut. Tätä palstaa selaillessa olen vain yllättänyt kuinka paljon naisiakin taitaa olla samantyylisessä tilanteessa?
En ole katkera, ainakaan vielä. Ehkä vain olen vihdoinkin kasvanut aikuiseksi ja elämää ihmetellessä, ja varsinkin tätä palstaa lukiessa, olen tullut siihen ajatukseen että ehkä minun pitäisi jotain tehdä että ei tarvi sitten vanhoilla päivillä olla katkera ja valitella että kun olisi nuorempana älynnyt tehdä jotain.
Varmasti joku jossain on se unelmanainen minulle ja minä olisin hänelle se unelmamies. Mutta miten me tämäntyyliset introvertit voisimme kohdata toisiamme, kun perusluonne on enemmän tai vähemmän ihmisiä välttelevä?
Tällainen sunnuntai-vuodatus tällä kertaa...
Kommentit (103)
Mitä sä sillä naisella teet? Onko sen homma ottaa sulta suihin kun sä pelaat pleikkaa vai?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
39:lle, että ihan kaupassa ja kadulla sitä voi kohdata, eikä sun naisena tarvitse tehdä aloitetta. Silmiin katsomalla ja hymyilemällä voit tehdä sen kiinnostavalle miehelle hieman helpommaksi. Lisäksi esim. kaupassa voit kevyesti seurata kys. miestä ja hakeutua samalle hyllyvälille, jotta sille tulee enemmän mahdollisuuksia tulla juttusille, jos (kun) se kokee voimakkaasti sosiaalista painetta tilanteissa, joissa on paljon muita ympärillä.
Vierailija kirjoitti:
39:lle, että ihan kaupassa ja kadulla sitä voi kohdata, eikä sun naisena tarvitse tehdä aloitetta. Silmiin katsomalla ja hymyilemällä voit tehdä sen kiinnostavalle miehelle hieman helpommaksi. Lisäksi esim. kaupassa voit kevyesti seurata kys. miestä ja hakeutua samalle hyllyvälille, jotta sille tulee enemmän mahdollisuuksia tulla juttusille, jos (kun) se kokee voimakkaasti sosiaalista painetta tilanteissa, joissa on paljon muita ympärillä.
Näin se menee. Hieman siinä pitää rohkeutta olla ja hyvää tuuriakin, mutta ainakin niitä uusia tilanteita voi olla joka ikinen päivä ja joka paikassa. Itsestä se on taas kerran kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja taas ladataan miehelle kaikki, aivan kaikki, vetovastuu.
Ei, vaan yksinäisille, jotka haluavat löytää elämänkumppanin/puolison.
En jaksa sitä, että tästä tehdään sukupuolikysymys. Jos koen, että haluan tutustua johonkuhun, menen ja alan juttelemaan. Osan kanssa juttu luistaa jotenkuten, osan kanssa ei ehkä alkuunkaan, se on vaan hyväksyttävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja taas ladataan miehelle kaikki, aivan kaikki, vetovastuu.
Ei, vaan mies voisi tehdä edes jotain. Jos mies ei saa katsettaan kengistään ylöspäin, niin voiko hänestä ehkä kiinnostunut nainen tehdä jotain? Jos mies ei vastaa katseeseen ikinä ja sano sanaakaan, vaikka kuinka nainen tervehtisi, niin mitä naisen pitäisi tehdä? Ottaa miehen naamasta kiinni ja kääntää se itseään kohti ja heilutella miehen kieltä taputellen samalla selkää saadakseen jonkunlaisen älähdyksen vai? No ei, tällaiset liki sairaalloisen ujot miehet saavat olla ihan keskenään. Ehkä luonto hoitaa näin asian?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja taas ladataan miehelle kaikki, aivan kaikki, vetovastuu.
Ei, vaan mies voisi tehdä edes jotain. Jos mies ei saa katsettaan kengistään ylöspäin, niin voiko hänestä ehkä kiinnostunut nainen tehdä jotain? Jos mies ei vastaa katseeseen ikinä ja sano sanaakaan, vaikka kuinka nainen tervehtisi, niin mitä naisen pitäisi tehdä? Ottaa miehen naamasta kiinni ja kääntää se itseään kohti ja heilutella miehen kieltä taputellen samalla selkää saadakseen jonkunlaisen älähdyksen vai? No ei, tällaiset liki sairaalloisen ujot miehet saavat olla ihan keskenään. Ehkä luonto hoitaa näin asian?
Nimenomaan naisten täytyisi astua sieltä mukavuusalueeltaan pois ja olla aloitteellisia. Siihen eivät naiset tosin tadia koskaan pystyä. Whatever.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja vielä sen verran että kovasti tuota katse sitä ja katse tätä juttua jaksetaan hokea. Mitä te sillä katseella sitten teette? Jos mies katsoo silmiinne, tapahtuuko silloinkaan mitään? Vai onko se niin että naisen aloite on joku hymy, joka "oikeuttaa" miehen silti tekemään sen ensi-iskun? Itse en laita paljoa painoarvoa katseelle; mielestäni se on yliarvostettua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja taas ladataan miehelle kaikki, aivan kaikki, vetovastuu.
Ei, vaan mies voisi tehdä edes jotain. Jos mies ei saa katsettaan kengistään ylöspäin, niin voiko hänestä ehkä kiinnostunut nainen tehdä jotain? Jos mies ei vastaa katseeseen ikinä ja sano sanaakaan, vaikka kuinka nainen tervehtisi, niin mitä naisen pitäisi tehdä? Ottaa miehen naamasta kiinni ja kääntää se itseään kohti ja heilutella miehen kieltä taputellen samalla selkää saadakseen jonkunlaisen älähdyksen vai? No ei, tällaiset liki sairaalloisen ujot miehet saavat olla ihan keskenään. Ehkä luonto hoitaa näin asian?
Nimenomaan naisten täytyisi astua sieltä mukavuusalueeltaan pois ja olla aloitteellisia. Siihen eivät naiset tosin tadia koskaan pystyä. Whatever.
Joka kerta, kun olen nähnyt todella kiinnostavan miehen, olen tehnyt tilanteeseen sopivan aloitteen. Nettideiteillä olen lähettänyt viestin, baarissa olen viestittänyt katseellani ja hymylläni ja elekielelläni että olen kiinnostunut. Jos toinen on vastannut samalla tavalla, olen tarvittaessa hankkiutunut tilanteeseen, jossa on luontevaa heittäytyä juttusille, esim. mennyt tilaamaan juomaa miehen viereen baaritiskille. Arkena kaupassa tms heitän juttua ihmisille muutenkin eli jos ihminen vaikkapa kassajonossa on yhtään sen oloinen, että haluaa ottaa kontaktia, niin heitän helposti replan tai ainakin vastaan siihen. Ikinä aikuisiällä ei ole tullut uusia tuttavuuksia sellaisista kontakteista saati että olisivat johtaneet treffeille, mutta ole huoleti: jos joskus taas olen sinkku, niin hoidan kyllä oman tonttini. Sen sijaan en
- laita nettideiteissä viestiä miehille, jotka hakevat selvästi minua nuorempaa tai joihin kuvaukseen en varmasti mahdu
- lähesty baarissa miehiä, jotka eivät vastaa flirttiini ja vaikuta siltä, että he ovat hauskaa seuraa
- lähde saati pyydä kahville ihmistä, jonka kanssa en ole ensin jutellut sen verran, että tiedän hänen olevan mukavaa seuraa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja vielä sen verran että kovasti tuota katse sitä ja katse tätä juttua jaksetaan hokea. Mitä te sillä katseella sitten teette? Jos mies katsoo silmiinne, tapahtuuko silloinkaan mitään? Vai onko se niin että naisen aloite on joku hymy, joka "oikeuttaa" miehen silti tekemään sen ensi-iskun? Itse en laita paljoa painoarvoa katseelle; mielestäni se on yliarvostettua.
Ei kukaan pakota laittamaan. Mutta älä myöskään valita, jos joku toinen laittaa painoarvoa ja tekee hymyilevälle naiselle aloitteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja vielä sen verran että kovasti tuota katse sitä ja katse tätä juttua jaksetaan hokea. Mitä te sillä katseella sitten teette? Jos mies katsoo silmiinne, tapahtuuko silloinkaan mitään? Vai onko se niin että naisen aloite on joku hymy, joka "oikeuttaa" miehen silti tekemään sen ensi-iskun? Itse en laita paljoa painoarvoa katseelle; mielestäni se on yliarvostettua.
Ei kukaan pakota laittamaan. Mutta älä myöskään valita, jos joku toinen laittaa painoarvoa ja tekee hymyilevälle naiselle aloitteen.
No kyllä mä itse asiassa valitan. He sotkevat pakkaa haitallisella tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se parisuhteen löytäminen on monesti todella pienestä kiinni. Samaistun aloittajaan sikäli todella vahvasti että olin hyvin samanlainen "tapaus" aina 28 vuotiaaksi saakka. Ei yhtään varsinaista parisuhdetta siihen mennessä, pari sellaista tapailun tapaista joista ei sen kummempaa koskaan tullut (ja poikuus siis tallella). En vain oikein koskaan osannut tai uskaltanut osoittaa kiinnostustani tai edetä niin kuin olisi pitänyt.
Sitten kerran olin kaverini kanssa liikenteessä ja menimme yhdelle oluelle. Samaa ravintolaan sattui pieni porukka tyttöjä joista yhden kanssa tuo kaveri alkoi jutella (on aina ollut tosi hyvä naisten kanssa). Minä sitten siinä vierellä istuin orpona ja vähän ujosti vilkuilin toista tyttöä siinä lähellä joka oli tosi mukavan näköinen ja oloinen. Hänkin tuntui aina välillä katselevan minuun päin. Kaveri sitten sanoi minulle että "mene nyt juttelemaan tuon tytön kanssa kun sitä koko ajan vilkuilet". Ensin iski se tavallinen paniikki ja päässä takoi että "EI" mutta joku tilapäinen mielenhäiriö sai minut nousemaan ylös ja menemään tytön luo.
Enkä edelleenkään tiedä mitä ihmettä siinä tapahtui mutta se juttu alkoikin luistaa todella hyvin ja lopulta juttelimme varmaan kaksi tuntia kahdestaan baarin nurkassa. Vaihdettiin lopuksi puhelinnumerot ja sovittiin että voitaisiin tavata uudestaan. No nyt oltu yli 10 vuotta yhdessä, naimisissa 8 vuotta ja lapsia 2.
Edelleen mietin että olisin luultavasti yksin jos kaveri ei olisi minua tupannut eteenpäin tuona yhtenä iltana. Ja että elämä voi olla kiinni ihan ohikiitävien pienien hetkien päätöksistä.
Mä olen tosi huono tutustumaan uusiin ihmisiin, vaikka tuttujen seurassa olenkin tosi seurallinen ja puhelias. En olisi varmaan tutustunut yhteenkään mieheen ilman alkoholia. Enkä nyt tarkoita mitään kännejä, vaan parin lasillisen jälkeen pahin ujouteni aina häviää ja muutun uskallan mennä juttelemaan tuntemattomillekin ihmisille. Tai jos joku tulee puhumaan minulle, en jäädy kuten ilman niitä paria lasillista. Minulle kohtuullisesta alkoholin käytöstä on ollut paljon hyötyä elämässäni, olen saanut uusia ystäviä, tavannut mieheni ja työpaikankin tilaisuuksissa verkostoitunut.
Ap, pidätkö itseäsi vähän outona tai erilaisena? Hankkiudu eroon tästä päänsisäisestä vääristymästä. Ujous ja introverttiys ovat synnynnäisiä ominaisuuksia = täysin normaalia. Tässä ketjussa jopa veikkaillaan, että pyrit tekemään itsesi niin tavalliseksi ja miellyttäväksi, että muut eivät saa sinusta "otetta" eli ei löydy tarttumapintaa sinun omaan persoonallisuuteesi.
Tykkäätkö pelata biljardia? Mene johonkin istuskelubaariin juomaan alkotonta olutta ja pelaamaan bilistä. Joskus paikalle voi purjehtia joku nainenkin.
Musiikista? Keikoilla saa jutun juurta lemppari musiikista.
Joku liikuntaharrastus, missä tapaa muita? Joku kurssimuotoinen, missä tavataan useamman kerran saman porukan kanssa.
Entäpä kiinnostaisiko sinua oppia uutta jollakin kurssilla? Pääsisit ensin keskustelemaan "asiasta", josta voi hyvinkin poikia muutakin keskustelua.
Ja sitten, ihan oikeasti, jos et ole vielä laittanut treffi-ilmoja eetteriin, niin nyt on sen aika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja vielä sen verran että kovasti tuota katse sitä ja katse tätä juttua jaksetaan hokea. Mitä te sillä katseella sitten teette? Jos mies katsoo silmiinne, tapahtuuko silloinkaan mitään? Vai onko se niin että naisen aloite on joku hymy, joka "oikeuttaa" miehen silti tekemään sen ensi-iskun? Itse en laita paljoa painoarvoa katseelle; mielestäni se on yliarvostettua.
Ei kukaan pakota laittamaan. Mutta älä myöskään valita, jos joku toinen laittaa painoarvoa ja tekee hymyilevälle naiselle aloitteen.
Kuvitteellinen tilanne tavallisessa ruokakaupassa: vieressäni seisoo kaksi miestä valkkaamassa yhtä aikaa tomaatteja kanssani. Tomaatteja on ladottu laariin aika paljon liikaa ja niitä alkaa vyörymään alaspäin kohdallani. Alan nauramaan, estelemään tomaattejen lattialle pyörähtämistä ja sanon miehille samalla jotain kevyttä mokomista kurittomista tomaateista. Toinen mies ei sano sanaakaan, ilmekään ei värähdä ja hän vain jatkaa tomaattiensa valitsemista. Toinen mies taas lähtee heti auttamaan, nostaa kanssani muutaman maahan pudonneen tomaatin, nauraa kanssani ja vastaa kivasti silmiini hymyillen katsoen minulle jotain ihan kevyttä myös.
Kumman kanssa on helpompi jatkaa juttua ja hyväntuulista höpötystä, josta voi seurata vaikka kauppareissun jälkeen kahvituokio, ehkä jopa treffit?
Näin minulle kävi pari vuotta sitten ja sillä tiellä ollaan vieläkin. Sitä toista miestä en enää edes muista ulkonäöltä, hän ei ollut millään tavoin kiinnostava, koska hän ei ollut läsnä. Minä ja hassu tilanne oli hänelle se ja sama.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se parisuhteen löytäminen on monesti todella pienestä kiinni. Samaistun aloittajaan sikäli todella vahvasti että olin hyvin samanlainen "tapaus" aina 28 vuotiaaksi saakka. Ei yhtään varsinaista parisuhdetta siihen mennessä, pari sellaista tapailun tapaista joista ei sen kummempaa koskaan tullut (ja poikuus siis tallella). En vain oikein koskaan osannut tai uskaltanut osoittaa kiinnostustani tai edetä niin kuin olisi pitänyt.
Sitten kerran olin kaverini kanssa liikenteessä ja menimme yhdelle oluelle. Samaa ravintolaan sattui pieni porukka tyttöjä joista yhden kanssa tuo kaveri alkoi jutella (on aina ollut tosi hyvä naisten kanssa). Minä sitten siinä vierellä istuin orpona ja vähän ujosti vilkuilin toista tyttöä siinä lähellä joka oli tosi mukavan näköinen ja oloinen. Hänkin tuntui aina välillä katselevan minuun päin. Kaveri sitten sanoi minulle että "mene nyt juttelemaan tuon tytön kanssa kun sitä koko ajan vilkuilet". Ensin iski se tavallinen paniikki ja päässä takoi että "EI" mutta joku tilapäinen mielenhäiriö sai minut nousemaan ylös ja menemään tytön luo.
Enkä edelleenkään tiedä mitä ihmettä siinä tapahtui mutta se juttu alkoikin luistaa todella hyvin ja lopulta juttelimme varmaan kaksi tuntia kahdestaan baarin nurkassa. Vaihdettiin lopuksi puhelinnumerot ja sovittiin että voitaisiin tavata uudestaan. No nyt oltu yli 10 vuotta yhdessä, naimisissa 8 vuotta ja lapsia 2.
Edelleen mietin että olisin luultavasti yksin jos kaveri ei olisi minua tupannut eteenpäin tuona yhtenä iltana. Ja että elämä voi olla kiinni ihan ohikiitävien pienien hetkien päätöksistä.
Todella tyypillistä. Taaskaan naisen ei tarvinnut tehdä mitään, ja sinäkin perinteisenä miehenä alistuit noihin ikiaikaisiin, ahtaisiin rooleihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja vielä sen verran että kovasti tuota katse sitä ja katse tätä juttua jaksetaan hokea. Mitä te sillä katseella sitten teette? Jos mies katsoo silmiinne, tapahtuuko silloinkaan mitään? Vai onko se niin että naisen aloite on joku hymy, joka "oikeuttaa" miehen silti tekemään sen ensi-iskun? Itse en laita paljoa painoarvoa katseelle; mielestäni se on yliarvostettua.
Ei kukaan pakota laittamaan. Mutta älä myöskään valita, jos joku toinen laittaa painoarvoa ja tekee hymyilevälle naiselle aloitteen.
Kuvitteellinen tilanne tavallisessa ruokakaupassa: vieressäni seisoo kaksi miestä valkkaamassa yhtä aikaa tomaatteja kanssani. Tomaatteja on ladottu laariin aika paljon liikaa ja niitä alkaa vyörymään alaspäin kohdallani. Alan nauramaan, estelemään tomaattejen lattialle pyörähtämistä ja sanon miehille samalla jotain kevyttä mokomista kurittomista tomaateista. Toinen mies ei sano sanaakaan, ilmekään ei värähdä ja hän vain jatkaa tomaattiensa valitsemista. Toinen mies taas lähtee heti auttamaan, nostaa kanssani muutaman maahan pudonneen tomaatin, nauraa kanssani ja vastaa kivasti silmiini hymyillen katsoen minulle jotain ihan kevyttä myös.
Kumman kanssa on helpompi jatkaa juttua ja hyväntuulista höpötystä, josta voi seurata vaikka kauppareissun jälkeen kahvituokio, ehkä jopa treffit?
Näin minulle kävi pari vuotta sitten ja sillä tiellä ollaan vieläkin. Sitä toista miestä en enää edes muista ulkonäöltä, hän ei ollut millään tavoin kiinnostava, koska hän ei ollut läsnä. Minä ja hassu tilanne oli hänelle se ja sama.
No tuohonhan ne naistennaurattajat juuri iskevät -- naisten haluun olla keskipisteitä ja tulla höpläytetyksi.
Alue: Aihe vapaa
Oon huomannu tän juuri itsessäni! Että tunnen itseni oudoksi ja erilaiseksi vaikka samaan aikaan tajuan että ei kaikki muutkaan ihmiset ole samanlaisia. Oon huomannut että tämän takia en ole oikein uskaltanut olla oma itseni etenkin vieraiden ihmisten seurassa koska pelkään että minut tuomitaan.
Tosin ei tämä pelkästään oman pään sisällä ole muodostunut vaan minusta on aiemmin kyllä sanottu että olen outo jne.