Kävelin kadulla ja näin kun ihan kivannäköinen mies pysäytti jonkun ohikulkijanaisen ja pyysi tätä kahville kanssaan

Oletko varma etteivät tunteneet toisiaan entuudestaan?

Ehkä se oli uli ja sinä et ollut instabebe

Miksi et itse mennyt pyytämään häntä kahville? Olisi varmaan voinut lähteä.

Vierailija kirjoitti:

Oletko varma etteivät tunteneet toisiaan entuudestaan?

Mies sanoi naiselle näin: "hei, anteeks, haluisitko sä lähteä kahville mun kanssa?" Tuon perusteella päättelin etteivät olleet entuudestaan tuttuja.

Ap

Kohtaantumisongelma.

Minkä näköinen nainen oli?

Oon joskus myös pyydellyt. Aika harvoin joku lähtee. Joskus kuitenkin.

Vierailija kirjoitti:

Oon joskus myös pyydellyt. Aika harvoin joku lähtee. Joskus kuitenkin.

Seuraako siitä ikinä mitään hyvää?

Hä?

Mitä houreita?

Kukaan ei pysäytä ventovierasta vastaantulijaa kadulla ja pyydä noin vaan kahville. Eikä kukaan täysjärkinen lähde, jos joku niin tekee.

Kysyjän naama ei vaikuta asiaan.

Ainoat jotka kaduilla pysäyttelee ihmisiä on erilaiset kerjäläiset. Niistä useimmilla on huomioliivi päällä ja kansio kainalossa.

Mietin tässä että olispa itselläkin pokkaa päivystää jossain kadulla ja kysellä mukavannäköisiä miehiä kahville. Siinähän näkisi miehen juuri sellaisena kuin on ja hän minut sellaisena kuin olen. Olen niin kyllästynyt nettideittailuun, jossa ei koskaan voi olla varma kuka on mitäkin ja onko toinen sitä mitä väittää olevansa tai näyttääkö siltä kuin kuvissa jne. Kuitenkin livetilanne on aina se paras kaikkien kannalta.

Miten saisin rohkaistua itseni tuohon? Tuntuu ettei ainakaan selvinpäin ikinä kehtaisi. En tiedä onnistuisiko pienessä sievässäkään. 😞

Ap

Minä taas istuin bussissa, kun ihan ok näköinen nuori nainen vilkuili minuunpäin. Ajattelin aluksi, luuliko hän tunnistavansa minut. Sitten hän tuli pyytämään minulta kynää (myöhemmin minulle selvisi miksi), mutta minulla ei ollut. Jäimme samalla pysäkillä pois ja tuli luokseni sanoen: "Pidät mua varmaan ihan hulluna, enkä mä koskaan ennen ole tehnyt tälläistä, mutta lähtisitkö sä joskus kahville mun kanssa?"

Pahoitellen näytin kihlasormusta ja kerroin olevani varattu. Nainen toivotti onnea parisuhteelle ja katosi aika pian johonkin. Tästä on jo vuosia aikaa, mutta ainakin voin sanoa, että minua on pyydetty spontaanisti treffeille/kahville. (ja kynää arvelin hänen tarvitsevan siksi, että olisi antanut minulle puhelinnumeronsa)

Myöhemmin kun sama tapahtui uudestaan, olin kävelemässä Re-eper-bahnilla, mutta sitä ei varmaan lasketa. Enkä kyllä lähtenyt silloinkaan, vaikka siviilisääty ei olisikaan ko. naisen mielestä mikään este ollutkaan.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se oli uli ja sinä et ollut instabebe

Ei ollut tuo kahville pyydetty nainenkaan. Ihan tavallisen näköinen, noin kolmekymppinen, pitkä musta takki päällä ja muutenkin hyvin huomaamaton. Juuri tämän takia harmittelinkin. Jos olisi ollut joku aivan toisenlainen kuin itse olen, niin tuskin olisi tullut tunnetta että olisin ollut miehen silmissä vähääkään kiinnostava.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Mietin tässä että olispa itselläkin pokkaa päivystää jossain kadulla ja kysellä mukavannäköisiä miehiä kahville. Siinähän näkisi miehen juuri sellaisena kuin on ja hän minut sellaisena kuin olen. Olen niin kyllästynyt nettideittailuun, jossa ei koskaan voi olla varma kuka on mitäkin ja onko toinen sitä mitä väittää olevansa tai näyttääkö siltä kuin kuvissa jne. Kuitenkin livetilanne on aina se paras kaikkien kannalta.

Miten saisin rohkaistua itseni tuohon? Tuntuu ettei ainakaan selvinpäin ikinä kehtaisi. En tiedä onnistuisiko pienessä sievässäkään. 😞

Ap

Mietipä, mitä voit hävitä? Täysin tuntemattomia ihmisiä - jos tulee pakit niin et luultavasti näe miestä enää ikinä.

Siis jos ollaan Helsingissä. Pikkukylissä on eri asia, mutta niissä nyt muutenkin kaikki tuntevat toisensa.

Vierailija kirjoitti:

Minä taas istuin bussissa, kun ihan ok näköinen nuori nainen vilkuili minuunpäin. Ajattelin aluksi, luuliko hän tunnistavansa minut. Sitten hän tuli pyytämään minulta kynää (myöhemmin minulle selvisi miksi), mutta minulla ei ollut. Jäimme samalla pysäkillä pois ja tuli luokseni sanoen: "Pidät mua varmaan ihan hulluna, enkä mä koskaan ennen ole tehnyt tälläistä, mutta lähtisitkö sä joskus kahville mun kanssa?"

Pahoitellen näytin kihlasormusta ja kerroin olevani varattu. Nainen toivotti onnea parisuhteelle ja katosi aika pian johonkin. Tästä on jo vuosia aikaa, mutta ainakin voin sanoa, että minua on pyydetty spontaanisti treffeille/kahville. (ja kynää arvelin hänen tarvitsevan siksi, että olisi antanut minulle puhelinnumeronsa)

Myöhemmin kun sama tapahtui uudestaan, olin kävelemässä Re-eper-bahnilla, mutta sitä ei varmaan lasketa. Enkä kyllä lähtenyt silloinkaan, vaikka siviilisääty ei olisikaan ko. naisen mielestä mikään este ollutkaan.

Nuo tilanteet on kyllä imartelevia! Kiva kuulla että olet uskollinen naisellesi😊

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se oli uli ja sinä et ollut instabebe

Ei ollut tuo kahville pyydetty nainenkaan. Ihan tavallisen näköinen, noin kolmekymppinen, pitkä musta takki päällä ja muutenkin hyvin huomaamaton. Juuri tämän takia harmittelinkin. Jos olisi ollut joku aivan toisenlainen kuin itse olen, niin tuskin olisi tullut tunnetta että olisin ollut miehen silmissä vähääkään kiinnostava.

Ap

Sitä suuremmalla syyllä, sinun olisi pitänyt kääntyä ja kysyä, lähteekö tämä mies kahville sinun kanssasi. Mutta meneehän noi tilanteet tosi nopeasti ohi.

Elämäni paras seksisuhde sai alkunsa siitä, kun pyysin H&M:llä näkemääni naista ulos.

Vierailija kirjoitti:

Mietin tässä että olispa itselläkin pokkaa päivystää jossain kadulla ja kysellä mukavannäköisiä miehiä kahville. Siinähän näkisi miehen juuri sellaisena kuin on ja hän minut sellaisena kuin olen. Olen niin kyllästynyt nettideittailuun, jossa ei koskaan voi olla varma kuka on mitäkin ja onko toinen sitä mitä väittää olevansa tai näyttääkö siltä kuin kuvissa jne. Kuitenkin livetilanne on aina se paras kaikkien kannalta.

Miten saisin rohkaistua itseni tuohon? Tuntuu ettei ainakaan selvinpäin ikinä kehtaisi. En tiedä onnistuisiko pienessä sievässäkään. 😞

Ap

Pakkoko siellä kadulla on stalkata. Kuule ennen vanhaan (ja lukeudun tähän myös minä 30 v.+) ei ollut muuta kuin se live ja meidän sukupolven nuoruusvuosina oli noloa tavata ketään netin kautta. Vähän mielikuvitusta peliin, niin voit tavata livenä ilman et vaikutat omituiselta ja/tai epätoivoiselta hyypiöltä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä taas istuin bussissa, kun ihan ok näköinen nuori nainen vilkuili minuunpäin. Ajattelin aluksi, luuliko hän tunnistavansa minut. Sitten hän tuli pyytämään minulta kynää (myöhemmin minulle selvisi miksi), mutta minulla ei ollut. Jäimme samalla pysäkillä pois ja tuli luokseni sanoen: "Pidät mua varmaan ihan hulluna, enkä mä koskaan ennen ole tehnyt tälläistä, mutta lähtisitkö sä joskus kahville mun kanssa?"

Pahoitellen näytin kihlasormusta ja kerroin olevani varattu. Nainen toivotti onnea parisuhteelle ja katosi aika pian johonkin. Tästä on jo vuosia aikaa, mutta ainakin voin sanoa, että minua on pyydetty spontaanisti treffeille/kahville. (ja kynää arvelin hänen tarvitsevan siksi, että olisi antanut minulle puhelinnumeronsa)

Myöhemmin kun sama tapahtui uudestaan, olin kävelemässä Re-eper-bahnilla, mutta sitä ei varmaan lasketa. Enkä kyllä lähtenyt silloinkaan, vaikka siviilisääty ei olisikaan ko. naisen mielestä mikään este ollutkaan.

Nuo tilanteet on kyllä imartelevia! Kiva kuulla että olet uskollinen naisellesi😊

Ap

Heh... oli minuun kyllä ihastuttu ennenkin, joten ei tuo nyt niin erityisen "imartelevaa" ollut.

Ja asun Hampurissa, joten noita rahan perässä tapahtuvia "ihastumisia" nyt tulee oikeastaan aina, jos on yksin liikkeellä, tietyillä alueilla.

Vierailija kirjoitti:

Mietin tässä että olispa itselläkin pokkaa päivystää jossain kadulla ja kysellä mukavannäköisiä miehiä kahville. Siinähän näkisi miehen juuri sellaisena kuin on ja hän minut sellaisena kuin olen. Olen niin kyllästynyt nettideittailuun, jossa ei koskaan voi olla varma kuka on mitäkin ja onko toinen sitä mitä väittää olevansa tai näyttääkö siltä kuin kuvissa jne. Kuitenkin livetilanne on aina se paras kaikkien kannalta.

Miten saisin rohkaistua itseni tuohon? Tuntuu ettei ainakaan selvinpäin ikinä kehtaisi. En tiedä onnistuisiko pienessä sievässäkään. 😞

Ap

No et mitenkään, jos et tuossa tilanteessa sitä tehnyt. Hänhän jo näytti, että ei pidä sitä ihmeellisenä, jos spontaanisti joku pyytäisikin kahville. Monet eivät tykkäisi. Oma vikasi siis, jos et käyttänyt tilannetta hyväksesi, vaikka itsekin tykästyit mieheen. 

Vierailija kirjoitti:

Hä?

Mitä houreita?

Kukaan ei pysäytä ventovierasta vastaantulijaa kadulla ja pyydä noin vaan kahville. Eikä kukaan täysjärkinen lähde, jos joku niin tekee.

Kysyjän naama ei vaikuta asiaan.

Ainoat jotka kaduilla pysäyttelee ihmisiä on erilaiset kerjäläiset. Niistä useimmilla on huomioliivi päällä ja kansio kainalossa.

Kyllä minua on monestikin pyydetty kadulla treffeille ja pari kertaa olen lähtenytkin. Yksistä näistä tuli muutaman vuoden suhdekin. En tajua tätä ajatusta että pitäisi jotenkin tuntea ennen kuin voi lähestyä toista. Kuinka sitä tutustuu jos ei lähesty?

Ja kyllä, kysyjän naamalla (toki myös käytöksellä) oli iso merkitys siihen lähdinkö vai en. Koskaan ei ole kukaan pakit saanut jäänyt ilkeästi huutelemaan tms mitä kaikille palstamammoille kuulemma käy...