Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapsen hankkiminen yksin eron jälkeen
28.11.2019 |
Näyttää pahasti siltä, että tulee käymään seuraavasti: eroamme 9 vuoden suhteesta kun minä, nainen, olen 33-vuotias.
Nuorempana en halunnut lapsia, n. 29-vuotiaasta saakka olen enenevässä määrin halunnut ja nyt olen jo varma.
Nuorena minulla kesti vuosia päästä yli ensimmäisestä vakavasta seurustelusuhteestani ja vaikka tämä ero ei tule samalla tavalla puskista, en usko tokenevani hetkessä. En usko (toki en ole ennustaja), että löytäisin uutta tasapainoista suhdetta ainakaan vuoden sisään eron jälkeen.
Siispä olen alkanut ajatella, josko paras vaihtoehto olisi koettaa pyöräyttää maailmaan lapsi luovuttajasoluilla. En halua lasta ihan kenen tahansa kanssa, koska kuvittelen suunnitellun isättömyyden olevan lapselle silti helpompi tausta rakentaa identiteettiä kuin isä, joka katoaa kuvioista tai ei halua nähdä lasta tai riitelee äidin kanssa tms.
Mitä ajatuksia kuvio herättää?
En tosin tiedä, kuinka pian siihenkään voisin ryhtyä, ero olisi varmaan käsiteltävä ensin. Olen sinänsä luottavainen, että pärjäisin lapsen kanssa yksinkin. Mutta onko se aivan viimeinen niitti tulevaisuuden parisuhdemarkkinoilla, että on yksin hankkinut lapsen? Toisaalta juuri nyt tuntuu, ettei niillä parisuhdemarkkinoilla mitään väliä.
Kommentit (72)
En muuten osaa ottaa kantaa, mutta suosittelen tarkkaan miettimään, että miten jaksat yksin, jos ei ole tukiverkkoja ympärillä. Minulle nimittäin kävi niin, että sain lapsen ihan siis avioliitossa suunnitellusti, mutta lapsi oli koko vauva-ajan sellainen, että hän heräsi sata kertaa yössä, ei millään meinannut nukahtaa uudelleen, päivisin itki koliikkia tunteja putkeen, oli kaikenlaista sairastelua jonka vuoksi jouduttiin juoksemaan erilaisissa terveydenhuollon palveluissa jne eli todella rankka vauvavuosi ja minä meinasin itse sairastua siitä unen puutteesta, oli päiviä että luulin että en selviä siitä hengissä. Mieheni, lapsen isä siis, ei ollut paljoakaan auttamassa koska teki todella pitkiä työpäiviä, mutta hän sentään kävi ruokakaupassa ja teki kotitöitä, en tiedä miten olisin selvinnyt yksin jos ei olisi ollut ketään välillä siivoamassa ja käymässä kaupassa. Voi olla että vauvasi on helppo ja nukkuu paljon, tai voi olla jotain ihan päinvastaista, etukäteen ei voi tietää, mutta kannattaa miettiä minkä avulla selviää myös jos saa sen vaikeimman tilanteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap olen samassa tilanteessa kuin sinä mutta en ole päättänyt vielä erota.
Mitä tunteita ero sinussa herättää?
Mä olen kertakaikkisen masentunut. Olen aivan murtunut tästä koko tilanteesta. Tilanne on suht tuore omalla kohdalla joten asian sulattelu on vielä kesken.
Pahinta on kun tuntuu niin pahalta että tunnen etten jaksa erota. Samaan aikaan olen todella masentunut ajatuksesta että yrittäisin elää lapsettomana. Ymmärrän täysin miksi joku ei halua lapsia, mutta minä en ole se joku. Minä haluaisin edes yrittää. Pahinta on että oman puolisoni kanssa meillä on takana yksi keskenmeno.
Ja nyt, mun pitäisi alkaa suunnitella eroa jos haluan koittaa lapsia tähän maailmaan saada. Mä en jaksa.. en kestä. Koko eron ajattelu tuntuu mahdottomalta. Mutta samaan aikaan ajatus siitä että myönnyn puolison tahtoon lapsettomuudesta on ihan mahdoton. En mä pysty sitä sanoilla selittämään, miksi haluan lapsia. Koittaa edes. Minulle se on luonnollinen osa elämänkulkua. Jos luovun siitä yrittämättä puolison vuoksi, tulen hulluksi.
Älä ota tätä pahalla. Sinuna menisin puhumaan terapeutille josta saisit toivon mukaan voimia eroon, sillä tuo nykyinen suhde kuulostaa erittäin epäterveeltä :(
En ota pahalla. Mutta niin..kun en itse hahmota että millä tavoin epäteeveeltä? Tai siis jos minun on vaikea asiaa hyväksyä, eikö se ole mun ongelma, ei parisuhdeongelma? Mitä sanoisin terapeutille? Puolisoni ei ole tehnyt tai sanonut mitään pahaa. Mikä suhteessa on pielessä ? Erilaiset tavoitteet elämässä? Toivon että oikeasti joku vastaa näihin kysymyksiin koska niinkuin sanoin, mä en enää tiedä miten asiat on. Mä en enää tiedä.
Näin olen asiaa ajatellut. En mä oikeesti tiedä. Ja ajattelen, etten löytäisi enää yhtä sopivaa ja hyvää kumppania kuin nykyiseni on. Mutta tämäkin ajatus voi johtua tämän tilanteen aiheuttamasta masennuksesta. Minkä minä sille voin ettei puolisoni haluakaan lapsia? Ajattelen ja puolisoni mielestä asiat vain kehittyivät näin. Hän ei tahallaan halua minua satuttaa. Hän ei vaan halua lapsia. Minä yritän pitää järjen mukana tässä touhussa mutta olen ihan helvetin masentunut suoraan sanottuna. Minua masentaa tämä tilanne. Masentaa että puoliso on onnellinen eikä häntä mikään vaivaa. Hän ei vaan tajua miltä minusta tuntuu. - tuo jolle ehdotettiin terapiaa.
Vierailija kirjoitti:
En muuten osaa ottaa kantaa, mutta suosittelen tarkkaan miettimään, että miten jaksat yksin, jos ei ole tukiverkkoja ympärillä. Minulle nimittäin kävi niin, että sain lapsen ihan siis avioliitossa suunnitellusti, mutta lapsi oli koko vauva-ajan sellainen, että hän heräsi sata kertaa yössä, ei millään meinannut nukahtaa uudelleen, päivisin itki koliikkia tunteja putkeen, oli kaikenlaista sairastelua jonka vuoksi jouduttiin juoksemaan erilaisissa terveydenhuollon palveluissa jne eli todella rankka vauvavuosi ja minä meinasin itse sairastua siitä unen puutteesta, oli päiviä että luulin että en selviä siitä hengissä. Mieheni, lapsen isä siis, ei ollut paljoakaan auttamassa koska teki todella pitkiä työpäiviä, mutta hän sentään kävi ruokakaupassa ja teki kotitöitä, en tiedä miten olisin selvinnyt yksin jos ei olisi ollut ketään välillä siivoamassa ja käymässä kaupassa. Voi olla että vauvasi on helppo ja nukkuu paljon, tai voi olla jotain ihan päinvastaista, etukäteen ei voi tietää, mutta kannattaa miettiä minkä avulla selviää myös jos saa sen vaikeimman tilanteen.
Harva kait tuohon lähtee, vaan naisen biologinen kello on siinä mielessä armoton ettet voi odotella kovin kauaa unelmiesi prinssiä, jos sellaista ei vain satu tulemaan kohdalle. Puolison pitää olla myös sellainen jonka kanssa viihdytään eikä enää 50-luvun tyylillä kunhan on vaan joku.
Ylläoleva oli huolissaan isäsuhteesta. Klinikoilta lapset saavat halutessaan tietää biologisen luovuttajan täyttäessään 18 vuotta. Yhdenillan jutuissa sekä anoissa mukilahjoituksissa se voi olla paljon vaikeampaa. Ollessani vielä peruskoulussa meidän luokalla yksi poika kertoi isänsä olleen discoilija. Varmaan äitinsä sanonut isän viihtyneen discoissa eikä tiennyt tästä tämän enempää :P
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap olen samassa tilanteessa kuin sinä mutta en ole päättänyt vielä erota.
Mitä tunteita ero sinussa herättää?
Mä olen kertakaikkisen masentunut. Olen aivan murtunut tästä koko tilanteesta. Tilanne on suht tuore omalla kohdalla joten asian sulattelu on vielä kesken.
Pahinta on kun tuntuu niin pahalta että tunnen etten jaksa erota. Samaan aikaan olen todella masentunut ajatuksesta että yrittäisin elää lapsettomana. Ymmärrän täysin miksi joku ei halua lapsia, mutta minä en ole se joku. Minä haluaisin edes yrittää. Pahinta on että oman puolisoni kanssa meillä on takana yksi keskenmeno.
Ja nyt, mun pitäisi alkaa suunnitella eroa jos haluan koittaa lapsia tähän maailmaan saada. Mä en jaksa.. en kestä. Koko eron ajattelu tuntuu mahdottomalta. Mutta samaan aikaan ajatus siitä että myönnyn puolison tahtoon lapsettomuudesta on ihan mahdoton. En mä pysty sitä sanoilla selittämään, miksi haluan lapsia. Koittaa edes. Minulle se on luonnollinen osa elämänkulkua. Jos luovun siitä yrittämättä puolison vuoksi, tulen hulluksi.
Älä ota tätä pahalla. Sinuna menisin puhumaan terapeutille josta saisit toivon mukaan voimia eroon, sillä tuo nykyinen suhde kuulostaa erittäin epäterveeltä :(
En ota pahalla. Mutta niin..kun en itse hahmota että millä tavoin epäteeveeltä? Tai siis jos minun on vaikea asiaa hyväksyä, eikö se ole mun ongelma, ei parisuhdeongelma? Mitä sanoisin terapeutille? Puolisoni ei ole tehnyt tai sanonut mitään pahaa. Mikä suhteessa on pielessä ? Erilaiset tavoitteet elämässä? Toivon että oikeasti joku vastaa näihin kysymyksiin koska niinkuin sanoin, mä en enää tiedä miten asiat on. Mä en enää tiedä.
Näin olen asiaa ajatellut. En mä oikeesti tiedä. Ja ajattelen, etten löytäisi enää yhtä sopivaa ja hyvää kumppania kuin nykyiseni on. Mutta tämäkin ajatus voi johtua tämän tilanteen aiheuttamasta masennuksesta. Minkä minä sille voin ettei puolisoni haluakaan lapsia? Ajattelen ja puolisoni mielestä asiat vain kehittyivät näin. Hän ei tahallaan halua minua satuttaa. Hän ei vaan halua lapsia. Minä yritän pitää järjen mukana tässä touhussa mutta olen ihan helvetin masentunut suoraan sanottuna. Minua masentaa tämä tilanne. Masentaa että puoliso on onnellinen eikä häntä mikään vaivaa. Hän ei vaan tajua miltä minusta tuntuu. - tuo jolle ehdotettiin terapiaa.
Usein täälläkin kehoitetaan veloja ottamaan ero perheelliseksi haluavasta puolisosta just tuosta syystä. Osa pystyy elämään lapsettoman puolison kanssa ja toiset murtuu henkisen paineen alla. Ratkaisu on täysin sinun. Kysy itseltäsi, mitä haluan tältä elämältä? Jos vastaukseen kuuluu nykyinen elämä etkä sure sitä niin sitten pysyt nykyisessä suhteessa. Muussa tapauksessa et voi oikein muuta kuin erota tai yrittää keskustella puolisosi kanssa lapsiasiasta, mutta siltikään tätä toistakaan ei saisi pakottaa tulemaan isäksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP tässä vielä: itse siis todella kuvittelen, että olisi helpompaa luoda lapselle rakastettu ja "kokonainen" olo, kun isättömyys on suunniteltua: "Äiti halusi niin kovasti tulla äidiksi, että sain lahjaksi vauvan siemenen, josta sinut sain." jne. ikätason mukaan. Suunnittelematon isättömyys on aivan eri asia ja todellinen tragedia, jopa kohtuullisen hyvinkin hoitunut avioero on lapselle kokemus perheen rikkoutumisesta (omaa kokemusta on).
Mutta siis yksinäisten naisten lapsettomuushoidoille ei löydy kannatusta? Enpä toki täältä lupaa tarvitsekaan.
Meinaatko ihan oikeasti, että lasta lohduttaa jotenkin se, että "isättömyys on suunniteltua"? Eli siis "sinulla ei ole isää, mutta sehän on ihan okei, koska juuri näin minä sen halusinkin". Just joo...
Ei se lohduta lasta. Lapsella ei ole mitään surua tai puutetta josta tulla lohdutetuksi, kun isää ei ole ikinä ollut eikä ole mitään syytä kaivata. Se on ihan puhdasta keksintöä että lapsi tarvitsisi isän ja äidin. Yksi vakaa vanhempi mitä tahansa sukupuolta riittää, biologisella sukulaisuudella ei ole pienintäkään merkitystä. Mitä useampia läheisiä, luotettavia, pysyviä aikuisia lapsen elämässä, sen parempi, mutta yhden jälkeen jokainen on ekstraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, en ole lukenut koko ketjua, joten moni on jo varmasti sanonut samaakin. Mutta minusta suunnitellussa isättömyydessä luovutetuilla soluilla ei ole mitään pahaa. Yksi kaveri on kärsinyt isättömyydestä, mutta siksi ettei hänelle ole kerrottu kuka isä on, vaikka äidillä tieto on. Voihan tuo tausta lapselle pohdintaa ja ehkä jonkinasteista kriisiäkin tuottaa jossain vaiheessa elämää, mutta tuskinpa sellaista, minkä vuoksi kannattaisi jättää syntymättä! Tunnen myös yhden naisparin lapsen, joka luovutetusta spermasta syntynyt, ja erittäin hyvinvoivan oloinen lapsi on kyseessä. Tosiaan jos sulla on yhtään tukiverkkoa, jotka voivat vauvan kanssa välillä auttaa, niin en näe kyllä syytä miksei voisi vauvaprojektiin lähteä yksinkin. Todellakin pidän luovutettuja soluja parempana vaihtoehtona kuin joku random mies baarista tai muuta vastaavaa.
Oman lapsen hankkiminen on suuri ja paljon tärkeämpi asia kuin nykynaiset ymmärtävät. Katumus lapsen puutteesta tulee 100% varmasti. Siinä on kyseessä elämän tärkeimmän ihmissuhteen kokemisesta, olemalla vanhempi omalle lapselleen. Se on rakkautta ilman ehtoja ja yhteisen elämän kokemusta. Omassa lapsessa on parasta se pyyteetön rakkaus lapseen.
Oman lapsen elämää haluaa auttaa ja kokea yhdessä. Suhde lapseen on usein koko elämän mittainen eikä sitä korvaa suhde koiraan tai poikaystävään. Hulluja on ne ihmiset jotka jättävät kokematta suurimman suhteen elämässään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moi ap, ootko vielä palstalla. Olis kiva kuulla miten lopulta meni?
Vierailija kirjoitti:
AP tässä vielä: itse siis todella kuvittelen, että olisi helpompaa luoda lapselle rakastettu ja "kokonainen" olo, kun isättömyys on suunniteltua: "Äiti halusi niin kovasti tulla äidiksi, että sain lahjaksi vauvan siemenen, josta sinut sain." jne. ikätason mukaan. Suunnittelematon isättömyys on aivan eri asia ja todellinen tragedia, jopa kohtuullisen hyvinkin hoitunut avioero on lapselle kokemus perheen rikkoutumisesta (omaa kokemusta on).
Mutta siis yksinäisten naisten lapsettomuushoidoille ei löydy kannatusta? Enpä toki täältä lupaa tarvitsekaan.
Toivottavasti saat tytön. Isätön poika ei usein löydä paikkaansa, eikä äiti voi antaa hänelle miehen mallia. Eikä sitä muuten saa sen paremmin päiväkodista kuin koulustakaan, kun niissäkään ei enää ole miehiä. Miehisten mallien puute on nähtävästi aivan oikeasti osasyy nuorten miesten eksyksissä oloon.
- Kahden pojan yksinhuoltajaisä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP tässä vielä: itse siis todella kuvittelen, että olisi helpompaa luoda lapselle rakastettu ja "kokonainen" olo, kun isättömyys on suunniteltua: "Äiti halusi niin kovasti tulla äidiksi, että sain lahjaksi vauvan siemenen, josta sinut sain." jne. ikätason mukaan. Suunnittelematon isättömyys on aivan eri asia ja todellinen tragedia, jopa kohtuullisen hyvinkin hoitunut avioero on lapselle kokemus perheen rikkoutumisesta (omaa kokemusta on).
Mutta siis yksinäisten naisten lapsettomuushoidoille ei löydy kannatusta? Enpä toki täältä lupaa tarvitsekaan.
Toivottavasti saat tytön. Isätön poika ei usein löydä paikkaansa, eikä äiti voi antaa hänelle miehen mallia. Eikä sitä muuten saa sen paremmin päiväkodista kuin koulustakaan, kun niissäkään ei enää ole miehiä. Miehisten mallien puute on nähtävästi aivan oikeasti osasyy nuorten miesten eksyksissä oloon.
Tai siis toivottavasti sait tytön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
AP tässä vielä: itse siis todella kuvittelen, että olisi helpompaa luoda lapselle rakastettu ja "kokonainen" olo, kun isättömyys on suunniteltua: "Äiti halusi niin kovasti tulla äidiksi, että sain lahjaksi vauvan siemenen, josta sinut sain." jne. ikätason mukaan. Suunnittelematon isättömyys on aivan eri asia ja todellinen tragedia, jopa kohtuullisen hyvinkin hoitunut avioero on lapselle kokemus perheen rikkoutumisesta (omaa kokemusta on).
Mutta siis yksinäisten naisten lapsettomuushoidoille ei löydy kannatusta? Enpä toki täältä lupaa tarvitsekaan.
Tykkäyksistä päätellen löytyy kannatusta.
Siitä vaan.
Vanha ketju, mutta samat mietinnät itsellä nyt kun olen 31v ja ero mahdollisesti tulossa. Kumppanin löytäminen on todella hankalaa ollut minulle jo nuorempana ja erosta toipuminen tulee myös viemään aikaa. Olen kuitenkin onnellinen siitä että nykyiseen suhteeseen ei olla lasta hankittu ja nyt mahdollisessa erossa pitäisi huoltajuuskuviot ym. miettiä. Ennemmin valitsen lapsen hankkimisen yksin kuin lapsen hankkimisen väärän kumppanin kanssa. Paljon nähnyt riitaisia eroperheitä ja myös lapsia, jotka toinen vanhempi hyljännyt. Toisaalta olen myös miettinyt vaihtoehtona adoptiota tai sijaisperheeksi alkamista. Nekään eivät kyllä helppoja prosesseja ole.
Kiitos ketjuun osallistuneille ja jaksamista samassa tilanteessa eläville :) toivottavasti APn toive täyttyi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä lapsellinen voi löytää myös parisuhteen. Se ei kuitenkaan ole mielestäni pääpointti
Pyörittelin samanlaisia ajatuksia muutama vuosi sitten. Pohdin itsellistä äitiyttä, kumppanuusvanhemmuutta, ja parisuhdetta. Päädyin tekemään lapsen vanhemman miehen kanssa, joka halusi myös lapsia
Prosessin läpikäyneenä: äitiyshuollon ja kumppanuuden, raskauden ja synnytyksen, sanoisin että ÄLÄ hanki lapsia muuta kuin sellaisen miehen kanssa, jota aidosti rakastat ja joka rakastaa sinua. Jos käytät toista ihmistä välineenä lapsentekoon, ollaan väärällä uralla, ja se näkyy myös suhteessasi lapseen. Toisen huoltajan vaikutus lapseen on myös todella suuri, ja jos et varsinaisesti pidä hänestä, et todennäköisesti pidä hirveästi lapsestakaan
Jos koet aivan välttämättömäksi hankkia lapsen vaikka et ole rakastunut, tee se lahjasolulla eli ilman miestä. Tämä on luonnollisempi prosessi ja sillä on myös luonnon tuki: raskaushormonit ja imetyshormonit tukevat kiintymystäsi ja rakkauttasi lasta kohtaan. Huono mies tuhoaa tuon prosessin totaalisesti
Itsellisessä äitiydessä on tietysti se riski, että luovuttajan perimä on huono. Eli mitään kymppisuoritusta ei kannata odottaa, se olisi kuin arpajaisvoitto. Luovutusseula karsii kaikista huonoimmat, eli esim. päihdeongelmaiset. Se kuitenkaan EI karsi esim. pornoaddiktiota tai sosiopatiaa, jotka periytyvät siinä missä kaikki muutkin ongelmat. Jopa psykopatia periytyy. Toki jos tilaat sperman jostain Tanskasta pystyt valitsemaan esim. uraorientoituneen nuoren luovuttajan, jolloin todennäköisyys periytyviin häiriöihin laskee. Mutta on se silloinkin arpapeliä
Olen sitä mieltä, että kärsimys lapsettomuudesta on pieni hinta verrattuna kärsimykseen huonosta lapsesta. Koska lapsi on kasvava ja lisääntymishalukas organismi, tuska huonosta lapsesta voi kasvaa eksponentiaalisesti. Ja jos lapsi tulee sellaisen miehen sukusolusta, jota et voi arvostaa tai rakastaa, myös lapsella on suuri riski kasvaa tämän kaltaiseksi. Jaetussa huoltajuudessa vielä suurempi. Itsellisen äidin panos vaikuttaa merkittävästi epigenetiikkaan ja laskee riskiä, mutta silti
Itse en ottaisi riskiä ja kadun lapsen tekemistä suhteessa mieheen, jota en rakasta
Vierailija kirjoitti:
Mieti ennen päätöstäsi, myös tukiverkot ym. asiat valmiiksi. Yksinhuoltajana kun et sitä hengähdystaukoa saa kovin helpolla, ellei ole kunnollista tukiverkkoa. Muista myös, että vanhempana lapsella on oikeus tietää biologinen isänsä, huolimatta siitä, että on luovutetulla aineella saanut alkunsa. Tsemppiä !
Miksi ketään lasta luonnollisesti kiinnostaisi, kuka tämän on siittänyt. Täysin luonnonvastaista. Tämä on jotain miesten propagandaa, jolla kiusataan sellaisia naisia ja lapsia, jotka eivät ole suostuneet s eksiorjuuteen ja avioon miehen kanssa
Vierailija kirjoitti:
En muuten osaa ottaa kantaa, mutta suosittelen tarkkaan miettimään, että miten jaksat yksin, jos ei ole tukiverkkoja ympärillä. Minulle nimittäin kävi niin, että sain lapsen ihan siis avioliitossa suunnitellusti, mutta lapsi oli koko vauva-ajan sellainen, että hän heräsi sata kertaa yössä, ei millään meinannut nukahtaa uudelleen, päivisin itki koliikkia tunteja putkeen, oli kaikenlaista sairastelua jonka vuoksi jouduttiin juoksemaan erilaisissa terveydenhuollon palveluissa jne eli todella rankka vauvavuosi ja minä meinasin itse sairastua siitä unen puutteesta, oli päiviä että luulin että en selviä siitä hengissä. Mieheni, lapsen isä siis, ei ollut paljoakaan auttamassa koska teki todella pitkiä työpäiviä, mutta hän sentään kävi ruokakaupassa ja teki kotitöitä, en tiedä miten olisin selvinnyt yksin jos ei olisi ollut ketään välillä siivoamassa ja käymässä kaupassa. Voi olla että vauvasi on helppo ja nukkuu paljon, tai voi olla jotain ihan
Tällaisilta ongelmilta välttyy, kun ottaa selvää mitä äitiys ja vauvuus on luonnossa. Nimenomaan "terveydenhuollon" ohjeet ovat niin sairaalloiset vauvan tarpeiden kannalta, että vauvan elämä on niitä noudattamalla yhtä kärsimystä. Mutta kun vauva saa nukkua äidin vieressä, yöllä melatoniinipitoista rintamaitoa, ja on menoissa mukana päivällä, ei tämä edes itke. Lääketeollisuus käytännössä rääkkää vauvoja ja sitä selitellään syyttämällä vauvaa
Kannattaa aloittaa vaikka kirjasta "luonnollinen lapsuus" ja selvittää myös luonnollisen raskauden ja synnytyksen periaatteita, ennen kuin hyppää länsimaisen lääketieteen kusetukseen. Ellei sitten halua traumatisoida itseään ja pilata lapsensa tulevaisuutta aiheuttamalla tälle vakavia psykologisia haittoja kiduttamalla tätä vauvana...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap olen samassa tilanteessa kuin sinä mutta en ole päättänyt vielä erota.
Mitä tunteita ero sinussa herättää?
Mä olen kertakaikkisen masentunut. Olen aivan murtunut tästä koko tilanteesta. Tilanne on suht tuore omalla kohdalla joten asian sulattelu on vielä kesken.
Pahinta on kun tuntuu niin pahalta että tunnen etten jaksa erota. Samaan aikaan olen todella masentunut ajatuksesta että yrittäisin elää lapsettomana. Ymmärrän täysin miksi joku ei halua lapsia, mutta minä en ole se joku. Minä haluaisin edes yrittää. Pahinta on että oman puolisoni kanssa meillä on takana yksi keskenmeno.
Ja nyt, mun pitäisi alkaa suunnitella eroa jos haluan koittaa lapsia tähän maailmaan saada. Mä en jaksa.. en kestä. Koko eron ajattelu tuntuu mahdottomalta. Mutta samaan aikaan ajatus siitä että myönnyn puolison tahtoon lap
Ota ensin ero ja pidä vaikka vuoden tuumaustauko. Jos käytössäsi on ollut mikä tahansa ehkäisy, ota se pois heti, jotta kehosi pääsee ensinnäkin palautumaan luonnolliseen hormonaaliseen tilaansa. Elä vuosi ihan itseksesi itsellesi ja unohda vauva-asia aluksi. Ja mieti oikeasti tarkasti, onko se edes sitä, mitä haluat. Jos käytät hormonaalista ehkäisyä, olet käytännössä koko ajan huumeissa. Naisen elämä on oikeasti ihan palkitsevaa ja mukavaa ilman lastakin
Symppaan sinua, ap. Olen itse "vasta" 27, mutta biologinen kello on tikittänyt jo pari vuotta. Valitettavasti en ole löytänyt parisuhdetta ja lapsen hankkiminen itsellisesti on käynyt mielessä. En kuitenkaan ole siihen ainakaan vielä valmis ja pelkään tukiverkkojen puutetta. Lisäksi haluaisin perhe-elämää aviopuolison kanssa, mutta rakkausrintamalla näyttää harmaalta.
Oletko tutkinut kumppanuusvanhemmuutta? Itse en asu niin isolla paikkakunnalla, että täältä löytyisi paljon halukkaita siihen, mutta jossain pääkaupunkiseudulla se on yleistymässä. Toki siinäkin kannattaa käyttää kunnolla aikaa ja vaivaa tutustuskseen, mieluusti vuosi pari, ennen lapsenhankinnan aloitusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap olen samassa tilanteessa kuin sinä mutta en ole päättänyt vielä erota.
Mitä tunteita ero sinussa herättää?
Mä olen kertakaikkisen masentunut. Olen aivan murtunut tästä koko tilanteesta. Tilanne on suht tuore omalla kohdalla joten asian sulattelu on vielä kesken.
Pahinta on kun tuntuu niin pahalta että tunnen etten jaksa erota. Samaan aikaan olen todella masentunut ajatuksesta että yrittäisin elää lapsettomana. Ymmärrän täysin miksi joku ei halua lapsia, mutta minä en ole se joku. Minä haluaisin edes yrittää. Pahinta on että oman puolisoni kanssa meillä on takana yksi keskenmeno.
Ja nyt, mun pitäisi alkaa suunnitella eroa jos haluan koittaa lapsia tähän maailmaan saada. Mä en jaksa.. en kestä. Koko eron ajattelu tuntuu mahdottomalta. Mutta samaan aikaa
Jos suhde on lapseton, sen tulisi olla myös paritteluton. Nykyään naisia käytetään lähinnä seksuaalisesti hyväksi "parisuhteissa", missä mies toteutuu koko ajan biologisesti siittämällä naista, mutta nainen ei toteudu koskaan. Äitiys on naisen seksuaalisuus, sisältäen myös raskauden ja imetyksen
Ehdottomasti kannattaa lopettaa seksiorjuusliitto. Jos mies ei suostu hyväksymään naisen seksuaalisuutta, hän ei ansaitse naista elämäänsä ollenkaan
Alue: Aihe vapaa
Mieti ennen päätöstäsi, myös tukiverkot ym. asiat valmiiksi. Yksinhuoltajana kun et sitä hengähdystaukoa saa kovin helpolla, ellei ole kunnollista tukiverkkoa. Muista myös, että vanhempana lapsella on oikeus tietää biologinen isänsä, huolimatta siitä, että on luovutetulla aineella saanut alkunsa. Tsemppiä !