Lue keskustelun säännöt.
Lapsen hankkiminen yksin eron jälkeen
28.11.2019 |
Näyttää pahasti siltä, että tulee käymään seuraavasti: eroamme 9 vuoden suhteesta kun minä, nainen, olen 33-vuotias.
Nuorempana en halunnut lapsia, n. 29-vuotiaasta saakka olen enenevässä määrin halunnut ja nyt olen jo varma.
Nuorena minulla kesti vuosia päästä yli ensimmäisestä vakavasta seurustelusuhteestani ja vaikka tämä ero ei tule samalla tavalla puskista, en usko tokenevani hetkessä. En usko (toki en ole ennustaja), että löytäisin uutta tasapainoista suhdetta ainakaan vuoden sisään eron jälkeen.
Siispä olen alkanut ajatella, josko paras vaihtoehto olisi koettaa pyöräyttää maailmaan lapsi luovuttajasoluilla. En halua lasta ihan kenen tahansa kanssa, koska kuvittelen suunnitellun isättömyyden olevan lapselle silti helpompi tausta rakentaa identiteettiä kuin isä, joka katoaa kuvioista tai ei halua nähdä lasta tai riitelee äidin kanssa tms.
Mitä ajatuksia kuvio herättää?
En tosin tiedä, kuinka pian siihenkään voisin ryhtyä, ero olisi varmaan käsiteltävä ensin. Olen sinänsä luottavainen, että pärjäisin lapsen kanssa yksinkin. Mutta onko se aivan viimeinen niitti tulevaisuuden parisuhdemarkkinoilla, että on yksin hankkinut lapsen? Toisaalta juuri nyt tuntuu, ettei niillä parisuhdemarkkinoilla mitään väliä.
Kommentit (72)
Ap, Ootko miettinyt jos hankkisit esim jonkun mukavan homoparin kanssa lapsen? Olisi enemmän lapsella turvallisia aikuisia ympärillä ja sulla ei olis kaikesta vastuuta yksin. Lapsen hoito ja kasvatus on yllättävän rankkaa ja kallista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tsemppiä vauvan hankintaan. Hyvä olisi käytännön kannalta, jos on omasta takaa tukiverkko - omat vanhemmat, sisarukset, ystävät.
Tiedän muutaman jotka ovat näin tehneet ja onnelliseksi ovat tulleet. Lapsi tuo onnen, vaikka elämä muuttuu raskaammaksi, niin sitä onnea ei voi uralla ja muilla ihmissuhteilla korvata. Onnea matkaan!
Vierailija kirjoitti:
Ap, Ootko miettinyt jos hankkisit esim jonkun mukavan homoparin kanssa lapsen? Olisi enemmän lapsella turvallisia aikuisia ympärillä ja sulla ei olis kaikesta vastuuta yksin. Lapsen hoito ja kasvatus on yllättävän rankkaa ja kallista.
Tämä olisi hyvä vaihtoehto, en missään nimessä sulje pois. Minulle ei kuitenkaan ole tällä hetkellä "mukavaa homoparia" lähipiirissäni? Opiskeluaikana heitä olisikin ollut, mutta jäivät opiskelumaahan enkä ole luonut uusia vastaavia ystävyyssuhteita. Tuntuu hieman keinotekoiselta alkaa metsästää homoparia ainoastaan lapsentekotarkoituskessa - tällaisessa kuviossa kuitenkin kuvittelen olevan todella tärkeää, että vanhemmat ovat kaikki myös hyviä ystäviä.
Hanki koira. Se on helpompi kouluttaa ja kuolee nopeammin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, etsi mielummin tietoa itsellisten äitien keskuudesta. Facebookissa on ryhmiä ja Instassa löytyy etsimällä esim. itsellinenäiti tai singlemombychoise tai smbc tunnisteilla. Hedelmöitysklinikoilla on psykologeja joiden kanssa pohtia asiaa. Av mammoilla menee tunteisiin, älä välitä. Itse olen tulossa äidiksi yksin juuri samasta syystä kuin sinäkin, eikä vois vähemmän kiinnostaa jos täällä jotain itse pyhimystä ei asia miellytä. Elämä opettaa, eikä se mene aina kuten itse on suunnitellut. Tämän ehkä osa tuomitsijoistakin joku päivä oppii. :)
Vierailija kirjoitti:
Hanki koira. Se on helpompi kouluttaa ja kuolee nopeammin.
On jo hankittu pari vuotta sitten koira. Kiva otus, muttei poistanut ongelmaa. Pikemminkin nämä lapsentekoasiat alkoivat sen myötä kirkastua ja voimistua puolin ja toisin.
P. S. En suosittele samassa veneessä oleville yksineläjille koiraa, koska vaikka sen voikin jättää 1-vuotiaana yksin 6 tunniksi, se ei 14-vuotiaanakaan osaa käydä itse vessassa. Vaikutus ajankäyttöön jakautuu vuosikymmenen ajalle tasaisemmin, muttei juuri vähene ennen kuin koira kuolee. Halvempi toki kuin ihmisteini ja vähemmän draamaa (yleensä).
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, etsi mielummin tietoa itsellisten äitien keskuudesta. Facebookissa on ryhmiä ja Instassa löytyy etsimällä esim. itsellinenäiti tai singlemombychoise tai smbc tunnisteilla. Hedelmöitysklinikoilla on psykologeja joiden kanssa pohtia asiaa. Av mammoilla menee tunteisiin, älä välitä. Itse olen tulossa äidiksi yksin juuri samasta syystä kuin sinäkin, eikä vois vähemmän kiinnostaa jos täällä jotain itse pyhimystä ei asia miellytä. Elämä opettaa, eikä se mene aina kuten itse on suunnitellut. Tämän ehkä osa tuomitsijoistakin joku päivä oppii. :)
Kiitos vinkeistä! Ja tuhannesti onnea sinulle! <3
Olen hankkinut lapsen suunnitelmallisesti ilman parisuhdetta 36 vuotiaana, tosin yhteisymmärryksessä isän kanssa joka halusi tavata vapaa-ajalla lastaan kuten eroperheissä on tapana. Ratkaisu oli itselleni oikea mutta liika luottamus miesosapuoleen kostautui kun hän löysikin itselleen puolison jonka kanssa yritti kaapata lapsen heille asumaan. Lapsi ei ollut virhe mutta luottamus isään oli, vaikka sinänsä olen tyytyväinen että lapsella on kuitenkin isä, viikonlopputapaamiset ja minulla hieman omaa aikaa sen myötä.
Ratkaisu herättää raivoa kanssaihmisissä vaikka itse eläisivät uusperheessä 5 lapsella ja 4 riitaisan eron kokemuksella. Tilanne osoittaa että ihmisillä ei ole kykyä samaistua kuin omiin ongelmiinsa ja ettei omista ratkaisuista kannata paljon muille huudella. On todellakin parempi olla suunnitellusti yksinhuoltaja kuin edes keskimääräisessä "onnellisessa" perheessä jossa erotaan pikkulapsiaikana. Ns. kumppanuusvanhemmuussuhteessa mikä itselläni oli lähtökohta suosittelen että äiti pitää yksinhuoltajuuden ja että elatuksesta ja tapaamissopimuksesta sovitaan ennen lapsen syntymää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen hankkinut lapsen suunnitelmallisesti ilman parisuhdetta 36 vuotiaana, tosin yhteisymmärryksessä isän kanssa joka halusi tavata vapaa-ajalla lastaan kuten eroperheissä on tapana. Ratkaisu oli itselleni oikea mutta liika luottamus miesosapuoleen kostautui kun hän löysikin itselleen puolison jonka kanssa yritti kaapata lapsen heille asumaan. Lapsi ei ollut virhe mutta luottamus isään oli, vaikka sinänsä olen tyytyväinen että lapsella on kuitenkin isä, viikonlopputapaamiset ja minulla hieman omaa aikaa sen myötä.
Ratkaisu herättää raivoa kanssaihmisissä vaikka itse eläisivät uusperheessä 5 lapsella ja 4 riitaisan eron kokemuksella. Tilanne osoittaa että ihmisillä ei ole kykyä samaistua kuin omiin ongelmiinsa ja ettei omista ratkaisuista kannata paljon muille huudella. On todellakin parempi olla suunnitellusti yksinhuoltaja kuin edes keskimääräisessä "onnellisessa" perheessä jossa erotaan pikkulapsiaikana. Ns. kumppanuusvanhemmuussuhteessa mikä itselläni oli lähtökohta suosittelen että äiti pitää yksinhuoltajuuden ja että elatuksesta ja tapaamissopimuksesta sovitaan ennen lapsen syntymää.
Kuulostaa raastavalta, tuollainen kuvio juuri edellyttäisi luottamusta ja yhteisymmärrystä puolin ja toisin. Hyviä puolia selvästi on: isä kuitenkin osittain jakaa vanhemmuutta kanssasi ja lapsella on häneen yhteys. Mutta varmasti totta, että tuossa kuviossa pitää olla paperihommat todella tarkasti setvittynä etukäteen. Voin vain kuvitella millainen stressi on alkaa käydä ns. huoltajuuskiistaa ihmisen kanssa, jonka lähtökohtaisesti piti suostua etävanhemman rooliin.
Kiitos kommentistasi! Ja onnea ihanalle perheellenne. <3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP tässä vielä: itse siis todella kuvittelen, että olisi helpompaa luoda lapselle rakastettu ja "kokonainen" olo, kun isättömyys on suunniteltua: "Äiti halusi niin kovasti tulla äidiksi, että sain lahjaksi vauvan siemenen, josta sinut sain." jne. ikätason mukaan. Suunnittelematon isättömyys on aivan eri asia ja todellinen tragedia, jopa kohtuullisen hyvinkin hoitunut avioero on lapselle kokemus perheen rikkoutumisesta (omaa kokemusta on).
Mutta siis yksinäisten naisten lapsettomuushoidoille ei löydy kannatusta? Enpä toki täältä lupaa tarvitsekaan.
Meinaatko ihan oikeasti, että lasta lohduttaa jotenkin se, että "isättömyys on suunniteltua"? Eli siis "sinulla ei ole isää, mutta sehän on ihan okei, koska juuri näin minä sen halusinkin". Just joo...
Kyllä ap on tässä asiassa ihan oikeilla jäljillä. Minulla ei ole koskaan ollut isää ja tuntuu siltä, että enemmän traumatisoituneita ja isän perään itkeviä ovat ne, jotka ovat kokeneet sen, että isä on lähtenyt eli heille on tullut jonkinlainen hylkäämiskokemus. Tai ne, jotka elävät keskellä eronneita riiteleviä vanhempia. Minua ei ole koskaan haitannut isättömyys, koska vaikea sellaista on kaivata mistä ei edes tiedä mitään. Ei ole koskaan tarvinnut kuunnella riiteleviä vanhempia. Toinen vanhempi on onnistunut erittäin hyvin vanhemmuudessaan ja pystynyt tarjoamaan minulle hyvän lapsuuden.
Tietysti olen sitä mieltä, että parhain tilanne lapsen kannalta olisi se, että molemmat vanhemmat olisivat hyviä vanhempia ja läsnä lapselle ja perhe olisi perinteinen ydinperhe mutta jos se ei ole vaihtoehto niin tuossa ap:n isättömyysteoriassa on järkeä.
Ap:lle sanoisin, että tee juuri kuten sinusta tuntuu. Jos lapsen hankkiminen yksin tuntuu hyvältä, on se sinulle silloin oikea ratkaisu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, Ootko miettinyt jos hankkisit esim jonkun mukavan homoparin kanssa lapsen? Olisi enemmän lapsella turvallisia aikuisia ympärillä ja sulla ei olis kaikesta vastuuta yksin. Lapsen hoito ja kasvatus on yllättävän rankkaa ja kallista.
Mä olen miettinyt tätä myös! Mutta jos sen saisi järjestettyä jotenkin niin että kaikki asuisi lähekkäin. Jos Pirkanmaalta löytyisi lasta kaipaava homopari niin olisin valmis tutustumaan ja katsomaan miten hyvin ajatukset kohtaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP tässä vielä: itse siis todella kuvittelen, että olisi helpompaa luoda lapselle rakastettu ja "kokonainen" olo, kun isättömyys on suunniteltua: "Äiti halusi niin kovasti tulla äidiksi, että sain lahjaksi vauvan siemenen, josta sinut sain." jne. ikätason mukaan. Suunnittelematon isättömyys on aivan eri asia ja todellinen tragedia, jopa kohtuullisen hyvinkin hoitunut avioero on lapselle kokemus perheen rikkoutumisesta (omaa kokemusta on).
Mutta siis yksinäisten naisten lapsettomuushoidoille ei löydy kannatusta? Enpä toki täältä lupaa tarvitsekaan.
Meinaatko ihan oikeasti, että lasta lohduttaa jotenkin se, että "isättömyys on suunniteltua"? Eli siis "sinulla ei ole isää, mutta sehän on ihan okei, koska juuri näin minä sen halusinkin". Just joo...
Tutkimusten mukaan itsellisten äitien lapset pärjäävät yhtä hyvin kuin tavallisten ydinperheiden lapset. Erona oli, että itsellisten äitien lapsilla oli hieman huonompi itsetunto, mutta myös vähemmän mielenterveyden häiriöitä kuin ydinperheiden lapsilla. Itsellisten äitien lapset ovat myös perhekeskeisempiä ja tapaavat aikuidena enemmän vanhempaansa kuin ydinperheiden lapset.
Yksinhuoltajien lapsiin liitetyt ongelmat johtuvat yleensä alhaisesta tulotasosta sekä toisen vanhemman tekemästä henkisestä tai fyysisestä hylkäämisestä ja siitä syntyneestä hykäämiskokemuksesta. Itseasiassa häiriökäyttäytyvissä lapsissa yhdistävänä tekijänä oli henkisesti tai fyysisesti poissaoleva toinen vanhempi. Itsellisen äidin lapsella ei ole toista vanhempaa, joka voisi hylätä ja lapsi tietää, että on syntynyt kovasti haluttuna ja toivottuna, joka vaikuttaa lapsen hyvinvointiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tutkimusten mukaan itsellisten äitien lapset pärjäävät yhtä hyvin kuin tavallisten ydinperheiden lapset. Erona oli, että itsellisten äitien lapsilla oli hieman huonompi itsetunto, mutta myös vähemmän mielenterveyden häiriöitä kuin ydinperheiden lapsilla. Itsellisten äitien lapset ovat myös perhekeskeisempiä ja tapaavat aikuidena enemmän vanhempaansa kuin ydinperheiden lapset.
Yksinhuoltajien lapsiin liitetyt ongelmat johtuvat yleensä alhaisesta tulotasosta sekä toisen vanhemman tekemästä henkisestä tai fyysisestä hylkäämisestä ja siitä syntyneestä hykäämiskokemuksesta. Itseasiassa häiriökäyttäytyvissä lapsissa yhdistävänä tekijänä oli henkisesti tai fyysisesti poissaoleva toinen vanhempi. Itsellisen äidin lapsella ei ole toista vanhempaa, joka voisi hylätä ja lapsi tietää, että on syntynyt kovasti haluttuna ja toivottuna, joka vaikuttaa lapsen hyvinvointiin.
Rohkaisevia tutkimustuloksia. Kiitos näistä!
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ap on tässä asiassa ihan oikeilla jäljillä. Minulla ei ole koskaan ollut isää ja tuntuu siltä, että enemmän traumatisoituneita ja isän perään itkeviä ovat ne, jotka ovat kokeneet sen, että isä on lähtenyt eli heille on tullut jonkinlainen hylkäämiskokemus. Tai ne, jotka elävät keskellä eronneita riiteleviä vanhempia. Minua ei ole koskaan haitannut isättömyys, koska vaikea sellaista on kaivata mistä ei edes tiedä mitään. Ei ole koskaan tarvinnut kuunnella riiteleviä vanhempia. Toinen vanhempi on onnistunut erittäin hyvin vanhemmuudessaan ja pystynyt tarjoamaan minulle hyvän lapsuuden.
Tietysti olen sitä mieltä, että parhain tilanne lapsen kannalta olisi se, että molemmat vanhemmat olisivat hyviä vanhempia ja läsnä lapselle ja perhe olisi perinteinen ydinperhe mutta jos se ei ole vaihtoehto niin tuossa ap:n isättömyysteoriassa on järkeä.
Ap:lle sanoisin, että tee juuri kuten sinusta tuntuu. Jos lapsen hankkiminen yksin tuntuu hyvältä, on se sinulle silloin oikea ratkaisu.
Kiitos kommentistasi. Näin kuvittelen, uskon ja toivon, että lapsen hankkiminen yksin minunkin mahdolliseen vauvaani vaikuttaisi. Toki minustakin olisi parasta, jos lapsella olisi kaksi rakastavaa vanhempaa, joilla on hyvä parisuhde, ja jotka ovat yhdessä vanhuuteen saakka, ja molemmat hyviä vanhempia lapsilleen. Aina näin ei kuitenkaan käy. Tässä iässä (ja kun realistisesti siihen raskautumiseen ja synnytykseen menisi tässä nopeimmallakin aikataululla vielä hyvä tovi) pidän todennäköisempänä tasapainoisena vaihtoehtona lapsen hankkimista yksin, kuin että eron jälkeen jokin prinssi luoksein ratsastaa jakaen arvomaailmani ja elämäntapani ja haluaa heti perheytyä - ja suhteemme tästä nopeasti kehityksestä huolimatta kestäisin elämän kolhut.
Kiitos kommentistasi!
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä hyvä isä. Löytyy kaksi lasta vuoroviikoin. Jos lupaat pojan voin tulla siittämään
No sukupuoli on vähän vaikea luvata. Sukupuolitautitesti ja spermatesti käydään tekemässä yhdessä yksityisellä klinikalla ja sit jos lupaat esim 5-10 yrityskertaa kunnes tärppää niin I’m in. Vauva-ajan jälkeen vuoroviikko sitten, sitä ennen tapaaminen ja vauvanhoidosta miten sinulle sopii. En tuohon vuoroviikkoonkaan pakota vaan sen mukaan mitä sinä haluat vanhemmuudesta? Miltä kuulostaa? - ei ap
Voitko kertoa vähän lisää itsestäsi. Haluan että lapsillani on hyvät mahdollisuudet pärjätä elämässä ja esim. älykkyys periytyy vahvasti äidiltä. Nykyisten lasten äiti oli tohtori mutta ikävä kyllä hänestä kuoriutui sellainen ihminen jonka kanssa en pystynyt elämään. Tohtorin tutkinto ei ole pakollinen (ei ole minullakaan) mutta jokin osoitus älykkyydestä kuten maisterin paperit jostain järkevästä olisi hyvä olla. Lisäksi tulet toivottavasti toimeen omillasi sillä elareita en aio maksaa (toki lapsen kuluista maksaisin muuten puolet ja minulla on muutenkin tallella valtava määrä lapsikamaa). Olisi myös tärkeää että asut/olet valmis muuttamaan lähelle minua että vuoroviikkosysteemi sitten aikanaan toimisi hyvin (asun koillis-Helsingissä)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä hyvä isä. Löytyy kaksi lasta vuoroviikoin. Jos lupaat pojan voin tulla siittämään
No sukupuoli on vähän vaikea luvata. Sukupuolitautitesti ja spermatesti käydään tekemässä yhdessä yksityisellä klinikalla ja sit jos lupaat esim 5-10 yrityskertaa kunnes tärppää niin I’m in. Vauva-ajan jälkeen vuoroviikko sitten, sitä ennen tapaaminen ja vauvanhoidosta miten sinulle sopii. En tuohon vuoroviikkoonkaan pakota vaan sen mukaan mitä sinä haluat vanhemmuudesta? Miltä kuulostaa? - ei ap
Voitko kertoa vähän lisää itsestäsi. Haluan että lapsillani on hyvät mahdollisuudet pärjätä elämässä ja esim. älykkyys periytyy vahvasti äidiltä. Nykyisten lasten äiti oli tohtori mutta ikävä kyllä hänestä kuoriutui sellainen ihminen jonka kanssa en pystynyt elämään. Tohtorin tutkinto ei ole pakollinen (ei ole minullakaan) mutta jokin osoitus älykkyydestä kuten maisterin paperit jostain järkevästä olisi hyvä olla. Lisäksi tulet toivottavasti toimeen omillasi sillä elareita en aio maksaa (toki lapsen kuluista maksaisin muuten puolet ja minulla on muutenkin tallella valtava määrä lapsikamaa). Olisi myös tärkeää että asut/olet valmis muuttamaan lähelle minua että vuoroviikkosysteemi sitten aikanaan toimisi hyvin (asun koillis-Helsingissä)
Asun itse Pirkanmaalla. Yhteishuoltajuudella kumpikaan ei joudu maksamaan elatusmaksuja. Olen ihan älykäs ja on tutkintoja.. mutta Helsinkiin en valitettavasti voi muuttaa.
Ap olen samassa tilanteessa kuin sinä mutta en ole päättänyt vielä erota.
Mitä tunteita ero sinussa herättää?
Mä olen kertakaikkisen masentunut. Olen aivan murtunut tästä koko tilanteesta. Tilanne on suht tuore omalla kohdalla joten asian sulattelu on vielä kesken.
Pahinta on kun tuntuu niin pahalta että tunnen etten jaksa erota. Samaan aikaan olen todella masentunut ajatuksesta että yrittäisin elää lapsettomana. Ymmärrän täysin miksi joku ei halua lapsia, mutta minä en ole se joku. Minä haluaisin edes yrittää. Pahinta on että oman puolisoni kanssa meillä on takana yksi keskenmeno.
Ja nyt, mun pitäisi alkaa suunnitella eroa jos haluan koittaa lapsia tähän maailmaan saada. Mä en jaksa.. en kestä. Koko eron ajattelu tuntuu mahdottomalta. Mutta samaan aikaan ajatus siitä että myönnyn puolison tahtoon lapsettomuudesta on ihan mahdoton. En mä pysty sitä sanoilla selittämään, miksi haluan lapsia. Koittaa edes. Minulle se on luonnollinen osa elämänkulkua. Jos luovun siitä yrittämättä puolison vuoksi, tulen hulluksi.
Vierailija kirjoitti:
Ap olen samassa tilanteessa kuin sinä mutta en ole päättänyt vielä erota.
Mitä tunteita ero sinussa herättää?
Mä olen kertakaikkisen masentunut. Olen aivan murtunut tästä koko tilanteesta. Tilanne on suht tuore omalla kohdalla joten asian sulattelu on vielä kesken.
Pahinta on kun tuntuu niin pahalta että tunnen etten jaksa erota. Samaan aikaan olen todella masentunut ajatuksesta että yrittäisin elää lapsettomana. Ymmärrän täysin miksi joku ei halua lapsia, mutta minä en ole se joku. Minä haluaisin edes yrittää. Pahinta on että oman puolisoni kanssa meillä on takana yksi keskenmeno.
Ja nyt, mun pitäisi alkaa suunnitella eroa jos haluan koittaa lapsia tähän maailmaan saada. Mä en jaksa.. en kestä. Koko eron ajattelu tuntuu mahdottomalta. Mutta samaan aikaan ajatus siitä että myönnyn puolison tahtoon lapsettomuudesta on ihan mahdoton. En mä pysty sitä sanoilla selittämään, miksi haluan lapsia. Koittaa edes. Minulle se on luonnollinen osa elämänkulkua. Jos luovun siitä yrittämättä puolison vuoksi, tulen hulluksi.
Älä ota tätä pahalla. Sinuna menisin puhumaan terapeutille josta saisit toivon mukaan voimia eroon, sillä tuo nykyinen suhde kuulostaa erittäin epäterveeltä :(
Että on jotenkin epäitsekkäämpää hankkia lapsi kunniallisessa heteroparisuhteessa? Salli mun nauraa. Omista haluista se lapsi aina hankitaan, jos on suunniteltu. Eikö ole itsekästä hankkia lapsia ja erota sitten? Tai häippästä omille teilleen? Tai perustaa uusi perhe ja unohtaa vanha? Ihan peruskauraa nykyisin näiden ”malliperheiden” keskuudessa. Naurettavaa tekopyhyyttä.