Miten kokematon ja kaveriton aikuinen mies voisi koskaan luoda sosiaalisia verkostoja kun hänellä on automaattisesti kummajaisen leima otsassaan?

Ala käydä jossain. Missä, ihan sama. Kuntosali, lätkämatsi (fanipäätyyn!), kansalaisopiston mikä tahansa ryhmä jne. Jos nököttää kotona ja tuijottaa ruutua, on yksin ja sellaiseksi jää.

Hyvä työ. Sillä saat kaiken anteeksi.

Vierailija kirjoitti:

Ala käydä jossain. Missä, ihan sama. Kuntosali, lätkämatsi (fanipäätyyn!), kansalaisopiston mikä tahansa ryhmä jne. Jos nököttää kotona ja tuijottaa ruutua, on yksin ja sellaiseksi jää.

Ja näihin vaan mennään noin vaan? Mitä siellä pitäisi edes sanoa ja mistä puhua?

No miksi et tiedä maailman menosta? Oletko kiinnostunut mistään? (Paitsi siitä, että pitäisi saada nainen) Kiinnostu nyt edes omasta elämästäsi. Ala, nuori mies, tutkia maailman ihmeellistä tarjontaa ja huumaannu siitä.

Mistä olet kiinnostunut? Ilmeisesti maailman meno tai pop-kulttuuri ei kiinnosta, mikä siis kiinnostaa?

Syvenny omiin kiinnostustesi kohteisiin, ala käymään paikoissa ja tilanteissa joissa muut samasta asiasta kiinnostuneet käyvät. Valokuvaus, penkkiurheilu, paritanssi, sarjakuvat, klassinen musiikki, puutyöt, jollapurjehdus, crossfit, pelit, hifistely... mikä vain, josta voisit aidosti innostua.

Ja jos selitys on, että mikään ei kiinnosta, et sinä myöskään tule kiinnostamaan ketään. Eli aika alkaa opiskelemaan ja selvittelemään, mitä kaikenlaisia mahdollisuuksia maailmassa on. Innostus tarttuu ja asioille omistautumista arvostetaan.

Valitettavasti vain sinä olet vastuussa omasta elämästäsi. Jos tunnet ettei elämäsi nyt ole parasta mahdollista tai edes keskinkertaisen mukavaa, vastuu asian muuttamisesta on vain sinulla itselläsi.

Jos tosissasi kysyt neuvoa, etkä ole täällä ainoastaan valittelemassa kurjuuttasi niin sanoisin, että sinun pitäisi löytää itsellesi harrastus jossa tapaat muita ihmisiä. Harrastuspiireissä yhdistävä asia on se harrastus itsessään eikä ihmisten taustat.

Olin vakavasti koulukiusattu koko peruskoulun ajan. Kun lopulta pääsin ulos koulusta ja työelämään tajusin lopulta 25-vuotiaana olevani naiseton ja kaveriton mies sekä erittäin epäilevä kaikkien ihmisten suhteen. Minua kuitenkin kiinnosti yksi harrastus ja päätin liittyä siitä kiinnostuneeseen porukkaan.

Tämän harrastukseni piirissä olen tutustunut ihmisiin kaikista sosioekonomista luokista ja ikäryhmistä. Olen saanut ystäviä, joiden kanssa vietän aikaa myös harrastukseni ulkopuolella. Olen ensimmäistä kertaa elämässäni ollut treffeillä. Olen kokenut elämäni parhaita hetkiä (mikä ei tosin paljoa vaatinut) tämän harrastuksen parissa.

Mieti mikä sinua aidosti kiinnostaisi. Jos se tuntuu haastavalta tai pelottavalta, niin vielä parempi.

Mitä ainetta se otsassa oleva leima on? Oikeasti ei ole mitään leimaa. Paitsi pään sisällä, ja siihen ammattiapua.

Jos asuu niin pienellä paikkakunnalla että ei ole elämää, niin muuta. Hankkii sen elämän, ihan kuten kaikki muutkin joutuvat tekemään.

Hesarin sivuilla, tosin vain tilaajille, on juttu yksinäisyydestä, jonka mukaan yksinäisyyttä kokevat kuvittelevat olevansa jotenkin outoja ja käsitys itsestä on kovin negatiivinenä.

Eli itsestäsi sinun on aloitettava, ehkä tarvitset ammattiapua.

Jos on leima otsassa, niin siitä alkaa sitten vain hankkiutua eroon. Et sinä voi vaikuttaa siihen, että muut näkevät leimasi. Mutta voit vaikuttaa itseesi, ettei sinulla ole mitään leimaa.

En varsinaisesti pidä sinua vainoharhaisena, kun näet leiman otsassasi. Eiköhän se siellä sitten ole, kun niin kerran sanot. Mutta kyllä asialle on jotain tehtävissä. Viesteissä on jo hyviä vinkkejä.

Olin kerran deiteillä sinun tyyppisen miehen kanssa.

Tutustuimme "pannarin" kautta ja kirjoittelimme kolmisen kuukautta. Miehellä oli tilaisuus kertoa itsestään ja hyvin paljon yhtymäkohtia sinun kanssasi. Hän ei suoraan sanoen kiinnostanut miehenä, mutta kirjoittajana kyllä. Uskon hänen siitä kirjoittamisesta myös pitäneen.

Lopulta sain houkuteltua hänet deiteille hänen ehdoillaan niin, että ajoin hänen kotikulmilleen ja siitä sitten hänen rakastamaansa luontoon lyhyelle lenkille. Sovimme ottavamme eväitä mukaan, mutta miehen taloudellinen tilanne oli kuulema heikko. Kuittasin asian tarjoamalla hänelle. MUkanani oli kaupasta ostamiani marjoja ja jotkin leivät.

MIehellä oli selvästi tosi kivaa ja hän nautti päivästä. MInä halasin häntä tullessa ja lähtiessä. Juttelimme niitä näitä ja päätin deitit reilun tunnin jälkeen, kun luontoa oli tarpeeksi ihailtu.

Deittien jälkeen totesin, että mies imee minusta voimat ja energian. Hän tarvitsee naista, ihmistä lähelle, mutta ei näe vaivaa ryhdistäytyäkseen. Ei hänen tarvitse muuttaa tapojaan ja tottumuksiaan, mutta hänen pitäisi panostaa itsensä tuntemiseen,  ottaa toinen huomioon kuin ahnaasti rohmuta marjoja kiposta sekä painottaa miten hänellä ei ole ikinä varaa marjoihin (olisi, jos säästäisi vain 50 senttiä päivässä, niin loppu viikosta saisi mansikkarasian kesäkaudella) eli kaiken aikaa korostaa sitä, miten hänellä ei ole mitään tai hän ei ole mitään. Ei sitä ruikutusta pysty kuuntelemaan pitkään. Apua voi koettaa hakea terapiasta, vertaistukiryhmistä, seurakunnista, huhuilla lenkkikavereita somesta jakamaan ajatuksia ja opetella pärjäämään ensin yksin. Sitten siihen voi etsiä sitä naistaan, kun saa elämänsä hallintaan ja kuntoon. Pienin askelin kohti aikuisuutta ja omatoimisuutta. 

Sinä et myöskään voi elää luettelemalla, mitä et ole. Se on pattitilanne, joka ei kehitä sinua ihmisenä saati vahvistaisi sinun hyviä puolia. Olet, joka olet, ja opettele olemaan oma itsesi. Tee asioita, joista sinä pidät ja panosta niihin. Yleensä se, että pitää jostakin ja nauttii sen tekemisestä vetää muita ihmisiä herkästi puoleensa. Vaikka tutkisit lepakoita talojen ullakoilla siihen voi äkkiö liittyä mukaan muitakin, joita innostuksesi vetää puoleensa.

Niin että mitäkö mieltä? No, kovin positiivisesti et itseäsi kuvaillut, joten mitä tuohon voisi sanoa. Varmasti sinussa on hyviäkin puolia, mutta jostain syystä toit nyt esille vain negatiiviset. Jos opettelisit itse suhtautumaan itseesi positiivisemmin, voisivat muutkin ehkä nähdä sinut niin.

Mulla on ap:n kaltainen tuttu. Ei hän kuvittele olevansa jotenkin outo, vaan kyllä hän on sitä. En ihmettele, ettei ole yhtään kaveria. Me sitten jutellaan usein sellaisia juttuja, että mitä se vaatii, että olisi kavereita, miten ihmisiä kohdellaan ja mistä toiset loukkaantuvat. Ihan kuin lukisi opettavaisia iltasatuja aikuiselle miehelle. Ei ole tainnut äitinsä aikanaan iltasatuja lueskella.

Vierailija kirjoitti:

Ala käydä jossain. Missä, ihan sama. Kuntosali, lätkämatsi (fanipäätyyn!), kansalaisopiston mikä tahansa ryhmä jne. Jos nököttää kotona ja tuijottaa ruutua, on yksin ja sellaiseksi jää.

Eikös kansalaisopiston touhut ole jotain kristillisperustaisia ja niissä sitä vasta oudoksi leimaantuukin...!?!

Vierailija kirjoitti:

Mulla on ap:n kaltainen tuttu. Ei hän kuvittele olevansa jotenkin outo, vaan kyllä hän on sitä. En ihmettele, ettei ole yhtään kaveria. Me sitten jutellaan usein sellaisia juttuja, että mitä se vaatii, että olisi kavereita, miten ihmisiä kohdellaan ja mistä toiset loukkaantuvat. Ihan kuin lukisi opettavaisia iltasatuja aikuiselle miehelle. Ei ole tainnut äitinsä aikanaan iltasatuja lueskella.

Nro 11 kuvaili hyvin. Juuri tuollainen on tuttunikin. Hänen ehdoillaan on aina mentävä. Jos jotain tehdään, niin se pitää suunnitella hänelle valmiiksi. Ja ruuat maksattaa mielellään muilla. Ja kaikella tavalla oma aktiivisuus puuttuu kokonaan: Jos vaikka töissä on ongelma, niin hän ei kerro siitä oma-aloitteisesti työnantajalle. Mutta jos työnantaja kysyy, että onko tänään ollut ongelmia, niin sitten kertoo ehkä.

Olen kuvaillut tuota tyyliään itsekkyydeksi. Hän ei itse huomaa olevansa itsekäs. Olkoon mitä on, niin ei ole kovin viehättävä tyyli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ala käydä jossain. Missä, ihan sama. Kuntosali, lätkämatsi (fanipäätyyn!), kansalaisopiston mikä tahansa ryhmä jne. Jos nököttää kotona ja tuijottaa ruutua, on yksin ja sellaiseksi jää.

Eikös kansalaisopiston touhut ole jotain kristillisperustaisia ja niissä sitä vasta oudoksi leimaantuukin...!?!

Ne on kansanopistoja.

Ensimmäisenä täytyy kysyä, miksi edes haluaisit luoda sosiaalisia verkostoja? Mitä ajattelit tekeväsi sosiaalisilla verkostoilla? Jos et ole kerran kiinnostunut oikein mistään, mistä näiden ihmisten kanssa juttelisit tai mitä heidän kanssaan tekisit? 

Sun täytyy siis ensin miettiä, mitä haluaisit näiden ihmisten kanssa tehdä ja millaisista asioista jutella. Sen jälkeen alat perehtyä juteltavin aiheisiin sekä tekemiseen, jota voisit tehdä muiden kanssa yhdessä. Kommunikointi toisen ihmisen kanssa on kaiken a ja o, olipa kyseessä sitten potentiaalinen kaveri tai potentiaalinen elämänkumppani. Kun sulla on valmiudet jutella em asioista, sun pitää vain löytää ihmisiä, joita myös kiinnostaa jutella näistä samoista asioista. Ja em asiasta sitten riippuu, mistä tällaisia ihmisiä voi löytää. 

Hei,

Tämänpäiväisessä Hesarissa on juttu yksinäisyyteen liittyvästä tutkimuksesta ja siitä kehitetystä hoitomallista. Siinä pyritään vaikuttamaan yksinäisyyttä aiheuttaviin syihin. Kehitetty malli on ainutlaatuinen. Löytyy googlettamalla Ari Marjovuo, joka on mallin kehittänyt. Juttu on tilaajille mutta pääseeköhän sitä lukemaan muuten?

Haluan kiittää aloittajaa ihanasta viestistäsi. Vastaus 6/7 on samoilla linjoilla, miten itsekin ajattelen. Samanhenkiset ihmiset löytyvät sieltä omien kiinnostustenkohteiden alueelta. Olen itse jo nelikymppinen nainen, jolla on elämänmuutoksen myötä mennyt ihmissuhteita hajalle/etääntyneet. Vain ne tosiystävät jäivät. Kun itse kovien kokemusten jälkeen alan jälleen hieman elää, niin huomaan kiinnostuvani ihan uusista jutuista ja ihmisistä. On ihanan vaivatonta olla ihmisten kanssa, jotka jakavat samoja arvoja ja aatteita.

Jo pelkästään kirjoittamasi aloitus henki avoimuutta, muutoksen etsintää ja pohdiskelevaa elämänasennetta. Olisit ainakin minulle kiinnostava keskustelukumppani. Näin uskon, että kokee moni muukin.

Hyvää löytöretken alkanutta matkaa Sinulle!

Aloita kavereiden löytämisestä. Ei heitä kiinnosta oletko neitsyt tai koskaan halaillut ym. Ja korjaa tietotaitopuutteet itsessäsi, ala seurata aikasi tapahtumia ja mieti, mitkä harrastukset sinua kiinostaisivat. Sitten työväenopiston kursseille tai johonkin harrasteryhmään, jolla vakio kokoontumisaika. 

Siitä se lähtee. Kun olet hankkinut sosiaaliset taidot, kaveripiirin ja sisältöä elämään, niin parisuhdekin saattaa löytyä.

Itsekkyys on noissa avainsana, ei tajuta että heilläkin on velvollisuuksia, eikä vain oikeuksia. Nainen pitäisi saada, mutta käytös on kuin viisivuotiaan.

Että nainen kävisi kai töissä kun jonkun pitää tuoda rahaa, ja tietenkin olisi äitinä tällä mieslapselle, tehdä kaikki kotityöt, kun ei tuo ressukka itse osaa. Pillua pitäisi antaa, mutta tajuaako se pentu edes sitä, että hommasta pitää jotakin naisenkin saada? Tuskin.

Äitiä nämä etsivät, äitiä jolla on Barbin vartalo.

No jos aikuinen mies esimerkiksi on:

-Neitsyt

-Ei koskaan seurustellut

-Ei ole edes halaillut

-Ei kavereita koska ei uskalla hankkia niitä

-Ujo

-Ei niin hyvä työhistoria

-Huono itsetunto

-Ei paljon harrastuksia

-Ei tiedä maailman manosta paljon

-Ei tunne pop-kulttuuria

Monet noista asioista ovat sellaisia, jotka tukevat toinen toisiaan ja osaan voi itse vaikuttaa. 

Ei kaikilla ole paljon kavereita, monilla ei yhtään. Mutta sehän ei tarkoita sitä, että tarvitsee jäädä neljän seinän sisälle, jos ei sitä itse siis halua ja ole erakoituva ja yksinolosta nauttiva luonnostaan.

Mieti asioita, mitkä tuovat sinulle nautintoa ja ala oikeasti varaamaan aikaa niille säännöllisesti. Olisiko jotkut liikuntaharrastukset sellaisia? Liikunnan myötä varmasti myös itsetunto kohoaa, kun jaksaa paremmin ja voi paremmin niin fyysisesti kuin henkisesti. Jotkut liikuntaharrastukset ovat myös sellaisia, että niissä tapaa uusia ihmisiä. Kokeile esimerkiksi työväenopiston ryhmäkursseja.

Yhteiskunnallisista asioista ja pop-kulttuurista löytää tietoa eri kanavoista. Seuraa uutisia, seuraa sosiaalisen median eri kanavia. Kun tulee jokin ajankohtaisohjelma, seuraa siitä käytyä keskustelua netissä. Osallistuminen keskusteluihin livenä muiden kanssa siis edellyttää itseltä myös sitä, että haluaakin pysyä mukana siinä, mitä maailmassa tapahtuu. 

Ujous ei ole mikään vika. Monet ihmiset ovat ujoja. Ongelma on ainoastaan se, että monet eivät ymmärrä toista ihmistä ujoksi, vaan voivat tulkita ylimieliseksi tai siten, ettei tätä voisi vähempää kiinnostaa toisen seura. Ei ole mikään häpeä tuoda sitä esille, että on vähän ujo ja uudet tilanteet ja ihmiset hieman pelottavat. Kyllä ihmiset suhtautuvat siihen ymmärtäväisesti. Itsetuntemus on hyvä ominaisuus eli se, että tiedostat ujoutesi ja sen, miten se saattaa vaikuttaa vuorovaikutustilanteissa.

Mitä tulee seurusteluun, halailuun jne., niin ei kannata verrata itseään muihin. Monet eivät edes halua fyysistä läheisyyttä niin paljon kuin muut, joten ihmisillä on tosi erilaisia kokemuksia eri ikäisinä. Hirveän usein yleisessä keskustelussa unohdetaan esimerkiksi romanttiset ja aromanttiset aseksuaalit tai demiseksuaalit. Se, mitä kuulet muiden kokemuksista, on vain tietyn ryhmän (ei kaikkien!), eli seksuaalisuuttaan erityisesti korostavien, puhetta.

Työtausta jne. on sellainen, mikä monilla on sirpaleinen tänä aikana. Sinuna en huolehtisi sellaisten ihmisten tuomioista, jotka arvostavat toisia vain täydellisen työhistorian kautta. Vai haluatko oikeasti sellaisia lähipiiriisi? Ovatko he juuri niitä, joiden kanssa haluaisit viettää aikaa? Tuskinpa. 

Pääasia on se, että ei tee parisuhteettomuudestaan itselleen ongelmaa, joka lamauttaa koko muun elämän. Etsi asioita ja tekemistä, mikä tuo mielekkyyttä ja antaa mahdollisuuksia tavata uusia ihmisiä. Vähän kerrallaan ja sen mukaan, ettei se mene heti liiaksi epämukavuusalueelle. Koko elämää ei tarvitse laittaa uusiksi kerralla, mutta pienesti haastaa itseään muuttamaan rutiinejaan, jotta saa elämäänsä toivottuun suuntaan. Kun muut huomaavat, että olet tyytyväinen itseesi ja olet enemmän sinut itsesi ja elämäsi kanssa, niin se on oikeasti viehättävä ominaisuus.