Mikä on älypuhelinriippuvaisten lasten vanhempien tekosyy sille, ettei puhelimenkäyttöä ole rajattu alusta asti?

Sama kai se on katsooko lapsi luuria, tietokonetta vai seinää. Jotenkin kumma oletus että kun sen luurin ottaa pois niin lapsi korvaisi sen jollain toiminnalla tai että se toiminta olisi jotenkin kehittävää.

Tietokoneella pelaamalla ei tule it-ammattilaiseksi! Ne aivojen alueet, joita tarvitaan esimerkiksi pelimaailmoja luodessa eivät kehity kovin kummoisiksi  näillä peliriippuvaisilla...

Vierailija kirjoitti:

Samat vanhemmat, jotka puolustelevat jälkikasvunsa puhelinaddiktiota, pyörtyisivät kauhusta jos se oma penska paljastuisikin huumeriippuvaiseksi. Vaikka periaatteessa kyseessä on sama asia, aivot ovat koukuttuneet mielihyvää keinotekoisesti luoviin mekanismeihin.

Olette kaikki nistilasten vanhempia. Onko niillä teidän lapsilla mitään mitä muistella vanhana, kun läsnä ei olla sekuntiakaan ja minuutti sitten tapahtuneet asiat ovat jo unohtuneet?

Nykyvanhemmista - ja lapsista- ei ole kyllä mihinkään.

Ainoa ei tietotekniikasta riippuvainen lapseni on alkoholisti, joten jos tarvitsee valita onko laiteriippuvuus ja työllistyy tietotekniikan puolelle vai ollako ei laiteriippuvainen, menevä ja sosiaalinen sekä suosittu ja lopputulos on työtä vieroksuva alkkis, kuten meillä näyttää nyt tämä menevän, niin laiteriippuvuus anytime.

Jos lapsi/teini ei saa olla jatkuvasti puhelimella, hän jää kehityksestä jälkeen, eikä hänestä tulee miljonäärikoodaajaa/pelaajaa/start-upyrittäjää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua jotenkin puistatti, kun bussia odottaessani n. 2v poika tuijotti kuin psykoosissa älypuhelimen ruutua kun ympärillä tapahtui vaikka mitä. Ohi meni ambulanssi pillit päällä, poliisiauto, koiria, rattaiden ympärillä tepasteli puluja... Katse ei kertaakaan noussut puhelimesta.

Tämä on ihan hirveää. Pienen lapsen pitää olla kiinnostunut ympäristöstään.

Meillä kolmevuotias saa katsoa tabletilla lastenohjelmia kotona mutta jos tulee taistelu kun aika on täynnä, tabletti menee jäähylle.

Naapurista kuuluu joka ilta tappelu kun ala-asteiköiseltä revitään puhelin pois ennen nukkumaanmenoa ja tätä yritetään välttää.

Kiva, että itse rajoitatte, jatkakaa samaa rataa. Toisaalta sitähän siellä naapurissakin tehdään. Et voi tietää, minkälaiset ongelmat teilläkin vielä on edessä. Kurja sanoa näin, mutta fiksu ja kivakin lapsi voi ajautua ongelmiin. Sillä kolmevuotiaalla ei ole vielä sitä houkutinta, "kun kaveritkin saa". Ja jos aikanaan kaverit ihan todella saavat pelata paljon, lapsellasi ei ole kavereita, jos kiellätte häntä. Tämä on minusta paljon isompi ongelma kuin "onko vanhemmilla  auktoriteettia". Meillä oli muutama ihan h*lvetillinen vuosi peliriippuvaisen varhaisteini-ikäisen kanssa. Ja kyllä, nimenomaan rajoitimme, ja se johtikin siihen, että muutama vuosi perhe-elämää oli ilmapiiriltään ihan kamalaa. Nykyisin se aika on onneksi jo ohi, mutta lähinnä painajaisena sitä muistelen. Joku yhteinen linja tähän pitäisi saada, ihan lainsäädännön tasolla puhelimien kielto alaikäisiltä tms., yksittäisten vanhempien syyttely ei auta yhtään mitään. Kiellät tai et kiellä, h*lvetti on valloillaan, jos lapsi sattuu olemaan koukuttuvaa sorttia ja kaverit samoin.

Tämä on ihan totta. Todella paljon riippuu lapsesta itsestään ja hänen kavereistaan millaiseksi ongelma muodostuu. Toiset lapset koukuttuvat todella voimakkaasti versus sisaruksiin ja muihin. Mitä vanhemmaksi lapsi tulee, sitä vaikeampaa on rajoitttaa, koska lapsen mielenkiinnonkohteet saattavat typistyä. 10v esimerkiksi ei enää välttämättä leiki, jos ei ole harrastusta tai mitään intohimoa mihinkään (mikä on puolestaan osittain luonnekysymys), niin siinä sitä taistellaan paljon ja lapsi itse kokee, että häneltä viedään ainoa kiva ja mielenkiintoinen asia pois. Yksi lapsistani on tällainen, kun taas muilla on muitakin mielenkiinnon kohteita ja tekemistä.

Kiinaan taitaa olla tulossa yhteiset peliajat lapsille, koska siellä älylaiteongelmat ja peliriippuvuus on niin yleistä.

Niin, sehän se ongelma juuri on, että on vähän hedelmätöntä vain rajoittaa ja rientää omiin tekemisiinsä. Sillä lapsella pitäisi olla jotain muuta mitä voi tehdä pelaamisen sijaan. Toki tietty määrä tylsyyttä kehittää luovuutta, mutta nuo laitteet ovat niin koukuttavia, että helposti kai mielessä takoo vain ajatus "haluan pelata". Eli käytännössä lapselle pitäisi kädestä pitäen näyttää, että tällaista ja tällaista voi tehdä. On ihan turha ajatella, että juokse ulos kirmaamaan kavereiden kanssa, ne kaverit ovat pelaamassa. Eli vanhempi on sitten ohjelmatoimistona koko illan. Toki onkin hyvä tietysti olla lastensa kanssa, mutta nonstoppina harva aikuinen ehtii, ainakaan siihen aikaan, kun lapsi pääsee koulusta. Ja on aika turha verrata omaan lapsuuteen "kyllähän mekin keksittiin tekemistä". Kyllä minäkin keksin, mutta eipä silloin ollutkaan mitään noin ajatukset täysin vievää superärsykettä kuin pelit. Ei voi ajatella, että lapsessa on automaattisesti jotain vikaa, jos hän koukuttuu helposti, kyllä ne pelit on räätälöity tasan sitä tarkoitusta varten.

Tässähän tämä tuli vaikket ehkä itse ymmärräkään. Pelit on tehty ihan tarkoituksella niin koukuttaviksi että lapsi ei voi olla ilman. Se on aivoissa syntyvä riippuvuus. Niinkuin vaikka huumeet narkkarille. Ei ole lapsessa vika vaan vanhemmassa ja peliteollisuudessa.

Se on minulle epäselvää että miten kenestäkään vanhemmasta se on ok, antaa lapsensa tulla riippuvaiseksi. Kertoisiko joku? Antaisitko lapsesi polttaa tupakkaa, pelata uhkapelejä, entä miten olisi heroiini? Se häiriökäyttäytyminen kun peli otetaan pois on vieroitusoire. Eikö yhtään pistä miettimään?

Olen nähnyt kun bussia odotteleva äiti roikottaa älypuhelinta alle puolivuotiaan vauvan naaman edessä ja siinä pyörii joku youtube lastenohjelma. Olen myös nähnyt kun nainen tulee kahden lapsen kanssa tuplarattailla bussiin, antaa toiselle lapselle käteen heti puhelimen jolloin toinen alkaa kitistä jolloin äiti alkaa huutaa tälle kitisevälle lapselle. Kenenkään näistä äidinkieli ei ole suomi..

Kuljen pääkaupunkiseudulla paljon bussilla ja junalla ja suurin osa lapsista ei kykene edes lyhyttä matkaa istumaan rattaissa ilman älypuhelinta vaan se isketään niille heti käteen. Eilen oli yhdellä lapsella oma puhelin ja äitillä oma. Varmaan kotona sama meininki koska hyvin tottuneesti räpeltävät.

Oma lapseni osaa olla vaikka puolitoista tuntia bussissa tai junassa ilman että edes vinkuu puhelinta. Kotona annan jonkun verran katsoa mitä haluaa koska yksinhuoltajana en jaksa koko ajan olla äänessä joten se tukee lapsen puheenkehitystä ja välillä pitää pystyä tekemään jotain ilman että lapsi roikkuu jalassa kiinni koko ajan joten videoiden katselu hetkeksi hiljentää lapsen.

Vierailija kirjoitti:

No meillä mies ei halua rajoittaa omien lastensa (ykkös- ja kolmasluokkalaisen) käyttöä lainkaan koska ”lasten ei kuulu huolehtia aikuisten töistä” (kotityöt) ja kuulemma se on nykyaikaa, jää muutoin kiusatuksi. Ja kun minä olen vanha kanttu joka elää jossain muinaishistoriassa.

Noh omalle (yhteiselle) 1v lapselleni en tuota elämää halua. Joten ero taitaa olla edessä kun ei tästä päästä lainkaan edes jonkinlaiseen kompromissiin. Ompa sitten ainakin pari viikkoa kuukaudessa joku roti ja järjestys ja lapsella mahdollisuus kasvaa normaaliksi.

Että näin meillä.

Kaverille kävi näin ja oli kyllä lapsella helvetti irti aina äidin luona, kun isillä niin paljon mukavampaa pelien maailmassa. Äiti hermoraunioina luovutti. Erosta huolimatta yhteiset säännöt löydettävä!

On rajoitettu, mutta kiertää aina sen jotenkin. Ollaan laitettu kontrollointisovelluksen avulla ettei voi muuttaa mitään asetuksia yms. joilla saisi pois käytöstä, mutta lapsi se vaan käyttää puhelinta. Sovelluksen mukaan käyttänyt 0 minuuttia. EI voi ilman lupaa myöskään asentaa/poistaa mitään sovelluksia, silti olen nähnyt hänen pelaavan pelejä. Puhelin pois yöksi->lapsi  yöllä etsii sen jostain. Oltiin niin epätoivoisia että vietiin puhelin lapsen mummulle viikoksi. Lapsi oli rauhallisesti sen ajan, mutta ei voitu pitää puhelinta poissa ikuisesti, sillä koulussa ja harrastuksissa omat WhatsApp ryhmät ja koulussa tarvii puhelinta kun tehdään tiedonhakua tai pelataan Kahoottia. Olen siis itsekin opettaja joten tiedän että vitosluokkalaisemme tarvitsee puhelinta. Vinkkejä?

Vierailija kirjoitti:

Helpommin sanottu kuin tehty. Meillä 8v muuttuu ihan hirviöksi jos puhelimen käyttöä rajoitetaan. Jos siinä yhtäkkiä napsahtaisi kesken pelin tai videopätkän joku familytime-rajoitin päälle (en nyt käytännössä tiedä miten se edes toimii) niin puhelin lentäisi kyllä varmaan seinään. Autossa jos pyydän laittamaan puhelimen pois tai ääntä pienemmälle, alkaa potkia selkänojaani ja repiä istuinpäällisiä, sekä äännellä ja mylviä kuin eläin. Kaupassa jos pyydän vaikka punnitsemaan hedelmiä ja peli/video keskeytyy, huutaa keskellä kauppaa haista v*ttua niin että saan hävetä silmät päästäni. Ei se aina ole niin yksinkertaista.

Sanoisin että jos ei ole kunnolla, ei saa puhelinta ollenkaan seuraavana päivänä. Ja sanonkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi välillä katsoo aamulla ja illalla puhelinta... en aina jaksa rajoittaa. Välillä toki mut pitäis kai olla tiukempi. Teen 3 vuorotyötä ja oon YH. Saa kivittää :)

Ei aina jaksa rajoittaa? Öö, sinne puhelimiin asennetaan ohjelma, jolla määritellään ajat, milloin viihdehommia saa edes auki lapsen puhelimesta. Siitä on kyse.

Etkö ole koskaan kuullut tai etkö edes ymmärtänyt aloitusta?

Ymmärsin aloituksen. Ei tarvita moisia ohjelmia puhelimiin ainakaan vielä. Lapsi ei lähde esim aamulla yksin kouluun. Mutta lapseni ei ole kyllä riippuvaine et sikäli vastasin väärin...

Et sä saa sitä family timea enää vuoden kuluttua otettua käyttöön ilman hirveää sotaa, ja jos sulla on muutenkin kuormittava arki, aika todennäköisesti annat periksi.

Siinähän se on, et noi kuuluisi ottaa käyttöön silloin kun se puhelinkin.

Kaikkien kohdalla näin.

Mä saan kyllä , jos tarve vaatii 😊

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua jotenkin puistatti, kun bussia odottaessani n. 2v poika tuijotti kuin psykoosissa älypuhelimen ruutua kun ympärillä tapahtui vaikka mitä. Ohi meni ambulanssi pillit päällä, poliisiauto, koiria, rattaiden ympärillä tepasteli puluja... Katse ei kertaakaan noussut puhelimesta.

Tämä on ihan hirveää. Pienen lapsen pitää olla kiinnostunut ympäristöstään.

Meillä kolmevuotias saa katsoa tabletilla lastenohjelmia kotona mutta jos tulee taistelu kun aika on täynnä, tabletti menee jäähylle.

Naapurista kuuluu joka ilta tappelu kun ala-asteiköiseltä revitään puhelin pois ennen nukkumaanmenoa ja tätä yritetään välttää.

Kiva, että itse rajoitatte, jatkakaa samaa rataa. Toisaalta sitähän siellä naapurissakin tehdään. Et voi tietää, minkälaiset ongelmat teilläkin vielä on edessä. Kurja sanoa näin, mutta fiksu ja kivakin lapsi voi ajautua ongelmiin. Sillä kolmevuotiaalla ei ole vielä sitä houkutinta, "kun kaveritkin saa". Ja jos aikanaan kaverit ihan todella saavat pelata paljon, lapsellasi ei ole kavereita, jos kiellätte häntä. Tämä on minusta paljon isompi ongelma kuin "onko vanhemmilla  auktoriteettia". Meillä oli muutama ihan h*lvetillinen vuosi peliriippuvaisen varhaisteini-ikäisen kanssa. Ja kyllä, nimenomaan rajoitimme, ja se johtikin siihen, että muutama vuosi perhe-elämää oli ilmapiiriltään ihan kamalaa. Nykyisin se aika on onneksi jo ohi, mutta lähinnä painajaisena sitä muistelen. Joku yhteinen linja tähän pitäisi saada, ihan lainsäädännön tasolla puhelimien kielto alaikäisiltä tms., yksittäisten vanhempien syyttely ei auta yhtään mitään. Kiellät tai et kiellä, h*lvetti on valloillaan, jos lapsi sattuu olemaan koukuttuvaa sorttia ja kaverit samoin.

Tämä on ihan totta. Todella paljon riippuu lapsesta itsestään ja hänen kavereistaan millaiseksi ongelma muodostuu. Toiset lapset koukuttuvat todella voimakkaasti versus sisaruksiin ja muihin. Mitä vanhemmaksi lapsi tulee, sitä vaikeampaa on rajoitttaa, koska lapsen mielenkiinnonkohteet saattavat typistyä. 10v esimerkiksi ei enää välttämättä leiki, jos ei ole harrastusta tai mitään intohimoa mihinkään (mikä on puolestaan osittain luonnekysymys), niin siinä sitä taistellaan paljon ja lapsi itse kokee, että häneltä viedään ainoa kiva ja mielenkiintoinen asia pois. Yksi lapsistani on tällainen, kun taas muilla on muitakin mielenkiinnon kohteita ja tekemistä.

Kiinaan taitaa olla tulossa yhteiset peliajat lapsille, koska siellä älylaiteongelmat ja peliriippuvuus on niin yleistä.

Niin, sehän se ongelma juuri on, että on vähän hedelmätöntä vain rajoittaa ja rientää omiin tekemisiinsä. Sillä lapsella pitäisi olla jotain muuta mitä voi tehdä pelaamisen sijaan. Toki tietty määrä tylsyyttä kehittää luovuutta, mutta nuo laitteet ovat niin koukuttavia, että helposti kai mielessä takoo vain ajatus "haluan pelata". Eli käytännössä lapselle pitäisi kädestä pitäen näyttää, että tällaista ja tällaista voi tehdä. On ihan turha ajatella, että juokse ulos kirmaamaan kavereiden kanssa, ne kaverit ovat pelaamassa. Eli vanhempi on sitten ohjelmatoimistona koko illan. Toki onkin hyvä tietysti olla lastensa kanssa, mutta nonstoppina harva aikuinen ehtii, ainakaan siihen aikaan, kun lapsi pääsee koulusta. Ja on aika turha verrata omaan lapsuuteen "kyllähän mekin keksittiin tekemistä". Kyllä minäkin keksin, mutta eipä silloin ollutkaan mitään noin ajatukset täysin vievää superärsykettä kuin pelit. Ei voi ajatella, että lapsessa on automaattisesti jotain vikaa, jos hän koukuttuu helposti, kyllä ne pelit on räätälöity tasan sitä tarkoitusta varten.

Tässähän tämä tuli vaikket ehkä itse ymmärräkään. Pelit on tehty ihan tarkoituksella niin koukuttaviksi että lapsi ei voi olla ilman. Se on aivoissa syntyvä riippuvuus. Niinkuin vaikka huumeet narkkarille. Ei ole lapsessa vika vaan vanhemmassa ja peliteollisuudessa.

Se on minulle epäselvää että miten kenestäkään vanhemmasta se on ok, antaa lapsensa tulla riippuvaiseksi. Kertoisiko joku? Antaisitko lapsesi polttaa tupakkaa, pelata uhkapelejä, entä miten olisi heroiini? Se häiriökäyttäytyminen kun peli otetaan pois on vieroitusoire. Eikö yhtään pistä miettimään?

Ihan hyvin sen ymmärrän, että pelit on tehty koukuttaviksi. Ja kyllä itse äitinä olenkin jossain määrin rajoittanut pelaamista tilanteen mukaan. Sitä tässä itsekin ihmettelen, että pelit ja some ovat saaneet niin laajan hyväksynnän. Ensimmäinen perheemme älypuhelin hankittiin, kun sitä vaadittiin lapselta koulussa. Itse asiassa opettaja syytti lastamme valehtelusta, kun tämä sanoi, ettei omista puhelinta. Jos heroiinivertaukseen mennään, niin tilannehan on se, että uutisissa hehkutetaan, kuinka Suomessa kehittyy uusia heroiini-innovaatioita, huumekartellien johtajat ovat palkkalistojen kärjessä ja kouluissa ollaan ylpeitä heroiiniloikasta. Samaan aikaan vähän hihitellään, että ovatpa ne lapset nyt niin koukussa, eivät koulunkaan jälkeen tee muuta kuin käyttävät heroiinia. Asiantuntijat ohjeistavat vanhempia käyttämään heroiinia yhdessä lasten kanssa niin tietävät mitä se on. Heroiinin käytölle pitäisi olla aikarajat ja yöksi sen voi ottaa kokonaan pois. Toisaalta se on kansalaisoikeus. Suomessa ollaan hämmästyneitä, kun Ranskassa käyttö on kielletty koulupäivän aikana. Jos omalta lapseltaan kieltää heroiinin, kaverit kumminkin käyttävät ja sitten lapsi on yksin. Näinhän se menee. Kyllä, olen itsekin huolestunut. Mutta kyse ei ole vain yksittäisen vanhemman kädettömyydestä vaan laajemmasta ilmiöstä. Aika rankkaa kun on sekin, että joutuu vieroittamaan lapsensa kaikesta kanssakäymisestä muiden lasten kanssa, koska nämä vain pelaavat ja puhuvat pelaamisesta. Tietysti niin voi tehdä, mutta seuraukset siitäkin on kannettava. Siksipä itse näen tehokkaammaksi laajemman liikkeen, jopa lainsäädännön avulla puuttumisen.

En ole onnistunut löytämään rajoitussovellusta, jota lapsi ei osaisi kiertää.

Sitä paitsi rajoitukset pitäisi laittaa puhelimeen, pleikkaan, tietokoneeseen televisioon jne, eivätkä ne keskustele toistensa kanssa niin, että loputkin lakkaisivat toimimasta, jos esim. pleikalla on pelattu jo tunti.

Joten olemme palanneet vanhanaikaisempiin kasvatusmenetelmiin vaihtelevalla menestyksellä.

Vierailija kirjoitti:

Helpommin sanottu kuin tehty. Meillä 8v muuttuu ihan hirviöksi jos puhelimen käyttöä rajoitetaan. Jos siinä yhtäkkiä napsahtaisi kesken pelin tai videopätkän joku familytime-rajoitin päälle (en nyt käytännössä tiedä miten se edes toimii) niin puhelin lentäisi kyllä varmaan seinään. Autossa jos pyydän laittamaan puhelimen pois tai ääntä pienemmälle, alkaa potkia selkänojaani ja repiä istuinpäällisiä, sekä äännellä ja mylviä kuin eläin. Kaupassa jos pyydän vaikka punnitsemaan hedelmiä ja peli/video keskeytyy, huutaa keskellä kauppaa haista v*ttua niin että saan hävetä silmät päästäni. Ei se aina ole niin yksinkertaista.

Hakekaa ammattiapua pikaisesti.

Vierailija kirjoitti:

Mikä on päihderiippuvaisen ihmisen puolison tekosyy sille että ei rajoittanut päihteiden käyttöä heti alusta?

Lapsistamme me olemme vastuussa ja teemme päätökset.

Eli ei vertaudu.

Vierailija kirjoitti:

Helpommin sanottu kuin tehty. Meillä 8v muuttuu ihan hirviöksi jos puhelimen käyttöä rajoitetaan. Jos siinä yhtäkkiä napsahtaisi kesken pelin tai videopätkän joku familytime-rajoitin päälle (en nyt käytännössä tiedä miten se edes toimii) niin puhelin lentäisi kyllä varmaan seinään. Autossa jos pyydän laittamaan puhelimen pois tai ääntä pienemmälle, alkaa potkia selkänojaani ja repiä istuinpäällisiä, sekä äännellä ja mylviä kuin eläin. Kaupassa jos pyydän vaikka punnitsemaan hedelmiä ja peli/video keskeytyy, huutaa keskellä kauppaa haista v*ttua niin että saan hävetä silmät päästäni. Ei se aina ole niin yksinkertaista.

tuossa vaiheessa kutsukaa manaaja paikalle. ei tuo ole ihminen . 

En rajoita lasteni älylaitekäyttöä siksi, että he oppivat tärkeitä tulevaisuuden kykyjä. Ja jos osaa koukuttua älylaitteeseen, osaa myöhemmin koukuttua työhön! Paljon ylitöitä, niin saavat parempia tuloksia aikaan, ja sen seurauksena ylennyksiä, bonuksia jne.

Vierailija kirjoitti:

Näin opettajana oli surullista kuultavaa kun viimeksi piti kertoa, mitä tekivät lomalla. Suurin osa sanoi "no olin puhelimella ja pelasin pleikkaa" Ja nyt puhutaan tokaluokkalaisista.

Olen 30v ja parhaat lapsuusmuistoni ovat pikkuveljeni kanssa pleikkarin peluut. Se ihana seikkailun, löytämisen ja uteliaisuuden tunne... Ja onnistumisen ilo kun pelejä alkoi ymmärtääkin kun koko ajan sai hakea sanakirjasta sanoja, että ymmärsi mitä tapahtuu ja päästiin eteenpäin. Pelaan toki vieläkin, mutta ei se ole mitään sen rinnalla miten maagista se oli silloin. 

Ja käytiin vuosittain ulkomailla, ulkoiltiin, sukuloitiin, käytiin huvipuistoissa ja ties missä, mutta ei mene lähellekään. Voi että miten kaipaankin sitä kun vielä vietettiin aikaa yhdessä. Jos nyt jotain, niin yksikään kavereistani ei viettänyt veljensä kanssa yhtä paljon aikaa, eikä kyllä siskotkaan pahemmin. Tuntikausia joka päivä, vuodesta toiseen.

Teininä olin varmaan ihan täysi tietokoneaddikti tämän ketjun perusteella, vietin kaikki päivät koulun jälkeen aamuyöhön saakka koneella. Kaikki ystävyyssuhteet olivat netissä, kirjoitin, opettelin koodaamaan ja tekemään nettisivuja. Olisin ollut muuten hyvin yksinäinen. Päädyin jopa it-alalle aikuisena. 

Enemmän mä ihmettelen näitä lapsia jotka "hyppivät seinille" ja siksi niitä pitää tyyrätä ulos riekkumaan tai harrastuksiin joka ikinen päivä.

Väärä kysymys. Oikea olisi tässä: miksi lapsille annetaan älypuhelimet?

Sehän on portti pahuuteen( netti).

Vierailija kirjoitti:

Helpommin sanottu kuin tehty. Meillä 8v muuttuu ihan hirviöksi jos puhelimen käyttöä rajoitetaan. Jos siinä yhtäkkiä napsahtaisi kesken pelin tai videopätkän joku familytime-rajoitin päälle (en nyt käytännössä tiedä miten se edes toimii) niin puhelin lentäisi kyllä varmaan seinään. Autossa jos pyydän laittamaan puhelimen pois tai ääntä pienemmälle, alkaa potkia selkänojaani ja repiä istuinpäällisiä, sekä äännellä ja mylviä kuin eläin. Kaupassa jos pyydän vaikka punnitsemaan hedelmiä ja peli/video keskeytyy, huutaa keskellä kauppaa haista v*ttua niin että saan hävetä silmät päästäni. Ei se aina ole niin yksinkertaista.

Oma vika. Oliko pakko ostaa pienelle älypuhelin?

Tuliko mitään mieleen silloin?