80-LUKU OFFICIAL -elokuva-, tv-, musiikki- ym muistoja elämästä silloin
Itse olin 80-luvulla 8-18v, joten se eittämättä on itselleni rakkain vuosikymmen lapsuusmuistoineen, karkkeineen, MTV-musiikkivideoineen ja ensirakkauksineen.
Ajattelin tehdä ketjun, upean ajan kunniaksi.
Mitä sinä muistat 80-luvulta. Tai mitä musiikkia ja viihdettä haluat jakaa siltä ajalta.
Jos laitat linkin esim tubevideoon, muista laittaa myös teksti, mitä linkki sisältää.
Toki saa osallistua, vaikkei olisi sillon vielä syntynytkään. Moni nuorikin on onneksi löytänyt 80-luvun.
Laitan ketjun nyt alulle näin arkisena aikana, toivottavasti se ajan kanssa kuitenkin tuottaa hedelmää, ainakin viikonloppuisin kun ihmiset haluavat viihdyttää itseään kasarihelmien parissa.
ps. Official tarkoittaa tässä tapauksessa, että vain virallinen kasarimatsku tervetullutta, älä siis laita matskua muilta vuosikymmeniltä, vaikka ne jäljittelisivät kasaria.
Kommentit (933)
Glenn Frey - You Belong To The City
Jan Hammer - Crockett's Theme (Miami Vice)
Bonnie Tyler - Holding Out For A Hero
tv- sarja Kupla, silloin nauratti. olisi kiva nähdä uusintana onko kestänyt aikaa vai tuntuisiko tylsältä.
Tina Turner - Better Be Good To Me
Huey Lewis and the News oli kova juttu ( erityisesti sports LP), Paluu tulevaisuuteen leffat, Rocky 3 vai oliko 2 jossa eye of the tiger soi, Band Aid konsertti ja siitä erityisesti jäi mielee Phil Collin ja George Thorogood, Dallas ja Miami Vice sarjat TV:sta, Top Gun ja erityisesti sen soudtrack soi autossa c-kasetilta, Bruce Springsteenin Born in the U.S.A oli täynnä hittejä , hemaisevia naisia kunten Samantha Fox, Sabrina ja Susanna Hoffs Banglesista ( joka paras kasatin tyttöbändi), Tina Turnerin come back levyt (kuuntelen niitä vieläkin)..
Urheilussa CCCP / punakone rullasi lätkässä ( Krotov, Larionov, Makarov, Fetisov, Kasatov viisikko kentällä ja Tretjak maalissa) vituttihan se kun ne aina voitti mutta nyt hienoa nostalgiaa..
Matti Nykänen hoiti mäkihypyn mitskut himaan ja Marja-Liisa oli hiihdon kuningatar 1984.
Kotimaisista Mona Carita 80-luvun alun ilmiö ja namukas sellainen - häipyi ulkomaille ja piilottelee julkisuudelta nykyisin. Broadcast yhtye oli täynnä lahjakkuuksia. Edu Kettusen hienot biisit ja Kim Lönholmin Minä olen muistanut 80-luvun lopun isoin Suomihitti kenties.
Pave Maijanen ja Kirka olivat huipulla.
Kasari discoakin jo nyt kuuntelee mielellään Petshop boys etc
Hyvä kesäbiisejä Popedan kuuma kesä, Don´worry be happy, Sunshine Reggae, UB40 Red Red Wine jne
Politiikassa Mauno Koivisto, Ronald Reagan, Johannes Virolainen
Huumoriosastolla Pirkka-Pekka ja Heikki Kinnunen olivat kuninkaita.
Voi Voi kyllä 80-lukua kaipaan . Onneksi sinne voi aina matkustaa muistoissaan ja musiikin/elokuvien avulla.
Genesis, Dire Straits, Phil Collins, Lapinlahden Linnut, Eppu Normaali, J Karjalainen, Popeda, ZZ Top, Kim Wilde, Stevie Ray Vaughan, Dr. Feelgood, Sleepy Sleepers, Van Halen / David Lee Roth, Rainbow, Bon Jovi,
kyllä pesee nykyräpit mennen tullen mutta kyllähän uutta tavaraa pitää tuutista tulla nuorisolle - ymmärrän hyvin..
Sade - Smooth operator , Phil Collins - Against all odds , Cars - Drive , Peter Gabriel - Sledgehammer
Vierailija kirjoitti:
Madonna - Papa Don't Preach
♥
Fanitin Madonnaa mutta häpesin silmät päästäni tota PDP. Niin korni ja huono, en kuunnellut silloin enkä nyt. Samana vuonna 1986 häneltä tuli upea klassikko Live to tell
En ymmärrä sitä kun suosikkiartistien tiety hit on jäänyt unholaan täysin. Whamin huippusuosio oli 84 jolloin heillä oli isot hit Wake me up., Last christmas, Freedom ja careless whisper. Tuo Freedom ei soi enää koskaan missään , yhtä hyvä kun nuo muut
Vierailija kirjoitti:
Eurythmics - Would I Lie to You?
Pidin tosta tosi paljon ! Se oli Be yourself tonight albumi eka single ja se toka There must be an angel playing with my heart on upea !
Mun mielestä paras kappale Eurythmicsiltä oli It's Alright, Babys Coming Back. Pet Shop Boysiltä muistetaan aina tuo It's A Sin, mutta on niillä muitakin, kuten I'm Not Scared, josta muuten Eight Wonder teki tosi hyvän version.
Laitetaanpas taas muistoja, musiikkia jne illan ratoksi kasarilta.
Choose Life. Choose tämä ketju. :D
Judas Priest - Turbo Lover
Muistan kun äänitin tämän rockradiosta, laitoin bändin nimen korvan taa ja sitä kautta aloin tykkäämään tästäkin hevibändistä. Farkkutakin hihaan ostin grilliltä judas priestin hihamerkin.
Kyllä 80-luku oli upeeta aikaa, kun hihamerkinkin pystyi kylän grilliltä ostamaan.. Wautsi.
n47
Kuulen turbo loverin "i'm your terrible lover"... :D
The Ramones - Merry Christmas (I Don't Want To Fight Tonight)