Kun anopilla on eri käsitys roolistaan perheessämme

Vierailija kirjoitti:

Tuosta perheestä.

Minä lasken perheeseen kuuluvaksi myös meidän vanhemmat sekä sisarukset. Kuulun ilmeisesti vähemmistöön tässä asiassa.

Totta kai tiukimman määritelmän perheyksiköt ovat minä, puolisoni ja lapsemme, sisaruksilla on omat (ydin)perheensä, ja minun vanhempani muodostavat oman taloutensa, samoin appivanhemmat. Näiden yksikköjen sisällä siis päätetään omista asioista ja elämästä, eikä muut siihen sekaannu.

Mutta hieman löyhemmin ajateltuna näistä osista muodostuu suurempi perheyhteisö. Minulle omat vanhempani ja sisarukseni ovat myös perhettä, ei jotain ”sukulaisia”. Pidän myös miehen lähisukua osana perhettämme.

En voi käsittää miten joku voi ajatella, että omat vanhemmat ja sisarukset ovat vain jotain sukulaisia. Minulle sukulaiset ovat tätejä, setiä, serkkuja, pikkuserkkuja, ihmisiä joiden kanssa en ole koskaan asunut samassa taloudessa, mutta olen tuntenut ja ollut tekemisissä ison osan elämääni.

Tämä toimii, kun jokainen ymmärtää noudattaa hyviä tapoja, ja napanuorat on katkaistu niin että aikuisten ihmisten päätöksiin ei sekaannuta, jokaiselle taloudelle annetaan itsemääräämisoikeus ja oma rauha, ja esim. tapaamiset sovitaan, eikä tunkeuduta omavaltaisesti toisten koteihin milloin itseä huvittaa ja aleta järjestellä ja päsmäröidä ja määräillä toisia.

Haluaisin myös, että tulevaisuudessa mahdolliset lastenlapset, miniät ja vävyt lasketaan kuuluvaksi perheeseen. Totta kai annan heille rauhan elää elämäänsä ja päättää omista asioistaan, mutta ei lapsenlapseni ole minulle vain jokin sukulainen, kyllä hän on perhettä, vaikka ensisijaisesti kuuluu lapseni perheeseen ja minä olen vasta sillä ulommalla perhekehällä. Toivon, että välit olisivat mutkattomat ja lämpimät, ja muodostaisimme yhdessä ydinperhettä hieman löyhemmän perheyhteisön jossa kaikilla olisi riittävästi tilaa ja mukava olla.

Mikähän tämän vuodatuksen anti tähän keskusteluun oli? Tässä aloituksessa nimenomaan tuskaillaan sitä, kun talouden itsemääräämisoikeuteen puututaan eikä järkipuheellakaan lopeteta. Ei siihen liity mitenkään se, mieltääkö Ap anoppinsa perheeseen vai lähisukua kuuluvaksi. Anoppi puuttuu juuri tämän perheyksikön sisäisiin asioihin, polkee itsemääräämisoikeutta, sekaantuu ja tunkeutuu, eikä käyttäydy hyvien tapojen mukaisesti. Tietenkin kaikki olisi hyvin ja ihana perheyhteisö kokoontuisi sovitusti milloin kenenkin luona, jos anopille ei olisi tällaista ikävää tapaa. Jo pelkkä tämän ketjun otsikko kuitenkin kertoo, että näin ei ole, ja siihen asiaan aloittaja kaipaa neuvoja. Millään tavalla asiaa ei auta se, että joku tulee kertomaan, että heillä ei ole tällaista ongelmaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuosta perheestä.

Minä lasken perheeseen kuuluvaksi myös meidän vanhemmat sekä sisarukset. Kuulun ilmeisesti vähemmistöön tässä asiassa.

Totta kai tiukimman määritelmän perheyksiköt ovat minä, puolisoni ja lapsemme, sisaruksilla on omat (ydin)perheensä, ja minun vanhempani muodostavat oman taloutensa, samoin appivanhemmat. Näiden yksikköjen sisällä siis päätetään omista asioista ja elämästä, eikä muut siihen sekaannu.

Mutta hieman löyhemmin ajateltuna näistä osista muodostuu suurempi perheyhteisö. Minulle omat vanhempani ja sisarukseni ovat myös perhettä, ei jotain ”sukulaisia”. Pidän myös miehen lähisukua osana perhettämme.

En voi käsittää miten joku voi ajatella, että omat vanhemmat ja sisarukset ovat vain jotain sukulaisia. Minulle sukulaiset ovat tätejä, setiä, serkkuja, pikkuserkkuja, ihmisiä joiden kanssa en ole koskaan asunut samassa taloudessa, mutta olen tuntenut ja ollut tekemisissä ison osan elämääni.

Tämä toimii, kun jokainen ymmärtää noudattaa hyviä tapoja, ja napanuorat on katkaistu niin että aikuisten ihmisten päätöksiin ei sekaannuta, jokaiselle taloudelle annetaan itsemääräämisoikeus ja oma rauha, ja esim. tapaamiset sovitaan, eikä tunkeuduta omavaltaisesti toisten koteihin milloin itseä huvittaa ja aleta järjestellä ja päsmäröidä ja määräillä toisia.

Haluaisin myös, että tulevaisuudessa mahdolliset lastenlapset, miniät ja vävyt lasketaan kuuluvaksi perheeseen. Totta kai annan heille rauhan elää elämäänsä ja päättää omista asioistaan, mutta ei lapsenlapseni ole minulle vain jokin sukulainen, kyllä hän on perhettä, vaikka ensisijaisesti kuuluu lapseni perheeseen ja minä olen vasta sillä ulommalla perhekehällä. Toivon, että välit olisivat mutkattomat ja lämpimät, ja muodostaisimme yhdessä ydinperhettä hieman löyhemmän perheyhteisön jossa kaikilla olisi riittävästi tilaa ja mukava olla.

Mikähän tämän vuodatuksen anti tähän keskusteluun oli? Tässä aloituksessa nimenomaan tuskaillaan sitä, kun talouden itsemääräämisoikeuteen puututaan eikä järkipuheellakaan lopeteta. Ei siihen liity mitenkään se, mieltääkö Ap anoppinsa perheeseen vai lähisukua kuuluvaksi. Anoppi puuttuu juuri tämän perheyksikön sisäisiin asioihin, polkee itsemääräämisoikeutta, sekaantuu ja tunkeutuu, eikä käyttäydy hyvien tapojen mukaisesti. Tietenkin kaikki olisi hyvin ja ihana perheyhteisö kokoontuisi sovitusti milloin kenenkin luona, jos anopille ei olisi tällaista ikävää tapaa. Jo pelkkä tämän ketjun otsikko kuitenkin kertoo, että näin ei ole, ja siihen asiaan aloittaja kaipaa neuvoja. Millään tavalla asiaa ei auta se, että joku tulee kertomaan, että heillä ei ole tällaista ongelmaa.

Se, että jokaisen ihmisen pitää osata käyttäytyä kunnolla ja ymmärtää omat rajansa, jotta kaikilla on mukavaa.

Ja ihmettelen sitä, että omaa äitiä/isää tai lasta ei enää saa kutsua perheenjäseneksi silloin kun molemmat ovat täysi-ikäisiä, ovat sen jälkeen vain jotain sukulaisia. Sitä tässä keskustelussa on jauhettu paljon, että isovanhemmat ei ole missän olosuhtessa perhettä. Esitin tähän oman näkemykseni siitä miten itse perhesuhteet ajattelen ja miten itse haluaisin elää. Kenelläkään ei silti ole oikeutta puuttua muiden (aikuisten ja heidän alaikäisten lastensa)ihmisten elämään, oli perheenjäsen tai ei. Ellei jonkun henkeä tai terveyttä uhata siinä lähiperheessä, silloin jonkun pitääkin puuttua, mutta siitä ei tässä keskustelussa ole kysymys. Haitalliseen ihmiseen saa katkaista välit sukulaissuhteesta riippumatta.

AP:n ongelmaan ei varmaankaan auta kuin välien viilentäminen kunnes anoppi ymmärtää oman paikkansa. Jokaisesta rajojen ylittämisestä etuuksia pois ja kerrotaan selkeästi miksi niin toimitaan. Jos anoppi omalla toiminnalla aiheuttaa välien katkeamisen, niin eipä sille mitään sitten voi. Mitään hyvittelyä tyyliin ”kyllähän me kovasti halutaan, mutta nyt ei voi...” ei kannata harrastaa, se vain lietsoo huonoa käytöstä.

Jotkin ihmiset ovat tuollaisia. Heitä ei järkipuhe kiinnosta, sllä oikean ajattelun sijaan kaikki resurssit kuluvat muiden motiivien miettimiseen ja kuinka nämä asiat voi parhaiten pukea oman agendan päälle (eli tässä tapauksessa oikea syy on tilanpuute > mummo kokee tilanpuutteen vain tekosyyksi sille etteivät vanhemmat halua häntä lapsensa juhliin > kieltää tosiasiat ja voi loukkaantua koulun sijasta vanhemmille). Tyhmäähän se olisikin vihastua koulun salille, kun on ne oikeat ihmiset siinä niin.

Täällä myös paljon on puhuttu nyt aiheeseen liittymätöntä perheestä. Kyllä, äiti ja isä kuuluvat perheeseen mutta ovat isovanhempina/anoppeina samaa aikaa myös sukulaisia. Puolison vanhemmat vain sukulaisia, liiton kautta (käytän nyt sanaa liitto vaikkei oltaisi naimisissa). Mummot/papat ja anopit/apet on omat lapsensa jo kasvattaneet. Ellei asu suoraan samassa talossa ja samassa pöydässä syö, ei yksinkertaisesti kuulu äidin isän ja lasten muodostamaan perheeseen, eli ydinyksikköön jolla on oma arkensa. Perheeseen kuuluu toki, mutta sukulaisen asemassa. En minä ainakaan lue eri asunnossa asuvaa siskon perhettä omaani, vaikka taas jos vaikka yhteistä joulua vietetään samassa paikassa sanon, että perheen kanssa täällä ollaan. Tarkoitan silloin, että olen oman perheeni kanssa omien vanhempieni perheen (eli meidän sisarusten) kanssa.