Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Kun anopilla on eri käsitys roolistaan perheessämme
21.11.2019 |
kuin meillä - mitä tehdä?
Me olemme valmiit pitämään hänet elämässämme, kutsumaan lasten synttäreille, näkemään jouluna ja muina juhlina, lähettelemään lasten kuvia, käymään kylässä ja kutsumaan välillä esimerkiksi mökillemme tai lainaamaan mökkiämme.
Tämä ei riitä anopille. Nyt on esimerkiksi täysi sota käynnissä, kun hän ei pääse lasten joulun juhliin. Emme halua häntä sinne, kukaan meistä, eikä sinne edes mahdu, koska sekä kouluilta että harrastuksista on tullut selkeät ohjeet, että vanhemmat ja sisarukset, ei muita.
MIKÄÄN ei mene perille, vaan nyt jatkuu tämä riehunta aiheesta jo neljättä päivää.
Kommentit (223)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hän ei ole osa perhettä. On sukua, ei perhettä.
Ei kai nyt oikeesti juuri kukaan halua anoppia omaan perheeseensä. Normali ihminen ei myöskään halua omaa äitiään tai isäänsä perheeseensä, vaan haluaa olla perhe sen oman kumppanin ja lasten kanssa.Miten teillä on? Jos lähdet perhelomalle niin onko sielä mukana sinun ja puolisosi vanhemmat?
Ja tietenkin muiden sisarusten perheet, koska hehän kuuluvat silloin myös perheeseen isovanhempien kautta ja tietty sisarusten kumppaneiden vanhemmat jne.Minulla on näköjään onni kuulua sukuun, jossa perheeseen läheisesti kuuluvat myös vanhemmat ja sisarukset.
Aivan ihania lomia olemme viettäneet sekä etelässä että lapin laskettelumatkoilla niin, että mukana on ollut vaihtelevasti noin kymmenen hengen joukko kolmen sukupolven edustajia. Eikä kukaan ole koskaan pyrkinyt väkisin matkalle mukaan, vaan reissut on kyllä puuhattu ihan täydessä yhteisymmärryksessä.
Hyvä, että teillä toimii. Itse en haluaisi neuvotella perheen asioista noin monen kanssa. Haluan miehen kanssa kahdestaan päättää esim. lasten kasvatusperiaatteista,tai siitä missä asutaan.
Miten teillä on onnistunut vaikka sopia mitä perheen lapset syö ja miten, kun mun veli esim on vegaani ja on sitä mieltä, että lapsille ei pitäis antaa ollenkaan lihaa. Toinen mummo on sitä mieltä, että lapset pitää suunnilleen pakkosyöttää ja toinen mummo on sitämieltä, että jäätelö ja banaani on ihan hyvä lounas? On myös porukkaa eri uskonnosta, en haluaisi alkaa ihan vieraan uskonnon mukaisesti elämään enkä usko, että he hauaisivat luopua uskostaan, teillä ei "perheen" sisällä sellasta monimuotoisuutta varmaan ole?
Mitään kovin isoja neuvotteluja ei ole koskaan tarvittu reissujen suunnittelussa, ja homma on sujunut aina hyvin. Joku porukassa on kasvissyöjä ja joku välttelee viljoja ja jotain muitakin rajoituksia saattaa olla, mutta lapsetkin alkavat jo olla teini-ikäisiä ja saavat itse päättää syömisensä. Uskontoakin voi joskus joukossa olla kolmea erilaista ilman mitään ongelmia.
Joo siis kyllä meilläkin suvun yhteisissä reissuissa kaikki sujuu kun jokainen perhehän pitää omista tavoistaan kiinni matkoillakin.
Mutta tarkoitin ihan arkielämän asioita joita jokaisessa perheessä yhdessä päätetään.
Miten toi homma toimi silloin kun lapset oli pieniä? Ainut miten keksin niin ehkä äänestämällä tai arvalla vois toimia. Jos siis yksi haluaisi perheen pikkuisten harrastavan taiteita ja toinen liikuntaa ja yksi haluaisi jonkun joukkuelajin niin miten te päätitte asiasta?
Nyt mulle nousee mieleen kuva sellaisista perheneuvotteluista mitä siinä ohjelmassa pidetään jossa miehellä on useampi vaimo 🤭 ei kai teillä sellasta sentään ole? Asutteko kuitenkin omissa asunnoissa? Ehkä samassa pihapiirissä kuitenkin, sellainen ihana maalaisidylli?Itse olen niin yksityinen ihminen, että vaikea kuvitellakaan itseään tollaseen perheeseen :)
Lapset ovat saaneet kokeilla kaikkia harrastuksia mitä on vastaan tullut. Sitten ovat sanoneet mistä tykkäsivät ja mitä ovat halunneet jatkaa. Ollaan käyty taideharrastuksissa, liikuntaharrastuksissa tms. mitä on ollut tarjolla, mutta loppupelissä lapset päättävät mistä tykkäävät. Mun on vaikea keksiä sellaisia arkielämän päätöksiä mistä saataisiin riitaa tai mihin tarvittaisiin suurempia neuvotteluja...
Me miehen kanssa ollaan ainakin neuvoteltu meidän rahan käytöstä, siitä missä asutaan, lasten unikoulusta, siitä kumpi jää kotiin hoitamaan perheen lapsia, montako lasta tehdään ja millä tahdilla, mihin päiväkotiin tai kouluun lapset laitetaan, sisustuksesta jne. ihan siis normiasioista joista perheessä päätetään yhdessä.
Niin miehen, mutta entä ne muut perheen aikuiset? Anoppi ja appi, siskot ja veljet puolisoineen jne. Missä heidän sanavaltansa on, kun kerran olette yhtä perhettä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hän ei ole osa perhettä. On sukua, ei perhettä.
Ei kai nyt oikeesti juuri kukaan halua anoppia omaan perheeseensä. Normali ihminen ei myöskään halua omaa äitiään tai isäänsä perheeseensä, vaan haluaa olla perhe sen oman kumppanin ja lasten kanssa.Miten teillä on? Jos lähdet perhelomalle niin onko sielä mukana sinun ja puolisosi vanhemmat?
Ja tietenkin muiden sisarusten perheet, koska hehän kuuluvat silloin myös perheeseen isovanhempien kautta ja tietty sisarusten kumppaneiden vanhemmat jne.Minulla on näköjään onni kuulua sukuun, jossa perheeseen läheisesti kuuluvat myös vanhemmat ja sisarukset.
Aivan ihania lomia olemme viettäneet sekä etelässä että lapin laskettelumatkoilla niin, että mukana on ollut vaihtelevasti noin kymmenen hengen joukko kolmen sukupolven edustajia. Eikä kukaan ole koskaan pyrkinyt väkisin matkalle mukaan, vaan reissut on kyllä puuhattu ihan täydessä yhteisymmärryksessä.
Hyvä, että teillä toimii. Itse en haluaisi neuvotella perheen asioista noin monen kanssa. Haluan miehen kanssa kahdestaan päättää esim. lasten kasvatusperiaatteista,tai siitä missä asutaan.
Miten teillä on onnistunut vaikka sopia mitä perheen lapset syö ja miten, kun mun veli esim on vegaani ja on sitä mieltä, että lapsille ei pitäis antaa ollenkaan lihaa. Toinen mummo on sitä mieltä, että lapset pitää suunnilleen pakkosyöttää ja toinen mummo on sitämieltä, että jäätelö ja banaani on ihan hyvä lounas? On myös porukkaa eri uskonnosta, en haluaisi alkaa ihan vieraan uskonnon mukaisesti elämään enkä usko, että he hauaisivat luopua uskostaan, teillä ei "perheen" sisällä sellasta monimuotoisuutta varmaan ole?
Mitään kovin isoja neuvotteluja ei ole koskaan tarvittu reissujen suunnittelussa, ja homma on sujunut aina hyvin. Joku porukassa on kasvissyöjä ja joku välttelee viljoja ja jotain muitakin rajoituksia saattaa olla, mutta lapsetkin alkavat jo olla teini-ikäisiä ja saavat itse päättää syömisensä. Uskontoakin voi joskus joukossa olla kolmea erilaista ilman mitään ongelmia.
Joo siis kyllä meilläkin suvun yhteisissä reissuissa kaikki sujuu kun jokainen perhehän pitää omista tavoistaan kiinni matkoillakin.
Mutta tarkoitin ihan arkielämän asioita joita jokaisessa perheessä yhdessä päätetään.
Miten toi homma toimi silloin kun lapset oli pieniä? Ainut miten keksin niin ehkä äänestämällä tai arvalla vois toimia. Jos siis yksi haluaisi perheen pikkuisten harrastavan taiteita ja toinen liikuntaa ja yksi haluaisi jonkun joukkuelajin niin miten te päätitte asiasta?
Nyt mulle nousee mieleen kuva sellaisista perheneuvotteluista mitä siinä ohjelmassa pidetään jossa miehellä on useampi vaimo 🤭 ei kai teillä sellasta sentään ole? Asutteko kuitenkin omissa asunnoissa? Ehkä samassa pihapiirissä kuitenkin, sellainen ihana maalaisidylli?Itse olen niin yksityinen ihminen, että vaikea kuvitellakaan itseään tollaseen perheeseen :)
Lapset ovat saaneet kokeilla kaikkia harrastuksia mitä on vastaan tullut. Sitten ovat sanoneet mistä tykkäsivät ja mitä ovat halunneet jatkaa. Ollaan käyty taideharrastuksissa, liikuntaharrastuksissa tms. mitä on ollut tarjolla, mutta loppupelissä lapset päättävät mistä tykkäävät. Mun on vaikea keksiä sellaisia arkielämän päätöksiä mistä saataisiin riitaa tai mihin tarvittaisiin suurempia neuvotteluja...
Me miehen kanssa ollaan ainakin neuvoteltu meidän rahan käytöstä, siitä missä asutaan, lasten unikoulusta, siitä kumpi jää kotiin hoitamaan perheen lapsia, montako lasta tehdään ja millä tahdilla, mihin päiväkotiin tai kouluun lapset laitetaan, sisustuksesta jne. ihan siis normiasioista joista perheessä päätetään yhdessä.
Niin miehen, mutta entä ne muut perheen aikuiset? Anoppi ja appi, siskot ja veljet puolisoineen jne. Missä heidän sanavaltansa on, kun kerran olette yhtä perhettä?
Niin se on se mun pointti, kaikista noista neuvotellan perheessä, itsehän en neuvottele kuin oman perheeni sisällä johon kuuluu mies ja lapset, mutta heillä (kommenttiani edeltävän kommentoijan perheessä) noista kaikista neuvotellaan ilmeisesti hieman useamman henkilön kanssa, ja vielä toimivasti.
Minulla ei ole mitään ongelmaa anoppini kanssa. Hän ei koskaan tunge tai tungettele. Jos kutsumme, hän vastaa omien aikataulujensa mukaan tuleeko vai eikö tule.
Ongelma on äitini, jonka kanssa kaikesta tulee vääntöä ja joka kyttää sekuntikellon ja viivottimen kanssa, että hän varmasti saa ”osuutensa”.
Tämä varmasti johtuu siitä että en ole hänen kanssaan läheinen. Joka kyllä johtuu hänen käytöksestään kun olin lapsi ja varsinkin teini.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikä meillä kukaan päätä kenenkään raha-asioista, jokaisella on omat rahansa. Joskus yhteisissä ajanvietoissa joku voi käyttää enemmän omia rahojaan, mutta kyllä ne sitten ajan kanssa tasoittuu, ensi kerralla joku muu voi käyttää enemmän.
Me maksetaan miehen kanssa puoliksi meidän lasten viikkorahat ja molemmat laittaa heidän säästötileille myös. Isovanhemmat aina välillä antavat lapsille rahaa, pienempien lasten rahat menee heidän säästötileilleen, isommat saavat itse sijoittaa rahansa.
Päätittekö perheen kesken paljonko lapset saa viikkorahaa? Vai päättikö lapset itse?
Kun tuli ajankohtaiseksi eli esikoinen pyysi, kysyttiin häneltä kuinka paljon kaverit saavat. Oli ok summa, ei siitä oikeastaan sen enempää keskusteltu...
En nyt edes ymmärrä miten tämä tähän asiaan liittyy.
Niin ajattelin, että jos koko suku on yhtä suurta perhettä niin varmaan olis reilua, että kaikki lapset saa saman. Niin kyllähän sitten siitä joutuu väkisinkin sopimaan perheen muiden vanhempien kanssa jos lapsilla on vaikka serkkuja.
Miksi pitäisi saada sama? Ei meillä edes sisarukset saa keskenään samaa. Tilanteiden ja tarpeiden mukaan mennään.
Mun mielestä tämä on muutenkin saivartelua. Se, että te ette laske isovanhempia, vanhempien sisaruksia, serkkuja perheeseenne, on teidän menetyksenne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikä meillä kukaan päätä kenenkään raha-asioista, jokaisella on omat rahansa. Joskus yhteisissä ajanvietoissa joku voi käyttää enemmän omia rahojaan, mutta kyllä ne sitten ajan kanssa tasoittuu, ensi kerralla joku muu voi käyttää enemmän.
Me maksetaan miehen kanssa puoliksi meidän lasten viikkorahat ja molemmat laittaa heidän säästötileille myös. Isovanhemmat aina välillä antavat lapsille rahaa, pienempien lasten rahat menee heidän säästötileilleen, isommat saavat itse sijoittaa rahansa.
Päätittekö perheen kesken paljonko lapset saa viikkorahaa? Vai päättikö lapset itse?
Kun tuli ajankohtaiseksi eli esikoinen pyysi, kysyttiin häneltä kuinka paljon kaverit saavat. Oli ok summa, ei siitä oikeastaan sen enempää keskusteltu...
En nyt edes ymmärrä miten tämä tähän asiaan liittyy.
Niin ajattelin, että jos koko suku on yhtä suurta perhettä niin varmaan olis reilua, että kaikki lapset saa saman. Niin kyllähän sitten siitä joutuu väkisinkin sopimaan perheen muiden vanhempien kanssa jos lapsilla on vaikka serkkuja.
Miksi pitäisi saada sama? Ei meillä edes sisarukset saa keskenään samaa. Tilanteiden ja tarpeiden mukaan mennään.
Mun mielestä tämä on muutenkin saivartelua. Se, että te ette laske isovanhempia, vanhempien sisaruksia, serkkuja perheeseenne, on teidän menetyksenne.
Itsenäisyyttä ja tervettä järkeä.
Ohis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hän ei ole osa perhettä. On sukua, ei perhettä.
Ei kai nyt oikeesti juuri kukaan halua anoppia omaan perheeseensä. Normali ihminen ei myöskään halua omaa äitiään tai isäänsä perheeseensä, vaan haluaa olla perhe sen oman kumppanin ja lasten kanssa.Miten teillä on? Jos lähdet perhelomalle niin onko sielä mukana sinun ja puolisosi vanhemmat?
Ja tietenkin muiden sisarusten perheet, koska hehän kuuluvat silloin myös perheeseen isovanhempien kautta ja tietty sisarusten kumppaneiden vanhemmat jne.Minulla on näköjään onni kuulua sukuun, jossa perheeseen läheisesti kuuluvat myös vanhemmat ja sisarukset.
Aivan ihania lomia olemme viettäneet sekä etelässä että lapin laskettelumatkoilla niin, että mukana on ollut vaihtelevasti noin kymmenen hengen joukko kolmen sukupolven edustajia. Eikä kukaan ole koskaan pyrkinyt väkisin matkalle mukaan, vaan reissut on kyllä puuhattu ihan täydessä yhteisymmärryksessä.
Nukutteko perhepedissä?
No ei :)
Viimeksi oli etelässä vuokrattuna talo, jossa käytössä kuusi makuuhuonetta ja pohjoisen reissulla huoneisto, jossa neljä makuuhuonetta ja yhteiset tilat.
Miksi ihmeesä ette? Vkun lapset ovat pieniä, niin mukavahan se on välillä nukkua perhepedissä. Teidän perheellä on varmaan kuitenkin vähän tavallista suurempi sänky.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikä meillä kukaan päätä kenenkään raha-asioista, jokaisella on omat rahansa. Joskus yhteisissä ajanvietoissa joku voi käyttää enemmän omia rahojaan, mutta kyllä ne sitten ajan kanssa tasoittuu, ensi kerralla joku muu voi käyttää enemmän.
Me maksetaan miehen kanssa puoliksi meidän lasten viikkorahat ja molemmat laittaa heidän säästötileille myös. Isovanhemmat aina välillä antavat lapsille rahaa, pienempien lasten rahat menee heidän säästötileilleen, isommat saavat itse sijoittaa rahansa.
Päätittekö perheen kesken paljonko lapset saa viikkorahaa? Vai päättikö lapset itse?
Kun tuli ajankohtaiseksi eli esikoinen pyysi, kysyttiin häneltä kuinka paljon kaverit saavat. Oli ok summa, ei siitä oikeastaan sen enempää keskusteltu...
En nyt edes ymmärrä miten tämä tähän asiaan liittyy.
Niin ajattelin, että jos koko suku on yhtä suurta perhettä niin varmaan olis reilua, että kaikki lapset saa saman. Niin kyllähän sitten siitä joutuu väkisinkin sopimaan perheen muiden vanhempien kanssa jos lapsilla on vaikka serkkuja.
Miksi pitäisi saada sama? Ei meillä edes sisarukset saa keskenään samaa. Tilanteiden ja tarpeiden mukaan mennään.
Mun mielestä tämä on muutenkin saivartelua. Se, että te ette laske isovanhempia, vanhempien sisaruksia, serkkuja perheeseenne, on teidän menetyksenne.
No onneks ei olla samaa perhettä, koska mun mielestä pitää saada sama. Onni ettei teidän perheessä kukaan ajattele asiasta toisin kuin sinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole mitään ongelmaa anoppini kanssa. Hän ei koskaan tunge tai tungettele. Jos kutsumme, hän vastaa omien aikataulujensa mukaan tuleeko vai eikö tule.
Ongelma on äitini, jonka kanssa kaikesta tulee vääntöä ja joka kyttää sekuntikellon ja viivottimen kanssa, että hän varmasti saa ”osuutensa”.
Tämä varmasti johtuu siitä että en ole hänen kanssaan läheinen. Joka kyllä johtuu hänen käytöksestään kun olin lapsi ja varsinkin teini.
Meillä oli anopin kanssa tota samaa esikoisen kanssa. Vauvaa olisi pitänyt nähdä just samanverran kuin mun vanhemmat näkee ja samoissa tilanteissa.
Onneksi loppui kun uutuudenviehätys loppui. Nyt enää on ongelmana, että esikoinen pitäisi mummon saada hoitoon (ei kuitenkaan missään tapauksessa nuorempaa) ja sitten mua pitää haukkua kun ei lasta anneta.
Perheen muodostavat yhdessä asuvat avioliitossa tai avoliitossa olevat tai parisuhteensa rekisteröineet henkilöt ja heidän lapsensa, jompikumpi vanhemmista lapsineen sekä avio- ja avopuolisot sekä parisuhteensa rekisteröineet henkilöt, joilla ei ole lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikä meillä kukaan päätä kenenkään raha-asioista, jokaisella on omat rahansa. Joskus yhteisissä ajanvietoissa joku voi käyttää enemmän omia rahojaan, mutta kyllä ne sitten ajan kanssa tasoittuu, ensi kerralla joku muu voi käyttää enemmän.
Me maksetaan miehen kanssa puoliksi meidän lasten viikkorahat ja molemmat laittaa heidän säästötileille myös. Isovanhemmat aina välillä antavat lapsille rahaa, pienempien lasten rahat menee heidän säästötileilleen, isommat saavat itse sijoittaa rahansa.
Päätittekö perheen kesken paljonko lapset saa viikkorahaa? Vai päättikö lapset itse?
Kun tuli ajankohtaiseksi eli esikoinen pyysi, kysyttiin häneltä kuinka paljon kaverit saavat. Oli ok summa, ei siitä oikeastaan sen enempää keskusteltu...
En nyt edes ymmärrä miten tämä tähän asiaan liittyy.
Niin ajattelin, että jos koko suku on yhtä suurta perhettä niin varmaan olis reilua, että kaikki lapset saa saman. Niin kyllähän sitten siitä joutuu väkisinkin sopimaan perheen muiden vanhempien kanssa jos lapsilla on vaikka serkkuja.
Miksi pitäisi saada sama? Ei meillä edes sisarukset saa keskenään samaa. Tilanteiden ja tarpeiden mukaan mennään.
Mun mielestä tämä on muutenkin saivartelua. Se, että te ette laske isovanhempia, vanhempien sisaruksia, serkkuja perheeseenne, on teidän menetyksenne.
Ymmärrän kyllä, että jos sisarukset perheineen on yhteensä alle 10 henkilöä, ei ole mitään vaikeuksia mieltää heitä kaikkia kuuluvaksi omaan perheeseen.
Itse en koe menetyksenä, että sisarukseni ja heidän lapset perheineen eivät kuulu meidän perheeseemme. En edes tiedä, kuinka monta lastenlasta sisaruksillani on yhteensä.
Hetkinen... Miten ap on ilkeä jos vain odottaa että anoppi noudattaa myös koulun sääntöä joulujuhlan vieraista? Tai mitä ihmeellistä on siinä että omalla perheellä on omia "perinteitä" joita haluavat vain omana perheenä toteuttaa? Normi järkevä mummi/anoppi ymmärtää että oman lapsen perhe luo omia perinteitään ja päättävät myös itse keitä niihin kuuluu. Kunnioitusta pitää olla molemmin puolin.
Ja ei ole terveen ihmisen hommaa alkaa vainoamaan niin ,että pitää puhelimiin estot laittaa. Yleensä nämä vielä haukkuu sen miniän/vävyn tai molemmat lapsille. Se ei ole hyvää tarkoittavan isovanhemman toimintaa.
Ei ole lastenlasten tehtävä korvata mummolleen tämän omia menetyksiä omien lasten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä sallin anopilleni (ja apelleni) pääsyn tytön tuleviin juhliin. He kuuluvat sukuun, joten tottakai he ovat tervetulleita myös meille itsellemme tärkeisiin tapahtumiin. Kuulostaisi hurjalta, jos alkaisin kieltämään heidän osallistumisensa.
Toki jos tyttö itse tuumaisi, että ei kiitos, niin sitä kunnioittaen.
Haloo! Koulun ohje oli että vain vanhemmat... Miten se tekee miniästä ilkeän että noudattaa niitä ohjeita????
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No minun anoppini tuli matkailuautolla kotimme pihaan kutsumatta ja kysymättä, kun vauvamme syntyi. Olimme pyytäneet parin viikon omaa rauhaa ja sitten vasta olisi sopinut tulla kylään.
Koputteli sitten ovien ja ikkunoiden takana, kun halusi tulla hoitamaan vauvaa. Se oli jo pelottavaa!
Vierailija kirjoitti:
No minun anoppini tuli matkailuautolla kotimme pihaan kutsumatta ja kysymättä, kun vauvamme syntyi. Olimme pyytäneet parin viikon omaa rauhaa ja sitten vasta olisi sopinut tulla kylään.
Koputteli sitten ovien ja ikkunoiden takana, kun halusi tulla hoitamaan vauvaa. Se oli jo pelottavaa!
Siis et oo tosissas! Odottiko se kaks viikkoo kuitenki ennen kun tuli sisään 😂
Tuosta perheestä.
Minä lasken perheeseen kuuluvaksi myös meidän vanhemmat sekä sisarukset. Kuulun ilmeisesti vähemmistöön tässä asiassa.
Totta kai tiukimman määritelmän perheyksiköt ovat minä, puolisoni ja lapsemme, sisaruksilla on omat (ydin)perheensä, ja minun vanhempani muodostavat oman taloutensa, samoin appivanhemmat. Näiden yksikköjen sisällä siis päätetään omista asioista ja elämästä, eikä muut siihen sekaannu.
Mutta hieman löyhemmin ajateltuna näistä osista muodostuu suurempi perheyhteisö. Minulle omat vanhempani ja sisarukseni ovat myös perhettä, ei jotain ”sukulaisia”. Pidän myös miehen lähisukua osana perhettämme.
En voi käsittää miten joku voi ajatella, että omat vanhemmat ja sisarukset ovat vain jotain sukulaisia. Minulle sukulaiset ovat tätejä, setiä, serkkuja, pikkuserkkuja, ihmisiä joiden kanssa en ole koskaan asunut samassa taloudessa, mutta olen tuntenut ja ollut tekemisissä ison osan elämääni.
Tämä toimii, kun jokainen ymmärtää noudattaa hyviä tapoja, ja napanuorat on katkaistu niin että aikuisten ihmisten päätöksiin ei sekaannuta, jokaiselle taloudelle annetaan itsemääräämisoikeus ja oma rauha, ja esim. tapaamiset sovitaan, eikä tunkeuduta omavaltaisesti toisten koteihin milloin itseä huvittaa ja aleta järjestellä ja päsmäröidä ja määräillä toisia.
Haluaisin myös, että tulevaisuudessa mahdolliset lastenlapset, miniät ja vävyt lasketaan kuuluvaksi perheeseen. Totta kai annan heille rauhan elää elämäänsä ja päättää omista asioistaan, mutta ei lapsenlapseni ole minulle vain jokin sukulainen, kyllä hän on perhettä, vaikka ensisijaisesti kuuluu lapseni perheeseen ja minä olen vasta sillä ulommalla perhekehällä. Toivon, että välit olisivat mutkattomat ja lämpimät, ja muodostaisimme yhdessä ydinperhettä hieman löyhemmän perheyhteisön jossa kaikilla olisi riittävästi tilaa ja mukava olla.
Vierailija kirjoitti:
Tuosta perheestä.
Minä lasken perheeseen kuuluvaksi myös meidän vanhemmat sekä sisarukset. Kuulun ilmeisesti vähemmistöön tässä asiassa.
Totta kai tiukimman määritelmän perheyksiköt ovat minä, puolisoni ja lapsemme, sisaruksilla on omat (ydin)perheensä, ja minun vanhempani muodostavat oman taloutensa, samoin appivanhemmat. Näiden yksikköjen sisällä siis päätetään omista asioista ja elämästä, eikä muut siihen sekaannu.
Mutta hieman löyhemmin ajateltuna näistä osista muodostuu suurempi perheyhteisö. Minulle omat vanhempani ja sisarukseni ovat myös perhettä, ei jotain ”sukulaisia”. Pidän myös miehen lähisukua osana perhettämme.
En voi käsittää miten joku voi ajatella, että omat vanhemmat ja sisarukset ovat vain jotain sukulaisia. Minulle sukulaiset ovat tätejä, setiä, serkkuja, pikkuserkkuja, ihmisiä joiden kanssa en ole koskaan asunut samassa taloudessa, mutta olen tuntenut ja ollut tekemisissä ison osan elämääni.
Tämä toimii, kun jokainen ymmärtää noudattaa hyviä tapoja, ja napanuorat on katkaistu niin että aikuisten ihmisten päätöksiin ei sekaannuta, jokaiselle taloudelle annetaan itsemääräämisoikeus ja oma rauha, ja esim. tapaamiset sovitaan, eikä tunkeuduta omavaltaisesti toisten koteihin milloin itseä huvittaa ja aleta järjestellä ja päsmäröidä ja määräillä toisia.
Haluaisin myös, että tulevaisuudessa mahdolliset lastenlapset, miniät ja vävyt lasketaan kuuluvaksi perheeseen. Totta kai annan heille rauhan elää elämäänsä ja päättää omista asioistaan, mutta ei lapsenlapseni ole minulle vain jokin sukulainen, kyllä hän on perhettä, vaikka ensisijaisesti kuuluu lapseni perheeseen ja minä olen vasta sillä ulommalla perhekehällä. Toivon, että välit olisivat mutkattomat ja lämpimät, ja muodostaisimme yhdessä ydinperhettä hieman löyhemmän perheyhteisön jossa kaikilla olisi riittävästi tilaa ja mukava olla.
Perhe, lähisuku, sukulaiset.
Vanhemmat, sisarukset, aikuiset lapset, lapsenlapset ovat lähisukua. Eivät perhettä.
Tää on ihan hyvä mieltää ja tajuta ja käyttää oikwita termejä. Näin pysyy ne rajatkin paremmin ja elämä sujuu helpommin.
Vierailija kirjoitti:
Tuosta perheestä.
Minä lasken perheeseen kuuluvaksi myös meidän vanhemmat sekä sisarukset. Kuulun ilmeisesti vähemmistöön tässä asiassa.
Totta kai tiukimman määritelmän perheyksiköt ovat minä, puolisoni ja lapsemme, sisaruksilla on omat (ydin)perheensä, ja minun vanhempani muodostavat oman taloutensa, samoin appivanhemmat. Näiden yksikköjen sisällä siis päätetään omista asioista ja elämästä, eikä muut siihen sekaannu.
Mutta hieman löyhemmin ajateltuna näistä osista muodostuu suurempi perheyhteisö. Minulle omat vanhempani ja sisarukseni ovat myös perhettä, ei jotain ”sukulaisia”. Pidän myös miehen lähisukua osana perhettämme.
En voi käsittää miten joku voi ajatella, että omat vanhemmat ja sisarukset ovat vain jotain sukulaisia. Minulle sukulaiset ovat tätejä, setiä, serkkuja, pikkuserkkuja, ihmisiä joiden kanssa en ole koskaan asunut samassa taloudessa, mutta olen tuntenut ja ollut tekemisissä ison osan elämääni.
Tämä toimii, kun jokainen ymmärtää noudattaa hyviä tapoja, ja napanuorat on katkaistu niin että aikuisten ihmisten päätöksiin ei sekaannuta, jokaiselle taloudelle annetaan itsemääräämisoikeus ja oma rauha, ja esim. tapaamiset sovitaan, eikä tunkeuduta omavaltaisesti toisten koteihin milloin itseä huvittaa ja aleta järjestellä ja päsmäröidä ja määräillä toisia.
Haluaisin myös, että tulevaisuudessa mahdolliset lastenlapset, miniät ja vävyt lasketaan kuuluvaksi perheeseen. Totta kai annan heille rauhan elää elämäänsä ja päättää omista asioistaan, mutta ei lapsenlapseni ole minulle vain jokin sukulainen, kyllä hän on perhettä, vaikka ensisijaisesti kuuluu lapseni perheeseen ja minä olen vasta sillä ulommalla perhekehällä. Toivon, että välit olisivat mutkattomat ja lämpimät, ja muodostaisimme yhdessä ydinperhettä hieman löyhemmän perheyhteisön jossa kaikilla olisi riittävästi tilaa ja mukava olla.
Minulle suurin osa pikkuserkuista on täysin tuntemattomia ihmisiä. Joitakin tunnen aivan muista yhteyksistä kuin sukulaisuuden perusteella. Muutaman kanssa olen jopa hetken aikaa asunut samassa taloudessa, ja sekin aivan muilla perusteilla kuin sukulaisuus. Osa tapaamistani pikkuserkuista ei pidä minua sukulaisenaan, vaikka tietää, että isämme ovat serkkuja keskenään. Osa pikkuserkuista taas on laheisempiä kuin etäisimmät serkut.
Tiedän myös sisaruksia, jotka eivät ole esim. ison ikäeron vuoksi koskaan asuneet samassa taloudessa.
No mutta vaikka ap ajattelisi, että anoppi kuuluu ihan siihen läheisempään ydinperheeseen, ongelma olisi edelleen olemassa. Heillä on eri toiveet esimerkiksi lasten juhliin osallistumisesta. Koulu sanoo, että vain vanhemmat saavat tulla, anoppi silti haluaa tulla. Ja tämä on ilmeisesti vain tyypillinen esimerkkitilanne, joka toistuu jossain muodossa useinkin. Miten siis perheessä pitäisi nyt sopia asia? Pitääkö äidin tai isän joustaa, jotta anoppi/äiti/mummo pääsee joulujuhlaan? Pitäisikö anopin joustaa ja toimia koulun ohjeen mukaan? Mikä saisi anopin toimimaan niin? Tämän perheen aikuisilla on siis erimielisyyttä aikuisten osallistumisesta lasten asioihin. Jos kaikki ovat yhtä perhettä, kaikilla on varmaan sananvaltaa saman verran. Jos ei ole, perheen raja todellakin kulkee jossakin kohdassa, ja ongelma on se, että joku osapuoli ei sitä halua tai tajua noudattaa.
Vaikka siis kuinka paistattelisitte omassa laajennetun perheen onnelassanne, tämä varsinainen ongelma on edelleen ratkomatta.
Alue: Aihe vapaa
Niin ajattelin, että jos koko suku on yhtä suurta perhettä niin varmaan olis reilua, että kaikki lapset saa saman. Niin kyllähän sitten siitä joutuu väkisinkin sopimaan perheen muiden vanhempien kanssa jos lapsilla on vaikka serkkuja.