Nummelan ponitalli- sarja - mitä kettua?!
Muistelin juuri lapsuuteni suosikkiheppasarjaa ja yhtäkkiä mieleen pöllähti sellainen muistikuva että kun tallin "väki" lähti jonnekin ratsastusretkelle, niin taukopaikalla ne rassasi toistensa ahtereita mehiläisvahalla. Voiko olla? Tämä ei ole nyt mitään pervoilua, vaan oikea viaton kysymys. Muutenkin tuntuu että tuo oli muissakin kirjoissa läsnä. En kai ole voinut keksiä tällaista omasta päästä.
Onko täällä ponitallitietäjiä?
Kommentit (735)
Ei voi olla totta nuo näköiskuvat. 😂 itse ajattelen Repen aina sellaisena kun on piirrettynä kannessa, samoin Kikan ja Titan. Titta on mielessäni vähän laimeampi versio Kikasta, blondi kuitenkin.
Päkällä on sellainen vähän pidennetty versio Prinsessa Dianan tukasta ja Penalla on musta parta ja tukka. Ajattelen Penan aina samannäköisenä kuin tätini miehen, jonka nimi on myös Pentti. En ole koskaan saanut sitä mielikuvaa muutettua.
Vierailija kirjoitti:
Mikä hahmo oli Pakki Hirvelä? En muista kuin nimen ja sen että mietin muinoin lukiessani, että miksi hahmolle on keksitty noin kamala nimi.
Pakin oikea nimi oli Pirkko ja esiintyi vaan parissa kirjassa. Jossain kirjassa taisi olla leirilläkin, mutta useimmiten taisi jäädä tallille, ku muut lähti leirille/ratsastukselle.
Nuo näköiskuvat ei taida ihan laillisia olla. Eikö toinen päkän kuva oo leffasta my week whit marilyn?
Vierailija kirjoitti:
Ei voi olla totta nuo näköiskuvat. 😂 itse ajattelen Repen aina sellaisena kun on piirrettynä kannessa, samoin Kikan ja Titan. Titta on mielessäni vähän laimeampi versio Kikasta, blondi kuitenkin.
Päkällä on sellainen vähän pidennetty versio Prinsessa Dianan tukasta ja Penalla on musta parta ja tukka. Ajattelen Penan aina samannäköisenä kuin tätini miehen, jonka nimi on myös Pentti. En ole koskaan saanut sitä mielikuvaa muutettua.
Minulla käy usein myös niin, että monet hahmot näyttää samannimisiltä tutuilta/sukulaisilta.
Lukiko kukaan Ulla Ståhlbergin Riina-kirjoja?
Riina oli aloittelija ja yhdessä kirjassa jäi vahingossa hevosen vangiksi pilttuuseen kun heppa ei suostunut siirtymään. Sitten ope tuli ja löysi Riinan itkemästä ja neuvoi miten heppaa pitää työntää reippaasti että siirtyy. Kirjassa oli tekstin lisäksi ihan oikeita kuvia. Halusin pienenä samanlaiset vaaleat lyhyet hiukset kuin Riinalla.
Tuossa kuva yhdestä kirjasta:
https://www.finlandiakirja.fi/fi/ulla-stahlberg-riina-saa-hoitohevosen-…
Sellaisia pilttuita tuskin on missään enää.
Vierailija kirjoitti:
Lukiko kukaan Ulla Ståhlbergin Riina-kirjoja?
Riina oli aloittelija ja yhdessä kirjassa jäi vahingossa hevosen vangiksi pilttuuseen kun heppa ei suostunut siirtymään. Sitten ope tuli ja löysi Riinan itkemästä ja neuvoi miten heppaa pitää työntää reippaasti että siirtyy. Kirjassa oli tekstin lisäksi ihan oikeita kuvia. Halusin pienenä samanlaiset vaaleat lyhyet hiukset kuin Riinalla.
Tuossa kuva yhdestä kirjasta:https://www.finlandiakirja.fi/fi/ulla-stahlberg-riina-saa-hoitohevosen-…
Sellaisia pilttuita tuskin on missään enää.
Luin joskus! Samoin Milla ja Mukke-kirjoja, taisi olla ruotsalainen sarja myös, niissäkin oli kuvia. :D
Muistan Riina-kirjan muutaman hevosen nimen vaikka luin niitä viimeksi 8-vuotiaana vuonna 1998. Poppari-Dick, Patrick ja Salvador.. Muita en muista. Tytöt oli Riinan bestis Anna, sekä Ulrika, Lotta ja Mari. :D
Itsekkin mietin miten pilttuut toimii potkivan hevosen kanssa, jos sinne ei ole kulkua etupuolelta.
Voi hyvä luoja kun on hauska ketju! 😂
Olen-91 ja lapsena luin ihan älyttömästi näitä kirjoja! Myös Haavikko-sarja oli hyvä!
Siitä on erityisesti jäänyt mieleen kun Kalle osti uuden kiukaan ja saunassa oli silti kylmä ja sitten se kiuas räjähti tai jotain 😂😂😂
Pitäisiköhän tehdä visiitti kirjastoon....
Ihana ketju :D <3 onkohan kirjastojen nuorisokirjojen osastoilla nyt hirveä yleisöryntäys?
Noita vanhoja pollux-kirjoja haluaisin kyllä saada käsiini jostain. Täyttä laukkaa-sarja ja jotkut yksittäiset kirjat, joiden nimiä en enää muista, olivat omia suosikkejani. Harmittaa, että äitini heitti kaikki heppakirjani pois, kun muutin pois kotoa. Kirjastoistakin löytyy helposti Nummeloita tms, mutta polluxia ei löydy sitten mistään! Torista katselin äsken niin siellä on jotain, mutta taitaa hinta nousta postimaksujen kanssa liian korkeaksi omalle opiskelijalompakolle.
Vierailija kirjoitti:
Muistaako kukaan 90-luvun suomalaista kirjasarjaa, jossa hevostyttö-päähenkilö on muuttanut yh-äitinsä, pikkusiskonsa ja kaksosveljensä (?) kanssa Helsingistä maalle, olikohan se nyt isoäitinsä omistamalle ratsastuskoululle?
Tällä päähenkilöllä oli jotain sutinaa samalla tallilla käyvän, rikkaasta perheestä tulevan pojan kanssa. Olikohan pojan nimi Kai?
Jossain osassa lähtivät jonkinlaiselle hevosvaellukselle, jossa oli mukana myös yhden osallistujan ulkomailla lapsuutensa viettänyt serkku, joka joutui johonkin onnettomuuteen.
Tämä sarja oli Kirsti Mannisen: Kuhmutöyryn huimapäät
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kommentoin äsken sitä Raila-sarjaa ja suihkussa tuli mieleeni että sillä Jirillähän täytyi olla maksassa vikaa jos oli keltainen... ettei olis ollu hepatiitti ja saanut sen huumeiden käytöstä?!? Muistaako joku muu tätä?
Minä muistelin kanssa tuon ekan viestin luettuani, että keltaisuus johtui hepatiitistä.
Voi apua, pitkään olen etsinyt mutten koskaan löytänyt ketään, joka olisi myös lukenut Hevostytön syksy- ja Kevät tulee, hevostyttö -kirjat! Aivan lempikirjoja joskus 11-vuotiaana
Vierailija kirjoitti:
Ei voi olla totta nuo näköiskuvat. 😂 itse ajattelen Repen aina sellaisena kun on piirrettynä kannessa, samoin Kikan ja Titan. Titta on mielessäni vähän laimeampi versio Kikasta, blondi kuitenkin.
Päkällä on sellainen vähän pidennetty versio Prinsessa Dianan tukasta ja Penalla on musta parta ja tukka. Ajattelen Penan aina samannäköisenä kuin tätini miehen, jonka nimi on myös Pentti. En ole koskaan saanut sitä mielikuvaa muutettua.
Uskomatonta, ihan kuin minä olisin kirjoittanut mielikuvani henkilöistä auki! Juuri mietin tismalleen samaa, että Titta on melkein kuin Kikka, mutta vähän värittömämpi ja laimeampi! 😂 Ja muutkin kuvaukset aivan kuin omista mielikuvistani. Jopa Päkän Diana-tukka täsmää, vaikka en olisikaan osannut sitä Dianaan ilman tätä mielikuvaa yhdistää. 😄
Katin olen kuvitellut lyhyehköksi, vaaleahkon punaruskeat hiukset ponnarilla ja otsis, aika topakka luonne. Essillä on mielestäni maantienvärinen pitkähkö polkka, ja hän on erittäin lyhyt ja pienikokoinen, vähän arka olemukseltaan. Jenni taas pitkä, laiha ja tumma, sellaiset ”kasarimalliset” eli aikoinaan todella stailit lyhyet hiukset. 😀
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö kukaan muu muista sitä Pigletiä? Muistan vielä että kirjailijan nimi oli nan inger. Ja siinä kirjassa Pigletin perhe muutti uuteen taloon, Piglet laski ekana yönä uudessa kodissa ikkunaruudut, sai hevosen nimeltä Dawn (mutta muut luuli että se on Lawn kuin nurmikko) jne. Osaan varmaan sen kirjan vieläkin melkein ulkoa vaikka luin sen joskus 9-vuotiaana muutaman kerran :D . ja nyt olen 38 :D .
Muistan ainakin sellaisen kokoelmateoksen jossa oli monta kirjaa, kirjailija muistaakseni Inger Nan (?). Kirjan nimi oli Perheeseen tuli poni tms. Taisi olla päiväkirjamuotoon kirjoitettu. Siinä oli ainakin päähähmon nimi Piglet ja muistan sitä ihmetelleeni :D
Hämärästi muistan tämän. Oliko kirjassa tytön perheellä rahasta tiukkaa ja usein tuotiin esille kuinka paljon ponin ylläpito maksaakaan?
Minun mielestä oli ja perhe muutti johonkin niin kirjassa käsiteltiin myös uuteen kouluun menemistä, yksinäisyyttä jne. Pigletin siskon mies oli musta ja se oli yksi teema. Tykkäsin näistä kirjoista kovasti ja luin moneen kertaan, kun kirja oli omana.
Nummelan Ponitallia tuli luettua myös ilmeisen paljon, koska muistan monet nimet ja kohtaukset mitä ketjussa mainittu. Tosin en sitä kohtausta mistä ketju alkoi. :)
Uudelleen näitä kirjoja en kyllä jaksaisi lukea, koska luin näitä ala-asteikäisenä muistaakseni 5- luokalla viimeisen kerran ja monet teini-iän suosikkikirjatkaan eivät kestä uudelleenlukemista. En ymmärrä miten se "yksi bloggaaja" jaksaa näitä vieläkin lukea, onhan olemassa paljon aikuistenkin helppo- ja nopealukuista hömppää.Nummelan ponitalleja en jaksaisi uudelleen lukea, mutta nuo Nan Ingerin Piglet-kirjat hankin käytettynä pari vuotta sitten, ja ne kestävät myös aikuisen lukemista. Ne ovat todella hyviä kirjoja, ei ihme, että tykkäsin niistä niin paljon lapsenakin. (En tiedä, kuka tuo "yksi bloggaaja" mahtaa olla.)
Pigletit oli todella hyvin kirjoitettu eli ne varmaan voi aikuisenakin lukea. Monet laadukkaat lasten/nuorten kirjat on sellaisia. Jos ei tiedä kuka tuo bloggaaja on niin en sitä mainitse, ei ole olennaista.
Nummelan Ponitalleilla on kuitenkin paikkansa, kirjan luki nopeasti ja siinä oli tarpeeksi jännitystä ja juonenkäänteitä. En muistanutkaan, että juonenkäänteet oli näin saippis- kamaa. :)
Olen syntynyt 87 ja tästä ketjusta huomaa kuinka merkittäviä kirjoja Nummelat olivat ikäluokalleni. En ole koskaan ollut heppatyttö, enkä lukenut yhtä ainoaa Nummelaa, mutta silti tiedän suurimmalta osalta nämä ketjussa mainitut henkilöt, hevoset ja tapahtumat. Jopa nuo vakiokuvailut orvokin sinisistä silmistä ja pitkän huiskeasta Kristianista aina Penan kuuluisaan Range Roveriin muistuivat elävästi mieleen.
Kyllä huomaa mitä oma kaveripiirini luki ja mistä puhuttiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hämmentävää oli myös se, että vaikka Nea oli tainnut pyöriä tallilla jo ainakin jokusen vuoden, omistaa pari hevosta, olla valmennusrenkaassa, ratsastaa alusta asti lähes päivittäin, vetää hevosenhoitokurssia ym. niin silti sitä kutsuttiin aloittelijaksi :D Minna ja Anu jotka taas oli pari vuotta pidempään harjaillut hoitohevosiaan totta kai katsoivat nenänvarttaan pitkin.
Oliko Nean kaveri Mari kuvioissa mukana vielä niissä uudemmissa kirjoissa, joissa Nea sai toisen oman hevosen jne.? Ja keitä Nean säädöt Mika ja Kari olivat? Anteeksi tämä kysely, alkoi kiinnostaa kun itse en lukenut kirjoja kuin Nean ekaan omaan hevoseen saakka (se vanha tamma) :)
Eikös Marin innostus hevosiin lopahtanut ajan myötä ja kiinnostui mm. meikkaamisesta ja pojista kuten niin monet teinitytöt? Hämärä mielikuva on jäänyt, että Nea ja Joni keskustelivat asiasta ja Nea totesi ettei hänelle koskaan kävisi samoin... Ja Joni tietysti komppasi tyyliin "sinä oletkin sinä" :D
Vierailija kirjoitti:
Aihetta sivuten. Muistaako kukaan tällaista kirjaa tai kirjasarjaa? Tää ei siis ole Nummela-sarja.
- Vaalea kansi, ehkä jotain lumessa/yöllä laukkaavia hevosia. Tarinassa oli jotain kuutamoratsastusta?
- Sarjan nimessä saattoi olla ratsu tai ratsutila.
- Joku hevonen pääsi karkuun ja juuttui ojaan, mutta saatiin pelastettua.
- Sitten oli myös joku kohtaus, jossa löydettiin huonokuntoisia hevosia ja niitä pelastettiin tekemällä aidat paalinarusta.
Soittaako kenelläkään kelloja? Muistan, että luin tätä kirjaa/kirjasarjaa moneen kertaan ja rakastin sitä!
Tulee mieleen kaksi kirjasarjaa. Puolikuun ratsutila ja Mustang-vuoren ratsut. Molemmissa toistuvia teemoja on vuoristossa ratsastaminen, karanneet hevoset joita etsittiin ja etenkin tässä jälkimmäisessä yleensä huono sää, esimerkiksi lumimyrsky jonka takia sitten jouduttiin hevosineen kaikkineen yöpymään luonnon keskellä vuoristossa. Muistelisin että näissä joidenkin kirjojen kansissa olisi hevosia lumisessa maisemassa.
Vierailija kirjoitti:
Noita vanhoja pollux-kirjoja haluaisin kyllä saada käsiini jostain. Täyttä laukkaa-sarja ja jotkut yksittäiset kirjat, joiden nimiä en enää muista, olivat omia suosikkejani. Harmittaa, että äitini heitti kaikki heppakirjani pois, kun muutin pois kotoa. Kirjastoistakin löytyy helposti Nummeloita tms, mutta polluxia ei löydy sitten mistään! Torista katselin äsken niin siellä on jotain, mutta taitaa hinta nousta postimaksujen kanssa liian korkeaksi omalle opiskelijalompakolle.
Pollux-kirjoja on kyllä kirpputorit täynnä. Olin itse Polluxin jäsen joskus noin 1999-2001, ei tosin kaikkia paketteja tilattu. Ensimmäisestä paketista sain Takaisin satulaan -kirjan, joka säilyi lempparina. Antoi myös todella epärealistisia odotuksia ratsastusleirejä kohtaan :D Pollux-aikojeni klassikoista klassikoin oli kuitenkin Ääni menneisyydestä -äänikirja. Tässä muistaville:

Olen etsinyt näitä saakelin kirjoja kirppareilta vaikka kuinka usein, mutta ei ole löytynyt :D ehkä olen käynyt vain väärillä kirppareilla väärään aikaan.
- lainaamasi
Alkoi ihan harmittaa,että pistin vanhat polluxkirjat kiertoon :D omia suosikkeja olivat täälläkin mainitut Hevosenkelit, mustang-vuori -sarja ja saman kirjoittajan Satulasaari-kirjat. Muistan, että ihailin kirjojen hevosten nimiä ja poimin niitä ylös vihkotallihevosille/schleich-leluille xD mm Dakota, Duchess, Copper, Dasher, Soleil, Samarkand, Talent..... ihailin aina, miten kirjailijat keksi niin upeita nimiä :D
Nummeloita tuli luettua pitkälle 2000-luvulle, varmaan 2008-2009 oon lukenu viimesimmät. Silloin alkoi ärsyttää, kun kirjat toisti itseään. Onko kukaan lukenu ihan uusimpia Nummeloita? Onko edelleen sama meininki niissä? Mietin aina, että saako Kikka ja Repe lopussa toisensa :D
Minä muistelin kanssa tuon ekan viestin luettuani, että keltaisuus johtui hepatiitistä.