Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Harmitonta mustasukkaisuutta vai aitoa narsismia?
19.11.2019 |
Alussa kaikki oli ihanaa. Niin ihanaa, että muutimme yhteen puolen vuoden seurustelun jälkeen. Minua kohdeltiin kuin prinsessaa, ja ne vaaleanpunaiset lasit olivat kummankin silmillä. Kerran mies jopa itki sanoessaan, ettei ole koskaan rakastanut enempää.
Vielä muutama kuukausi yhteenmuutosta kaikki meni hyvin, mutta nyt vuotta myöhemmin tilanne on toinen. Mies väittää edelleen rakastavansa, sanoo sen päivittäin, mutta hänen käytöksensä on muuttunut.
Alussa sain nähdä kavereita ja harrastaa, mutta nyt molemmat ovat jääneet. Mies ei suoranaisesti kiellä mitään, mutta on esimerkiksi tutkinut facebook-keskusteluni kun olen ollut poissa kotoa (myönsi sen itse eikä nähnyt siinä mitään outoa tai väärää). Harrastuksiin en voi mennä, koska pitää olla kotona tekemässä ruokaa tai kotitöitä, joihin mieskin kyllä osallistuu. Hänen mielestään ne pitää tehdä yhdessä. Yökyläilyt ystävien luona mies on ns. kieltänyt sanomalla: ”mikset mene päivällä?”
Alussa sain myös käydä koulussa normaalisti, mutta nykyään minun täytyy näyttää joka viikon lukujärjestys etukäteen. Jos minulla on koulutöitä lukujärjestyksen ulkopuolella, mies menee pois tolaltaan. Hänen täytyy aina tietää, missä olen ja milloin olen. En myöskään saa tehdä koulutöitä viikonloppuisin, koska se on ”parisuhdeaikaa”.
Seksiä on ainoastaan silloin kun mies ehdottaa. Minun aloitteisiini sanotaan systemaattisesti ”ei” milloin minäkin syyn varjolla. Systemaattisesti, eli aina. Jos kieltäydyn seksistä, hän menee pois tolaltaan.
Väkivallan uhkaa en tunnista, mutta henkisesti alan olla aika poikki. Toisinaan stressi saa minut huokailemaan syvään, ja huokailun on mies kieltänyt, koska se ärsyttää häntä.
Nämä ovat vain muutama konkreettinen esimerkki. On myös syvemmälle menevää, ihonalaista kontrollointia, kuten naljailua ja huomauttelua.
Miksi en lähde, jos kerran voin huonosti? Koska mies on sanonut että tekee elämästäni helvettiä jos jätän hänet.
Onko tämä vain harmitonta mustasukkaisuutta, vai onko miehestä kuoriutumassa ehta narsisti?
Kommentit (50)
Olen itse ollut tuollainen sairaalloisen mustasukkainen ja kontrolloiva kumppani. Ei se mies siitä muutu, ihan sama miten päin olet. Voit vääntää itsesi vaikka rusetille, eikä se riitä, koska hän epäilee edelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
- kerro vanhemmillesi ja ystävillesi asiat aivan kuten ne ovat, kuuntele heidän vastauksiaan ja ohjeitaan. Jos tuntuu, että et kehtaa kertoa kenellekään, kun asiat tuntuvat niin typeriltä jos ne joutuu kertomaan muille, niin se ilmaisee, ettei suhteenne ole terve
Tämä. En enää oikein itsekään käsitä, missä vaiheessa lopetin asioista puhumisen lähimmälle ystävälleni. Ja kun niistä pikkujutuistakin hiljenee, niin kuinka voi jonakin päivänä aivan pystymetsästä täräyttää juosseensa miestä yösydännä pakoon pitkin kaupunkia ja piileskelleensä tunteja pensasaidassa.
Kun asiat pitää vain omassa päässään, alkaa itsekin uskoa itsestään kaiken mitä kumppani sanoo. Saman suustasi kuuleva ystävä taas nauraisi heti, että "mitä hittoa se mies sekoilee, mitä sä tommosta kattelet hetkeäkään!" Perspektiivi hukkuu täysin ja elätte pian molemmat sairaan kumppanin mielikuvituksessa, jos jäät yksin asioiden kanssa.
Minä käsitän. Ainakin itse en puhunut, koska tiesin itsekin, että tilanne on aivan päätön, mutta minulla ei ollut vielä voimaa erota. Vasta siinä vaiheessa, kun aloin olla valmis eroon, aloin puhua.
Vierailija kirjoitti:
Olen itse ollut tuollainen sairaalloisen mustasukkainen ja kontrolloiva kumppani. Ei se mies siitä muutu, ihan sama miten päin olet. Voit vääntää itsesi vaikka rusetille, eikä se riitä, koska hän epäilee edelleen.
Osaatko selventää miksi olit sellainen? Olitko kateellinen kumppanisi ystävyyssuhteista, jos sinulla ei sellaisia ollut? Tekikö kumppanisi joskus jotain sellaista mikä sai sinut epäilemään vai oliko ne vaan luuloja sinun omasta päästäsi? Onko sinulla joku persoonallisuushäiriö? Pääsitkö jossain vaiheessa käytöksestäsi eroon esim. terapialla? Kysyn ihan mielenkiinnosta :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse ollut tuollainen sairaalloisen mustasukkainen ja kontrolloiva kumppani. Ei se mies siitä muutu, ihan sama miten päin olet. Voit vääntää itsesi vaikka rusetille, eikä se riitä, koska hän epäilee edelleen.
Osaatko selventää miksi olit sellainen? Olitko kateellinen kumppanisi ystävyyssuhteista, jos sinulla ei sellaisia ollut? Tekikö kumppanisi joskus jotain sellaista mikä sai sinut epäilemään vai oliko ne vaan luuloja sinun omasta päästäsi? Onko sinulla joku persoonallisuushäiriö? Pääsitkö jossain vaiheessa käytöksestäsi eroon esim. terapialla? Kysyn ihan mielenkiinnosta :)
Se rikkinäinen luottamus oli ja on ihan omassa päässäni, ja siihen ei se toinen voi millään tavalla vaikuttaa. Se on peruja lapsuudesta. Olen pitkällisessä terapiassa, mutta välttelen parisuhteeseen päätymistä, koska tiedän, miten siinä käy.
Kamalia nämä tällaiset suhteet :( minulla on ystävä, jolla on tuollainen hyvin kontrolloiva mies ja hän on tehnyt selväksi, ettei voi sietää minua (eikä ketään muutakaan ystäväni ystäviä tai heidän kumppaneita). Ollaan ilmeisesti liian vajaaälyistä seuraa tuolle muka niin fiksulle kaikkitietävälle neropatille.
Olen oikeasti huolissani ystävästä ja olen hänelle sanonutkin ja yrittänyt kuunnella ja auttaa, mutta neuvot menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Hän kyllä kertoo avoimesti asioista, jotka eivät todellakaan kuulu terveeseen parisuhteeseen. Ennen tätä miestä oltiin yhteyksissä tiiviisti ja nähtiin, mutta nykyisin ei enää mitään. Hän ei vastaa enää viesteihin esimerkiksi kaveriporukan WA-ryhmässä ja mitä omituisin selityksin jättää välistä synttäreitä, valmistujaisjuhlia, vauvakutsuja jne. Tiedän, että hän ihan oikeasti haluaisi tulla, mutta mies on kieltänyt. Tiedän tämän, koska hän joskus avautui humalassa näistä ongelmista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kamalia nämä tällaiset suhteet :( minulla on ystävä, jolla on tuollainen hyvin kontrolloiva mies ja hän on tehnyt selväksi, ettei voi sietää minua (eikä ketään muutakaan ystäväni ystäviä tai heidän kumppaneita). Ollaan ilmeisesti liian vajaaälyistä seuraa tuolle muka niin fiksulle kaikkitietävälle neropatille.
Olen oikeasti huolissani ystävästä ja olen hänelle sanonutkin ja yrittänyt kuunnella ja auttaa, mutta neuvot menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Hän kyllä kertoo avoimesti asioista, jotka eivät todellakaan kuulu terveeseen parisuhteeseen. Ennen tätä miestä oltiin yhteyksissä tiiviisti ja nähtiin, mutta nykyisin ei enää mitään. Hän ei vastaa enää viesteihin esimerkiksi kaveriporukan WA-ryhmässä ja mitä omituisin selityksin jättää välistä synttäreitä, valmistujaisjuhlia, vauvakutsuja jne. Tiedän, että hän ihan oikeasti haluaisi tulla, mutta mies on kieltänyt. Tiedän tämän, koska hän joskus avautui humalassa näistä ongelmista.
Kun tarpeeksi kauan toinen kieltää ja mustamaalaa ystäviä, niin sitä alkaa itsekin uskomaan, että nuo ystävät on kamalia, tyhmiä ja huonoa seuraa. Yleensä tällaiset eristävät tyypit ei aloita eristämistä suoraan töksäyttämällä, että "Maija on ihan p*rseestä", vaan pikkuhiljaa vaivihkaa alkaa kertomaan Maijasta "faktoja" muka ajattelemalla vain toisen parasta.
Ruvetaan jotain vanhoja sanomisia vääntelemään ja liioittelemaan tyyliin "muistatko, kun se Maija sanoi silloin niin ja näin ja se oli mielestäni hyvin erikoista" tai "minusta tuntuu, että tuo Maija ei oikein pidä minusta ja otin loukkauksena, kun hän vastasi minulle niin".
Karmivaa.
Onko miehesi yrittänyt tutustua sinun ystäviisi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pakkohan tämän on olla provo. Ap on muotoillut oikein oppikirjaesimerkin.
Juu, ap ollut lukiossa ensimmäisellä psykiatrian luennolla. Keksi sitten hauskuuttaa meitä. No, jos ei parempaa tekemistä.
Alue: Aihe vapaa
Tämä. En enää oikein itsekään käsitä, missä vaiheessa lopetin asioista puhumisen lähimmälle ystävälleni. Ja kun niistä pikkujutuistakin hiljenee, niin kuinka voi jonakin päivänä aivan pystymetsästä täräyttää juosseensa miestä yösydännä pakoon pitkin kaupunkia ja piileskelleensä tunteja pensasaidassa.
Kun asiat pitää vain omassa päässään, alkaa itsekin uskoa itsestään kaiken mitä kumppani sanoo. Saman suustasi kuuleva ystävä taas nauraisi heti, että "mitä hittoa se mies sekoilee, mitä sä tommosta kattelet hetkeäkään!" Perspektiivi hukkuu täysin ja elätte pian molemmat sairaan kumppanin mielikuvituksessa, jos jäät yksin asioiden kanssa.