Harmitonta mustasukkaisuutta vai aitoa narsismia?
Alussa kaikki oli ihanaa. Niin ihanaa, että muutimme yhteen puolen vuoden seurustelun jälkeen. Minua kohdeltiin kuin prinsessaa, ja ne vaaleanpunaiset lasit olivat kummankin silmillä. Kerran mies jopa itki sanoessaan, ettei ole koskaan rakastanut enempää.
Vielä muutama kuukausi yhteenmuutosta kaikki meni hyvin, mutta nyt vuotta myöhemmin tilanne on toinen. Mies väittää edelleen rakastavansa, sanoo sen päivittäin, mutta hänen käytöksensä on muuttunut.
Alussa sain nähdä kavereita ja harrastaa, mutta nyt molemmat ovat jääneet. Mies ei suoranaisesti kiellä mitään, mutta on esimerkiksi tutkinut facebook-keskusteluni kun olen ollut poissa kotoa (myönsi sen itse eikä nähnyt siinä mitään outoa tai väärää). Harrastuksiin en voi mennä, koska pitää olla kotona tekemässä ruokaa tai kotitöitä, joihin mieskin kyllä osallistuu. Hänen mielestään ne pitää tehdä yhdessä. Yökyläilyt ystävien luona mies on ns. kieltänyt sanomalla: ”mikset mene päivällä?”
Alussa sain myös käydä koulussa normaalisti, mutta nykyään minun täytyy näyttää joka viikon lukujärjestys etukäteen. Jos minulla on koulutöitä lukujärjestyksen ulkopuolella, mies menee pois tolaltaan. Hänen täytyy aina tietää, missä olen ja milloin olen. En myöskään saa tehdä koulutöitä viikonloppuisin, koska se on ”parisuhdeaikaa”.
Seksiä on ainoastaan silloin kun mies ehdottaa. Minun aloitteisiini sanotaan systemaattisesti ”ei” milloin minäkin syyn varjolla. Systemaattisesti, eli aina. Jos kieltäydyn seksistä, hän menee pois tolaltaan.
Väkivallan uhkaa en tunnista, mutta henkisesti alan olla aika poikki. Toisinaan stressi saa minut huokailemaan syvään, ja huokailun on mies kieltänyt, koska se ärsyttää häntä.
Nämä ovat vain muutama konkreettinen esimerkki. On myös syvemmälle menevää, ihonalaista kontrollointia, kuten naljailua ja huomauttelua.
Miksi en lähde, jos kerran voin huonosti? Koska mies on sanonut että tekee elämästäni helvettiä jos jätän hänet.
Onko tämä vain harmitonta mustasukkaisuutta, vai onko miehestä kuoriutumassa ehta narsisti?
Kommentit (50)
Iso kiitos kaikille vastanneille.
Olin ajatellut odottaa lomaan asti, mutta on totta, että pitkittämällä vain vaikeutan omaa lähtemistäni.
Pelkään todella paljon, mutta se, mitä on edessä, on varmasti kahdesta pahasta parempi.
Ap
Uskon, että tämä on provo, mutta jos ei ole:
- kerro vanhemmillesi ja ystävillesi asiat aivan kuten ne ovat, kuuntele heidän vastauksiaan ja ohjeitaan. Jos tuntuu, että et kehtaa kertoa kenellekään, kun asiat tuntuvat niin typeriltä jos ne joutuu kertomaan muille, niin se ilmaisee, ettei suhteenne ole terve
- ota yhteyttä nettiturvakotiin ja kysy neuvoa
- ala tavata kavereita ja harrastaa. Tee miehelle selväksi, että jos hän nostaa sormenkin sinua vastaan, niin suhteenne loppuu siihen ja haet lääkärintodistuksen rikosilmoitusta varten
Onko tuo sellaista perhe-elämää, millaisen kuvittelit itsellesi? Jaksatko tuota viisi vuotta, kymmenen, kaksikymmentä?
Lähde heti. Miehelle ilmoitat että otat yhteyttä viranomaisiin ja hankit käräjäoikeudesta lähestymiskiellon, mikäli edes yrittää häiriköidä ja uhkailla. Uuteen asuntoon turvakielto että mies ei voi selvittää osoitetta, sekä vaihda puh.nro ja laita se salaiseksi. Kaikille läheisille ilmoitat että olette eronneet ja uusia tietojasi ei saa antaa miehelle.
”Yökyläilyt ystävien luona mies on halunnut kieltää ja kysyy miksi et mene päivällä”.
Tämä hyppäsi silmille. Niin, miksei halua mennä päiväkylään ystävilleen?
Kyllä täällä nyt syttyi aikamoinen myrsky ja ap.n puolustus. Kyllä minä olisin erittäin kiinnostunut kuulemaan myös toisen osapuolen version. Mitähän peliään tämä nainen harrastaa ja miksi? Teidät kaikki sai niin vakuuttuneeksi. No, ilmeinen provo joka tapauksessa. Mutta mielenkiintoinen reaktio lukijoilta.
Onko sellaista oikeasti olemassakaan kuin harmiton mustasukkaisuus? Oli tai ei, tuo kuulostaa kyllä joltain aivan muulta. Kannattaisi lähteä niin pian kuin voit.
Lähde! Kokemusta saman tyyppisestä suhteesta, paitsi mies kyllä "sai" mennä ja tulla miten lystäsi ja oli esimerkiksi koko viikonlopun jossain puhelin kiinni suhteen lopulla. Onneksi minulla oli vielä ystäviä jäljellä, jotka sai vedettyä minut pois tuosta mudasta...
Kukaan ei meinannut aluksi uskoa, että mies on tuollainen ja jopa oma äitini syytti minua miksi tilanne oli sellainen, kuin oli... Mies oli olevinaan hyvin sukurakas ja sukulaisilla piti aina vierailla, mutta kavereita ei saanut olla. Hän esimerkiksi haukkui perhettäni mitä järkyttävin nimityksin, mutta kuitenkin esitti oikein ihanaa herrasmiestä ja sai käännytettyä vanhempani minua vastaan.
Asutteko pk-seudulla ja onko tyyppi "töissä" vanhemmallaan?
No sama se, mutta kuulostaa tämäkin niin exältä. Jos haluat säilyttää mielenterveytesi rippeet, ihmissuhteesi/kouluoaikkasi tai/ja omaisuutesi (jos sitä on vielä jäljellä) niin parempi lähteä ennemmin kuin myöhemmin.
Kun toinen puhuu tekevänsä elämästäsi helvettiä, jos lähdet, ei ole kyse yhtään mistään viattomasta ja terveestä. Sanoja voi kyllä myöhemmin yrittää selitellä sitä parhain päin, mutta tuo uhkaus ei muutu mustaksi eikä valkoiseksi.
Pakkohan tämän on olla provo. Ap on muotoillut oikein oppikirjaesimerkin.
Vierailija kirjoitti:
Kun toinen puhuu tekevänsä elämästäsi helvettiä, jos lähdet, ei ole kyse yhtään mistään viattomasta ja terveestä. Sanoja voi kyllä myöhemmin yrittää selitellä sitä parhain päin, mutta tuo uhkaus ei muutu mustaksi eikä valkoiseksi.
Ja yleensä tällaisella uhkaava ihminen myös yleensä yrittää toteuttaa uhkauksensa... Lievemmissä tapauksissa saattaa levitellä jotain juoruja ja henkilökohtaisia asioita ympäriinsä, jos tuntee paljon ihmisiä ja vakavammat sitten stalkkausta ja häiriköintiä.
Vierailija kirjoitti:
Pakkohan tämän on olla provo. Ap on muotoillut oikein oppikirjaesimerkin.
Kyllähän tällaisia sairaita ja epäreiluja parisuhteita on vaikka kuinka! Kun toinen kuvittelee omistavansa toisen...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kusessa olet. Ikänne?
Olemme kolmekymppisiä. Mies on työelämässä, minä korkeakouluopiskelija.
Ap
Höpsistä. Tuossa iässä nainen ei ole korkeakouluopiskelija vaan valmistunut ja töissä.
0/5, surkea provo. Jos olisi totta, et kyselisi täällä tyhmiä vaan olisit jo turvakodissa.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole olemassa harmitonta mustasukkaisuutta. Ja mitä kysymykseen tulee, että onko miehestä kuoriutumassa ehta narsisti, niin sanon että ei ole. Kuoriutumassa nimittäin. Hän on jo sellainen.
Lähde nyt ja ota opiksi- Tai jos jostain ihmeellisestä syystä jäät, niinkuin niin moni vastaavassa tilanteessa tekee, niin pliis älä ikinä tee lasta hänen kanssaan.
Meinasin sanoa samaa tuosta "harmittomasta" mustasukkaisuudesta.
Tosin uskon, että jokainen, joka olisi ap:n kuvaamassa tilanteessa viimeistään tuon kirjoittamisen jälkeen ymmärtää asioiden oikean laidan.
Miten mies menee pois tolaltaan, jos et tee kuten hän haluaa? Miten se siis ilmenee? Saa raivokohtauksia? Uhkaa väkivallalla? Yrittää näpäyttää hänen mielestään ovelin piikittelyin?
Jonne keksii mielikuvitusjuttuja itsestään naisena, osa 27 890.
Nyt ei sentään puhunut "miekkosesta".
Vierailija kirjoitti:
Jonne keksii mielikuvitusjuttuja itsestään naisena, osa 27 890.
Nyt ei sentään puhunut "miekkosesta".
Eikä "akateemisesta". 😂😂😂
Tiedätkö ap miehen aiemmista suhteista, miten ovat päättyneet, miten puhuu eksistä? Siitä voi ehkä jotakin päätellä, miten mies reagoi eroon.
Mies on kateellinen sinun sosiaaliselle elämälle.
Älä anna kenenkään rikkoa mielenterveyttäsi. Olet nyt vaikeassa tilanteessa mutta ala miettimään keinoja päästä siitä pois. Voisit käydä juttelemassa yths: n psykologin kanssa myös. Kerro perheellesi ja ystäville. Et ole tehnyt mitään väärää, aika moni on elämänsä varrella rakastunut vahingolliseen ihmiseen. Valitettavasti parisuhteen todellinen pohja paljastuu vasta kun suhde on pitkällä ja jompi kumpi tai kummatkin haavoittuvaisia. Voimia sinulle!