Lue keskustelun säännöt.
Olen 55+, ja tajusin että elämäni loppuu kohta
16.11.2019 |
Voin toki vielä rakennella illusorisia fantasioita, mutta järki-ihmisenä ymmärrän, että viimeiset virstanpylväät ovat edessä. Kymmenen vuoden sisään raihnais ja ehkä sairaudetkin lisääntyvät, ja sitten on edessä laskeutuminen kuolemaan.
Luopumista ja sen käsittelyä, sehän tämä enää on. Kuinka merkityksettömiä me kaikki lopulta olemmekin.
Kommentit (215)
Vierailija kirjoitti:
Voihan sitä nuorempanakin lähtö tulla, moni ei pääse edes sinne 50v:lle.
Totta. Lähtö voi tulla ihan milloin vain.
Sillon ei ole millään muulla asialla väliä vain kuin, että on synnit anteeksi ja rauha Jumalan kanssa. Koska ilman Uskoa on mahdoton kelvata Jumalalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omaa lähipiiriä seuraamalla olen havainnut, että tupakoimattomat viettävät yleensä 75-80-vuotiaaksi aktiivista elämää, johon mahtuu paljon matkustelua ym. mielekästä puuhaa. Sen jälkeen tahti rupeaa hidastumaan.
Tupakoivilla on yleensä jo 65-vuotiaana toinen jalka haudassa.
Vierailija kirjoitti:
Olen nyt toistaiseksi todennut huuhaaksi seuraavat "yleisesti tiedetyt totuudet":
-50+ ei saa töitä
-50+ ei löydä enää ikinä parisuhdetta
-50+ on seksi loppu
-nainen ei voi pitää yksin taloa
-40+ alkaa kaikki krempat ja aamulla kolottaa
Ym.
Ym.
Lisää tulee koko ajan. Älkää hyvät ihmiset uskoko vanhojen äijien juttuja.
Hienot sulle.
Täällä taas noi kaikki on todettu todeksi. Taino seksitön parisuhde jatkuu mutta terveys on sitä luokkaa että tää loppu kituminen on vihonviimeistä.
Olin aina toivonut lähteväni saappaat jalassa mutta taitaa tulla oman köyden kautta.
Veetuttaa että joutuu vielä loppumaililla te toimiston ja Kelan ahdistelemaksi. Hyvinvointivaltiokin piti tuhoutua juuri kun olisin tarvinnut vastinetta, huijatuksi tulemisesta katkeroituu.
Haihtuvi nuoruus niinkuin vierivä virta.
Langat jo harmaat lyö elon kultainen pirta.
Turhaan, oi turhaan tartun ma hetkehen kiini;
riemua ei suo rattoisa seura, ei viini.
Häipyvät taakse tahtoni ylpeät päivät.
Henkeni hurmat ammoin jo jälkehen jäivät.
Notkosta nousin. Taasko on painua tieni?
Toivoni ainoo: tuskaton tuokio pieni.
Tiedän ma: rauha mulle on mullassa suotu.
Etsijän tielle ei lepo lempeä luotu,
pohjoinen puhuu, myrskyhyn aurinko vaipuu,
jää punajuova: kauneuden voimaton kaipuu.
Upposi mereen unteni kukkivat kunnaat.
Mies olen köyhä: kalliit on laulujen lunnaat.
Kaikkeni annoin, hetken ma heilua jaksoin,
haavehen kullat mieleni murheella maksoin.
Uupunut olen, ah, sydänjuurihin saakka!
Liikako lienee pantukin paatinen taakka?
Tai olen niitä, joilla on tahto, ei voima?
Voittoni tyhjä, työn tulos tuntoni soima.
Siis oli suotta kestetyt, vaikeat vaivat,
katkotut kahleet, poltetut, rakkahat laivat?
Nytkö ma kaaduin, kun oli kaikkeni tarpeen?
Jähmetyn jääksi, kun meni haavani arpeen?
Toivoton taisto taivaan valtoja vastaan!
Kaikuvi kannel; lohduta laulu ei lastaan.
Hallatar haastaa, soi sävel sortuvin siivin.
Rotkoni rauhaan kuin peto kuoleva hiivin.
- Eino Leino -
Mielestäni kannattaa olla kiitollinen ja nauttia elämästä niin kauan kun sitä riittää. Meillä on lähellä ollut melko monta jotka on joutunut lähtemään ihan etuajassa henkirikoksen tai sairauden takia. Kaikki alle 50. Isä oli vaan 42 kun joutui väkivallan kohteeksi ja tuli ammutuksi. Äiti sairastui syöpään ja kuoli 68 v. Yritän elää itse hyvää ja aika tervettä elämää. Liikun, hoidan itseäni ja huolehdin läheisistäni. Minulla on rakas aviomies ja olemme saman ikäisiä. Joka päivä rukoilen illalla ja kiitän päivästä. Olen jäänyt ilman työtä 50 vuotiaana ja oikeastaan nyt odottelen vaan eläkeikää, koska on lähes mahdotonta saada työtä kun on 56 vuotias. Aina välillä se aurinko paistaa minullekin ja ihanat lapsenlapset saan tavata taas parin viikon päästä. Elämä jatkuu heissä sitten kun minustakin aika jättää. Toivon saavani vielä hyviä vuosia mieheni kanssa. Mummo eli kuitenkin 89 vuotiaaksi, joten ei mielestäni kannata 50 + alkaa vielä lähtöä miettimään. Eläkää kun se on mahdollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko sinulla sukurasitteena nuorena kuoleminen? Vai oletko elänyt elämäsi kovinkin epäterveesti? Vai miksi ajattelet kuolevasi kohta?
Sovimies kirjoitti:
Lisääntymiskyvytön nainen juurikin on luonnon lakien mukaan turha ja joutaa menehtyä tehden tilaa nuoremmille. Tuliko yllätyksenä, tuhkaluukku?
Voi sovi"mies". Sinulla on tietämyksessä ja sivistyksessä sovimiehen mentävä aukko.
Et varmaankaan ole penaalin terävin kynä, mutta eihän se tokikaan ole sinun vikasi. Kauhalla ei voi vaatia jos on lusikalla annettu.
Mutta luulisi, että jopa sinä olisit sen verran lukenut aiheesta, josta nyt kommentoit, että tietäisit, että mummot nimenomaan ovat tärkeässä asemassa perheessä.
Sen tähden he elävät pidempään kuin sovimiehet.
Lapset joilla on mummo elossa voivat paremmin ja näiden lasten perheet voivat paremmin.
Sovimiehet eivät vaikuta läheisiinsä ollenkaan näin positiivisesti.
Joten oikeastaan ne onkin nämä sovimiehet jotka ovat aika tarpeettomia.
T: joidenkin tyhmyydestä yllättynyt tuhkaluukku
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On merkillistä ja erittäin epäloogista, että Jumalan/Jeesuksen tarjoama pelastus kuolemasta ei kelpaa edes vanhuuden kärsimyksien edessä.
Ja ne, joille se ei kelpaa, ovat usein kärkkäitä tuomaan mielipiteensä esiin siihen tyyliin, että vedenjakajalla olevat eivät tohdi siihen tarttua.
Uskomalla Jeesuksen tarjoamaan pelastukseen ja ikuiseen elämään, et voi menettää mitään. Sen sijaan saat takuuvarmasti rauhan sisimpääsi, eikä ruumiin kuolema enää ole kauhistuttava tapahtuma.
Siinähän alapeukutatte tätäkin viestiäni. Psykoosi-viittaukset eivät sovi tähän yhteyteen. Kyllä ne hoitoa tarvitsevat ovat siellä toisella puolella.Pelastus kyllä kelpaa mutta en halua silti kuolla enlä hyväksy kuoleman väistämättömyyttä.
Etsipä haulla amerikkalaisen,Rod Serlingin esittelemän Twilight Zone'-nimisen 1950-luvun tv-sarjan jakso nimeltä " One for the Angels" . (löytyy netistä. )
Siinä yliluonnolliset kyvyt omaava mr.Death tulee Louis Bookman nimisen, kadun varrella toritavaraa myyvän 'helppoheikin' luo vierailulle ilmoittaen, että 'lähdön hetki' olisi sitten hänen ('mr.Deathin) tarkkojen muistkirjamerkintöjen mukaan sinä ilta '(Your departure is scheduled to be at midnight ..'.) Bookman hätääntyy mutta onnistuu kuitenkin vielä saamaan mr.Death' ltä toisen mahdollisuuden .Juttu on aika jännä allegoria ja 'eräänlainen aikuisten satu ' , mutta vaikka molemmat pääosien näyttelijät( Ed Wynn ja Murray Hamilton) ovat kumpikin aikaa sitten edesmenneitä, ovat heidän kummankn näyttelijäsuorituksensa tuossa pätkässäkin kuolemattomia ja ovat hyvin kestäneet aikaa vastaan.
Voi kuule, 20-30 vuotta yksinäisyyttä vielä jäljellä. Hyvää kuolinpäivän odotusta, se päättyy paskat housuissa letkuihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse ole 57v ja odotan innolla kuolemaa. Pääsen pois täältä nykypäivän kiireestä ja tunteettomuudesta. Kuolema on vain verho tämän nykyisen elämän välissä, polku parempaan.
Vierailija kirjoitti:
Voi kuule, 20-30 vuotta yksinäisyyttä vielä jäljellä. Hyvää kuolinpäivän odotusta, se päättyy paskat housuissa letkuihin.
Kiitti ! Ilman kaltaisiasi, rohkeutta ja elämänuskoa kaikille jakamaan kykeneviä kanssaihmisiä sitä tuskin jaksaisikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Surullista. Äitini eli 90-vuotiaaksi, ja hänen elämänsä oli loppuun asti seikkailua ja ihanaa elämää. Ei hän nyt missään Himalajalla seikkaillut, mutta jokainen päivä toi hänelle paljon uutta ja monenlaista kokemusta, joista hän nautti. Itse olen vähän yli viiskymppinen, ja odotan elämän tarjoavan minulle paljon ihania elämyksiä tästä päivästä edelleenkin. Käyn töissä, olen siellä osa yhteisöäni - joskus se loppuu, ja odotan innolla sen jälkeistäkin aikaa. Sitten teen, mitä en nyt voi. Elän nyt, ja elän sitten. En tiedä, mitä kuolema tarjoaa, mutta odotan sitäkin tietyllä uteliaisuudella. Pääsenkö kummittelemaan vai nukahdanko vain ikiuneen - se jää nähtäväksi. Siihen asti ajattelin elää, täysillä loppuun asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Herranen aika miten masentuneita ja luouvuttaneita ihmisiä tänne kirjoittelee.
Ymmärrän tuon tunteen. Olen vasta melko nuori ihminen, mutta oikeastaan miettynyt kaikkia kuolemaan liittyviä asioita lähes koko elämäni ja muutenkin koko elämän tarkoitusta joten välillä aika synkätkin ajatukset. Tällä hetkellä en voi myöskään olla kovin tyytyväinen elämääni ja senkin vuoksi tuntuu välilä raskaalta. Vanhempien puolesta taas on surullista, että heillä huono taloudellinen tilanne ja senkin vuoksi eivät pääse edes eläkkeellä eroon niistä huolista ja ne vaikuttavat myös minun elämääni. Lainoja maksamatta ja talokaan ei mene millään kaupaksi ja todella vaatimatonta elämää olemme kaikki. Siinä mielessä heillekään tulee oikeastaan koskaan olemaan mitään todella huoletonta elämää ja itsekin pitää olla tarkka rahan kanssa. Siinä mielessä ymmärrän sen kuinka he alkavat väsymään ja vielä pitäisi töissä jaksaa olla kun eläke pieni muutenkin.
Minä olen kohta 55. En kaipaa villiä rakastumista, siinä on liikaa huonoja ja rasittavia puolia. Voisin elää viikonloppu-seksisuhteessa mutta sekin saattaisi käydä hermoille koska haluni ovat satunnaisia. Kenenkään kainaloa en kaipaa enkä yhdessä asumista kenenkään kanssa.
Yhteydenpito ystäviin on vähentynyt enkä kaipaa kuin satunnaista sosiaalista elämää. Sisariin on hyvät välit, olemme ystäviä ja heidän tapaamisensa tuntuu riittävän. Se on myös antoisaa. Pelkään vain koska alamme tulla vanhuudenhöperöiksi. :) on kauhea ajatus menettää muistisairaudelle joku jonka on tuntenut koko ikänsä.
Olen ruvennut kirjoittamaan. Se on ihana tapa siirtyä itse luomaansa maailmaan ja tehdä siitä juuri sellainen kuin haluaa. Taidan viihtyä siellä liiankin hyvin.
Ajattelen välillä etten halua elää kovin vanhaksi. Lastenlapset olisi kiva nähdä jos niitä joskus tulee mutta poika saa elää elämäänsä ilman odotuksiani, toivon vain että pärjää elämässä ja muistaa nauttia siitä.
Vierailija kirjoitti:
Uskovana ihmisenä vanheneminen on seesteistä. Joka päivä lähempänä Kotia.
Kunhan nyt malttaisi elää täällä päivä kerrallaan, säädettyyn "valomerkkiin" asti.
Nytkin hymyilen täällä ruudun takana.
N62
Tuo olisi tietysti mukavaa uskoa, jos ei olisi rationaalinen ja älykäs ihminen. Mutta hienoa, että se toimii sinulle.
Mä olen 43-vuotias ja tämä on ihan paras ikä just sen takia kun tietää että loppu on lähellä. Olen saanut siitä ajatuksesta hirveästi energiaa ja uskallan tehdä nyt asioita mitä en nuorempana uskaltanut. Ennen olen miettinyt "mitä muut ajattelevat" ja nyt kun se ajatus tulee mieleen, ajattelen vaan etten ole täällä enää kovin kauan ja teen vaikka lähipiiri sanoisi mitä. Olen esim. alkanut opiskella asioita jotka kiinnostavat minua, vaihtanut työpaikkaa pari kertaa kunnes löysin sopivat työtunnit ja palkan itselleni. Olen matkustellut yksin sellaisiin paikkoihin mihin olen itse halunnut mennä, enkä vaan lampaana seurannut kavereita ja miesystävän toiveita kuten ennen. Olen oppinut, että maailma on täynnä ihmisiä jotka sanovat "et onnistu, et voi, mieti mitä muut ajattelevat", varsinkin lähipiiri kokee ihmisen muutoksen ja kasvun uhkana. Mutta vaikka sitäkin sanotaan, että vanhempana on hankala saada uusi hyviä ystäviä. Ei se pidä paikkaansa, olen saanut uusia ihana ystäviä vanhojen tilalle.
Vierailija kirjoitti:
Olen 52-vuotias ja eniten minua ärsyttää tällaiset ulinat "vanhuudesta". Voisin oikeastaan lukea nämä kohta ysikymppiselle äidilleni niin saisimme nauraa makeasti yhdessä.
Elämä on sitä mitä siitä teet. Ok, jos on sairautta ja kremppaa niin sitten on, ja ne pitää hoitaa. Mutta niin kauan kun on elossa, pitää nauttia ja nauraa.
Ihmiset mummoutuvat niin eri tahtiin. Jotkut asettuvat jo viisikymppisinä keinustuoliin ruikuttamaan ja rapistumaan. Inhottaa tuollaiset itsesäälissä kieriskelijät.
Minusta on hieno kokeilla omia rajojaan ja sitä mihin on vielä mahdollista yltää. Harrastan kamppailulajeja, joogaa ja juoksulenkkejä. Tunnen itseni huomattavasti hyväkuntoisemmaksi kuin mitä ikä ehkä edellyttäisi.
N55
Tää on kyllä uskovaisen elämässä ehkä se paras asia. Kuolema on vasta sen todellisen elämän alku. Tämä on vain ohikiitävä esivaihe.