Lue keskustelun säännöt.
Olen 55+, ja tajusin että elämäni loppuu kohta
16.11.2019 |
Voin toki vielä rakennella illusorisia fantasioita, mutta järki-ihmisenä ymmärrän, että viimeiset virstanpylväät ovat edessä. Kymmenen vuoden sisään raihnais ja ehkä sairaudetkin lisääntyvät, ja sitten on edessä laskeutuminen kuolemaan.
Luopumista ja sen käsittelyä, sehän tämä enää on. Kuinka merkityksettömiä me kaikki lopulta olemmekin.
Kommentit (215)
Voi hyvänen aika! Äitini alkoi mouruta 40-vuotiaana, että "voi kun minä olen niin vanha!" Ja eli sitten 70-vuotiaaksi harmitellen koko ajan vanhenemistaan. Jokainen syntymäpäivä oli suuri surun päivä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voit elää vaikka 30 vuotta vielä - eli aikaa on kuin parikymppisestä tähän päivään. Kukaan ei tiedä huomisesta, joten parempi vaan elää tässä hetkessä. Jos miettii liikaa, voi tulla hulluksi. Toisaalta on hyväkin asia saada päänsä järjestykseen ja ymmärtää elämän rajallisuus.
Juuri tätä tarkoitin... 😳
Se hoitsu
Miten sun mielestä pitäisi sitten suhtautua? Luovuttaa?
Tuo taitaa olla aika tyypillinen hoitsun asenne hoidettaviin kun on väsynyt työhönsä ja toivoisi että pääsisi niistä hoidettavistaan eroon. Helppojahan sellaiset luovuttaneet ihmiset on hoitaa, eivät valita mistään ja tekevät mitä käsketään. Unelmapotilaita, yhteiskunnankin mielestä, tulevat halvemmaksi kun kuolevat nopeasti pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi olla nauttimatta elämästä oli ikä mikä tahansa? En ymmärrä ollenkaan, että tietyn vuosimäärän saavutettuaan pitäisi lamaantua odottamaan kuolemaa. Syntyminen ja kuoleminen on luonnollinen luonnon kiertokulku. Siinä välissä on elämä, jonka voi viettää elämästä nauttien tai kuolemaa odottaen. Itse olen valinnut ensimmäisen vaihtoehdon.
Mikä meni ohi? Kaikki ”elämä” ei ole nautinnollista.
Ei mikään mennyt ohi. Kirjoitin ajatuksia AP:n kysymykseen +55 elämästä. Pelkkä ikääntyminen ei ole este millekään. Etkö hyväksy ajatusta, että vanhanakin voi elää hyvää elämää ja nauttia elämästä?
Voi toki, jos on kumppani. Kaikilla ei ole, vaikka sinulla on.
Mitä ihmettä kumppani ja hyvä elämä liittyy toisiinsa?
Yksin voi todella olla vieläpä parempi elämä.
Totta tuokin, mutta kun vuosikaudet olet yksin ja sitä oikeaa kumppania ei vaan löydy ja olisi kiva välillä rakastua, niin siinä ei enää kliseet auta. Olen ollut yksin ja kaksin ja onnellinenkin, mutta....kaksin aina kaunihimpi, vaihteeksi.
Elämä voi loppua huomenna tai tiistaina.
Miksi 55+ olisi sen kummoisempi virstanpylväs.
Se se vasta potuttaisi jos ei olisi elänyt yhtään onnellisena ja itselleen.
Vierailija kirjoitti:
Olen nyt toistaiseksi todennut huuhaaksi seuraavat "yleisesti tiedetyt totuudet":
-50+ ei saa töitä
-50+ ei löydä enää ikinä parisuhdetta
-50+ on seksi loppu
-nainen ei voi pitää yksin taloa
-40+ alkaa kaikki krempat ja aamulla kolottaa
Ym.
Ym.
Lisää tulee koko ajan. Älkää hyvät ihmiset uskoko vanhojen äijien juttuja.
Olet oikeassa. Mulla nuo lähes kaikki mainitsemasi asiat realisoituivat vasta kuudenkympin jälkeen.
Omalla kohdalla 60 vuoden virstanpylväs oli selkeä vedenjakaja. Jotenkin ihmeellistä, että tuli jyrkkä pudotus, oletin vain loivaa alamäkeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Kymmenen vuoden sisään raihnais ja ehkä sairaudetkin lisääntyvät, ja sitten on edessä laskeutuminen kuolemaan."
Tämähän ei ole välttämättä totta. Kaikille sairauksille ei toki mitään mahda, mutta on paljon on sellaistakin, mitä voi itse tehdä välttääkseen sen vanhuuden "raihnaisuuden". Se, että elää terveellisesti, syö järkevästi ja liikkuu riittävästä auttaa pitämään kropan toimintakykyisenä pitkälle vanhuuteen asti. Ikääntymistä ei voi kukaan estää, mutta siihen voi vaikuttaa miten ikääntyy.
Täytin vuosi sitten 60, se tuntui ensin kamalalta mutta nyt olen jo tottunut. Minusta elämä on enimmäkseen ihanaa. On ihana oivaltaa uusia asioita, päästä ikään kuin syvemmälle elämässä. Olen aina nauttinut pienistä arkisista asioista ja saanut niistä "kiksejä". Haltioidun milloin mistäkin.
Tiedän että elämä on rajallista. Yhä useammalla ystävällä on terveysongelmia, ihmisiä kuolee....mutta jotenkin koen, että luopuminen kuuluu elämään ja tekee siitä täyttä, niin raadollista kuin se onkin.
Olen myös kiitollinen siitä, että sain täyttää 60. Eihän se ole itsestäänselvää.
Elämä itsessään on äärimmäisen kiinnostavaa, eikä se kiinnosvuus suinkaan vähene iän myötä. Päinvastoin. Elämänkokemus lisääntyy koko ajan ja elämän merkityksellisyys kirkastuu vuosikymmen vuosikymmeneltä.
Tämä on aika upea elämänvaihe!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täytin vuosi sitten 60, se tuntui ensin kamalalta mutta nyt olen jo tottunut. Minusta elämä on enimmäkseen ihanaa. On ihana oivaltaa uusia asioita, päästä ikään kuin syvemmälle elämässä. Olen aina nauttinut pienistä arkisista asioista ja saanut niistä "kiksejä". Haltioidun milloin mistäkin.
Tiedän että elämä on rajallista. Yhä useammalla ystävällä on terveysongelmia, ihmisiä kuolee....mutta jotenkin koen, että luopuminen kuuluu elämään ja tekee siitä täyttä, niin raadollista kuin se onkin.
Olen myös kiitollinen siitä, että sain täyttää 60. Eihän se ole itsestäänselvää.
Elämä itsessään on äärimmäisen kiinnostavaa, eikä se kiinnosvuus suinkaan vähene iän myötä. Päinvastoin. Elämänkokemus lisääntyy koko ajan ja elämän merkityksellisyys kirkastuu vuosikymmen vuosikymmeneltä.
Tämä on aika upea elämänvaihe!
Voi kun olisin tuollainen sun iässä. 👍
Vierailija kirjoitti:
Mulla samaa fiilistä, ja nyt - näistä keskustellessa ystävien kanssa - on noussut jonkinlainen säälinsekainen inho niitä kohtaa, jotka aloittavat sen ”täysiä loppuun saakka” ja ”ikä on vain numeroita”. Pahimpia ovat ne ”meidän suvussa kasikymppiset ihan täyttä elämää plaaplaaplaa”. Ei kestä. Hoitajana tiedän kyllä, ettei tuo ikäluokka narise, mutta 10-15 viimeistä vuotta ovat lähes säännönmukaisesti jonkintasoista kärsimystä. Aina.
Säälinsekainen inho jos ei koe ja ajattele kuten kaverisi ja sinä? Toki vanhenemiseen liittyy kärsimystä, mutta voi elää täysillä loppuun asti, jos haluaa ja jaksaa. Pelottaa tuollaiset hoitajat. Varmaan mielestäsi on esimerkiksi kiveenkirjoitettu totuus, että vanhuksen on oltava vaipoissa, ja koska sekin ikävää, parempi kuolla pois ja hyväksyä se. Vaikka todellisuudessa kärsimys vähenisi yksinkertaisesti viemällä vanhus vessaan ja vaipat olisivat vain hätävarana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä kaipaan vieläkin rakkautta. Säälittävää.
Ei ole säälittävää. Säälittävää on ajatella, että rakkaus kuuluu vain nuorille ja terveille.
Vierailija kirjoitti:
Uskovana ihmisenä vanheneminen on seesteistä. Joka päivä lähempänä Kotia.
Kunhan nyt malttaisi elää täällä päivä kerrallaan, säädettyyn "valomerkkiin" asti.
Nytkin hymyilen täällä ruudun takana.
N62
Tulee tekstistäsi mieleen yksi Niilo Rauhalan runonpätkä:
"Toiveeni on
hidas hiipuminen
käsi kiinni elämän kädessä
Katseen pohjalla sarastus
kodin juhlapöydän kynttilöistä".
Se koti on tietenkin taivas.
Meikämanne
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi olla nauttimatta elämästä oli ikä mikä tahansa? En ymmärrä ollenkaan, että tietyn vuosimäärän saavutettuaan pitäisi lamaantua odottamaan kuolemaa. Syntyminen ja kuoleminen on luonnollinen luonnon kiertokulku. Siinä välissä on elämä, jonka voi viettää elämästä nauttien tai kuolemaa odottaen. Itse olen valinnut ensimmäisen vaihtoehdon.
Mikä meni ohi? Kaikki ”elämä” ei ole nautinnollista.
Ei mikään mennyt ohi. Kirjoitin ajatuksia AP:n kysymykseen +55 elämästä. Pelkkä ikääntyminen ei ole este millekään. Etkö hyväksy ajatusta, että vanhanakin voi elää hyvää elämää ja nauttia elämästä?
Voi toki, jos on kumppani. Kaikilla ei ole, vaikka sinulla on.
Mitä ihmettä kumppani ja hyvä elämä liittyy toisiinsa?
Yksin voi todella olla vieläpä parempi elämä.
Kävin hakemassa rautalankaa: kumppani on toiset kaksi paria käsia ja jalkoja, toiset aivot ja toinen puhe- ja kuuntelukukyinen. Siitä on HUOMATTAVA apu, kun toinen sairastuu tai vanhuuden krempat alkavat verottaa jaksamista ja toimintakykyä.
Puhumattakaan henkisestä tuesta.
Eri asia sitten, jos 'kumppani' vetäytyy murjottamaan tai lähtee litomaan tässä elämäntilanteessa. Ei hän silloin mikään kumppani ollutkaan.
Yksinäiselle moni asia on paljon haastavampi, ellei mahdoton.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla samaa fiilistä, ja nyt - näistä keskustellessa ystävien kanssa - on noussut jonkinlainen säälinsekainen inho niitä kohtaa, jotka aloittavat sen ”täysiä loppuun saakka” ja ”ikä on vain numeroita”. Pahimpia ovat ne ”meidän suvussa kasikymppiset ihan täyttä elämää plaaplaaplaa”. Ei kestä. Hoitajana tiedän kyllä, ettei tuo ikäluokka narise, mutta 10-15 viimeistä vuotta ovat lähes säännönmukaisesti jonkintasoista kärsimystä. Aina.
Säälinsekainen inho jos ei koe ja ajattele kuten kaverisi ja sinä? Toki vanhenemiseen liittyy kärsimystä, mutta voi elää täysillä loppuun asti, jos haluaa ja jaksaa. Pelottaa tuollaiset hoitajat. Varmaan mielestäsi on esimerkiksi kiveenkirjoitettu totuus, että vanhuksen on oltava vaipoissa, ja koska sekin ikävää, parempi kuolla pois ja hyväksyä se. Vaikka todellisuudessa kärsimys vähenisi yksinkertaisesti viemällä vanhus vessaan ja vaipat olisivat vain hätävarana.
En mitään muuta sanontaa inhoa niin paljoin kuin tuota Eläkää täysillä. Miten eletään täysillä? Minun on elettevä niillä resurseilla jotka minulla on. Raha ei riitä matkustamiseen, ja kun liityin treffisivustolle toiveena löytää sieltä kumppani niin heti syyllistettiin lutkaksi. Elän kumminkin omaa elämää, en kenenkään toisen vaikkakaan en niin täysillä kuin haluaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskovana ihmisenä vanheneminen on seesteistä. Joka päivä lähempänä Kotia.
Kunhan nyt malttaisi elää täällä päivä kerrallaan, säädettyyn "valomerkkiin" asti.
Nytkin hymyilen täällä ruudun takana.
N62Tulee tekstistäsi mieleen yksi Niilo Rauhalan runonpätkä:
"Toiveeni on
hidas hiipuminen
käsi kiinni elämän kädessä
Katseen pohjalla sarastus
kodin juhlapöydän kynttilöistä".Se koti on tietenkin taivas.
Meikämanne
Kiitos tästä runosta. ❤️
Edell. kommentoija
Vierailija kirjoitti:
Minä kaipaan vieläkin rakkautta. Säälittävää.
Sitä kaipaa ja tarvitsee rakkautta viimeiseen tappiin asti. Ei kai siinä ole mitään säälittävää? Perustarve että jaksaa elää ja hengittää.
En ole vielä edes 30-vuotias, mutta samat tuntemukset. Oletteko mitä konkreettista tehneet jarruttaakseen ikääntymistä. Mulla vielä kamppailu ja kieltäminen päällä.
Olen aloittanut kalorirajoituksen(syön kerran päivässä ja ruokavalio on vähäproteiininen, sillä proteiini kiihdyttää kasvua ja vanhenemista). Tutkitusti tehokkainta mitä voi tehdä.
Lisäksi.
Syön 1 g päivässä resveratrolia, joka hiirillä pidentänyt elinikää.
Syön 1 g NMN-valmistetta (nikotinamidimononukleotidi), joka lisää solujen NAD+ pitoisuutta ja täten pitäisi suojata ja parantaa solujen epigeneettisistä toimintaa. Tämä ihan alan tämänhetkistä kärkeä. Silti olen aika pessimistinen kehityksen suhteen.
Omega-3 900 mg mm. verisuonille, verenpaineelle ja tukehdusvastetta vähentävän vaikutuksen vuoksi.
Ibuprofeeni 40 mg mm. tulehdusta vähentävän vaikutuksen vuoksi.
Vihreäteetiiviste 500 mg. Monenlaista tutkimusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskovana ihmisenä vanheneminen on seesteistä. Joka päivä lähempänä Kotia.
Kunhan nyt malttaisi elää täällä päivä kerrallaan, säädettyyn "valomerkkiin" asti.
Nytkin hymyilen täällä ruudun takana.
N62Niin, onhan se mukavaa olla ”psykoosissa”. En oikeastaan tiedä, pitäisikö enemmän sääliä vai kadehtia...
Uskova ihminen saattaa ajatella sinusta täysin samoin. En ole uskossa, mutta ei tulisi mieleenkään sanoa uskovalle ihmiselle että tämä on psykoosissa.
Vierailija kirjoitti:
En ole vielä edes 30-vuotias, mutta samat tuntemukset. Oletteko mitä konkreettista tehneet jarruttaakseen ikääntymistä. Mulla vielä kamppailu ja kieltäminen päällä.
Olen aloittanut kalorirajoituksen(syön kerran päivässä ja ruokavalio on vähäproteiininen, sillä proteiini kiihdyttää kasvua ja vanhenemista). Tutkitusti tehokkainta mitä voi tehdä.
Lisäksi.
Syön 1 g päivässä resveratrolia, joka hiirillä pidentänyt elinikää.
Syön 1 g NMN-valmistetta (nikotinamidimononukleotidi), joka lisää solujen NAD+ pitoisuutta ja täten pitäisi suojata ja parantaa solujen epigeneettisistä toimintaa. Tämä ihan alan tämänhetkistä kärkeä. Silti olen aika pessimistinen kehityksen suhteen.
Omega-3 900 mg mm. verisuonille, verenpaineelle ja tukehdusvastetta vähentävän vaikutuksen vuoksi.
Ibuprofeeni 40 mg mm. tulehdusta vähentävän vaikutuksen vuoksi.
Vihreäteetiiviste 500 mg. Monenlaista tutkimusta.
Maksa tykkää, kun napsit monenlaisia lisäravinteita... ;-) Ja vatsan limakalvot ibuprofeenista.
Vierailija kirjoitti:
Mulla samaa fiilistä, ja nyt - näistä keskustellessa ystävien kanssa - on noussut jonkinlainen säälinsekainen inho niitä kohtaa, jotka aloittavat sen ”täysiä loppuun saakka” ja ”ikä on vain numeroita”. Pahimpia ovat ne ”meidän suvussa kasikymppiset ihan täyttä elämää plaaplaaplaa”. Ei kestä. Hoitajana tiedän kyllä, ettei tuo ikäluokka narise, mutta 10-15 viimeistä vuotta ovat lähes säännönmukaisesti jonkintasoista kärsimystä. Aina.
Niin, hoitaja tiedät kyllä ne huonokuntoiset ja sairaat tapaukset. Ne virkeät ja elämänmyönteiset eivät kuulu työsi piiriin.
Olen 59-vuotias, eikä minulla ainakaan vielä tähän mennessä ole ollut aloittajan kuvaamia "oireita". Epäilen että aloittaja sairastaa vaikeaa masennusta.
Olen terve, käyn töissä kokopäiväisesti, työ vaatii jatkuvasti tietojen päivittämistä eikä niissä ole ilmaantunut hankaluuksia oppimisen suhteen
Liikun ja harrastan, painoni pidän normaalina. Elän ihanaa aikaa lasteni aikuistuttua ja muutettua kotoa. Matkailen paljon. Seuraan aikaani, huolehdin itsestäni.
Ei ole tullut mieleenkään odottaa vanhuutta ja raihnaisuutta, ne tulee ajallaan ja ehtii sitten surra vanhuuttaan kyllä, mikäli tarvetta ilmenee.