Lue keskustelun säännöt.
Olen 55+, ja tajusin että elämäni loppuu kohta
16.11.2019 |
Voin toki vielä rakennella illusorisia fantasioita, mutta järki-ihmisenä ymmärrän, että viimeiset virstanpylväät ovat edessä. Kymmenen vuoden sisään raihnais ja ehkä sairaudetkin lisääntyvät, ja sitten on edessä laskeutuminen kuolemaan.
Luopumista ja sen käsittelyä, sehän tämä enää on. Kuinka merkityksettömiä me kaikki lopulta olemmekin.
Kommentit (215)
Vierailija kirjoitti:
44-v mies, henkisesti kuollut jo 25 vuotiaasta lähtien, vielä porskutetaan päiväni murmelina tyylillä 40 vuotta eteenpäin. Päivät ovat toistaneet itseään jo 20 vuotta ja 40 edessä. Mitäs sanotte siihen? Hyvässä kunnosssa olen, kun urheilen, enkä käytä mitään päihteitä. Saatanpa elää vielä 50 vuottakin. Yhtään ystävää, kaveria tai naisystävää ei ole. Täysin yksin olen tässä elämässä.
Toivottavasti löytäisit jonkun lähellesi. Vaikutat hyvältä mieheltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi olla nauttimatta elämästä oli ikä mikä tahansa? En ymmärrä ollenkaan, että tietyn vuosimäärän saavutettuaan pitäisi lamaantua odottamaan kuolemaa. Syntyminen ja kuoleminen on luonnollinen luonnon kiertokulku. Siinä välissä on elämä, jonka voi viettää elämästä nauttien tai kuolemaa odottaen. Itse olen valinnut ensimmäisen vaihtoehdon.
Mikä meni ohi? Kaikki ”elämä” ei ole nautinnollista.
Ei mikään mennyt ohi. Kirjoitin ajatuksia AP:n kysymykseen +55 elämästä. Pelkkä ikääntyminen ei ole este millekään. Etkö hyväksy ajatusta, että vanhanakin voi elää hyvää elämää ja nauttia elämästä?
Omia sukulaisia kun katsoo niin keskimäärin kuusikymppiset näyttää porskuttavan vielä kohtuullisesti, seitsemissäkymmenissä alkaa se jyrkempi alamäki. Eihän siinä auta kuin sopeutua tilanteeseen, itse toivon pystyväni tuossakin vaiheessa säilyttämään peruspositiivisen asenteeni jolla olen elämässä pärjännyt tähän asti. Kunhan vaan riittävän kipulääkityksen sais tarvittaessa.
Vierailija kirjoitti:
Tässä on aika iso ero 50- ja 60-vuotiaan välillä. Tuo 55 on aika raskas raja ”vanhuuteen”. Sitä on aika vaikea käsittää ennen kuin itse kokee, mutta niin se menee. Viidenkympin ”loppupuoliskolla” alkaa totuus ilmetä, vaikka alkupuoliskolla oli vielä täysi jytinä päällä.
Täytän kohta 58 ja olen onnellinen ja tyytyväinen. En halua retostella tai missään tapauksessa väheksyä sairauden vuoksi kärsiviä. Tarkoitan sitä että itse koen olevani voimissani ja iloitsen elämästä emmekä voi vetää yhtäläisyysmerkkiä suoraviivaisesti tietty ikä=tietty elämänlaatu.
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi olla nauttimatta elämästä oli ikä mikä tahansa? En ymmärrä ollenkaan, että tietyn vuosimäärän saavutettuaan pitäisi lamaantua odottamaan kuolemaa. Syntyminen ja kuoleminen on luonnollinen luonnon kiertokulku. Siinä välissä on elämä, jonka voi viettää elämästä nauttien tai kuolemaa odottaen. Itse olen valinnut ensimmäisen vaihtoehdon.
En usko että monellakaan on koko ajan ollut huono ja p*ska fiilis omasta iästä ja elämästä. Minäkin annoin oman kommenttini tänne tämän hetkisestä fiiliksestä. Tarkoitus ei ole tässä itsesäälissä kiereskellä lopun ikää mutta nyt vaan tuntuu pahalta. Ihan hyvä niille jotka ovat terveitä ja saavat miehiä, tai on hyvä mies jo ennestään. Minulla ei ole. Olen sairastunut, enkä olisi sille voinut itse mitään ja mies lähti lätkimään pahimpaan mahdolliseen hetkeen. Joten tilanne on nyt tämä. Mutta kyllä se siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 36 ja pala kurkussa jo nyt. Tuntuu että elämä on jo ehtoo puolella. Ensimmäiset rypyt ovat ilmestyneet. Kauhea kriisi oikeasti päällä. Ymmärrän sinua ap.
Kuolemaa odotellessa.
Onhan se hassua tajuta tuossa yhden läheisen kuoleman jälkeen että elämä on oikeastaan vain pitkä uni. Hänkin oli hyvin vahva persoona, ja nyt hän on pois ja maailma vaan jatkaa radallaan eikä ketään enää kohta kiinnosta mitä hän vihasi ja rakasti. Puf vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen nyt toistaiseksi todennut huuhaaksi seuraavat "yleisesti tiedetyt totuudet":
-50+ ei saa töitä
-50+ ei löydä enää ikinä parisuhdetta
-50+ on seksi loppu
-nainen ei voi pitää yksin taloa
-40+ alkaa kaikki krempat ja aamulla kolottaa
Ym.
Ym.
Lisää tulee koko ajan. Älkää hyvät ihmiset uskoko vanhojen äijien juttuja.
Hieno oivallus!
Suosittelen opiskelemaan meditointia. Se avartaa näkemystäsi.
Kuolema voi olla jo huomenna, kuka tietää.
Joten älä enempää tuhlaa aikaa turhaan.
Etsi elämän tarkoitus!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tiedän niiiin tuon tunteen. Haluaisin vielä että tapahtuisi jotain järisyttävää esim. rakkausrintamalla, mutta pahalta näyttää että ei. Olokin on yksinäinen vaikka ystäviä toki on, mutta se jokin nyt puuttuu. Jokainen päivä tuntuu vaan toisen toistolta, ihan kuin siinä leffassa Päiväni Murmelina.
Tämähän se. Kun kumppani puuttuu, niin kaikki on vähän turhaa.
Ihan sama mitä sinkut valehtelee elämänsä autuudesta, kun yrittävät peittää kumppanin puutteen aiheuttamaa yksinäisyyttään kavereilla, matkustelulla ja muilla harrastuksilla.
Elämäsi on ilmeisesti ollut helppoa, kun olet päätynyt tuollaiseen tulokseen.
Itselläni on ollut suuria menetyksiä, särkyneitä liittoja, syöpää, köyhyyttä, yksinhuoltajuutta yms. elämässä, mutta silti jaksan uskoa valoisempaan tulevaisuuteen. Elän tällä hetkellä mieheni kanssa erillään ja elämä alkaa taas tuntua elämisen arvoiselta. Mieheni sanoo olevansa realisti, mutta hän on todellinen ankeuttaja.
6 vuotta mietin eroa ja sitten vanhempieni kuoleman jälkeen muutin heidän asuntoonsa (ei ole hääppöinen, mutta on oma). Mies on katkera siitäkin, kun hänellä ei ole avio-oikeutta tähän asuntoon, joten hän ei haluaisi erota. Yhteinen asuntomme on molempien nimissä.
Viimeisen parin vuoden ajan olen uhannut avioerolla, jos ei lopeta juomista, mutta en hölmö lähtenyt. Mies luuli, että jäisin kyllä. Olisi pitänyt tehdä tämä jo 6 vuotta sitten, se on ainoa asia, joka harmittaa. Elämässä takana lisäksi 6 vuotta seksitöntä avioliittoa, alkoholi vei miehen kyvyt.
Olen vanhempi kuin sinä, mutta vihdoinkin tunnen taas eläväni! Voin hengittää vapaasti.
"Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi olla nauttimatta elämästä oli ikä mikä tahansa? En ymmärrä ollenkaan, että tietyn vuosimäärän saavutettuaan pitäisi lamaantua odottamaan kuolemaa. Syntyminen ja kuoleminen on luonnollinen luonnon kiertokulku. Siinä välissä on elämä, jonka voi viettää elämästä nauttien tai kuolemaa odottaen. Itse olen valinnut ensimmäisen vaihtoehdon.
Mikä meni ohi? Kaikki ”elämä” ei ole nautinnollista.
Ei mikään mennyt ohi. Kirjoitin ajatuksia AP:n kysymykseen +55 elämästä. Pelkkä ikääntyminen ei ole este millekään. Etkö hyväksy ajatusta, että vanhanakin voi elää hyvää elämää ja nauttia elämästä?
Voi toki, jos on kumppani. Kaikilla ei ole, vaikka sinulla on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi olla nauttimatta elämästä oli ikä mikä tahansa? En ymmärrä ollenkaan, että tietyn vuosimäärän saavutettuaan pitäisi lamaantua odottamaan kuolemaa. Syntyminen ja kuoleminen on luonnollinen luonnon kiertokulku. Siinä välissä on elämä, jonka voi viettää elämästä nauttien tai kuolemaa odottaen. Itse olen valinnut ensimmäisen vaihtoehdon.
Mikä meni ohi? Kaikki ”elämä” ei ole nautinnollista.
Ei mikään mennyt ohi. Kirjoitin ajatuksia AP:n kysymykseen +55 elämästä. Pelkkä ikääntyminen ei ole este millekään. Etkö hyväksy ajatusta, että vanhanakin voi elää hyvää elämää ja nauttia elämästä?
Voi toki, jos on kumppani. Kaikilla ei ole, vaikka sinulla on.
Mitä ihmettä kumppani ja hyvä elämä liittyy toisiinsa?
Yksin voi todella olla vieläpä parempi elämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hyvänen aika. Olen 52, minulla on vauhdikas uusi elämä vasta alulla.
Erosin muutama vuosi sitten tuollaisesta synkkämiehestä, ja elämä muuttui positiiviseksi.
Löysin kuntoilevan, raittiin, tekevän ja matkustelevan miehen, ja toteutamme unelmia. Sain myös seksielämän, joka on aktiivinen ja villi.
Vaihdoin työpaikkaa, ja opin koko ajan uutta. Palkkani nousi huomattavasti.
Kohta teinini lähtee opiskelemaan, ja alkaa jälleen uusi elämänvaihe. Olemme jo suunnitelleet asunnonvaihtoa järkevämpään, ja matkustelua vapautuvilla varoilla. Harrastuksia myös. Jossain vaiheessa vielä täydennysopiskelen lisää.
Sulla on osunut kohdalle todellinen lottovoitto. Uusi parisuhde, uusi työ, parempi palkka ja olet terve. Ymmärrät varmasti ettei kaikki ole samalla viivalla, kohtaloita on hyvin erilaisia. Pelkästään työpaikan saaminen tai pitäminen on 50v kaikkea muuta kuin tahtojuttu. Onnea sinulle uuteen elämääsi, älä silti ylenkatso vähemmän onnekkaita.
Vierailija kirjoitti:
Voit elää vaikka 30 vuotta vielä - eli aikaa on kuin parikymppisestä tähän päivään. Kukaan ei tiedä huomisesta, joten parempi vaan elää tässä hetkessä. Jos miettii liikaa, voi tulla hulluksi. Toisaalta on hyväkin asia saada päänsä järjestykseen ja ymmärtää elämän rajallisuus.
Ja vaikka 40v voi vielä olla jäljellä. Oma isäni kuoli 96 vuotiaana, eli kun on ollut 55v on eläämä ollut edessä vielä 41 vuotta.
Ja hänellä oli rautainen kunto ja terveys, ei vielä 90v mitään lääkkeitä käytössä ja asuikin yksinään ja piti itsestään huolta.
Ei kannata hirveästi ajatella, että elämä on "ehtoo puolella", vaan elää joka päivähyvin. Ei meistä kukaan voi tietää, paljonko sitä elämää on jäljellä. Kellä tahansa se voi loppua jo huomenna.
Olen pari vuotta sinua vanhempi. Yksi ei-läheinen ikätoverini kuoli kolmisen viikkoa sitten syöpään. Toinen, läheisempi, heittäytyi pois työelämästä nauttiakseen välillä "sapattivuodesta" ja sai muutaman kuukauden kuluttua vatsasyöpädiagnoosin. Yhä enemmän ympäriltä tulee näitä uutisia. Käyn läpi tuota samaa prosessia kuin sinä, olen käynyt jo pari vuotta. Tiedän, että tällaiset "siirtymävaiheet" kuuluvat elämään ja jossain vaiheessa tämä "tuskailu" helpottaa ja muut asiat alkavat taas kiinnostaa, mutta juuri nyt mietityttää kovasti, onko elämällä lopulta mitään tarkoitusta ja miten aika kannattaisi käyttää. Jos varmuudella tietäisi kuolevansa nuorena, niin heittäytyisin pois töistä ja alkaisin matkustella ja tehdä kaikkia niitä asioita, joita haluaisin. Mutta entä jos elämä jatkuukin ja heittäydyn pois töistä? Edessä on vuosikymmeniä pienellä eläkkeellä kituuttamista sen jälkeen, kun ansiosidonnainen ja säästöt on käytetty.
Rakkautta elämässäni onneksi on.
Vierailija kirjoitti:
Olen 36 ja pala kurkussa jo nyt. Tuntuu että elämä on jo ehtoo puolella. Ensimmäiset rypyt ovat ilmestyneet. Kauhea kriisi oikeasti päällä. Ymmärrän sinua ap.
Kuolemaa odotellessa.
:D 20v päästä tajuat, miten nuori olet vielä ollut 36 vuotiaana ja tuhlannut silloinkin elämäsi murehtimalla turhaan.
Kun itse olet 60v, nelikymppinen tuntuu hyvin nuorelta.
Heitä tuollaiset ajatukset mielestäsi kokonaan. Olet vielä nuori ihminen ja elämä ihan oikeasti edessäsi.
Itse en tuollaisia ehtinyt tuollaisia tuossa iässä miettimään, kun sain 36vuotiaana vauvan ja 39v toisen. Elämä oli ihan konkreettisesti vielä edessäpäin.
Vierailija kirjoitti:
Olen 36 ja pala kurkussa jo nyt. Tuntuu että elämä on jo ehtoo puolella. Ensimmäiset rypyt ovat ilmestyneet. Kauhea kriisi oikeasti päällä. Ymmärrän sinua ap.
Kuolemaa odotellessa.
Tuota kutsutaan neljänkympin kriisiksi. Se(kin) kestää muutamasta kuukaudesta muutamaan vuoteen, sitten yhtäkkiä jonakin päivänä huomaat, ettet enää ole ajatellut ollenkaan tuota asiaa. Kunnes jälleen 55-65 vuosien välillä tulee seuraava siirtymävaihe ja samat ajatukset aktivoituvat.
Ei siis kannata hätääntyä, tuo menee ohi.
Kiitos muistutuksesta. Täytän ihan kohta sen 55v. En kuitenkaan tunne ikäni puolesta olevani vielä ehtoopuolella.
44-v mies, henkisesti kuollut jo 25 vuotiaasta lähtien, vielä porskutetaan päiväni murmelina tyylillä 40 vuotta eteenpäin. Päivät ovat toistaneet itseään jo 20 vuotta ja 40 edessä. Mitäs sanotte siihen? Hyvässä kunnosssa olen, kun urheilen, enkä käytä mitään päihteitä. Saatanpa elää vielä 50 vuottakin. Yhtään ystävää, kaveria tai naisystävää ei ole. Täysin yksin olen tässä elämässä.