Lue keskustelun säännöt.
Olen 55+, ja tajusin että elämäni loppuu kohta
16.11.2019 |
Voin toki vielä rakennella illusorisia fantasioita, mutta järki-ihmisenä ymmärrän, että viimeiset virstanpylväät ovat edessä. Kymmenen vuoden sisään raihnais ja ehkä sairaudetkin lisääntyvät, ja sitten on edessä laskeutuminen kuolemaan.
Luopumista ja sen käsittelyä, sehän tämä enää on. Kuinka merkityksettömiä me kaikki lopulta olemmekin.
Kommentit (215)
Yksinäisyyden suhteen minulla on sentään pehmeä pudotus kun olen ollut yksinäinen 20 lähtien.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla samaa fiilistä, ja nyt - näistä keskustellessa ystävien kanssa - on noussut jonkinlainen säälinsekainen inho niitä kohtaa, jotka aloittavat sen ”täysiä loppuun saakka” ja ”ikä on vain numeroita”. Pahimpia ovat ne ”meidän suvussa kasikymppiset ihan täyttä elämää plaaplaaplaa”. Ei kestä. Hoitajana tiedän kyllä, ettei tuo ikäluokka narise, mutta 10-15 viimeistä vuotta ovat lähes säännönmukaisesti jonkintasoista kärsimystä. Aina.
Shhhh! Valtaväestö ei halua kuulla kärsimyksestä ja kuolemasta! Ne ovat tabuja!
Liian myöhäistä. Itse olen alle 40 ja tähän ikään mennessä seurannut NELJÄN eri naisen taistelua rintasyöpää vastaan. Kolme heistä on kuollut.
Ei tarvitse odotella "valomerkkiin asti" eikä miettiä miten eletään "täysiä loppuun saakka" kun rintasyöpä vie hengen jo 10 - 30 vuotta etuajassa. Ilman syöpää olisivat nuokin naiset helposti porskuttaneet 80 - 90 vuoden ikään asti, kun olivat erittäin virkeitä ja aktiivisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla samaa fiilistä, ja nyt - näistä keskustellessa ystävien kanssa - on noussut jonkinlainen säälinsekainen inho niitä kohtaa, jotka aloittavat sen ”täysiä loppuun saakka” ja ”ikä on vain numeroita”. Pahimpia ovat ne ”meidän suvussa kasikymppiset ihan täyttä elämää plaaplaaplaa”. Ei kestä. Hoitajana tiedän kyllä, ettei tuo ikäluokka narise, mutta 10-15 viimeistä vuotta ovat lähes säännönmukaisesti jonkintasoista kärsimystä. Aina.
Shhhh! Valtaväestö ei halua kuulla kärsimyksestä ja kuolemasta! Ne ovat tabuja!
Liian myöhäistä. Itse olen alle 40 ja tähän ikään mennessä seurannut NELJÄN eri naisen taistelua rintasyöpää vastaan. Kolme heistä on kuollut.
Ei tarvitse odotella "valomerkkiin asti" eikä miettiä miten eletään "täysiä loppuun saakka" kun rintasyöpä vie hengen jo 10 - 30 vuotta etuajassa. Ilman syöpää olisivat nuokin naiset helposti porskuttaneet 80 - 90 vuoden ikään asti, kun olivat erittäin virkeitä ja aktiivisia.
Minä saattohoidin myös ystäväni syöpään 50-vuotiaan. Viimeisellä viikolla hän sanoi minulle että ”ajattele, en koskaan halunnut elää vanhaksi, ja nyt mä en elä!” Hymyiltiin sille molemmat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voit elää vaikka 30 vuotta vielä - eli aikaa on kuin parikymppisestä tähän päivään. Kukaan ei tiedä huomisesta, joten parempi vaan elää tässä hetkessä. Jos miettii liikaa, voi tulla hulluksi. Toisaalta on hyväkin asia saada päänsä järjestykseen ja ymmärtää elämän rajallisuus.
Juuri tätä tarkoitin... 😳
Se hoitsu
Miten sun mielestä pitäisi sitten suhtautua? Luovuttaa?
Mitä luovuttaminen tarkoittaa? Rehellisestihän sillä(kään) ei ole mitään merkitystä, koska ”luovutit tahi et”, häviät joka tapauksessa. Jokainen häviää vanhuuden, sairauden, kärsimyksen ja kuoleman edessä. Se on ihmisen osa.
Te jotka alapeukutitta; kuulisin mielelläni jos tiedätte jonkun ”voittaneen” vanhuuden, sairauden ja kärsimyksen edessä?
Ihmisellä voi olla positiivinen asenne elämään myös vanhana ja sairaanakin, jos nyt ei puhuta mistään kamalista kivuista tms. Jokainen vanhenee ja kuolee - kyllä, mutta silti ihmisten suhtautuminen siihen vaihtelee.
Mä tiedän ihmisen, joka kuoli seitsemänkymppisenä syöpään hyvin pitkän sairastamisen jälkeen. Ja vielä ihan viimeisinä aikoinaan sanoi kaikille, kuinka kivaa hänellä on ollut elämässä. Tuota en kyllä unohda.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voit elää vaikka 30 vuotta vielä - eli aikaa on kuin parikymppisestä tähän päivään. Kukaan ei tiedä huomisesta, joten parempi vaan elää tässä hetkessä. Jos miettii liikaa, voi tulla hulluksi. Toisaalta on hyväkin asia saada päänsä järjestykseen ja ymmärtää elämän rajallisuus.
Juuri tätä tarkoitin... 😳
Se hoitsu
Miten sun mielestä pitäisi sitten suhtautua? Luovuttaa?
Mitä luovuttaminen tarkoittaa? Rehellisestihän sillä(kään) ei ole mitään merkitystä, koska ”luovutit tahi et”, häviät joka tapauksessa. Jokainen häviää vanhuuden, sairauden, kärsimyksen ja kuoleman edessä. Se on ihmisen osa.
Te jotka alapeukutitta; kuulisin mielelläni jos tiedätte jonkun ”voittaneen” vanhuuden, sairauden ja kärsimyksen edessä?
Ihmisellä voi olla positiivinen asenne elämään myös vanhana ja sairaanakin, jos nyt ei puhuta mistään kamalista kivuista tms. Jokainen vanhenee ja kuolee - kyllä, mutta silti ihmisten suhtautuminen siihen vaihtelee.
Sillä(kään) ei ole merkitystä, paitsi ehkä ympäristölle. Ja minä en ainakaan ala tekohymyä ja väkisinpositiivista esittämään muiden takia. Jos on arsesta sairastaa ja vanheta, saa se näkyä. Pitääkin. Kauheeaahan se on, kärsimys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskovana ihmisenä vanheneminen on seesteistä. Joka päivä lähempänä Kotia.
Kunhan nyt malttaisi elää täällä päivä kerrallaan, säädettyyn "valomerkkiin" asti.
Nytkin hymyilen täällä ruudun takana.
N62Niin, onhan se mukavaa olla ”psykoosissa”. En oikeastaan tiedä, pitäisikö enemmän sääliä vai kadehtia...
Sinun kaltaiset pilkkaajat ovat yksi syy miksi toivon Jeesuksen palaavan mahdollisimman pian. Ja uskon hänen myös tekevän niin. (Se 45-v)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voit elää vaikka 30 vuotta vielä - eli aikaa on kuin parikymppisestä tähän päivään. Kukaan ei tiedä huomisesta, joten parempi vaan elää tässä hetkessä. Jos miettii liikaa, voi tulla hulluksi. Toisaalta on hyväkin asia saada päänsä järjestykseen ja ymmärtää elämän rajallisuus.
Juuri tätä tarkoitin... 😳
Se hoitsu
Miten sun mielestä pitäisi sitten suhtautua? Luovuttaa?
Mitä luovuttaminen tarkoittaa? Rehellisestihän sillä(kään) ei ole mitään merkitystä, koska ”luovutit tahi et”, häviät joka tapauksessa. Jokainen häviää vanhuuden, sairauden, kärsimyksen ja kuoleman edessä. Se on ihmisen osa.
Te jotka alapeukutitta; kuulisin mielelläni jos tiedätte jonkun ”voittaneen” vanhuuden, sairauden ja kärsimyksen edessä?
Ihmisellä voi olla positiivinen asenne elämään myös vanhana ja sairaanakin, jos nyt ei puhuta mistään kamalista kivuista tms. Jokainen vanhenee ja kuolee - kyllä, mutta silti ihmisten suhtautuminen siihen vaihtelee.
Sillä(kään) ei ole merkitystä, paitsi ehkä ympäristölle. Ja minä en ainakaan ala tekohymyä ja väkisinpositiivista esittämään muiden takia. Jos on arsesta sairastaa ja vanheta, saa se näkyä. Pitääkin. Kauheeaahan se on, kärsimys.
No kuule ihan vapaasti. Mutta siltikin on olemassa toisenlaisia ihmisiä, ja itse ainakin toivoisin mielummin kuuluvani heihin.
On merkillistä ja erittäin epäloogista, että Jumalan/Jeesuksen tarjoama pelastus kuolemasta ei kelpaa edes vanhuuden kärsimyksien edessä.
Ja ne, joille se ei kelpaa, ovat usein kärkkäitä tuomaan mielipiteensä esiin siihen tyyliin, että vedenjakajalla olevat eivät tohdi siihen tarttua.
Uskomalla Jeesuksen tarjoamaan pelastukseen ja ikuiseen elämään, et voi menettää mitään. Sen sijaan saat takuuvarmasti rauhan sisimpääsi, eikä ruumiin kuolema enää ole kauhistuttava tapahtuma.
Siinähän alapeukutatte tätäkin viestiäni. Psykoosi-viittaukset eivät sovi tähän yhteyteen. Kyllä ne hoitoa tarvitsevat ovat siellä toisella puolella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla samaa fiilistä, ja nyt - näistä keskustellessa ystävien kanssa - on noussut jonkinlainen säälinsekainen inho niitä kohtaa, jotka aloittavat sen ”täysiä loppuun saakka” ja ”ikä on vain numeroita”. Pahimpia ovat ne ”meidän suvussa kasikymppiset ihan täyttä elämää plaaplaaplaa”. Ei kestä. Hoitajana tiedän kyllä, ettei tuo ikäluokka narise, mutta 10-15 viimeistä vuotta ovat lähes säännönmukaisesti jonkintasoista kärsimystä. Aina.
Pääasia että on utelias elämälle eikä heitä hanskoja tiskiin. Pitää huolen itsestään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voit elää vaikka 30 vuotta vielä - eli aikaa on kuin parikymppisestä tähän päivään. Kukaan ei tiedä huomisesta, joten parempi vaan elää tässä hetkessä. Jos miettii liikaa, voi tulla hulluksi. Toisaalta on hyväkin asia saada päänsä järjestykseen ja ymmärtää elämän rajallisuus.
Juuri tätä tarkoitin... 😳
Se hoitsu
Miten sun mielestä pitäisi sitten suhtautua? Luovuttaa?
Mitä luovuttaminen tarkoittaa? Rehellisestihän sillä(kään) ei ole mitään merkitystä, koska ”luovutit tahi et”, häviät joka tapauksessa. Jokainen häviää vanhuuden, sairauden, kärsimyksen ja kuoleman edessä. Se on ihmisen osa.
Te jotka alapeukutitta; kuulisin mielelläni jos tiedätte jonkun ”voittaneen” vanhuuden, sairauden ja kärsimyksen edessä?
Ihmisellä voi olla positiivinen asenne elämään myös vanhana ja sairaanakin, jos nyt ei puhuta mistään kamalista kivuista tms. Jokainen vanhenee ja kuolee - kyllä, mutta silti ihmisten suhtautuminen siihen vaihtelee.
Sillä(kään) ei ole merkitystä, paitsi ehkä ympäristölle. Ja minä en ainakaan ala tekohymyä ja väkisinpositiivista esittämään muiden takia. Jos on arsesta sairastaa ja vanheta, saa se näkyä. Pitääkin. Kauheeaahan se on, kärsimys.
Oletko kenties masentunut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla samaa fiilistä, ja nyt - näistä keskustellessa ystävien kanssa - on noussut jonkinlainen säälinsekainen inho niitä kohtaa, jotka aloittavat sen ”täysiä loppuun saakka” ja ”ikä on vain numeroita”. Pahimpia ovat ne ”meidän suvussa kasikymppiset ihan täyttä elämää plaaplaaplaa”. Ei kestä. Hoitajana tiedän kyllä, ettei tuo ikäluokka narise, mutta 10-15 viimeistä vuotta ovat lähes säännönmukaisesti jonkintasoista kärsimystä. Aina.
Pääasia että on utelias elämälle eikä heitä hanskoja tiskiin. Pitää huolen itsestään.
Ei auttanut huolenpito. 40+ sairastuin vaikeaan, etenevään sairauteen, ja päivästä toiseen odotellaan loppua. Uteliaisuus on lähinnä pilkantekoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voit elää vaikka 30 vuotta vielä - eli aikaa on kuin parikymppisestä tähän päivään. Kukaan ei tiedä huomisesta, joten parempi vaan elää tässä hetkessä. Jos miettii liikaa, voi tulla hulluksi. Toisaalta on hyväkin asia saada päänsä järjestykseen ja ymmärtää elämän rajallisuus.
Juuri tätä tarkoitin... 😳
Se hoitsu
Miten sun mielestä pitäisi sitten suhtautua? Luovuttaa?
Mitä luovuttaminen tarkoittaa? Rehellisestihän sillä(kään) ei ole mitään merkitystä, koska ”luovutit tahi et”, häviät joka tapauksessa. Jokainen häviää vanhuuden, sairauden, kärsimyksen ja kuoleman edessä. Se on ihmisen osa.
Te jotka alapeukutitta; kuulisin mielelläni jos tiedätte jonkun ”voittaneen” vanhuuden, sairauden ja kärsimyksen edessä?
Ihmisellä voi olla positiivinen asenne elämään myös vanhana ja sairaanakin, jos nyt ei puhuta mistään kamalista kivuista tms. Jokainen vanhenee ja kuolee - kyllä, mutta silti ihmisten suhtautuminen siihen vaihtelee.
Sillä(kään) ei ole merkitystä, paitsi ehkä ympäristölle. Ja minä en ainakaan ala tekohymyä ja väkisinpositiivista esittämään muiden takia. Jos on arsesta sairastaa ja vanheta, saa se näkyä. Pitääkin. Kauheeaahan se on, kärsimys.
Oletko kenties masentunut?
En ole, vaan rehellinen. Käsi ylös jos rakastaa vuosikausien kärsimystä, tai edes mahdollisuutta siihen (todennäköistä). Aivan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi pitäisi olla nauttimatta elämästä oli ikä mikä tahansa? En ymmärrä ollenkaan, että tietyn vuosimäärän saavutettuaan pitäisi lamaantua odottamaan kuolemaa. Syntyminen ja kuoleminen on luonnollinen luonnon kiertokulku. Siinä välissä on elämä, jonka voi viettää elämästä nauttien tai kuolemaa odottaen. Itse olen valinnut ensimmäisen vaihtoehdon.
Vierailija kirjoitti:
Aina Inkeri Ankeinen nauratti seketsihahmona, mutta oikeassa elämässä ovat kovin raskasta seuraa.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Aina_Inkeri_Ankeinen
Etsit kevyempää seuraa. Tiedän paljon ihmisiä, jotka elävät koko elämänsä hyvin pinnallisesti. Sitten räsähtää. Mutta sekin on valinta.
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi olla nauttimatta elämästä oli ikä mikä tahansa? En ymmärrä ollenkaan, että tietyn vuosimäärän saavutettuaan pitäisi lamaantua odottamaan kuolemaa. Syntyminen ja kuoleminen on luonnollinen luonnon kiertokulku. Siinä välissä on elämä, jonka voi viettää elämästä nauttien tai kuolemaa odottaen. Itse olen valinnut ensimmäisen vaihtoehdon.
Mikä meni ohi? Kaikki ”elämä” ei ole nautinnollista.
Hyvänen aika. Olen 52, minulla on vauhdikas uusi elämä vasta alulla.
Erosin muutama vuosi sitten tuollaisesta synkkämiehestä, ja elämä muuttui positiiviseksi.
Löysin kuntoilevan, raittiin, tekevän ja matkustelevan miehen, ja toteutamme unelmia. Sain myös seksielämän, joka on aktiivinen ja villi.
Vaihdoin työpaikkaa, ja opin koko ajan uutta. Palkkani nousi huomattavasti.
Kohta teinini lähtee opiskelemaan, ja alkaa jälleen uusi elämänvaihe. Olemme jo suunnitelleet asunnonvaihtoa järkevämpään, ja matkustelua vapautuvilla varoilla. Harrastuksia myös. Jossain vaiheessa vielä täydennysopiskelen lisää.
Vierailija kirjoitti:
Hyvänen aika. Olen 52, minulla on vauhdikas uusi elämä vasta alulla.
Erosin muutama vuosi sitten tuollaisesta synkkämiehestä, ja elämä muuttui positiiviseksi.
Löysin kuntoilevan, raittiin, tekevän ja matkustelevan miehen, ja toteutamme unelmia. Sain myös seksielämän, joka on aktiivinen ja villi.
Vaihdoin työpaikkaa, ja opin koko ajan uutta. Palkkani nousi huomattavasti.
Kohta teinini lähtee opiskelemaan, ja alkaa jälleen uusi elämänvaihe. Olemme jo suunnitelleet asunnonvaihtoa järkevämpään, ja matkustelua vapautuvilla varoilla. Harrastuksia myös. Jossain vaiheessa vielä täydennysopiskelen lisää.
Joopa joo.
Tässä on aika iso ero 50- ja 60-vuotiaan välillä. Tuo 55 on aika raskas raja ”vanhuuteen”. Sitä on aika vaikea käsittää ennen kuin itse kokee, mutta niin se menee. Viidenkympin ”loppupuoliskolla” alkaa totuus ilmetä, vaikka alkupuoliskolla oli vielä täysi jytinä päällä.
Te jotka alapeukutitta; kuulisin mielelläni jos tiedätte jonkun ”voittaneen” vanhuuden, sairauden ja kärsimyksen edessä?