Keitä olette luulleet huumorilaulajiksi?
Muistuuko mieleen sellaisia artisteja, joita olette aikoinanne luulleet huumorilaulajiksi tai -yhtyeiksi, mutta jotka ovatkin olleet tai jotka on otettu ihan tosissaan? Esimerkiksi Kari Kuuvan "Tango pelargonia" oli aikoinaan valtava hitti, joka kuitenkin oli kirjoitettu ylimurheellisten iskelmien parodiaksi.
Minä olin jo pitkälti aikuinen, kun ymmärsin muiden ihmisten puheista, että Rauli Badding Somerjoki oli laulanut aivan tosissaan. Minä olin muodostanut hänestä pellen kuvan televisiossa lapsena näkemäni napapaidan ja lanteenhetkutuksen vuoksi. Ihmettelin kovasti sitä, että Topi Sorsakoski menestyi samalla huumorikonseptilla. Sitten valkeni.
Onko joku muukin ollut näin ulkona kevyen musiikin kartalta? Minkä artistin tai kappaleen kohdalla on tullut virhepäätelmiä?
Kommentit (182)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki nämä ovat miehiä,eikö naiset ole laulaneet mitään huumoripitoista?
Kikka varmaan menee tähän sarjaan.
Miehet ainakin halusivat ottaa sanoitukset tosissaan. 😂
Janna. Ei millään pahalla, varmaan ihana ihminen ja hyvä laulaja, mutta laulujen sanoitukset saavat miettimään, onko vähän kieli poskessa tehty.
"lennä nykäsen matti, lennä, lennä nykäsen matti, lennä, tule elävänä takaisiiiin. Lennä nykäsen matti, lennä, lennä nykäsen matti, lennä, tule elä humalassa takaisiiiin".
Sannin se laulu jossa hoetaan että mitähän vi""a alkaa legot tippua kuulosti minusta ihan vitsiltä, luulin sen olevan joku leffaan liittyvä mainos tms enkä tajunnut että kyseessä on vakavalla naamalla tehty "hitti".
Kaija Koon viime vuosien voimabiisit. Mun mielestä ne on laskelmoitua huumoria mutta ei niitä ainakaan virallisesti sellaiseksi lasketa?
Kylie Minogue
Todella kevyttä parodiaa kertakäyttöpopista mutta niin vain on isokin tähti?
Tuiskun kaikki banaanikauden biisit. Hanuri, Twerkkaus, Haddaway soimaan ja mitä niitä onkaan. Mä hiihdän.
Vierailija kirjoitti:
"lennä nykäsen matti, lennä, lennä nykäsen matti, lennä, tule elävänä takaisiiiin. Lennä nykäsen matti, lennä, lennä nykäsen matti, lennä, tule elä humalassa takaisiiiin".
Se on huumoribiisi. Lapsuuden sankarille ei.
Vierailija kirjoitti:
"lennä nykäsen matti, lennä, lennä nykäsen matti, lennä, tule elävänä takaisiiiin. Lennä nykäsen matti, lennä, lennä nykäsen matti, lennä, tule elä humalassa takaisiiiin".
Tuo mielenkiintoinen siinäkin mielessä samalla samaan aikaan kun sanoo tuon "tule elävänä takaisin" ikäänkuin samaanaikaan pään sisällä tulee niinkö kaksi asiaa päällekkäin "elä tule humalassa takaisin".
En tiedä esittäjiä, mutta radiosta kuulee nykyään paljon suomenkielistä itsesääliräppiä, miesten esittämänä kuitenkin.
PMMP
Maustetytöt
J Karjalainen
Tuomari Nurmio
Vierailija kirjoitti:
Ei musiikillisesti mutta ulkonäöllisesti. Kun näin ensimmäistä kertaa Stigin telkkarissa niin luulin ihan oikeasti Putous-hahmoksi...
Stig oli yhdessä Tuurin kyläkaupan jaksossa, en tunnistanut heti ja luulin paikalliseksi peräkammarinpojaksi.
Eminem
Videotkin olivat sellaista sarjakuvamaista menoa
Vierailija kirjoitti:
Se tytteli joka ulisi Fazerin sinisen mainoksessa - joku kotimainen poptähti, en muista kuka. Piti nähdä mainos aika monta kertaa ennen kuin tajusin että se oli tehty tosissaan.
Ellinoora!
Queen
I Want To Break Free
I'm Going Slightly Mad
Bohemian Rhapsody
Radio GaGa
+ noiden musavideot + laulajan ulkonäkö
Mä tykkään susta niin että halkeen -ukkeli. En tarkoita etteikö musiikkinsa olisi hyvää silti.
ja Nylon Beat