Lue keskustelun säännöt.
Laajasta kehitysviivästymästä kärsivä 10 v lapsi tahtoo vain leikkiä-suren tytön tulevaisuutta
13.11.2019 |
Ei ole kiinnostunut saamastaan kännykästä mikä on tietysti hyvä juttu, moni tuon ikäinen kun on puhelin kasvaneena käteen mutta silti.. pitäisi olla muutakin kuin nuo lelut ! Pehmojensa kanssa kuljeskelee pitkin asuntoa ja kehittelee leikkejä puhuen eri äänillä, pehmo pitää saada myös mukaan esim. kauppaan. Veisi kouluunkin ,mutta se on kielletty. Koulussa opiskelu ei oikein maistu kun menisi mielummin leikkimään. Käy siis koulua pienryhmässä mukautetun opskelusuunnitelman mukaan ja eskarin aikoinaan kävi kahteen kertaan.
Ystäviä ei ole kuin naapurin 5v tyttö jonka kanssa leikkivät mm Pipsa Possun hahmoja.
Lapseni on kohta teini ja hirvittää millaiseksi reppanan elämä menee,jos kuljeskelee vielä silloinkin ympäriinsä jonkun pehmon kanssa ja kehittelee sille ääneen vuorosanoja. En halua lapsestani yksinäistä, kiusattua nuorta !
Kommentit (84)
Minäkin leikin vielä 10-vuotiaana erilaisia roolileikkejä kavereiden kanssa ja oli hauskaa. Kävin myös pulkkamäessä ja luistelemassa ja usein oli kavereiden pikkusisaruksia mukana.
En olisi ollenkaan huolissani leikkimisestä itsessään, enemmän siitä, jos tytöllä on muita vaikeuksia etkä osaa suhtautua häneen kannustavasti ja lempeästi. Et voi odottaa hänellä yhtä paljon kuin "normaalilta" nuorelta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minäkin leikin vielä 10-vuotiaana erilaisia roolileikkejä kavereiden kanssa ja oli hauskaa. Kävin myös pulkkamäessä ja luistelemassa ja usein oli kavereiden pikkusisaruksia mukana.
En olisi ollenkaan huolissani leikkimisestä itsessään, enemmän siitä, jos tytöllä on muita vaikeuksia etkä osaa suhtautua häneen kannustavasti ja lempeästi. Et voi odottaa hänellä yhtä paljon kuin "normaalilta" nuorelta.
Miten vaikeaa se on ymmärtää että on täysin normaalia että 10-v ja vaikka 14-v:kin leikkii, mutta se ei ole normaalia että tekee sitä jatkuvasti eikä ymmärrä tilanteita milloin voi ja milloin ei voi leikkiä? Esimerkiksi koulussa voi välitunnilla leikkiä jos on samanhenkistä seuraa, mutta tunnilla ei voi leikkiä.
Minusta tämä on tärkeä aihe, koska itselläni on samantyyppinen tilanne lapseni kanssa. en halua avautua enempää. Mutta kuulen mielelläni muiden kokemuksia, miten tällainen lapsi/nuori on selvinnyt elämässä myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin leikin vielä 10-vuotiaana erilaisia roolileikkejä kavereiden kanssa ja oli hauskaa. Kävin myös pulkkamäessä ja luistelemassa ja usein oli kavereiden pikkusisaruksia mukana.
En olisi ollenkaan huolissani leikkimisestä itsessään, enemmän siitä, jos tytöllä on muita vaikeuksia etkä osaa suhtautua häneen kannustavasti ja lempeästi. Et voi odottaa hänellä yhtä paljon kuin "normaalilta" nuorelta.Miten vaikeaa se on ymmärtää että on täysin normaalia että 10-v ja vaikka 14-v:kin leikkii, mutta se ei ole normaalia että tekee sitä jatkuvasti eikä ymmärrä tilanteita milloin voi ja milloin ei voi leikkiä? Esimerkiksi koulussa voi välitunnilla leikkiä jos on samanhenkistä seuraa, mutta tunnilla ei voi leikkiä.
Mutta ap:n ongelma oli avauksen mukaan se, että hän pelkää lapsensa joutuvan yksinäiseksi ja kiusatuksi jos leikkii vielä. Se on oikeasti minun mielestäni perusteeton pelko (toki kehitysviive sinänsä vaikuttaa sosiaalisiin taitoihin, mutta ei 10-vuotiaan leikkiminen tee hänestä mitenkään outoa outcastia).
Ja lapsihan ei leiki koulussa tunnilla, kun ei anneta. Eli juuri nyt hän oppii sääntöjä siitä, missä sopii leikkiä ja missä ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Öö. Olisin ihan hiton tyytyväinen jos lapseni leikkisi vielä täyttäessään 10...
2000 luvun alussa itse leikin vielä täysillä 11 vuotiaana. Kunnes yhtäkkiä 12 täytettyäni leikkiminen loppui kuin seinään. Olipa kamalaa huomata se ettei enää kiinnostanut.
Jos lapsen kehitys on viivästynyt, niin milloin sitä kirii ikätoverit kiinni?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse leikin 12-vuotiaana vielä aktiivisesti. Yläkouluun mennessä leikkiminen väheni, mutta joskus silloinkin vielä leikin. 10v on lapsi, anna sen leikkiä.
Onko tällä lapsella oikea diagnoosi, vai oletko itse keksinyt että on kehitysviivästymä koska leikkii? Lapsi kuulostaa teveemmältä ja onnellisemmalta kun sinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla 20 v lievästi kehitysvammainen tyttö, kävi erityisammattikoulun, on työllistynyt, on kavereita, harrastuksia ja pärjää hyvin ja ennenkaikkea on iloinen ja tyytyväinen ja hyvä itsetunto.
Pikkusisko 18 v lahjakas, lukion tokalla, todistuksessa pelkkiä kiitettäviä, kilpaurheilussa aiemmin menestyi. On tyytymätön itseensä, stressaa, huolehtii, Ylppärit pelottaa, pääseekö opiskelemaan, tekikö oikeet ainevalinnat lukiossa, Ahdistusta ja unihäiriöitä ja raivokohtauksia....toivottavasti on ohimenevää.
Hyvä Ja onnellinen elämä ei välttämättä ole lahjakkuus -ja älykkyystasosta riippuvaa.
Todellakin. Jos lapsella on rauhallinen temperamentti ja hyvä kotitausta, niin lievästi kehitysvammaisen tai kehitysvammaisen elämä sujuu yleensä ihan hyvin. He eivät joudu tai osaa murehtia sellaisia asioita, joita tavalliset nuoret joutuvat. Lisäksi, kun diagnoosi on tullut ajoissa ja on päästy mukautettuun opetukseen, niin siitäkään ei ole ehtinyt tulla traumoja, ettei ymmärrä asioita yhtä hyvin kuin muut. Ja vielä sekin etu, että nämä ajoissa diagnosoidut saavat monia tukimuotoja, mitä normaalit masentuneet nuoret eivät välttämättä saa. Kuten sen tuetun asumisen, jotka moni heikoilla oleva nuori tarvitsisi, ettei jää yksin neljän seinän sisään.
Hyvähän se on olla iloinen eikä varjopuolet elämässä masenna, kun järki ei pakota eikä lapselle aseteta paineita. Toista se oli minulla, ujolla oppilaalla. Halusin parantua ujoudesta ja nytkin painin sen kanssa, onko ujosta uskottavaksi auktokriteetiksi työssä. En onneksi niin pelokas persoona ole.
Se on pitänyt itse selvitä, kun kukaan ei tukenut haluani itsenäiseen työhön peruskoulussa eikä ymmärretty, että kiusaamisen seurauksena olin entistä ujompi ja sen takia alttiimpi jäämään neljän seinän sisälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta tyttöhän vaikuttaa tyytyväiseltä elämäänsä, ei muuten leikkisi. Kymmenenvuotias normaalikin lapsi leikkii, joten nyt katsot tyttöäsi vähän turhan huolestunein silmin. On syytä iloita, että on yksi ystävä ja mukavat leikit. Älä murehdi tulevaisuutta, voihan olla, että se sujuukin hyvin tuetussa asumisessa ja saavuttaa taidot, jotka ovat hänelle mahdollisia. Erilaisuus ei aina merkitse onnetonta elämää, jos on hyvät lähtökohdat ja rakkautta elämän alkutaipaleella. Se kantaa vammaisenkin elämässä.
Mutta normaali kymmenvuotias osaa myös olla leikkimättä ja omaa jo tilannetajua milloin on leikin aika ja milloin ei. Ap on ihan aiheesta huolissaan. Miten tyttö saa peruskoulunsa käytyä ja sieltä riittävät taidot että voi opiskella ammatin jolla elättää itsensä? Miten sosiaalistuu ja hankkii tilannetajua että voi pariutua aikanaan ja perustaa perheen? Ja miten kantaa perheestään vastuun? Turha yrittää mitään ruusuista kuvaa luoda tilanteesta.
Tämä. Olisin minäkin huolestunut.
No, jos tyttö todella on selvästi kehitysviiveinen (ja onhan hän, jos aineet mukautettu ja pienryhmä), on mahdollista, että diagnoosi tarkentuu kehityksen myötä lieväksi kehitysvammaksi. Viive on siis vähän harhaanjohtava, koska se ei aina tarkoita ikätovereiden kiinni kuromista. Leikki kuuluu vielä muutenkin 10v elämään, mutta etenkin silloin, jos kehitysikä on jotain muuta kuin kronologinen ikä. Se vaan kannattaa hyväksyä, ja alkaa prosessoida mahdollisia vaihtoehtoisia polkuja lapselle normiyläasteen yms. sijaan. Tsemppiä sopeutumiseen. Lapsen hyväksyminen sellaisenaan on hänen itsetunnolleen ja onnellisuudelleen törkeintä.
"Hyväksyä erilaisia polkuja", mitä huttua? Jokatapauksessa sinne "erilaiseenkin" polkuun pitäisi kuulua ammatin opiskelu, työpaikan etsiminen, itsensä elättäminen ja aika monella myös parisuhde ja perheen perustaminen ja perheestä huolehtiminen. Vai meinaatko että yhteiskunnan tukemana laitokseen pitäisi sulkea loppuelämäkseen? Todellakin olisin äitinä huolissani.
Kehitysvammaisen on nyt turha leikkiä perhettä. Nuo mainitsemasi asiat voi olla vielä mahdollisia muilla erilaisilla. Esim. mulla on lapsi ja aviomies ja oon koulutettu, vaikka on diagnoosina lukihäiriö sekä adhd.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keväällä 12-vuotta täyttävä 5. luokkalainen tyttäreni rakastaa pehmoja ja saattaa vielä leikkiäkin niiden kanssa. Katsoo vielä lasten piirrettyjä jne. Ihan on normaali kehittyvä lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta tyttöhän vaikuttaa tyytyväiseltä elämäänsä, ei muuten leikkisi. Kymmenenvuotias normaalikin lapsi leikkii, joten nyt katsot tyttöäsi vähän turhan huolestunein silmin. On syytä iloita, että on yksi ystävä ja mukavat leikit. Älä murehdi tulevaisuutta, voihan olla, että se sujuukin hyvin tuetussa asumisessa ja saavuttaa taidot, jotka ovat hänelle mahdollisia. Erilaisuus ei aina merkitse onnetonta elämää, jos on hyvät lähtökohdat ja rakkautta elämän alkutaipaleella. Se kantaa vammaisenkin elämässä.
Mutta normaali kymmenvuotias osaa myös olla leikkimättä ja omaa jo tilannetajua milloin on leikin aika ja milloin ei. Ap on ihan aiheesta huolissaan. Miten tyttö saa peruskoulunsa käytyä ja sieltä riittävät taidot että voi opiskella ammatin jolla elättää itsensä? Miten sosiaalistuu ja hankkii tilannetajua että voi pariutua aikanaan ja perustaa perheen? Ja miten kantaa perheestään vastuun? Turha yrittää mitään ruusuista kuvaa luoda tilanteesta.
Tämä. Olisin minäkin huolestunut.
No, jos tyttö todella on selvästi kehitysviiveinen (ja onhan hän, jos aineet mukautettu ja pienryhmä), on mahdollista, että diagnoosi tarkentuu kehityksen myötä lieväksi kehitysvammaksi. Viive on siis vähän harhaanjohtava, koska se ei aina tarkoita ikätovereiden kiinni kuromista. Leikki kuuluu vielä muutenkin 10v elämään, mutta etenkin silloin, jos kehitysikä on jotain muuta kuin kronologinen ikä. Se vaan kannattaa hyväksyä, ja alkaa prosessoida mahdollisia vaihtoehtoisia polkuja lapselle normiyläasteen yms. sijaan. Tsemppiä sopeutumiseen. Lapsen hyväksyminen sellaisenaan on hänen itsetunnolleen ja onnellisuudelleen törkeintä.
"Hyväksyä erilaisia polkuja", mitä huttua? Jokatapauksessa sinne "erilaiseenkin" polkuun pitäisi kuulua ammatin opiskelu, työpaikan etsiminen, itsensä elättäminen ja aika monella myös parisuhde ja perheen perustaminen ja perheestä huolehtiminen. Vai meinaatko että yhteiskunnan tukemana laitokseen pitäisi sulkea loppuelämäkseen? Todellakin olisin äitinä huolissani.
Ja punainen tupa, perunamaa, kultainen noutaja ja kaksi autoa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tyttö on vasta 10v. Eli 4lk? Sen ikäiset leikkivät muutenkin. Paitsi jotkut lapset lopettavat leikkimisen jo eskarissa kun se on niin lapsellista. He ovat ennemminkin pulassa.
Nykyään roolit ovat kääntyneet toisin päin: aikuiset, etenkin naiset, yrittävät tulla takaisin nuoriksi ja 10-vuotiaista on tullut miniaikuisia, joille leikkiminen on lapsellista ja nykyinen lelu on älypuhelin. Jopa tupakat huulessakin voi alakoululaiset kulkea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et siis haluaisi, että muut teinit esim. kirjoittelisivat internetissä lapsestasi siihen sävyyn kuin sinä kirjoitat juuri nyt?
Ymmärrän hyvin. En minäkään haluaisi.
Et selvöstikään ymmärrä. Kuvittele ylä-asteen pihaa ja 15v tyttö leikkimässä nallella puhuen nallen äänellä. Kuvittele muiden nuorten kuiskailua ja naurua. Haluaisitko sinä oman lapsesi olevan pilkan kohde?!
Ap
Oikeasti, aloittaja puhuu kamalaan sävyyn lapsestaan. Eikä näe sitä itse, valitettavasti.
Eihän voi olettaa kehitysviivästymän kanssa kehittyy samalla tavalla kuin muut! Minäkin näkisin tytölle ihan hyvän tulevaisuuden, pystyy luomaan sosiaalisia suhteita kumminkin kehityksellisesti omantasoisen lapsen kanssa.
Koulussa kehitysvammaiset ovat paremmin suojassa kiusaamiselta kuin muut lapset. Ihan eri rangaistus tulee, jos poikalauma nimittelee sitä tuetun ryhmän heikkolahjaista, kuin kurittaa jotain omanluokkalaistaan.
Tue sitä lastasi! Sinua ehkä vähän inhottaa, että olet saanut aikaiseksi kehitysvammaisen tytön, etkä yksinpärjäävää lasta, mutta ei se ole sen lapsen vika. Eikä sinunkaan. Se on nyt sinun oma paikkasi kehittyä ihmisenä parempaan suuntaan.
Nyt ongelmat ovat vielä pieniä. Valitettavan monen kehitysviiveisen tyttölapsen kohtaloksi on päätyä seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi. Tyttö rakastuu vielä usein hyväksikäyttäjäänsä aivan täysillä, eikä tajua todellista tilannetta.
Erityislapsista tulee isona erityisiä aikuisia.
Moni ei tajua ap:n pointtia. Minulla on 9v tytär joka tykkää leikkiä koiraa päivittäin, siis kommunikoi haukkumalla ja rakastaa pehmoja joiden touhujen ympärille kehittelee tarinoita. Koulussa on vaikeaa, kun tahtoisi vain leikkiä. Hänellä ei ole kännykkää sillä se ei kiinnosta yhtään.
Suren hänen tulevaisuuttaan, olen huolissani ja peloissani. Miten hän sopeutuu maailmaan kun on 12,15, 20vuotias?
MInä en saanut mitään diagnoosia koska synnyin 1979 mutta luulen että mullakin on jokin kehitysviivästymä. Koulun alkuani olisi pitänyt lykätä vuodella, isä ei suostunut ja eihän siitä koulusta mitään tullut.
Mä leikin vielä 15vuotiaana barbeilla ja jouduin tosi pahasti kiusatuksi kun otin ne rippileirille, pappi koetti puhua muille nuorille että Tiina on omanlaisensa ja yhtä arvokas mutta kiusaaminen oli niin rajua että mun piti jättää leiri kesken. Meikit, pojat, pussailu ei kiinnostanut sitten yhtään!
Muutin omaan asuntoon 23vuotinaana kun äiti sanoi etten voi asua enää kotona. Noihin aikoihin aloin juoda ja polttaa. Nyt kun olen jo keski-ikäinen, minussa on voimakasta aukriteettivastaisutta "haista pas ka älä komenna, en tottele"-tyyliin. Semmoista mitä teineillä esiintyy. Että mähän teen mitä haluan. En koe olevani samalla viivalla muiden aikuisten kanssa.
Lapsia mulla ei ole. Eikä tule.
Toivon että ap:n lapsi saa mua paremmat eväät elämään. Terapiaa tai jotain.
Vierailija kirjoitti:
Nyt ongelmat ovat vielä pieniä. Valitettavan monen kehitysviiveisen tyttölapsen kohtaloksi on päätyä seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi. Tyttö rakastuu vielä usein hyväksikäyttäjäänsä aivan täysillä, eikä tajua todellista tilannetta.
Erityislapsista tulee isona erityisiä aikuisia.
Olisiko osasyynä sekin, ettei vammaiselle tytölle opeteta kuinka pitää omia puoliaan? Tarkoitan erioten fyysisesti vammaisia, joilla aivot pelaa.
Muutenkin on tuntunut siltä, että erityistarpeista lasta ilman älyllisiä ongelmiakin kasvatetaan pehmeästi, iättömästi ja sukupuolettomasti ilman identiteettiä. Kun esitin toiveeni hiustyylistä ja vaatteista, joilla olisin halunnut ilmaista kuuluvani joukkoon, niin äiti paheksui. Samaa hän ei olisi tehnyt muiden sisarusten kohdalla. Siitä sitten johtunee tämä sairaalloinen nuoruuden ihannointi, joka muistuttaa transsukupuolisuutta. Sukupuolen tilalle on tullut vain teini-ikä, mutten pode mitään Peter Pan-syndrooman (mikähän olisi teiniyttä tavoittelevalle vastaava nimi) kaltaista sairautta.
"Hyväksyä erilaisia polkuja", mitä huttua? Jokatapauksessa sinne "erilaiseenkin" polkuun pitäisi kuulua ammatin opiskelu, työpaikan etsiminen, itsensä elättäminen ja aika monella myös parisuhde ja perheen perustaminen ja perheestä huolehtiminen. Vai meinaatko että yhteiskunnan tukemana laitokseen pitäisi sulkea loppuelämäkseen? Todellakin olisin äitinä huolissani.