Lue keskustelun säännöt.
Saan ison perinnön, äidilläni on luottokorttivelkaa. Pitäisikö minun auttaa?
13.11.2019 |
Kun vanhempani erosivat, äiti ei saanut erossa käytännössä penniäkään. Hän tosin itse valitsi sen sijaan käyttöoikeuden kesämökkiin, mutta käyttöoikeus otettiin myöhemmin pois mökin omistajan vaihduttua, (minä) ja äiti hävisi kiistan korkeimmassa oikeudessa. Äidilläni on pienet tulot, ja hän kertoi itselleen kertyneen 13 000 euron luottokorttivelat. Ja kun maksoi kaikki laskut, eläkkeestä jäi käteen 26 euroa. Minä taas perin isäni, jonka varallisuus oli yli miljoona euroa. Minulle vain tulee maksettavaakin tuon kokoisesta perinnöstä ihan hirveästi, verojen ja mahdollisten asuntoremonttien muodossa. Lisäksi haluan totta kai parantaa omaa elintasoani ja lasteni ja niin ikään pienituloisen mieheni. Korko äidin velassa on hänen mielestään noin 8%, eli ei isoin mahdollinen, mutta ei ihan pieninkään.
En vain tiedä, mitä tästä auttamisesta tulee, koska asiaa ei varmasti ratkaise se, että maksan luottokorttivelat pois, ja äiti saa korkoihin menevän summan verran enemmän rahaa käyttöönsä. Laskin että se olisi 90e/kk. Eli jäisi satanen elämiseen. Eihän sillä elä. Toisaalta en usko, että voin alkaa auttamaan kuukausittain, se sotisi oikeudentajuani vastaan. Kyseessähän eivät kuitenkaan ole äitini varat.
Kommentit (51)
Ihmiset NAURAA sulle ap.
Ihmiset tuntee myötähäpeää sua kohtaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kostan hänelle kaikki mieleni pahoittamiset olemalla oikein v*ttumainen auttaja. Haukun ja solvaan kun muistan jonkin mieleni pahoittaneen asian, jonka hän teki, mutta hänellä ei oikein ole hyviä vaihtoehtoja, kuin kuunnella niitä, koska pitää kieli pitkällä odottaa almujani. Siitäs saa.
ApToi kostaminen ei auta sua tervehtymään ja pääsemään elämässäs eteenpäin. Sun pitää tehdä töitä itses kanssa, että pystyt antamaan äidilles anteeksi. Ei siksi, että äiti kaipaisi sitä, vaan siksi, että vapaudut tuosta katkeruudesta ja pystyt elämään onnellisempana.
Olen itse kipuillut äitisuhteeni kanssa aikuisena, puiden mielessäni monia kokemiani vääryyksiä ja kantaen niistä kaunaa. Olen monet kerrat itkenyt kaikkea sitä, mitä vaille jäin. Lopulta minua auttoi se, kun ymmärsin millainen lapsuus äidillä oli ollut ja miten rikkinäinen hän oli. Hänellä ei yksinkertaisesti ollut kykyä olla mikään lämminhenkinen ja kannustava äiti. Vielä vanhoilla päivillään ennen kuolemaansa hän koki olevansa tarpeeton ja arvoton, vaikka oli elämässään saanut monenlaista aikaan. Minua auttoi se, kun tajusin ettei äiti osannut eikä pystynyt. Se auttoi antamaan anteeksi. Toki siinä vaadittiin surutyötäkin ja luopumista, mutta minun ei ole tarvinnut enää piehtaroida siinä miten minua on kohdeltu huonosti.
Omalle lapselleni olen pyrkinyt olemaan parempi äiti ja monella tapaa olen ollutkin. Silti aina välillä huomaan itsessäni sitä samaa äitiä joka minulla oli, sellaista joka vaatii ja jolle ei mikään ole riittävän hyvä ja jolta ei koskaan kiitosta heru. Ja monen monituiset kerrat olen joutunut tätä omalta lapseltani pyytämään anteeksi. Toivon todella ettei hän koe minua samalla tavalla kuin minä koin oman äitini. Onneksi hän on löytänyt itselleen hyvän puolison joka tukee ja kannustaa.
Kostan hänelle kaikki mieleni pahoittamiset olemalla oikein v*ttumainen auttaja. Haukun ja solvaan kun muistan jonkin mieleni pahoittaneen asian, jonka hän teki, mutta hänellä ei oikein ole hyviä vaihtoehtoja, kuin kuunnella niitä, koska pitää kieli pitkällä odottaa almujani. Siitäs saa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset NAURAA sulle ap.
Ihmiset tuntee myötähäpeää sua kohtaan
Kostan teille kaikki mieleni pahoittamiset olemalla oikein v*ttumainen Haukun ja solvaan kun muistan jonkin mieleni pahoittaneen asian, jonka teittei, mutta hänellä ei oikein ole hyviä vaihtoehtoja, kuin kuunnella niitä, koska pitää kieli pitkällä odottaa almujani. Siitäs saa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
ÄITIHULLUUU is back!
Joo, mä tajusin vasta näistä parista viimeisestä viestistä, kun rupes kirjottaa miten piinata äitiään.
U.linaaaa..uikuti.uli..pieru tulee
joku epäili, että miten kostan äidilleni, niin haisemalla pahalle, jos haluan. Voin käyttää ilkeää valtaa häneen rahan avulla, jos on huono päivä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taitaa ap teeskennellä tai esittää. Jos ei niin enpä ole noin tyhmiä viestejä ennen lukenut.
Vierailija kirjoitti:
Ensi kerralla sitten vähän yksinkertaisempi alkuasetelma tähän niin et heti alkuun sotkeudu noihin hallintaoikeuksiin ja vastaaviin joissa ei ole päätä eikä häntää.
Ap on äitihullu. Tunnettu palstajankuttaja. Harvinaisen ilkeä ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse tekisin virallisen velkakirjan ja äitisi maksaisi sinulle takasin velkaa vaikka 100€/kk. Jolloin vaikka autat häntä niin saisit takasin sitä rahaa.
Pahin mahdollinen asiahan on että äitisi tekeekin sitten uutta velkaa ja on paljon pahemmissa ongelmissa sen jälkeen mutta itse tunnet äitisi parhaiten.Ystävällisin terveisin
Perhe on tärkeäTeimme tällaisen kun edelliskerran maksoin hänen luottokotrttivelkansa 7.000e. Mutta hän ei pystynyt maksamaan siitäkään kuin 25e/kk ja lopulta lopetin sen pelleilyn, (maksamisensa) koska hänellä ei ollut koskaan rahaa.
Ap
Hmm... Jo toinen kerta, kun tapittaa kortin. Jos olisi oikeasti ylimääräisenä tuo 16 000 euroa, voisin maksaa, mutta sille ehtona että, kortti pois ja prepaid-luottokortti tilalle. Ja katsoisin, ettei velkaannu mitään muuta kautta lisää.
Siis onko tämä ap kristallikissa? Miten ihmeessä edes harkitset äitisi auttamista, etkö halua hänelle kaikkea pahaa?
Omaa äitiäni auttaisin tuossa tilanteessa ehdottomasti, tosin jos hän jatkuvasti ylivelkaantuisi niin ehkä lopettaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä autoin vastaavassa tilanteessa omaa äitiäni ja autan edelleen. Mutta minä olenkin normaali.
Toi kostaminen ei auta sua tervehtymään ja pääsemään elämässäs eteenpäin. Sun pitää tehdä töitä itses kanssa, että pystyt antamaan äidilles anteeksi. Ei siksi, että äiti kaipaisi sitä, vaan siksi, että vapaudut tuosta katkeruudesta ja pystyt elämään onnellisempana.
Olen itse kipuillut äitisuhteeni kanssa aikuisena, puiden mielessäni monia kokemiani vääryyksiä ja kantaen niistä kaunaa. Olen monet kerrat itkenyt kaikkea sitä, mitä vaille jäin. Lopulta minua auttoi se, kun ymmärsin millainen lapsuus äidillä oli ollut ja miten rikkinäinen hän oli. Hänellä ei yksinkertaisesti ollut kykyä olla mikään lämminhenkinen ja kannustava äiti. Vielä vanhoilla päivillään ennen kuolemaansa hän koki olevansa tarpeeton ja arvoton, vaikka oli elämässään saanut monenlaista aikaan. Minua auttoi se, kun tajusin ettei äiti osannut eikä pystynyt. Se auttoi antamaan anteeksi. Toki siinä vaadittiin surutyötäkin ja luopumista, mutta minun ei ole tarvinnut enää piehtaroida siinä miten minua on kohdeltu huonosti.
Omalle lapselleni olen pyrkinyt olemaan parempi äiti ja monella tapaa olen ollutkin. Silti aina välillä huomaan itsessäni sitä samaa äitiä joka minulla oli, sellaista joka vaatii ja jolle ei mikään ole riittävän hyvä ja jolta ei koskaan kiitosta heru. Ja monen monituiset kerrat olen joutunut tätä omalta lapseltani pyytämään anteeksi. Toivon todella ettei hän koe minua samalla tavalla kuin minä koin oman äitini. Onneksi hän on löytänyt itselleen hyvän puolison joka tukee ja kannustaa.