Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Selitys sille, miksi jotkut miehet muuttuvat kylmiksi tai jopa vihaisiksi, kun vaimo tarvitsee tukea tai hoivaa
12.11.2019 |
Näin keskustelun aiheesta joitain iltoja sitten täällä, mutta ajattelin tehdä ihan uuden avauksen aiheesta, jos tästä olisi laajemmallekin yleisölle jotain hyötyä.
Eli eräs nainen ihmetteli täällä, miksi miehensä muuttuu etäiseksi ja jopa ilkeäksi silloin, kun nainen itse sairastaa tai on muuten tukea vailla. Keskustelussa ei oikeastaan päästy puusta pitkään. Olen itse joutunut käsittelemään oman mieheni kanssa tämän empatia-ongelman parisuhteemme jatkon vuoksi. Toisin sanoen: jos mies ei olisi ollut halukas muuttumaan, avioliittomme olisi tullut päätökseensä. Siksi pystyn ehkä antamaan jotain näkökulmaa tähän asiaan.
Täälläkin siis mies käyttäytyi pitkään minun sairastamiseni, henkisen tuskan tai vastaavan äärellä todella empatiakyvyttömästi - itse asiassa niin kylmästi, että aloin jo epäillä Aspergerin oireyhtymää. Esimerkiksi kerran sairastuin vatsatautiin ollessani todella pitkällä raskaana, kivut olivat hirveät, ja mies SUUTTUI minulle sairastumisestani. Raskaana olevalle vaimolleen! Ei hän osannut silloin kertoa syytä käytökselleen.
Jälkikäteen olemme kuitenkin purkaneet näitä asioita, ja oman miehen kohdalla näyttää seuraavalta:
- Mies antoi ensin ymmärtää, että toisten sairastaminen, lasten loukkaantuminen tms. on vaan ärsyttävää sen takia, kun sairastavat tai kipeät ihmiset valittavat ja ovat ärsyttäviä
- Tosiasiassa kävi kuitenkin selväksi, että mies ei ole saanut lapsena lainkaan hoivaa tai lohtua sairastaessaan tai loukkaantuessaan. Kertomansa mukaan hän on saanut jopa selkäsaunan, kun itki niin lujaa ötökän pureman takia. Miehen saama kasvatus on tiukan 70-lukulaisen kylmä: tästä empatiapuutteisesta kasvatuksesta on AV:lla muuten pitkä ketju nimellä "70-luvun äidit" tmv.
- Parisuhde ja vanhemmuus tuovat juuri nämä varhais- ja myöhemmänkin lapsuuden puuttuvat hoivakokemukset esille, ja jos omiin tunteisiin ei kiinnitä huomiota, voi pahimmillaan päätyä laittamaan esim. väkivallan kierteen eteenpäin omien lastensa kanssa. Toisin sanoen se, miten sinun heikkouteesi lapsena on reagoitu aikoinaan, heijastuu suoraan omaan käytökseen ja omiin tunnereaktioihin aikuisena. Traumat ja kiintymyssuhteen ongelmat voivat näkyä juuri tunnekylmyytenä. Siksi minunkin miestäni "ärsyttää" toisten "valitus".
- Perinteisesti poikien ja miesten maailmassa ei ole ollut tilaa lämpimille tunteille, eli ainakaan oma mieheni ei ole voinut jakaa onnistumisiaan tai surujaan ystäviensä kanssa. Jos joku loukkaantui esim. nuoruuden kännisekoiluissa, huolestumisen ja toisesta huolehtimisen sijaan loukkaantuneelle naurettiin ja v*ttuiltiin. Särkyneestä sydämestä ei voinut puhua tai jos puhui, muut vain ohittivat sen. Nuorena kiistat selvitettiin nyrkeillä, purkamalla pahat fiilikset fyysisesti toiseen.
- Edellinen on tietyllä tavoin ns. luonnollista miehillä siinä mielessä, että oma pieni poikani tekee juuri nyt samaa: jos hän loukkaantuu muiden poikien nähden, hoivan hakemisen sijaan hän saattaa olla aggressiivinen minua kohtaan. Muille pojille täytyy näyttää olevansa kova - ei saa näyttää heikkouttaan. Poikien maailma on valitettavasti edelleen aika raadollinen, vaikka ollaan yritetty kasvattaa omamme toisin.
Kun näihin edellisiin liitetään miehen lapsuus köyhässä yh-perheessä, josta puuttui myös ns. sydämen sivistys ja lempeä ja kannustava kasvatus, ei ole mikään ihme, ettei hän ole osannut kohdata läheistensä ikäviä tunteita saati juuri puhua omistaan. Nyt asiat alkavat olla paremmalla tolalla, kun olemme käsitelleet niitä paljon. Lapsia mies hoivaa jo luontevasti, minun kanssani osaa ottaa jo kainaloon, vaikkei sanallisesti lohduttaisi.
Mitä ajatuksia tämä pohdinta teissä herättää?
Kommentit (33)
Ihan hyvää pohdintaa. itselleni vaan tökkää silmään tuo "poikien maailma on edelleen aika raadollinen", kun oma kokemukseni "tyttöjen maailmasta" 10 vuoden takaa on, että jos et puhunut oikeista ihmisistä paskaa selän takana, sinä olit se, josta puhutaan paskaa selän takana. Jos "omaan ryhmään" kuuluva loukkaa itsensä, hän saa hoivaa ja empatiaa. Jos joku tähän ulkoryhmään luokiteltu tekee niin, hän ei osaa osakseen kuin oikeaa pilkkaa, ei edes tuota poikien mustaa huumoria.
Tuota kuvausta "poikien raadollisesta maailmasta" lukiessa tuli mieleen, että voi kun olisin syntynyt mieheksi. Elämäni olisi ollut niin paljon helpompaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tästä tuli mieleen äitini joka on hyvin kylmä minua kohtaan jos vaikka itken. Kun minä taas näen äitini itkevän niin minua alkaa ärsyttää ja suututtaa.. taitaa olla tämä syynä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos. Tekstisi auttoi ymmärtämään paremmin miestäni. On se vaan silti surullista.
Ihan turha yleistää kaikkia miehiä sen takia että itse menit rahan tai materian takia jonkun sosiopaatin kanssa naimisiin.
Valtaosa miehistä on mukavia ja tukee jos on ongelmia.
Voi sitä rakkaudestakin. Sosiopaatit kun ei kerro näyttelevänsä ja vihaavansa uhriaan. Se paljastetaan vasta loppunäytöksessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos. Tekstisi auttoi ymmärtämään paremmin miestäni. On se vaan silti surullista.
Ihan turha yleistää kaikkia miehiä sen takia että itse menit rahan tai materian takia jonkun sosiopaatin kanssa naimisiin.
Valtaosa miehistä on mukavia ja tukee jos on ongelmia.
Ap korostaa vielä, että tämä koskee vain joitain miehiä, kuten jo otsikkoon laitoin.
Meillä avioliitto oli kariutua siihen, kun ihastuin empaattiseen ja kivaan kolmanteen osapuoleen. AP
Varmasti pitää paikkanss joidenkin kohdalla. Toinen selitys on se, että mies ahdistuu kun nainen voi pahoin eikä hän osaa auttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kyllä nainen mutta aika lailla aloittajan miehen kaltainen. Ja yksin jouduin tärkeät vaiheet lapsuudessa pärjäämään. En muuten itse kaipaa esim. sairaana mitään erityistä hoivailua; se riittää jos toinen käy kaupassa ja tuo mitä tilaan (ei mitään ylimääräisiä hemmotteluja omasta päästä).
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä nainen mutta aika lailla aloittajan miehen kaltainen. Ja yksin jouduin tärkeät vaiheet lapsuudessa pärjäämään. En muuten itse kaipaa esim. sairaana mitään erityistä hoivailua; se riittää jos toinen käy kaupassa ja tuo mitä tilaan (ei mitään ylimääräisiä hemmotteluja omasta päästä).
Sama mulla. Paitsi että ei mua mitenkään rangaistu kipuni osoittamisesta, ei vaan mitenkään säälitty tai silitelty päätäkään. Ehkä siksi pidän sitä kovin vastenmielisenä, kun joku säälii minua kipeänä (tuntuu, etteivät näe minua tasavertaisena ihmisenä silloin), ja vältän myös muiden säälimistä. Autan kyllä, mutta en osaa kohdella toista tavalla, joka itseeni kohdistettuna tuntuisi vain ja ainoastaan vastenmieliseltä.
3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole naisen tehtävä jäädä kylmään suhteeseen, johtui kylmyys mistä hyvänsä. Varmasti joillakin voi olla vaikka aspergerpiirteitä, joillakin narsismia, nainen ei ole mikään diagnoosin tekijä kuitenkaan tai että otetaan vastaan kaikki negatiivisuus. Kylmyys voi johtua hyvinkin monista tekijöistä tai rakkautta ei vain ole, huomaa jos toinen ei ole kiinnostunut sinusta. Jos miehen lapsuudenkodissa oli joku ongelma ja se vaikutti, tuskin voit muuttaa miestä - hän itse tekee sen jossain muualla. Usein luonne ei muutu ja näet sen jo ennen kuin ryhdyt suhteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä miehille on kovia vaatimuksia eri tahoilta, sekin voi tehdä heidät kylmäksi. Ja lapsuuden perheen esimerkki, elämäntapahtumat jne.
Joo, voihan toi olla totta joidenkin kohdalla. Oman miehen kodissa taas oltiin stanan empaattisia, ettäitseä välillä yökötti se pusi pusi -tyyli ja mies tuntee empatiaa kaikkien muiden vaikeuksia kohtaan paitsi minun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvää analyysiä ap. Osut aivan naulan kantaan. Tunnekylmä kasvatus jättää syvät jäljet. Suomessa on älytön karaisemiskulttuuri edelleen. Ei ihme, että monet eroavat ja voivat huonosti.
Miehet eivät välttämättä jaksa hyvin vaativia ja koko ajan tunteella eläviä naisia. Sellaisia naisia, jotka vaativat, että miehen pitää olla koko ajan tietoinen mikä ja millainen tunnemyrsky naisen mielessä liikkuu. Itse naisena haluan olla rauhassa ja omissa oloissani kun sairastan, enkä kestä yhtään jos joku siinä hössöttää vieressä. Olen ollut köyhä yh, joten se kai sitten selittänee asian. Sitä en allekirjoita, että minulta puuttuisi sydämen sivistystä, mutta sen tunnustan, että jonkinlainen liika hienotunteisuus on estänyt jopa omien lasten asioihin puuttumisen. On pitänyt katsoa asioita vähän sormien välistä pienellä jännityksella. Sen tunnustan, että en ole osannut olla sellainen vanhempi, joka raivaa kaikki esteet lasten tieltä tai ohjaa aina oikeaan suuntaan. Minulle on aina kelvannut se mitä lapset ovat tehneet tai halunneet tehdä omaehtoisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jep jep, tuttua. Ja alkoi juurikin minun raskausaikana, sitä ennen en juurikaan tainnut kärsiä mistään vaivoista nuorena, parikymppisenä terveenä tyttönä, niin ei tullut ilmi tämä puoli miehestä.
Mutta esim. minun raskauspahoinvoinnit ei olleet mitään. Kun kannoin koliikkivauvaa tuntikausia päivässä ja heräsin imettämään 10 krt päivässä niin mies vaan ärsyyntyi. Kun olin vatsataudissa 4 kuukautta vanhan vauvan ja nippanappa 3-vuotiaan taaperon kanssa, mies paineli aamulla muina miehinä töihin, kun olin oksentanut yöllä kymmeniä(!) kertoja enkä jaksanut nousta edes vessan lattialta ylös. Vesilasin (puolilleen haaleaa vettä) toi ärtyneenä ovelle kun pyysin. Kun synnytin meidän kuopusta niin mies valitti vieressä omaa väsymystä ja lähti kotiin heti kun vauva oli syntynyt -> kätilöt vain jäi ihmettelemään et eikö se sua tullut osastolle saattamaan vauvan kanssa ..
Kun lapset oli ihan pieniä, minä vastasin heidän lähes kaikkiin tarpeisiin, mies vetäytyi. Kun lapset kasvoi, mies alkoi avoimesti osoittaa heihin ärtymystä aina jos lapsella oli joku negatiivinen tai vaativa tunnetila päällä. Jos lapset oli kilttejä niin ei ongelmaa.
Minulla meni kauan ymmärtää mistä on kysymys ja häpesin tilannetta paljon. Muillehan mies näyttäytyi edelleen jonkinlaisena unelmamiehenä; ystävällinen, ahkera, TYÖSSÄKÄYVÄ (onhan hän tottunut koko ikänsä sellaista esittämään).
Mutta miehen suhde etenkin isäänsä on tunnekylmä, täynnä ehtoja ja vaatimuksia (millainen pitää olla) ja miehen pitää olla ÄIJÄ ja äijäthän ei koskaan itke tai muutenkaan näytä tunteitaan. Valitettavasti mies ei tästä mitään suostu myöntämään eikä tekemään itsetutkiskelua, joten on nykyään ex-mies. Ja minä olen tehnyt hartiavoimin töitä ettei siirtäisi traumojaan meidän lapsille, etenkin pojalle jota kohtaan on vaativa.
Hienoa, että löysitte tekosyyn miehesi käytökselle.
Vierailija kirjoitti:
Hienoa, että löysitte tekosyyn miehesi käytökselle.
Naisen pitää aina löytää syy miehen huonolle köytökselle, ja katsokaas kuinka helppoa se syy on löytää. Sehän on miehen vanhemmissa, ja lapsuuden kokemuksissa! Vaikka miehellä olisi ollut vaikka kuinka hyvä lapsuus ja hyvät vanhemmat, niin aina sieltä voi jonkin trauman kaivella esille.
Vierailija kirjoitti:
Hienoa, että löysitte tekosyyn miehesi käytökselle.
Eivät nämä ole tekosyitä, vaikka käytös on tosiaan ollut huonoa. Kun mies on itse nähnyt syy-seuraussuhteet, hän on pystynyt astumaan ärtymyksen ja ensireaktioidensa ylitse ja olemaan aikuinen. Terapiaa on tarvittu. Sitä kautta on löytynyt kyky antaa ja ottaa vastaan lohtua. Mutta kyllä meiltä oli avioliitto tähän hajota. AP
Hyvä, jos terapia on auttanut ja siihen on mies sitoutunut. Välillä ne tunne-elämän vammat ovat aika syvällä ihmisessä, ja varsinkin miehet tuppaavat lipsumaan siitä pään hoitamisesta, eikä se terapiakaan aina auta. Ihan hyvin ymmärrän, miksi joku haluaa jäädä tai ei enää jaksa jäädä odottelemaan. Silläkin on väliä, mitä muuta siinä paketissa tulee (kuin tuo kyvyttömyys ihan perustasolla pitää huolta). Mutta siis: mukavaa vaihteeksi lukea onnistumisesta. Palaa sitten joskus kertomaan, kestikö muutos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hienoa, että löysitte tekosyyn miehesi käytökselle.
Eivät nämä ole tekosyitä, vaikka käytös on tosiaan ollut huonoa. Kun mies on itse nähnyt syy-seuraussuhteet, hän on pystynyt astumaan ärtymyksen ja ensireaktioidensa ylitse ja olemaan aikuinen. Terapiaa on tarvittu. Sitä kautta on löytynyt kyky antaa ja ottaa vastaan lohtua. Mutta kyllä meiltä oli avioliitto tähän hajota. AP
Niin, sinä panit miehen syyksi oman huonon käytöksesi. Petit miestäsi ihastumalla toiseen, ja nyt vaadit miehesi muuttuvan samanlaiseksi mieheksi kuin tuo empaattinen ihastuksesi on. Kyllä naiset osaa pelata näitä pelejä omaksi edukseen.
Alue: Aihe vapaa
Kiitos. Tekstisi auttoi ymmärtämään paremmin miestäni. On se vaan silti surullista.