Lue keskustelun säännöt.
Miksi akateemisuus on naisille niin valtava asia?
11.11.2019 |
Kun naisten keskusteluja kuuntelee/lukee, saa vaikutelman että heille kyse on suorastaan yhteiskuntaluokista, ja korkeakouluttautumalla noustaan korkeampaan luokkaan.
Kun nainen kertoo itsestään tai pariskunnasta, mainitsee hän ensimmäisenä korkeakoulutuksen - jopa ennen ikää, sukupuolta, siviilisäätyä, jne. Aivan kuin "akateeminen nainen" (akateeminen pariskunta) olisi eri rotua kuin "nainen" (akateeminen pariskunta).
Miksi tämä on juuri naisille niin valtava asia?
Kommentit (205)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se ihmetyttää kuinka naiset liittävät akateemisiin positiivisia asioita jotka eivät minun kokemuksieni perusteella päde kuin vähemmistöön.
Akateemiset ovat siis erittäin älykkäitä, elämään intohimoisesti suhtautuvia elämäntapatutkijoita jotka taukoamatta kehittävät itseään ja ympäristöään, opettelevat non-stop uusia asioita, omaavat taianomaisen kyvyn oppia joka ei-akateemisilta puuttuu, ja siksi vastaavat käytännössä satukirjojen versiota entisajan aatelisista.
Missä tuollaiset akateemiset ovat?
Minun tuntemani "akateemiset" elävät normaalia elämää siinä missä ei-akateemisetkin. Joistain kouluttautumisen tunnistaa samoin kuin joistan sen ettei koulun penkillä/kirjojen parissa ole viihdytty. Enemmistöstä on mahdotonta sanoa onko käytynä yliopisto vai AMK. Osa parhaista kavereistakin on sellaisia että pitää muistella tosissaan missä he opiskelivat.
Enkä ymmärrä mitä yllättävää tässä on. Olisi ihmeellistä jos se missä opiskelit 20 vuotta sitten määrittäisi eniten sitä kuka olet.
Minä ja moni ystävinäni oleva samanikäinen opiskelimme juuri tuo 20 vuotta sitten ensimmäisen tutkintomme. Valmistun kuukauden sisällä toista kertaa maisteriksi. Pääsääntöisesti ikätovereillani on joko toinen tai kolmas tutkinto menossa tai jo valmis. Puolisoni on aloittamassa toista tutkintoaan, ensimmäinen on tohtorin tutkinto.
Hyvä on, vaadimme tilastoja.
Kuinka suuri osa akateemisista suorittaa toisen tai kolmannen akateemisen tutkinnon?
Oletettavasti valtava enemmistö, jotta voit perustella yleistyksesi akateemisista.
Miten joku voi pitää noita "epäonnistumisia" jotenkin hienona asian? Sama kuin amis kävisi metallin, prosessitekniikan ja kokin ammattitutkinnot. Toki monet varmaankin olivat omaa ammattitaitoa syventäviä tutkintoja, mutta silti.
Harrastaisiitte tuonkin ajan seksiä, niin menisi paremmin talteen.
mies51v
Akateemisilla on myös muita useammin perhe ja lapsia, joten muutakin elämässä on. En kylläkään ymmärrä miski katsot epäonnistumiseksi sen, että haluaa kehittää itseään ammatillisesti läpi elämän. Näitä tutkintoja tehdään useita yleensä sen vuoksi, että halutaan muuttaa jotain urassa. Sosiaalityöntekijä haluaa panostaa terapeutillisuuteen ja lukee myös psykologin tutkinnon, luokanopettaja erityisopettajan tutkinnon tai matemaatikko kaupallisen tutkinnon.
Varmasti näin, mutta ihmettelen aina, miksi mennä tekemään raskas tutkintoprosessi kaikkine ylimääräisine rönsyineen, kun asiat voi opetella itse tarpeen mukaan?
Kuten sinä olet amispohjalta tehnyt?
No ihan vaikka oppiakseen, miten tiedettä tehdään. Siksihän sinä et erota tieteellistä faktaa mutusta, kun et metodologiasta mitään tiedä.
Huonosti menee, jos se ensimmäinen tutkinto ei vielä riitä opettamaan, miten tieteellinen fakta eroaa mutusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei mulle ainakaan merkkaa yhtään mitään, onko akateeminen vai ei. En esim. valitsisi puolisoa sillä perusteella. Toki toivon kumppanin osaavan kyseenalaistaa asioita, oli koulutusta tai ei.
FM
Jos sulle riittääkin "kyseenalaistaminen" niin minä haluan kumppanin, jolta sujuu looginen päättely, tiedon aktiivinen hakeminen ja omaksuminen ja teorian soveltaminen käytäntöön. En tajua mitä sinä riidanhaastajalla teet, eikö nuo osaa ihan peruskoulupohjaltakin kaiken kyseenalaistaa?
Voin olla väärässäkin, mutta uskoisin tuon johtuvan ainakin osittain yhteiskunnan ja siten kansalaisten polarisaatiosta. Vielä esim 25 vuotta sitten oli ihan tavallista, että suomalaiset taustastaan riippumatta lukivat paljon ja seurasivat maailmalla tapahtuvia asioita laajasti ja monipuolisesti. Olivat kiinnostuneita monenlaisista asioista, ilmiöistä ja monenlaisista mielipiteistä. Osattiin keskustella rakentavasti muiden kanssa, vaikka olisikin oltu jostain eri mieltä. Nykyisin luetaan vähemmän ja ollaan kiinnostuneempia suppeammasta määrästä asioita eikä rakentava keskustelu sen vuoksi enää onnistu kuten aiemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se ihmetyttää kuinka naiset liittävät akateemisiin positiivisia asioita jotka eivät minun kokemuksieni perusteella päde kuin vähemmistöön.
Akateemiset ovat siis erittäin älykkäitä, elämään intohimoisesti suhtautuvia elämäntapatutkijoita jotka taukoamatta kehittävät itseään ja ympäristöään, opettelevat non-stop uusia asioita, omaavat taianomaisen kyvyn oppia joka ei-akateemisilta puuttuu, ja siksi vastaavat käytännössä satukirjojen versiota entisajan aatelisista.
Missä tuollaiset akateemiset ovat?
Minun tuntemani "akateemiset" elävät normaalia elämää siinä missä ei-akateemisetkin. Joistain kouluttautumisen tunnistaa samoin kuin joistan sen ettei koulun penkillä/kirjojen parissa ole viihdytty. Enemmistöstä on mahdotonta sanoa onko käytynä yliopisto vai AMK. Osa parhaista kavereistakin on sellaisia että pitää muistella tosissaan missä he opiskelivat.
Enkä ymmärrä mitä yllättävää tässä on. Olisi ihmeellistä jos se missä opiskelit 20 vuotta sitten määrittäisi eniten sitä kuka olet.
Minä ja moni ystävinäni oleva samanikäinen opiskelimme juuri tuo 20 vuotta sitten ensimmäisen tutkintomme. Valmistun kuukauden sisällä toista kertaa maisteriksi. Pääsääntöisesti ikätovereillani on joko toinen tai kolmas tutkinto menossa tai jo valmis. Puolisoni on aloittamassa toista tutkintoaan, ensimmäinen on tohtorin tutkinto.
Hyvä on, vaadimme tilastoja.
Kuinka suuri osa akateemisista suorittaa toisen tai kolmannen akateemisen tutkinnon?
Oletettavasti valtava enemmistö, jotta voit perustella yleistyksesi akateemisista.
Miten joku voi pitää noita "epäonnistumisia" jotenkin hienona asian? Sama kuin amis kävisi metallin, prosessitekniikan ja kokin ammattitutkinnot. Toki monet varmaankin olivat omaa ammattitaitoa syventäviä tutkintoja, mutta silti.
Harrastaisiitte tuonkin ajan seksiä, niin menisi paremmin talteen.
mies51v
Akateemisilla on myös muita useammin perhe ja lapsia, joten muutakin elämässä on. En kylläkään ymmärrä miski katsot epäonnistumiseksi sen, että haluaa kehittää itseään ammatillisesti läpi elämän. Näitä tutkintoja tehdään useita yleensä sen vuoksi, että halutaan muuttaa jotain urassa. Sosiaalityöntekijä haluaa panostaa terapeutillisuuteen ja lukee myös psykologin tutkinnon, luokanopettaja erityisopettajan tutkinnon tai matemaatikko kaupallisen tutkinnon.
Siinähän että on akateeminen ei sinänsä ole mitään pahaa, vaan itseasiassa positiivinen asia, mutta karsastan noita ikuisia opiskelijoita joiden elämässä ei juuri muuta tunnu olevan kuin opiskelu. Yhteiskunnallisesti voidaan tietysti olla montaa mieltä siitä, että hyödyttääkö tuo yhteiskuntaa, vaiko vain vie resursseja muilta pois. Tunnenpa eräänkin joka vuosia sitten oli ikuinen opiskelija ja kirosi kun alkoi tulemaan aika vastaan, jolloin täytyy tutkinto saada kasaan. Olisi ollut niin paljon mukavampaa pohtia politiikkaa ylipistolla muiden opiskelijakavereiden kanssa.
mies51v
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se ihmetyttää kuinka naiset liittävät akateemisiin positiivisia asioita jotka eivät minun kokemuksieni perusteella päde kuin vähemmistöön.
Akateemiset ovat siis erittäin älykkäitä, elämään intohimoisesti suhtautuvia elämäntapatutkijoita jotka taukoamatta kehittävät itseään ja ympäristöään, opettelevat non-stop uusia asioita, omaavat taianomaisen kyvyn oppia joka ei-akateemisilta puuttuu, ja siksi vastaavat käytännössä satukirjojen versiota entisajan aatelisista.
Missä tuollaiset akateemiset ovat?
Minun tuntemani "akateemiset" elävät normaalia elämää siinä missä ei-akateemisetkin. Joistain kouluttautumisen tunnistaa samoin kuin joistan sen ettei koulun penkillä/kirjojen parissa ole viihdytty. Enemmistöstä on mahdotonta sanoa onko käytynä yliopisto vai AMK. Osa parhaista kavereistakin on sellaisia että pitää muistella tosissaan missä he opiskelivat.
Enkä ymmärrä mitä yllättävää tässä on. Olisi ihmeellistä jos se missä opiskelit 20 vuotta sitten määrittäisi eniten sitä kuka olet.
Minä ja moni ystävinäni oleva samanikäinen opiskelimme juuri tuo 20 vuotta sitten ensimmäisen tutkintomme. Valmistun kuukauden sisällä toista kertaa maisteriksi. Pääsääntöisesti ikätovereillani on joko toinen tai kolmas tutkinto menossa tai jo valmis. Puolisoni on aloittamassa toista tutkintoaan, ensimmäinen on tohtorin tutkinto.
Hyvä on, vaadimme tilastoja.
Kuinka suuri osa akateemisista suorittaa toisen tai kolmannen akateemisen tutkinnon?
Oletettavasti valtava enemmistö, jotta voit perustella yleistyksesi akateemisista.
Miten joku voi pitää noita "epäonnistumisia" jotenkin hienona asian? Sama kuin amis kävisi metallin, prosessitekniikan ja kokin ammattitutkinnot. Toki monet varmaankin olivat omaa ammattitaitoa syventäviä tutkintoja, mutta silti.
Harrastaisiitte tuonkin ajan seksiä, niin menisi paremmin talteen.
mies51v
Akateemisilla on myös muita useammin perhe ja lapsia, joten muutakin elämässä on. En kylläkään ymmärrä miski katsot epäonnistumiseksi sen, että haluaa kehittää itseään ammatillisesti läpi elämän. Näitä tutkintoja tehdään useita yleensä sen vuoksi, että halutaan muuttaa jotain urassa. Sosiaalityöntekijä haluaa panostaa terapeutillisuuteen ja lukee myös psykologin tutkinnon, luokanopettaja erityisopettajan tutkinnon tai matemaatikko kaupallisen tutkinnon.
Varmasti näin, mutta ihmettelen aina, miksi mennä tekemään raskas tutkintoprosessi kaikkine ylimääräisine rönsyineen, kun asiat voi opetella itse tarpeen mukaan?
Kuten sinä olet amispohjalta tehnyt?
No ihan vaikka oppiakseen, miten tiedettä tehdään. Siksihän sinä et erota tieteellistä faktaa mutusta, kun et metodologiasta mitään tiedä.Huonosti menee, jos se ensimmäinen tutkinto ei vielä riitä opettamaan, miten tieteellinen fakta eroaa mutusta.
Ensimmäinen tutkinto? En kommentoinut koko kuoleman mittaista ketjua vaan sen viimeistä kommenttia, jossa kyseenalaistettiin yliopisto-opiskelun merkitys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Seuranhaussa tuon ymmärtää, kyllähän siinä on paljon enemmän yhteistä toisen akateemisen kanssa. Enemmän yhteistä keskusteltavaa, samantyyliset elämäntilanteet, samantyyppiset tulevaisuuden urapolut ja ollaan koettu samat asiat koulutuksessa. Yliopiston suorittaminen on kuitenkin iso vaihe elämässä. Ja ihan yleisesti akateeminen ehkä arvostaa enemmän koulutusta ja oppimista sekä ovat kunnianhimoisempia. Sellaisen vaikutelman ainakin itse saanut kun vertaa akateemisia ei-akateemisiin. Itse siis myös akateeminen.
Ja onhan siinä käyty läpi sama vaativa prosessi jos suorittanut yliopisto-tutkinnon, vähän kuten vaikka reservin upseerit pitää omaa kerhoaan erillään kaikista armeijan käyneistä. Yhdessä tehty jotain erityisen vativaa ja se yhdistää. Onhan esim AMK aika helppo ja yläaste-tyyppinen verrattuna yliopistoon joten akateemisilla ei yhtä paljon yhteistä AMKn käyneiden kanssa. Akateeminen vähän kuin upseeri ja AMKn käynyt aliupseeri.
Mutta jos asiaa jatkuvasti pitää tuoda esiin vaikkei ole etsimässä seuraa, se menee vähän yritykseksi pönkittää itsetuntoaan, toivotaan että korkea koulutus jotenkin nostaa statusta. Ehkä tuo itsetunnon pönkittäminen on yleisintä akateemisilla aloilla jossa kuitenkin matala palkka ja heikohkot työmahdollisuudet, kuten humanistiset tieteet jne.
"Onhan esim AMK aika helppo ja yläaste-tyyppinen verrattuna yliopistoon joten akateemisilla ei yhtä paljon yhteistä AMKn käyneiden kanssa"
Olihan sinulla käytynä molemmat?
Vierailija kirjoitti:
Seuranhaussa tuon ymmärtää, kyllähän siinä on paljon enemmän yhteistä toisen akateemisen kanssa. Enemmän yhteistä keskusteltavaa, samantyyliset elämäntilanteet, samantyyppiset tulevaisuuden urapolut ja ollaan koettu samat asiat koulutuksessa. Yliopiston suorittaminen on kuitenkin iso vaihe elämässä. Ja ihan yleisesti akateeminen ehkä arvostaa enemmän koulutusta ja oppimista sekä ovat kunnianhimoisempia. Sellaisen vaikutelman ainakin itse saanut kun vertaa akateemisia ei-akateemisiin. Itse siis myös akateeminen.
Ja onhan siinä käyty läpi sama vaativa prosessi jos suorittanut yliopisto-tutkinnon, vähän kuten vaikka reservin upseerit pitää omaa kerhoaan erillään kaikista armeijan käyneistä. Yhdessä tehty jotain erityisen vativaa ja se yhdistää. Onhan esim AMK aika helppo ja yläaste-tyyppinen verrattuna yliopistoon joten akateemisilla ei yhtä paljon yhteistä AMKn käyneiden kanssa. Akateeminen vähän kuin upseeri ja AMKn käynyt aliupseeri.
Mutta jos asiaa jatkuvasti pitää tuoda esiin vaikkei ole etsimässä seuraa, se menee vähän yritykseksi pönkittää itsetuntoaan, toivotaan että korkea koulutus jotenkin nostaa statusta. Ehkä tuo itsetunnon pönkittäminen on yleisintä akateemisilla aloilla jossa kuitenkin matala palkka ja heikohkot työmahdollisuudet, kuten humanistiset tieteet jne.
Itsekin etsin (ja löysin) kunnianhimoista kumppania, mutta yliopiston käyminen ei sitä vielä juurikaan kuvaa. Nykyään opiskelemaan pääsee melkein kuka vain (esim. huonoimpiin kauppiksiin omana hakuvuotenani riitti 10/40 pistettä pääsykokeesta), paperit saa niin helposti, ja opiskelu on useimmille enemmän pitkitettyä nuoruutta, josta vielä maksetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seuranhaussa tuon ymmärtää, kyllähän siinä on paljon enemmän yhteistä toisen akateemisen kanssa. Enemmän yhteistä keskusteltavaa, samantyyliset elämäntilanteet, samantyyppiset tulevaisuuden urapolut ja ollaan koettu samat asiat koulutuksessa. Yliopiston suorittaminen on kuitenkin iso vaihe elämässä. Ja ihan yleisesti akateeminen ehkä arvostaa enemmän koulutusta ja oppimista sekä ovat kunnianhimoisempia. Sellaisen vaikutelman ainakin itse saanut kun vertaa akateemisia ei-akateemisiin. Itse siis myös akateeminen.
Ja onhan siinä käyty läpi sama vaativa prosessi jos suorittanut yliopisto-tutkinnon, vähän kuten vaikka reservin upseerit pitää omaa kerhoaan erillään kaikista armeijan käyneistä. Yhdessä tehty jotain erityisen vativaa ja se yhdistää. Onhan esim AMK aika helppo ja yläaste-tyyppinen verrattuna yliopistoon joten akateemisilla ei yhtä paljon yhteistä AMKn käyneiden kanssa. Akateeminen vähän kuin upseeri ja AMKn käynyt aliupseeri.
Mutta jos asiaa jatkuvasti pitää tuoda esiin vaikkei ole etsimässä seuraa, se menee vähän yritykseksi pönkittää itsetuntoaan, toivotaan että korkea koulutus jotenkin nostaa statusta. Ehkä tuo itsetunnon pönkittäminen on yleisintä akateemisilla aloilla jossa kuitenkin matala palkka ja heikohkot työmahdollisuudet, kuten humanistiset tieteet jne.
"Onhan esim AMK aika helppo ja yläaste-tyyppinen verrattuna yliopistoon joten akateemisilla ei yhtä paljon yhteistä AMKn käyneiden kanssa"
Olihan sinulla käytynä molemmat?
Vuoden olen opiskellut täyspäiväisesti AMKssa ennen kuin siirryin yliopistoon. Juuri siksi siirryin kun oli liikaa yläaste-tyyppinen. Yliopistossakin oli joitakin kursseja yhdessä AMKn kanssa, edelleen hyvin yläaste-tyyppinen verrattuna yliopistoon.
Nyt on kyllä minunkin ihmeteltävä.
Minkä yliopiston vastaajat ovat oikein käyneet? Harvardin?
Nämä jutut eivät kyllä alkuunkaan vastaa omia ja opiskelukavereiden kokemuksia. Suurin osa veti opinnot läpi aika puolivaloilla. Suurin osa ihan tavallista porukkaa, pakostakin koska ei 30-40% suomalaisista mitään huippulahjakkuuksia ole.
M/FM
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mulle ainakaan merkkaa yhtään mitään, onko akateeminen vai ei. En esim. valitsisi puolisoa sillä perusteella. Toki toivon kumppanin osaavan kyseenalaistaa asioita, oli koulutusta tai ei.
FM
Jos sulle riittääkin "kyseenalaistaminen" niin minä haluan kumppanin, jolta sujuu looginen päättely, tiedon aktiivinen hakeminen ja omaksuminen ja teorian soveltaminen käytäntöön. En tajua mitä sinä riidanhaastajalla teet, eikö nuo osaa ihan peruskoulupohjaltakin kaiken kyseenalaistaa?
Eipä nuo sinunkaan vaatimukset mitään yliopistoa taakseen tarvitse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se ihmetyttää kuinka naiset liittävät akateemisiin positiivisia asioita jotka eivät minun kokemuksieni perusteella päde kuin vähemmistöön.
Akateemiset ovat siis erittäin älykkäitä, elämään intohimoisesti suhtautuvia elämäntapatutkijoita jotka taukoamatta kehittävät itseään ja ympäristöään, opettelevat non-stop uusia asioita, omaavat taianomaisen kyvyn oppia joka ei-akateemisilta puuttuu, ja siksi vastaavat käytännössä satukirjojen versiota entisajan aatelisista.
Missä tuollaiset akateemiset ovat?
Minun tuntemani "akateemiset" elävät normaalia elämää siinä missä ei-akateemisetkin. Joistain kouluttautumisen tunnistaa samoin kuin joistan sen ettei koulun penkillä/kirjojen parissa ole viihdytty. Enemmistöstä on mahdotonta sanoa onko käytynä yliopisto vai AMK. Osa parhaista kavereistakin on sellaisia että pitää muistella tosissaan missä he opiskelivat.
Enkä ymmärrä mitä yllättävää tässä on. Olisi ihmeellistä jos se missä opiskelit 20 vuotta sitten määrittäisi eniten sitä kuka olet.
Minä ja moni ystävinäni oleva samanikäinen opiskelimme juuri tuo 20 vuotta sitten ensimmäisen tutkintomme. Valmistun kuukauden sisällä toista kertaa maisteriksi. Pääsääntöisesti ikätovereillani on joko toinen tai kolmas tutkinto menossa tai jo valmis. Puolisoni on aloittamassa toista tutkintoaan, ensimmäinen on tohtorin tutkinto.
Hyvä on, vaadimme tilastoja.
Kuinka suuri osa akateemisista suorittaa toisen tai kolmannen akateemisen tutkinnon?
Oletettavasti valtava enemmistö, jotta voit perustella yleistyksesi akateemisista.
Miten joku voi pitää noita "epäonnistumisia" jotenkin hienona asian? Sama kuin amis kävisi metallin, prosessitekniikan ja kokin ammattitutkinnot. Toki monet varmaankin olivat omaa ammattitaitoa syventäviä tutkintoja, mutta silti.
Harrastaisiitte tuonkin ajan seksiä, niin menisi paremmin talteen.
mies51v
Akateemisilla on myös muita useammin perhe ja lapsia, joten muutakin elämässä on. En kylläkään ymmärrä miski katsot epäonnistumiseksi sen, että haluaa kehittää itseään ammatillisesti läpi elämän. Näitä tutkintoja tehdään useita yleensä sen vuoksi, että halutaan muuttaa jotain urassa. Sosiaalityöntekijä haluaa panostaa terapeutillisuuteen ja lukee myös psykologin tutkinnon, luokanopettaja erityisopettajan tutkinnon tai matemaatikko kaupallisen tutkinnon.
Varmasti näin, mutta ihmettelen aina, miksi mennä tekemään raskas tutkintoprosessi kaikkine ylimääräisine rönsyineen, kun asiat voi opetella itse tarpeen mukaan?
Kuten sinä olet amispohjalta tehnyt?
No ihan vaikka oppiakseen, miten tiedettä tehdään. Siksihän sinä et erota tieteellistä faktaa mutusta, kun et metodologiasta mitään tiedä.Huonosti menee, jos se ensimmäinen tutkinto ei vielä riitä opettamaan, miten tieteellinen fakta eroaa mutusta.
Ensimmäinen tutkinto? En kommentoinut koko kuoleman mittaista ketjua vaan sen viimeistä kommenttia, jossa kyseenalaistettiin yliopisto-opiskelun merkitys.
Heh, opettele ymmärtämään lukemaasi, ennen kuin tulet haukkumaan muita amikseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai nyt pelkästään jonkun koulun suorittaminen vaikuta yhteiskuntaluokkaan.
No kyllä se käytännössä vaikuttaa. Vaikuttaa, vaikka et olisi ihan siinä tutkontoa vastaavassa työssäkään. Kertoo nimittäin paljon, että ihminen on
a) halunnut, pyrkinyt ja päässyt opiskelemaan akateemista alaa
b) suorittanut loppututkinnon, joka yleensä edellyttää >5 v opiskelua
c) alallaan asiantuntija, ainakin huomattavasti perustellummin kuin sivustahuutelijat.Ja silti kaikkien näiden saavutusten jälkeen voit olla työtön yh, joka on hyvin kaukana ylemmästä keskiluokasta, akateeminen toki.
Mitä sitten. Menisin siltikin nuorena itsenäni yliopistoon uudelleen. Ylempi keskiluokkaisuus, mitä se on? Tuloillako se määräytyy? Ei kiinnosta (vaikka raha toki välttämättömyys) tuollaiset ostettavissa olevat määritelmät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta aikaisemmissa vastauksissa tuli kaksi olennaisinta asiaa.
Naisilla on voimakkaampi taipumus luokka-ajatteluun, ja ajatus korkeammasta yhteiskuntaluokasta tutkinnon perusteella on miellyttävä koska tutkinto - toisin kuin menestys tai ulkonäkö - on ikuinen. Se ei harmi kyllä ole totta, koska yhteiskuntaluokkaan ja arvostukseen vaikuttavat enemmän muut asiat.
Useassakin vastauksessa myös kuvastuu se kuinka tytöt opetetaan ahkeriksi, kilteiksi ja pitkäjänteisiksi. Tie peruskoulusta akateemiseksi vaatii juuri näitä, ja kukapa ei haluaisi uskoa että ahkeruus palkitaan.
Miehet ajattelevat eri tavalla. Hierarkia muuttuu koko ajan kun urokset taistelevat paikasta huipulla tai ainakin seuraavalla askelmalla. Arvostettavaa on vanhojen auktoriteettien kumoaminen ja korvaaminen uusilla, siiis omilla.
Siksi nainen arvostaa enemmän akateemista tutkintoa ja mies kuukausipalkkaa.
Myöskin se että miehet arvostavat enemmän erikoistumista.
Huomaat tämän sosiaalisissa tilanteissa. Naiset arvostavat eniten laaja-alaista älykkyyttä ja sosiaalista sukkeluutta, miehet huipputason osaamista/tietämystä omalla, kenties kapea-alaisella sektorilla.
Yleisin syy miksi tuntemani lukion suorittaneet miehet eivät halunneet yliopistoon, oli se että yliopistossa opiskellaan liiaksi muutakin kuin omaa erikoisalaa.
Saanko kysyä, että mistä tuntemasi miehet ovat sitten erikoisalansa osaamisen hankkineet, jos yliopisto ei heidän mielestään riittävästi keskity heidän erikoisalaansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai nyt pelkästään jonkun koulun suorittaminen vaikuta yhteiskuntaluokkaan.
No kyllä se käytännössä vaikuttaa. Vaikuttaa, vaikka et olisi ihan siinä tutkontoa vastaavassa työssäkään. Kertoo nimittäin paljon, että ihminen on
a) halunnut, pyrkinyt ja päässyt opiskelemaan akateemista alaa
b) suorittanut loppututkinnon, joka yleensä edellyttää >5 v opiskelua
c) alallaan asiantuntija, ainakin huomattavasti perustellummin kuin sivustahuutelijat.Ja silti kaikkien näiden saavutusten jälkeen voit olla työtön yh, joka on hyvin kaukana ylemmästä keskiluokasta, akateeminen toki.
Olet tyypillisen duunarimentaliteetin mukaan hyvin konservatiivinen, vanhanaikainen ja rajoittunut. On olemassa muunkinlaisia yhteiskuntaluokkia kuin perinteinen sosio-ekonominen jako. Henkinen yhteiskunta-asemasi voi olla huippua, vaikka tosiaan olisit työtön, köyhä yh. Tosin tämmöinen henkilö ei samastu kovinkaantavan työttömiin yksinhuoltajiin; nuo asiat eivät nimittäin määrittele häntä ja hänen omaa arvoaan/itsearvostustaan. Kun ihmisellä on korkea henkinen kapasiteetti, hän on olosuhteidensa yläpuolella. Niin kuin intohimolleen omistautunut taiteilija, joka ei välttämättä ansaitse töillään. Got it?
Ei akateemisuus mitään olosuhteista riippumatonta ylivertaisuutta anna. Itse olin aika pitkään työtön tohtori, ja se söi kyllä itsetuntoa paljon, enkä todellakaan pystynyt liihottamaan henkisissä sfääreissä ja tekemään tutkimusta pelkällä innoituksella. Säännöllinen kuukausipalkka auttaa kummasti.
Haluan miehen, joka
- on kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista, kulttuureista ja taloudesta
- osaa katsoa asioita eri näkökulmista
- ymmärtää ihmismielen ja sosiaalisten piirien lainalaisuuksia ja niiden toimintaa mutta myös kyseenalaistaa
- osaa tunnistaa ja ratkaista ongelmia
- tuntee itsensä, ymmärtää itseään ja osaa sekä arvostaa itseään että kehittyä ihmisenä
- osaa keskustella asioista laaja-alaisesti, perustella näkökantojaan ja huomioida eri mieltä olevat
KESKIMÄÄRIN akateemisissa on enemmän näillä ominaisuuksilla varustettuja miehiä. Mikään itsetarkoitus koulutusaste ei tietenkään ole, eli jos nämä kriteerit täyttyvät jollakin matalasti koulutetulla ja muutenkin mies vaikuttaa kiinnostavalt, niin a vot!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se ihmetyttää kuinka naiset liittävät akateemisiin positiivisia asioita jotka eivät minun kokemuksieni perusteella päde kuin vähemmistöön.
Akateemiset ovat siis erittäin älykkäitä, elämään intohimoisesti suhtautuvia elämäntapatutkijoita jotka taukoamatta kehittävät itseään ja ympäristöään, opettelevat non-stop uusia asioita, omaavat taianomaisen kyvyn oppia joka ei-akateemisilta puuttuu, ja siksi vastaavat käytännössä satukirjojen versiota entisajan aatelisista.
Missä tuollaiset akateemiset ovat?
Minun tuntemani "akateemiset" elävät normaalia elämää siinä missä ei-akateemisetkin. Joistain kouluttautumisen tunnistaa samoin kuin joistan sen ettei koulun penkillä/kirjojen parissa ole viihdytty. Enemmistöstä on mahdotonta sanoa onko käytynä yliopisto vai AMK. Osa parhaista kavereistakin on sellaisia että pitää muistella tosissaan missä he opiskelivat.
Enkä ymmärrä mitä yllättävää tässä on. Olisi ihmeellistä jos se missä opiskelit 20 vuotta sitten määrittäisi eniten sitä kuka olet.
Minä ja moni ystävinäni oleva samanikäinen opiskelimme juuri tuo 20 vuotta sitten ensimmäisen tutkintomme. Valmistun kuukauden sisällä toista kertaa maisteriksi. Pääsääntöisesti ikätovereillani on joko toinen tai kolmas tutkinto menossa tai jo valmis. Puolisoni on aloittamassa toista tutkintoaan, ensimmäinen on tohtorin tutkinto.
Hyvä on, vaadimme tilastoja.
Kuinka suuri osa akateemisista suorittaa toisen tai kolmannen akateemisen tutkinnon?
Oletettavasti valtava enemmistö, jotta voit perustella yleistyksesi akateemisista.
Miten joku voi pitää noita "epäonnistumisia" jotenkin hienona asian? Sama kuin amis kävisi metallin, prosessitekniikan ja kokin ammattitutkinnot. Toki monet varmaankin olivat omaa ammattitaitoa syventäviä tutkintoja, mutta silti.
Harrastaisiitte tuonkin ajan seksiä, niin menisi paremmin talteen.
mies51v
Akateemisilla on myös muita useammin perhe ja lapsia, joten muutakin elämässä on. En kylläkään ymmärrä miski katsot epäonnistumiseksi sen, että haluaa kehittää itseään ammatillisesti läpi elämän. Näitä tutkintoja tehdään useita yleensä sen vuoksi, että halutaan muuttaa jotain urassa. Sosiaalityöntekijä haluaa panostaa terapeutillisuuteen ja lukee myös psykologin tutkinnon, luokanopettaja erityisopettajan tutkinnon tai matemaatikko kaupallisen tutkinnon.
Varmasti näin, mutta ihmettelen aina, miksi mennä tekemään raskas tutkintoprosessi kaikkine ylimääräisine rönsyineen, kun asiat voi opetella itse tarpeen mukaan?
Kuten sinä olet amispohjalta tehnyt?
No ihan vaikka oppiakseen, miten tiedettä tehdään. Siksihän sinä et erota tieteellistä faktaa mutusta, kun et metodologiasta mitään tiedä.Miksi se pitää tehdä nimenomaan tutkinnon muodossa? Kirjat ja luennot ovat vapaasti saatavilla nykyään.
Siksi, että useimmat akateemisen koulutuksen vaativat tyot myos edellyttävät että sen osaamisen voi todistaa. Ts. että henkilollä on tutkintotodistus. En minä ainakaan luottaisi lääkäriin / arkkitehtiin / insinooriin / juristiin / yms joka sanoo "kyllä mä nää asiat oon lukenut, en vaan viitsinyt virallisesti opiskella kun se on turhaa". Johan räjähtäisi valelääkärien sun muiden määrä taivaisiin.
Vierailija kirjoitti:
No halutaan tietysti, että ollaan samalta planeetalta. Että ymmärretään toisiamme.
Treffailin joskus sähkömiestä, ja jossain kohti pääsin heittämään, että "freudilainen lapsus". No hän ei tiennyt kuka on Freud, eikä tietysti tiennyt, mitä tarkoittaa freudilainen lapsus. Siinä tuli vähän sellainen olo, että eka sun pitää käydä lukio, ja sit yliopisto. Että tavataan uudestaan 10 vuoden päästä.
Sitä ois kiva, että voi jutella ja heitellä kommentteja, ja toinen olis jotenkin hajulla, että mistä puhutaan.
Se on muuten "freudilainen lipsahdus". :)
Olen akateeminen, opiskellut psykologiaakin perus- ja aineopintojen verran. Mieheni on ei- akateeminen, mutta ihan hyvin voin keskustella hänen kanssaan vaikkapa Freudista. Hän on aina lukenut paljon ja monipuolisesti sekä tieto- että kaunokirjallisuutta.
Tiedonhaluinen ja sivistynyt voi olla ilman akateemista tutkintoa, ja päinvastoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seuranhaussa tuon ymmärtää, kyllähän siinä on paljon enemmän yhteistä toisen akateemisen kanssa. Enemmän yhteistä keskusteltavaa, samantyyliset elämäntilanteet, samantyyppiset tulevaisuuden urapolut ja ollaan koettu samat asiat koulutuksessa. Yliopiston suorittaminen on kuitenkin iso vaihe elämässä. Ja ihan yleisesti akateeminen ehkä arvostaa enemmän koulutusta ja oppimista sekä ovat kunnianhimoisempia. Sellaisen vaikutelman ainakin itse saanut kun vertaa akateemisia ei-akateemisiin. Itse siis myös akateeminen.
Ja onhan siinä käyty läpi sama vaativa prosessi jos suorittanut yliopisto-tutkinnon, vähän kuten vaikka reservin upseerit pitää omaa kerhoaan erillään kaikista armeijan käyneistä. Yhdessä tehty jotain erityisen vativaa ja se yhdistää. Onhan esim AMK aika helppo ja yläaste-tyyppinen verrattuna yliopistoon joten akateemisilla ei yhtä paljon yhteistä AMKn käyneiden kanssa. Akateeminen vähän kuin upseeri ja AMKn käynyt aliupseeri.
Mutta jos asiaa jatkuvasti pitää tuoda esiin vaikkei ole etsimässä seuraa, se menee vähän yritykseksi pönkittää itsetuntoaan, toivotaan että korkea koulutus jotenkin nostaa statusta. Ehkä tuo itsetunnon pönkittäminen on yleisintä akateemisilla aloilla jossa kuitenkin matala palkka ja heikohkot työmahdollisuudet, kuten humanistiset tieteet jne.
Itsekin etsin (ja löysin) kunnianhimoista kumppania, mutta yliopiston käyminen ei sitä vielä juurikaan kuvaa. Nykyään opiskelemaan pääsee melkein kuka vain (esim. huonoimpiin kauppiksiin omana hakuvuotenani riitti 10/40 pistettä pääsykokeesta), paperit saa niin helposti, ja opiskelu on useimmille enemmän pitkitettyä nuoruutta, josta vielä maksetaan.
Otanta on varmaan aika pieni jos etsit vain kumppania. Itse puhuin enemmän yleisesti kaikista ihmisistä jotka käyvät yliopiston. Kyllähän siinä kunnianhimoisuus on todenäköisempää kun tähdätään vaativampaan ja korkeampaan koulutukseen. Sisäänpääsy ihan eri asia kuin valmistuminen, valmistumisen helppous riippuu paljon alasta. Mutta koulutuksen vaikeus ei suoraan liity kunnianhimoon, akateemisuus avaa työelämässä sellaiset polut joita kunnianhimoinen tarvii jos haluaa vaikka johtajaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seuranhaussa tuon ymmärtää, kyllähän siinä on paljon enemmän yhteistä toisen akateemisen kanssa. Enemmän yhteistä keskusteltavaa, samantyyliset elämäntilanteet, samantyyppiset tulevaisuuden urapolut ja ollaan koettu samat asiat koulutuksessa. Yliopiston suorittaminen on kuitenkin iso vaihe elämässä. Ja ihan yleisesti akateeminen ehkä arvostaa enemmän koulutusta ja oppimista sekä ovat kunnianhimoisempia. Sellaisen vaikutelman ainakin itse saanut kun vertaa akateemisia ei-akateemisiin. Itse siis myös akateeminen.
Ja onhan siinä käyty läpi sama vaativa prosessi jos suorittanut yliopisto-tutkinnon, vähän kuten vaikka reservin upseerit pitää omaa kerhoaan erillään kaikista armeijan käyneistä. Yhdessä tehty jotain erityisen vativaa ja se yhdistää. Onhan esim AMK aika helppo ja yläaste-tyyppinen verrattuna yliopistoon joten akateemisilla ei yhtä paljon yhteistä AMKn käyneiden kanssa. Akateeminen vähän kuin upseeri ja AMKn käynyt aliupseeri.
Mutta jos asiaa jatkuvasti pitää tuoda esiin vaikkei ole etsimässä seuraa, se menee vähän yritykseksi pönkittää itsetuntoaan, toivotaan että korkea koulutus jotenkin nostaa statusta. Ehkä tuo itsetunnon pönkittäminen on yleisintä akateemisilla aloilla jossa kuitenkin matala palkka ja heikohkot työmahdollisuudet, kuten humanistiset tieteet jne.
Itsekin etsin (ja löysin) kunnianhimoista kumppania, mutta yliopiston käyminen ei sitä vielä juurikaan kuvaa. Nykyään opiskelemaan pääsee melkein kuka vain (esim. huonoimpiin kauppiksiin omana hakuvuotenani riitti 10/40 pistettä pääsykokeesta), paperit saa niin helposti, ja opiskelu on useimmille enemmän pitkitettyä nuoruutta, josta vielä maksetaan.
Ei ole vaikeaa ei.
Itse hain opiskelemaan historiaa, koska se oli yksi harvoja kiinnostavia aineita lukiossa. Keskiarvo taisi olla 7,5 tienoilla, eikä sen eteen tullut tehtyä töitä.
Luin kirjat nopeasti läpi koska oikeastaan halusin pitää välivuotta ja nauttia nuoruudesta. Yllätyksekseni tulin valituksi,
Ensimmäiset kolme vuotta oli pitkitettyä nuoruutta, opinnot pysyivät juuri riittävästi hanskassa. Vasta sitten heräsi kiinnostus oikeasti. Tutkinnon suorittaminen olisi onnistunut vasemmalla kädelläkin, tosin keskinkertaisilla arvosanoilla.
Seuranhaussa tuon ymmärtää, kyllähän siinä on paljon enemmän yhteistä toisen akateemisen kanssa. Enemmän yhteistä keskusteltavaa, samantyyliset elämäntilanteet, samantyyppiset tulevaisuuden urapolut ja ollaan koettu samat asiat koulutuksessa. Yliopiston suorittaminen on kuitenkin iso vaihe elämässä. Ja ihan yleisesti akateeminen ehkä arvostaa enemmän koulutusta ja oppimista sekä ovat kunnianhimoisempia. Sellaisen vaikutelman ainakin itse saanut kun vertaa akateemisia ei-akateemisiin. Itse siis myös akateeminen.
Ja onhan siinä käyty läpi sama vaativa prosessi jos suorittanut yliopisto-tutkinnon, vähän kuten vaikka reservin upseerit pitää omaa kerhoaan erillään kaikista armeijan käyneistä. Yhdessä tehty jotain erityisen vativaa ja se yhdistää. Onhan esim AMK aika helppo ja yläaste-tyyppinen verrattuna yliopistoon joten akateemisilla ei yhtä paljon yhteistä AMKn käyneiden kanssa. Akateeminen vähän kuin upseeri ja AMKn käynyt aliupseeri.
Mutta jos asiaa jatkuvasti pitää tuoda esiin vaikkei ole etsimässä seuraa, se menee vähän yritykseksi pönkittää itsetuntoaan, toivotaan että korkea koulutus jotenkin nostaa statusta. Ehkä tuo itsetunnon pönkittäminen on yleisintä akateemisilla aloilla jossa kuitenkin matala palkka ja heikohkot työmahdollisuudet, kuten humanistiset tieteet jne.