Lue keskustelun säännöt.
Miksi akateemisuus on naisille niin valtava asia?
11.11.2019 |
Kun naisten keskusteluja kuuntelee/lukee, saa vaikutelman että heille kyse on suorastaan yhteiskuntaluokista, ja korkeakouluttautumalla noustaan korkeampaan luokkaan.
Kun nainen kertoo itsestään tai pariskunnasta, mainitsee hän ensimmäisenä korkeakoulutuksen - jopa ennen ikää, sukupuolta, siviilisäätyä, jne. Aivan kuin "akateeminen nainen" (akateeminen pariskunta) olisi eri rotua kuin "nainen" (akateeminen pariskunta).
Miksi tämä on juuri naisille niin valtava asia?
Kommentit (205)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No halutaan tietysti, että ollaan samalta planeetalta. Että ymmärretään toisiamme.
Treffailin joskus sähkömiestä, ja jossain kohti pääsin heittämään, että "freudilainen lapsus". No hän ei tiennyt kuka on Freud, eikä tietysti tiennyt, mitä tarkoittaa freudilainen lapsus. Siinä tuli vähän sellainen olo, että eka sun pitää käydä lukio, ja sit yliopisto. Että tavataan uudestaan 10 vuoden päästä.
Sitä ois kiva, että voi jutella ja heitellä kommentteja, ja toinen olis jotenkin hajulla, että mistä puhutaan.
Tässähän se tuli.
Akateeminen ihminen on kiinnostunut elämästä ja asioista.
Jos toisella on lukiokin käymättä, on vaikea keksiä mitään juteltavaa.
Tai jos toinen ei ole vapaaehtoisesti lukenut muuta kuin sarjakuvia, katsonut yhtään dokkaria, osaa puhua muuta kuin savoa ja luulee silti tietävänsä paremmin suunnilleen kaiken.Mulla on yksi tämmönen lapsuudenkaveri.
Hänellä on pakkomielle koettaa osoittaa alituisesti tietävänsä asioita joista hänellä ei ole hajuakaan. Siitä seuraa piinallista sananvaihtoa. Se maailmankuvan ja kokemuspiirin suppeus on vaan uskomaton.
Erityisesti kielitaidon puute on hänelle arka paikka ja tuntuu harmittavan.Akateeminen ihminen on oppinut oppimaan.
Sillä saa etulyöntiaseman ei-akateemisiin verrattuna. Ei-akateemiset eivät oikein tajua, että se mitä koulussa sanottiin xkymmentä vuotta sitten on vanhentunutta tietoa.
Siksi heidän kanssaan voi olla rasittavaa asioida.Sanotaanko, että keskinkertaiset tarvitsee yliopistoa oppiakseen oppimaan? Oikeasti fiksut eivät haaskaa aikaansa sellaiseen, ainakaan mihinkiin humanistisiin "tieteisiin" (makefy poislaskettuna) -jos harrastuneisuutta on, ei ole homma eikä mikään hankkia sitä tietomäärää mikä on vaikkapa historiaa pääaineenaan lukeneella maisterilla.
Nykymaailmassa informaatio on saatavilla kaikille, eikä lukemiseen tarvita papereita. Lukenein ja fiksuin tuntemani ihminen -ja kaikin puolin muutenkin kyvykkäin- on putkiasentaja. Ja tuttavapiiriin kuuluu myös tohtori jos toinenkin.
Muutenkin on älytöntä olettaa että jos toinen ei ymmärrä oman alan heittoja, se on dorka. Minä satun olemaan intohimoinen englantilaisen kirjallisuuden harrastaja. Minulla sattuu myös olemaan poikkeuksellisen hyvä muisti, joten pystyn lausumaan pitkiä pätkiä Shakespearea alkukielellä (toki hiukan virheellisesti ääntäen).
Mutta en pidä tyhmänä niitä jotka eivät sitaatteja tunnista. Eri kiinnostuksenkohteet, nääs.
Ja keskustelutaidottomia urpoja on sekä amiksissa että tekniikan tohtoreissa.
Minäkin tunnen näitä itseoppineita kirjallisuustieteilijöitä ja historioitsijoita. Kuvaavaa kaikille on lukeneisuus, joka ei muodosta koherenttia kokonaisuutta. On närpitty sieltä täältä ymmärtämättä kokonaisuuksia, kausaliteetteja. On opeteltu nippeleitä, mutta ei ole nähty metsiä. Kokonaisuutena tympeä, jäsentymätön ja suttuinen maailma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se ihmetyttää kuinka naiset liittävät akateemisiin positiivisia asioita jotka eivät minun kokemuksieni perusteella päde kuin vähemmistöön.
Akateemiset ovat siis erittäin älykkäitä, elämään intohimoisesti suhtautuvia elämäntapatutkijoita jotka taukoamatta kehittävät itseään ja ympäristöään, opettelevat non-stop uusia asioita, omaavat taianomaisen kyvyn oppia joka ei-akateemisilta puuttuu, ja siksi vastaavat käytännössä satukirjojen versiota entisajan aatelisista.
Missä tuollaiset akateemiset ovat?
Minun tuntemani "akateemiset" elävät normaalia elämää siinä missä ei-akateemisetkin. Joistain kouluttautumisen tunnistaa samoin kuin joistan sen ettei koulun penkillä/kirjojen parissa ole viihdytty. Enemmistöstä on mahdotonta sanoa onko käytynä yliopisto vai AMK. Osa parhaista kavereistakin on sellaisia että pitää muistella tosissaan missä he opiskelivat.
Enkä ymmärrä mitä yllättävää tässä on. Olisi ihmeellistä jos se missä opiskelit 20 vuotta sitten määrittäisi eniten sitä kuka olet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No halutaan tietysti, että ollaan samalta planeetalta. Että ymmärretään toisiamme.
Treffailin joskus sähkömiestä, ja jossain kohti pääsin heittämään, että "freudilainen lapsus". No hän ei tiennyt kuka on Freud, eikä tietysti tiennyt, mitä tarkoittaa freudilainen lapsus. Siinä tuli vähän sellainen olo, että eka sun pitää käydä lukio, ja sit yliopisto. Että tavataan uudestaan 10 vuoden päästä.
Sitä ois kiva, että voi jutella ja heitellä kommentteja, ja toinen olis jotenkin hajulla, että mistä puhutaan.
Tässähän se tuli.
Akateeminen ihminen on kiinnostunut elämästä ja asioista.
Jos toisella on lukiokin käymättä, on vaikea keksiä mitään juteltavaa.
Tai jos toinen ei ole vapaaehtoisesti lukenut muuta kuin sarjakuvia, katsonut yhtään dokkaria, osaa puhua muuta kuin savoa ja luulee silti tietävänsä paremmin suunnilleen kaiken.Mulla on yksi tämmönen lapsuudenkaveri.
Hänellä on pakkomielle koettaa osoittaa alituisesti tietävänsä asioita joista hänellä ei ole hajuakaan. Siitä seuraa piinallista sananvaihtoa. Se maailmankuvan ja kokemuspiirin suppeus on vaan uskomaton.
Erityisesti kielitaidon puute on hänelle arka paikka ja tuntuu harmittavan.Akateeminen ihminen on oppinut oppimaan.
Sillä saa etulyöntiaseman ei-akateemisiin verrattuna. Ei-akateemiset eivät oikein tajua, että se mitä koulussa sanottiin xkymmentä vuotta sitten on vanhentunutta tietoa.
Siksi heidän kanssaan voi olla rasittavaa asioida.Sanotaanko, että keskinkertaiset tarvitsee yliopistoa oppiakseen oppimaan? Oikeasti fiksut eivät haaskaa aikaansa sellaiseen, ainakaan mihinkiin humanistisiin "tieteisiin" (makefy poislaskettuna) -jos harrastuneisuutta on, ei ole homma eikä mikään hankkia sitä tietomäärää mikä on vaikkapa historiaa pääaineenaan lukeneella maisterilla.
Nykymaailmassa informaatio on saatavilla kaikille, eikä lukemiseen tarvita papereita. Lukenein ja fiksuin tuntemani ihminen -ja kaikin puolin muutenkin kyvykkäin- on putkiasentaja. Ja tuttavapiiriin kuuluu myös tohtori jos toinenkin.
Muutenkin on älytöntä olettaa että jos toinen ei ymmärrä oman alan heittoja, se on dorka. Minä satun olemaan intohimoinen englantilaisen kirjallisuuden harrastaja. Minulla sattuu myös olemaan poikkeuksellisen hyvä muisti, joten pystyn lausumaan pitkiä pätkiä Shakespearea alkukielellä (toki hiukan virheellisesti ääntäen).
Mutta en pidä tyhmänä niitä jotka eivät sitaatteja tunnista. Eri kiinnostuksenkohteet, nääs.
Ja keskustelutaidottomia urpoja on sekä amiksissa että tekniikan tohtoreissa.
Akateemisuutta arvostavat, maisteriksi itsensä lukeneet ja sitä myös kumppaniltaan vaativat, eivät halua näitä itseoppineita joka alan hanskaavia putkimiehiä. On rasittavaa kuunnella amiksen mutuilua asioista, joista hänellä ei ole ymmärrystä, ja akateemisten tutkintojen väheksyntää päivästä toiseen.
Vierailija kirjoitti:
Se ihmetyttää kuinka naiset liittävät akateemisiin positiivisia asioita jotka eivät minun kokemuksieni perusteella päde kuin vähemmistöön.
Akateemiset ovat siis erittäin älykkäitä, elämään intohimoisesti suhtautuvia elämäntapatutkijoita jotka taukoamatta kehittävät itseään ja ympäristöään, opettelevat non-stop uusia asioita, omaavat taianomaisen kyvyn oppia joka ei-akateemisilta puuttuu, ja siksi vastaavat käytännössä satukirjojen versiota entisajan aatelisista.
Missä tuollaiset akateemiset ovat?
Minun tuntemani "akateemiset" elävät normaalia elämää siinä missä ei-akateemisetkin. Joistain kouluttautumisen tunnistaa samoin kuin joistan sen ettei koulun penkillä/kirjojen parissa ole viihdytty. Enemmistöstä on mahdotonta sanoa onko käytynä yliopisto vai AMK. Osa parhaista kavereistakin on sellaisia että pitää muistella tosissaan missä he opiskelivat.
Enkä ymmärrä mitä yllättävää tässä on. Olisi ihmeellistä jos se missä opiskelit 20 vuotta sitten määrittäisi eniten sitä kuka olet.
Minä ja moni ystävinäni oleva samanikäinen opiskelimme juuri tuo 20 vuotta sitten ensimmäisen tutkintomme. Valmistun kuukauden sisällä toista kertaa maisteriksi. Pääsääntöisesti ikätovereillani on joko toinen tai kolmas tutkinto menossa tai jo valmis. Puolisoni on aloittamassa toista tutkintoaan, ensimmäinen on tohtorin tutkinto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No halutaan tietysti, että ollaan samalta planeetalta. Että ymmärretään toisiamme.
Treffailin joskus sähkömiestä, ja jossain kohti pääsin heittämään, että "freudilainen lapsus". No hän ei tiennyt kuka on Freud, eikä tietysti tiennyt, mitä tarkoittaa freudilainen lapsus. Siinä tuli vähän sellainen olo, että eka sun pitää käydä lukio, ja sit yliopisto. Että tavataan uudestaan 10 vuoden päästä.
Sitä ois kiva, että voi jutella ja heitellä kommentteja, ja toinen olis jotenkin hajulla, että mistä puhutaan.
Tässähän se tuli.
Akateeminen ihminen on kiinnostunut elämästä ja asioista.
Jos toisella on lukiokin käymättä, on vaikea keksiä mitään juteltavaa.
Tai jos toinen ei ole vapaaehtoisesti lukenut muuta kuin sarjakuvia, katsonut yhtään dokkaria, osaa puhua muuta kuin savoa ja luulee silti tietävänsä paremmin suunnilleen kaiken.Mulla on yksi tämmönen lapsuudenkaveri.
Hänellä on pakkomielle koettaa osoittaa alituisesti tietävänsä asioita joista hänellä ei ole hajuakaan. Siitä seuraa piinallista sananvaihtoa. Se maailmankuvan ja kokemuspiirin suppeus on vaan uskomaton.
Erityisesti kielitaidon puute on hänelle arka paikka ja tuntuu harmittavan.Akateeminen ihminen on oppinut oppimaan.
Sillä saa etulyöntiaseman ei-akateemisiin verrattuna. Ei-akateemiset eivät oikein tajua, että se mitä koulussa sanottiin xkymmentä vuotta sitten on vanhentunutta tietoa.
Siksi heidän kanssaan voi olla rasittavaa asioida.Sanotaanko, että keskinkertaiset tarvitsee yliopistoa oppiakseen oppimaan? Oikeasti fiksut eivät haaskaa aikaansa sellaiseen, ainakaan mihinkiin humanistisiin "tieteisiin" (makefy poislaskettuna) -jos harrastuneisuutta on, ei ole homma eikä mikään hankkia sitä tietomäärää mikä on vaikkapa historiaa pääaineenaan lukeneella maisterilla.
Nykymaailmassa informaatio on saatavilla kaikille, eikä lukemiseen tarvita papereita. Lukenein ja fiksuin tuntemani ihminen -ja kaikin puolin muutenkin kyvykkäin- on putkiasentaja. Ja tuttavapiiriin kuuluu myös tohtori jos toinenkin.
Muutenkin on älytöntä olettaa että jos toinen ei ymmärrä oman alan heittoja, se on dorka. Minä satun olemaan intohimoinen englantilaisen kirjallisuuden harrastaja. Minulla sattuu myös olemaan poikkeuksellisen hyvä muisti, joten pystyn lausumaan pitkiä pätkiä Shakespearea alkukielellä (toki hiukan virheellisesti ääntäen).
Mutta en pidä tyhmänä niitä jotka eivät sitaatteja tunnista. Eri kiinnostuksenkohteet, nääs.
Ja keskustelutaidottomia urpoja on sekä amiksissa että tekniikan tohtoreissa.
Minäkin tunnen näitä itseoppineita kirjallisuustieteilijöitä ja historioitsijoita. Kuvaavaa kaikille on lukeneisuus, joka ei muodosta koherenttia kokonaisuutta. On närpitty sieltä täältä ymmärtämättä kokonaisuuksia, kausaliteetteja. On opeteltu nippeleitä, mutta ei ole nähty metsiä. Kokonaisuutena tympeä, jäsentymätön ja suttuinen maailma.
Oikeammin voisi sanoa että selvästi yli keskinkertaiset voivat oppia samat asiat ilman yliopistoakin.
Ongelma on juuri tuossa mitä vastauksessa mainittiin. Missä tahansa opinto-ohjelmassa asiat on jo valmiiksi järjestetty loogiseksi kokonaisuudeksi. Samojen asioiden opetteleminen täysin itsenäisesti on kivinen tie, ja lopputulos luultavasti juurikin kuvaamasi.
Minäkin hallitsen joitain akateemisen tutkinnon osa-alueita paremmin kuin keskiverto tutkinnon suorittanut, mutta en lähtisi kilpailemaan alan yleistiedossa kenenkään alaa opiskelevan kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja ei ole aito akateeminen, kun edes kyselee moista.
Henkisesti akateemiset ymmärtävät toisiaan.
Maisterismiehenä minä ainakin arvostan niitä naisia, jotka ovat viitsineet kouluttaa itseään ja hankkia itselleen laaja-alaisesti yleissivistystä. Olisi raskasta olla semmoisen naisen seurassa, jolle pitäisi selittää monia asioita juurta jaksaen ja kuunnella aivan perusteettomia väitteitä. Semmoiset miehet ja naiset, jotka ovat opiskelleet yliopistossa monta vuotta, kokevat sen yhdistävän kokemuksena eivätkä pidä sitä mitään leuhkimisena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se ihmetyttää kuinka naiset liittävät akateemisiin positiivisia asioita jotka eivät minun kokemuksieni perusteella päde kuin vähemmistöön.
Akateemiset ovat siis erittäin älykkäitä, elämään intohimoisesti suhtautuvia elämäntapatutkijoita jotka taukoamatta kehittävät itseään ja ympäristöään, opettelevat non-stop uusia asioita, omaavat taianomaisen kyvyn oppia joka ei-akateemisilta puuttuu, ja siksi vastaavat käytännössä satukirjojen versiota entisajan aatelisista.
Missä tuollaiset akateemiset ovat?
Minun tuntemani "akateemiset" elävät normaalia elämää siinä missä ei-akateemisetkin. Joistain kouluttautumisen tunnistaa samoin kuin joistan sen ettei koulun penkillä/kirjojen parissa ole viihdytty. Enemmistöstä on mahdotonta sanoa onko käytynä yliopisto vai AMK. Osa parhaista kavereistakin on sellaisia että pitää muistella tosissaan missä he opiskelivat.
Enkä ymmärrä mitä yllättävää tässä on. Olisi ihmeellistä jos se missä opiskelit 20 vuotta sitten määrittäisi eniten sitä kuka olet.
Minä ja moni ystävinäni oleva samanikäinen opiskelimme juuri tuo 20 vuotta sitten ensimmäisen tutkintomme. Valmistun kuukauden sisällä toista kertaa maisteriksi. Pääsääntöisesti ikätovereillani on joko toinen tai kolmas tutkinto menossa tai jo valmis. Puolisoni on aloittamassa toista tutkintoaan, ensimmäinen on tohtorin tutkinto.
Hyvä on, vaadimme tilastoja.
Kuinka suuri osa akateemisista suorittaa toisen tai kolmannen akateemisen tutkinnon?
Oletettavasti valtava enemmistö, jotta voit perustella yleistyksesi akateemisista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli vastauksista päätellen naiset oikeasti uskovat että maisteriksi lukeminen nostaa korkeampaan yhteiskuntaluokkaan, ja nostaa ihmisen eri tasolle lähes kaikilla älykkyyden osa-alueilla.
Aika hämmästyttävää. Korkeakoulututkinnon kuitenkin suorittaa aika iso osa ihmisistä, ja olisi absurdia väittää etteikö siihen kykenisi merkittävä osuus niistäkin jotka eivät halunneet 18-10v tienoilla yliopistoon.
En halua väheksyä ketään, mutta en vain mitenkään kykene pitämään akateemista tutkintoa huippusaavutuksena jollaiseksi se kuvataan. Hämmästelen myös "duunariamattien" vähäistä arvostusta. Jos näitä ei olisi, ainakin itse olisin pulassa. Esimerkiksi auton korjaaminen vaatii sen tyyppistä lahjakkuutta jota minulla ei ole. Olen yrittänyt, mutta en vain opi. Lukemalla oppiminen onnistuu kyllä, mutta hahmotuskyky puuttuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se ihmetyttää kuinka naiset liittävät akateemisiin positiivisia asioita jotka eivät minun kokemuksieni perusteella päde kuin vähemmistöön.
Akateemiset ovat siis erittäin älykkäitä, elämään intohimoisesti suhtautuvia elämäntapatutkijoita jotka taukoamatta kehittävät itseään ja ympäristöään, opettelevat non-stop uusia asioita, omaavat taianomaisen kyvyn oppia joka ei-akateemisilta puuttuu, ja siksi vastaavat käytännössä satukirjojen versiota entisajan aatelisista.
Missä tuollaiset akateemiset ovat?
Minun tuntemani "akateemiset" elävät normaalia elämää siinä missä ei-akateemisetkin. Joistain kouluttautumisen tunnistaa samoin kuin joistan sen ettei koulun penkillä/kirjojen parissa ole viihdytty. Enemmistöstä on mahdotonta sanoa onko käytynä yliopisto vai AMK. Osa parhaista kavereistakin on sellaisia että pitää muistella tosissaan missä he opiskelivat.
Enkä ymmärrä mitä yllättävää tässä on. Olisi ihmeellistä jos se missä opiskelit 20 vuotta sitten määrittäisi eniten sitä kuka olet.
Minä ja moni ystävinäni oleva samanikäinen opiskelimme juuri tuo 20 vuotta sitten ensimmäisen tutkintomme. Valmistun kuukauden sisällä toista kertaa maisteriksi. Pääsääntöisesti ikätovereillani on joko toinen tai kolmas tutkinto menossa tai jo valmis. Puolisoni on aloittamassa toista tutkintoaan, ensimmäinen on tohtorin tutkinto.
Hyvä on, vaadimme tilastoja.
Kuinka suuri osa akateemisista suorittaa toisen tai kolmannen akateemisen tutkinnon?
Oletettavasti valtava enemmistö, jotta voit perustella yleistyksesi akateemisista.
Miten joku voi pitää noita "epäonnistumisia" jotenkin hienona asian? Sama kuin amis kävisi metallin, prosessitekniikan ja kokin ammattitutkinnot. Toki monet varmaankin olivat omaa ammattitaitoa syventäviä tutkintoja, mutta silti.
Harrastaisiitte tuonkin ajan seksiä, niin menisi paremmin talteen.
mies51v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se ihmetyttää kuinka naiset liittävät akateemisiin positiivisia asioita jotka eivät minun kokemuksieni perusteella päde kuin vähemmistöön.
Akateemiset ovat siis erittäin älykkäitä, elämään intohimoisesti suhtautuvia elämäntapatutkijoita jotka taukoamatta kehittävät itseään ja ympäristöään, opettelevat non-stop uusia asioita, omaavat taianomaisen kyvyn oppia joka ei-akateemisilta puuttuu, ja siksi vastaavat käytännössä satukirjojen versiota entisajan aatelisista.
Missä tuollaiset akateemiset ovat?
Minun tuntemani "akateemiset" elävät normaalia elämää siinä missä ei-akateemisetkin. Joistain kouluttautumisen tunnistaa samoin kuin joistan sen ettei koulun penkillä/kirjojen parissa ole viihdytty. Enemmistöstä on mahdotonta sanoa onko käytynä yliopisto vai AMK. Osa parhaista kavereistakin on sellaisia että pitää muistella tosissaan missä he opiskelivat.
Enkä ymmärrä mitä yllättävää tässä on. Olisi ihmeellistä jos se missä opiskelit 20 vuotta sitten määrittäisi eniten sitä kuka olet.
Oma kokemukseni kahdesta pk-seudun yliopistosta on, että harva siellä oli mitenkään erityisen kiinnostunut opinnoista. Harkkatyöt ja laskarit tehtiin pakollisena pahana, ja arvosanat porukalla pyöri siellä luokassa 2-4. Ehkä intohimoa oli joillain, mutta hyvin pitivät asian piilossa.
Samansuuntainen kokemus minulla on rekrytoijana. Yrityksemme on tunnettu ja houkuttelee hyviä opiskelijoita, mutta ei heistäkään intohimo pulppua. Arvosanat sitä samaa 2-4, eikä mitään harrastuneisuutta keskusteluissa voi huomata.
Toki on joitakin poikkeuksia, joita sitten kynsin ja hampain yritämme meille saada. Niitä on vain todella vähän.
Naapurin humanistitohtorilla olisi todella vaatimaton elintaso ilman rakins(AMK)-siippansa. Meinaan jos nippanappa viiskybäsenä saa ekan vakituisen viran ja on ollut välillä pitkiäkin aikoja ilman duunia korkeasta koulutuksestaan huolimatta, niin siinä on koulutuksen arvo aika nolla yhteiskunnan kannalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se ihmetyttää kuinka naiset liittävät akateemisiin positiivisia asioita jotka eivät minun kokemuksieni perusteella päde kuin vähemmistöön.
Akateemiset ovat siis erittäin älykkäitä, elämään intohimoisesti suhtautuvia elämäntapatutkijoita jotka taukoamatta kehittävät itseään ja ympäristöään, opettelevat non-stop uusia asioita, omaavat taianomaisen kyvyn oppia joka ei-akateemisilta puuttuu, ja siksi vastaavat käytännössä satukirjojen versiota entisajan aatelisista.
Missä tuollaiset akateemiset ovat?
Minun tuntemani "akateemiset" elävät normaalia elämää siinä missä ei-akateemisetkin. Joistain kouluttautumisen tunnistaa samoin kuin joistan sen ettei koulun penkillä/kirjojen parissa ole viihdytty. Enemmistöstä on mahdotonta sanoa onko käytynä yliopisto vai AMK. Osa parhaista kavereistakin on sellaisia että pitää muistella tosissaan missä he opiskelivat.
Enkä ymmärrä mitä yllättävää tässä on. Olisi ihmeellistä jos se missä opiskelit 20 vuotta sitten määrittäisi eniten sitä kuka olet.
Minä ja moni ystävinäni oleva samanikäinen opiskelimme juuri tuo 20 vuotta sitten ensimmäisen tutkintomme. Valmistun kuukauden sisällä toista kertaa maisteriksi. Pääsääntöisesti ikätovereillani on joko toinen tai kolmas tutkinto menossa tai jo valmis. Puolisoni on aloittamassa toista tutkintoaan, ensimmäinen on tohtorin tutkinto.
Hyvä on, vaadimme tilastoja.
Kuinka suuri osa akateemisista suorittaa toisen tai kolmannen akateemisen tutkinnon?
Oletettavasti valtava enemmistö, jotta voit perustella yleistyksesi akateemisista.
Miten joku voi pitää noita "epäonnistumisia" jotenkin hienona asian? Sama kuin amis kävisi metallin, prosessitekniikan ja kokin ammattitutkinnot. Toki monet varmaankin olivat omaa ammattitaitoa syventäviä tutkintoja, mutta silti.
Harrastaisiitte tuonkin ajan seksiä, niin menisi paremmin talteen.
mies51v
Akateemisilla on myös muita useammin perhe ja lapsia, joten muutakin elämässä on. En kylläkään ymmärrä miski katsot epäonnistumiseksi sen, että haluaa kehittää itseään ammatillisesti läpi elämän. Näitä tutkintoja tehdään useita yleensä sen vuoksi, että halutaan muuttaa jotain urassa. Sosiaalityöntekijä haluaa panostaa terapeutillisuuteen ja lukee myös psykologin tutkinnon, luokanopettaja erityisopettajan tutkinnon tai matemaatikko kaupallisen tutkinnon.
Vierailija kirjoitti:
Ei kai nyt pelkästään jonkun koulun suorittaminen vaikuta yhteiskuntaluokkaan.
Ei. Moni akateeminen tekee koulutustaan vastaamatonta työtä, ainakin oman alan töiden välissä. (Ei lääkärit tai lakimiehet toki)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se ihmetyttää kuinka naiset liittävät akateemisiin positiivisia asioita jotka eivät minun kokemuksieni perusteella päde kuin vähemmistöön.
Akateemiset ovat siis erittäin älykkäitä, elämään intohimoisesti suhtautuvia elämäntapatutkijoita jotka taukoamatta kehittävät itseään ja ympäristöään, opettelevat non-stop uusia asioita, omaavat taianomaisen kyvyn oppia joka ei-akateemisilta puuttuu, ja siksi vastaavat käytännössä satukirjojen versiota entisajan aatelisista.
Missä tuollaiset akateemiset ovat?
Minun tuntemani "akateemiset" elävät normaalia elämää siinä missä ei-akateemisetkin. Joistain kouluttautumisen tunnistaa samoin kuin joistan sen ettei koulun penkillä/kirjojen parissa ole viihdytty. Enemmistöstä on mahdotonta sanoa onko käytynä yliopisto vai AMK. Osa parhaista kavereistakin on sellaisia että pitää muistella tosissaan missä he opiskelivat.
Enkä ymmärrä mitä yllättävää tässä on. Olisi ihmeellistä jos se missä opiskelit 20 vuotta sitten määrittäisi eniten sitä kuka olet.
Minä ja moni ystävinäni oleva samanikäinen opiskelimme juuri tuo 20 vuotta sitten ensimmäisen tutkintomme. Valmistun kuukauden sisällä toista kertaa maisteriksi. Pääsääntöisesti ikätovereillani on joko toinen tai kolmas tutkinto menossa tai jo valmis. Puolisoni on aloittamassa toista tutkintoaan, ensimmäinen on tohtorin tutkinto.
Hyvä on, vaadimme tilastoja.
Kuinka suuri osa akateemisista suorittaa toisen tai kolmannen akateemisen tutkinnon?
Oletettavasti valtava enemmistö, jotta voit perustella yleistyksesi akateemisista.
Miten joku voi pitää noita "epäonnistumisia" jotenkin hienona asian? Sama kuin amis kävisi metallin, prosessitekniikan ja kokin ammattitutkinnot. Toki monet varmaankin olivat omaa ammattitaitoa syventäviä tutkintoja, mutta silti.
Harrastaisiitte tuonkin ajan seksiä, niin menisi paremmin talteen.
mies51v
Akateemisilla on myös muita useammin perhe ja lapsia, joten muutakin elämässä on. En kylläkään ymmärrä miski katsot epäonnistumiseksi sen, että haluaa kehittää itseään ammatillisesti läpi elämän. Näitä tutkintoja tehdään useita yleensä sen vuoksi, että halutaan muuttaa jotain urassa. Sosiaalityöntekijä haluaa panostaa terapeutillisuuteen ja lukee myös psykologin tutkinnon, luokanopettaja erityisopettajan tutkinnon tai matemaatikko kaupallisen tutkinnon.
Varmasti näin, mutta ihmettelen aina, miksi mennä tekemään raskas tutkintoprosessi kaikkine ylimääräisine rönsyineen, kun asiat voi opetella itse tarpeen mukaan?
Älkää viitsikö. Yksikään maisteri ei edes käytä sanaa akateeminen.
Tuo on jotain amisjonnejen paskaa. Kuten se outo ketju, jossa keh ari hourii akateemisesta miehestä ja isyystesteistä.
Ei mulle ainakaan merkkaa yhtään mitään, onko akateeminen vai ei. En esim. valitsisi puolisoa sillä perusteella. Toki toivon kumppanin osaavan kyseenalaistaa asioita, oli koulutusta tai ei.
FM
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se ihmetyttää kuinka naiset liittävät akateemisiin positiivisia asioita jotka eivät minun kokemuksieni perusteella päde kuin vähemmistöön.
Akateemiset ovat siis erittäin älykkäitä, elämään intohimoisesti suhtautuvia elämäntapatutkijoita jotka taukoamatta kehittävät itseään ja ympäristöään, opettelevat non-stop uusia asioita, omaavat taianomaisen kyvyn oppia joka ei-akateemisilta puuttuu, ja siksi vastaavat käytännössä satukirjojen versiota entisajan aatelisista.
Missä tuollaiset akateemiset ovat?
Minun tuntemani "akateemiset" elävät normaalia elämää siinä missä ei-akateemisetkin. Joistain kouluttautumisen tunnistaa samoin kuin joistan sen ettei koulun penkillä/kirjojen parissa ole viihdytty. Enemmistöstä on mahdotonta sanoa onko käytynä yliopisto vai AMK. Osa parhaista kavereistakin on sellaisia että pitää muistella tosissaan missä he opiskelivat.
Enkä ymmärrä mitä yllättävää tässä on. Olisi ihmeellistä jos se missä opiskelit 20 vuotta sitten määrittäisi eniten sitä kuka olet.
Minä ja moni ystävinäni oleva samanikäinen opiskelimme juuri tuo 20 vuotta sitten ensimmäisen tutkintomme. Valmistun kuukauden sisällä toista kertaa maisteriksi. Pääsääntöisesti ikätovereillani on joko toinen tai kolmas tutkinto menossa tai jo valmis. Puolisoni on aloittamassa toista tutkintoaan, ensimmäinen on tohtorin tutkinto.
Hyvä on, vaadimme tilastoja.
Kuinka suuri osa akateemisista suorittaa toisen tai kolmannen akateemisen tutkinnon?
Oletettavasti valtava enemmistö, jotta voit perustella yleistyksesi akateemisista.
Miten joku voi pitää noita "epäonnistumisia" jotenkin hienona asian? Sama kuin amis kävisi metallin, prosessitekniikan ja kokin ammattitutkinnot. Toki monet varmaankin olivat omaa ammattitaitoa syventäviä tutkintoja, mutta silti.
Harrastaisiitte tuonkin ajan seksiä, niin menisi paremmin talteen.
mies51v
Akateemisilla on myös muita useammin perhe ja lapsia, joten muutakin elämässä on. En kylläkään ymmärrä miski katsot epäonnistumiseksi sen, että haluaa kehittää itseään ammatillisesti läpi elämän. Näitä tutkintoja tehdään useita yleensä sen vuoksi, että halutaan muuttaa jotain urassa. Sosiaalityöntekijä haluaa panostaa terapeutillisuuteen ja lukee myös psykologin tutkinnon, luokanopettaja erityisopettajan tutkinnon tai matemaatikko kaupallisen tutkinnon.
Varmasti näin, mutta ihmettelen aina, miksi mennä tekemään raskas tutkintoprosessi kaikkine ylimääräisine rönsyineen, kun asiat voi opetella itse tarpeen mukaan?
Kuten sinä olet amispohjalta tehnyt?
No ihan vaikka oppiakseen, miten tiedettä tehdään. Siksihän sinä et erota tieteellistä faktaa mutusta, kun et metodologiasta mitään tiedä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se ihmetyttää kuinka naiset liittävät akateemisiin positiivisia asioita jotka eivät minun kokemuksieni perusteella päde kuin vähemmistöön.
Akateemiset ovat siis erittäin älykkäitä, elämään intohimoisesti suhtautuvia elämäntapatutkijoita jotka taukoamatta kehittävät itseään ja ympäristöään, opettelevat non-stop uusia asioita, omaavat taianomaisen kyvyn oppia joka ei-akateemisilta puuttuu, ja siksi vastaavat käytännössä satukirjojen versiota entisajan aatelisista.
Missä tuollaiset akateemiset ovat?
Minun tuntemani "akateemiset" elävät normaalia elämää siinä missä ei-akateemisetkin. Joistain kouluttautumisen tunnistaa samoin kuin joistan sen ettei koulun penkillä/kirjojen parissa ole viihdytty. Enemmistöstä on mahdotonta sanoa onko käytynä yliopisto vai AMK. Osa parhaista kavereistakin on sellaisia että pitää muistella tosissaan missä he opiskelivat.
Enkä ymmärrä mitä yllättävää tässä on. Olisi ihmeellistä jos se missä opiskelit 20 vuotta sitten määrittäisi eniten sitä kuka olet.
Minä ja moni ystävinäni oleva samanikäinen opiskelimme juuri tuo 20 vuotta sitten ensimmäisen tutkintomme. Valmistun kuukauden sisällä toista kertaa maisteriksi. Pääsääntöisesti ikätovereillani on joko toinen tai kolmas tutkinto menossa tai jo valmis. Puolisoni on aloittamassa toista tutkintoaan, ensimmäinen on tohtorin tutkinto.
Hyvä on, vaadimme tilastoja.
Kuinka suuri osa akateemisista suorittaa toisen tai kolmannen akateemisen tutkinnon?
Oletettavasti valtava enemmistö, jotta voit perustella yleistyksesi akateemisista.
Miten joku voi pitää noita "epäonnistumisia" jotenkin hienona asian? Sama kuin amis kävisi metallin, prosessitekniikan ja kokin ammattitutkinnot. Toki monet varmaankin olivat omaa ammattitaitoa syventäviä tutkintoja, mutta silti.
Harrastaisiitte tuonkin ajan seksiä, niin menisi paremmin talteen.
mies51v
Akateemisilla on myös muita useammin perhe ja lapsia, joten muutakin elämässä on. En kylläkään ymmärrä miski katsot epäonnistumiseksi sen, että haluaa kehittää itseään ammatillisesti läpi elämän. Näitä tutkintoja tehdään useita yleensä sen vuoksi, että halutaan muuttaa jotain urassa. Sosiaalityöntekijä haluaa panostaa terapeutillisuuteen ja lukee myös psykologin tutkinnon, luokanopettaja erityisopettajan tutkinnon tai matemaatikko kaupallisen tutkinnon.
Varmasti näin, mutta ihmettelen aina, miksi mennä tekemään raskas tutkintoprosessi kaikkine ylimääräisine rönsyineen, kun asiat voi opetella itse tarpeen mukaan?
Kuten sinä olet amispohjalta tehnyt?
No ihan vaikka oppiakseen, miten tiedettä tehdään. Siksihän sinä et erota tieteellistä faktaa mutusta, kun et metodologiasta mitään tiedä.
Miksi se pitää tehdä nimenomaan tutkinnon muodossa? Kirjat ja luennot ovat vapaasti saatavilla nykyään.
Vierailija kirjoitti:
Naapurin humanistitohtorilla olisi todella vaatimaton elintaso ilman rakins(AMK)-siippansa. Meinaan jos nippanappa viiskybäsenä saa ekan vakituisen viran ja on ollut välillä pitkiäkin aikoja ilman duunia korkeasta koulutuksestaan huolimatta, niin siinä on koulutuksen arvo aika nolla yhteiskunnan kannalta.
Rahan takia aika harva valitsee tutkijanuran.
Niin, monet vähemmän älykkäätkin kykenevät suorittamaan perustutkintoja. Fiksummat tajuavat, että yliopisto ei ole lukio eikä ammattikoulu vaan todellakin yliopisto ja oppivat siellä laajemman asian ymmärtämisen. Moni täydentää tutkintoaan läpi elämän, opiskelee toisia jopa kolmansia tutkintoja. Ehkä nämä yliopistoa lukiona ajattelevat ovat jostain maakunnista ja maakuntayliopistojen insinööri- opettajalinjoilta.