Lue keskustelun säännöt.
Odotukset uudessa suhteessa
11.11.2019 |
40+ hiljan eronneina olemme seurustelleet vajaan vuoden viettäen vähintään joka toisen viikonlopun yhdessä, muun ajan etäsuhteessa.
Kysyessä miesystävä sanoo, että on sitoutunut suhteeseemme, mutta ei halua suunnitella tulevaisuutta vaan elää tätä hetkeä. Hän ei ole myöskään innokas viettämään juhlapyhiä yhdessä esim nyt isänpäivää tai tulevaa joulua.
Mikä aika tällä iällä on mielestänne odottaa aikaa, jolloin tulevaisuudesta puhuminen tarkoittaa muutakin kuin seuraavista viikonlopuista sopimista? Minulle ehkä riittäisi jos esim tammikuussa voisi suunnitella yhteistä lomamatkaa tai keväällä tiivistää tapaamistahtia niin, että asuttaisiin yhdessä joka toinen viikko 4-5 vuorokautta.
Kommentit (61)
Vierailija kirjoitti:
leski kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
leski kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
leski kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nopeaa toimintaa; hiljan eronneet ja silti jo vajaan vuoden yhdessä. Onko erot edes käsitelty? Ei ihme ettei mies halua taas palloa jalkaansa, en haluaisi minäkään. Satunnainen tapailu riittäisi.
Nopeaa toimintaa ehkä sulle, mutta ei kaikille.
Oma tilanteeni: 40+ minäkin, aviomies menehtyi alkuvuodesta 2018 ja olen ollut uudessa suhteessa jo yli vuoden ja olemme jo asuneet yhdessäkin viitisen kuukautta.
Tosirakkaus ei katso aikaa eikä paikkaa.
AP miettii ihan oikein, haluaako mies sittenkään vakiintua, vaiko vain pitää hauskaa. Meillä oli jo alle 3kk:n jälkeen (eli tammikuussa 2019) tulevan kesän yhteinen loma suunniteltu ja matkat varattu. Osa parisuhdetta on mun mielestä, että suunnitellaan juttuja yhdessä eikä vaan humputella viikonloppuisin vailla mitään tulevaisuudensuunnitelmia.
AP:n iän huomioonottaen on ihan oikein haluta suunnitella, ettei esim parin vuoden päästä paljastu ettei mies halunnutkaan sitoutua ollenkaan. Jolloin on sitten taas pari piirua alempana sinkkumarkkinoilla. Vanheneva nainen ei ole aina kuuminta hottia tindereissä
Ok, entinen miehesi ei ollut tosirakkaus, mutta leskeneläke kuitenkin kelpaa. Hienoa että jollain on sentään pokkaa myöntää olevansa hyväksikäyttäjä.
Anteeksi nyt vaan, mutta edesmennyt mieheni oli sielunkumppanini. Sinä olet erittäin inhottava ihminen kun teet tuommoisia oletuksia. Et tunne minua etkä tuntenut miestäni. Hän nimenomaan olisi halunnut etten jää pitkäksi aikaa yksin.
En saa "leskeneläkettä" tiedoksi vaan. Olen nelikymppinen ja mieheni oli myös reilusti alle 50 menehtyessään tapaturmaisesti ja yllättäen.
Katso itseäsi peiliin jooko ja mieti mitä juuri sanoit. Toivottavasti tuli paha olo, muuten olet oikeasti paha ihminen!
Nopeasti se sielunkumppani sitten unohtui. No, toisilla on sielunkumppanit ja tosirakkaudet sitten erikseen 😂. Toivottavasti teillä ei ollut sielunkumppanin kanssa lapsia.
Ei unohtunut, eikä unohdu ikinä.
Ei ollut lapsia.
Toivon sydämestäni, ettet Sinä menetä ikinä itsellesi tärkeää ihmistä. Kirjoituksestasi paistaa se, ettet ymmärrä mitä suru pitää sisällään. (Toisaalta taas, et varmaan edes omaa läheisiä ihmissuhteita, niin kamalia kommentteja sinulla on että empatiaa sinulla ei ole pätkääkään. Säälin läheisiäsi.)
Ellen olisi tavannut uutta miestä, olisin varmaan jo t*ppanut itseni. Kerran oli lähelläkin jo. Olisiko se parempi, vai saanko olla kuitenkin edes vähän onnellinen vielä?
Otan osaa menetykseesi! Saamasi kommentit ovat asiattomia ja toivottavasti koko tyyppi bannataan palstalta. Kiitos kuitenkin siitä, että jaoit kokemuksesi. Seurustelen lesken kanssa ja tarinamme alku kuulostaa hyvin tutulta. Mekin tapasimme melko nopeasti puolison kuoleman jälkeen. Siksi epäilinkin useita kuukausia miehen tunteita, mutta vähitellen olen alkanut luottamaan. Itse olen käynyt repivän avioeron läpi, joten luottamus parisuhteeseen on hyvin heikko. Vuosipäivän lähestyessä olemme laastaroineet toisiamme niin paljon, että olemme syvästi rakastuneita. Suunnittelemme yhteistä tulevaisuutta sekä lyhyellä että pitkällä tähtäimellä. Moni saattaisi arvostella meitä, mutta olemme myös saaneet runsaasti tukea ja ymmärrystä suhteellemme. Mielestäni on täyttä paskapuhetta puhua, että pitäisi ensin surra (esim ero tai puolison kuolema) jotenkin "valmiiksi" ennenkuin voi hakeutua uuteen suhteeseen. Elämä on arvoituksellista eikä kukaan voi tulevaisuudesta sanoa mitään, ei edes huomisesta. Valitettavasti sen tajuaa vasta sitten, kun itse joutuu sellaiseen tilanteeseen.
Tsemppiä sinulle!
Kiitos paljon! <3
Tukea on saatu täälläkin, jopa edesmenneen miehen vanhemmat tykkäävät uudesta miesystävästäni ja vierailemme päittäin ihan tasaisin väliajoin. Heillä olisi mun mielestä ns. eniten oikeutta tuomita.
Ollaan jopa käyty, heidän kutsuminaan, miehen suvun sukujuhlissakin, jossa miesystäväni on siis esitelty osana perhettä. Ja kyseessä ovat pienen paikkakunnan ikäihmiset....
Vain täysin vieraat tuomitsevat, onneksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse nainen, mutta en alle vuoden kestäneessä suhteessa alkaisi viettää jouluja, isänpäiviä yms yhdessä uuden kumppanin ja tämän lasten kanssa. Itse miellän nämä juhlapyhät pääasiassa lapsille tärkeiksi päiviksi ja järjestän ne heitä varten. Lasten näkökulmasta minun kumppanini olisi "ulkopuolinen", vaikka he kuinka tästä tykkäisivät. Joten ymmärrän miestäsi tässä asiassa! Toisaalta myös itse haluan varmistaa sen, ettei uusi suhde vie aikaa pois lapsiltani. Minulle sopisi oikein hyvin alkuun sellainen vähemmän aikaa sitova suhde, enkä todellakaan miettisi edes osa-aikaisia yhteenmuuttoja. Tai no, itse en halua muuttaa yhteen ollenkaan niin kauan kuin lapseni asuvat kotona. Joku voi kokea sen niin, etten sitoudu suhteeseen/ihmiseen, mutta ei se niinkään ole. En vaan koe, että aikuisten ihmisten parisuhteen täytyy aina tarkoittaa yhdessä asumista ja sitä, että kaikki jutut pitää tehdä yhdessä. Kun molemmilla on omat lapset ja omakin elämä, on minusta ihan ok ettei kaikkia asioita tehdä pariskuntana.
leski kirjoitti:
AP miettii ihan oikein, haluaako mies sittenkään vakiintua, vaiko vain pitää hauskaa. Meillä oli jo alle 3kk:n jälkeen (eli tammikuussa 2019) tulevan kesän yhteinen loma suunniteltu ja matkat varattu. Osa parisuhdetta on mun mielestä, että suunnitellaan juttuja yhdessä eikä vaan humputella viikonloppuisin vailla mitään tulevaisuudensuunnitelmia.
AP:n iän huomioonottaen on ihan oikein haluta suunnitella, ettei esim parin vuoden päästä paljastu ettei mies halunnutkaan sitoutua ollenkaan. Jolloin on sitten taas pari piirua alempana sinkkumarkkinoilla. Vanheneva nainen ei ole aina kuuminta hottia tindereissä
Oliko lapsia kuvioissa, kun suunnittelitte noin pian yhteisiä matkoja? Itselläni on kaksi lasta, ja vuodessa voin tehdä heidän kanssaan ehkä pari lomamatkaa. En ihan helposti ala käyttää näitä lomia vasta tavatun kumppanin kanssa. Ne matkat ovat kuitenkin lapsille nimenomaan yhteisiä matkoja äidin kanssa - tuntuisi vähän epäreilulta yht'äkkiä ottaa mukaan joku uusi mies, saati jos jättäisin lapset kokonaan kotiin juuri tavatun miehen takia.
Toki kukin tavallaan, ja ehkä teidän tapauksessa tuo oli ok. Mutta ei voi suinkaan syytellä ihmisiä kevyestä suhtautumisesta, jos ei suunnilleen ekoilta treffeiltä ole jo menossa kihloihin ja heti mieti yhteisiä matkoja tms. Etenkään, jos kuvioissa on lapsia.
Minulla oli suhde, molemmat 40 hujakoilla. Lokakuun lopussa tavattiin, mutta kyllä minä jo isänpäivänä sain muistamisen vaikka en naisen lapsille isä ollutkaan enkä paljon muutakaan vielä. Joulukin vietettiin sitten yhdessä ja niin edelleen. Että jos ihan todella on toisesta innoissaan, niin vähän outoa jos ei vuodenkaan surustelun jälkeen halua viettää juhlia yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli suhde, molemmat 40 hujakoilla. Lokakuun lopussa tavattiin, mutta kyllä minä jo isänpäivänä sain muistamisen vaikka en naisen lapsille isä ollutkaan enkä paljon muutakaan vielä. Joulukin vietettiin sitten yhdessä ja niin edelleen. Että jos ihan todella on toisesta innoissaan, niin vähän outoa jos ei vuodenkaan surustelun jälkeen halua viettää juhlia yhdessä.
"Surustelun" :D No, jospa se joskus on sitäkin sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
leski kirjoitti:
AP miettii ihan oikein, haluaako mies sittenkään vakiintua, vaiko vain pitää hauskaa. Meillä oli jo alle 3kk:n jälkeen (eli tammikuussa 2019) tulevan kesän yhteinen loma suunniteltu ja matkat varattu. Osa parisuhdetta on mun mielestä, että suunnitellaan juttuja yhdessä eikä vaan humputella viikonloppuisin vailla mitään tulevaisuudensuunnitelmia.
AP:n iän huomioonottaen on ihan oikein haluta suunnitella, ettei esim parin vuoden päästä paljastu ettei mies halunnutkaan sitoutua ollenkaan. Jolloin on sitten taas pari piirua alempana sinkkumarkkinoilla. Vanheneva nainen ei ole aina kuuminta hottia tindereissä
Oliko lapsia kuvioissa, kun suunnittelitte noin pian yhteisiä matkoja? Itselläni on kaksi lasta, ja vuodessa voin tehdä heidän kanssaan ehkä pari lomamatkaa. En ihan helposti ala käyttää näitä lomia vasta tavatun kumppanin kanssa. Ne matkat ovat kuitenkin lapsille nimenomaan yhteisiä matkoja äidin kanssa - tuntuisi vähän epäreilulta yht'äkkiä ottaa mukaan joku uusi mies, saati jos jättäisin lapset kokonaan kotiin juuri tavatun miehen takia.
Toki kukin tavallaan, ja ehkä teidän tapauksessa tuo oli ok. Mutta ei voi suinkaan syytellä ihmisiä kevyestä suhtautumisesta, jos ei suunnilleen ekoilta treffeiltä ole jo menossa kihloihin ja heti mieti yhteisiä matkoja tms. Etenkään, jos kuvioissa on lapsia.
Itseasiassa tama on todella tarkea pointti - hyva etta toit esille! Mina en itse tajunnut - lapsettomana - etta toki suhteessa pitaa edeta jo lastenkin takia varovasti.
Itsehan velana voin vain heittaytya hetkeen, hypata syvaan paahan silmat kiinni ja luottaa, etta kellukkeet kannattelee edes jotenkuten.
Kumppanilla ei myoskaan ole lapsia, silla lapset olisivat olleet deal-braker, en halua omiakaan niin en todellakaan halua toisten lapsia.
Voisin kuitenkin kuvitella etenevani ihan eri tavalla (so. paljon varovaisemmin ja hitaammin), mikali kuviossa olisi (alaikaisia) lapsia.
Meidän kohdalla tuo isänpäivä olisi ollut järjestettävissä niin että minä olisin mennyt sinne. Olisin mielelläni auttanut päivän järjestämisessä. Nyt eivät sitten viettäneet päivää mitenkää. Jouluna mies voisi tulla tänne, koska hänen lapset ovat äidillään. Mutta viettää kuulemma mielummin joulun yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meidän kohdalla tuo isänpäivä olisi ollut järjestettävissä niin että minä olisin mennyt sinne. Olisin mielelläni auttanut päivän järjestämisessä. Nyt eivät sitten viettäneet päivää mitenkää. Jouluna mies voisi tulla tänne, koska hänen lapset ovat äidillään. Mutta viettää kuulemma mielummin joulun yksin.
Hetkinen...siis viettaa joulun mieluummin yksin kuin sinun kanssasi?!
Mulla miesystävä (etäsuhde) nyt jo ex teki täyskäännöksen 2 vuoden kohdalla. Enkä edes tiennyt että olimme eronneet erään riidan päätteksi... ei siis kadonnut elämästäni vaan yhteydenpito ja tapaamiset jatkui ilman suhdetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kannata juurikaan ladata odotuksia uuteen suhteeseen. Ei alussa eikä parin vuoden päästä, ei sitten joudu pettymään.
Outoa olisi kyllä pari vuotta olla suhteessa, missä ei mitään odotuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut suhteessa yli kaksi vuotta ja joutunut pettymään siihen ettei odotukset ole samoja miehen kanssa. Viime keväänä oli pieni kriisi suhteessa ja tuli keskusteltua kunnolla. Ilmeni ettei mies pidä minua perheenjäsenenään. Tuli hirveän paha mieli, kun hän sanoi noin. Kuvittelin tämän olevan todellinen rakkaussuhde.
Mies vannoo kyllä rakkautta, mutta selvää on ettei koskaan yhteen muuteta eikä olla pariskunta. Omille aikuisille lapsilleen ei ole halunnut minua esitellä. Jouluja ym pyhiä hän viettää yksin kotona tai exänsä luona, kun aikuiset lapsetkin on siellä. Nähdään noin kerran viikossa ja yökyläilyä pari kertaa kuussa.
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut suhteessa yli kaksi vuotta ja joutunut pettymään siihen ettei odotukset ole samoja miehen kanssa. Viime keväänä oli pieni kriisi suhteessa ja tuli keskusteltua kunnolla. Ilmeni ettei mies pidä minua perheenjäsenenään. Tuli hirveän paha mieli, kun hän sanoi noin. Kuvittelin tämän olevan todellinen rakkaussuhde.
Mies vannoo kyllä rakkautta, mutta selvää on ettei koskaan yhteen muuteta eikä olla pariskunta. Omille aikuisille lapsilleen ei ole halunnut minua esitellä. Jouluja ym pyhiä hän viettää yksin kotona tai exänsä luona, kun aikuiset lapsetkin on siellä. Nähdään noin kerran viikossa ja yökyläilyä pari kertaa kuussa.
Osa miehistä pelkää sitoutumista tai sitten eivät vaan tiedä mitä haluavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle sopii että katsotaan viikko kerrallaan ja aina valitaan toisemme uudelleen.
Raastavaa se kyllä on kun toinen ei halua samoja asioita.
leski kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
leski kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
leski kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nopeaa toimintaa; hiljan eronneet ja silti jo vajaan vuoden yhdessä. Onko erot edes käsitelty? Ei ihme ettei mies halua taas palloa jalkaansa, en haluaisi minäkään. Satunnainen tapailu riittäisi.
Nopeaa toimintaa ehkä sulle, mutta ei kaikille.
Oma tilanteeni: 40+ minäkin, aviomies menehtyi alkuvuodesta 2018 ja olen ollut uudessa suhteessa jo yli vuoden ja olemme jo asuneet yhdessäkin viitisen kuukautta.
Tosirakkaus ei katso aikaa eikä paikkaa.
AP miettii ihan oikein, haluaako mies sittenkään vakiintua, vaiko vain pitää hauskaa. Meillä oli jo alle 3kk:n jälkeen (eli tammikuussa 2019) tulevan kesän yhteinen loma suunniteltu ja matkat varattu. Osa parisuhdetta on mun mielestä, että suunnitellaan juttuja yhdessä eikä vaan humputella viikonloppuisin vailla mitään tulevaisuudensuunnitelmia.
AP:n iän huomioonottaen on ihan oikein haluta suunnitella, ettei esim parin vuoden päästä paljastu ettei mies halunnutkaan sitoutua ollenkaan. Jolloin on sitten taas pari piirua alempana sinkkumarkkinoilla. Vanheneva nainen ei ole aina kuuminta hottia tindereissä
Ok, entinen miehesi ei ollut tosirakkaus, mutta leskeneläke kuitenkin kelpaa. Hienoa että jollain on sentään pokkaa myöntää olevansa hyväksikäyttäjä.
Anteeksi nyt vaan, mutta edesmennyt mieheni oli sielunkumppanini. Sinä olet erittäin inhottava ihminen kun teet tuommoisia oletuksia. Et tunne minua etkä tuntenut miestäni. Hän nimenomaan olisi halunnut etten jää pitkäksi aikaa yksin.
En saa "leskeneläkettä" tiedoksi vaan. Olen nelikymppinen ja mieheni oli myös reilusti alle 50 menehtyessään tapaturmaisesti ja yllättäen.
Katso itseäsi peiliin jooko ja mieti mitä juuri sanoit. Toivottavasti tuli paha olo, muuten olet oikeasti paha ihminen!
Nopeasti se sielunkumppani sitten unohtui. No, toisilla on sielunkumppanit ja tosirakkaudet sitten erikseen 😂. Toivottavasti teillä ei ollut sielunkumppanin kanssa lapsia.
Ei unohtunut, eikä unohdu ikinä.
Ei ollut lapsia.
Toivon sydämestäni, ettet Sinä menetä ikinä itsellesi tärkeää ihmistä. Kirjoituksestasi paistaa se, ettet ymmärrä mitä suru pitää sisällään. (Toisaalta taas, et varmaan edes omaa läheisiä ihmissuhteita, niin kamalia kommentteja sinulla on että empatiaa sinulla ei ole pätkääkään. Säälin läheisiäsi.)
Ellen olisi tavannut uutta miestä, olisin varmaan jo t*ppanut itseni. Kerran oli lähelläkin jo. Olisiko se parempi, vai saanko olla kuitenkin edes vähän onnellinen vielä?
Ei näiden typerysten kanssa kannata alkaa vääntämään.
Otan osaa suruusi. Jäin myös itse leskeksi viime vuonna. On ihan tutkittu juttu, että hyvässä suhteessa eläneet lesket uskaltavat sitoutua nopeammin uuteen suhteeseen ja luottavat enemmän tulevaisuuteen kuin huonossa suhteessa eläneet. Itse ehdin surra ja miettiä irti päästämistä jo miehen sairausaikana. , Puoli vuotta leskeytymisen jälkeen löysin hyvän miehen, joka kanssa heti alussa keskusteltiin siitä, että kumpikin on etsimässä loppuelämän suhdetta. Lastemme takia etenemme hyvin verkkaiseen tahtiin, emmekä aio muuttaa yhteen ennen kuin lapset ovat lentäneet pesästä. Suunnittelemme kuitenkin yhteistä tulevaisuutta. Tällä hetkellä mietimme jo ensi vuoden kesälomia, miten saamme sovitettua ne yhteen. En haluaisi elää epävarmuudessa sen suhteen, onko mies tosissaan kanssani. Nyt voin olla rauhallisin mielin, kun hän on tehnyt selväksi, että ajattelee tulevaisuudesta samalla tavalla kuin minäkin. Tavoitteenamme on yhteinen vanhuus. t. toinen nuorileski
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut suhteessa yli kaksi vuotta ja joutunut pettymään siihen ettei odotukset ole samoja miehen kanssa. Viime keväänä oli pieni kriisi suhteessa ja tuli keskusteltua kunnolla. Ilmeni ettei mies pidä minua perheenjäsenenään. Tuli hirveän paha mieli, kun hän sanoi noin. Kuvittelin tämän olevan todellinen rakkaussuhde.
Mies vannoo kyllä rakkautta, mutta selvää on ettei koskaan yhteen muuteta eikä olla pariskunta. Omille aikuisille lapsilleen ei ole halunnut minua esitellä. Jouluja ym pyhiä hän viettää yksin kotona tai exänsä luona, kun aikuiset lapsetkin on siellä. Nähdään noin kerran viikossa ja yökyläilyä pari kertaa kuussa.
Miksi jatkat tuollaisessa suhteessa, kun kerran haluat itse jotain ihan muuta? Minä lopetin suhteen välittömästi, kun mies teki selväksi, ettei meillä ole yhteistä tulevaisuutta. Kevyeen tapailusuhteeseen en suostunut jäämään, koska se olisi tuhlannut aikaani. Halusin löytää ihmisen, joka haluaa jakaa loppuelämän kanssani ja aika pian sen sitten löysinkin.
Vierailija kirjoitti:
leski kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
leski kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
leski kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
leski kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nopeaa toimintaa; hiljan eronneet ja silti jo vajaan vuoden yhdessä. Onko erot edes käsitelty? Ei ihme ettei mies halua taas palloa jalkaansa, en haluaisi minäkään. Satunnainen tapailu riittäisi.
Nopeaa toimintaa ehkä sulle, mutta ei kaikille.
Oma tilanteeni: 40+ minäkin, aviomies menehtyi alkuvuodesta 2018 ja olen ollut uudessa suhteessa jo yli vuoden ja olemme jo asuneet yhdessäkin viitisen kuukautta.
Tosirakkaus ei katso aikaa eikä paikkaa.
AP miettii ihan oikein, haluaako mies sittenkään vakiintua, vaiko vain pitää hauskaa. Meillä oli jo alle 3kk:n jälkeen (eli tammikuussa 2019) tulevan kesän yhteinen loma suunniteltu ja matkat varattu. Osa parisuhdetta on mun mielestä, että suunnitellaan juttuja yhdessä eikä vaan humputella viikonloppuisin vailla mitään tulevaisuudensuunnitelmia.
AP:n iän huomioonottaen on ihan oikein haluta suunnitella, ettei esim parin vuoden päästä paljastu ettei mies halunnutkaan sitoutua ollenkaan. Jolloin on sitten taas pari piirua alempana sinkkumarkkinoilla. Vanheneva nainen ei ole aina kuuminta hottia tindereissä
Ok, entinen miehesi ei ollut tosirakkaus, mutta leskeneläke kuitenkin kelpaa. Hienoa että jollain on sentään pokkaa myöntää olevansa hyväksikäyttäjä.
Anteeksi nyt vaan, mutta edesmennyt mieheni oli sielunkumppanini. Sinä olet erittäin inhottava ihminen kun teet tuommoisia oletuksia. Et tunne minua etkä tuntenut miestäni. Hän nimenomaan olisi halunnut etten jää pitkäksi aikaa yksin.
En saa "leskeneläkettä" tiedoksi vaan. Olen nelikymppinen ja mieheni oli myös reilusti alle 50 menehtyessään tapaturmaisesti ja yllättäen.
Katso itseäsi peiliin jooko ja mieti mitä juuri sanoit. Toivottavasti tuli paha olo, muuten olet oikeasti paha ihminen!
Nopeasti se sielunkumppani sitten unohtui. No, toisilla on sielunkumppanit ja tosirakkaudet sitten erikseen 😂. Toivottavasti teillä ei ollut sielunkumppanin kanssa lapsia.
Ei unohtunut, eikä unohdu ikinä.
Ei ollut lapsia.
Toivon sydämestäni, ettet Sinä menetä ikinä itsellesi tärkeää ihmistä. Kirjoituksestasi paistaa se, ettet ymmärrä mitä suru pitää sisällään. (Toisaalta taas, et varmaan edes omaa läheisiä ihmissuhteita, niin kamalia kommentteja sinulla on että empatiaa sinulla ei ole pätkääkään. Säälin läheisiäsi.)
Ellen olisi tavannut uutta miestä, olisin varmaan jo t*ppanut itseni. Kerran oli lähelläkin jo. Olisiko se parempi, vai saanko olla kuitenkin edes vähän onnellinen vielä?
Hyvä sinulle, että löysit etkä tappanut itseäsi. Sinulle vastaillut ihminen on kieltämättä ilkeä. Toki moni muukin varmaan ihmettelee, miten uuteen suhteeseen voi kyetä noin nopeasti. Itse en ole koskaan ryhtynyt uuteen suhteeseen kun entisestä toipuminen ollut kesken. Jotenkin kokisin sen vääräksi ja epäkunniottavaksi sitä uuttakin ihmistä kohtaan. Mutta niin me olemme erilaisia.
Ymmärrän tämän tietysti, sillä itsellenikin oli tosi iso yllätys miten nopeasti tämä uusi suhde eteni ja nimenomaan juuri sen takia, että aikaa oli kulunut niin vähän. Mietin just nimenomaan sitä, että voiko uudella suhteella olla tulevaisuutta kun en (tietenkään) ollut vielä täysin toipunut mieheni kuolemasta.
Sitten tajusin että en minä herranjumala tule koskaan toipumaan. En sataprosenttisesti, en kokonaan. En ikinä. Mutta jos tämä olisi ehto uuden suhteen aloittamiselle, olisin loppuelämäni yksin.
Ja uusi miesystävä ymmärtää tämän. Hän on erittäin empaattinen ja kyselee miesvainajastani välillä, hänen kanssaan pystyn keskustelemaan ja hän pitää edesmennyttä miestäni hyvänä tyyppinä. Eli en ole unohtanut, en tule unohtamaan, eikä minun tarvitsekaan unohtaa.
Miehen kuolema ei ole mikään peikko, jota pitää pelätä, vaan yksi osa mun entistä elämää, tapahtuma, joka on muokannut minua ihmisenä. Selvisin akuutista vaiheesta, ja jatkan selviytymistä koko loppuelämäni. Nyt vaan sillä erotuksella, että tukenani on joku, joka rakastaa minua ja jota minä rakastan.
Mä mietin tuossa puolisoasi. Tuntuisi raskaalta taakalta olla suhteessa ihmiseen, joka suree entistään. Itse en pystyisi siihen. Tai oikeammin: en haluaisi ryhtyä siihen.
Et voi tietää, miten toimisit, koska sinulla ei ole tuollaisesta mitään kokemusta. On helppo tuomita muut, kun itse ei ymmärrä asiasta yhtään mitään. Ensinnäkin asia on juuri niin, miten tuo leski kertoi, että suru kulkee koko loppuelämän matkassa mukana (ei ole mitään suruaikaa ja eri surun vaiheita - se on vanhentunut käsitys surusta), mutta se ei todellakaan hallitse koko elämää. Uuden ihmisen kanssa elämä jatkuu iloisemmissa merkeissä ja leski voi kokemustensa kautta olla jopa entisä parempi kumppani uudelle kumppanilleen. t. toinen nuorileski
Puolen vuoden seurustelun jälkeen minä olen se, joka himmailen. Nyt on niin hyvin, molemmilla on omat kodit, aikaa omiin harrastuksiin ja omille perheille, lapsille ja vanhuksille. Mies on sanonut, että haluaa asua yhdessä. Minunko kotonani - ääks!!
Ap sanoo, että kouluikäisiä lapsia löytyy molemmilta.