Kadun niin katkerasti enkä pääse yli

Ootko joku yliherkkä hörhö? Kemikaali tai homeherkkyys? Sähköallergiaa? Kuulostat semmoiselta

Ymmärrän ap:ta.

En ole itse fyysisesti vammautunut.

Mutta tiedän miltä tuntuu, kun joutuu luopumaan unelmistaan ja tyytymään

kuntoutujan rooliin. Ja vielä ympäristö oikein korostaa sitä, että kuinka paskan

elämän pitäisi riittää. Se, mihin olisi ollut mahdollisuus, sitä ei enää ole. Ja kun muiden mielestä niin

kuulukin olla. Ja kun, ei se paska ei vain ole päässä, esim seksuaaliset tarpeet,

halu perustaa perhe jne ovat biologisia ruumiillisia tarpeita.

Kärsimys ei aina jalosta.

Eräs muutosprosessin läpikäynyt sanoi saavansa iloa asioista joita ennen ei edes huomannut. Sanoi että "olen opetellut iloitsemaan" eli on aktiivisesti muuttanut itseään. Helppoa se ei tietenkään ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo mies väitti kyllä itse, että oli ollut terveenä "vitt#mainen" ja esim ymmärtäneensä vasta sairastuttuaan, miten paljon hyvää naiset tekevät ja miten vähän välillä saavat, vaikka ansaitsisivat enemmän.

Hänellä oli hyvä sairaseläke, säästöjä kertynyt, joten hänellä oli tapana ilahduttaa ihmisiä, jotka todella osasivat nauttia sellaisesta, mihin ei olisi ollut muuten varaa. Esim jos joku kertoi, että pitää Yöstä, mutta ei mene keikalle, koska varat riittävät vain välttämättömimpään, niin hän oli oitis lähdössä keikalle, jonka tarjosi vastustelujen jälkeen. Hän yllytti ihmisiä tekemään aina jotain, mitä tekisi mieli, mutta ei kuitenkaan... Hän ei ollut härski vammainen naisia kohtaan, mutta välillä sanoi, että joku on kaunis tms ihan kohteliaisuutena ja jos olisi terve tekisi niin ja näin, mutta käytännössä  saattoi iltamyöhällä kotiin tilaamalla taksin.

11.

Kuulostaa totta puhuen aika erikoiselta ihmiseltä, joka käytti omaisuuttaan ja toisia ihmisiä siihen, että saa kokea olevansa hyväntekijä. Mutta kyllähän siitä hyväntekemisestä varmaan oikeasti olikin iloa toisille. Rohkenen kuitenkin epäillä, menikö monelle naiselle läpi tuo tekisin kanssasi sitä ja sitä, jos voisin. (Kaikki) ihmiset eivät ole ihan niin höynäytettävissä kuin luulisi, ihmiset vaan helposti luulevat olevansa vähän toistansa fiksumpia. Ap

Aika kyynistä. Mitä jos se mies halusi vilpittömästi ilahduttaa niitä ihmisiä koska oli itsekin kokenut kovia ja tunsi empatiaa? Se on jotain muuta kuin että "käytti omaisuuttaan ja toisia ihmisiä siihen että saa kokea olevansa hyväntekijä". Tuo lause taitaa kertoa enemmän sinusta kuin kyseisestä miehestä. Vaikuttaa siltä että olet astumassa pinnallisesta minuudesta ja tavasta nähdä maailma johonkin syvällisempään mutta et ole vielä ottanut ratkaisevaa askelta. Olet muutosprosessissa, voit joko katkeroitua tai ottaa muutoksen vastaan.

No en tiedä ymmärsinkö ihan tuota juttua. Siis tarkoittiko mies, että haluaisi jotain seksuaalisia juttuja joidenkin (yleisesti rumina pidettyjen) naisten kanssa, mutta ei fyysisen tilansa takia siihen kykene? Minusta tuollaista on vähän turha sanoa, jos mitään ei tule tapahtumaan. Taas jos todella haluaisi tuottaa jollekin naiselle seks.nautintoa, niin siihen on monia vaihtoehtoisia tapoja, vaikkakin vammaiselle voi olla hyvin haastavaa. Itse varmaan hämmentyisin, jos joku sanoisi että haluaisin tehdä sinulle x, mutta en voi koska (joku syy). Ok, eli miksi sitten kerroit? Eri asia jos sanoisi esim. "haluaisin tehdä kanssasi x, mutta en voi koska (syy). Mutta kiihottaako sinua puhua näistä? " Ja sitten voi verbaalisesti luoda fantasioita naiselle jos nainen siitä tykkää. Vai tosiaan tajusinko jotain ihan väärin?

Keikoille vieminen oli varmasti mukava kokemus monelle, hienoa että oli varaa ja mielenkiintoa tarjota toisille jotain erityistä. Ap

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän ap:ta.

En ole itse fyysisesti vammautunut.

Mutta tiedän miltä tuntuu, kun joutuu luopumaan unelmistaan ja tyytymään

kuntoutujan rooliin. Ja vielä ympäristö oikein korostaa sitä, että kuinka paskan

elämän pitäisi riittää. Se, mihin olisi ollut mahdollisuus, sitä ei enää ole. Ja kun muiden mielestä niin

kuulukin olla. Ja kun, ei se paska ei vain ole päässä, esim seksuaaliset tarpeet,

halu perustaa perhe jne ovat biologisia ruumiillisia tarpeita.

Kärsimys ei aina jalosta.

Kiitos kun ymmärrät. Ap

Puhut kivusta. Olisko vertaistuki, liittyen samantyyppiseen probleemaan.

Tietenkään sairaudesta ei tarvi tehdä elämän keskipistettä, mutta omasta toipumisesta voi.

Niin ja lue kokonaisia kirjoja. Tämä netin räpläys ja silpputieto ei ole sama asia kuin keskittyä pitkäjännitteiseen lukemiseen. Jatkuvuuden tunteen voi saada myös viikoittaista harrastuksista.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän ap:ta.

En ole itse fyysisesti vammautunut.

Mutta tiedän miltä tuntuu, kun joutuu luopumaan unelmistaan ja tyytymään

kuntoutujan rooliin. Ja vielä ympäristö oikein korostaa sitä, että kuinka paskan

elämän pitäisi riittää. Se, mihin olisi ollut mahdollisuus, sitä ei enää ole. Ja kun muiden mielestä niin

kuulukin olla. Ja kun, ei se paska ei vain ole päässä, esim seksuaaliset tarpeet,

halu perustaa perhe jne ovat biologisia ruumiillisia tarpeita.

Kärsimys ei aina jalosta.

Suuntaa ne tarpeesi johonkin muuhun sillä elämässä on paljon muutakin kuin ne tavanomaiset tarpeet. Olet yksinkertaisesti tyhmä jos et keksi muita tarpeita johonka suuntautua. Olen itsekkin suuntautunut ihan muihin harrastuksiin kuin sekuaaliset tarpeet ja perhe vaikka en edes ole vammautunut. En ymmärrä kaltaisia katkeria valittajia ollenkaan. Mikään ruumillinen tarve ei ole estänyt minua olemasta onnellinen enkä vertaile muihin. Ongelmasi on jatkuva vertailu että muut olisivat onnellisimpia ja itse et ole onneasi löytänyt. Onnen voi löytää niin paljon muistakin asioista eikä vain tavanomaisista. Jokaiselta löytyy onni omstasta itsestään eikä sitä kukaan voi tuoda tarjottimella, ei lapset tai puoliso. Kukaan ei jaksa noin tyytymätöntä ja katkeraa ihmistä niin ettei varmasti ole edes ystäviä. 

Onko tämä äitihullu, joka on tajunnut että perheen menetys ei olekaan kiva juttu? Kun kuulostaa samalle.

Kuulostaa, että vammautumisesi on melko tuore tapahtuma ja olet vielä vähän shokissa ja asian käsittely aivan alkuvaiheessa. En ole itse vammautunut enkä teeskentele, että tietäisin, miltä sinusta tuntuu. Olen kuitenkin kokenut vähän erilaisia shokkeja elämässäni ja aina tärkein asia on ollut löytää muita saman kokeneita ja samoja asioita läpikäyviä ihmisiä. Täältä löydät vain näitä terveiden ihmisten sankaritarinoita vammaisista ja katkeruudesta syyllistämistä. Sinun pitää jakaa niitä oikeita kokemuksia kaikkien rosoisuuksien ja hel*ettien läpikäymisten kanssa.

Kipujen kanssa joko oppii elämään tai ei. Itse olin pitkään itsemurhan partaalla, tuntui että 16-vuotiaalta vietiin kaikki mahdollinen yhdessä onnettomuudessa. Ja fyysinen tila siis ei ole parantunut viidessätoista vuodessa, joutunut vaan vuosi vuodelta hyväksymään, että ei enää pysty samoihin asioihin kuin aiemmin. Itse taas katson asian siltä kannalta, että kun kerran haluan elää, niin kokeilen sitten uusia asioita kunnes löydän jotain, mikä kiinnostaa. Viimeisin innostus ollut origamien taittelu, mutta en usko että siitä on pitkäksi aikaa iloa. Täytyy taas keksiä jotain muuta. Valitettavasti nämä jutut on nimeonmaan asenteesta kiinni, siihen suosittelen terapiaa jos ei omat voimat riitä. Voi tosin kestää aikaa, että löytyy oikeanlainen terapeutti. 

Ap, sulle on tapahtunut hirveä ja epäreilu asia. On todella epäreilua ja suututtavaa, että toisilla on paljon enemmän kuin toisilla, esimerkiksi terveyttä. Olen pahoillani ja toivon sulle valtavasti voimia elämään. Tämä on ehkä tyhmästi sanottu, mutta kiinnostavimmat ihmiset ovat niitä jotka ovat kohdanneet isoja vastoinkäymisiä. Heidän elämänsä ei ole sitä yhtä ja samaa muottia, vaan he ovat joutuneet ja oppineet näkemään asiat eri näkökulmasta. Heille kehittyy erityistä vahvuutta, itsetuntemusta ja myötäelämisen kykyä, jos vastoinkäymiset eivät muserra heitä. Ehkä ei mene kauaakaan ja voit ajatella itsestäsi jotain tällaista. ❤ sitten voit vaikka kirjoittaa kokemuksestasi kirjan ja tulla kuuluisaksi!

Z

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän ap:ta.

En ole itse fyysisesti vammautunut.

Mutta tiedän miltä tuntuu, kun joutuu luopumaan unelmistaan ja tyytymään

kuntoutujan rooliin. Ja vielä ympäristö oikein korostaa sitä, että kuinka paskan

elämän pitäisi riittää. Se, mihin olisi ollut mahdollisuus, sitä ei enää ole. Ja kun muiden mielestä niin

kuulukin olla. Ja kun, ei se paska ei vain ole päässä, esim seksuaaliset tarpeet,

halu perustaa perhe jne ovat biologisia ruumiillisia tarpeita.

Kärsimys ei aina jalosta.

Suuntaa ne tarpeesi johonkin muuhun sillä elämässä on paljon muutakin kuin ne tavanomaiset tarpeet. Olet yksinkertaisesti tyhmä jos et keksi muita tarpeita johonka suuntautua. Olen itsekkin suuntautunut ihan muihin harrastuksiin kuin sekuaaliset tarpeet ja perhe vaikka en edes ole vammautunut. En ymmärrä kaltaisia katkeria valittajia ollenkaan. Mikään ruumillinen tarve ei ole estänyt minua olemasta onnellinen enkä vertaile muihin. Ongelmasi on jatkuva vertailu että muut olisivat onnellisimpia ja itse et ole onneasi löytänyt. Onnen voi löytää niin paljon muistakin asioista eikä vain tavanomaisista. Jokaiselta löytyy onni omstasta itsestään eikä sitä kukaan voi tuoda tarjottimella, ei lapset tai puoliso. Kukaan ei jaksa noin tyytymätöntä ja katkeraa ihmistä niin ettei varmasti ole edes ystäviä. 

En vertaile muuhun, vaan siihen omaan todelliseen tasooni, jonka menetin muiden toiminnan seurauksena. Toki se katkeroittaa. En voi valita olla ei-seksuaalinen. Kuten en voi valita sitä, että väsyttää, nälättää jne. Seksi on ruumiillinen tarve, jota ei voi kytkeä pois. Sen tuskan kanssa pitäisi toki oppia elämään, mutta helppoa se ei ole, kun elimistö on eri mieltä.