Lue keskustelun säännöt.
Kadun niin katkerasti enkä pääse yli
08.11.2019 |
Erinäiset uskomattomat sattumukset sekä omat päätökseni johtivat siihen että vammauduin lopuksi ikääni.
En osaa elää enää. Kaikki mitä olisin halunnut on mennyttä. Ainoa tapa selvitä olisi muuttaa omaa persoonallisuutta - alkaa välittää sellaisista asioista joilla ennen ei ollut väliä, ja lakata välittämästä niistä asioista joista oikeasti välittää.
Voi olla, että en edes halua muuttua. Ehkä olen mieluummin se joka olen, vaikka se johtaisi siihen, että olen koko loppuelämäni ajan onneton.
Kommentit (53)
Tuo mies väitti kyllä itse, että oli ollut terveenä "vitt#mainen" ja esim ymmärtäneensä vasta sairastuttuaan, miten paljon hyvää naiset tekevät ja miten vähän välillä saavat, vaikka ansaitsisivat enemmän.
Hänellä oli hyvä sairaseläke, säästöjä kertynyt, joten hänellä oli tapana ilahduttaa ihmisiä, jotka todella osasivat nauttia sellaisesta, mihin ei olisi ollut muuten varaa. Esim jos joku kertoi, että pitää Yöstä, mutta ei mene keikalle, koska varat riittävät vain välttämättömimpään, niin hän oli oitis lähdössä keikalle, jonka tarjosi vastustelujen jälkeen. Hän yllytti ihmisiä tekemään aina jotain, mitä tekisi mieli, mutta ei kuitenkaan... Hän ei ollut härski vammainen naisia kohtaan, mutta välillä sanoi, että joku on kaunis tms ihan kohteliaisuutena ja jos olisi terve tekisi niin ja näin, mutta käytännössä saattoi iltamyöhällä kotiin tilaamalla taksin.
11.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Erinäiset uskomattomat sattumukset sekä omat päätökseni johtivat siihen että vammauduin lopuksi ikääni.
En osaa elää enää. Kaikki mitä olisin halunnut on mennyttä. Ainoa tapa selvitä olisi muuttaa omaa persoonallisuutta - alkaa välittää sellaisista asioista joilla ennen ei ollut väliä, ja lakata välittämästä niistä asioista joista oikeasti välittää.
Voi olla, että en edes halua muuttua. Ehkä olen mieluummin se joka olen, vaikka se johtaisi siihen, että olen koko loppuelämäni ajan onneton.
Ei se ole persoonallisuuden muuttamista / muuttumista, että mieltymykset, mielenkiinnonkohteet tai jopa arvot muuttuvat. Sinä olet edelleen sinä, vaikka muutosta tuollaisissa asioissa ajan mittaan tapahtuisi.
Se on totta, mitä joku aiemmin sanoi, että vammaisen ei tarvitse olla aina reipas. Kun itse olin juuri saanut diagnoosin MS-taudista ja olin sairaalassa, minulle tuotiin esitteitä sairaudestani (MS Societyn, Neuroliiton tms.). Niissä oli kuvia rullaluistelevista, jäätelöä syövistä, vuoristopyöräilevistä yms. ihmisistä, ja teksteissä kehotettiin ihan suoraan "Muista aina puhua sairaudestasi positiivisesti!".
Esitteitä luettuani jouduin hetken ihan pohtimaan, onko MS-tautiin sairastuminen nyt siis hyvä vai huono asia!? Esitteissä puhuttiin kuin kyse olisi uuden harrastuksen aloittamisesta.
Toivoa tulee pitää yllä, ja rohkaista muita ja itseään, mutta pahan olon ilmaisemisessa ei ole mitään vikaa tai väärin. Sekin kannattaa muistaa, että huonoista tapahtumista voi seurata hyviä asioita.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Harrastitko sit paljon liikuntaa terveenä? En tiedö auttaako katsoa jotain videoita netissä missä erillä tavalla vammautuneet harrastavat Jotain.
Vierailija kirjoitti:
Harrastitko sit paljon liikuntaa terveenä? En tiedö auttaako katsoa jotain videoita netissä missä erillä tavalla vammautuneet harrastavat Jotain.
Kyllä harrastin kuntosalia ja olin hyvännäköinen, aika fit. Ja rakastin tehdä pitkiä kävelyjä sekä harrastaa hyötyliikuntaa kävelemällä matkan jonnekin. Videoiden katselu ei auta, ylipäätään arjessakin satuttaa katsella toisia tekemässä asioita joita itse haluan tehdä. Ap
Faith kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erinäiset uskomattomat sattumukset sekä omat päätökseni johtivat siihen että vammauduin lopuksi ikääni.
En osaa elää enää. Kaikki mitä olisin halunnut on mennyttä. Ainoa tapa selvitä olisi muuttaa omaa persoonallisuutta - alkaa välittää sellaisista asioista joilla ennen ei ollut väliä, ja lakata välittämästä niistä asioista joista oikeasti välittää.
Voi olla, että en edes halua muuttua. Ehkä olen mieluummin se joka olen, vaikka se johtaisi siihen, että olen koko loppuelämäni ajan onneton.Ei se ole persoonallisuuden muuttamista / muuttumista, että mieltymykset, mielenkiinnonkohteet tai jopa arvot muuttuvat. Sinä olet edelleen sinä, vaikka muutosta tuollaisissa asioissa ajan mittaan tapahtuisi.
Se on totta, mitä joku aiemmin sanoi, että vammaisen ei tarvitse olla aina reipas. Kun itse olin juuri saanut diagnoosin MS-taudista ja olin sairaalassa, minulle tuotiin esitteitä sairaudestani (MS Societyn, Neuroliiton tms.). Niissä oli kuvia rullaluistelevista, jäätelöä syövistä, vuoristopyöräilevistä yms. ihmisistä, ja teksteissä kehotettiin ihan suoraan "Muista aina puhua sairaudestasi positiivisesti!".
Esitteitä luettuani jouduin hetken ihan pohtimaan, onko MS-tautiin sairastuminen nyt siis hyvä vai huono asia!? Esitteissä puhuttiin kuin kyse olisi uuden harrastuksen aloittamisesta.
Toivoa tulee pitää yllä, ja rohkaista muita ja itseään, mutta pahan olon ilmaisemisessa ei ole mitään vikaa tai väärin. Sekin kannattaa muistaa, että huonoista tapahtumista voi seurata hyviä asioita.
Ainakaan tähän mennessä ei ole seurannut yhtään mitään mukavaa. Ehkä jotain pientä on, mutta en ole saanut uusia ystäviä, uusia kiinnostavia harrastuksia tai näkökulmia, uutta erilaista mielenkiintoista ammattia tms. Olen vaan halunnut poistua maailmasta ja inhonnut itseäni ja toivonut, ettei kenenkään muunkaan tarvitsisi katsella olemassaoloani. Aluksi jotkut ihmiset yrittivät tukea, mutta ei kukaan oikein osannut eläytyä ja ajan mittaan kaikille tapahtui uusia mukavia asioita, mistä minä olen silmittömän kateellinen ja se entisestään saa aikaan kuilua minun ja normaalien ihmisten välille. Enkä oikein osaa ajatella, että "sinä olet silti sinä". Miltä osin olen sitten minä? Mielestäni me muovaudumme paljolti sen mukaan mitä teemme. Kun en voi tehdä mitä haluaisin tehdä ja näyttää miltä haluaisin, niin minusta ei kiinnostu ihmiset joiden kanssa haluaisin olla ja tehdä... Eli nyt minun pitäisi tehdä jotain muuta mikä on mahdollista, mutta se muuttaa minut joksikin muuksi, joksikin mikä en edes halua olla. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuo mies väitti kyllä itse, että oli ollut terveenä "vitt#mainen" ja esim ymmärtäneensä vasta sairastuttuaan, miten paljon hyvää naiset tekevät ja miten vähän välillä saavat, vaikka ansaitsisivat enemmän.
Hänellä oli hyvä sairaseläke, säästöjä kertynyt, joten hänellä oli tapana ilahduttaa ihmisiä, jotka todella osasivat nauttia sellaisesta, mihin ei olisi ollut muuten varaa. Esim jos joku kertoi, että pitää Yöstä, mutta ei mene keikalle, koska varat riittävät vain välttämättömimpään, niin hän oli oitis lähdössä keikalle, jonka tarjosi vastustelujen jälkeen. Hän yllytti ihmisiä tekemään aina jotain, mitä tekisi mieli, mutta ei kuitenkaan... Hän ei ollut härski vammainen naisia kohtaan, mutta välillä sanoi, että joku on kaunis tms ihan kohteliaisuutena ja jos olisi terve tekisi niin ja näin, mutta käytännössä saattoi iltamyöhällä kotiin tilaamalla taksin.
11.
Kuulostaa totta puhuen aika erikoiselta ihmiseltä, joka käytti omaisuuttaan ja toisia ihmisiä siihen, että saa kokea olevansa hyväntekijä. Mutta kyllähän siitä hyväntekemisestä varmaan oikeasti olikin iloa toisille. Rohkenen kuitenkin epäillä, menikö monelle naiselle läpi tuo tekisin kanssasi sitä ja sitä, jos voisin. (Kaikki) ihmiset eivät ole ihan niin höynäytettävissä kuin luulisi, ihmiset vaan helposti luulevat olevansa vähän toistansa fiksumpia. Ap
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta ymmärrän mitä AP tarkoitat. Itse olen nuoruudessa vammautunut ja siten elämäni muuttui niin kertaheitolla että entiseen ei paluuta.
Se että minäkin olisin halunnut lapsia, mennä naimisiin, saada sen ihanan puolison, yhteisen kodin.. siis sen normaalin mitä nyt monelle on niin itsestäänselvää. Aluksi olin ihan pirun katkera, vihasin itseäni ja masennuin. Sitä kesti lähes 7vuotta. Nyt olen päässyt siitä jokseenkin yli. En valitettavasti osaa sanoa sinulle niitä sanoja mitkä voisi helpottaa oloa. Mutta ymmärrän mitä käyt läpi. Älä katkeroidu, älä sulje sydäntä, älä jää yksin kotiin itkemään.En muista sitä ryhmää minkä löysin sattumalta facebuukista, taisi olla jotenkin että ”Rajoitteet on vain sun päässä” ja totta se on.
Elämä opettaa, koettelee ja välillä se tuntuu niin pirun epäoikeudenmukaiselta. Mutta se että olet elossa! Eikö se ole se tärkein? Ympärillä perhe, ystävät, sukulaiset, naapurit,.. voit edelleen rakentaa tulevaisuuden, ehkä toki erilaisen kun suunnittelut. Mutta ei meidän muidenkaan elämä mene kuin elokuvissa. Älä jää yksin, lähde ulos ja hymyile!
En ihan ymmärrä, miksi on tärkeintä, että vaan on elossa. Mitä iloa siitä on itselle ja naapureille jne. jos ei siitä elämästä yhtään nauti ja joka päivä on tuskaa ja vaivaa? Itseltäni on kuollut läheisiä jotka ovat kärsineet pitkään ja ikävästä huolimatta olen ajatellut, että heille se lähtö oli varmaankin mieluisin ratkaisu. Naapureita itse moikkaan, suku ei ymmärrä, ystävät olen pikkuhiljaa jättänyt. Jos olisin itse saanut päättää, olisin ottanut joko terveen elämän tai kuoleman, jomman kumman. Tuntuu, että elämä leikittelee kanssani tehden tästä tarinasta mahdollisimman huonon vitsin. Esim. se että löysin oikeastaan liikunnan ilon kunnolla vasta aikuisena, pari vuotta meni niin sekin minulta otetaan pois. No, oli edes vähän aikaa hauskaa. Aina kun olen oppinut löytämään iloa jostain, niin se viedään minulta korkojen kanssa pois. Olen sitten varmaan sielullisesti jotenkin kehittymätön yksilö, kun en ole hokannut sitä jos elämässä onkin kyse siitä mitä voi antaa... Mutta ei minusta paljoa antamaankaan ole, en jaksa. Ei minussa ole mitään iloa, mitä voisin jakaa. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muutos on elämässä väistämätöntä, jokainen joutuu taipumaan muutoksien edessä. Tuulimyllyjä vastaan on turha ottaa erää, nauti siitä mistä vielä voit - ja jätä murehtiminen sikseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sun pitää varmaan sitten vain rypeä itsesäälissä (ironiaa), Aikuisten oikeasti: et varmaankaan ole vielä täysin pohjalla asiasi kanssa, koska et ole aidosti motivoitunut muuttamaan ajatuksiasi ja käytöstäsi.
Olen samaa mieltä tämän kommentoijan kanssa, niin 'raa'alta' kuin se sinusta ap ehkä kuulostaakin. Satuin eilen kuulemaan yhden podcastin naisesta, joka halvaantui auto-onnettomuudessa kun hän oli vasta 17-vuotias. Hänellä oli urheilijatausta ja hän valmensi nuorempia tyttöjä. Hänen haaveenaan oli kumminkin mennä pian naimisiin ja tulla äidiksi. En kuvaile hänen koettelemuksiaan sen enempää, mutta hän kertoi yrittäneensä itsemurhaa kahdesti ensimmäisen vuoden aikana.
Sittemmin hän pääsi ylös henkisestä kuopasta, meni naimisiinkin ja sai kaksi lasta.
Hän on edelleen pyörätuolissa ja toimii motivaatiopuhujana.
Eli pohjamudissa saa, ja ehkä pitääkin käydä, purkaa ulos kaikki viha ja katkeruus, että saa nollattua tilanteen. Jossain kohtaa tulee käänne, joka ei voi olla kuin ylöspäin.
Ap:lle toivon kärsivällisyyttä ottaa tapahtunut faktana, joka ei kumminkaan lopulta ole elämäsi kulusta päättävä asia. Sinussa on paljon potentiaalia.
Mutta tuo tyttöhän sai sitten suurimman unelmansa eli lapsia ja miehen...? Halvaantuneet ovat aika usein mielestäni kauniita, koska monet laihtuvat paljon. Mutta varmaan kyllä on vaikeaa olla halvaantunut ja varsinkin kun nuoruus katkeaa kesken. Ja eihän se laihuus myöskään hyvä asia ole.
En voi odottaa saavani mitään niistä asioista, mitä halusin. Ymmärrän, ettei elämässä voi saada kaikkea mitä haluaa, mutta mitä sitten jos ei mitään? En vaan halua mitään uusia unelmia, uutta minää, uutta arvomaailmaa, uutta yhtään mitään. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muutos on elämässä väistämätöntä, jokainen joutuu taipumaan muutoksien edessä. Tuulimyllyjä vastaan on turha ottaa erää, nauti siitä mistä vielä voit - ja jätä murehtiminen sikseen.
Moni joutuu taipumaan vasta vanhana suuriin, ikäviin muutoksiin ja odottelee lähtöä siitä lähtien... Miksi minulla pitäisi olla velvollisuus jo nuorena tyytyä huonoon tulevaisuuteen vielä ehkä vuosikymmeniksi? Ne asiat joista vielä voin nauttia eivät ole paljon vastapainoksi ikäville asioille joita pitää sietää, ne eivät vaan kanna minua tarpeeksi. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun elämäni on minun ja saan myös vapaasti päättää jos en sitä halua. Mutta kiitos vaan ******* kaikille!! Mielipide on jokaisella lääkärillä ja läheisellä ollut mitä minun pitää tehdä ja sitten kun asiat menee ******** niin sitten pitäisi tottua ja olla vielä inspiraationa muille! Ei kiitos todellakaan ole mua varten tämä! Ap
Ap on vielä kapinavaiheessa. Sekin on käytävä läpi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap on vielä kapinavaiheessa. Sekin on käytävä läpi.
Ei se välttämättä lopu - Ap
Vierailija kirjoitti:
Mikä vamma sinulla on?
Mitähän väliä sillä on? Meinasitko parantaa minut netin välityksellä? Vai haluaisitko kommentoida onko minulla vamman perusteella oikeus tuntea kaiken olevan lopussa? Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä vamma sinulla on?
Mitähän väliä sillä on? Meinasitko parantaa minut netin välityksellä? Vai haluaisitko kommentoida onko minulla vamman perusteella oikeus tuntea kaiken olevan lopussa? Ap
Ku6lostaa että sinulla on jokin pikkuvaiva.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä vamma sinulla on?
Mitähän väliä sillä on? Meinasitko parantaa minut netin välityksellä? Vai haluaisitko kommentoida onko minulla vamman perusteella oikeus tuntea kaiken olevan lopussa? Ap
Ku6lostaa että sinulla on jokin pikkuvaiva.
Vai niin. Sinusta voi kuulostaa siltä, mutta oireeni ovat valitettavasti eri mieltä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä vamma sinulla on?
Mitähän väliä sillä on? Meinasitko parantaa minut netin välityksellä? Vai haluaisitko kommentoida onko minulla vamman perusteella oikeus tuntea kaiken olevan lopussa? Ap
Ku6lostaa että sinulla on jokin pikkuvaiva.
Ja mietipä onko hienoa kiusata ihmistä joka on valmiiksi (ilmeisesti lähes) pohjalla. Kun olen kuollut niin tulen kiusaamaan takaisin, jos pääsen vaeltamaan henkenä maan päällä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo mies väitti kyllä itse, että oli ollut terveenä "vitt#mainen" ja esim ymmärtäneensä vasta sairastuttuaan, miten paljon hyvää naiset tekevät ja miten vähän välillä saavat, vaikka ansaitsisivat enemmän.
Hänellä oli hyvä sairaseläke, säästöjä kertynyt, joten hänellä oli tapana ilahduttaa ihmisiä, jotka todella osasivat nauttia sellaisesta, mihin ei olisi ollut muuten varaa. Esim jos joku kertoi, että pitää Yöstä, mutta ei mene keikalle, koska varat riittävät vain välttämättömimpään, niin hän oli oitis lähdössä keikalle, jonka tarjosi vastustelujen jälkeen. Hän yllytti ihmisiä tekemään aina jotain, mitä tekisi mieli, mutta ei kuitenkaan... Hän ei ollut härski vammainen naisia kohtaan, mutta välillä sanoi, että joku on kaunis tms ihan kohteliaisuutena ja jos olisi terve tekisi niin ja näin, mutta käytännössä saattoi iltamyöhällä kotiin tilaamalla taksin.
11.
Kuulostaa totta puhuen aika erikoiselta ihmiseltä, joka käytti omaisuuttaan ja toisia ihmisiä siihen, että saa kokea olevansa hyväntekijä. Mutta kyllähän siitä hyväntekemisestä varmaan oikeasti olikin iloa toisille. Rohkenen kuitenkin epäillä, menikö monelle naiselle läpi tuo tekisin kanssasi sitä ja sitä, jos voisin. (Kaikki) ihmiset eivät ole ihan niin höynäytettävissä kuin luulisi, ihmiset vaan helposti luulevat olevansa vähän toistansa fiksumpia. Ap
Aika kyynistä. Mitä jos se mies halusi vilpittömästi ilahduttaa niitä ihmisiä koska oli itsekin kokenut kovia ja tunsi empatiaa? Se on jotain muuta kuin että "käytti omaisuuttaan ja toisia ihmisiä siihen että saa kokea olevansa hyväntekijä". Tuo lause taitaa kertoa enemmän sinusta kuin kyseisestä miehestä. Vaikuttaa siltä että olet astumassa pinnallisesta minuudesta ja tavasta nähdä maailma johonkin syvällisempään mutta et ole vielä ottanut ratkaisevaa askelta. Olet muutosprosessissa, voit joko katkeroitua tai ottaa muutoksen vastaan.
Toisaalta ymmärrän mitä AP tarkoitat. Itse olen nuoruudessa vammautunut ja siten elämäni muuttui niin kertaheitolla että entiseen ei paluuta.
Se että minäkin olisin halunnut lapsia, mennä naimisiin, saada sen ihanan puolison, yhteisen kodin.. siis sen normaalin mitä nyt monelle on niin itsestäänselvää. Aluksi olin ihan pirun katkera, vihasin itseäni ja masennuin. Sitä kesti lähes 7vuotta. Nyt olen päässyt siitä jokseenkin yli. En valitettavasti osaa sanoa sinulle niitä sanoja mitkä voisi helpottaa oloa. Mutta ymmärrän mitä käyt läpi. Älä katkeroidu, älä sulje sydäntä, älä jää yksin kotiin itkemään.
En muista sitä ryhmää minkä löysin sattumalta facebuukista, taisi olla jotenkin että ”Rajoitteet on vain sun päässä” ja totta se on.
Elämä opettaa, koettelee ja välillä se tuntuu niin pirun epäoikeudenmukaiselta. Mutta se että olet elossa! Eikö se ole se tärkein? Ympärillä perhe, ystävät, sukulaiset, naapurit,.. voit edelleen rakentaa tulevaisuuden, ehkä toki erilaisen kun suunnittelut. Mutta ei meidän muidenkaan elämä mene kuin elokuvissa. Älä jää yksin, lähde ulos ja hymyile!